Näennäiskokoomuslaista feikkivasemmistoa?

Sain juuri pitkän itsetutkiskelun hyvältä ystävältäni. Hän ei tällä hetkellä osaa - enää - nähdä perusteltuja syitä äänestää Vihreitä, koska hänelle näyttää siltä, että me hukkaamme aikaa sterilisaation kaltaisiin pieniin kysymyksiin, kun sen sijaan pitäisi ottaa painavasti kantaa toimeentulon, terveyden, koulutuksen ja asumisen kaltaisiin isoihin kysymyksiin, jotka puhuttelisivat pientä, tavallista ihmistä. Hän näkee, että Vasemmistoliitto vaikuttaa ajavan aidommin näitä em. asioita, kun me taas näytämme puolueelta, jolla on kyllä tietty vasemmistolainen perusviritys, jota yritetään sotkea tarttumalla pikkuliirumlaarumiin ja kampanjoimalla yhä enemmän kokoomuslaisittain, hyvä meininki- ja sampanjamentaliteetilla. Ja vaikka hän on peristadilainen, hän vierastaa (omin sanoin) luovan viherluokan patsastelua pienipanimo-oluen kanssa gallerian edustalla eikä halua kuulua mattolaiturilla proseccoa lipittävään luomuruualla elämöivään Etelä-Helsingin eliittiinkään.

En oikein osaa perustella näille liikkuville ystävilleni, että otapa tavoiteohjelma käteen ja lue sieltä. Viestin pitää tulla poliitikoiltamme ja näkyä teoissamme. Politiikassa asiat ovat valitettavan paljon sitä, miltä ne näyttävät, ja ne näyttävät siltä kuin kannatuksemme viimeisimmässä vaalissa. 

Itsetutkiskelua ja -ruoskintaa meillä kyllä aina herätään harrastamaan jokaisen vaalitappion jälkeen, mutta miksi maailman koulutetuimman kansan koulutetuimmassa puolueessa ei osata ottaa oppia ja tehdä tarvittavia korjausliikkeitä? 

Jos meitä pidetään feikkivasemmistona, joka yrittää peittää tämän näennäiskokoomuslaisuudella, tämä on otettava vakavasti. Juuri nämä liikkuvat äänestäjät ratkaisevat, nousemmeko koskaan yli 7-8 prosentin. Liikkuvat äänestäjät voivat suorittaa yllättäviäkin siirtymiä, kuten toinen ystäväni, joka viime eduskuntavaaleissa puntaroi, äänestääkö meitä vai Perussuomalaisia, ja päätyi antamaan äänensä Halla-Aholle. Jollakin voi olla käytössä myös koko liikkuma-ala Vasemmistoliitosta Kokoomukseen. Tästä Vihreille olisikin opiksi: koska vasen-oikea -jaottelu on monille joko vanhentunut tai muuten vaan epärelevantti, meidän lähetyskäskymme olkoon: "emme ole vasemmistolaisia, kokoomuslaisiksi emme tule, olkaamme siis Vihreitä".

Mitä vihreys sitten on? Minun mielestäni johtolankana tulee aina kulkea kestävän kehityksen. Tästä pääteemasta voidaan johtaa muunnelmia, esimerkiksi sosiaalisesti, kulttuurisesti tai ilmastollisesti kestävä kehitys. Myös liberalismia on ehdotettu, mutta tämä edellyttää käsitteen tarkempaa määrittelyä, liberalismia kun on montaa sorttia. 

Toivo ei maapallolta ja vihreydeltä kuitenkaan ole mennyttä. Toki maailma on pelastettavissa pienille ihmisille. Tästä on helppo löytää esimerkkejä kansanedustajiemme työstä. Jos kaikki kansanedustajat olisivat sellaisia kuin Outi Alanko-Kahiluoto tai Oras Tynkkynen, maailma olisi jo pelastettu pienille ja myös tuleville pienille ihmisille.

Jos se halutaan pelastaa myös näille tuleville pienille ihmisille, ystäväni kysyi, että onko se ydinvoima nyt niin paha asia, että sen vastustamiseen kannattaa käyttää paljon sellaista energiaa, jolla voisi kehittää myös niitä uusiutuvia energiamuotoja, kierrätystä tai energiansäästöä? 

Kieltämättä parista puoluekokousotsikosta on helppo repiä sellaisia otsikoita, että Vihreät askartelisivat pikkutilpehöörin parissa. Eikä sitä vaikutelmaa aina voikaan välttää. Vihreisiin tullaan erilaisista kansalaisjärjestöistä, ja jokaisella on omat darlingsinsa, eli meillä on paljon yhden, kahden tai korkeintaan kolmen asian poliitikkoja. Tai oikeastaan tämä ei koske ammattipoliitikkojamme, jotka ovat kyllä yleispoliitikkoja, vaan ennemminkin kenttäväkeä ja nuoria. Ohjelmatyö on tapa osallistaa puolueen kenttäväki, ja tämä tapa on saanut kohtuuttoman suuren julkisuusarvon. Käytännössä Vihreiden ohjelma-osasto on nuorisojärjestö Vino. 

Me hellimme itsemäärittelyä: "emme ole vasemmalla tai oikealla vaan edellä", ja Vihreät kulkevat ohjelmat edellä, vaikka ohjelman pitäisi olla taustalla ja tekojen edellä, ja kieltämättä ohjelmat ovat joskus jopa vielä enemmän edellä kuin tekomme. Vihreät ovat monen yhden asian liike. 

Miksi tulevaisuus ei mene kaupaksi

Faktoilla ei yleensä ole kauheasti merkitystä poliittisten mielipiteiden kannalta, väitti Olli Orimaa. Tärkeämpiä hänen mukaansa ovat subjektiiviset tunteet kuten luottamus, samaistuminen ja arvot.

 

Juuri tähän Ollin mainitsemaan seikkaan on PerSujen viimeaikainen menestys perustunut ja siihen tulee perustumaan myös Keskustan oletettu tuleva vaalivoitto: vedotaan turvallisuuteen, johonkin sellaiseen, joka on oikeasti jo kadonnut: maakuntien Suomeen, joka koostuu kylistä, joiden keskellä on kirkko. Kokoomuksenkin menestys on perustunut tunteisiin; he ovat välittäneet hyvää fiilistä ja heihin on kiva samastua, ajatellen, että kultapölyä tarttuisi vähän omaankin turkkiin. En tarkkaan ymmärrä, mihin Demarit vetoavat, mutta hekin ovat menneisyyspuolue, jonka missio ammattiperusteisesta hyvinvointivaltiosta on tullut ylikypsäksi.

Jos puolue ei välttämättä vetoa suoraan menneisyyteen, ainakin se vetoaa juuriin ja perinteeseen, siksi ruotsalainen kansanpuolue onnistuu pitämään kannattajistaan kiinni niin tiukasti, sillä perinne ja juuret ovat suunnilleen yhtä kuin identiteetti. Nykyihmiselläkin on juuret, joten ei perinne ole pelkkä historiallinen reliikki. Vasemmistoliitto taas taiteilee yksi jalka menneisyydessä, toinen tulevaisuudessa, mistä ei pidä tehdä päätelmää, että he seisoisivat tukevasti nykyhetkessä. Kun toinen jalka on syvällä metallivalimossa, toinen taas kurkottelee auringonnousuun, sinne, minne Vihreätkin.

Vihreät eivät ole koskaan ulosmitanneet potentiaalista kannatustaan, koska me emme vetoa tunteisiin, puhuttele henkilökohtaisella tasolla kuin niitä marginaalihipstereitä, jotka me olemme jo voittaneet puolellemme ja joiden vuotamista Vasemmistoliittoon on tarkasti varottava. Vihreät ovat ainoa puolue, jonka politiikka perustuu tulevaisuuteen: kestävään kehitykseen, tasa-arvon edistämiseen, ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, työelämän muutostarpeiden ennakointiin. Tulevaisuus ei oikein ole mennyt kaupaksi, koska epävarmuuteen on hankala perustaa identiteettiä, tai kyllä voi, minä, jos kuka perin juuri prekarisoituneena sen tiedän. Vihreiden pitäisi siis löytää vastaus useimpien äänestäjien turvallisuushakuisuuteen, tarjota keino ankkuroida identiteetti johonkin pysyvään tai ainakin varmaan.