Aivan viimeisenä opintosuorituksenani viilasin opinto-ohjaajan kanssa yleisen suosituksen mukaisesti ansioluetteloani hieman lyhyemmäksi. Olen kokenut tämän suosituksen ahtaa koko inhimillinen historiansa ja osaamisensa kahdelle sivulle väkivallanteoksi itseäni kohtaan. Tämä amputaatio pitäisi suorittaa poistamalla ansioluettelosta kaikki yli 10 vuotta vanha. Toisaalta samanaikaisesti siihen ansioluetteloon ei myöskään saisi jäädä aukkoja, koska ne likaavat hakijan päämäärättömäksi ja/tai velttoilijaksi.
Jos noudattaisin neuvoa, tällöin suuri osa edustavimmasta, koulutustani, mielenkiinnonkohteitani ja osaamistani edustavista tehtävistä karsiutuisi pois. Olisin akateeminen osastonsihteeri ja tekstinkäsittelijä, ja pitkäksi aikaa koulutusta vastaamattomiin tehtäviin juuttuminen ei sekään kuulemma näytä hyvältä.
Sitten siihen ansioluetteloon pitäisi mahduttaa myös harrastuksia, lyhyt yleisluontoinen kuvaus (pitsaus??) itsestä, kieli- ja atk-(kohdallani lienee asianmukaisempaa puhua atk:sta kuin ict:stä)taidoista ja suosittelijoista, niistä jotka ovat vielä hengissä. Joidenkin koulukuntien mukaan myös valokuva, mikä harvoin lienee meriitti, mies kun tulee tähän ikään.
On annettava tunnustus opolle haasteellisessa raakkaamistehtävässä, sillä hän onnistui raakkaamaan sankarillisessa operaatiossaan alun viidettä sivua kolmeen, paremmin kuin yksikään tähänastinen konsulentti, IRL tai virtuaalinen. Nyt kun saan paperit käteen, voinkin aktiivisesti unohtaa minulle opetetun.
Tästä lähtien aion nimenomaisesti, tahallaan, vasiten ja tuottamuksellisesti kerätä rivejä ansioluettelooni, eritoten niitä, jotka pidentävät sitä entisestään ja joiden yleinen käyttökelpoisuus ja sovellettavuus aukeaa vain niille, jotka ansaitsevat saada minut töihin. Tämän teen kapinoidakseni yleiseen käyttöön pesiytynyttä instrumentaarista utiliteettiajattelua, ja tämä kapinointi toimitetaan opiskelemalla apokryfiasioita. Tietysti ihan myös siksi, että opiskelu on an sich hauskaa. Aloitinkin eilen bislaman opiskelun.
