Luontodirektiivilajin systemaattista hävittämistä

  Liito-oravalla menee huonosti Helsingissä.

Ylläoleva kartta esittää liito-oravahavaintoja Haagan Riistavuoresta.

Tämä kartta taas esittää Haagan Riistavuoren kaava-aluetta. Yhdennäköisyydet ovat huomattavat, eivätkö olekin?

Kun Riistavuoren palvelutalon yhteyteen tuleva palveluasuntola ja Englantilainen koulu jo tuhoavat kaksi eteläisempää ydinaluetta, tämä kaavasuunnitelmaa viimeistelee Riistavuoren liito-oravakannan tuhon, sillä mitään muita ydinalueita ei Riistavuoreen enää tule jäämään. Helsingin kaupunki on oletettavasti tästä täysin tietoinen, sillä on vaikea kuvitella, ettei heillä kukaan olisi verrannut kahta karttaa keskenään. Helsingin kaupunki siis ilmeisesti pyrkii tuhoamaan luontodirektiivin tähdentämät luontoarvot niin, ettei niihin voisi enää vedota mahdollisissa valituksissa. 

Miten liito-oravalla sitten menee muualla? Jo vuoden 2016 liito-oravakartoituksessa liito-oravia oli löytynyt Malmin lentokentän ympäristöstä, ja tarkoitus oli teettää liito-oravakartoitus ilmeisestikin keväällä 2019 lentokentän pohjoispuoleisessa metsässä. Kaupunki sitten kaatoikin metsän sopivasti syksyllä 2018, parahiksi ennen kartoitusta. Oliko tarkoitus kenties estää havainnot ja niihin vetoaminen suunnitellun asuinalueen toteuttamista helpottamaan? Nythän Tanja Karpela ja Janne Erjola ovat liito-oravakoirineen löytäneet liito-oravien ydinalueita lentokentän eteläpuoleisista metsistä, joten aivan ilmeisesti Malmin lentokenttä on hyvinkin Helsingin itäisin liito-oravan ydinalue.

Pirkkolassa on kaksi liito-oravan ydinaluetta; yksi alueen lounais- ja toinen koilliskulmassa. On siis selvää, että alueella on liito-oravia. Kaupungin edustaja kävi suorittamassa Pirkkolan uimahallin länsipuolelle suunnitellun urheiluhallin alueen läpikävelyn halliyhtiön edustajan kanssa 3.6.2020. "Katselmus", jota korkein hallinto-oikeus ymmärtämättömyyttään on nimittänyt luontokartoitukseksi, kesti puolitoista tuntia. Lapsikin tietää, että puolentoista tunnin läpikävelyllä kesäkuisena aamuna ei kartoiteta liito-oravia, semminkin kun liito-orava on yöeläin, ja sen papanat havaitsee parhaiten maalis-huhtikuussa. Tämä "kartoitus" ei kuitenkaan estänyt Helsingin kaupunkia antamasta siunaustaan kalliometsän hävittämiselle. 

Pajamäessä taas on tiedossa kolmekin liito-oravan ydinaluetta. Uusimmat, vuosien 2019-2020 liito-oravakartoituksien tulokset, jotka ovat paljastaneet kaksi uusinta ydinaluetta - läntisen ja itäisen, joista läntinen hävitetään ja itäinen katoaa kytkeytyneisyyden ja pohjaveden huononemisen aiheuttaman puiden kuoleman myötä, on ELY-keskus jättänyt huomiotta. Ovatko ELY:n tarkastajat kenties käyneet siivoamassa papanoita pois? Raide-Jokeriallianssi väittää teettäneensä liito-oravakartoituksia, joissa ei olisi näkynyt merkkejä liito-oravien ekspansiosta, mutta jostain kumman syystä näitä kartoituksia ei löydy eikä niihin voi tutustua. Onko jotain sovittu ELY:n kanssa?

Valitettavasti naapurikaupungeissakin osataan. Synnyinkotiseutuni Kivistön kasvuun ollaan alettu varautumaan jo vuosikymmeniä sitten, mutta vauhtia projekti sai toden teolla kun sinne alkoi liikennöimään lentoasemajuna reilut 5 vuotta sitten. Siinä rytäkässä ollaankin sitten hävitetty vähintäänkin kaksi liito-oravan ydinaluetta; yksi vanhan Kivistön koulun eteläpuolella, jonne ollaan rakennettu kerrostaloja entiseen liito-oravametsään, ja toinen Kanniston rajoilla, Kannistontien varrella, alueella, jossa on myös lahokaviosammalen esiintymiä. Juteltuani alueella asuvan entisen vantaalaisvaltuutetun kanssa, hän totesi että Vantaallakin osataan "hukata" suojeltujen lajien kartoituksien tuloksia sopiviksi kaupungin kannalta. 

Tapauksia löytyy epäilemättä lisääkin, niin Helsingistä, muualta pääkaupunkiseudulta kuin muualtakin Suomesta. Työn alla on Pro Luonnon kanssa koota nämä tapaukset yhteen, ja selvittää hallinto-oikeuksien, ELY-keskusten ja kaavoittajina toimivien kaupunkien toiminta pohjaksi kantelulle EU-komissioon ja Eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Arvotonta politikointia Keskuspuiston kustannuksella

Lähdin toistakymmentä vuotta sitten mukaan puoluepolitiikkaan, koska tuolloin tulkitsin poliittisen puolueen antavan minulle vaikutus- ja informaatiokanavan Keskuspuiston suojelemiseksi. Nyt kun edustan vain kaupunkiluonnon virkistyskäyttäjiä, olen huomannut olevan ainakin kahdenlaisia Keskuspuiston suojelijoita. Ensinnäkin on sellaisia suojelijoita, joilla asiasta on pidempiaikaista näyttöä. Sitten vaalien alla putkahtelee kuin sieniä Pirkkolaan sateella ehdokkaita, jotka koettavat profiloitua aiheella. Teemoja maailmaan mahtuu, teoista sen sijaan ei ole ylitarjontaa.

Sinänsä on ilahduttavaa, että näitä sieniä ilmaantuu vähän puolueesta kuin puolueesta, Kokoomuksesta ja Demareista tosin hyvin vähän, joten sopii olettaa, että näiden puolueiden äänestäminen on ääni maijaanttiloiden ja taturauhamäkien puolesta, varsinkin kun ainakin demareissa on puoluekuri. Toki yksittäisiä aktiiveja näistäkin puolueista löytyy, esimerkiksi Thomi Wallgren ja Pertti Salolainen. Pienemmissä ryhmissä Keskuspuiston puolustajia on ollut aina, esimerkiksi RKP:n Björn Månsson (ja aiemmin Nils Torvalds) ja Keskustan Laura Kolbe, Antero Alku ja Sole Molander. Jotkut Keskuspuiston puolustajat kuitenkin toimivat tavoitteitaan vastaan samanaikaisesti puolustamalla myös esimerkiksi Malmin lentoasemaa, sillä jonnekin ne asunnot pitää sijoittaa ellei sitten koko asuntorakentamistavoitetta lähdetä kyseenalaistamaan.

Vaaleihin on rakennettu asetelma Vihreät vastaan Kokoomus, ei vähiten keinotekoisella pormestarivaalilla, jossa puolueiden keskinäinen sopimus, jossa suurimmalle puolueelle annetaan pormestarinpaikka, on ulkoistettu äänestäjille. Toki jokaisella äänellä on merkitystä eikä vain niin että ääni pois jommalta kummalta on ääni sille toiselle.

Kuten aina vaalien alla, Vasemmistoliitto ja Vihreät ajautuvat sanaharkkaan kalastellessaan osittain samoilla vesillä. Tällä kertaa kiistakapulana on viime syksynä valtuustossa hyväksytty yleiskaava. Vihreät ovat tähän saakka yleensä ajaneet aktiivisimmin kaupunkiluonnon asiaa ollen aloitteellisia moneen otteeseen esimerkiksi Helsingin kansallisen kaupunkipuiston tunnustelemiseksi ja yleensä Kaupunkisuunnittelulautakunnassakin. Ja tätä taustaa vastaan Vihreiltä vaaditaan muita puolueita enemmän ja heidän tekemisiään tarkastellaan kriittisemmillä laseilla kuin muita puolueita. Tosin Vihreiden näkyvimmät kaupunkisuunnitteluvaikuttajat ovat tällä kaudella profiloituneet uussoininvaaralaisessa Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeessä, josta on tullut uskottavuusrasite Vihreiden luonnonsuojelumaineelle Helsingissä.

Joskin liikkeen ajama kaupungin tiivistäminen vähentää painetta kaavoittaa viheralueille, samanaikaisesti sen asettama voimakas kasvutavoite levittää kaavoitettujen alueiden reunoja monin paikoin niille viheralueille. Liikkeessä kaupungin viihtyvyys, paikallisekologia on alisteinen laajemmille ekologisille tavoitteille: ajatuksena on, että liikenne vähenee kun useampi voi asua lähempänä työpaikkoja, palveluita ja "pöhinää". Lisää kaupunkia -liikkeen vaikutusvalta on johtanut siihen, että monille vihreille pyöräily ja joukkoliikenne ovat priorisaatioasteikolla vielä luontoakin korkeammalla, ja paikallisesti tärkeää metsää sopii uhrata seudullisesti tärkeiden joukkoliikennehankkeiden puolesta, joiden ajatellaan pelastavan maailman.

Yleiskaavaan liittyvä nokittelu on tiivistynyt siihen, että Vasemmisto on piikitellyt Vihreitä yleiskaavan hyväksymisestä, jossa kaavoittamisen mahdollistavia pikseleitä on levitelty viheralueille, ja kuntalaisilta vaaditaan melkoista sitkeyttä ja skarppia kaavoituksen seuraamista jotta he jaksavat taistella toistamiseen samojen viheralueiden puolesta. Vaarana on kaavoitusväsymys, ja tässä vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat paljon vartijoina. Vihreät taas korostavat, että niitä pikseleitä voidaan sitten poistaa asemakaavoitusvaiheessa, ja niin niitä toki voidaankin. Tämä vaan jättää kuntalaisen aika paljon vartijaksi.

Jos moni vihreä on menettänyt uskottavuutensa, niin useimmilla muilla puolueilla ei sitä ole ollut ensinkään, ja ainakin Vasemmistossa jotkut ehdokkaat ovat maalanneet itsensä nurkkaan väittäessään että Vihreissä politisoidaan yleiskaava kun toisaalta vasemmistolaiset keskittyvät enemmän vian etsimiseen Vihreistä kuin Keskuspuiston ja muiden viheralueiden pelastamiseen. Jos se ei ole politikointia, niin minä olen merisiilin eno, ja mikäs siinä, sopii tärkeillä asioilla politikoidakin, mutta Keskuspuisto on aivan liian tärkeä jätettäväksi Vasemmiston ja Vihreiden keskinäisen kyräilyn leikkikehäksi.

Niiden viheralueiden asia on kuitenkin niin tärkeä, paljon tärkeämpi kuin puolueet kiistelyineen. Ymmärrän hyvin, että Keskuspuistoa oikeasti arvostavat ehdokkaat turhautuvat keskinäiseen syyttelyyn ja asioiden, ihmisten ja puolueiden toisiinsa sekoittamiseen. Jos on kyllästynyt tähän keskinäiseen hiekan silmilleheittoon, voi äänestää Yrjö Hakasta.

Ansaitseeko Helsinki Väyrysen?

Demokratian edellytyksenä on vastavoimat, ja yksi taho voi olla hyväksi toisaalla ja vähemmän hyväksi toisaalla, vähän kuin sama aina voi olla kohtuudella nautittuna lääke ja liiallisesti otettuna myrkky. Ylipäätään moniäänisyys ja vakiintuneiden käsitysten tai trendien kyseenalaistaminen ovat päätöksenteossa demokratian edellytys. Jos ei muuten, niin saadaan niitä väistämättöminä pidettyjä trendejä vähän avattua ja pureskeltua lisää. Yksi tällainen on pääkaupunkiseudun kasvaminen.

En ole yksiselitteisen vakuuttunut hajauttamisen itseisarvoisesta siunauksellisuudesta valtakunnallisessa mittakaavassa, mutta sen sijaan tuntemani helsinkiläiset keskustalaiset ovat kaupunkisivistynyttä väkeä, vaikka en tosin ole varma, mitä yhteistä on Laura Kolbella ja Paavo Väyrysellä. Annan tässä anteeksi sen, että Keskusta puolustaa Malmin lentokenttää, sillä tähän vastuuttomuuteen syyllistyy moni muukin. Jos lopputulos on sama eli Helsingin viheralueiden pelastuminen, silloin on sivuseikka, tapahtuuko tämä nimenomaisesti ja tarkoituksellisesti vai keskittämiskriittisyyden sivutuotteena.

Keskustan vastapooli suhteessa hajauttaminen - keskittäminen ovat Vihreät. Mitä suuremmaksi pääkaupunkiseutu kasvaa, sitä suuremmaksi kasvavat siellä Vihreätkin lähes luonnonlainomaisesti. Syrjäseudut ja maakunnat tarvitsisivat ehdottomasti lisää vihreitä, kun taas pääkaupunkiseudusta en ole niin varma. Joukkoliikenteen ja lähiluonnon merkityksen ymmärtäminen ei ole minkään puolueen yksinoikeus.

On muitakin vaihtoehtoja kuin Kokoomus ja Demarit, ja äänestäjällä on oikeus valita oma sijoittumisensa realismin ja idealismin akselilla. Joka on tästä eri mieltä, pitänee pahana esimerkiksi Ralph Naderin asettumista presidenttiehdokkaksi. Protestiäänestäminenkin on ihan o.k. Niin että tervetuloa vaan hämmentämään soppaa Väykkä. Sitä vaan toivon, ettei Väykän Terve Helsinki -liike ole heijastumaa kansainvälisesti rajat kiinni -trendistä.

Löysää kaupunkibulevardipuhetta

Helsingin asuttamisen ihmelääkkeeksi on tarjolla trendilääke: kaupunkibulevardit. Keskustelua tuntemattomille tiivistettäköön, että se tarkoittaa Helsingin sisäänajoväylien - jotka ovat myös ulosajoväyliä - varsien kaavoittamista. Tiedän asemoineeni itseni tässä keskustelussa kaupunkibulevardiabsolutistiksi, ja tämä kaipaa täsmennystä. Minua häiritsee oikeastaan kaupunkibulevardeja enemmän niihin liittyvä argumentointi. 

En osaa pitää uskottavana sitä, että kaupunkibulevardit mahdollistaisivat virkistysalueiden säästämisen. Ilman kaupunkibulevardeja ei esimerkiksi Keskuspuistoa kavennettaisi Hämeenlinnantien reunalta, koska sattumoisin Hämeenlinnantie nyt sattuu rajautumaan Keskuspuistoon, ja sattumoisin sisäänajoväylän reunustamista taloilla kutsutaan kaupunkibulevardisaatioksi. 

Kokemukseni perusteella yleensä bulevardisaatiota ajavien tahojen näyttö virkistysalueiden puolustamisintresseistä on aika olematon, jolloin näyttää siltä, että nämä bulevardit ovat keppihevonen kaupunkimetsien hävittämiseen. Argumentointi kaupunkibulevardien puolesta on siis näiltä osin falskia ja valheellista.

Lisää asukkaita merkitsee aina lisää myös autoja, vaikka näistä asukkaista kuinka suuri osa olisikin autottomia. Jokainen, jonka pitää säännöllisesti liikkua ruuhka-aikoina esimerkiksi Koskelantiellä, tietää, mitä nämä bulevardit tulisivat olemaan. Liikenne vetää erinomaisesti aina Koskelantien alkuun saakka. Sitten noin puolitoista kilometriä madellaan kävelyvauhtia, ihan riippumatta siitä, istutaanko bussissa tai autossa. Mikäs siinä, kyllä sellaisen varrella voi asua, jos haluaa. Mutta entäs jos haluaa sieltä mahdollisimman pian pois?

Ihmisten toiveisiin vetoaminen - kuten siihen, että mahdollisimman moni haluaa asua Helsingin keskustassa - heittää politiikan roskakoriin. Politiikalla on myös ohjailuvaikutus, ja sen pitää perustua johonkin muuhun visioon kuin kansalaisten näkemiseen kuluttajina ja näihin oletettuihin kulutuspreferensseihin sopeutumiseen. Helsingin kasvattamisajatus on yksi sovellus siitä politiikkanäkemyksestä, jossa politiikka alistetaan taloudelle, kuihdutetaan olemasta. 

Jos Helsinkiin keskitetään lisää asukkaita, vedoten kysyntään, haluun asua Helsingissä, olisi hassua, ellei tämä kysynnän ja tarjonnan laki koskisi myös palveluita, mukaanlukien työpaikat, joiden luulisi loogisesti käyttäytyvän asuntojen tavoin eli keskittyvän, jos keskustaan tulevat ihmisetkin, asumaan, tekemään työtä ja nauttimaan siitä urbaanista elämästä, jota kaupunkibulevardien havainnekuvatkin esittävät. Olisi tietysti hyvä, jos Pornaisistakin saataisiin pistoraide Stadiin, mutta saman tarjonnan ja kysynnän lain mukaan se ei ole kannattavaa, joten tulevat sieltä Helsinkiin asioidakseen ja tehdäkseen töitä lisääntyvässä määrin, jos kerran asioita keskitetään Helsinkiin. Kaikki eivät voi eivätkä saa tehdä etätöitä, joten olisi ehkä kuitenkin ihan o.k. olla vaikeuttamatta näiden elämää entisestään.

Näissä keskusteluissa vaaditaan aina vastaehdotuksia, että minne sitten. Minullahan ei ole asiaan minkäänlaista äänioikeutta tai Maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamaa osallisen asemaa, joten ei minun tarvitsisi sanoa tähän mitään. Osallisharhaisena kuitenkin otan kantaa tähänkin: kyllä niitä asuntoja mahtuu ainakin Malmin lentokentälle, Keski-Pasilaan, Tuusulanväylän, Länsiväylän ja Itäväylän varteen tarkasti valittuihin paikkoihin ja sellaisille katvealueille kuin Kaarelassa on esimerkiksi Hämeenlinnanväylän ja Kalannintien välisessä kainalossa. Tämä selvennykseksi myös niille, jotka epäilevät minun vastustavan sisäänajoväylien varsirakentamista kategorisesti. 

En vastusta, vaan peräänkuulutan rehellistä argumentointia. Katson, että kaupunkibulevardeja ihmelääkkeenä pitävä yksiääninen hurmahenkisyys kaipaa vastapainokseen kriittistä ääntä. Yleinen mielipide on helppo manipuloida houkuttelevilla havainnekuvilla, joissa katuelämä uusien uljaiden kaupunkibulevardien varsille esitetään peräti eteläeurooppalaiseksi. No, niitä havainnekuvia on aina, vähän niinkuin pikaruokaketjujen tuotekuvissakin. 

Haluatte siis lisää ruuhkia, kaikki kun Helsinkiin kerran haluavat? Saamanne pitää. 

Puurot ja vellit sekaisin Malmin lentokentällä

Helsingin kaupunginvaltuusto kaatoi eilen Malmin lentokentän säilyttämistä ajaneen palautusesityksen äänin 55-29. Onneksi. Alan yhä enemmän pitämään Malmin kaavoittamista välttämättömyytenä, se kaikki kaavoitus on pois Keskuspuistosta ja muista kaupunkimetsistä (vaikka sen tiedän, että tälle lisää "kaupunkia" -porukalle ei mikään riitä).

Voin melko ammattimaisena aktivistina antaa nyt vähän neuvoja, millä laiturilla kannattaisi seistä. Ai niin, juna meni jo.

Eniten minua Malmin lentokenttäkeskustelussa häiritsee yksi seikka: se, miten pienen joukon harrastus sekoitetaan yleiseen etuun. Ai niin, oli toinenkin. Rakentamisen vastustajat eivät aina osaa valita argumenttejaan, ja monet vastustavat argumentit ovat keskenään ristiriitaisia, samankin henkilön esittämät. 

Esimerkiksi se, että samanaikaisesti puolustetaan ilmailua ja luontoa, näyttää vähän falskilta. Tai jos puhutaan yleisestä edusta ja toisaalta kulttuurihistoriallisesta arvosta, eikö olisikin loogista, että mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan tästä kulttuurihistoriallisesta arvosta, joka nyt on vain harvojen harrastajien ulottuvilla, alueen kaavoittaminen kun mahdollistaisi lentokenttärakennuksen suojelukaavalla sen, että tästä hienosta funkkisrakennuksesta pääsisi mahdollisimman moni nauttimaan. Aika härskiä on myös se, että puolustetaan mieluummin rajatun joukon harrastusta kuin kaikille avointa kaupunkiluontoa, jota esimerkiksi Keskuspuistossa Yleiskaava uhkaa,

Malmin tapaus on sikälikin mielenkiintoinen, että se kun on niin laajalti tunnettu, kiitos poikkeuksellisen vaikutusvaltaisen lobbyn, se näyttää kaikki asukasaktivismin eri piirteet, ne nimbyimmätkin. Ja niissä tapauksissa Malmin rakentamiseen saatetaan liittää miltei kaikki mahdollinen paha, suunnilleen maksasyövästä alkaen. 

Tässä taisikin tulla suurin piirtein kaikki. 

Minä olen saanut oman osani siitä, että maakunnasta käsin tulen mestaroimaan helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua, mutta täältä käsin voin vaikka ruveta uhrilampaaksi. Hupaisaa tässä keskustelussa oli sekin, että on osoittautunut, että Malmin säilyttämisen puolesta saa kyllä kerätä nimiä mistä tahansa, vaikka Kuusta, mutta porvoolaisen pitäisi olla asiasta ihan hiljaa, jos onkin rakentamisen puolesta...

Minulla on varaa sanoa, että tervetuloa Malmin lentokenttäalueen rakentaminen, yhtään ääntä kun en kunnallisvaaleissa sillä menetä. Facebook-tuttavuuksia voin menettää, niitähän olen menettänyt aiemminkin silloin kun olen avannut suuni. Niin että tervemenoa lentokenttä, tervetuloa asunnot!

Puurot ja vellit sekaisin Malmin lentokentällä

Kaavoitukseen vaikuttaminen leimataan tavallisesti nimbyilyksi: vastustetaan melkein mitä tahansa omille nurkille suunniteltua ilman että esitettäisiin, minne se sitten tulee, tai ilman että oltaisiin oltu mukana aktiivisesti vaikuttamassa suunnitelmaan. Tällaistahan se on, sillä ei Maankäyttö- ja rakennuslain vallitseva tulkinta muuta mahdollista. Tässä tulkinnassa osallisuus tulkitaan maantieteellisenä lähietäisyytenä. Esimerkiksi käyttö- tai harrastusosallisuudesta ei puhuta mitään, vaikka moni viettää enemmän hereilläoloaikaansa ihan toisella paikkakunnalla kuin missä asuu, jolloin ei ole ihan yhdentekevää esimerkiksi se, miten liikenne- ja ulkoiluolot kyseisellä paikkakunnalla järjestetään.

Kokemukseni mukaan kaavoitukseen voi vaikuttaa ainoastaan antamalla lausunto kaavasuunnitelmaan, poikkeuksena yleiskaavat, joista järjestetään työpajoja, joista niistäkään ei saada mitään konkreettista evästystä, koska näiden työpajojen ideana on legitimoida suunnitelmat osallisuudella. Yleiskaavahan on sen verta yleisluontoinen suunnitelma, että se ei ota suoraan kantaa mihinkään yksittäiseen suunnitelmaan, vaan se on asemakaavatason asia, ja niihin taas ei pääse vaikuttamaan. Osallisuus kultaa kehnonkin käytännön ja huonotkin suunnitelmat. 

Olen kaava-aktivistina, joka on muotoillut Kaupunkimetsäliikkeen kannan tästä osallisuustulkinnasta Eduskunnan oikeusasiamiehelle, neuvonut joskus asukasaktivisteja: kannattaisi valita argumenttinsa tarkoin. Ihannetapauksessa tietysti kansalaisen pitäisi tarjota tilalle vaihtoehtoa, missä muualla sitten kyseinen hanke haittaisi yleistä etua vähemmän. Minullekin on tällaista kaupankäyntimahdollisuutta tarjottu, vaikka en tietenkään ole siinä asemassa, että voisin käydä kauppaa. 

Hankkeesta valittajan kannattaisi olla koherentti siinä mielessä, että hän valitsisi esimerkiksi sen, keskittyykö enemmän kaavoituksen alle menetettävän alueen arvoon vai sen tilalle kaavoitettavan kohteen arvottomuuteen, kyseenalaistaen esimerkiksi sen arvopäämääränä kokonaan. Samaten kannattaa miettiä, pitääkö luonto- vai virkistysarvoja tärkeämpinä, ainakin itselleen tämä kannattaa tehdä selväksi, sillä samalla ratkeaa se, miten kyseistä aluetta pitäisi hoitaa. 

Sitten kannattaisi aina yrittää löytää mahdollisimman yleinen etu. Esimerkiksi käyköön kyseisen alueen yleistettävät luontoarvot tai suosio ulkoilualueena. "Mutta se nyt vain on tärkeä minulle" ei riitä, sillä kaavoittajat näkevät tällaisen argumentin läpi, ja pelkkä vastustaminen on helppo ampua alas läpinegatiivisena nimbyilynä, vaikka muuhun ei oltaisikaan annettu mahdollisuutta, kuten edellä olen perustellut. 

Tätä nimbyilyn vaikutelmaa on vaikea välttää, jos vastustettavaan hankkeeseen liitetään keskenään useita, jopa keskenään ristiriitaisia arvoja, vähän samantyyppisesti kuin kaikkein dogmaattisimmilla ydinvoiman vastustajilla, jotka suunnilleen näkevät ydinvoiman aiheuttavan avioeroja.  Erityisen selkeästi tämä käy tapauksessa, jossa nimbyjoukko on ollut ehkä suurin, tai ainakin äänekkäin ja vaikutusvaltaisin: Malmin lentokentällä. 

Malmin lentokentän tapauksessa ollaan onnistuttu harvinaisen hyvin sekoittamaan pienen harrastajaryhmän ja yleinen etu, ja perustelemaan tämä milloin luonnolla, silloin kulttuurihistorialla. Tätä argumentaatiota voisi kutsua ai niin, vielä sitäkin -tyyppiseksi. Jos kokatessa huomataan, että on vähän tasapaksua, kokeillaan, josko suolaa ja pippuria vielä lisäämällä siitä tulisi jotain. Jos huomaavat, että jokin argumentti ei olkein kanna, keksivät vielä toisenkin. On harvinaisen paksua perustella oman harrastuksen subventio sekä kulttuurihistorialla että luontoarvoilla, ja vielä väittää tämän kulttuurihistorian tukevan luontoarvojen säilymistä. Vai miten muka lentoliikenne voisi olla hyväksi luontoarvoille? 

Olisi paljon rehellisempää puolustaa rehdisti vain kulttuurihistoriallisia arvoja - joihin kuuluu myös paikallinen, vakiintunut virkistyskäyttö, ja jos tätä virkistyskäyttöä rehellisesti halutaan puolustaa, sen luonteeseen kuuluu jokamiehenoikeus. Jos Malmin lentokenttäalue kaavoitetaan siten, että sen kiertävä virkistysreitti säilytetään, tämähän vain lisäisi kyseisen virkistysreitin suosiota, jolloin siitä pääsisivät nauttimaan nykyistä useammat. Vai onko kaavoituksen vastustajien tarkoitus rajata virkistyskäyttö vain heille itselleen?  Sitäpaitsi, mitä kulttuurihistoriaan tulee, ei ole reilua omia sitäkään: hienosta 
lentokenttärakennuksesta voisi nauttia nykyistä useampi esim. kirjastona tai uimahallina kuin nykykäytössä. 

Kehyshiiren voittajat ja häviäjät

Häviäjiä hallituksen budjetin kehysriihessä ovat lapsiperheet, kehitysyhteistyön kautta kansainvälinen maineemme, köyhät pitkäaikaissairaat ja yleensäkin asuminen, erityisesti vuokra-asuminen ja omakotitaloasuminen: kiinteistövero nousee, asuntolainojen korkovähennysoikeus laskee asteittain 5%-yksikköä vuodessa ja pääomatulovero nousee, mikä vieritetään suoraan vuokriin. Toivottavasti sentään korkovähennysoikeuden leikkaaminen tulee laskemaan asuntojen hintatasoa edes keskipitkällä tähtäimellä, sillä korkovähennyshän on subventiota pankeille ja asunnonmyyjille.

Häviäjiä ovat myös perijät, perintöveron noustessa, mikä on ihan ok, samoin suurituloiset, mikä sekin on hyväksyttävää. Lisäksi häviäjiä ovat peruspäivärahan varassa elävät, huonokuntoiset ja vaikeasti työllistyvät työttömät, joiden tilannetta hyvinvointietuisuuksien irrottaminen indeksistä kurjistaa.

Voittaja oli ympäristö erilaisten ohjausverojen - kuten nostettavan työmatkavähennyksen omavastuun - muodossa, siksi Vihreidenkin oli mahdollista pysyä hallituksessa, ainakin toistaiseksi, polttoaineverojen noustessa ja työmatkavähennyksien pienentyessä. Lisäksi Metso-suojeluohjelmaan liitetään 13 000 hehtaaria uusia alueita, mikä ei ole aivan vähän.

Helsinki on myös voittaja, sillä sille luvattiin rakennuttaa Malmin lentokenttä ja Pisara-rata, joka tosin tuhoaa sekä Alppipuiston että Eläintarhan alueen. Jotkut keikkatyön kannusteet myös kohentuvat, asumistuen 300 euron suojaosan myötä, vaikkakin sitten työmatkavähennyksen omavastuu nousee 600:sta 750 euroon.

Hesarin pikakoosteen hallituksen kehysriihestä voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. En tosin ole aivan sen varassa, vaan lähteenäni ovat myös Outi Alanko-Kahiluodon ytimekäs listaus plussista ja miinuksista sekä Anni Sinnemäen ja Ville Niinistön analyysit.