VESIEN PORVOO - LAUSUNTO PORVOON ILMASTO- JA YMPÄRISTÖOHJELMAN LUONNOKSEEN 14.9.2023

Lausunto Porvoon Ilmasto- ja ympäristöohjelman luonnokseen 14.9.2023

Työryhmä: Outi Lankia, Petteri Saario, Sari Orkomies, Manki Perukangas, Mikko Nieminen ja Jere Riikonen

Vesien Porvoo

Luonnos kaupungin uudeksi ilmasto- ja ympäristöohjelmaksi sisältää paljon hyviä ja
kannatettavia teemoja. Porvoolla on hyvä ilmasto-ohjelma, mutta ympäristöohjelma on
keskeneräinen.

Tämä lausunto syntyi havainnosta, että yksi suuri merkittävä teema puuttuu ohjelmasta eli
erilaiset vesistöt. Ympäristön tila -luvussa kirjoitetaan, että Porvoon edustan merialueen tila
luokitellaan välttäväksi ja samoin Porvoon kolmen joen tila arvioidaan välttäväksi, mutta
ohjelmassa ei esitetä riittävästi toimenpiteitä, mitä tilanteen parantamiseksi tehdään. Vesistöt
ovat luonnoksessa esillä vähänlaisesti ottaen huomioon, kuinka merkittävässä roolissa
nykypäivänä ja Porvoon historiassa ovat olleet meri, kolme jokea sekä lukuiset Porvoon
järvet ja pohjavesialueet. Porvoo on rakennettu meren ja jokien rannoille, liikenneväyliä ovat
olleet vesistöt. Porvoon historia kietoutuu vesistöjen ympärille.

Ilmasto- ja ympäristöohjelman tulee sisältää seuraavat eri vesistöt/ vedet:
1. Itämeri
2. Joet: Porvoonjoki, Mustijoki ja Ilolanjoki
3. Porvoossa sijaitsevat järvet
4. Pienvedet kuten lähteet, purot, fladat, lammet, ojat, joita on kaikkialla, myös
saaristossa
5. Hulevedet
6. Pohjavesialueet

Porvoon tulisi nostaa vesistönsä suurempaan arvoon ja kasvattaa kaupunkilaisten - niin
asukkaiden kuin virkamiesten - keskuudessa ylpeyttä vesistöistämme.

Ehdotamme, että Porvoossa käynnistetään Vesien Porvoo -toimintaohjelma.
Kokonaisuus kasvattaa tietoisuutta vesistöistämme, lisää yhteistyötä, parantaa virkistyskäyttöä ja kohentaa
vesistöjemme tilaa.

Vesien Porvoo -kokonaisuus avataan järjestämällä kaikille avoin seminaari ja
vesirieha Porvoon monipuolisista vesistöistä. Vesien Porvoon avausseminaari sisältäisi niin asiasisältöä, tietoa Porvoon vesistöistä ja positiivisia onnistumistarinoita vesistöjen kunnostushankkeista, elämyksellistä sisältöä eri-ikäisille ja vesiriehan, luontoretkiä vesien äärelle, tutustumista saaristoon ja vaikkapa
tutustumista meloen eri jokiin.

Keskeinen osa Vesien Porvoo -kokonaisuutta tulee olla Porvoon luottamushenkilöiden ja
viranhaltijoiden tiedon ja osaamisen kasvattaminen Porvoon vesistöistä. Vesien Porvoo tulisi
sisältämään myös koulutuksen järjestämistä niin päättäjille kuin kaikille kiinnostuneille
porvoolaisille. Merkittävää Vesien Porvoo -hankkeessa olisi myös ympäristökasvatus
paikallisten vesistöteemojen kautta kouluissa ja varhaiskasvatuksessa.

Porvoon tulee tehdä yhteistyötä muiden Suomen kaupunkien kanssa. Luontainen kumppani
source to sea -näkökulmasta on Lahden kaupunki, joka on kanssamme samalla
Porvoonjoen valuma-alueella. Lahden lisäksi luontaisia kumppaneita voisivat olla muut
paikkakunnat jokien varrella samoin kuin Itäisen Suomenlahden rannikkokunnat ja
-kaupungit.

Yhteistyökumppaneita voi hakea myös ympäristöjärjestöistä. Hyviä esimerkkejä
vaikuttavista hankkeista ovat Raaseporinjoki-hanke 2022-2024, WWF:n ja
Länsi-Uudenmaan maanomistajien Valuta 2 -hanke ja WWF:n Vesiensuojelu 4K -hanke.

Toimenpide-ehdotuksia kokonaisvaltaisen Vesien Porvoo -hankkeen osaksi

• Kootaan yhteen paikalliset vesistöjen kanssa toimijat.
• Kartoitus Porvoon pienvesistä tulee tehdä. Pienvesillä on suuri merkitys vesistöjen​ hermostona, mutta kansallisesti niistä on suurin osa tuhottu. Tulee voida taata, että  Porvoon pienvedet säilyvät tulevaisuudessa ja tietoisuus niistä paranee.
• Saariston merkityksestä ja saaristoluonnon monipuolisuudesta tietoisuuden  kasvattaminen
• Mikromuovien ja roskaamisen merkityksen korostaminen vesistöjen näkökulmasta,  myös pienvedet.
• Tarvitaan Porvoon keskustan joenranta-alueilla ja rantojen läheisillä virkistysalueilla  tiheämpää roskan ja tupakantumppien keräykseen osoitettuja keräysastioita ja ohjetauluja (tupakantumppi on maailman yleisin muoviroska).
• Luontomatkailun edistäminen Porvoossa esimerkiksi sähköllä toimivilla fillarilosseilla mahdollistamaan uusien ympyrälenkkien tekeminen.
• Saaristo- ja luontomatkailun konseptin systemaattinen luominen osaksi Porvoon matkailua.
• Ympäristöystävällisemmän veneilyn ja vesiliikenteen mahdollistamiseksi tarvitaan myrkkymaalien korvaamiseksi veneiden pohjapesureita myös purjeveneiden tarpeisiin.
•  Vedenalaisen ja vedenpäällisen melun ehkäisemiseksi tarvitaan toimenpiteitä vesikulkuneuvojen käyttämisessä. Uusien tutkimuksien mukaan metelillä on haitallisia vaikutuksia vesistöjen eliöstöön, kaloihin, lintuihin ja tiettävästi ihmisen stressitasoihin ja terveyteen.
• Kosteikkojen ja suistojen hoito ja rehevöitymisen torjunta.
• Tarvitaan turvattu rahoitus Porvoonjoen vesiensuojeluyhdistyksen jokitalkkareiden tyyppisille hankkeille, joissa ennallistetaan yksittäisiä puroja ja kalojen nousuvesiä.
• Vesi- ja rantarakentamisen, väylähankkeiden ja rantojen kaavahankkeissa mukaan on näkyvästi otettava arviointi niiden vaikutuksista vesistöihin.
• Tarvitaan nopeutettuja korjausinvestointeja hule- ja jätevesiviemäröinnin erkauttamiseksi toisistaan.
• Ruoppauksien vaikutusten arviointi meriluontoon ja muiden vesistöjen luontoon.
• Rakentamattomien rantojen merkitys luonnon monimuotoisuudelle ja rantojen asukkaiden keinot ylläpitää rannikkoluonnon monimuotoisuus.
• Elinkeinopolitiikan linjauksissa on otettava huomioon vaikutukset ympäristöön, vesistöihin ja ilmastoon.
• Porvoon Vihreän siirtymän rahastosta tuettavien hankkeiden vesistövaikutusten arviointi ja vaikutusten viestintä.
• Ilmastonmuutos lisää tulvia ja rankkasateita, joten viheralueilla kaupungissa on  merkittävä rooli myös hulevesien hallinnan kannalta, Viherrakentamisessa ja talojen rakentamisessa on otettava hulevesiasiat hyvin huomioon. Vesi on lainassa. Vesi tulisi palauttaa yhtä hyvässä kunnossa takaisin.
• Rakennustapaohjeissa tulee ottaa viheralueet huomioon myös hulevesinäkökulmasta.
• Infopaketti talousvesikäytössä olevilla pohjavesialueilla asuville: mitä tulee ottaa huomioon, jotta ei aiheuteta vaaraa pohjavedelle.
  
• Porvoolaisille viljelijöille ja metsänomistajille opastusta ja koulutusta, kuinka kiintoainepäästöjä jokeen voi vähentää.
  
• Tarvitaan kartoitukset joenvarsien merkittävimmistä tulvapelloista, jotka aiheuttavat huuhtoutuvien ravinne- ja maa-aineksien välityksellä kuormitusta vesiekosysteemiin.
  
• Tämän jälkeen näiden peltojen omistajien ja viljelijöiden kanssa on mietittävä sopivia toimenpiteitä kuormitusten vähentämiseksi.
  
• Kannustetaan viljelijöitä kasvattamaan suojavyöhykkeitä jokien, järvien ja meren rannalla. Suojakaista voi olla myös rantametsää. Metsä, jolla on aluskasvillisuutta pidättävät kiintoainetta merkittävästi enemmän kuin avoin ruohikko, Lisätään tetoisuutta ja koulutetaan viljelijöitä.
  
• Maarin historiallisen uimarannan palauttaminen Porvoonjoen varteen ja sen kytkeytyminen kansalliseen kaupunkipuistoon.
  
• Kansalliseen kaupunkipuiston osalta on nostettava esille sen alueella olevat ja siihen rajautuvat vesistöt.

Kuva: Outi Lankia

Arvotonta politikointia Keskuspuiston kustannuksella

Lähdin toistakymmentä vuotta sitten mukaan puoluepolitiikkaan, koska tuolloin tulkitsin poliittisen puolueen antavan minulle vaikutus- ja informaatiokanavan Keskuspuiston suojelemiseksi. Nyt kun edustan vain kaupunkiluonnon virkistyskäyttäjiä, olen huomannut olevan ainakin kahdenlaisia Keskuspuiston suojelijoita. Ensinnäkin on sellaisia suojelijoita, joilla asiasta on pidempiaikaista näyttöä. Sitten vaalien alla putkahtelee kuin sieniä Pirkkolaan sateella ehdokkaita, jotka koettavat profiloitua aiheella. Teemoja maailmaan mahtuu, teoista sen sijaan ei ole ylitarjontaa.

Sinänsä on ilahduttavaa, että näitä sieniä ilmaantuu vähän puolueesta kuin puolueesta, Kokoomuksesta ja Demareista tosin hyvin vähän, joten sopii olettaa, että näiden puolueiden äänestäminen on ääni maijaanttiloiden ja taturauhamäkien puolesta, varsinkin kun ainakin demareissa on puoluekuri. Toki yksittäisiä aktiiveja näistäkin puolueista löytyy, esimerkiksi Thomi Wallgren ja Pertti Salolainen. Pienemmissä ryhmissä Keskuspuiston puolustajia on ollut aina, esimerkiksi RKP:n Björn Månsson (ja aiemmin Nils Torvalds) ja Keskustan Laura Kolbe, Antero Alku ja Sole Molander. Jotkut Keskuspuiston puolustajat kuitenkin toimivat tavoitteitaan vastaan samanaikaisesti puolustamalla myös esimerkiksi Malmin lentoasemaa, sillä jonnekin ne asunnot pitää sijoittaa ellei sitten koko asuntorakentamistavoitetta lähdetä kyseenalaistamaan.

Vaaleihin on rakennettu asetelma Vihreät vastaan Kokoomus, ei vähiten keinotekoisella pormestarivaalilla, jossa puolueiden keskinäinen sopimus, jossa suurimmalle puolueelle annetaan pormestarinpaikka, on ulkoistettu äänestäjille. Toki jokaisella äänellä on merkitystä eikä vain niin että ääni pois jommalta kummalta on ääni sille toiselle.

Kuten aina vaalien alla, Vasemmistoliitto ja Vihreät ajautuvat sanaharkkaan kalastellessaan osittain samoilla vesillä. Tällä kertaa kiistakapulana on viime syksynä valtuustossa hyväksytty yleiskaava. Vihreät ovat tähän saakka yleensä ajaneet aktiivisimmin kaupunkiluonnon asiaa ollen aloitteellisia moneen otteeseen esimerkiksi Helsingin kansallisen kaupunkipuiston tunnustelemiseksi ja yleensä Kaupunkisuunnittelulautakunnassakin. Ja tätä taustaa vastaan Vihreiltä vaaditaan muita puolueita enemmän ja heidän tekemisiään tarkastellaan kriittisemmillä laseilla kuin muita puolueita. Tosin Vihreiden näkyvimmät kaupunkisuunnitteluvaikuttajat ovat tällä kaudella profiloituneet uussoininvaaralaisessa Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeessä, josta on tullut uskottavuusrasite Vihreiden luonnonsuojelumaineelle Helsingissä.

Joskin liikkeen ajama kaupungin tiivistäminen vähentää painetta kaavoittaa viheralueille, samanaikaisesti sen asettama voimakas kasvutavoite levittää kaavoitettujen alueiden reunoja monin paikoin niille viheralueille. Liikkeessä kaupungin viihtyvyys, paikallisekologia on alisteinen laajemmille ekologisille tavoitteille: ajatuksena on, että liikenne vähenee kun useampi voi asua lähempänä työpaikkoja, palveluita ja "pöhinää". Lisää kaupunkia -liikkeen vaikutusvalta on johtanut siihen, että monille vihreille pyöräily ja joukkoliikenne ovat priorisaatioasteikolla vielä luontoakin korkeammalla, ja paikallisesti tärkeää metsää sopii uhrata seudullisesti tärkeiden joukkoliikennehankkeiden puolesta, joiden ajatellaan pelastavan maailman.

Yleiskaavaan liittyvä nokittelu on tiivistynyt siihen, että Vasemmisto on piikitellyt Vihreitä yleiskaavan hyväksymisestä, jossa kaavoittamisen mahdollistavia pikseleitä on levitelty viheralueille, ja kuntalaisilta vaaditaan melkoista sitkeyttä ja skarppia kaavoituksen seuraamista jotta he jaksavat taistella toistamiseen samojen viheralueiden puolesta. Vaarana on kaavoitusväsymys, ja tässä vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat paljon vartijoina. Vihreät taas korostavat, että niitä pikseleitä voidaan sitten poistaa asemakaavoitusvaiheessa, ja niin niitä toki voidaankin. Tämä vaan jättää kuntalaisen aika paljon vartijaksi.

Jos moni vihreä on menettänyt uskottavuutensa, niin useimmilla muilla puolueilla ei sitä ole ollut ensinkään, ja ainakin Vasemmistossa jotkut ehdokkaat ovat maalanneet itsensä nurkkaan väittäessään että Vihreissä politisoidaan yleiskaava kun toisaalta vasemmistolaiset keskittyvät enemmän vian etsimiseen Vihreistä kuin Keskuspuiston ja muiden viheralueiden pelastamiseen. Jos se ei ole politikointia, niin minä olen merisiilin eno, ja mikäs siinä, sopii tärkeillä asioilla politikoidakin, mutta Keskuspuisto on aivan liian tärkeä jätettäväksi Vasemmiston ja Vihreiden keskinäisen kyräilyn leikkikehäksi.

Niiden viheralueiden asia on kuitenkin niin tärkeä, paljon tärkeämpi kuin puolueet kiistelyineen. Ymmärrän hyvin, että Keskuspuistoa oikeasti arvostavat ehdokkaat turhautuvat keskinäiseen syyttelyyn ja asioiden, ihmisten ja puolueiden toisiinsa sekoittamiseen. Jos on kyllästynyt tähän keskinäiseen hiekan silmilleheittoon, voi äänestää Yrjö Hakasta.

Helsinkiläinen poliitikko ei tarvitse porvoolaista kannattajaa

Poliitikot ovat riippuvaisia kannattajistaan, jotka taas tarvitsevat poliitikkoa tekemään heidän etujensa mukaisia päätöksiä, ajamaan heidän asiaansa. Kyse on symbioosista: ei ole kansanedustajaa ilman kannattajia.

Olen useissa vaaleissa toiminut jonkun helsinkiläispoliitikon tukiryhmässä, senkin jälkeen kun olen emigroitunut Helsingistä Porvooseen. Olen kokenut tämän luontevaksi monestakin syystä.

Ensiksikin siksi, että olen sudeettihelsinkiläinen, jonka identiteetti edelleen on vahvasti kytköksissä pääkaupunkiin jopa niin että joskus vanhasta tottumuksesta kirjoitan postinumerokseni 00610. Edes nollia en osaa paikoilleen laittaa. Edellämainitusta seuraavat muut syyt: koen, että Helsingissä on paljon etujani valvottavana, ja nämä ovat liittyneet esimerkiksi kansalliseen kaupunkipuistoon, joukkoliikenteeseen ja muihin sellaisiin palveluihin, joita tällainen sudeettihelsinkiläinenkin käyttää.

Sudeettihelsinkiläisyydestäni johtuen tunnen edelleen paljon helsinkiläisiä, oikeastaan suurin osa ystävistäni edelleen asuu siellä. Kun vielä satun omistamaan aktivistitaustaa, olenhan jo kouluajoista ollut se, joka johtaa kaikenkarvaisia karvalakkilähetystöjä milloin rehtorin, milloin vääpelin kansliaan, olen tottunut siihen, että sanallani on ollut jonkin verran painoa vaikuttamiseen liittyvissä asioissa niin että olen kokenut kutsumuksekseni käyttää tämän vaikuttamisen paikan, vaikka sitten hieman agitaatioksikin olisi mennyt.

Nyt se on loppu. En enää vastaisuudessa julkisesti tue helsinkiläisiä poliitikkoja, siis anna äänestyssuosituksia Helsingin vaalipiiriin tai jaa ainuttakaan helsinkiläisen ehdokkaan mainosta. Se on ajanhukkaa, ja senkin ajan tuen mieluummin hyviä uusmaalaisia ehdokkaita. Miksi tukisin? Minkä puolesta agitoisin? Kenen etujen puolesta? Kohta viisi vuotta, vähän yli vaalikauden Porvoossa asuneena silmäni ovat auenneet.

Helsinkiläiskansanedustajille on aivan se yksi ja sama, miten me syrjäseutulaiset pääsemme huolehtimaan jokapäiväisestä leivästämme, pyörittämään teidän palveluitanne. Helsinkiläispoliitikko viis veisaa siitä, että porvoolaisilta lähtee synnytyssairaala alta, päin vastoin he ovat alttiita toimimaan tässä pyöveleinä; samalla sitten jonkun lähiökoulun pelastamiseksi perustetaan kansalaisliike (minkä entisenä lähiökoulun kasvattina kyllä ymmärrän hyvin), tai valitetaan kun helsinkiläisillä synnyttäminen täytyi väliaikaisesti käydä suorittamassa 5 km kauempana Naistenklinikan remontin aikana, kun meille syrjäseutulaisille tällainen valinnanmahdollisuus on elitismiä: kyse on meille palvelun saatavuudesta, jonka kanssa saavutettavuus kulkee käsi kädessä.

Olisin halunnut uskoa, että pääkaupungin ja muun Suomen vastakkainasettelu olisi vain Kepun ja heidän haukkujiensa jälkijättöistä, turhien ja olemattomien rajojen pystyttämistä. Mutta valitettavasti vastakkainasettelujen aika ei ole ohi. Esimerkiksi pettymyksekseni lähes kaikkien helsinkiläisten poliitikkojen yksituumaisesti kannattaman, monessakin mielessä yhteiskuntataloudellisesti kyseenalaisen Pisara-radan rahat ovat pois itäsuunnan ratarahoista. Kun Helsingissä sentään on vaihtoehtoja, esimerkiksi köyhän miehen Pisara eli raitiovaunu, ei tarvitse mennä Hinthaaraa kauemmas kun ei oikein ole mitään, tai edes sen pahempaan periferiaan kuin Vihtiin.

Olen koettanut olemattomalla menestyksellä viritellä keskustelua pariinkin otteeseen siitä, miksi kaikki tietämäni helsinkiläiskansanedustajat ja moni muukin yliopistokaupungin edustaja painoi nappia synnytykset mitä ilmeisimmin Porvoon sairaalasta lopettavan päivystysasetuksen puolesta, joka samalla käynnistänee lumivyöryefektin, jossa erikoissairaanhoito käy koko maakunnassa uhanalaiseksi.

En kysele enää, sillä se on ollut metsään huutamista. Mieluummin menen sitten huutamaan metsään. Miksi kannattaisin poliitikkoa, joka tekee etujeni vastaisia päätöksiä? Me olemme kyllä kelvanneet tukiryhmiin, mutta muuta arvoa meillä ei sitten olekaan. Tässä siis kiitos tuhansista luukutetuista mainoksista ja linkatuista linkeistä. No, ainakin kuntolenkeistä nämä luukutukset ovat käyneet, ja keskusteluakin on tullut herätettyä, mikäli sellainen on sosiaalisessa mediassa mahdollista.

Osaan sammuttaa valot itsekin. Ei niitä tarvitse Arkadianmäeltä sammuttaa.

Miten niin tiiviys on ekologista?

Ullevaal Hagebyn puutarhakaupunkia Oslossa.

Itsekin olen uskonut pitkään tiiviin yhdyskuntarakenteen autuuteen: siihen, että mahdollisimman paljon ihmisiä asuisi paikoissa, joissa olisi myös mahdollisimman paljon työpaikkoja, ja että tämä keskittymä tekisi myös joukkoliikenteestä kannattavaa. Tosin sen olen ymmärtänyt pitkään, että myös virkistysalueiden tarve on suurin siellä, missä asuu eniten ihmisiä, eikä tätä ristiriitaa olla haluttu yrittää ratkaista ainakaan Helsingin kaupunkisuunnittelun visioinnissa. Niin kova on ollut hinku oikeaksi metropoliksi, ymmärtämättä ja osaamatta arvostaa ominaispiirteitämme ja vahvuuksiamme: meren ja metsän läsnäoloa kaupungissa.

Tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen artikkeli perustuu tuoreeseen Aalto-yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan itse asiassa kaupunkialueiden asukkaiden hiilijalanjälki onkin vähintään samaa luokkaa kuin laitakaupungissa. Tämä on viimeisten vuosikymmenien vallitsevan tiivistysuskon, suorastaan uskonnon vastaista harhaoppia. Toiviainen toteaa "Paljastavaa on, että vaikka uusissa energiatehokkaissa kaupunkiasunnoissa suoraan asumisesta johtuvat päästöt ovat pienentyneet noin 20 prosenttia vanhoihin asuntoihin verrattuna, käytännössä kaikki muut päästöt ovatkin sitten lisääntyneet. Nämä uudet ”ekoasukkaat” syövät, shoppailevat, autoilevat, matkustelevat ja ylipäänsä käyttävät erilaisia palveluja ja huvituksia siihen tyyliin ja sillä volyymillä, että heidän hiilijalanjälkensä on toistakymmentä prosenttia suurempi kuin keillään muilla. Suurempi kuin vanhoilla kaupunkiasukkailla ja suurempi kuin millään väljemmillä alueilla."

Edellämainitussa siteerauksessa Toiviainen toki syyllistyy perspektiivivirheeseen, selittäen syytä seurauksilla, tai taustamuuttujia selitettävien tekijöiden keskinäisillä korrelaatioilla; kaupunkirakenteen tiiveydestä tehdään syypää korkealle hiilijalanjäljelle, vaikka sitä selittää jokin sosiologisessa mielessä "kolmas" eli kulttuurinen ja elämäntapasegmenttiin liittyvä tekijä, joka aiheuttaa sen, että kaupunkimaiseen asumiseen mieltyneet kuluttavat. Ja päinvastoin.

Yksi selitys täksi "kolmanneksi"  voisi yksinkertaisesti olla se, että taajama-asukit ovat hyvin toimeentulevia, jollloin heillä on varaa myös kuluttamiseen. Kaupunkilaiset ovat yleensä muualtamuuttaneita, jolloin heidän mökkimatkansa, kaipuunsa sukuloimaan ja luontoon lisäävät näitä liikennepäästöjä. Niitä lisää myös kaupungin tiivistäminen hengiltä, jos luontoon päästäkseen on kaasutettava pois kaupungin tomusta, amerikkalaiseen malliin pakataan perhe autoon.

Tiivis kaupunki tarkoittaa myös matelevia autojonoja, vaikka tiivistäminen tarkoittaisikin sitten joukkoliikenteenkin tarjonnan kasvattamista, kasvavan kysynnän myötä. Samalla jää huomaamatta, että väkiluvun kasvaessa, myös yksityisautoilun kysyntä - ja tarjonta - lisääntyvät. Aina löytyy heitä, jotka katsovat, että heidän pitää päästä autolla, eivät kaikki Rööperiin ja Kallioon muuttavat ole pyöräilyhippejä.

Ratkaisu voisivat olla jo miltei unohdetut puutarhakaupungit, ei kuitenkaan Matti Vanhasen hajasijoitetun rypälepommimallin kaltaisesti. Jokaisesta kaupungista pitäisi pyrkiä tekemään puutarhakaupunki: raiteilla muuhun yhdyskuntarakenteeseen liitetty, mahdollisimman työpaikkaomavarainen (tosin työpaikkojen kohtaanto-ongelmaa ei voida mitenkään ratkaista, sillä ihmiset ja heidän työnsä muuttuvat), inhimillisen mittakaavan kaupunki, jossa viihdytään, ja josta ei tarvitse lähteä ympäristöpakolaiseksi. Ihanne olisi, että koko pääkaupunkiseutu olisi Haagaa, ja näiden haagojen välissä kulkisi kansalliseksi kaupunkipuistoksi rauhoitettua kaupunkimetsää, ja satelliitit olisivat liitetty Helsinkiin raiteilla. Tästä ei kai kukaan uskaltaudu olemaan eri mieltä.

Megalopoliskin voi olla inhimillisen mittakaavan kaupunki, minkä jokainen Lontoossa käynyt tietää: siellä mittayksikkönä on naapurusto, sitten kaupunginosa, sitten vasta suurkaupunki.

Minua ei sitten tarvitse toivottaa Keskustapuolueeseen. Katson oikeudekseni varata itselleni veto-oikeuden vihreyteni ja kaupunkilaisuuteni määrittelemiseen, olenhan asunut pääkaupunkiseudulla 37 vuotta, Oslossa vajaat 2 ja Porvoossa reilu 4.

Toiviaisen artikkelin voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Kannelmäki on monessakin mielessä ihanteellinen asuinpaikka; vihreä, raideliikenteen palvelema alue, joka on hienojen virkistysalueiden ympäröimä. 

Mitä Helsingin Keskuspuistolle pitäisi tehdä?

Hesarin www-sivulla kysyttiin Keskuspuiston 100-vuotisjuhlan kunniaksi mielipiteitä Keskuspuistosta. Alla omani, jonka lähetin Hesariin. Kyselyyn pääsee klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.


Millainen Keskuspuiston pitäisi tulevaisuudessa olla?

Sen pohjalle tulisi perustaa kansallinen kaupunkipuisto, ja siihen tulisi liittää reuna-alueita, jotka eivät nyt kuulu viralliseen Keskuspuistoon, kuten Lääkärinkadun alue. Keskuspuisto tarvitsee erikoisstatuksen - kuten New Yorkin Keskuspuisto, mutta ainutlaatuista siinä on metsä, joka ulottuu kantakaupunkiin. Sellaista en tiedä olevan muissa metropoleissa. Norjassa on ymmärretty suojata kaupunkia kiertävä Oslomarkan ulkoilumetsäalue erikoislainsäädännöllä, ja kaikki poliittiset ryhmittymät ovat sen statuksesta yksimielisiä. Myös Helsingissä soisi ymmärrettävän kaupunkimetsän ainutlaatuisuus lähiluonnon ja virkistyksen aarreaittana.

Mikä sinulle on Keskuspuistossa tärkeää?

Ulkoilureitistö, joka yhdistää kantakaupungin muuhun Suomeen. Lisäksi Keskuspuisto tarjoaa erinomaisia sienestys- ja suunnistusmaastoja, kosketuksen metsään kaupunkilaisille.

Missä itse liikut Keskuspuistossa? Mitä teet silloin?

Nykyään asun Porvoossa, josta käsin tulen toisinaan varta vasten lenkkeilemään Keskuspuistoon. Aiemmin se oli päivittäinen työmatkapyöräilyreittini ja juoksumaastoni. Nykyiset reitistöni sijoittuvat Maunula-Pirkkola-Paloheinä -välille. Toisinaan osallistun Pääkaupunkijuoksuun. Vuosittain osallistuin Laakson kallioiden edessä, Lääkärinkadun alueella Metsän joulurauhan julistukseen, perinteeseen, jota olen ollut aloittamassa joka aloittaa ainakin minun jouluni.

Ovatko Vihreät Kokoomuksen fillaripartio?

Tällaiseen vaikutelmaan saattaa joskus päätyä, kun seuraa maakuntaan evakoituneena helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua. Asfalttia ne pyörätietkin ovat, puhumattakaan kaupunkibulevardeista. Tietenkin haluaisin Helsingistä mieluummin Manhattanin kuin Los Angelesin, mutta oikeastaan haluaisin Käpylää kaikkialle.

Vaikka - ainakin vielä toistaiseksi - Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan äänestykset hyvien asioiden tappioksi ovat säännönmukaisesti jo ajasta Anttilan päättyneet 4-5 Vihreiden ja vihreyden tappioksi, niin on jotenkin yllättävää havaita kokoomuslaiselta painavimpia puheenvuoroja kaupunkiviheralueiden puolesta, ja hämmentävää huomata joutuvansa muistuttelemaan helsinkiläisiä puoluetovereitaan viheralueiden arvokkuudesta lisääntyvässä määrin.

Demarit haukkuvat Vihreitä Kokoomuksen puisto-osastoksi. Tämä on sikäli kummallista, että tähän mennessä demarit ja Kokoomus ovat käsi kädessä tuhonneet Helsingin vihreyttä pala palalta. Tähän mennessä.  Yksi Jarmo Nieminen ei vielä tee kesää, vaikka kuinka toivoisinkin yhden Troijan puuhevosen salakuljettavan riittävästi viherryttämisen siementä puolueeseensa. 

Nyt kun otan perhesyistä ainakin vuoden tauon aktiivisesta puoluepolitiikasta, minulle tarjoutuu erinomainen mietintätauko. Millaisten asioiden puolesta haluan tehdä työtä? Mikä on minulle kaikkein arvokkainta?

Liityin aikanani Vihreisiin ikään kuin spin offina sille Helsingin keskuspuistoa suojelevalle kansalaisliikkeelle, jota olin perustamassa. Näin tuolloin ja näen edelleenkin puolueet välineinä asioiden ajamiselle, vaikka sieltä löytyisikin kuinka kivoja ihmisiä, ideaalitapauksessa kavereitakin.

Jos väline on rikki, silloin on kaksi mahdollisuutta: joko yrittää korjata sitä tai sitten vaihtaa sitä. Ennemminkin näkisin itseni luonnonsuojelujärjestössä tai ulkoilujärjestössä kuin Vihreiden sijaan toisessa poliittisessa puolueessa; esimerkkinä toimikoon Oslo Friluftsforening, joka oli vahvasti myötävaikuttamassa Osloa kiertävän Oslomarkan metsäalueen rauhoittamiseen erityislainsäädännölle.

Tällaisen lainsäädännön haluaisin myös Suomeenkin. Ja itse asiassa sellainen onkin: laki kansallisista kaupunkipuistoista. Näiden kansallisten kaupunkipuistojen verkostojen kasvattaminen, ja uusien virkistykseen sopivien alueiden hankkiminen rauhoitettavaksi yksinomaan virkistyskäyttöön on tärkein missioni aktiivikansalaisena. Uudenmaan Virkistysalueyhdistys, jonka hallituksessa toimin, voisi potentiaalisesti olla tulevaisuudessa Oslo Friluftsforeningin kaltainen yli puoluerajojen arvostettu, vaikutusvaltainen toimija. 

Toki minua kiinnostaa uteliaana aktiivikansalaisena viheralueiden lisäksi moni muukin asia, kuten esimerkiksi kirjastojen kohtalo, pätkätyöläisten sosiaaliturva, yleinen mielipide-ilmasto, kevyen ja julkisen liikenteen edellytysten voimakas parantaminen, ja tämän takia olenkin kokenut tärkeänä vaikuttamisen puoluepolitiikan kautta.  Vihreän puoluepolitiikan, jonka tiedän jakavan kanssani näiden edellämainittujen asioiden itseisarvoisen tärkeyden.

Mutta, mutta. Kyllä kirjat ja fillarit ovat kivoja asioita, mutta ilman metsää minä en ole minä. Enkä minä ole tärkeä, tai puolue, vaan luonto. Helsinkiä ei saa tiivistää hengiltä, enkä sano tätä huonosti peiteltynä aluepolitiikan peittely-yrityksenä. Kyllä täytyy olla politiikassa jotakin kivempaakin agendaa kuin unilukkaroiminen. Mieluummin liittoutuisin muiden puolueiden hyvisten kanssa luontoa puolustamaan kuin yrittäisin keksimällä löytää pienintä yhteistä erottajaa puoluetovereistani.

Olen maakuntiin muuttaneena - vaikkakin vain 50 km itään - muuttaneena ollut havaitsevinani, että metropoliraja on vallihauta, jossa on krokotiileja. Onko Helsingin oikeus kasvaa niin tärkeä että se ajaa kaiken edelle? Jos kerran osallisuudesta muuten ollaan niin huolissaan, niin miksei se ulotu koko maan pääkaupungin kaupunkisuunnitteluun vaikuttamiseen, sen kerrannaisvaikutukset kun ulottuvat pitkälle työssäkäyntialueelle ja sen ulkopuolelle? Ymmärrän oikein hyvin sipoolaisia, vaikka he ovatkin itse viime kädessä syypäitä kaappaukseen.

Jos ja kun kuitenkin tehnen paluun aktiiviseen puoluepolitiikkaan, aion vakavissani yrittää keksiä syitä uusmaalaisen identiteetin konstruoimiselle, oli sitten kuinka synteettinen hyvänsä ja vaikka vain antiteesinä helsinkiläisyydelle, vaikka ymmärsin Vihreiden kohtalonkysymykseksi maa- ja valtakunnallistumisen jo ensimmäisessä puoluekokouksessani, jossa lipesin helsinkiläisestä ryhmäsuosituksesta, äänestäen kolmen helsinkiläisen sijaan yhtä helsinkiläistä, yhtä siuntiolaista ja yhtä jyväskyläläistä varapuheenjohtajaksi. Rakastan Helsinkiä mutten välttämättä helsinkiläisyyttä. 

Kannanottoni metsäpoliittiseen selontekoon

Kirjoitin seuraavan kannanoton Valtioneuvoston Ota kantaa -sivun avovastauksiin, kyselyyn, jossa kansalaiset saavat ottaa kantaa Maa- ja metsätalousministeriön metsäpoliittiseen selontekoon:

Painottaisin etenkin metsien virkistysarvoa, eritoten kaupungeissa, joissa niillä on itseisarvoa paikallisen biodiversiteetin ylläpitäjinä, luontokasvatuksessa, huleveden, liikenteen melun ja saasteen sitojina ja koko kansan itsehoito- ja ennalta ehkäisevän terveydenhoidon ja mielenterveystyön paikkoina, olohuoneen jatkeina, joissa voi tavata kaikenlaisia kansalaisia, jolloin metsillä on myös kasvattava merkitys samaan tapaan kuin kaupunkipuistoilla. Kaupunkimetsät ovat nimenomaan pohjoismainen erikoisuus ja erityinen kilpailukykytekijä, ne ovat yleistettyjä lähipuistoja. Toivoisin uusien kansallisten kaupunkipuistojen perustamista esim. Helsinkiin, ja kaupunkimetsien ja virkistysalueiden hoidossa enemmän sovellettavan tehometsänhoidon perinteiden sijasta hallittua hoitamattomuutta. Tämän takia metsureiden koulutusta tuleekin korjata.

Kyselyyn voi vastata ja sen vastauksiin tutustua klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.