Rehellisyyttä valtiovarainministerin tapaan

Oikeistopuolue Kokoomuksen oikean laidan toivo Susanna Koski - jota ei kai kuitenkaan saa sanoa äärioikeistolaiseksi näillä spekseillä - tylyttäessään monisairasta pitkäaikaistyötöntä televisiossa sai puoluejohtaja Petteri Orpon nuhteet. Orpon mukaan hän ei itse olisi "käyttänyt näitä sanavalintoja".

Tämä freudilainen lipsahdus paljastaa Kokoomuksen linjan. Köyhät kyykkyyn, ota vuoteesi ja kävele, kunhan vaan pitää nämä ajatuksensa omana tietonaan. Orpon lausahdus oli samantyyppistä julkista "harjaamista" kuin mitä Perussuomalaisissa on ollut Timo Soinin aikana tapana harrastaa vielä silloin kun he yrittivät esittää hallituskelpoista ja samanaikaisesti kansanpuoluetta.

Tällä harjaamisella osoitetaan kaksoisstandardi. Ei nyt näin muka ole sopivaa sanoa, mutta kuitenkin Susanna Koski vain porskuttaa. Pitkäaikaistyöttömät monisairaat eivät kuulu Kosken - ja Kokoomuksen - kohderyhmään, joten heistä viis.

Susanna Koskea ei siis vaiennettu, vain toruttiin siitä että hän lipsautti ääneen sen mitä moni kokoomuslainen ajattelee. Miten sitten mahtaa käydä Orpon alaisen ministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäelle, joka osoitti että Sote-uudistuksen Kokoomuksen lempilapsen - johon se on itsensä hirttänyt - eli valinnanvapauden säästövaikutus on puhdas nolla. Sen verran lojaali hänkin on esimiehelleen, että tappioista hän vaikenee, mutta joka tapauksessa säästöjä ei ole luvassa.

Tähän saakka Orpo on vaiennut kuoliaaksi alaisensa selvityksen, joka osoittaa Sote-rakennelman lahouden. Tämä on peräti kummallista valtionhoitajapuolueeksi jo 90-luvun alkupuolen lamasta itsensä naamioituneelta porukalta, joka leimaa kaikki muut - etenkin vasemmistopuolueet - asioita omanväristensä lasien läpi politisoiviksi. Itsehän Kokoomus on väittänyt tekevänsä ainoana vastuullista politiikkaa huolehtiessaan yhteisistä (vero)varoista vastuullisesti (tästä kannattaa lukea Kennet Haraldin erinomainen artikkeli Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamasta teoksesta Semioottisen sosiologian näkökulmia).

Nähtäväksi siis jää, tämä Kokoomuksen vastuullisuus. Nähtäväksi myös jää, työskenteleekö siellä Valtiovarainministeriössä sellaisia viranhaltijoita, joiden asiantuntemukseen Orpo uskaltaa yhtään luottaa, jos ei valtiosihteerin työpanos kelpaa.

Niin, siitä valinnanvapaudesta vielä sananen. Kai sekin on valinnanvapautta, valita Terveystalon ja Terveystalon välillä.

Hesarin jutun Martti Hetemäen selvityksestä voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Ovatko köyhät idiootteja?

Raha-asiantuntija Suze Ormanin mukaan tärkeää on turvallisuuden tunne, jota raha antaa. Moni säästää vain muutaman kuukauden tarpeitaan vastaavan summan. Ormanilla on karu nimitys tällaisille ihmisille. He ovat idiootteja (suora sitaatti loppuu).

Jos pystyisin ehkä nippa nappa laittamaan sivuun 50 euroa kuukaudessa, kestäisi vuoden suhteellisen vaatimattomia tulojani vastaavan summan säästäminen tällä tahdilla reilut 40 vuotta. Nyt kannattaakin alkaa varautua kuolemaan, 40 vuoden päästä olen 86-vuotias.

Pienituloiset ovat siis idiootteja. Great. Tämä on niin mykistävä analyysi, että ... menen mykäksi, idiootti kun olen. Ilmeisesti myös kroonisesti sairas, kouluttamattomana avioeron jälkeen fyysisesti rankkojen vuorotöiden kuluttama yksinhuoltajaäitini oli idiootti, ja miksikäs muuksi idiootin lapsi voi tulla kuin idiootiksi.

Joskin uutinen lienee tarkoitettu amerikkalaisille markkinoille, ja tämä plutokraatti lienee yhdysvaltalainen, on se kuitenkin toimitettu suomeksi MSN-portaalin uutisartikkeliksi. Sieltä sen voi lukea painamalla bloggaukseni otsikkoa.

Flirttiä Vasemmiston kanssa

Jostain syystä Vasemmistoliitto ei ole ottanut päävastustajakseen Demarit, saati luokkavihollispuolueita, vaan Vihreät. En kuulu tällä hetkellä mihinkään puolueeseen, vaikka koko ajan veri vetääkin mukaan, ja ennen Vihreisiin liittymistä arvoin aina tapauskohtaisesti Vihreiden ja Vasemmistoliiton välillä. Ensimmäisissä kunnallisvaaleissa, joissa oli lanseerattu vaalikone - taisi olla 2004 - äänestin Laura Tuomista koneen suosituksesta, ja Paavo Arhinmäkeäkin olen äänestänyt. 

Osallistuin alkukeväästä JHL:n edustajistovaaleihin Vasemmiston (ja sit.) listalla, sillä sit. Ja sellainen asetelma taitaa sopia minulle, sitoutumaton punavihreä. Mikä sitten estää minua harkitsemasta suhteen virallistamista poliittiseen Vasemmistoon? Valitettavasti tasaisin väliajoin - ja aivan erityisesti vaalien alla - ilmaantuva Vihreiden nokittelu on lähinnä se este, varsinkin kun se on siinä määrin yksipuolista varjonyrkkeilyä usein itse rakennettujen olkiukkojen kanssa että se näyttää läpinäkyvältä. 

Toki Vihreät antavat aina välillä syytäkin siihen nokitteluun. Kyllä esimerkiksi Vihreiden nihkeydestä AY-toimintaan - kuinka se sitten kaipaisikaan päivitystä, on asia erikseen - ja naiiviudesta esimerkiksi äskettäis-taannoisessa Palmian yhtiöittämisessä sopiikin nokitella. Onhan se vähän noloa, että kaupunkiluonnon puolustamisessa ainakin äänekkäimpiä - eri asia, ovatko olleet aikaansaavimpia - ovat olleet Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo ja Yrjö Hakanen, joista viimeinen ei ole vasemmistoliittolainen vaan vasemmistolainen, vanhan liiton sellainen. Tämä aggressiivisuuteen saakka äänekkyys jättää nämä hyvää tarkoittavat - enkä nyt tarkoita Arhista tai Veronikaa - luonnonsuojelijat yksinäisiksi, ilman kavereita jo alkumetreillä. Jos lähtökohtaisesti lähtee syyttelemään toisia, kavereiden hakeminen omiin aloitteisiin voi olla aika vaikeaa. 

Vaikka olenkin niinä aikoina kun olen päässyt hieman kasvamaan eroon Vihreistä, tai ainakin olen kasvanut (ainakin Helsingin Vihreiden) kanssa eri tahtiin ja päässyt jonkin verran änkyröitymään, en tarvitse enää yhtään lisää negatiivisuutta elämääni. Tiedän olevani jo ihan tarpeeksi hankala änkyrä ja polttaneeni siltoja takanani ilman että lähtisin vielä lietsomaan katkeruutta ja vahingoniloa. En halua muuttua itseni irvikuvaksi ja polttaa niitä siltoja vielä edestänikin. 

Tässä olisi oikeasti Vasemmistolle pohdinnan paikka: miten nostaa omaa häntäänsä ilman Vihreiden polkemista, vaikka toki Vihreät vievätkin Vasemmistolta joitakin ääniä. Vaikka eivät Vihreät astu vain Vasemmiston, vaan myös Kokoomuksen ja Demareiden tonteille. 

Eikä Vihreistä tai muista kilpailijoista tarvitsisi olla huolissaan, jos oma tuote on kunnossa. Vasemmistossa kannattaisi muidenkin kuin Anna Kontulan muistaa köyhien asia siinä missä Maria Ohisalo. Joka muuten on Vihreä, jos asia ei jollekin viimeistään viime viikonloppuna tullut selväksi. 

Tietenkin nämä ilkkujat ovat yksittäistapauksia, kuten ovat yksittäistapauksia myös rasistit perus...tulevaisuudessa. Eivätkä kaikki vihreät ole Maria Ohisaloja. Vasemmisto ajaa voittopuolisesti niitä asioita, joita minäkin kannatan, mutta en halua, että minua yhdistetään Vihreille tavan vuoksi ilkkujiin. Nokitella saa, mutta useimmissa tapauksissa tämä onnettoman läpinäkyvästi vain kääntää katseen pois siitä, että omat positiiviset avaukset loistavat poissaolollaan. 

Edelläsanotusta huolimatta, diggailen usein Vasemmistoliittoa, mikä on luonnollista, sillä olenhan vasemmistolainen. Nuorempana sairastin muita sairauksia, mutta nyt en enää jaksa kieltää taustaani. Duunariperheen vesa, ja sairaan yksinhuoltajaäidin lapsi, joka on kiertänyt matalapalkkatyöstä toiseen, mitä muutakaan voisin olla? 

Diggailen usein myös Vihreitä, sillä koen olevani osa luontoa, ja tunnen Vihreistä henkilökohtaisesti monia fiksuja ja oikealla asialla olevia työteliäitä ja vilpittömiä poliitikkoja. Olen punavihreä äänestäjä, aktivisti, ay-aktivisti, tarpeen tullen agitaattorikin, mitä milloinkin. Jos Vasemmistossa löydetään laajemmin ilo omaan tekemiseen, positiivinen ja rakentava vaihtoehto, sellaiseen toimintaan saattaisin lähteäkin mukaan. Nyt toistaiseksi kuitenkin tilanteeseeni sopii rooli projektiluontoisena aktivistina, joka tukee aina parasta saatavilla olevaa ehdokasta ja puolustaa sydäntään lähellä olevia asioita. 

Leikataan ja luodaan tulevaisuutta

Porvoolaisiinkin koteihin on jaettu sumutusta painotuotteen muodossa. Sitä on tarjonnut entisen sivistyspuolueen, tai ainakin sellaiseksi itsensä mieltäneen Kokoomuksen vaalilehti. Sen mukaan ainakin Porvoossa Kokoomukselle ovat tärkeitä lapsiperheiden palvelut, koulut ja päivähoito. Ilmeisesti eivät kuulu samaan puolueeseen kuin juustohöyläministeri G-L, tai kieltäytyvät tietämästä, että juuri hänen rootelistaan on leikattu: ammattikoulutuksen lähiopetusta on leikattu, yliopistojen perustehtävää vaikeutettu ja päivähoidon ryhmäkokoja kasvatettu. Tämän jälkeen on hurskastelua tulla kertomaan, että tavoitteena onkin koko ajan ollut maksuton päivähoito!

Ei Kokoomus pienituloisia vihaa, he vain muodostavat heidän maailmassaan näköharhan, he kun tulevat todistaneeksi hallituskuiskaajana toimineen EK:n saneleman valinnanvapauden koskevan vain hyvätuloisia ja hyvinvoinnin valumisvaikutuksen turhaksi luulotteluksi.

Varoittaisin äänestäjiä uskomasta näin vaalien alla kaikkeen siihen hyvään tahtoon, jota parhaiden mainostoimistojen paketoimana tarjotaan. Kyllä minä psykologisesti ymmärrän, mikä logiikka on Kokoomuksen kannattamisessa, kai voittajiksi itseänsä brändänneisiin samastuminen saa osan kultapölystä tarttumaan itseenkin.

Lähetin tämän kirjoituksen Uusimaan yleisönosastolle lauantaina 25.2.

Kerjääminen, voimaannuttavaa downshiftausta?

En tiedä, mitä on vaikuttajaviestintä, mutta en siltikään aio istua siihen miinaan, että arvostelisin Demareiden uutta vaikuttajaviestijätoveri Rönnholmia vain siksi, että en ymmärrä, mitä on vaikuttajaviestintä. Sen on selvästikin ymmärtänyt toveri Micke "Mikael" Jungner, joka oli tehnyt muutaman havainnon leipäjonosta (kopsattu toverin Feseseinältä):

Suora sitaatti alkaa:

Muutama havainto leipäjonoista.

1. On arvokasta että leipäjonoja on. Maailma ilman leipäjonoja olisi ankeampi. Enkä nyt tarkoita köyhyyttä joka ajaa jonoihin vaan sitä leipäjonoa epäkaupallisena vaihtoehtona saada ravintoa.

2. Sellaista julkishallinnollista systeemiä, joka ottaisi huomioon kaikki inhimillisen elämän vivahteet, ei ole. Siksi on tärkeää, että leipäjonot antavat valinnanvaraa niille, joille systeemi ei sitä tarjoa.

3. Leipäjonossa ei ole itsessään mitään hävettävää. Sitä tekee hävettäväksi se porukka, joka säälii ja voivottelee jonottajia.

4. Kauhistelemalla leipäjonoja tulee samalla luoneeksi juuri sitä ilmapiiriä, joka saattaa saada jonottajan kokemaan arvottomuutta.

5. Poliittinen jeesustelu leipäjonoista on käytännössä oman kannatuksen nostamista leipää jonottavien omanarvontunnon kustannuksella. Tuota tehdään toki vahingossa ja vilpittömin mielin, mutta väärin se silti on.

6. Leipäjonoja tulisi edistää, niiden kautta avun saaminen normalisoida sosiaalisesti ja leipäjonoja pyörittäviä vapaaehtoisia ylistää heidän konkreettisesta pyyteettömyydestä.

7. Leipäjono on ekologisesti kestävä tapa korjata kaupallisessa logistiikassa olevaa tehottomuutta. Syöty leipä on maapallolle arvokkaampi kuin pois heitetty leipä, olkoon tuo leipä hankittu ostamalla tai jonottamalla.

8. Yksi mutkaton tapa tehdä hyvää on pysähtyä leipäjonoon ja kätellä siellä jonottavia sekä rohkeudesta murtaa teollisen ajan päiväysvanhoja mielikuvia että konkreettisesta maapallon pelastamisesta.

9. Leipäjono ei ole kirosana tai merkki yhteisön epäonnistumisesta. Leipäjono on toimiva sosiaalinen innovaatio ja merkki yhteisöllisestä empatiasta. (suora sitaatti päättyy)

Tässä toveri Jungner ei oikeastaan syyllisty muuhun kuin rehellisyyteen, tunnustaessaan tarkkailevansa leipäjonoja. Mihinkään muuhun hän ei pysty, norsunluutornistaan. Ja olisihan se paitsi aika teennäistä mennä itse jonottamaan, ja sitäpaitsi pois yhden oikeasti tarvitsevan suusta. Eli paitsi epärehellistä, myös rosvoamista. 

Sellaisen neuvon antaisin kuitenkin tovereille Rönnholm, toveri Jungner ja kaikki demaritoverit: jos pitää leipäjonossa seisomista merkkinä rohkeudesta ja leipäjonoa sosiaalisena innovaationa, tervemenoa Kokoomukseen. Kuten Sakari Timonen olikin todennut, sen demareiden jäsenkirjan voisi palauttaa. Kas kun leipäjonossa seisominen ei ole lifestyle-valinta, köyhäilyä. Tämän toveri Rönnholm olikin osittain ymmärtänyt, toivottaessaan toverinsa ulos kokoushuoneesta oikeiden ihmisten pariin. Jos nimittäin aikovat tavoittaa edes osan niistä nyt Perussuomalaisiin pettyneistä sieluista, jotka muutoin jäävät kotiin. Tämän luulisi olevan edellytyksenä sille, jos demarit haluavat seuraavissa, joskin vielä valitettavan kaukaisessa horisontissa siintävissä eduskuntavaaleissa odottavan varman voiton muodostuvan vähän pysyvämmäksikin. Nyt kun nykyhallitus on suorastaan antanut tarjottimella demareille avaimet, luulisi niiden kiinnostavan. 

Varmaan sosialidemokratia kaipaisi jonkinlaista päivitystä, esimerkiksi sellaiseksi että se tunnistaisi epätyypillisten työsuhteiden tyypillisyyden. Ei ehkä kuitenkaan tällaiseen Tölö (j)ung(ner) labor -suuntaan, joka on mennyt Kokoomuksen sosiaalisiivestä oikealta ohi normalisoidessaan leipäjonot paitsi normaaleiksi, myös hyväksyttäviksi osiksi yhteiskunnan palvelujärjestelmää, täydentävästä oleellista, epänormaalista normaalia. Hyvinvointiyhteiskunnan saneeraus ei tarkoita sen purkamista. 

Köyhyystutkija, parhaillaan leipäjonoista väitöskirjaa valmisteleva Maria Ohisalo ehtikin jo vastaamaan Jungnerille osuvasti: (lainaus alkaa): leipäjonoon liittyy lahjan antajan ja saajan välisiä valtaepätasapainoja, vastavuoroisuuden ja toimintamahdollisuuksien puuttumista jne.tyydytetään perustarpeita, vaikka hyvinvointivaltio rakennettiin poistamaan leimaavaa köyhäinapua ja tarjoamaan universaaliutta selektiivismin sijaan. (lainaus loppuu)

Jungnerin kirjoitusta ruotivan bloggauksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa. Minä suosittelen näissä kunnallisvaaleissa äänestämään oppositiopuolueita, jos ei muuten niin viestinä siitä, että hyvinvointivaltiota pitää puolustaa. Mieluiten todellisia vasemmistolaisia, jotka tämän ymmärtävät, työstä ja toimeentulosta tietonsa päivittäneitä punavihreitä tai sitten sellaisia kuin Maria Ohisalo. 

Auttaisiko Li köyhää urheilujohtajaa?

Menestyjä Jari Sarasvuo puolusti homokommenttiensa vuoksi potkut saanutta Aleksi Valavuorta, joka oli erehtynyt irvailemaan Vasemmistoliiton siipeilevän. Sarasvuo kehotti Anderssonia "– Jätä tuo toisen ihmisen tulojen ja potkujen ilkkuminen. Tiedän, mikä olet oikeasti arvoiltasi ja kyvyiltäsi. Li, köyhät tarvitsevat sinua, Sarasvuo sanoi.

Valavuori oli ryttyillyt väärälle taholle, sanavalmiille, tuoreelle vasemmistojohtaja Li Anderssonille:

"Onko sun mielestäsi reilua, että 25% suomalaisista maksaa työllään koko paskan? Sinun vasemmistosi ei kuulu näihin maksajiin" Li Andersson kuittasi tähän osuvalla kuvakaappauksella Hesarin otsikosta "Homokommenteistaan potkut saanut Aleksi Valavuori (Kok., näköjään myös köyh.), ei tienannut verotettavia tuloja senttiäkään". 

Ilmeisesti Valavuori sitten on köyhä, ainakin jos on julkaistuja verotietoja ja Sarasvuota uskominen. Auttaisiko Li vähäosaista miestä mäessä?

Li Anderssonin Instagram-kuittauksen voi käydä tsekkaamassa klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Kuinka hallitus sai kansan vihaamaan veroja

Pienituloiset rakastavat - tai ainakin heidän kuuluu rakastaa - veroja, tarkoittaen siis palkkatulojen verotusta, sillä he ovat riippuvaisimpia niillä kustannetuista palveluista, vaihtoehtoihin kun heillä ei ole varaa. Nyt kuitenkin tämä syy-yhteys on murrettu, ja kansa on pakotettu sahaamaan omaa oksaansa vaatimalla veronkevennyksiä.

Hallituksen niin sanottu kilpailukykysopimus on taidettu valmistella paitsi EK:n, myös Veronmaksajien keskusliiton kanssa yhteisymmärryksessä, sillä sen sisältämät työelämän heikennykset suorastaan huutavat tasapainottaakseen itseään veronkevennyksiä. Pitkää työmatkaa tekevät, yksinhuoltajat ja ruuhkavuosissa kärvistelevät ovat pakotettuja sanoutumaan irti työajanpidennyksistä ja lyhentämään työaikaansa.

Koska tällä manööverillä ansiotaso laskee pikkuisen, he laskevat toivonsa siihen, että veroja kevennettäisiin sen verta, että vaikutus heidän tilipussiinsa olisi suunnilleen plus miinus nolla, eli veronkevennykset kumoaisivat laskevan ansiotason vaikutukset (lomarahojen kuihtumisen veronkevennykset korvaavat vain niillä, jotka selviytyvät ilman työaikansa lyhentämistä).

Toinen käsi antaa, toinen ottaa. Mitään järkeä tässä ei ole, mutta kun valinnanvapautta piti lisättämän ideologisista syistä. Vielä kun saisi kuukausilippuun osa-aika-alennuksen, mutta kun työmatkalippu maksaa sen saman, teit sitten 2 tai 12 tunnin työpäivää, 3 tai 6 päivää viikossa. Mutta näin saatiin kansa vihaamaan veroja, ja huonomuistisin tai nöyrimmäksi peloteltu kansanosa rakastamaan hallitusta, joka laski heidän verotaakkaansa.

Paha olo ei oikeuta muiden kiusaamiseen

Oma paha olo ei oikeuta koulu- tai työpaikkakiusaamiseen. Jos kotona äidin isäpuoli hakkaa tai harrastuksiin on liian vähän rahaa, ei luokkakaverin naamalle silti tarvitse räkiä, hänen omaisuuttaan tärvellä tai uhata hänen julkista integriteettiään häpäisemällä hänet kiinnittämällä käytetty kortsu hänen takkinsa selkämykseen. Tai jos omat perheytymistoiveet tai parisuhde on kariutunut eikä se joskus melkein semikuuluisa kilpaveneilijä olekaan ymmärtänyt noteerata suurta juuri hänen syliinsä kaadettavaa varmaankin kukkeaa lahjaa miessukupolvelle, ei kollegaa sen takia tarvitse alistaa omaksi puhelinvastaajaksi ja evätä häneltä kaikki kollegiaalinen apu.

En tiedä ketään, joka hyväksyisi koulu- tai työpaikkakiusaamisen millään varjolla, saati em. varauksilla. Ei sitä hyväksy kiusaaja itsekään, hän vain ei tunnista omanapakeskeisyydessään tekevänsä väärin, ja jos tunnistaakin, panee palttua, koska ainut asia, jolla on väliä, on oma paha olo.

Syytä pahaan oloon on monenlaista, mutta yksikään niistä ei oikeuta perseilemään sivullisille, joilla ei ole mitään tekemistä pahan olon syiden kanssa. Miksi paha olo sitten oikeuttaisi maahanmuuttajien kiusaamiseen? Näin esitti tai ainakin toivottiin eräässä puheenvuorossa esitettiin Kuka kuuntelee köyhää -Facebook-ryhmässä, jossa pyydettiin ylläpitäjiä olemaan kiusaamatta ryhmässä kaiken maahanmuuttajien syyksi kääntävää poloista, jolla tämän ymmärtäjän (myötäilijän?) mukaan oli niin paha olla.

Persut unohtivat homosaation pelossaan köyhät

Eduskunnassa on taas tuhlattu aikaa ihan toissijaiseen. Toissijaiseen siinä mielessä, että sillä ajalla ja energialla, joka on käytetty sen kampeamisyritykseen, että toisetkin saisivat samat oikeudet, jotka kuuluvat itselle, oltaisiin tehty parempaa Sotea ja keksitty parempia, vähemmän vähäväkisiä kurittavia säästökohteita kuin mihin S-S-S pystyvät.

Kun Oinosen Pentti paheksui eduskunnassa sitä, että eduskunta on käyttänyt vuoden avioliittolain muutokseen, ojentaisin hänelle peilin. Mitäs on hidastellut lakia. Ilmeisesti kiima hallitusvastuuseen on ollut niin kova, että Oinosella tovereineen ei ole ollut himoa keksiä sellaisia vaihtoehtoja, jotka olisivat kurittaneet köyhiä vähemmän. Sellainen on heidän arvojärjestyksensä.

Oinonen ja muut perussuomalaiset ovat uhranneet vähäosaisten asian homosaation pelossaan. Tuskin kenenkään Jumala on tällaista tarkoittanut, paitsi ehkä Mika Niikon versio, joka on lähettänyt niikot torppaamaan homosaatiota. Jos Niikko on oikeassa, Jumala lähetti sukupuolineutraalin avioliiton maan päälle, sillä enemmistö eduskunnasta kannattaa lakia. Sukupuolineutraali avioliitto onkin siis Jumalan suunnitelmissa, jos Niikkoa on uskominen.

Eikä tarvitse kuunnella häntä. Sillä uskoisin, että Jumala - jos häntä on - haluaisi, että kaikilla ihmisillä on yhtäläiset ihmisoikeudet. Kaikkihan ovat Jumalan lapsia.

Lapsilisä on vain toimeentulevien subjektiivinen oikeus

Moni luulee, että lapsilisä olisi lapselle korvamerkattua, suojeltua ja subjektiivista tuloa. Kyllä se onkin, mutta ei niille, joiden vanhemmat ovat niin hyväkkäitä, että eivät tule toimeen palkallaan. Tämä ei koske vain peruspäivärahalla eläviä työttömiä, vaan asian tietävät myös esimerkiksi pääkaupunkiseudulla elävät siivoojat ja monet muut pienipalkkaiset, joiden euro ei riitä, vaan sitä pitää venyttää ensin asumistuella, sitten täydentävällä toimeentulotuella.

Onko lasten vika, jos heidän vanhempansa sattuvat asumaan paikassa, jossa heidän vanhempiensa palkkatulot eivät riitä kattamaan asumista? Tai: onko lasten vika, jos heidän vanhempansa eivät saa muuta työtä kuin jotakin sellaista, jota työnantajien edustajat eivät katso niin kovin (itseis)arvokkaaksi. Tai onko lapsien vika, jos heidän vanhempiensa tekemän työn tuottoa ei osata mitata? Siivoojat, lastentarhanhoitajat, myyjät noin esimerkiksi.

Näiden lasten vanhemmat sattuvat työskentelemään aloilla, jotka mahdollistavat toisten tulostenteon. Oikeastaan elämän, sillä mitä tulisi konsultoinnista tai markkinoinnista, jos edellisen viikon biojätteet kävelisivät ovella vastaan, ja lapset pitäisi ottaa mukaan töihin kun kukaan ei heistä huolehdi. Lisäksi näiden lasten vanhemmat sattuvat vielä huolehtimaan omistakin lapsistaan, joten he ovat todellisia (arjen) sankareita.

Ei tätä sankaruutta kuitenkaan huomaa tilipussista. Päinvastoin siitä rankaistaan, perimällä lapsilisää vastaava osuus toimeentulotuesta.  Tulee mieleeni muutaman vuoden takainen kokoomusnuoren lapsahdus, jonka mukaan huonomman ihmisaineksen ei tulisi lisääntyä.

Subjektiiviset oikeudet eivät siis kuulu kaikille. Köyhimmille ei mitään, eikä tästä voi koskaan muistuttaa liikaa. Toki tämän tiesinkin, poikana sellaisella naisella, joka yritti elättää itseään milloin siivoojana, milloin kahvila-apulaisena, milloin muovisaumaajana Invalidiliiton työkeskuksessa, ja sosiaalipäivystyksen täydentävä toimeentulotuki oli säännöllisesti vieraanamme. Niin muodoin vieraili äitini tilillä myös lapsilisä, mutta vierailuksi tämä tahtoi jäädä.

Kiitos kahdesti subjektiivisen lapsilisän puolesta nälkälakkoillut Pekka Elonheimo muistuttamisesta, ja sitkeydestä! Kiitos myös kansanedustaja Katja Hänninen (Vas.), joka on nostanut asian lakialoitteeksi.

Nykyajan fariseukset

Nalle Wahlroosin lipsahduksista harva enää osaa hätkähtyä. Tai mitä lipsahduksia ne ovat, kun ökykapitalisti ystävällisesti jakaa muille arvomaailmansa. Mutta on näitä muitakin.

Kyllä minä viimeistään siitä lähtien olen tiennyt, että pankit eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia kunnes Aktia nauroi minut ulos tunnustellessani heiltä muutaman sadan lyhytluottoa kattaakseni elämiseni siieksi kun saisin jo lupaillun ensimmäisen palkkani paluumuutettuani Suomeen. Ystävällisesti tekivät. Olisivat voineet ottaa niska-perse ja heittää ovi ulos.

Tänään oman pankkini pääekonomisti sitten sanoi. Nordean Aki Kangasharjun mukaan köyhille ei kannata jaella rahoja, sillä eivät nämä osaa käyttää sitä. Varmaankin on kuunnellut kokoomusnuoria, sillä joku näistähän oli joitakin vuosia sitten sanonut, että hassaavat vain tupakkaan ja viinaan. Pankkien johtokunnissa kannattaisi määrätä suukapula näille fariseuksille, sillä aina jokin pankki jossain menettää asiakkaita kun nämä avaavat leipäläpensä.

Minulle on turha selitellä mitään, etten muka kuuluisi tähän ö-luokkaan, vaikka ovat harhautuneet nostamaan kastiluokitustani pankin torppariksi. Olen ollut elämässäni 11 kk lukuunottamatta selvästi mediaanituloista vähätuloisempi, ja joka loukkaa yhtä vähistä siskoistani ja veljistäni, loukkaa minua.

Tarvittaisiin nykyajan Jeesus kaatamaan fariseusten pöydät. Nämä Nallet ja Kangasharjut ovat nykymaailman fariseukset.

Bloggaukseni otsikkoa klikkaamalla voi lukea Hesarin jutun Kangasharjun ja sosiologian professori, köyhyystutkija Juho Saaren väittelystä.

Kahden kärjen taktiikalla Helsingissä

Jalkapallossa yhä useampi joukkue on viime aikoina siirtynyt yhden kärjen taktiikkaan, jotkut - kuten AS Roma - nollan. Perinteisesti kuitenkin suuri osa joukkueista pelaa yhden kohdehyökkääjän ja yhden maalisiepon taktiikalla, joissa edellinen sitoo vastustajan puolustuksen itseensä ja pudottaa irtopallot omille, jälkimmäinen tekee maalit.

Olen vuorotellen kannattanut Helsingissä Outi Alanko-Kahiluotoa ja Johanna "Nanna" Sumuvuorta eduskuntavaaleissa. En enää asu Helsingissä, mutta tiedän, että sanaani vielä jotkut kuuntelevat, niin kai velvollisuuteni on ääneni testamentata.

Outi on taktiikkani kohdehyökkääjä: tuo koko sydämellään tiukasti vähäosaisten puolesta taistelija. Olen häntä seurannut myös töideni kautta, joten en puhu vain lämpimäkseni. Asialleen todella omistautuneena Valtakunnallisen työpajayhdistyksen puheenjohtajana Outi on erittäin hyvin kartalla työn, työttömyyden ja opiskelun harmaalla alueella, TaTuSoTu -ryhmän yhtenä perustajista hän tietää taas apurahansaajien, taiteilijoiden, tutkijoiden ja pienyrittäjien huolet. Meitä molempia yhdistää myös kaupunkiluonto. Lisäksi olen nuorisotutkijanakin toimineena hyvin tietoinen siitä, että Outi on valittu Nuorisoyhteistyö Allianssin toimesta nuorisomyönteisemmäksi kansanedustajaksi.

Nanna taas on pelimuodostelmani fox-in-the box: äärimmäisen hyvä mutta tehokas tyyppi, jota arvostetaan puoluerajojen ylitse etenkin turvallisuuspolitiikan asiantuntijana. Nanna on, kuten Outikin, vähäosaisten esitaistelija.

Entä vaihtopelaaja? Silloin kun maalia ei synny kymmenistä paikoistakaan huolimatta, vaihdan kentälle köyhyystutkija Maria Ohisalon. Mariakin minulla on ilo tuntea henkilökohtaisesti, ja hänellä on hyvä meininki. Kaikki pelaa!

Köyhät pitää unohtaa, ainakin vaalien alla

Jos linkkaan Kuka kuuntelee köyhää -Facebook-ryhmään poliitikkojen kirjoituksia, nämä dumataan vaalimainoksina, vaikka aiheena olisikin köyhyys.

Olisiko köyhät sitten syytä jättää piehtaroimaan omaan karsinaansa? Paikkaan, jonne yksikään sellainen henkilö, joka säätää esimerkiksi sosiaaliturvaa ja verotusta koskevaa lainsäädäntöä, ei näe?

Sellaiset henkilöt ovat poliitikkoja. Pitäisikö poliitikkojen unohtaa köyhät, etenkin vaalien alla, niin että heihin osin syystäkin katkeroituneet kansalaiset saisivat lisää vettä myllyynsä, aihetta syyttää kuinka heitä ei kuulla, ja kuinka päättäjät ovat vieraantuneita köyhän asiasta, hädin tuskin muistavat köyhien olemassaolon?

Miten kuultaisiin tai miten muistaisivat, jos köyhät hautaavat itsensä poteroihin ja kieltäytyvät kontakteista juuri nimenomaan niiden kanssa, joiden heitä pitäisi kuulla?

Kuka kuuntelisi köyhää, ja miksi

Kuka kuuntelisi köyhää, ja miksi kuuntelisi, jos ideat ovat tuota luokkaa, että kehitysyhteistyö pitäisi lopettaa, vaikka siihen käytettävä 0,5 prosenttia on pisara valtameressä esimerkiksi sote-rahoissa. Yllättävän moni tuntuu kyseisennimisessä Facebook-ryhmässä olevan käsittämättä yksisilmäisyydeltään sitä, että kehitysapu vähentää humanitaarisen maahanmuuton tarvetta.

Hyvin moni ei osaa lukea ja luulottelee lukemisen sijaan. Näitä on erityisen paljon Facebookin köyhyys- ja työttömyysryhmissä, onneksi eivät sentään kaikki. En väitä, että työttömyys tekisi lukutaidottomaksi tai olisi sen seuraus, mutta se voi aiheuttaa katkeruutta, joka nostaa hikipisaroita tai kyyneleitä linsseihin, mikä vähentää näön tarkkuutta, aiheuttaen olosuhderiippuvaista lukutaidottomuutta.

Siitä, että osaa nähdä syyn kaikissa ja kaikessa muussa kuin omassa itsessään, löytyy varoittavia esimerkkejä usein yllättävän läheltä. Ei tarvitse kääntää edes minkäänlaisia natsikortteja esiin. 

Minulla on nollatoleranssi nollasummapeliajattelulle, jossa köyhät hyökkäävät toisiaan vastaan. Ja minulla on nollatoleranssi typeryydelle, eikä minua huvita olla tippaakaan rakentava sitä kohtaan, että jotkut tekevät Kuka kuuntelee köyhää -ryhmästä tai mistään muustakaan ryhmästä oman katkeruutensa laskiämpärin. 

Materiaalisesti köyhän ei ole pakko olla henkisesti köyhä. Siksi meillä on kaikille yleinen peruskoulu, kirjasto, Yleisradio ja niin edelleen. Näistä huolimatta valistumattomaksi jäänyt on syyllistynyt julkisten palveluiden kavallukseen. 

Populismia köyhän asialla

Jotkut pienpuolueiden eduskuntavaaliehdokkaat ovat julkisesti luvanneet luovuttaa kuukausipalkastaan 1000 euroa vähäosaisille, jos tulevat valituiksi. Hyvää tarkoittavaa ehkä, mutta halpaa populismia, joka antaa osaltaan oikeutuksen amerikkalaismalliselle systeemille, jossa vähäosaisten tilanteen parantaminen jätetään riippuvaiseksi yksityisestä hyväntekeväisyydestä.

Kuka kuuntelee köyhää -Facebook-ryhmässä joku totesikin, että tällainen hyväntekeväisyys jättää köyhyyttä aiheuttavat ja ylläpitävät rakenteet koskemattomiksi. Mutta ei kai niillä niin väliä. Jos köyhiltä aiotaan imuroida äänet.

Näitä pienpuolueita pitäisi muistuttaa siitä, miten järjestelmämme toimii: jos halutaan oikeasti auttaa köyhiä, silloin pitää pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä joko nostamalla perusturvaa tai lisäämällä kannustavuutta, mieluimmin molempia. Lisäksi nämä kaipaavat tukitoimikseen työpaikkojen perustamisen tukemista ja panostamista sellaisiin palveluihin, jotka ovat universaaleja.

Ai niin, siitä rahasta. Jos peräti jokainen kansanedustaja luovuttaisi - miten ja keille? - palkastaan sen tonnin kuussa, täten saataisiin kerättyä vuodessa 2,4 miljoonaa. Jokainen voinee laskea, kuinka paljon tästä köyhäkohtaisesti kertyy, jos kriteeriksi otetaan esimerkiksi virallinen köyhän määritelmä, eli tulot alle 60% mediaanista.

Suomessa tähän luokkaan putoaa 13,2 % väestöstä, eli lapset ja eläkeläiset mukaanlukien 726 000 persoonaa. Heitä tämä aloite muistaisi 3 eurolla 31 sentillä kuukaudessa, joka pyöristyisi kolmeen euroon ja kolmeenkymmeneen senttiin. Sillähän matkustaa kerran Helsingin seudun joukkoliikenteessä, ei paluulippua. Jäljelle jäävällä summalla voi ostaa vaikka banaanin.

On oikeastaan aika tyhmää lahjoa köyhiä, heidän muistamisensa kun ei maksaisi mitään (kiitos muistutuksesta Sakari Timonen!). Ei tarvitsisi käydä lompakollaan, riittäisi vain että on muistanut heitä.

Missä pisteessä ihmisoikeudet lakkaavat?

Kun ihminen siirtyy omavaraisesta toisten elätettäväksi, vaikka veronmaksajia työttömätkin ovat. Siis siinä vaiheessa, kun ihmisestä tulee palkansaajasta etuudensaaja. Tämän voi päätellä siitä moraalisuudeksi naamioidusta paheksunnasta, jonka velkaantuneet saavat osaksensa, muka juovat kurkustansa alas verovarat. Eivät palkansaaja ja etuudensaaja tosin mitään poissulkevia kategorioita ole, minkä jokainen pienipalkkainen helsinkiläinen tietää.

Pankit eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia, minkä tietää jokainen pikkuporvarikin, joka joskus on hattu kourassa lähtenyt asuntolainaneuvotteluihin. Ja kun toimeentulonormi ei kata elämistä etenkään pääkaupunkiseudulla, vaihtoehdot ovat rikollisuus, pikavipit tai kuolema. Ilmeisesti paheksujille kelpaa vain viimeinen vaihtoehto, siis toisten. Sen sopii nähdä, minkä valitsisivat itse siinä tilanteessa...

Kaljanjuonti ei ole ihmisoikeus, omien rahojen käyttäminen on. Ja kyllä ne mallasjuomat maistuvat itse kullekin, mutta ilmeisesti vain niillä, joilla on varaa omilla ansiotuloillaan varaa ne kustantaa, on oikeutus arvostella toisten nautintoja tai pikemminkin tragedioita. Ja lähetti potkaisi kissaa. Suomeksi vielä, jos ei tunne tätä sanontaa: on helppo tuntea itsensä menestyneeksi, jos onnistuu löytämään ihmisiä, joilla menee vielä itseä huonommin, ja jos tämä olisi jotenkin epäselvää, niin piirretään se daavidintähti vielä toisten talojen seinään niin että tulee täysin selväksi, mitkä talot pitää polttaa.

Ihmisillä on hyveitä ja paheita. Hyveet ja paheet tekevät meistä ihmisiä ja toisten paheisiin suhtautuminen inhimillisiä. Hyveellisyys ei tarkoita sitä, että itseltä puuttuu jokin sellainen pahe, joka toisella on.

Aikaisemman blogini viimeiseksi jääneessä kirjoituksessa vähän yli vuosi sitten olin todennut, että "armottomuus ja julmuus kanssaihmisiä kohtaan ovat mitä varmimmin omia valintoja: miten päätetään suhtautua kanssaihmisiimme. Ovatko he esteitä vai lähimmäisiä, kilpailijoita vai kavereita, kulueriä tai resursseja, rasitteita vai ihan vain ihmisiä, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Näitä valintoja tekevät erityisen paljon ne ihmiset, jotka korostavat ihmisyksilön omaa vastuuta oman kohtalonsa rakentamisessa. Yllättävän usein näillä liberalismin äänitorvilla on itsellään suhteellisen vaatimaton tausta. Eivätkä sitten tuon parempiin valintoihin pysty eivätkä mitään ole oppineet, paitsi heikosti peittelemään häpeänsä sitä kohtaan, etteivät ole osanneet tuon onnistuneempia valintoja tehdä kuin päätöksen ryhtyä sosiaalidarwinisteiksi."

Allekirjoitan tuon vieläkin siinä määrin, että voisin vaikka lopettaa bloggarinurani tuohon, mutta en aio jättää viimeistä sanaa näille (ääni)torville.

Aikaisemman blogini viimeisen kirjoituksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Tasa-arvo luo turvallisuutta

Vinon (Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden) väistyvä puheenjohtaja, köyhyystutkija Maria Ohisalo kytki tuoreessa Nyt-liitteen haastattelussaan hyvinvointivaltion ja luottamuksen toisiinsa. Hän on erittäin oikeassa.

Mahdollisuuksien tasa-arvon ajatukseen perustuva, lähtökohtien eroja tasaava universalistinen hyvinvointivaltio on nimittäin sisäisen turvallisuuden tärkein takaaja. Täällä ei tarvitse lähteä varastelemaan, koska yhteiskunta on katsonut tärkeäksi taata perustarpeet. Hyvinvointivaltion puolustaminen onkin tärkeää, ei tarvitse kuin katsoa kahta (entistä) supervaltaa. Segregaatiota, siis sosiaalista eriytymistä, kannattaa porvarinkin vastustaa, sillä pelkääminen käy kalliiksi kukkarolle ja psyykelle.

Gated communities -ideaan perustuvat yhdysvaltalaisten kaupunkien hyväosaisten asuinalueita ja Terijoen jättilaisvilloja en Suomeen halua vartijoineen ja vallihautoineen. Nehän suorastaan kutsuvat yrittämään jotakin niin epätoivoista kuin murtautumista. Valitettavasti saman tulotason mukaisen segregaatiokehityksen aihioita on nähtävillä pääkaupunkiseudullakin; ei tarvitse mennä Westendiä tai Landbota kauemmas.

Suomessa segregaatiota aiheuttavat tekijät onneksi ovat vielä varsin eristyneitä, eivätkä kasaudu (vielä) läheskään Ameriikan malliin. Tämä tarkoittaa sitä, että täällä esimerkiksi etnis-uskonnollinen tausta ei tilastollisesti korreloi sosiaalisen aseman kanssa yksi yhteen. Taustatekijät eivät siis ennusta sitä, miten hyvin ihminen elämässään pärjää. Hyvinvointivaltion puolustaminen onkin tämän vuoksi tärkeää, ja tämä onnistuu parhaiten äänestämällä eduskuntaan sellaisia kuin Maria tai Outi Alanko-Kahiluoto.

Tasa-arvo luo turvallisuutta, koska se luo luottamusta kanssaihmisiin. Kanssaihmisten ei tarvitse pitää sinua vihollisenaan tai edes pelätä, että se, mitä sinulla on, olisi heiltä pois. Yhteiskunta, joka perustuu luottamukseen, on legitiimi, koska legitimiteetti perustuu juuri tähän edellämainittuun luottamukseen, joka perustuu hyvinvointivaltion takaamaan tasa-arvoon.

Marian haastattelun voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Väärintunnistettua vähäosaisuutta

Hesarissa tänään kertoi tarinansa vesalalainen yksinhuoltaja, jolle jää pakollisten menojen - siis varmaankin asumisen ja muiden laskujen - jälkeen käteen 1100 euroa, ja sillä pitää kustantaa äidin ja yhden lapsen elämä.

Jutun tarkoituksena oli ehkä nostattaa sympatiaa sellaisia pienipalkkaisia helsinkiläisiä kohtaan, jotka nyt Palmian osittaisen yhtiöittämisen myötä ovat nousseet esille. Ja kyllä he minulta sympatiaa saavat, ei siinä mitään. Yksinhuoltajaäidin kanssa 14 vuotta eläneenä tiedän, mitä on eläminen siivous- ja kahvila-apulaisen tuloilla, joita on täydennettävä ajoittaisella toimeentulotuella, ja jo 6-vuotiaana opin, mikä ero on saada isältä elatusapua 500 vai 600 markkaa kuukaudessa.

Helsingissä asuminen on aivan liian kallista, eikä ole oikein, että kukaan saa täysiaikaisesta työsuhteesta bruttona vähemmän kuin kaksi tonnia. Mutta, mutta.

1100 euroa kuussa on 37 euroa päivässä, kuten jutussa todettiinkin. Se on aika paljon enemmän kuin mitä yleensä kulutan 3,5-henkisessä perheessäni ruokakaupassa päivittäistavaroihin päivässä. Yleensä mennee parisenkymppiä.

Toki ihminen tarvitsee muutakin kuin leipää. Sirkushuvejakin on tarjolla. Esimerkiksi kirkkokonsertit eivät maksa mitään, ja kirjasto on edelleenkin maksuton. Metsässä voi ihminen hoitaa kuntoaan ilmaiseksi ja vielä mukaan voi tarttua vähän särpimiksi sieniä ja marjojakin. Urheilutarvikkeitakin voi ostaa käytettyinä ja tarjouksista.

Ei minun tarvinnut lapsena koskaan kärsiä nälästä. Tuli syötyä ehkä hernekeittoa, sienikastiketta ja joskus juhlapäivinä janssonin kiusausta. Coeur de fillet ei kuulunut ruokapöytäämme, mutta olen sitten myöhemmin ehtinyt maistelemaan sen verran kuin olen halunnutkin.

Matkustelu kieltämättä avartaa, mutta senkin ehtii aloittamaan sitten myöhemmin, omilla rahoilla. Pääsee kartan kanssa fillarillakin avartamaan maailmaansa. Joskus lähdin Tapiolaan, toisinaan Tikkurilaan. Silloin kun perheeni oli koossa, kävin isäni kanssa jopa Kirkkonummella.

Vaatteitakin toki pitää joskus ostaa, tosin minä en oikeastaan osta muita kuin sukkia ja kenkiä. Kalsareitakaan en ole ostanut kuin viimeksi vuonna 2012 ja paitapuseron ehkä joskus ennen vuosituhannen vaihdetta. Muut olen saanut ystäviltäni tai puoliso on ostanut, huomattavan osan käytettyinä.

Vähätuloisen yksinhuoltajan lapsena kasvaminen opetti monellakin tapaa suhteellisuudentajua. Onnekseni olin jo pienestä lapsesta arvostanut kirjallisuutta, enkä oikeastaan sen kummempia harrastuksia kaivannut, vaikka toki mietin välillä, millaista esimerkiksi ratsastaminen on. Viihdyin kissojen kanssa kotona kirjoineni ja legoineni, ja olihan minulla ystäviä. Kun on ystäviä, ei tarvitse harrastuksia.

En tietenkään kadehdi Hesarin jutussa esittäytynyttä pienituloista yksinhuoltajaa. Hänellä on lapsensa, ja ne ovat varmastikin hänelle se kaikkein suurin rikkaus. Vähäosainen on ihminen, joka ei osaa elää elämää, sitä omaansa, hänelle annettua. Yleensäkin perhe ja ystävät ovat rikkautta, ja se on köyhyyttä, jos ei osaa olla itsensä kanssa ja elää omaa elämäänsä.

Hesarin jutun tästä yksinhuoltajasta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Kun tekniikka syrjäyttää

Kuuntelin maanantaina uimahallissa kahden, vähän toista kymmenettä elävän pojan keskustelua; he puhuivat kolmannesta kaveristaan, joka ei onneksi ollut paikalla, muuten hän olisi kokenut tilanteen kuulusteluksi. Ainakin minä olisin kokenut, jos kuuluisin heidän jengiinsä.

En jäänyt kuuntelemaan, miten keskustelu jatkoi, saiko tämä kolmas millaisia leimoja osakseen. Joka tapauksessa, tämä koneeton jää paitsi nykyään olennaisesta osasta sosiaalisuutta.

Keskustelussa nimittäin käytiin läpi viihde-elektroniikkaa. "Onks sillä Ipad". "Onks sillä tabletti".

Ei ole köyhän lapsella helppoa. Minulla ei nimittäin olisi. Ja ei varmaankaan kaikilla muillakaan.

Tekniikan omistaminen jakaa siis lapsia yhteiskuntaluokkiin. Se, joka omistaa, kuuluu ei vain omistavaan luokkaan, vaan "meihin". "Me" pelaamme pelejä, katselemme ja levitämme Youtube-videoita ja ties mitä nämä tekevät. Koneeton oppii ulkopuolisuuden tunteen jo lapsesta, vaikka sitten lapsella olisikin koneettomuudestaan johtuen enemmän aikaa terveellisempiin harrastuksiin. Toivottavasti näillä koneilla ei sentään levitellä koneettomia halveksuvaa häpäisymateriaalia verkkoon...

Kouluissa kai yritetään ottaa pikku hiljaa haltuun uusi tekniikka. Lapsille voidaan antaa kotitehtäviä, jotka pitää suorittaa älypuhelimilla. Toivottavasti nämä tehtävät voidaan tehdä vielä lyijykynälläkin...

Vihapuheet pienpalkkaisia kohtaan ovat merkki totaalisesta vieraantuneisuudesta

Kauppalehdessä Kyösti Jurvelin paheksui Helsingin liikelaitos Palmian työntekijöiden päivän lakkoa, jossa protestoidaan Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaoston valmistelemaa Palmian yhtiöittämistä. Jurvelinin mukaan "lakkopuheet ovat merkki totaalisesta vieraantuneisuudesta, ja hänen mielestään palmialaiset haluavat "kölliä veronmaksajien rahoilla".

Tämä yhtiöittäminen pudottaa Palmian työntekijöitä yksityisten työehtosopimusten piiriin. Esimerkiksi siivoojan tilipussi kevenee yhtiöittämisen myötä 300 eurolla, 1600 eurosta 1300 euroon. Siitä kun otetaan verot pois, käteen ei jää paljoakaan yli tonnia. Kun yhtälöön lasketaan Helsingin elinkustannukset, yhtälö on vastuuton. Helsingin kaupunginhallituksen suorittama heitteillejättö.

Äitini elätti itsensä ja minut joitakin vuosia siivoojana. Tai siis ei elättänyt, vaan lisäksi tarvittiin isäni maksama elatusapu, joitakin vuosia myös hänen maksamansa vuokra ja ajoittainen toimeentulotuki. Tiedän siis, millainen on siivoojan toimeentulo Helsingissä, etenkin yksinhuoltajasiivoojan.

Millaisia verovaroilla köllijöitä Palmiaan sitten kuuluu? Cateringtyöntekijöitä, vartijoita, siivoojia, kiinteistötyöntekijöitä (eli varmaankin vahtimestareita). Kaikki ovat sellaisia matalapalkka-aloja, joita on perin helppo paheksua moraalisesti, mutta jotka ovat yhteiskuntamme toiminnan kannalta elintärkeitä seksikkäämpien toimintojen mahdollistajia.

Kun Jurvelinin mielestä lakkopuheet ovat merkki totaalisesta vieraantuneisuudesta, minun mielestäni vihapuheet pienipalkkaisia kohtaan ovat merkki totaalisesta vieraantuneisuudesta. Näitä köyhiä paheksuvia vihapuhujia näyttää nykyään putkahtelevan kuin sieniä sateella. Minä puolestani paheksun yhteiskuntamme vähäosaisia vastaan suunnattuja vihapuheita.

Kyöstin kolumnin voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.