Miksi Vihreät ovat juuttuneet tappiokierteeseen?

Kirjoitin vähän yli vuosi sitten suhteellisen paljon jaetun bloggauksen niistä syistä, miksi katsoin Vihreillä menevän kehnosti. Olen edelleen paljolti samoilla linjoilla, mutta joitakin syitä on tarkentunut lisää. Jaoin tällaista pohdintaa Outi Alanko-Kahiluodon ja Krista Mikkosen Facebook-seinille:

1) Kaupungeissa ilmaston ja luonnon vastakkain asettaminen, jolloin paikallinen luonto säännönmukaisesti uhrataan "ilmastoviisauden" nimissä. Tätä nyt näkyvästi symboloi viimeksi Mannerheimintien remontti, jossa katua levitetään Hesperianpuistoon, jotta fillarikaistat saataisiin mahtumaan. 

2) Samastumispintojen puuttuminen miehille ja yleensäkin muille kuin korkeakoulutetuille naisille (tähän liittyy liiallinen kiintyminen feminismin käsitteeseen, ja olisi parempi puhua tasa-arvosta). Tästä osoituksena veikataan toistuvasti vääriä hevosia, kuten Helsingin pormestarinvalinta on jo kahdesti osoittanut. 

3) Kalastellaan samoilla vesillä vasemmistopuolueiden kanssa. Kun tarjolla on Li Andersson, Sanna Marin tai Minja Koskela, miksi tyytyä haileaan kopioon? 

4) Jatkuva Kehä kolmosen ulkopuolisen maailman dissaaminen ja suoranainen tölvintä (Oskala, Diarra) ilman että puoluejohto siihen puuttuisi. Yksi osoitus tästä ilmiöstä on myös se, että eduskuntaryhmän enemmistö (yliopistokaupunkien edustajat) kannatti päivystysasetusta, joka lakkautti synnytyslaitoksia. 

5) Jos ei asiaa pysty tiivistämään ymmärrettäväksi, sitä ei ole olemassa. Jo kymmeniä vuosia on ylimielisestikin väitetty, että Vihreät eivät ole vasemmalla tai oikealla vaan edellä. No, ehkä ovat. Mutta siellä edellä ei ole äänestäjiä. 

6) Tosikkous. Vihreät liitetään woke-kulttuuriin kaikkine ylilyönteineenkin. 

7) Yleisesti: huono kyky taktiseen ajatteluun ja ajatella oman linssin ulkopuolelta. 

8) Ja vaikka kansa ei aina tietäisikään, niin ei nyt herran jestas lähdetä tiuskimaan kansalaisille, kuten ainakin Facebookissa on näkynyt, jos ei kansalainen vain nyt satu ymmärtämään vihreää politiikkaa niin kuin poliitikko itse oli asian tarkoittanut.

Mitä mätää Vihreissä - entisen vihreän silmin

Kuuluin Vihreisiin 2005-2017. Nyt kun taas on alkanut Vihreiden vaalitappion syiden pohtiminen, tämä viimeisin tappio ei tule taaskaan johtamaan mihinkään korjausliikkeisiin. En usko oppiviin organisaatioihin, ja ainakaan Vihreät ei ole sellainen. 

Alle olen luetellut jotkut eroni syistä; ne, joiden arvelen myös osaltaan selittävän sitä, miksi Vihreät eivät ole realisoineet Ville Niinistön kauden loppunousuaan, jolloin näytti, että he ottaisivat sen tilan, jonka Sanna Marin sitten otti. Nyt kun erostani on kulunut viisi vuotta, mielestäni karanteeniaika on kulunut niin että kehtaan esittää tällaisia entisen vihreän mietteitä ilman että leimautuisin pelkästään katkeraksi. 

Pidän Maria Ohisalosta ihan älyttömästi. Hän on takuuvarmasti fiksu, provosoitumaton keskustelija, jota ei saa koskaan kiinni siitä, että läksyt olisivat jääneet tekemättä. Kuitenkaan karisma ei ihan ole Sanna Marinin ja Li Anderssonin luokkaa, ja niinpä äänestäjien vasen laita valitseekin mieluummin oikean vasemmiston.

Nykyvihreillä on vesitetty suhde luontoon, ainakin kaupungeissa. Vihreät ja Lisää kaupunkia -liike mielletään yhdeksi ja samaksi. Sitten itseäni hiertää ei asiasisältönä mutta terminologian tasolla liian vahva takertuminen feminismiin. Jos maltettaisiin puhua sen sijaan tasa-arvosta, ehkä joku mieskin voisi joskus äänestää. Kolmanneksi ylimielisyys. Ainakin pääkaupunkiseudulla näkee liikaa sitä, että aivan aikuiset päättäjät vähättelevät kansalaisten huolia liittyen esim. täydennysrakentamiseen, jopa ilkkuvat. Tietty tosikkomaisuus. Vihreät yhdistetään woke-kulttuuriin.

Sitten on näitä oskaloita ja diarroja, joista ei koskaan tiedä, mitä sieltä milloinkin tulee. En osaa keksiä yhtään samastumiskelpoista syytä, miksi kaltaiseni viisikymppinen luonnonsuojeluänkyrä antaisi äänensä heidän kaltaisilleen. Valitettavan usein sieltä kusaistaan Kehä kolmosen ulkopuolella asuvien muroihin, ja puoluejohto siunaa tämän vaikenemisella. Vihreät eivät vain näytä vaan ovat suurkaupunkilaisten puolue; tästä osoituksena se, että eduskuntaryhmä äänin 14-7 äänesti monista maakuntasairaaloista synnytykset lakkauttaneen päivystysasetuksen puolesta. 

Vihreät valitsevat myös aivan liiaksi ydinkannattajiensa näköisiä keulahahmoja, vaikka jo edellisissä kuntavaaleissa nähtiin, miten kävi kun Helsingin Vihreät sijoittivat väärään hevoseen. Vapaavuori pyyhki kenkänsä Sinnemäkeen. Jos Vihreät haluaa kasvaa - aina ei niin siltä näytä - niin kannattaa ajatella strategisesti ja valita sellaisia keulahahmoja, jotka tarjoavat samastumispintoja muillekin kuin Kallion-Punavuoren kuplalle. Jos haluaa tehokkaasti ajaa omaa politiikkaansa, silloin omaa kannatusta pitää kasvattaa, muten kuten sanottu, Vihreät eivät ole oppiva organisaatio eikä siellä pystytä omaa nenää ulommas ulottuvaan strategiseen toimintaan. 

Tosikkomaisuus tuli todistetuksi, Lappeenrannan puoluekokouspuheenvuoroni jälkeen, jossa peräänkuulutin feminismin käsitteen korvaamista tasa-arvolla. Sain paheksuvia mulkaisuja osakseni katsomo-osasta, jossa oli mm. Vihreiden naisten pääsihteeri ja Anna Moring. Mutta toki tämä keskustelu on saanut suhteettomat mittasuhteet, ei vähiten timohaapaloiden masinoiman poliittisen vastustaneiston toimesta. Kuten edellä olen kirjoittanut, Vihreiden ongelma ei typisty käsitepolitiikkaan vaan siihen, että Vihreissä ei ymmärretä mennä kansalaisia puolitiehen vastaan.

Ei äänestäjä ole väärässä. Jos hänelle käy kertomaan, että olet ymmärtänyt meidät väärin, onko vika vastaanottajan tyhmyydessä vai epäselvässä viestinnässä? Miten olisi paluu perusarvoihin, ts. Koijärvelle? Olisi helpompi saada kannatusta omalle politiikalleen, jos olisi valmis menemään kansalaisia puolitiehen vastaan eikä vaadi heiltä sitä vastaantuloa.

Jos haetaan nimenomaan tasa-arvoa, se pitää sitten sanoa myös niin eikä puhua intersektionaalisesta tai vihreästä feminismistä. Politiikka ei ole teoriaa vaan käytäntöä. Kaikki äänestäjät eivät ole niin fiksuja, tai lue rivien välistä. Minäkään en lue. Minulla on asperger.

Ilmasto ja luonto on ajettu vastakkain kun on tehty strateginen valinta, että paikallinen luonto katsotaan tarpeelliseksi uhrata laajempien ilmastotavoitteiden hyväksi ymmärtämättä sitä, että jos metsää kaadetaan "tiivistämisen" (joka on oikeasti levittämistä) nimissä, sen hiilinielun puoliintumisaika taitaa olla kymmeniä vuosia. Kokoomuksen puisto-osastosta ei ole voinut puhua enää vuosiin, vaan kysymyksessä on Kokoomuksen baana- ja sporaosasto. Sitten kun tähän liittyy ylimielisyys: aikuiset päättäjät vähättelevät omat maisemansa ja viheralueensa menettävien lähiöasukkaiden tuskaa, jopa pilkaten ja nauraen heille. 

Vihreillä on todella hyviä: fiksuja, oikeamielisiä, hyviä ihmisiä ehdokkaina monin paikoin. Esimerkiksi täällä Porvoossa. Jos Helsingin Vihreät leikattaisiin irti puolueesta, uskoisin sen pidemmän päälle koituvan puolueen onneksi, vaikka se leikkaisikin ehkä ensimmäisissä valtakunnallisissa vaaleissa kannatusta noin 1,5%.

Vihreä huijaus

Istuva Sanna Marinin hallitus on ottanut tavoitteekseen hiilineutraalin Suomen 10 vuoden sisällä. Hyvä, kunnianhimoinen tavoite. Mutta mitä sitten tavoitteen eteen oikein tehdään?

Esimerkiksi Helsingin vuotuisen asuntorakentamistavoitteen nostaminen seitsemästätuhannesta kahdeksaantuhanteen ei ainakaan puhu sen puolesta, että tavoitteeseen aiottaisiin päästä, sillä rakentamissektorin päästöt ovat päästöistämme noin 40 prosenttia. Mutta kai ne ovat niitä parempia päästöjä. Tai Kemin "biotuote"tehdas, jonka puunkulutus on laskettu olevan muistaakseni 40% maamme vuotuisesta kaadettujen puukuutioiden määrästä. Jos samaan aikaan ilakoidaan, että kuitenkin hallitus lisää suojelualueiden määrää, niin jos niitä tämä hallitus lisäisi esimerkiksi 40%, eihän tuo olisi missään suhteessa Kemin tehtaan aiheuttamaan lisääntyneeseen kysyntään. Jos valtion oli tarkoitus vahvistaa hiilinieluja, ainoa keino päästä tavoitteeseen tehtaan jälkeisessä maailmassa on sitten vähentää Metsähallituksen hakkuukiintiöitä ainakin 40%, jolloin sitten Kemin tehdas ostaisi puumateriaalinsa joko yksityisiltä joiden toimia ei rajoita mikään tai ulkomailta. Luultavimmin Metsähallituksen hakkuukiintiön pienentäminen tarkoittaisi lähinnä sitä, että yksityiset vain lykkäisivät metsänkäyttöilmoituksia sisään kahtakin kauheammin. Talking 'bout hölmöläisten matonkudonta...

Rakentaminen ja infra kulkevat käsi kädessä, niin kuin niiden pitääkin kulkea, sillä olisihan aivan pälliä rakentaa ilman palveluita, joista joukkoliikenteen pitääkin olla yksi tärkeimmistä, sillä sehän mahdollistaa mm. pääsyn kouluun, töihin kehittämään milloin mitäkin, mikä nyt silloinen muoti sattuukin olemaan (vaikka etätyöstä onkin monilla aloilla, etenkin niillä, joita kaupungit tavoittelevat), ostoksille kuluttamaan lisää turhia tavaroita ja valtameren takaa tuotuja trooppisia hedelmiä, lääkäriin tai vaikka virkistäytymään. 

Tässä on vain yksi suuri mutta, jota voisi jopa nimittää performatiiviseksi ristiriidaksi. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Haagan merkittävin viheralue, Riistavuoren metsä. Sen vieritse ollaan vetämässä ratikka, joka pitää saada kannattavaksi, ja jotta se saataisiin jälkikäteisesti oikeutettua kannattavaksi, metsä ollaan lanaamassa sileäksi, jotta saataisiin asutettua 2500 ihmistä käyttämään näitä ratikoita, joilla pääsee sitten vaikka Triplaan kuluttamaan yhtä sun toista helvettiä tai opiskelemaan ties mitä, jolla pelastetaan maailma, ja sen ilmasto, kuten vaikka turismia tai autonkorjausta tai tuotantotaloutta.

Siis: jotta saataisiin pelastettua maailma, tai edes Suomi, tai edes sen hiilitase, ja keinoksi on valittu ratikka, tätä pelastustyötä ei saada toimitettua ilman, että paikallinen hiilinielu vedetään sileäksi. Jos kerran hiilineutraaliudella on niin helvetillinen kiire, miksi sitten tehdään toimenpiteitä, joiden välitön hiilitase on tasan tarkkaan negatiivinen?

Lapsena katsoin teeveestä tarinoita hölmöläisistä. Yhdessä tarinassa hölmöläiset rakensivat talon, mutta unohtivat laittaa siihen ikkunat. Niinpä he alkoivat kantamaan taloon säkeillä valoa. Tämä tarina tulee mieleeni kun kuulen, että ensin tuhotaan metsä talojen tieltä ja sitten laitetaan taloihin viherkattoja. Ne ovat varmaan kivoja. Voiko niillä hiihtää tai voiko niistä poimia marjoja? Toinen tilanteeseen soveltuva tarina, joka tulee mieleeni, on tarina hölmöläisten matonkudonnasta. 

Sitä tämä on, tämä kaupunkisuunnittelu: hölmöläisten hommaa. Ja sitä ovat myös hallituksen ilmastotoimet yleisestikin, huippuesimerkkinä tämä Kemin tehdas. Ja vaikka illuusioni ovat karisseet tähän kokoonpanoltaan sinänsä parhaaseen mahdolliseen hallitukseen, nyt on aika lunastaa niitä lupauksia, kiitos. Ei jokseenkin ponnetonta ympäristöpolitiikkaa kannata laittaa pelkän Keskustapuolueen syyksi. Miksi esimerkiksi Vihreät ovat hallituksessa, jos eivät ympäristön takuunaisina ja -miehinä?

Jopa vielä hallituspuolueitakin toivottomammissa oppositiopuolueissa on alkanut kuulua yksittäisiä soraääniä. Juuri Erkki Tuomioja - hallituspuolueesta tosin, mutta betonidemareista - ihmetteli, millaiseksi Helsingin kaupunkisuunnittelu on mennyt, ja Kokoomuksen Atte Kaleva puolustaa liito-oravaa. Toivottavasti kyseessä on pysyvänlaatuisia mielenhäiriöitä. Vielä kun perussuomalaiset keksivät ihan vain hallitusta ja ihan erityisesti rakastamiaan Vihreitä nokkiakseen ryhtyä kritisoimaan metsänhakkuita, niin eihän tästä tiedä, mitä pitäisi ajatella, kun setä on täti, valkoinen on musta, kuu on juustoa ja susi syö lampaiden kanssa sulassa sovussa samalla laitumella, ja Paavi on paavillisempi kuin Paavi itse.