Mitä mätää Vihreissä - entisen vihreän silmin

Kuuluin Vihreisiin 2005-2017. Nyt kun taas on alkanut Vihreiden vaalitappion syiden pohtiminen, tämä viimeisin tappio ei tule taaskaan johtamaan mihinkään korjausliikkeisiin. En usko oppiviin organisaatioihin, ja ainakaan Vihreät ei ole sellainen. 

Alle olen luetellut jotkut eroni syistä; ne, joiden arvelen myös osaltaan selittävän sitä, miksi Vihreät eivät ole realisoineet Ville Niinistön kauden loppunousuaan, jolloin näytti, että he ottaisivat sen tilan, jonka Sanna Marin sitten otti. Nyt kun erostani on kulunut viisi vuotta, mielestäni karanteeniaika on kulunut niin että kehtaan esittää tällaisia entisen vihreän mietteitä ilman että leimautuisin pelkästään katkeraksi. 

Pidän Maria Ohisalosta ihan älyttömästi. Hän on takuuvarmasti fiksu, provosoitumaton keskustelija, jota ei saa koskaan kiinni siitä, että läksyt olisivat jääneet tekemättä. Kuitenkaan karisma ei ihan ole Sanna Marinin ja Li Anderssonin luokkaa, ja niinpä äänestäjien vasen laita valitseekin mieluummin oikean vasemmiston.

Nykyvihreillä on vesitetty suhde luontoon, ainakin kaupungeissa. Vihreät ja Lisää kaupunkia -liike mielletään yhdeksi ja samaksi. Sitten itseäni hiertää ei asiasisältönä mutta terminologian tasolla liian vahva takertuminen feminismiin. Jos maltettaisiin puhua sen sijaan tasa-arvosta, ehkä joku mieskin voisi joskus äänestää. Kolmanneksi ylimielisyys. Ainakin pääkaupunkiseudulla näkee liikaa sitä, että aivan aikuiset päättäjät vähättelevät kansalaisten huolia liittyen esim. täydennysrakentamiseen, jopa ilkkuvat. Tietty tosikkomaisuus. Vihreät yhdistetään woke-kulttuuriin.

Sitten on näitä oskaloita ja diarroja, joista ei koskaan tiedä, mitä sieltä milloinkin tulee. En osaa keksiä yhtään samastumiskelpoista syytä, miksi kaltaiseni viisikymppinen luonnonsuojeluänkyrä antaisi äänensä heidän kaltaisilleen. Valitettavan usein sieltä kusaistaan Kehä kolmosen ulkopuolella asuvien muroihin, ja puoluejohto siunaa tämän vaikenemisella. Vihreät eivät vain näytä vaan ovat suurkaupunkilaisten puolue; tästä osoituksena se, että eduskuntaryhmä äänin 14-7 äänesti monista maakuntasairaaloista synnytykset lakkauttaneen päivystysasetuksen puolesta. 

Vihreät valitsevat myös aivan liiaksi ydinkannattajiensa näköisiä keulahahmoja, vaikka jo edellisissä kuntavaaleissa nähtiin, miten kävi kun Helsingin Vihreät sijoittivat väärään hevoseen. Vapaavuori pyyhki kenkänsä Sinnemäkeen. Jos Vihreät haluaa kasvaa - aina ei niin siltä näytä - niin kannattaa ajatella strategisesti ja valita sellaisia keulahahmoja, jotka tarjoavat samastumispintoja muillekin kuin Kallion-Punavuoren kuplalle. Jos haluaa tehokkaasti ajaa omaa politiikkaansa, silloin omaa kannatusta pitää kasvattaa, muten kuten sanottu, Vihreät eivät ole oppiva organisaatio eikä siellä pystytä omaa nenää ulommas ulottuvaan strategiseen toimintaan. 

Tosikkomaisuus tuli todistetuksi, Lappeenrannan puoluekokouspuheenvuoroni jälkeen, jossa peräänkuulutin feminismin käsitteen korvaamista tasa-arvolla. Sain paheksuvia mulkaisuja osakseni katsomo-osasta, jossa oli mm. Vihreiden naisten pääsihteeri ja Anna Moring. Mutta toki tämä keskustelu on saanut suhteettomat mittasuhteet, ei vähiten timohaapaloiden masinoiman poliittisen vastustaneiston toimesta. Kuten edellä olen kirjoittanut, Vihreiden ongelma ei typisty käsitepolitiikkaan vaan siihen, että Vihreissä ei ymmärretä mennä kansalaisia puolitiehen vastaan.

Ei äänestäjä ole väärässä. Jos hänelle käy kertomaan, että olet ymmärtänyt meidät väärin, onko vika vastaanottajan tyhmyydessä vai epäselvässä viestinnässä? Miten olisi paluu perusarvoihin, ts. Koijärvelle? Olisi helpompi saada kannatusta omalle politiikalleen, jos olisi valmis menemään kansalaisia puolitiehen vastaan eikä vaadi heiltä sitä vastaantuloa.

Jos haetaan nimenomaan tasa-arvoa, se pitää sitten sanoa myös niin eikä puhua intersektionaalisesta tai vihreästä feminismistä. Politiikka ei ole teoriaa vaan käytäntöä. Kaikki äänestäjät eivät ole niin fiksuja, tai lue rivien välistä. Minäkään en lue. Minulla on asperger.

Ilmasto ja luonto on ajettu vastakkain kun on tehty strateginen valinta, että paikallinen luonto katsotaan tarpeelliseksi uhrata laajempien ilmastotavoitteiden hyväksi ymmärtämättä sitä, että jos metsää kaadetaan "tiivistämisen" (joka on oikeasti levittämistä) nimissä, sen hiilinielun puoliintumisaika taitaa olla kymmeniä vuosia. Kokoomuksen puisto-osastosta ei ole voinut puhua enää vuosiin, vaan kysymyksessä on Kokoomuksen baana- ja sporaosasto. Sitten kun tähän liittyy ylimielisyys: aikuiset päättäjät vähättelevät omat maisemansa ja viheralueensa menettävien lähiöasukkaiden tuskaa, jopa pilkaten ja nauraen heille. 

Vihreillä on todella hyviä: fiksuja, oikeamielisiä, hyviä ihmisiä ehdokkaina monin paikoin. Esimerkiksi täällä Porvoossa. Jos Helsingin Vihreät leikattaisiin irti puolueesta, uskoisin sen pidemmän päälle koituvan puolueen onneksi, vaikka se leikkaisikin ehkä ensimmäisissä valtakunnallisissa vaaleissa kannatusta noin 1,5%.

Kannatan Maria Ohisaloa Vihreiden puheenjohtajaksi

Alkuun hieman koukeroisesti itsensä ilmaiseva Ville Niinistö on parantanut kuin sika juoksuaan, ja kohonnut oppositiojohtajana miltei valtiomiesmäisiin mittoihin. Niinistön johtamissa Vihreissä olonsa ovat tunteneet ainakin suhteellisen kotoisiksi niin maaseutu- kuin cityvihreät, luonto- kuin betonivihreät ja liberaali- ja vasemmistovihreät. Aikamoinen saavutus. Niinistön varjo onkin pitkä.

Onneksi sentään maksoin jäsenmaksuni huhtikuuhun 2016 saakka niin että pääsen viimeisenä tekonani Vihreissä vaikuttamaan Villen seuraajaan. Tässä ehdokkaat omassa suosikkijärjestyksessäni:

1. Maria Ohisalo

Olen yleensä ottanut periaatteekseni äänestää tuntemaani henkilöä, ja jos en muuten löydä äänestettävää, tutustun ehdokkaisiin. Tai tässä tapauksessa, ehdokas tutustui minuun jo hyvissä ajoin ennen kuin edes oli ehdokas. Hyvin määrätietoinen ja pitkäjänteinen Maria jakaa kanssani sosiologisen näkemyksen, ja hän edustaa yhteiskunnassamme monenlaisia ryhmiä, jotka muuten jäävät vaille omaa ääntä: yksinasujat, köyhät, nuoret. Minä tutustuin Mariaan, tai Maria minuun yhdessä nuorisoseminaarissa kesällä 2010: tunsimme toisemme vain nimeltä, ja Maria oli vielä tuolloin yhtä semivähän tunnettu kuin minäkin, mutta hän halusi tulla tekemään tuttavuutta oma-aloitteisesti, Heitettyämme tittelit pois, minulle tuli heti selväksi että Maria menee vielä pitkälle. Maria ei mutuile, vaan perustaa päätöksensä tutkittuun tietoon, eikä häntä saa kiinni tekemättömistä läksyistä niin että puheenjohtajatentissä häntä ei voi puhua pussiin. Fiksun puheenjohtajan tavoin hän on aina valmis tunnustamaan oman rajallisuutensa, ja osaa kuunnella toisia silloinkin kun he eivät välttämättä ole häntä fiksumpia.

2. Touko Aalto

Sosiaalisesti ja soteaalisesti lahjakas Touko on vallannut ensin Keski-Suomeen ensimmäisen vihreän kansanedustajan, sitten nostanut Vihreät kaupungin suurimmaksi puolueeksi. Saattaa näyttää siltä, että tämä äänekäs ja suuri mies olisi tehnyt tämän kaiken yksin, eikä siinä olekaan paljoa liioittelua. Touko tietää paljosta paljon, ja hänelle ei ole mikään inhimillinen vierasta, eikä kukaan: hänestä kertoo ihmisenä paljon hänen ystävystymisensä Teuvo Hakkaraisen kanssa.

3. Mika Flöjt

Edustaa paitsi puolta Suomea, eli Vihreille perinteisesti hankalaa Pohjois-Suomea, on myös aito pitkän linjan luonnonsuojelija, jonka toiminta on suoraa jatkumoa Vihreän liikkeen alkujuurille Koijärvineen,

4. Krista Mikkonen

Ahkera kulissien takana puurtaja Krista Mikkonen on yhteistyöpoliitikko, ei ehkä niinkään kansanvillitsijä. Politiikanteon tyyliltään hän muistuttaakin suosikkipoliitikkoani ja kansanedustajaani Johanna Karimäkeä.

5- Emma Kari

Emmaa en voi väittää tuntevani henkilökohtaisesti, ja Helsingin Vihreiden toimintaa olen seurannut sivusta jo Osloon muutostani, mutta minulla on ollut varsin vankka etiäinen siitä, että Emmasta vielä tulee joskus puheenjohtaja. Niin taitavasti hän on ottanut sosiaalisen median ja julkisuuden haltuunsa, vähän Li Anderssonin tavoin hyvissä ajoin ennen mahdollista valintaansa niin että yleisölle on jäänyt aikaa tottua häneen. Emma Kari osaa taitavasti vedota tunteisiin siten, että kansalaisten tunnot tuntuvat hänen omiltaan, ja tätä piirrettä jotkut hänessä vierastavatkin. Emma on myös aktiivinen luonnonsuojelija. Jotkut jopa käyttävät hänestä nimitystä populismi; oma juttunsa on sitten, onko siinä mitään pahaa, jos taustalla on kuitenkin uutteraa ja vilpitöntä, pitkäjänteistä työtä.

6- Olli-Poika Parviainen

Hänestä olemattomat tietoni ovat toisen käden varassa. Olli-Poika mieltää itsensä liberalistiksi; minä taas olen vain yhden sortin eli kulttuuriliberalisti.

Pettyneen puheenjohtajaehdokkaan punasiirtymä?

Kolmannen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti jättäytyvänsä pois Vihreiden puheenjohtajaskabasta. Muita kuin hänen ilmoittamiaan syitä en voi edes arvailla; Outin itsensä mukaan ei ollut mielekästä ilmoittautua kisaan, josta ei tulisi kisaa, koska hänen mielestään väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö on niin selkeästi ilmoittanut tukensa Emma Karille.

Mitä Ville sitten on sanonut? Hän oli todennut, että ehdolle varmaan asettuu tuoreita kansanedustajia, joilla on hyvät voitonmahdollisuudet. Outihan on jo konkari, kolmannen kauden edustaja, ei siis suoranaisesti mikään kevään kananpoikanen (spring chicken). Ehkä Ville toivoi kilpailijoita muuten hyvinkin vahvalle ehdokkaalle, eli Outille, mene ja tiedä. Yksimielinen puoluekokous ei sovellu kuvaan moniarvoisesta ja -äänisestä puolueesta.

En kuulu Outin palstakavereihin, vaikkakin olen kyllä seurannut hänen poliittista uraansa jo pitkään. Meitä ovat yhdistäneet niin nuorten työpajat, prekaarien asia ja kaupunkimetsätkin. Olen jakanut Outin esitteitä ja blogannutkin hänen puolestaan, ja arvostan monia hänen tekemisiään. Sen sijaan sitä en arvosta, miten Outi muiden yliopistokaupunkien vihreiden edustajien mukana - lukuunottamatta Krista Mikkosta, Johanna Karimäkeä ja Hanna Halmeenpäätä - sammutti valot maakuntasairaaloiden päivystyksistä ja niiden myötä synnytysosastoilta. Vaikka kyse onkin yleisestä suurkaupunkilaisuudesta johtuvasta sokeudesta, en ole antanut tätä anteeksi. En enää tee työtä sellaisten ehdokkaiden puolesta, jotka lakkauttavat palveluni.

Outi on jo pitkään keikkunut Vihreiden vasemmalla laidalla. Niin minäkin. Minulla on ollut jo jonkin aikaa aika vankka etiäinen, jota jotkut sanoisivat vaistoksi, että Emma Kari on tässä skabassa vahvoilla. En tiedä, mitä mahdollisesti kulissien takana on Villen ja Outin välillä, mutta olisi kyllä ymmärrettävää, että jos Outi olisi tehnyt kanssani samansuuntaisen tilannearvion puheenjohtajaskabasta, hän olisi pettynyt.

Siirtymiä puolueiden välillä tapahtuu vähän väliä, erityistapauksena Jörn Donner, joka vie jörndonneriutensa milloin mihinkin puolueeseen. Vihreisiin on tullut mm. demareihin ja kokoomukseen eri syistä pettyneitä, ja sieltä taas on lähtenyt ainakin pari helsinkiläistä Vasemmistoliittoon reaktiona Palmian yhtiöittämiseen.

Outin ratkaisun suhteen vaistoni voi mennä mönkäänkin, mutta en olisi kovinkaan yllättynyt, jos hän keikahtaisi siltä laidalta ylitse. En ole voinut tarkistaa asiaa häneltä itseltään, miksi hän minun uteluihini vastaisi jos ei istuvan puheenjohtajankaan.

Vihreillä ovat tunnetusti seinät leveällä ja katto korkealla, mutta onko Outille enää sijaa majatalossa?

Iltalehden jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla blogin otsikkoa.

Setämiesten kauhu

Setämiehet kauhistuivat. He pelkäävät demokratiaa, ja koettavat naamioida tämän vaivautumisensa, joka seuraa heidän demokratianvastaisuutensa paljastumisesta, huoleksi demokratian tilasta.

Kun nyt Li Andersson odotusten mukaisesti huudettiin jo ensimmäisellä kierroksella Vasemmistoliiton neuvoa-antavassa, moraalisesti sitovassa jäsenäänestyksessä puolueen uudeksi puheenjohtajaksi, tätä kauhisteli esimerkiksi Iltalehti seuraavin sanakääntein:

"Tällainen puheenjohtajan valintatapa on problemaattinen. Eikö puoluekokouksen pitäisi valita puheenjohtaja ja käydä sitä ennen asiaa koskeva keskustelu. Nyt päätös on sinetöity etukäteen valmiiksi ja puoluekokous saa vain taputtaa. Tästä tulevat mieleen ihan toiset järjestelmät kuin länsimainen demokratia."

Iltalehdessä ei näemmä tiedetä sitä, että ainut puolue, jossa kaikki jäsenet voivat halutessaan osallistua puoluekokoukseen, on Perussuomalaiset. Vihreätkin valitsivat Ville Niinistön 2011 samalla menettelyllä, joten Vasemmistoliitto ei edes tässä keksinyt mitään uutta sanotun demokratian rapauttamiseksi. Vihreissä, joka on ollut Vasemmistoliittoon verrattava puolue kooltaan, puoluekokoukseen mahtuu vain muutamia satoja jäseniä, alle 10% jäsenistöstä.

Puoluekokous on siis jo valikoitunut elin. Vaikka Andersson nimetään siellä puheenjohtajaksi yksimielisesti muiden ehdokkaiden vetäytyessä Anderssonin ylivoiman edessä pois kisasta - hekin haluavat kunnioittaa vetäytymisellään jäsenistön tahtoa - niin jos melkein 2/3 puolueen jäsenistä osallistui puheenjohtajavaaliin, ja heistä melkein 2/3 eli yhteensä lähes puolet puolueen jäsenistä kannattaa Anderssonia puheenjohtajaksi, tämän parempaa tapaa nyt ei olla keksitty saada tietoa kaikkien jäsenten kannasta.

Paitsi Pohjois-Koreassa. Siihen ilmeisesti Iltis viittasikin, mutta huti tuli, siellä kun jäsenistö ei pääse äänestämään mistään.

Setämiesten kannattaisi päivittää tietonsa demokratiasta. Siihen kuuluu sellainenkin mahdollisuus kuin suora kansanäänestys, joka ei ole sama asia kuin kansandemokratiaksi eufemistisesti nimetty puoluejohdon kaikkivaltaisuus, joka on ollut valttia eräissä reaalisosialistisissa järjestelmissä. Ilmeisesti setämiehet pelkäävät Anderssonia, ja ehkä Iltistä vaivaa henkinen perussuomalaisuus, jos kerran sen mielestä kaikkien pitäisi päästä valitsemaan puheenjohtajaa. Tai pohjoiskorealaisuus. Kai Andersson on porvarillisten, hyvätuloisten, jämähtäneiden setien kauhu, nuori ja sanavalmis nainen opposition äänitorvena ja kasvoina.

Veikka Lahtisen mainion analyysin Li Anderssonin valinnan mediareseptiosta voi lukea klikkamalla bloggaukseni otsikkoa.

Maksakirroosia keskieurooppalaisuuden kustannuksella

Alkoholipolitiikka jakaa vihreää puolueväkeä kahtia, tosin se ei ole ainoa pienin yhteinen nimittäjä. Slaavilaisia emme ole, eurooppalaisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.

Kun kavereiden pitää saada Alepa-chateuta, siinä vastuullisellakin päättäjällä herkästi unohtuu, ettei alkoholismi ole puliukkojen sairaus. Ei voi olla niin vaikeaa mennä sinne Alkoon hakemaan sitä vähän pahempaa kaljaa, että sen takia pitää lisätä huostaanottoja, sairauspoissaoloja ja maksakirrooseja. Vahvempien yhteiskuntaa tämäkin.

Rimanalitus tuli, eikä sitä liberalismilla voi selitellä, vaan liberalismi on sen selitys.

Ankeuttajien studio

On aika ankeaa valita ankeuttajien välillä: halutaanko mestaus suorittaa hirttämällä, ampumalla vai myrkyllä. Jos Vihreiden vaalilauseena onkin Nyt jos koskaan, yleisvaikutelma vaaleista on että Nyt jos ei koskaan.

Vaaleista ainakin Yleisradion suuren vaalikeskustelun perusteella loistavat poissaolollaan kulttuuri, köyhyydestä, työttömyydestä tai sairaudesta johtuva pahoinvointi, ja EU:kin oli mukana vain iänikuisena Kreikka-levyn pyörittämisenä. Tämä on journalistinen valinta, josta voi syyttää huonosti ajan tasalla olevia juontajia. Sillä ei näemmä ole mitään väliä, että juuri Europpaan pyrkineitä hukkui 400, siis kokonainen laivallinen.

Juontajilla oli painotetut nopat, joissa on kuusi ykköstä. He ovat valinneet lähtökohtansa, joka on velan välttäminen. Etenkin naisjuontajalla. Studioon marssitettiin kolme "talousviisasta" (kaikki muuten keski-ikäisiä miehiä, mikä muuten alleviivaa asian vakavuutta), joista ainoata viisasta Markus Jänttiä ei kuunneltu, hänet jätettiin aina viimeiseksi ja juontajat väänsivät hänen sanomansa systemaattisesti vastakkaiseksi.

Paljon oli puhetta siitä, miten rakenteita pitää uudistaa, mutta ei juuri mitään siitä, miten. Sipilä vain pyörittää samaa levyään byrokratian vähentämisestä, eikä Stubb ymmärrä sitä, että palkankorotusten nollaratkaisu ei lisää kulutuskysyntää, ja jos kulutuskysyntää aiotaan lisätä keventämällä verotusta, Stubb ei ymmärrä sitä, että hänenkin mainitsemastaan hyvinvointivaltiosta ei tuolloin enää voida puhua.

Sympatiat kääntyivät väkisinkin Antti Rinteen puolelle, jota juontajat koulukiusasivat, koettaen käräyttää poliittisesta kokemattomuudesta (mikä huomio ei sitten näköjään koske Juha Sipilää).

Päivi Räsänen uhkailee seksuaalivähemmistöjä vastuuttomasti, aiheuttaen heissä pelkoa jo kerran luvatun tasa-arvoisen ihmisoikeuden peruuttamisesta. Hyi.

Timo Soini peräänkuulutti ensin byrokratian karsimista, sitten maahanmuuton tarveharkintaa. Olisi kiintoisaa nähdä sellainen mystinen tarveharkintaprosessi, joka ei lisäisi byrokratiaa.

Vaalikeskustelun perusteella ankealta näyttää. Edes vähän toivoa tarjoavat vain vasemmistopuolueet, ja Ville Niinistö, joka on oppinut sanomaan asiansa kiitettävän ytimekkäästi. Hänen pari kertaa mainitsemansa perustulo olisi sellainen rakenteellinen uudistus, jota ohjelmassa kaivattiin. Muita ehdotuksia ei oikein tullut. Jos äänestyspäätös pitää jättää vaalitentin varaan, veikkaan, että sunnuntaina hyvin moni jää kotiin.

Äänestyssuosituksia muihin vaalipiireihin

Koska minulla on jonkin verran tuttavia muissakin vaalipiireissä kuin nykyisessä kreivikunnassani Uudellamaalla ja entisellä asuinsijallani Helsingissä, lyön kaksi kärpästä samalla iskulla, ja autan sekä ystäviä hädässä että hyviksi tietämiäni ehdokkaita kampanjoinnissaan.

Varsinais-Suomessa jos asuisin, ääneni menisi Suomen luonnonsuojeluliiton tiedottaja, luomuviljelijä, suurpetojen suojelija Laura Rantaselle, no 125. Hyviä ehdokkaita ovat myös ympäristöministerinä erinomaisesti onnistunut puheenjohtaja Ville Niinistö, no. 122 ja paljon syrjäseutujen elinvoimaisuutta ajava, pienelinkeinoja ja maaseutupolitiikkaa ymmärtävä varapuheenjohtaja Anne Bland, no 116.

Kaakkois-Suomessa asuvaa kehotan äänestämään Katja Andrejevia. Numero on 131.

Savo-Karjalan vaalipiirissä hyviä ehdokkaita ovat esimerkiksi ympäristöhistorioitsija Harri Hölttä (21), varapuheenjohtaja Krista Mikkonen (26) ja kokenut Jouni Vauhkonen (32).

Keski-Suomessa kannattaa äänestää suurta vihreää barbaaria, Touko Aaltoa numerolla 16. Energinen Touko on verkostoitunut tuleviin työtovereihinsa Jani Toivolan eduskunta-avustajana, ja tietää Sotesta kaiken tietämisen arvoisen. Keski-Suomen edustajanpaikka saattaa olla parista äänestä kiinni; nyt ääni Toukolle, ja teemme historiaa!

Oulun vaalipiirissä Mika Flöjt (10) on pitkän linjan luonnonsuojelija, joka tuntee etenkin vesistöt ja erityisen hyvin Talvivaaran metkut. Pro Hanhikivi-liikkeen perustaja Hanna Halmeenpää (13) taas on energia-asioiden asiantuntija.

Lapissa äänestäisin isoa nuorta vihreää miestä, Miikka Kerästä (112). Miikka uskaltaa rohkeasti pitää esillä vaikeitakin asioita, kuten sitä, millaista on olla homoseksuaali seurakuntanuori Lapissa.

Edetään vapaaehtoisuuden pohjalta...

... ihmisten kaikkialla vallitsevaan hyvään tahtoon uskoen. Aloitettakoon norminpurkutalkoot tekemällä veroista vapaaehtoisia. Ihan varmasti silkkaa hyväntekeväisyyttään verotalkoisiin osallistuvat juuri ne, jotka eivät usko käyttävänsä yhteiskunnan palveluita.

Sitten voidaan tehdä susiensuojelusta vapaaehtoista, ja katsoa, kuinka monta sutta meillä vielä elää esimerkiksi 10 vuoden päästä.

Saamani ehdotuksen mukaan voitaisiin samassa hengessä vapauttaa liikennesääntöjä esimerkiksi siten, että jokainen saisi vapaasti valita, kumpaa puolta ajaa. Miksi sitä nyt on pakko ajaa tien oikeata puolta. Sitten voitaisiin poistaa liikennevalot. Ei kai kukaan tahallaan halua sotkea autoaan ja ajaa jotain pientä ihmistä liiskaksi. Nopeusrajoituksetkin voisi poistaa, ne ovat kateellisten panettelua, niitten, jotka itse kiihtyvät autonsa asemesta.

Kokoomuksen usko yksilön kykyyn tehdä kaikkia hyödyttäviä päätöksiä on naiiviudessaan huikea. Grahn-Laasoselta kesti vain muutama viikko romuttaa Ville Niinistön elämäntyö. Enää ei tarvitse antaa Sannille mahdollisuutta, kyllä se on tullut tyrittyä. Ei ole Suomessa ennen ollut ympäristöministeriä, joka ajattelee ensisijaisesti MTK:ta, EK:ta ja Vapoa ja vasta sitten ympäristöä.

Aivan äskettäin saadun tuoreen uutisen mukaan Työ- ja elinkeinoministeriö alkaa valmistella mahdollisuutta maan pakkolunastuksiin Fennovoiman ydinvoimalahanketta varten. Miksei tämä voi edetä vapaaehtoiselta pohjalta, Kokoomus kun uskoo niin kovasti vapaaehtoisuuteen.

Fennovoima-uutisen voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Annetaan Grahn-Laasosen näyttää

Kun Kokoomus valitsi hallituksen jättäneiden Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön tilalle uudeksi ympäristöministeriksi omista riveistään kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosen, tämä valinta kirvoitti Yle Uutisten Facebook-sivulla todellisen törkyryöpyn. Ehkä "kansa" oli valmiiksi asetettu antikokoomusasetuksille, kiitos äskettäisten Räty-Männistö -suhmurointiyritysten, ja yhdistyyhän Grahn-Laasonen näppärästi Männistöön, myös Stubbin kaveriksi, sillä hän on tämän entinen avustaja.

No, Suomihan on pieni maa ja melkein kaikki tuntevat jonkun. Olen minäkin tavannut kaikki oman elinaikani presidentit, ja tunnen kansanedustajia useista ryhmistä. Varmaan näiden takia minuakaan ei vastedes saa nimittää mihinkään ainakaan julkiseen tehtävään.

Paljon vakavampaa oli kuitenkin se, että Grahn-Laasosta syytettiin useissa puheenvuoroissa reittä pitkin tehtäväänsä nousseeksi, koska tämä on nainen ja vielä suhteellisen nuori. Hänen ansioitaan epäillään, koska hän on nainen. Tietääkseni Grahn-Laasosta aikanaan huomattavasti vielä nuorempina ministereiksi nostetut Paavo Väyrynen ja Ulf Sundqvist eivät saaneet osakseen moisia syytöksiä. Tsemppiä siis Grahn-Laasoselle, näytä ja osoita olevasi näiden asiattomien sikamaisuuksien yläpuolella!

Kuitenkin ainoa, jolla on merkitystä, on politiikka. Toivottavasti Grahn-Laasonen näyttää olevansa tehtävänsä arvoinen, ja panee palttua pääministerinsä lähetyskäskylle suorittaa hallinnonalansa normitalkoot, vaan jatkaa Ville Niinistön työtä, johon kuului mm. uusien kansallispuistojen perustaminen ja ympäristö- ja ilmastolakien aikaansaaminen. Nämäkö ovat niitä turhia normeja, joita Grahn-Laasonen ja Lasse Männistö haluaisivat purkaa vuoden takaisessa normitalkoopamfletissaan?

Turhia eivät myöskään ole Itämeren rikkidirektiivi, haja-asutusalueiden jätevesiasetus tai huvivenesatamien jätehuoltosuunnitelma, kuten Grahn-Laasonen-Männistön pamfletissa väitetään, saati sitten luonnonsuojelulainsäädäntö. Ministerille myöskin tiedoksi annettakoon, että jo nyt parhaillaan ympäristöhallinto yhteistyössä EK:n kanssa yrittää lyhentää ympäristölupien käsittelyaikaa. Tätä pilotoidaan Äänekosken biotuotetehtaalla.

Sitä minä ihmettelen, että miten kehtaavat kirjoitella tuommoisia omilla nimillään ja profiileillaan. Dokumentoitu asenteellisuus on raskauttava asianhaara.

Kiitos Erkki Perälälle ja Lassi Koikkalaiselle - jonka kolumnin voi lukea klikkaamalla tämän kirjoituksen otsikkoa - innoituksesta ja asiantuntevasta tausta-aineistosta!
 

 

Vihreä teollisuus - Suomen pelastus?

Ympäristöministeri Ville Niinistö ja eurovaaliehdokas Siru Kauppinen vierailevat perjantaina 31.1. kello 18 Porvoon Café Rongossa (Rauhankatu 33, aivan linja-autoaseman tuntumassa). Tule kuulemaan ja keskustelemaan, miksi energiansäästö, energiatehokkuus ja ympäristöä säästävä teknologia tuo Suomeen lisää työpaikkoja ja vientiä. Tule kuuntelemaan myös Pasi Siltakorpea, jolta on juuri ilmestynyt levyllinen hänen omia laulujaan!

Taide elää, elävätkö taiteilijat?

MEP Tarja Cronberg keskustelee Porvoossa, Paahtimolla sunnuntaina 26.1. klo 12 taiteilijoiden toimeentulosta ja sosiaaliturvasta, uusista työllistymisen muodoista sekä muista eurovaaliteemoista. Keskusteluun osallistuu myös ainakin osuuskunta Lilithin Kikke Heikkinen. Nyt on harvinainen mahdollisuus tavata Euroopan parlamentin jäsen Porvoossa, vain muutama kuukausi myös Lilithissä vierailleiden ministerien Heidi Hautalan ja Ville Niinistön jälkeen!