Olli Salinin (1952-2024) muistolle

Julkaisen maaliskuun 2012 kirjoitukseni uudestaan, Olli Salinin muistolle. Tieto hänen poismenostaan elokuussa 72-vuotiaana nopeasti edenneeseen syöpään tavoitti minut vasta nyt, Yrjö Hakasen nettisivulta. 

Kiitos Olli Salinille, hengenpelastajalleni

Kun vanhempani erosivat, sain mahdollisuuden sanoa sanaseni siitä, halusinko asua jatkossa äitini vai isäni kanssa. Valitsin äidin, koska kuusivuotiaan oikeudentunto sanoi isäni tehneen väärin. Toinen minua samaan suuntaan motivoiva seikka oli mahdollisuus pysyä lapsuudenkodissani. Lähtiessäni isäni matkaan, olisin samalla hyväksynyt elämääni toisen naisen äitini lisäksi, ei sentään sijaan.

Elämäni eroperheen lapsena opetti minut hyvin varhain ymmärtämään elämän taloudellisia realiteetteja, mm. 500 ja 600 markan elatusavun välisen erotuksen. Minua kotona hoitaneen synnynnäisesti sydänvikaisen äitini terveys ei kestänyt niitä töitä, joita hän kansalaiskoulupohjalla meitä elättääkseen teki, joten hyvinvointivaltion apu tuli meille tutuksi.

Syntymäpäivän kunniaksi on paikallaan kiittää syntymäpäiväsankaria. Kun hyvinvointivaltion viralliset rajat tulivat vastaan, silloin meistä otti kopin Olli Salin. Näin äitini on minulle kertonut. En voi kiittää Olli Salinia siitä, mitä minusta on tullut, mutta kiitän Ollia merkittävästä avusta äidilleni, joka sai ehkä ratkaisevan tuuppauksen joidenkin sudenkuoppien ylitse. Ja ilman äitiäni en minäkään olisi tässä. Tämän avun ansiosta luotan siihen, että todellisessa hädässä hyvinvointivaltiossa on mahdollisuus ylittää epäinhimilliset normit ja soveltaa inhimillistä tarveharkintaa. Olli on viranomainen, joka on opettanut minulle että viranomaisillakin on ihmiskasvot. Hän antaa toivoa siitä että harmaimpienkin pilvien läpi voi pilkistää aurinko. Kiitos Olli!

Lapsuus ilman kodinkoneita monisairaan äidin kanssa

Lapsuudenkotini oli vailla puhelinta ja pesukonetta. Molemmat tulivat minun ja äitini kaksihenkiseksi kutistuneeseen talouteen vasta täytettyäni 13, äitini vanhempien kuoltua. Kun äidinisäni kuoli kaksi ja puoli vuotta Saima-mamman jälkeen, perintö mahdollisti kotitalouteni koneistamisen.

Kun kotitaloudestani hajosi pesukone toissa pääsiäisenä, ymmärsin sen, että tämän sukupolven selviö oli aikaisemman polven luksus. Ja kun keväällä ostimme uuden television, jota markkinoitiin mökkikokoisena ja joka on juuri sen verran iso, ettei tarvitse sohvaa pakittaa seinän läpi rappuun, niin minulla lapsuudenkodissani erotettiin Martti Vainio siitä, että hänen valkoiset housunsa vilkkuivat muita korkeammalla. Siis hyvässä tapauksessa, EM-kisojen -82 alla kun juuri olimme saaneet television.

Äitini syntyi 7 kuukauden keskosena, jolla oli reikä sydämessä. Myöhemmin hänellä diagnosoitiin ainakin astma, endometrioosi, skolioosi, fibromyalgia, 90% sokeus oikeassa silmässä ja lopulta keuhkosyöpä. Varmaan muutakin oli mutta en muista.

Nyt tuntuu uskomattomalta, että heikko ja sairas äitini pesi ensin kolmen, sittemmin kahden ihmisen likapyykit, ja silitti lakanat kaupan päälle. Ja meillä erittäin runsaan viranomaisasioinnin: jonotukset sosiaalitoimistoon ja lääkärien ajanvarauksiin äitini hoisi syöttämällä kolikoita puhelinkioskissa, päälle vielä soittelut Kätilöopiston sairaalan syöpäosastolle, jossa hänen äitinsä vietti raskaan leijonanosan viimeisistä vuosistaan.

Vaikkei tekniikka ja elintaso ehkä tee avuttomaksi, niin ainakin se nostaa ihmisen tavoitetasoa. Kyllä, on mahdollista elää ilman pesukonetta ja ehkä jopa ilman puhelinta. Mutta hankalaa se on.

Todella syvä kumarrus äidilleni. Respektiä. Äidilleni, joka tulisi täyttäneeksi tänään 62 vuotta. Hän ei ole näkemässä, miten hänen pojanpoikansa leikkii, eikä sitä, kuinka onnellinen olen nyt. Hän olisi osannut arvostaa omenapuutani ja kasvimaatani ja ymmärtänyt, että suhteelliset epäonnistumiset työelämässä ovat pientä verrattuna siihen, mikä elämässä on todella kestävää, kuten perhe ja musiikki. Hän tiesi sen nimittäin itsekin. Hän ei myöskään tule tutustumaan toukokuussa syntyvään pojantyttäreensä, mikä on harmi. Hänestä olisi tullut varmasti suurenmoinen mummo, hän olisi omistautunut tehtävään, jakaen rakkautensa, kauneudenjanonsa ja hän oli aina pienten puolella.

Äitini oli enkeli eläessään, ja hänen enkelinsä oli monasti pitkäaikainen sosiaalipäivystyksen johtaja Olli Salin, jonka opin tuntemaan Jumalasta seuraavana. Äidilläni oli kyllä jumalansakin.

Minua harmittaa, että viimeinen puhelumme - joka oli ainoa kerta kun hän ei ollut sataprosenttisen skarppi, vahvassa lääkityksessä - katkesi kesken. Siksi kehotankin kaikkia tämän blogin lukijoita pitämään yhteyttä vanhempiinsa, sillä te olette heille tärkeintä mitä maailmassa on.