Miksi politiikassa äänestetään itsensä kaltaisia?

Toimiessani Vihreissä osallistuin puoluekokoukseen kolmasti. Ensimmäisellä kerralla puolueelle valittiin varapuheenjohtajia. Ennen äänestystä Helsingin Vihreiden toiminnanjohtaja Olli Aalto kiersi lobbaamassa omiaan, eli helsinkiläisiä edustajia, että rivit pysyisivät taatusti suorina. Hän teki selväksi, että meidän piti äänestää helsinkiläisiä ehdokkaita, joita olikin ehdolla varapuheenjohtajaksi kokonaista kolme kappaletta. 

Pidin tätä aivan ääliömäisenä ideana. Jos puolueen halutaan saavuttavan mahdollisimman hyvin omat päämääränsä, sen kannattaa silloin maksimoida kannatuksensa. Ja puolue voi maksimoida kannatuksensa vain silloin, jos se on valtakunnallinen puolue. Vihreät oli varsinkin vielä tuolloin aivan liiaksi helsinkikeskeinen tai ainakin yliopistokaupunkikeskeinen, että jo tuo ehkäisi joillakin äänestämistä, Kehä kolmosen raja. Tarvitseeko tuota asetelmaa sitten vielä erikseen lähteä vahvistamaan noin typerällä äänestyskäyttäytymisellä? Pidin pääni, ja äänestin yhtä helsinkiläistä, yhtä siuntiolaista ja yhtä jyväskyläläistä ehdokasta.

Jos siis puolueiden halutaan mahdollisimman tehokkaasti parantavan maailmaa, silloin se maailma kannattaa saada mukaan siihen maailmanparannustyöhön mahdollisimman kattavasti. Eikä se tapahdu siten, että Kallion kupla äänestää toisiaan. Siksi Helsingin Vihreät ovat jo kahdesti veikanneet väärää hevosta kunnallisvaaleissa ja asettaneet pormestariehdokkaakseen sellaisen ehdokkaan, jonka erinomaisuuteen harva uskoo Kallion ulkopuolella. Ja Kokoomus kiitti.

Ollakseni rehellinen Vihreitä kohtaan, samaan omanapakeskeisyyteen, ei tälle kyvyttömyydelle ajatella taktisesti ja strategisesti omaa nenäänsä pidemmälle olla immuuneja muissakaan puolueissa. Nyt kun Vasemmistoliitolla on tuhannen taalan paikka surffata loistavasti menneen EU-vaalin jälkiaallokossa valitessaan käsittämättömän suositulle Li Anderssonille seuraajaa, tällöin valinta kannattaa tehdä sen perusteella, kenen puheenjohtajakandidaatin uskoo tuovan puolueelle eniten uusia ääniä sen lisäksi, että puheenjohtajaehdokas pitää omat ydinkannattajat Vasemmistolla siten, etteivät he vahingossakaan lipsahda Vihreille tai demareille. Silloin ei ole oleellista, tuleeko ehdokas Uudeltamaalta, Turunmaalta, Savonmaalta vai Keminmaalta.

Toivoisin siis poliittisille piirijärjestöille ja näiden jäsenille kykyä ajatella omaa siltarumpua pidemmälle. 

Muistutus ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

MUISTUTUS ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

Kaupunkiluontoliike ry                                                                               13.2.2024

 

Kiitämme mahdollisuudesta vielä tässä vaiheessa lausua kaavasta. Nyt esillä oleva kaavasuunnitelma on parantunut aikaisemmasta luonnoksesta; siinä säästyy aikaisempaa suurempi osa metsää ja sähköaseman siirtämistä Vihdintien länsipuolelle tervehdimme myös tyydytyksellä. Myös eteläosan suopuistoa pidämme positiivisena ideana. Kuitenkin, mielestämme kaavassa tulisi vielä huomioida seuraavaa:

Helsingin kaupunki on hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan kaupungin tärkeimmät luontoalueet säästetään. Riistavuoren monimuotoisuudesta on osoituksena alueelle pesiytynyt liito-orava, jolla tiedetään olevan Riistavuoressa ja siihen yhteydessä olevalla yhtenäisellä metsäalueella kolme ydinaluetta. Kati Vierikon tutkimusryhmän lausunnosta Östersundomin osayleiskaavasta tiedetään, että metsän kaventuminen alle 100 metriin heikentää sen monimuotoisuutta. Riistavuori uhkaa kaventua nyt käsillä olevassa suunnitelmassa keskiosiltaan, Vihdintien varrella olevan avokallion itäpuolelta pahimmillaan noin 30-40 metriin, jolloin se toimii välttävästi ekologisena yhteytenä mutta ei enää monimuotoisena viheralueena.

Kaupunkiluontoliike pitää tärkeänä säästää metsää nyt käsillä olevaa suunnitelmaa enemmän, koska Eliel Saarisen tien varrelta menetetään tosiasiallisesti Riistavuoreen kuuluvaa metsää noin hehtaarin verran Englantilaisen koulun pihamaaksi, aluetta, joka kuuluu Riistavuoren monimuotoisimpiin, minkä osoituksena aiottu tontti on liito-oravan ydinaluetta. Koska Anni Sinnemäen ja Mia Haglundin aloitetta etsiä koululle pikavauhtia uusi tontti ei hyväksytty, sitäkin tärkeämpää on säästää Riistavuoren metsää muualta.

Kaikkein kriittisintä mielestämme olisi poistaa kaavasta pistetalot nykyisen ulkoilureitin itäpuolelta, sillä ne on kaavoitettu juuri metsän kapeimpaan kohtaan. Nämä pistetalot yksin ovat syy sille, miksi metsä kapenee keskiosistaan sietämättömän kapeaksi ja syy suositun ulkoiluväylän katkeamiseen. Menetetyn ulkoiluväylän tilalle puolestaan toteutetaan uusi ulkoiluväylä, mikä pirstoo vain muutamaan kymmeneen metriin kaventunutta metsää heikentäen sen monimuotoisuutta ja toimivuutta ekologisena yhteytenä entisestään. Pistetalot sekä Vihdintien näköalakallioon kiinni tuleva kaavoitus veisi nyt suositun näköalakallion näköalan ja poistaisi metsän sen molemmilta reunoilta.

Hyväksyisimme yhden talorivin tai käärmetalotyyppisen ratkaisun Vihdintien puuttomaan reunaan sillä edellytyksellä, että tällainen ratkaisu ei edellyttäisi rinnakkaiskatua metsään. Kannatamme Otso Kivekkään aloitetta aloittaa uuden osayleiskaavan laatimista Vihdintien länsipuolelle, ja ottaen huomioon tämänhetkisen rakentamiselle huonon suhdanteen ja uusien asuntojen huonon kaupaksi käymisen Vihdintien itäpuolen kaavoitusta ei pidä eikä kannata kiirehtiä. Pidämme välttämättömänä vähintäänkin pistetalojen sisältämän asukasmäärän siirtämistä nyt vajaakäytössä olevalle Vihdintien länsipuoliskolle. Emme näe pistetaloja välttämättöminä myöskään ”urbaanille ympäristölle” ja yhteisöllisyydelle, sillä käärmetalo- eli lamellitalotyyppinen ratkaisu hyväksyttiin myös Huopalahdentien varteen. Miksi Huopalahdentiellä katsottiin lamellitalon riittävän vetovoimaisen ympäristön luomiseen, mutta sama argumentti ei pätisi Riistavuoressa? Haaga on nykyisellään vetovoimaista ympäristöä nimenomaan siksi, että se on viheralueiden ympäröimä.

Huomautamme myös, että Riistavuorenpuistolla on voimassaoleva puistoasemakaava, joka on vahvistettu Sisäasiainministeriössä, eikä Maankäyttö- ja rakennuslaissa ole säädetty mitään siitä, missä järjestyksessä Sisäasiainministeriön vahvistamaa puistoasemakaavaa voitaisiin purkaa.

Kaupunkiluontoliike ry esittää ensisijaisesti, että niin sanotusta Länsi-Haagan asemakaavasta luovuttaisiin, ja samanaikaisesti alettaisiin edistämään Otso Kivekkään aloitetta. Lisäksi ehdotamme uuden tontin etsimistä Englantilaiselle koululle ja tämän tontin liittämistä Riistavuorenpuistoon. Emme pidä kaavaesitystä ”ilmastoviisaana”, jos sen toteuttaminen edellyttää nyt hiilinieluna toimivan Riistavuorenpuiston osittaista kaatamista, sillä eivät naapurikunnat jätä jalomielisyyttään kaavoittamatta omakotitalotontteja siksi, että Helsinki kaavoittaa kerrostalolähiön.

Vakuudeksi

Manki Perukangas        

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

Suosittu ulkoilureitti kiertää tämän kiven kuvasta katsoen vasemmalta puolelta. Tämä kuva on otettu luoteesta, ja tämän polun tilalle tulisi uusi katu. 

Pormestarimalli on osoittanut kädettömyytensä

Olen suhtautunut alusta alkaen Vihreiden lempilapseen eli pormestarimalliin nihkeästi. Ensi alkuun syynä tähän nihkeyteeni on ollut tittelin pompöösiyden aiheuttama tahaton koomillisuus, kun Tuusulallakin on pormestari, vaikka ainakin minä miellän pormestarin olevan hienommin nimitetty kaupunginjohtaja, sellainen, jolla on Roope Ankan tyylinen silinterihattu päässä. Kas kun ei keisari. Kuitenkin on tälle nihkeydelleni myös asiaperusteita, jotka ovat osoittautuneet turhauttavan ajankohtaisiksi etenkin Helsingin kaavoituspolitiikassa.

Ennen, apulaiskaupunginjohtajien aikaan Pekka Sauri meni ja pysäytteli hakkuita eri puolilla Helsinkiä, jos metsurien työnjohtajat olivat aloituttaneet niitä omavaltaisesti tai niitä oli aloitettu aavistushakkuina ilman tarvittavia selvityksiä ja lupia. Anni Sinnemäki ei näin tee, koska hän on "vain" apulaispormestari. Minua asiasta ajankohtaisemmin perillä olevat (eli mallin kuin käärmeen pyssyyn ajaneet helsinkiläiset vihreät) ovat osanneet valistaa minua, että vaikka hallintouudistuksen myötä poliittinen valta näillä monsterisuperlautakuntien apulaispormestareiksi nimetyillä puheenjohtajilla näyttäisikin kasvaneen, niin aiemmin apulaiskaupunginjohtajilla ollut poliittinen ohjausvalta on kadonnut olemattomiin. Tosin tämä kasvanut poliittinen valta taitaa olla näennäistä, sillä kyllä poliittisilla johtajilla luulisi olevan proseduraalisen, mustaa valkoisella -tyyppisesti määritellyn toimeenpanovallan lisäksi myös arvovaltaa. On toki henkilökohtainen ominaisuus, missä määrin tätä arvovaltaa uskaltaa käyttää ja tilaa osaa ottaa, mutta kasvaneen poliittisen vallan luulisi merkitsevän lisää arvovaltaa. 

Nyt on hyvin vaikea hahmottaa, missä valta on ja kuka johtaa mitäkin ja mistä positiosta käsin. Kuka - paitsi aktiivikunnallispoliitikko - muistaa nykyisten virastopäälliköiden nimet, köh, anteeksi siis toimialajohtajien? Ja kun valta on piilossa, niin sitä on myös vastuu. Joku tuotakin kirppusirkusta, siis kaupunkiympäristön toimialaa johtaa, ja nyt esimerkiksi on tosi hankala päästä käsiksi siihen, että kuka esimerkiksi on antanut käskyn metsäkoneille Stansvikissa lainvastaisesti, kuka on ohjeistanut panna palttua turvaetäisyyksille ja kuka on ohjeistanut poliisijohtoa toimimaan lainvastaisesti.

Sen arvovallan apulaispormestarit, ja tarkoitan muitakin kuin Annia, voisivat laittaa peliin, ettei se arvovalta typisty vain nauhojenleikkaamisiksi päiväkotien ja urheiluhallien avajaisissa. Hieno titteli ja valtava poliittinen valta, jonka superlautakuntien johtaminen antaa, velvoittavat. Vaikka virkamiehet ovatkin Suomessa pääosin kunnollisia, nyt on poistunut kokonaan mahdollisuus heidän toimintansa valvontaan, ja ainakin kaavoituspolitiikassa tämä poistuminen on ollut onnetonta. 

Miksi Vihreät ovat juuttuneet tappiokierteeseen?

Kirjoitin vähän yli vuosi sitten suhteellisen paljon jaetun bloggauksen niistä syistä, miksi katsoin Vihreillä menevän kehnosti. Olen edelleen paljolti samoilla linjoilla, mutta joitakin syitä on tarkentunut lisää. Jaoin tällaista pohdintaa Outi Alanko-Kahiluodon ja Krista Mikkosen Facebook-seinille:

1) Kaupungeissa ilmaston ja luonnon vastakkain asettaminen, jolloin paikallinen luonto säännönmukaisesti uhrataan "ilmastoviisauden" nimissä. Tätä nyt näkyvästi symboloi viimeksi Mannerheimintien remontti, jossa katua levitetään Hesperianpuistoon, jotta fillarikaistat saataisiin mahtumaan. 

2) Samastumispintojen puuttuminen miehille ja yleensäkin muille kuin korkeakoulutetuille naisille (tähän liittyy liiallinen kiintyminen feminismin käsitteeseen, ja olisi parempi puhua tasa-arvosta). Tästä osoituksena veikataan toistuvasti vääriä hevosia, kuten Helsingin pormestarinvalinta on jo kahdesti osoittanut. 

3) Kalastellaan samoilla vesillä vasemmistopuolueiden kanssa. Kun tarjolla on Li Andersson, Sanna Marin tai Minja Koskela, miksi tyytyä haileaan kopioon? 

4) Jatkuva Kehä kolmosen ulkopuolisen maailman dissaaminen ja suoranainen tölvintä (Oskala, Diarra) ilman että puoluejohto siihen puuttuisi. Yksi osoitus tästä ilmiöstä on myös se, että eduskuntaryhmän enemmistö (yliopistokaupunkien edustajat) kannatti päivystysasetusta, joka lakkautti synnytyslaitoksia. 

5) Jos ei asiaa pysty tiivistämään ymmärrettäväksi, sitä ei ole olemassa. Jo kymmeniä vuosia on ylimielisestikin väitetty, että Vihreät eivät ole vasemmalla tai oikealla vaan edellä. No, ehkä ovat. Mutta siellä edellä ei ole äänestäjiä. 

6) Tosikkous. Vihreät liitetään woke-kulttuuriin kaikkine ylilyönteineenkin. 

7) Yleisesti: huono kyky taktiseen ajatteluun ja ajatella oman linssin ulkopuolelta. 

8) Ja vaikka kansa ei aina tietäisikään, niin ei nyt herran jestas lähdetä tiuskimaan kansalaisille, kuten ainakin Facebookissa on näkynyt, jos ei kansalainen vain nyt satu ymmärtämään vihreää politiikkaa niin kuin poliitikko itse oli asian tarkoittanut.

Kommenttini Helsingin luonnonhoidon linjauksiin

Miten puustoiset yhteydet voivat kehittyä, jos aikaisemmin kaupungin itsensä vihersormien elimellisiksi osiksi katsoneita metsiä - kuten Riistavuori - kaadetaan lähes kokonaan rakentamisen tieltä ja viheryhteys korvataan viherkatoilla ja liito-oravanpöntöillä, jotka nekin on väärin asetettu? Kaupunki tekee itse tämän tavoitteen saavuttamisen kovin vaikeaksi sanomalla yhtä ja tekemällä toista, mikä panee vahvasti epäilemään kehittämisen olevan uuskieltä, jonka käyttämisellä on tarkoitus hämätä uskomaan, että metsien suhteen olisi hyvä tahto.

Metsä ei ole teemapuisto, jossa pitää jokaisella liikkumismuodolla olla oma väylänsä. Otetaan vertailukohdaksi Oslon kaupunkimetsä Oslomarka, jossa on monikäyttösuunnitelma, jonka periaatteena on, että siellä on sijansa kaikilla jokamiehenoikeudella harrastettavilla ulkoilumuodoilla.

Silloin kun Pirkkolasta hehtaarin rouhaissut halli valmistui, Anni Sinnemäki lupasi, että tämän jälkeen Keskuspuistoa ei enää nakerreta. Jos sitä ei ehkä nakerretakaan ulkoreunoiltaan pienemmäksi, niin kaikki sen luonnontilan huononnukset ovat sisältäpäin nakerrusta. Ja tätä nakerrusta tekevät kaikki sinne suunnitellut väylät, ovat sitten maastopyöräreittejä tai baanoja. Luonnon monimuotoisuus kärsii aina väylien ympäriltä, ja reunavaikutukset ulottuvat väylästä jopa 100 metrin päähän. 

Tällaista sisäistä nakerrusta on myös Kuninkaantammentien varren luisteluhiihtoväylän ja ympärivuotisen kevyen liikenteen väylän tekemiseksi. Tällaisesta tulee mieleen Monty Python -sketsi "Hassun kävelyn ministeriö". Olisi yhtä loogista tehdä oma väylä kaikille kävelytyyleille kuin pyöräilymuodoille ja hiihtotyyleille. Kuitenkin tällaisen alueen idean tulisi olla sopu sijaa antaa -henkinen monikäyttö. Baanojen paikka ei ole kaupunkimetsissä; ne ovat liikenneväyliä.

Juurisyy kaupunkimetsien kapenemiselle ja nakertamiselle - jolloin myös niiden monimuotoisuus heikkenee - ovat ylimitoitetut kasvutavoitteet, jotka perustuvat vanhentuneisiin väestöennusteisiin. Ja kaupunkibulevardi ei ole keino säästää metsiä, sillä kuten Riistavuoreen liittyvästä vuorovaikutusmuistiosta opitaan, niin kaupunkibulevardi vaatii leveämmän tilan kuin kokoojakatu, sillä tilaa vaativat autokaistan lisäksi ratikkakaista, kevyen liikenteen väylä ja istutettavien puiden rivi. Kaupunkibulevardit ovatkin sekä hölmöläisten matonkudontaa että säkin kantamista valolla sisään; kaadetaan metsää, jotta se voitaisiin korvata katupuiden rivillä.

Kaupunki väittää lisäävänsä monimuotoisuutta ensin poistettuaan sitä. Tämä on käynyt selväksi nyt viimeksi Vallilanlaaksossa, jossa sitä kutsutaan monimuotoisuun lisäämiseksi, että ratikkalinjan tieltä kaadetaan ensin puita, jotka jätetään maastoon monimuotoisuutta lisäämään. Kaupungin mielestä kaadettu maapuu siis automaattisesti lisää monimuotoisuutta, vaikka monimuotoisemmasta ekosysteemistä tietenkin olisi kyse, jos kyseiset puut saisivat kasvaa pystyssä osana monimuotoista metsää. Tällainen uusiokieli vaikuttaa hämäykseltä, ja tämä hämäys taas johtaa siihen, että kaupungin tahtotilaan on hyvin vaikea luottaa.

Mitä mätää Vihreissä - entisen vihreän silmin

Kuuluin Vihreisiin 2005-2017. Nyt kun taas on alkanut Vihreiden vaalitappion syiden pohtiminen, tämä viimeisin tappio ei tule taaskaan johtamaan mihinkään korjausliikkeisiin. En usko oppiviin organisaatioihin, ja ainakaan Vihreät ei ole sellainen. 

Alle olen luetellut jotkut eroni syistä; ne, joiden arvelen myös osaltaan selittävän sitä, miksi Vihreät eivät ole realisoineet Ville Niinistön kauden loppunousuaan, jolloin näytti, että he ottaisivat sen tilan, jonka Sanna Marin sitten otti. Nyt kun erostani on kulunut viisi vuotta, mielestäni karanteeniaika on kulunut niin että kehtaan esittää tällaisia entisen vihreän mietteitä ilman että leimautuisin pelkästään katkeraksi. 

Pidän Maria Ohisalosta ihan älyttömästi. Hän on takuuvarmasti fiksu, provosoitumaton keskustelija, jota ei saa koskaan kiinni siitä, että läksyt olisivat jääneet tekemättä. Kuitenkaan karisma ei ihan ole Sanna Marinin ja Li Anderssonin luokkaa, ja niinpä äänestäjien vasen laita valitseekin mieluummin oikean vasemmiston.

Nykyvihreillä on vesitetty suhde luontoon, ainakin kaupungeissa. Vihreät ja Lisää kaupunkia -liike mielletään yhdeksi ja samaksi. Sitten itseäni hiertää ei asiasisältönä mutta terminologian tasolla liian vahva takertuminen feminismiin. Jos maltettaisiin puhua sen sijaan tasa-arvosta, ehkä joku mieskin voisi joskus äänestää. Kolmanneksi ylimielisyys. Ainakin pääkaupunkiseudulla näkee liikaa sitä, että aivan aikuiset päättäjät vähättelevät kansalaisten huolia liittyen esim. täydennysrakentamiseen, jopa ilkkuvat. Tietty tosikkomaisuus. Vihreät yhdistetään woke-kulttuuriin.

Sitten on näitä oskaloita ja diarroja, joista ei koskaan tiedä, mitä sieltä milloinkin tulee. En osaa keksiä yhtään samastumiskelpoista syytä, miksi kaltaiseni viisikymppinen luonnonsuojeluänkyrä antaisi äänensä heidän kaltaisilleen. Valitettavan usein sieltä kusaistaan Kehä kolmosen ulkopuolella asuvien muroihin, ja puoluejohto siunaa tämän vaikenemisella. Vihreät eivät vain näytä vaan ovat suurkaupunkilaisten puolue; tästä osoituksena se, että eduskuntaryhmä äänin 14-7 äänesti monista maakuntasairaaloista synnytykset lakkauttaneen päivystysasetuksen puolesta. 

Vihreät valitsevat myös aivan liiaksi ydinkannattajiensa näköisiä keulahahmoja, vaikka jo edellisissä kuntavaaleissa nähtiin, miten kävi kun Helsingin Vihreät sijoittivat väärään hevoseen. Vapaavuori pyyhki kenkänsä Sinnemäkeen. Jos Vihreät haluaa kasvaa - aina ei niin siltä näytä - niin kannattaa ajatella strategisesti ja valita sellaisia keulahahmoja, jotka tarjoavat samastumispintoja muillekin kuin Kallion-Punavuoren kuplalle. Jos haluaa tehokkaasti ajaa omaa politiikkaansa, silloin omaa kannatusta pitää kasvattaa, muten kuten sanottu, Vihreät eivät ole oppiva organisaatio eikä siellä pystytä omaa nenää ulommas ulottuvaan strategiseen toimintaan. 

Tosikkomaisuus tuli todistetuksi, Lappeenrannan puoluekokouspuheenvuoroni jälkeen, jossa peräänkuulutin feminismin käsitteen korvaamista tasa-arvolla. Sain paheksuvia mulkaisuja osakseni katsomo-osasta, jossa oli mm. Vihreiden naisten pääsihteeri ja Anna Moring. Mutta toki tämä keskustelu on saanut suhteettomat mittasuhteet, ei vähiten timohaapaloiden masinoiman poliittisen vastustaneiston toimesta. Kuten edellä olen kirjoittanut, Vihreiden ongelma ei typisty käsitepolitiikkaan vaan siihen, että Vihreissä ei ymmärretä mennä kansalaisia puolitiehen vastaan.

Ei äänestäjä ole väärässä. Jos hänelle käy kertomaan, että olet ymmärtänyt meidät väärin, onko vika vastaanottajan tyhmyydessä vai epäselvässä viestinnässä? Miten olisi paluu perusarvoihin, ts. Koijärvelle? Olisi helpompi saada kannatusta omalle politiikalleen, jos olisi valmis menemään kansalaisia puolitiehen vastaan eikä vaadi heiltä sitä vastaantuloa.

Jos haetaan nimenomaan tasa-arvoa, se pitää sitten sanoa myös niin eikä puhua intersektionaalisesta tai vihreästä feminismistä. Politiikka ei ole teoriaa vaan käytäntöä. Kaikki äänestäjät eivät ole niin fiksuja, tai lue rivien välistä. Minäkään en lue. Minulla on asperger.

Ilmasto ja luonto on ajettu vastakkain kun on tehty strateginen valinta, että paikallinen luonto katsotaan tarpeelliseksi uhrata laajempien ilmastotavoitteiden hyväksi ymmärtämättä sitä, että jos metsää kaadetaan "tiivistämisen" (joka on oikeasti levittämistä) nimissä, sen hiilinielun puoliintumisaika taitaa olla kymmeniä vuosia. Kokoomuksen puisto-osastosta ei ole voinut puhua enää vuosiin, vaan kysymyksessä on Kokoomuksen baana- ja sporaosasto. Sitten kun tähän liittyy ylimielisyys: aikuiset päättäjät vähättelevät omat maisemansa ja viheralueensa menettävien lähiöasukkaiden tuskaa, jopa pilkaten ja nauraen heille. 

Vihreillä on todella hyviä: fiksuja, oikeamielisiä, hyviä ihmisiä ehdokkaina monin paikoin. Esimerkiksi täällä Porvoossa. Jos Helsingin Vihreät leikattaisiin irti puolueesta, uskoisin sen pidemmän päälle koituvan puolueen onneksi, vaikka se leikkaisikin ehkä ensimmäisissä valtakunnallisissa vaaleissa kannatusta noin 1,5%.

Kenestä Helsingin pormestari?

Paavo Arhinmäki on kokenut kunnallispoliitikko, helposti lähestyttävä ja tunnetusti viheralueiden puolella. Paavo olisi kuin tehty pormestariksi; tosin tämä manööveri edellyttäisi Vasemmiston nousemista ykköseksi, mikä ei kyllä tapahdu ainakaan näissä vaaleissa. 

Anni Sinnemäki voi edustaa tyypillistä Vihreiden kannattajaa, mutta viimeksi nähtiin miten käy kun panostaa väärään hevoseen. Vihreiden kannattaa miettiä, haluavatko oikeasti Stadin ykkösiksi ja aktualisoida potentiaalista kannatusta. Mutta kai heillä on oikeus ampua itseään jalkaan. Anni on varmaan ihan hyvä tyyppi, mutta kun sen tietävät vain hänet tuntevat. Hänellä on ollut epäkiitollisena tehtävänä toimia Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeen tuulenhalkojana monien pääkaupungin luonnosta huolestuneiden silmissä, tai jos ei sellaisena niin ainakin tuulettimena. Ja kaikki tietävät, mikä tuulettimeen tarttuu. Sen tietää myös Sinnemäen edeltäjä kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana eli Pekka Sauri. 

Vihreillä hyvä ehdokas olisikin juuri esimerkiksi Pekka Sauri. Saurilla oli sen verran rotia että hän joskus kävi keskeyttelemässä työmaita (kerran minulle ystävä soitti, että Laaksossa oli kauhakuormaajia. Kuiskasin tästä vieressä istuvalle Heidi Hautalalle, joka soitti Saurille, joka hääti kauhakuormaajat). 

Sanna Vesikansan tunnen opiskeluajoilta. Hän osaa positiivisella tavalla yhdistää saman päämäärän taakse, osaa luoda hengen että kyllä me tää hoidetaan. Sanna on myös puolustanut Keskuspuistoa. Mari Puoskari olisi hyvä musta hevonen. Mari oli erinomainen kaupunkisuunnittelulautakuntalainen, joka kävi aikanaan melkein kaikissa kaavoituskohteissa ja vastasi kuntalaisten yhteydenottoihin. Kokomustilla Piha ei huonommasta päästä. Tai Matti Niiranen. Demarit maalasivat jo itsensä nurkkaan sitoutumalla Razmyariin, joka on luonnonystävän ikuisella mustalla listalla Pirkkolan-tötöilystään.

Utopiassa, jossa pormestariksi voitaisiin valita ehdokas edustamansa listan äänimäärästä riippumatta, kannattaisin kuitenkin äärimmäisen työteliästä ja lahjomatonta Yrjö Hakasta pormestariksi. 

Raiteet voittavat metsät 100-0

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki herkesi runolliseksi kirjoittaessaan Facebook-päivityksen, jonka nyt jaan , vaikka tiedän tämän epäreiluksi, sillä hän oli jakanut sen kavereilleen. Hän on kuitenkin kovin julkinen henkilö, ja hänellä on Facebook-kavereita niin paljon, että syyllistyn nyt virheeseen tietoisesti. Teen tämän silläkin uhalla, että saatan menettää muitakin vihreitä kavereita kuin Sinnemäen. Koen velvollisuudekseni osoittaa, ettei Lisää kaupunkia Helsinkiin -kansalaisliike ole kidnapannut vihreää kaupunkisuunnittelua Stadissa. Ne ovat tällä hetkellä yksi ja sama.

Kyllä ihminen saa urbaani olla, mutta tällainen hurmioitunut betonimyllärismi unohtaa sen, että todelliset metropolit - eivätkä sellaiset wannabe-metropolinousukkaat kuin Helsinki - osaavat arvostaa viheralueitaan. New Yorkin Keskuspuisto on pyhä, samoin Pariisin Bois de Boulogne, Istanbulin Gülhane Parki, Lontoon Hyde Park tai Berliinin Tiergarten, ja jopa Stadiin verrannollinen Oslo on suojannut Oslomarkansa erityislainsäädännöllä.

Varastan nyt siis Sinnemäen statuksen, tietäen hyvin että moni pitää tällaista halpamaisena temppuna.


"Useimmat viikot ovat kiihkeitä ja täynnä merkityksellisiä asioita, sellaisia että aamulla hiipii mieli jo valmiiksi täynnä keittämään kahvia, sellaisia, joiden aikana harva asia varsinaisesti tulee päätökseensä. Ehkä siksi kiinnitän huomiota usein myös merkkipaaluihin, käännekohtiin ja pysäytyskuviin, sellaisiin joihin tiivistyy samanaikaisesti erimittaisia kehityskulkuja tai valon taittuminen juuri oikealla tavalla.

Tällä viikolla tuli täyteen tasan kaksi vuotta Helsingin palvelemista apulaispormestarina. Lauantaina aamulla kirkkaassa kesäisessä helteessä kävelin läpi Pohjois-Haagan aseman suunnistaakseni Lassilan urheilupuistoon. Kaukana melkein kuin toisessa maassa on sellainen yö kun itkin samalla asemalla kaikkia murheitani jotenkin niin kuin teinitytöt voivat niitä itkeä.

Vuonna 1998 minut nimettiin Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunnan varajäseneksi. Lautakunnassa, jota enää ei ole, suunniteltiin poikittaisen joukkoliikenteen tason parantamista Raide-Jokeriksi kutsutulla hankkeella. Tämän viikon tiistaina tartuin hyvällä mielellä tähän jossain määrin absurdiin lapioon kahdeksan miehen kanssa, ja näin käynnistimme Raide-Jokerin työmaan rakennustyöt alkaneeksi.

Jos tekisin iltarukouksia, kiittäisin jumalaani näistäkin päivistä, joina samanaikaisesti päättyy ja alkaa niin monia asioita jotka täyttävät mieleni aamuisin kävellessäni keittiöön. Kiitos vauvoista jotka saivat nimen, kiitos räystäspääskyistä jotka olivat kirkkaasti tunnistettavia, kiitos marsipaanista kakun ympärillä."

Kauniita, lennokkaita ja yleviä sanoja, joiden taakse kätkeytyy harmaa ja synkeä tulevaisuus. Ainakin liito-oraville ja metsistään välittäville helsinkiläisille. Valitettavasti tuo projekti on taas yksi osoitus, miten luonto ja hiilinielut saavat mennä, jos tulossa on jotain vieläkin ylevämmäksi arvotettua. Esim. Pajamäen Patterinmäestä kaatuu 450 puuta, ml. liito-oravametsien haapoja ja kuusia ja luontodirektiivikohde eli vaahteralehto pilataan vain siksi ettei tunnelia jakseta vetää syvemmälle tai käyttää olemassaolevaa katuverkkoa. Ja metsä tuhotaan minuutin matka-aikasäästön tähden, ja tämä tehdään hyvällä mielellä. Tuhoa syntyy myös mm. Viikissä ja Maunulassa.

Sitten vielä tämä, miten syillä perustellaan seurauksia, kun hanke pitää väkisin perustella rakentamalla asuntoja radan varrelle, metsään mm. juuri Pajamäessä. Sama juttu näiden ns. kaupunkibulevardien kanssa: ensimmäisenä tuhotaan koko Riistavuorenpuisto. Nämä hankkeet osoittavat sen, miten helsinkiläisten vihreiden arvomaailma on kääntynyt, ja aina kun raiteet (ja fillaribaanat) ja luonto ovat vastakkain, luonto häviää 0-100. Ikävä tulee Pekka Saurin aikoja. Eivät kompensoidut hiilinielut Afrikassa voi korvata viheralueita täällä, sillä viheralueita ei voi kompensoida.

Tämä raiteiden varjolla suoritettu luontotuho oli minulle viimeinen naula vihreyteni arkkuun, ja ilmoitin eroamisestani jäsenyydestä parisen viikkoa sitten. Kaiken kukkuraksi tähän projektiin liittyviä pohjustavia metsätuhoja on näemmä ollut pakko suorittaa lintujen pesimäaikaan. Olen kuluneen kevään tehnyt liito-orava- ja muita luontokartoituksia juuri esim. Pajamäessä ja Haagassa. Nämä ovat avanneet silmäni. Mitä tulee valon taittumiseen juuri oikealla tavalla, ei tule enää valo taittumaan lehvien lomasta Pajamäessä millään tavalla, ei edes väärin. Onneksi pajamäkeläiset taistelevat, ja pitäjänmäkeläiset antavat heille tukensa. Ja toivoa sopii, että Elyn toimenpidekielto jää pysyväksi.

Ohilaukauksia ja vääriä hevosia kuntavaaleissa

Kokoomus on onnistunut kaupittelemaan itsensä Iiro Viinasen ajoista epäpoliittiseksi asia- ja asioidenhoitajapuolueeksi, ja tämä tepsii vielä kaikkiin muihin kuin Sari Sairaanhoitajaan, kun "niitä ikäviä päätöksiä nyt vaan pitää tehdä", ja epäsuosittujen päätösten tekeminen onkin suosittua. Tämä kamreerityyli on paljolti korvannut politiikan sisällön, ja sen voi peittää hyvän mainostoimiston avulla. Sauli Niinistö on päässyt sillä presidentiksi, ja nyt Vapaavuori Kokoomuksen vaaliratsuna oli kuin lämminverinen, joka murskasi Kallion-Käpylän kuplan talismani-Sinnemäen jalkoihinsa. Tosin en nyt osaa niin kovasti ihmetellä heidän varsin tasaiseksi vakiintunutta noin 18-22 prosentin suosiotaan, jota ei hetkuta mikään, mitä Kokoomus oikeasti tekee, kun se on heidän etujensa mukaista. Kokoomus jos mikä on eturyhmäpuolue.

Vihreät veikkasi väärää hevosta Helsingissä. Toki Yhdysvalloissakin kansalaiset valitsevat presidentin, mutta koulutetuimmalta puolueelta toivoisi sen verran kehittyneempää analyysiä ja itsereflektiota, että he osaisivat valita sellaisen ehdokkaan, jonka avulla maksimoida oman politiikan kannatus. Sinnemäki on Vihreiden helsinkiläisen perusäänestäjän kuva, mutta kampanjoidessa tulee hiki jos satunnaiselle tai potentiaaliselle äänestäjälle pitää vakuutella oman tuotteen ylivertaisuus, kun pormestarikampanjaan kuluneen ajan olisi voinut käyttää omaan kuntavaalikampanjaan. Vaikka Sinnemäki olisi sosiaalisesti kuinka lahjakas, johtajana loistava delegoija, loistava tyyppi kaiken hyvän puolesta ja vieläpä Soininvaaran mukaan ehkä oppivaisin poliitikoista, tämä ei kuitenkaan vakuuta kaikkia, paitsi Vihreiden hardcore-äänestäjiä, kun tarjolla on vasemmalle siivelle vasemmistoa ja oikealle siivelle Vapaavuorta. Varsinkaan se ei vakuuta epävarmaa äänestäjää siitä, että Vihreät oikeasti haluaisivat voittaa skaban. Ehkä seuraaviin tai ainakin kahdeksan vuoden päästä odottaviin vaaleihin Vihreillä on tarjolla sellainen pormestariehdokas, joka ei saa heitä kompastumaan omiin jalkoihinsa. Myös pöhinäallergisille - siis kaikille itsensä keski-ikäisiksi kokeville - pitää olla tarjolla vaihtoehto, ja Kokkareilla on tarjolla autenttisempaa urbaania pöhinää.

Kerrankin voi sanoa, ja vihdoinkin, että pöhinävyöhykkeen ulkopuolisessa Suomessa Vihreiden kampanja oli suuri menestys: nykyisessä kotikaupungissani Porvoossa paikkojen määrä tuplaantui, ja valtuustoryhmissä Vihreät nousi sijalta 6 kolmanneksi. RKP:n ja Demareiden jälkeen. Jyväskylässä tapahtui todellinen maanvyörymä kun Touko Aalto veti puolueen korkeimmalle korokkeelle. Kun Vihreät eivät yleensä ole olleet mikään telttapuolue ja siellä teltallakin lähinnä on seisoskeltu kädet taskuissa, niin näissä vaaleissa tekemisestä on välittynyt paitsi ammattimainen myös positiivinen ja ulospäinsuuntautunut meininki. Vihreät Porvoossa ovat antaneet toivoa sille, että ilman verkostoja ja rahaakin voi päästä valtuustoon, hyvä!

Demarit tekivät näissä vaaleissa oman maalin, tai ainakin laukoivat ohi avopaikasta. Tämä hallitus on suorastaan antanut Demareille kultatarjottimella 30% kannatuksen, ja mitä he tekivät? Demarit yrittävät epätoivoisesti tavoitella milloin sitä Sari Sairaanhoitajaa, silloin karannutta persua. Minä olen viimeisiä ihmisiä iloitsemaan heidän rappiostaan, sillä tästä ja ehkä vielä seuraavastakin hallituskaudesta taitaa tulla aika pitkä, kolmen suuren kutistuessa kahdeksi 20% puolueeksi, joista Demareiden paikan täyttänee pitkällä tähtäimellä Vihreät, mutta edelleenkään ei ihan vielä. Jatkuva avopaikoista hutilaukominen tulee kalliiksi paitsi Demareille itselleen, myös Suomelle. Sanna Marin puheenjohtajaksi, hän ehkä saisi sentään pysäytettyä muutaman äänen vuotamisen valovoimaisen Li Anderssonin Vasemmistoon. Li Andersson on niin loistava argumentaatiossaan ja tyylikkään terävässä hillityssä populismissaan, että häntä äänestäisi moni sellainenkin, joka ei muuten Vasemmistoa olisi uskonut voivansa äänestää.

Vasemmistoliitossa ollaan vaalien tulokseen ihan tyytyväisiä, mutta yli 10% puolueeksi nouseminen edellyttää strategista valintaa: kilpaillako Vihreiden kanssa punavihreistä sieluista vai Demareiden kanssa niistä sieluista, joille Lipposen aloittama New Deal merkitsi kansallisomaisuuden ja sielujen myymistä.

Keskustasta, sen ontologiasta ja viiteryhmistä olen aina ollut täysin ymmälläni, ja olen edelleen. Niin taitaa olla myös Sipilä, jolle ja hänen tuhonenkeli Bernerilleen se on merkinnyt pientalonpoikien perinteellä ratsastamisella tapahtuvaa ruumiinryöstöä. Keskusta on muuttunut hyvinvointivaltion takuumiehistä yksityistämisen bulvaaneiksi, jolle käy kaikki kunhan he vain saavat satraapeilleen läänityksiä.

Perussuomalaisista en ole sanonut mitään, sillä minulle on alusta alkaen ollut selvää se, joka paljastui muillekin viimeistään nyt: kun keitoksesta poistetaan rasismi, jäljelle jää kovin tuima eli hajuton soppa, mauton ilman sattumia, kuin lapsiperheen isän töihin kantamat nakkikeiton jämät, josta lapset ovat syöneet kaikki nakit pois.

Parasta tässä vaalituloksessa oli Vihreiden valtakunnallistumisen merkittävä eteneminen jai Li Anderssonin mukanaan tuoma vasemmiston orastava noste. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä kaatamaan hallitusta, vaikka nurkissa tuuleekin. Ehkä vieläkin tärkeämmät vaalit ovat Persujen puheenjohtajavaalit, joissa he tulevat suorittaneeksi lopullisen itseteloituksen silmiensä väliin ampumalla, valitessaan J H-A:n puheenjohtajaksi, ja samalla he tulevat antaneeksi hyvinvointivaltiolle jatkoaikaa, sillä edes Sipilä ei kestä Halla-Ahoa ainakaan jos Orpo on sanansa mittainen mies. Heinäluoma ainakin on.

Suora pormestarinvaali

En ole jaksanut niin innostua etenkään Helsingin pormestarivaalista, koska en ole vielä nähnyt yhtään perustelua sille, miksi pormestari olisi nykyistä vain nimellistä pormestaria parempi, etenkin kun sen vaatijat useimmiten haluavat politiikan henkilöimisen sijasta tehtävän asiavetoista politiikkaa. Jos pormestari olisi kekkosmaisesti vastavoima valtuustolle - joka muuten on demokraattisesti valittu, kansanvallan toteutumisen vahtikoira kansanvaltaa vastaan siis - niin silloin hänelle voisi olla jotain käyttöä.

Nyt käydään kuntavaalit. Vaalit ovat tosiaankin kunta-, tai kuten aiemmin niitä kutsuttiin, kunnallisvaalit. Pormestariehdokkaat voivat toki antaa henkilökohtaisella karismallaan vetoapua epävarmoille äänestäjille, mutta voi se mennä toisinkinpäin. Joku ei suurin surminkaan kelpuuta Vapaavuorta tai Sinnemäkeä pormestariksi ja vain sen takia päätyy valitsemaan toisin, usein sen toisen suuren puolueen semminkin kun asetelma on niin luotu että valinta on Kokoomuksen ja Vihreiden välillä.

Jos halutaan siis edelleenkin pysyä asiassa kuntavaaleissa mutta samalla saada pormestari, olisikin parempi järjestää erillinen suora kansanvaali pormestarista. Tällöin äänestäjällä olisi mahdollisuus valita sekä haluamansa valtuutettu että haluamansa pormestari.