sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Rekrytointifirmat - tukipalveluita vai loisia?

Klassikkosarjani juttu on julkaistu ulkosuomalaisten Expatrium-lehden numerossa 65 (talvi 2009). Sen voi lukea Expatriumin webbiversiossa ilmaiseksi klikkaamalla otsikkoa.

Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.

Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.

Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.

Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.

Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.

Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.

Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.

Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.

Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.

Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.

Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.

Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?

Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.

Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.

Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.

Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.

Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti