Populistit, porvareiden hyödyllisiä idiootteja

Jotkut ovat ilkamoineet sosiaalisessa mediassa jakamalla tällaista kuvaa.

Kysyisin, haluavatko nämä tämän kuvan jakajat kehnosti valmisteltuja lakeja, sellaisia kuin aktiivimalli, jolle ei ehditty tekemään - tai haluttu tehdä - kunnollista vaikutusarviointia. Ei ehditty, tai haluttu, koska kunnollisten avustajien sijaan kuunneltiin EK:n lobbareita.

Mitä vähemmän ministerien tukena on avustajia, sitä enemmän he ovat lobbaajien armoilla. Ja tämä taas tarkoittaa sitä, että yhä pahemmin ne, joiden pitäisi tulla kuulluiksi ja joiden tilannetta lainsäädännöllisin keinoin pitäisi parantaa, jäävät jalkoihin tai peräti unohdetuiksi. Nimittäin päätöksentekoon liittyy sellainen paradoksi, että ne, jotka ovat jo muutenkin saaneet etunsa ajettua, huolehtivat vastedeskin, että niitä kuunnellaan. Siis nämä Autoliitot, MTK:t, Veronmaksajien keskusliitot, Suomen Yrittäjät ja Elinkeinoelämän keskusliitot.

Jos siis haluaa huonosti valmisteltuja lakeja, niin kaikin mokomin sitten vaan kauhistelemaan sitä, kuinka 11 miljoonaa humpsahtaa lakien valmistelutyöhön. Se on huomattavasti vähemmän kuin mitä esimerkiksi kunnat menettivät KiKy:n vaikutuksesta; pelkästään vuonna 2018 115 miljoonaa Kuntaliiton mukaan. Vaikka olisikin kapinoinut esivaltaa kohtaan haistattelemalla koulun matikantunneilla, niin nähnee, kumpi näistä summista on isompi.

Jos siis haluaa kiinnittää huomiota tällaiseen epäkohtaan kuin että lainvalmistelutyöhön satsataan 10% KiKy-sopimuksessa kunnilta leikatuista rahoista, samalla tulee halunneeksi yhteiskuntamme vähäväkisten, äänettömien, näkymättömien ja vähäosaisten polkemista ja heidän työntämistään vieläkin tukevammin marginaaliin. Tämä on taas sitä oman oksan tai peräti jalan sahaamista, mutta kai se on kansalaisoikeus näinä pölhöpopulismin aikoina, jolloin yhä useammalla oma ajattelu korvautuu vain meemien jakamisella.

Mutta tätähän viime hallituksen vakiintuneet porvaripuolueet juuri halusivatkin, tai siis heidän kuiskaajansa eli nämä lobbarit. Huomion kääntämistä täysin epäolennaisiin asioihin. Populistit ovat porvareiden hyödyllisiä idiootteja.

Jotta en pahoittaisi näiden idioottien mieltä, niin idiootti tarkoittaa henkilöä, joka ei Antiikin Kreikassa osallistunut päätöksentekoon ja yhteisten asioiden hoitamiseen. Antiikin merkityksessä idiootti voi olla monella muulla kentällä aivan pätevä toimija.

Ottaako Porvoon kaupunki poliittisesti kantaa?

Uusimaan mielipidekirjoituksen, jonka yksi allekirjoittajista olin, voi lukea suuremmassa koossa klikkaamalla oheista kuvaa.

Piikayhteiskunta

Hallitus on julki lausunut tavoitteekseen nostaa työllisyyden 75 prosenttiin. Koska hallitustaipaleen alusta saakka tämän tavoitteen karkaaminen on ollut väistämättömän selvää, viis työllisyydestä,  hallitus onkin joutunut rukkaamaan tavoitettaan, ja keinosta on tullut päämäärä: työllisyyden hallinnan sijaan se on ryhtynyt hallinnoimaan työttömyyttä. Kun työllisiä - ryöjäkkeet - ainakaan olemattomiin täysiaikaisiin työsuhteisiin ei saadakaan lisää, tavoitteeseen päästään vähentämällä työttömiä.

Tästä ei nyt sen enempää. Siitä on paljon minua enemmän osannut sanoa esimerkiksi Sakari Timonen. Edellämainittua taustaa vasten onkin käsittämätöntä, että hallitus - tai ainakin osa siitä eli Keskusta ja "Siniset" -niminen Timo Soinin vaaliyhdistys - aikookin palauttaa naiset nyrkin ja hellan väliin. Jos puolet työikäisestä ihmiskunnasta poistetaan työelämästä, heikkopäinenkin osannee laskea, miten käy työhönosallistumiselle, ja sitä myöten hyvinvointivaltion rahoituspohjalle, sille, josta kotihoidontukikin maksetaan.

Ok, ei sitä toki tarvitse olla niin epäreilu hallitusta kohtaan, sillä kuten Kokoomuksessa sanotaan, kysehän on vain valinnanvapauden tukemisesta. Paha vaan, että tämä valinnanvapaus käytännössä koskee vain miehiä, sillä naisia kotihoidontuen saajista oli vuonna 2016 92,9%. Tämä osuus on pysynyt käytännössä vakiona ainakin siltä viimeiseltä 19 vuodelta, jolle tilastoni ulottuu (lähde: Findikaattori).

Nyt olisi ollut tilaisuus tehdä asialle edes jotain myöntämällä kunnollinen kuoppakorotus kuntien työntekijöille ja tehyläisille, joista molemmista valtaosa on - naisia. Niitä samoja naisia, jotka pantiin kelvottomasti vetävän vientiteollisuuden syntipukeiksi ns. "kilpailukykysopimuksessa".

Huomaako joku yhteyden asioiden välillä? Minä huomaan. Tämä hallitus pyllistää paitsi työttömille ja pienipalkkaisille, myös naisille. Kokoomus pettää näin Sari Sairaanhoitajan kun taas Keskusta ja Siniset tekevät sen silkkaa sovinismiaan. Tällä sekalaisella sortin sakilla on kuin onkin ideologinen liima, joka pitää sen yhdessä: maalaisliittolainen sovinismi yhdistyneenä kokoomuslaiseen kastiyhteiskunnan haikailuun. Molemmissa tapauksissa naiset ja muu vähemmän tuottava väki nähdään piikoina.

Tämän kirjoituksen otsikkoa klikkaamalla pääsee tarkistamaan tässä kirjoituksessa viitattuun Findikaattorin tilastoon. 

Tervetuloa naiskagaali, tervemenoa setämiehet

Kokoomusta edustava Markku "Välläri" Välimäki kuuluu kauhistuneen siitä, että naiset osaavat tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Hienoa! Siitä miestenkin soisi ottavan mallia. Sitäpaitsi jo lähtökohtaisesti silloin on tehty jotain oikein, jos vanhaa valtaa edustava setämies ottaa ns. herneen nenään. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta!

Naisverkosto totesi kirjoituksessaan, että naisten kuntapäättäjien määrä Porvoossa on huolestuttavan pieni; toisaalta suurin osa ääniharavista oli naisia. Miksi tämä sitten on valitettavaa?

Naiset yleensä säännönmukaisesti osaavat tehdä ihmisläheisempää politiikkaa. Heillä on usein ikään kuin sisäänrakennettuna sukupuoli-, tasa-arvo- ja ympäristövaikutusten arviointi jo päätöksenteon valmisteluvaiheessa mukana.

Olisi kuitenkin setämiesmäistä typistää naisten osuus perinteisille naisaloille, vaikka miehiä keskimäärin pienipalkkaisempina ja yleensä sote- ja kasvatusaloilla enemmän työskentelevinä heille onkin luonnollista tehdä miehiä informoidumpia päätöksiä, jotka koskettavat niin kunnallisten palveluiden asiakkaita kuin niiden työntekijöitäkin.

Naisille on myös yhdyskuntasuunnittelussa miehiä luontevampaa suunnitella viihtyisää ja turvallista kaupunkia ihmisiä - myös miehiä - varten: naiset käyttävät autoa miehiä vähemmän, eli toisin sanoen heille jalankulkijan ja joukkoliikenteen käyttäjän roolit ovat miehiä tutumpia. Naisten voimin Sote-uudistusta, päivystysasetusta tai työttömien pakkoaktivaatiolakia tuskin olisi koskaan syntynyt.

Tervetuloa siis naiskagaali. Tervemenoa setämiehet.

Oheinen kirjoitus lähetettiin eilisaamuna Uusimaa-lehteen.

Tukipalveluiden ulkoistaminen on julkisen sektorin roskapankki

EK:n kuntavaaliblogissa kehuttiin, kuinka valtio on esimerkiksi kelpaava edelläkävijä tukipalveluiden, etenkin siivouspalveluiden ulkoistamisessa ja siitä sietäisi kuntien ottaa mallia. Paljastava kirjoituksessa on tämä lause "kiinteistöpalvelujen toimittajalla on oltava yhä syvempi ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta ja strategisista haasteista".

Kunnissa on paljon sellaista toimintaa, joka ei ole liiketoimintaa. Niitä kutsutaan peruspalveluiksi. Jos esimerkiksi terveyskeskusta, päiväkotia, koulua ja uimahallia pitää liiketoimintana, tällöin ei ainakaan ole ymmärrystä asiakkaan toiminnan strategisesta ominaisluonteesta.

Ei tätä ymmärrystä ole silloinkaan jos vaaditaan esimerkiksi laitoshuoltajien eli laitossiivoojien (joiden työhön kuuluu muutakin kuin siivousta) koulutuksen lopettamista, ei vähiten juuri siksi että siihen työhön kuuluu muutakin kuin siivousta. Kannattaisi myös tuntea laitoshuoltajien työn strategiset haasteet, joihin liittyy esimerkiksi erityisen tarkkoja hygieniamääräyksiä ja tietosuojan ymmärrystä ennen kuin esittää tällaisia löperyyksiä.

Ulkoistamista ihannoidessa työntekijöiden työehdoilla ei ole ilmeisesti mitään väliä, tai palkkauksella. Tapaus Palmia, jossa siivoojien työehtoja ja palkkoja poljettiin siirtämällä heidät ensin liikelaitokseen, joka sittemmin on yhtiöitetty, on näköjään jo unohdettu, vaikka siitä on vasta kaksi ja puoli vuotta. Mutta eiväthän tukipalveluissa työskentelevät olekaan ihmisiä elinkeinoelämän näkökulmasta. He kuluttavat huonosti, kun palkka ei riitä, ja he tarvitsevat asumistukeakin kun se asuminen on niin peijoonin kallista.

Hälytyskellojen tulee soida aina kuin jotain aletaan määrittelemään tukipalveluksi. Tukipalvelut ovat niitä, joista voidaan luopua ensimmäisenä ja joihin työntekijöitä voidaan siivota olemasta emokonsernin menoerä. Tukipalveluliikelaitokset ovat kuntatyöntekijöiden roskapankkeja, joihin siirretään yhteiskunnan kannalta usein näkymätöntä mutta välttämätöntä työtä tekevät ihmiset, joista tulee heti huonosti tuottavia kun he eivät ylläkään liikelaitoksien tulostavoitteisiin, vaatimuksena tehdä enemmän samaa työtä usein kehnommalla palkalla.

Onko se nyt mitään edelläkäymistä, saada marssia ensimmäisenä lankulta mereen, EK:n sohiessa siellä takana miekalla. EK:n kuntavaaliblogikirjoituksen tukipalveluiden ulkoistamisesta voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Kannattajasta äänestäjäksi on pitkä matka

Viime eduskuntavaaleissa 91,5% äänestävistä kansalaisista kannatti jotain muuta puoluetta kuin Vihreitä. Tämä on toki yksi tapa tarkastella puolueen kannatusta, siis kannatuksen aktualisoitumista. Siitä tullaankin potentiaaliseen kannatukseen, joka näkyy gallupeissa. Niissä Vihreiden kannatus näyttäisi hypänneen 13-14% tietämille.

Jos tavoitellaan mahdollisimman suurta potentiaalista kannatusta, tässä tulee esiin Vihreiden poliittisen position tietty ambivalenssi/monitahoisuus/epämääräisyys. Joillekin Vihreät ovat vasemmistopuolue, toisille oikeistopuolue, ja tämä yhtäältä-toisaalta -asetelma kyllä voi tuoda lisää potentiaalisia kannattajia. Mahdollisimman suuren kannatuspotentiaalin tavoittelu, moneen suuntaan kurkottelu taas aiheuttaa sen, että siitä potentiaalisuudesta aktuaaliseen äänestämiseen onkin sitä pidempi matka, sillä joitakin karkottaa joidenkin vihreiden liberaalius ja joitakin taas vasemmistolaisuus.

Äänestämispäätöstä pähkäilevälle on turha alkaa selittämään, että "emme ole vasemmalla tai oikealla vaan edellä". Edellä oleminen ei ota mitään kantaa esimerkiksi kansalaisia kiinnostavien palvelujen järjestämisen tapaan tai verotuksen painopisteeseen palkkatulojen ja pääomien välillä. Joskin sitä verotusta voi painottaa esimerkiksi haittaverojen suuntaan, nämä haittaverot eivät tee eroa käyttäjänsä taloudellisen hyvä- tai huono-osaisuuden suhteen. Itse asiassa ne ovat tasaveroina oikeistolaisia, niin paljon kuin vasemmalle kallistuvana kannatankin kulutuksen verottamista kulutuksen haitallisuutta vähentämään ohjailevasti.

Mistä tullaankin Vihreiden perinteiseen tai ainakin alkuperäiseen raison d'etreen, eli ympäristöön. Ympäristö ei erottele köyhien ja rikkaiden välillä. Raikkaasta ilmasta ja luonnosta voivat kaikki nauttia tai ainakaan se ei kysy tilipussia, mutta tämäkään ideaali ei ota mitään kantaa siihen, mitä verotetaan ja mitä verotuksella saa eli miten palvelut tuotetaan.

Jos vasen-oikea -jaottelu yritetään välttää toteamalla, että Suomessa (ainakin melkein) kaikki puolueet ovat enemmän tai vähemmän keskustalaisia, ja keskustankin väri on vihreä, niin tämäkään ei ota mitään kantaa alkuperäisiin huolenaiheisiini: miten palvelut järjestetään ja miten ne maksetaan?

Edelleenkin äänestäjillä on vain yksi ääni. Vaikka Vihreät olisivatkin mahdollisimman monen äänestäjän mahdollinen tai jopa kakkossuosikkipuolue, siihen äänestyslippuun voi piirtää vain yhden äänen. Vaikka maailma pelastettaisiinkin kunnissa, vielä pitäisi ottaa jotakin kantaa siihen, pelastetaanko ne kunnat ja kuntalaiset.

Mikä on kunnallisvaaleissa minulle tärkeää?

Nyt kun itse olen päättänyt jättäytyä sivuun ehdokkuudesta kunnallisvaaleissa, sitäkin tarkemmalla silmällä teen valintani äänestäjänä. Tarkoitukseni olisi lähteä puhtaalta pöydältä, lukitsematta puoluetta etukäteen. Toki tämä avoimuuskin sulkee suurimman osan puolueista - ja ehdokkaista - pois, sillä enhän ole hylännyt omia arvojani. Näiden arvojen järjestys vain voi vaihdella elämäntilanteen mukaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluista puhumisella minua on turha sumuttaa, sillä tiedän niistä jatkossa päätettävän ihan kaikkialla muualla paitsi kunnissa. Niinpä poliittisten paikallisjärjestöjen tehtäväksi paljolti tuleekin jäämään paikallissympäristön vaaliminen eri painotuksilla, jotkut kehittäisivät enemmän, toiset säilyttäisivät. Kunnallispolitiikassa tulevat aiempaa enemmän korostumaan myös koulutus- ja kulttuuripalvelut.

Lähtiessäni toistakymmentä vuotta sitten puoluepolitiikkaan, kaikki politiikka oli minulle kaupunkisuunnittelun jakojäännöstä, niitä muita sektoreita, jotka alistin sille, mikä mielestäni oli hyvää kaupunkia. Siihen kuuluivat lähiviheralueet, joukkoliikenne ja pyöräily ja yhdyskuntasuunnittelun piti tukea myös lähipalveluiden saavutettavuutta, ja päinvastoin. Näitä tavoitteita arvostan edelleenkin, eivät ne ole mihinkään hävinneet. Arvojärjestys saattaa kuitenkin olla toinen, ja se periytyy elämäntilanteestani.

Sinkulle voi olla tärkeää se, että lähistöllä on paljon elokuvateattereita, baareja ja lenkkireittejä, kun tällöin on aina vaarana joutua baanalle. Perheelliselle taas on suhteessa oleellisempaa se, että terveyskeskus, kaupat, mukaanlukien erikoiskaupat, kirjasto, uimahalli - mitä päivittäispalveluita kukin käyttää - sijaitsevat mahdollisimman hyvin päivittäislogistiikan varrella, ja minulle tämä päivittäislogistiikka tarkoittaa joukkoliikennettä ja lyhyillä matkoilla pyöräilyä ja apostolinkyytiä.

Suhteeni pitkäaikaisimpaan kotikaupunkiini Helsinkiin on tietyssä määrin säilyttävä, tämä ainakin osittain siksi että en asu siellä. Siksi minulle onkin keskeistä suositellessani helsinkiläisiä ehdokkaita, miten he suhtautuvat kaupunkisuunnitteluun, eritoten viheralueisiin. Nykyisessä kotikaupungissani minulle taas päivänpolttavinta ovat koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, kirjasto ja uimahalli, siis peruspalvelut.

Arvostan sitä, että joku vaalii Porvoon maisemakulttuuria ja kaupunkikuvaa. Erittäin hyvä, että edes joku sen tekee, mutta en tee äänestysvalintaani näillä perusteilla, vaan etenen peruspalvelut edellä, semminkin kun en vain osaa nähdä Porvoonjoen nykyisellään jäsentymättömän länsirantapöheikön nauttivan ainakaan minun suojeluani, vaikka tiedän hyvin, että yhdyskuntarakenteen ja kaupunkikuvan "jäsentämisen" ja "jäsentymisen" voi usein myydä eniten tarjoavalle. Avoimet näkymät nauttivat kyllä suojeluani, jos näkymissä on jotain suojeltavaa: olen surrut sitä kun Töölönlahden alueen massoittaminen on katkaissut Kallion ja Eduskuntatalon välisen avoimen näkymän. Onneksi en tätä barbariaa kuitenkaan joudu katselemaan kovinkaan usein.

Toki sen verran ymmärrän yhdyskuntasuunnittelua, että ymmärrän palvelunäkökulmasta länsirannan Citymarkettiin liittyvät pelot. Pelkään itsekin länsirannan marketin sinetöivän varsinaisen keskustan tyhjentymisen kaupallisista palveluista, ja ei, länsiranta ei ole keskustaa vaikka jokiranta tupattaisiin täyteen taloja. Se ei ole keskustaa niin kauan kuin Helsingin bussit eivät pysähdy länsirannalla, eikä Näsi ole länsirantaa, ja työmatkasukkuloijalle - joita porvoolaisista on huomattava osa - joka vieläpä on perheellinen, arjen logistiikan toimivuus on kaiken a ja o, ja kaikki muut kysymykset alistuvat tälle. Jos ei massoittamalla kerrosneliömetrejä saada kaupunkia lisää Helsinkiin, niin ei saada Porvooseenkaan, vaikka kaikin mokomin Aleksanterinkaaren ja länsirannan lintupönttötalojen välin saisikin kaavoittaa hyvinkin tehokkaasti; tämä kaupunkikuvan nimissä, siis kaupunkimaisuuden. Porvoossa suojeltava kaupunkikuva sijaitsee joen itärannalla, ei lännessä.

Tämä pitkähkö johdanto toimikoon apologianani sille, miksi allekirjoitin Porvoon länsirannan jättimarketin vastaisen vetoomuksen, mutta en kuitenkaan sen perusteella tule tekemään äänestysvalintaani; en myöskään tule ratkaisemaan äänestyskäyttäytymistäni sillä perusteella, kuka lupaa rakennuttaa eniten talvipyöräiltävää fillaribaanaa.

Minun ääneni tulee saamaan ehdokas, joka kykenee vakuuttamaan minut siitä, että hän arvostaa peruspalveluita - kouluja, päiväkoteja, kirjastoa ja terveyskeskusta mutta myös kaupallisia peruspalveluita - ja pitää niiden laadukkuutta ja saavutettavuutta kunniassa. Tätä tavoitetta toki tukee myös keskustan pitäminen elävänä, mutta myös Kevätkummun, Huhtisten, Kamppulan ja niin edelleen. Ääneni tulee siis saamaan sellainen ehdokas, joka puolustaa perheille elintärkeitä peruspalveluita ja niiden saavutettavuutta.

Tämä saavutettavuus onkin sitten moniulotteinen kysymys. Saavutettavuus tarkoittaa ensinnäkin joukkoliikenteellä saavutettavuutta: sitä, että kouluun, päiväkotiin ja lääkäriin pääsee bussilla silloin kun se ei ole kävely- tai fillarimatkan päässä. Saavutettavuus on myös kustannuskysymys: peruspalveluiden käyttömaksuja, kuten päivähoito- ja poliklinikkamaksuja ei saa nostaa. Näistä seuraakin tarkennus edellä sanottuun: ääneni tulee saamaan sellainen ehdokas, joka lupaa puolustaa peruspalveluiden saavutettavuutta ja ymmärtää tämän saavutettavuuden mahdollisimman syvällisesti. Tämä rajaus ei jätä jäljelle kovinkaan montaa puoluetta: ääneni ei voi tulla menemään porvarilliselle ehdokkaalle. Nykyisestä elämänperspektiivistäni, joka painottaa peruspalveluita, ja alistaa kaiken niille, viihtyisä kaupunkiympäristökin on eräänlainen peruspalvelu, joka on kaikkien saavutettavissa, tai ainakin sen pitäisi olla.

Vähentääkö KiKy-sopimus kuntien verotuloja?

Oma ammattiliittoni JHL oli mukana kunta-alan pääsopijajärjestöjen kannanotossa, jossa ihmetellään väitteitä, joiden mukaan "kilpailukykysopimus" vähentäisi kuntien verotuloja, kun kuitenkin pääministeri Juha Sipilä on luvannut sen olevan kunnille kustannusneutraali.

Tätä on kuitenkin vaikea luvata, jos reaaliansiot laskevat lomarahaleikkauksen myötä. Lisäksi joku - esimerkiksi pitkää työmatkaa tekevä tai yksinhuoltaja - voi tulla päätyneeksi sellaiseen laskelmaan, että työajanpidennykset ovat hänelle mahdottomia, jolloin hänen on joko oma-aloitteisesti vaan ei vapaaehtoisesti lyhennettävä työaikaansa, jolloin hänen ansiotasonsa laskee, ja samalla laskevat verotulot. Joku voi jopa tulla siihen johtopäätökseen, että työnteko ei enää ole näillä pelimerkeillä mahdollista.

Tämä kannanotto sisältää siis pakostakin vaatimuksen kompensoida em. tappiot jotenkin kunnille, tai sitten vähentää kuntien tehtäviä, mikä edellyttäisi kuntalain muutosta. Toki niitä tehtäviä väheneekin SoTe-uudistuksen myötä. Yksi kätevä tapa kompensaatioon on tietysti kunta-alan palkkatason tarkistaminen, mikä olisi luontevinta aloittaa matalimmista palkkaryhmistä.

Kunta-alan järjestöjen yhteisen kannanoton voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Naisenkin oikeus mulkkuuteen

Naisjohtajien määrää on nostettava, ihan tasa-arvonkin nimissä. Eikä vain siksi, sillä naisjohtajien väitetään miesjohtajia paremmin osaavan johtaa ihmisiä, ns. pehmeitä arvoja, kun taas miehet etenisivät enemmän asiat edellä.

Eikö tämä väite ole hirveää paternalistista sovinismia? Kun naisista ylläpidetään käsitystä pehmeiden arvojen kantajina, heidät on helppo marginalisoida sen jälkeen kun heidät on näennäisosallistettu. Ajatellaanpa vain politiikkaa. Kyllä miltei aina ulko- ja valtiovarainministeriöt jätetään miehille, nämä kovat ja ikävät asiat, mutta myös hohdokkaat, kun taas naisille varataan sosiaali- ja terveysasiat ja kulttuuri. Sellaisia mukavia, pehmeitä juttuja. Vaikka ne oikeasti ovatkin kaikkea muuta, eihän maa ole mitään ilman kulttuuriaan, ja sosiaali- ja terveysasiat vievät ainakin kuntatasolla budjetista puoletkin.

On sitäpaitsi kukkupuhetta, että naisjohtajat olisivat jotenkin miehiä parempia johtamaan ihmisiä. Kyllä ylivoimaisestti voittopuolinen osa tuntemistani mulkvisteista, joita on päätynyt esimiehiksi, on ollut naisia. Niin että ei mulkkuuteen tarvita mulkkua. (olkaa rauhassa entiset esimieheni, en hyväksy mulkvisteja Facebook-kavereikseni, ovat sitten olleet esimiessuhteessa minuun tai eivät).

Mulkkuutta on kuitenkin vaikea kiintiöidä. Liike-elämästä en tiedä, mutta ainakin sosiaali- ja terveysaloilla, järjestömaailmassa, kulttuuri- ja koulutusmaailmassa naisia ei voi ainakaan kokemukseni perusteella sanoa aliedustetuksi sukupuoleksi johdossa, ja niinpä heihin mahtuu myöskin mulkvisteja.

Tätä ei tietenkään saisi sanoa, heikommasta astiasta, siis siitä, jonka asemaa pitäisi systemaattisesti pyrkiä parantamaan. Eihän maahanmuuttajakaan saa olla ikävä ihminen. Kirjoitin joitakin vuosia sitten tapauksesta, jossa Norjan yleisradio oli hyllyttänyt näytelmän, jossa esiintyvä Muhammed-niminen roolihahmo oli epäsympaattinen tyyppi. Sitä en tiedä, johtuiko tämä hyllytys näytelmän huonoudesta vai poliittisen korrektiuden vaatimuksesta, Asiat edellä, sanoisi persukin.

Valittakoon esimiehiksi siis pätevimmät, ja pätevyysvaatimuksiin toivottavasti kuuluu myös ihmissuhdetaitoja. Naisellakin on oikeus mulkkuuteen, mutta esimiehellä ei.

Lasten systemaattinen heitteillejättö

Olen työurallani ehtinyt kaikenlaista, kuten vastaamaan liikkuvan iltapäivätoiminnan rahoituksesta. Tällöin opin sen, että iltapäiväkerhoja alettiin perustamaan vasta Ahtisaaren presidenttikaudella, Eeva Ahtisaaren luettua tutkimuksen, jonka mukaan alakouluikäisten olisi parempi viettää koulun jälkeiset iltapäivät järjestetyssä aktiviteetissa. Tuolloin ei vielä ollut pleikkareita, tabletteja ja älypuhelimia, joista on jo monissa tapauksissa tullut lasten huoltajia, paitsi että ne eivät ruoki lasta.

Ainakin Helsingissä on iso joukko lapsia jäämässä ilman iltapäiväkerhopaikkaa ensi syksynä. Samanaikaisesti ns. "kilpailukykysopimuksessa" vanhempien työaikoja pidennetään. Nähtävillä on selkeä ristiriita, tai ei se sellainen ole, vaan systemaattinen hallituksen toteuttama lasten heitteillejättö, joka tehdään kilpailukyvyn nimissä.

Joku voi tietysti keksiä, että onko se nyt niin tarpeellista, järjestää iltapäivätoimintaa. Ei sitä ollut minunkaan lapsuudessani, jolloin värjöttelin kuset housuissa Sepänpuiston liukumäen alla piilottelemassa puistokiusaajia. Yhden lukukauden sentään vietin luokkatoverini kotona, siihen aikaan kun vielä elettiin osittaista kotiäitiyhteiskuntaa.

Sellaiseen ollaan taas menossa, kotiäitiyhteiskuntaan, kun niissäkin kahden vanhemman perheissä, joissa molemmilla vielä sattuu olemaan töitä, on jo päädytty laskelmaan, että työnteko ei kannata, sillä matka- ja asumiskulujen ja päivähoitomaksujen jälkeen käteen ei jää tuskin toimeentulotukea enempää, ja tällöin pienempituloinen on se, joka luopuu työurastaan, yleensä äiti, ja nykyhallitus vielä vauhdittaa tätä "kehitystä" työaikoja pidentämällä, kuntien rahoitusnäkymien samanaikaisesti huonontuessa.

Joku voi keksiä, että ei se kuusi minuuttia päivässä nyt niin paljoa ole, nenää kaivamassa. On se silloin, jos asutaan vaikka Vihdissä, jonne se kuuden minuutin työajanpidennys voi tarkoittaa seuraavan bussin odottelua parikin tuntia.

Politikointia ihmisten terveydellä

Kuntien terveyskeskuslääkäreillä on läheteliipaisinsormi toisinaan aika herkällä. Näin on kahdestakin syystä: ensinnäkään ei tietenkään puolentoista lääkärin kunnallisessa terveyskeskuksessa osata tehdä paljoakaan, hyvä kun katetrin saavat vaihdettua. Toiseksikin: erikoissairaanhoitoon lähetetty potilas on pois rasittamasta kuntataloutta, tai näinhän sitä voisi äkkiseltään luulla.

Vaikka kunnat maksavatkin oman osuutensa erikoissairaanhoidosta kuntayhtymien kautta, ei maksuosuus vielä parin potilaan aiheuttamasta satunnaisvaihtelusta vielä ratkaisevasti hetkahda, verrattuna siihen, että sitä samaa potilasta pitäisi toistuvasti pallotella terveyskeskukseen, jossa hänelle tarjottaisiin aina vaan eioota. Toistuvat, turhat perusterveydenhuollon käynnit tulevat herkästi kalliimmiksi kuin yksi käynti sinänsä kalliimmassa erikoissairaanhoidossa.

Sote-uudistuksella olisi mahdollista ratkaista tämä kohtaanto-ongelma, josta on tullut kuntataloudellinen ongelma. Mutta ei, kun Kepun piti saada satraappinsa ja Kopun valinnanvapaus, siis ei asiakkaan, vaan palveluntarjoajan. Eikä edelleenkään tässä olla puhuttu sosiaalipalveluista mitään. Tämä on sikäli aivan pälliä, että erilaisiin vaativiin kuntoutuspalveluihin liittyy sosiaalipalveluita: Kela maksaa, ja mukana on esimerkiksi lastensuojelua ja/tai vammaispalveluita.

Sote-uudistuksessa toinen käsi ei tiedä, mitä toinen tekee, vaikka nimenomaan näiden käsien koordinaatioon olisi nyt tarjolla it´s now or never -tsaanssi. Mikä on kunnilta pois, kaatuu jollekin muulle, oli sitten kuntayhtymä, maakunta tai valtio. Kun hallitus nostattaa terveyskeskusmaksuja, minkä seurauksena pienituloiset eivät hakeudu hoitoon ajoissa - jos koskaan - perusterveydenhuollossa hoidettavissa oleva vaiva kroonisoituukin erikoissairaanhoidolliseksi.

MTV:n uutisjutun aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Yksityistetään Sote-sumuverhon alla

Kepu siirsi kunnallisvaaleja lähinnä vain siksi, jotta kunnissa ehdittäisiin toteuttaa mahdollisimman paljon hyvinvointivaltion alasajoa. Missä määrin tämä tehtiin hallituksen pitämiseksi koossa - eli Kokoomuksen pitämiseksi tyytyväisenä, ja missä määrin keskusta on siirtynyt oikealle, on minulle hieman epäselvää.

Esimerkiksi päivähoitoryhmien kasvattamiset ja subjektiivisen päivähoidon purkamisethan jäävät valtuustoille, ja veikkaan, että jos vaalit pidettäisiin alkuperäisellä aikataululla eli syksyllä 2016, ei porvarihallituksen myyräntyö menisi läpi paitsi patamustimmissa kunnissa. 

Kunnallisvaalien siirtäminen on salajuoni, mutta myös puolihuolimaton sivutuote siitä, että Kepu ja Kokoomus eivät osaa päästä yhteisymmärrykseen Sote-uudistuksesta, ja tätä erimielisyyttä voi myös käyttää sumuverhona yksityistämisille, joista ehkä sittenkin vallitseekin yksimielisyys päähallituspuolueiden kesken. Tai mikä sumuverho se on, koska Kokoomus vaatii Soten yhteydessä palveluiden avaamista markkinoille. Perussuomalaisten osaksi jää tässäkin hiljaisen yhtiömiehen rooli, niin Sotessa kuin markkinaistamisessakin. 

Onko perhe vain hyvätuloisen suomalaisen oikeus?

Tänään Hesarissa julkaistun mielipidekirjoituksen mukaan Petteri Orpon sisäministeriö valmistelee lainmuutosta, jossa perheenyhdistämiseen vaaditaan yhdistäjältä 2600 euron kuukausittaiset nettotulot. Kun samanaikaisesti työ- ja oikeusministeri Jari Lindström toteaa, että maahanmuuttajille ei tarjota työllistymiseen mitään ohituskaistaa (ei siis ilmeisesti edes etuajo-oikeutta kuntouttavaan työtoimintaan, työehtosopimuksia alittaviin palkkoihin tai matalapalkka-alojen töihin), nähtäväksi jää, mitä kautta maahanmuuttaja ylipäätään työllistyy Suomessa saati niin, että hänellä olisi oikeus perheeseen.

Jo nyt monille aloille on vaikeuksia saada kotoperäisiä tekijöitä edes työntämällä, kuten bussikuskeiksi, joka ei ole varsinainen matalapalkka-ala, mutta jää kuitenkin selkeästi alle tuon vaaditun 2600, puhumattakaan siitä, mistä jatkossa saadaan lähi- ja apuhoitajat vanhainkoteihimme, kun sairaanhoitajakin saa tehdä jatkuvaa kolmivuorotyötä voidakseen edes haaveilla em. tulotasosta. 

Millainen tulotaso sitten vaaditaan perheenyhdistämiseen? 2600 euron nettotienesteille tarvitaan noin 4000 euron bruttotulot. Tämä onnistuu ehkä IT-huippuosaajilta tai vierailevilta professoreilta, jos siis maahanmuuttajia ajatellaan, tai menestyvältä yrittäjältä. Tai vakituisesti palkatulta keskiasteen lehtorilta, jos hänellä on kaikki ikälisät ja useamman aineen opetustunteja, ja vielä oppilaanohjausta päälle, ja sellaisia ei maahanmuuttaja saa: lehtoraattia saati ikälisiä, koska hänen työkokemuksensa eivät kuulu Suomen kunta-alojen piiriin, ja toisaalla hankitun pätevyyden suoraan tunnustamisesta ollaan kaukana. 

Sisäministeri näyttää olevan Hommafoorumin panttivankina - kuten vasemmistoliiton Annika Lapintie huomautti - ja oikeus- ja työministeri tietämätön siitä, että hänenkin rooteliaan säätelee perustuslaki, jonka mukaan kaikki Suomessa asuvat ihmiset ovat lain edessä edes periaatteellisesti samanarvoisia. Jos perheenyhdistäminen aiotaan näillä askelmerkeillä mahdolliseksi, nostettakoon sitten kaikkien alojen minimipalkkaa noin 4000 euroon. Muuten perhe-elämään on oikeus vain hyvätuloisilla Suomen kansalaisilla, jolloin rajalinja ei kulje vain kansalaisuuden vaan myös tulojen mukaan. Tällä meiningillä loppuvat Suomesta paitsi työntekijät sellaisilta aloilta, joihin ei kukaan syntyperäinen suostu työntämättä, myös lapset, ja huoltosuhteemme käy mahdottomaksi. 

Hesarin kirjoituksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa. 

Kotihoidon kannustinloukku

Feministit tapaavat suhtautua kotihoidontukeen nihkeästi, ajatellen sen kannustavan väärällä tavalla, eli sitovan yleensä pienipalkkaisemmat naiset kotiin. Ei ole kuitenkaan Kelan vika, että naisten euro on se seitsemänkymmentä senttiä ja risat. Systeemi on potentiaalinen, mutta sitä voisi vielä parantaa.

Tämä tuli mieleeni, kun tätä kirjoitettaessa on vielä epäselvää, missä pieni tyttöni aloittaa päivähoidon ensi syksynä, ja tämä epäselvyys on vieläpä kaupungin sekoilua. Voisin hyvin vaihtaa varsin vähän palkitsevan palkkatyöni isä-tytär -laatuaikaan, irtisanoutumalla nykyisestä työstäni, paha vaan karenssit. Hoitovapaalle minun ei joka tapauksessa kannattaisi jäädä, ja vertailu työttömyyteen on valaiseva.

Jos työttömänä saisin tyttäreni kanssa olemisesta 1495,33 € /kk, neton ollessa 1196,26 €, hoitoraha on sen sijaan 342,53 €. Hoitolisään perheeni on liian suurituloinen, ja Porvoo-lisää ei tunneta, toisin kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnissa, joissa kuntalisät on nimetty informoivasti Helsinki-lisäksi, Espoo-lisäksi ja Vantaa-lisäksi.

Tässä ei suoraan sanottuna ole mitään järkeä.

Sairaanhoito valtiolle!

Ehkä erikoissairaanhoidosta pitäisi olla valtion vastuussa, ei kuntien tai kuntayhtymien. Tämä takaisi sen, että ihmisten muuttaessa hoitosuhteet eivät katkeaisi. Toki aikuiset päättävät itse omista muuttamisistaan, mutta ei ole oikein, että lapsen hoitosuhde katkeaa hänen vanhempiensa muuttaessa, ja hoitosuhteen katkeaminen tarkoittaa usein etenkin psykososiaalisissa sairauksissa hoidon katkeamista, sillä luottamuksen rakentuminen uuteen hoitohenkilöstöön ottaa aikansa. 

Tämä mahdollistaisi myös hoidollisen tasa-arvon toteutumisen: ei ole potilaan vika, jos hän asuu sairastuessaan vaikkapa rutiköyhässä Askolassa sen sijaan että hän asuisi Kauniaisissa.

Asia olisi mahdollista hoitaa kuntoon Sote-uudistuksessa. Ja jotta kuntien osaoptimointi voitaisiin estää, myös perusterveydenhoito pitäisi siirtää valtion maksettavaksi, etteivät vaan kunnat lykkäisi potentiaalisen kalliiksi tulevia kroonikkoja - joiden sairaus ei ole vaikea mutta uusiutuva - erikoissairaanhoitoon. 

Ensifiiliksiä vaalituloksesta

Vaalitulos osoitti sen kuplan, jossa elän. Toivottavasti Sipilän sanaan on luottaminen, eikä jo kerran sovittua lainsäädäntöä revitä auki. Viittaan tässä erityisesti sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Sen sijaan soidensuojelu ei tule tällä kaudella edistymään.

Hallituspohja tulee siis olemaan Keskusta-PS-Kok, ehkä KD ja/tai RKP. Toivottavasti edes Vasemmisto otettaisiin sisään puolustamaan vähäosaisia. Vihreitä en voi nähdä Perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa, RKP:lläkin on vaikeaa jatkaa ikuista hallitustaivaltaan ja Kokoomus tarvitaan varmistamaan enemmistö. Kristilliset tarvitaan ehkä uudeksi takiaispuolueeksi, ja toivon mukaan heille ei luvata kuita taivailta.

Pääkaupunkiseudun infrahankkeet eivät varmastikaan edisty Sipilän hallituksessa, varsinkaan Pisara. Pisaran kohtalosta ja pääkaupunkiseudulle keskittämisen maltillistumisesta neljäksi vuodeksi en osaa olla pahoillani, vaikka ei sitä rahaa tarvitsisi säkeillä kantaa kaiken maailman yksisuuntaisille pistoraiteillekaan, jotka sitäpaitsi syö routa. Ehkä kuitenkin Helsingistä itään vievä raideyhteys olisi myytävissä Sipilälle?

Perustulon aika saattaisi olla nyt. Kaikkein heikoimmin potentiaalisista apupuolueista meni demareilla, joten he eivät ole sitä kaatamassa. Tosin muuten en osaa olla demareiden rappiosta onnellinen. Valtakunta tarvitsisi vankan vasemmistolaisen vaihtoehdon, eikä sellaiseksi kyllä ole Vasemmistoliitostakaan. Ellei sitten uutta nousua Li Anderssonin johdolla.

Ehkä vasemmistolla ei enää ole tilausta, en tiedä. Ainakin sen olisi pitänyt keksiä itsensä uudestaan jo 40 vuotta sitten. Ei se onnistu, jos Rinne ehdottaa elvytykseksi teollisuuden pistoraiteiden rakentamisen. Se juna meni jo.  Prekariaatti voisi olla uusi duunaristo, ja Vihreillä olisi paikka vallata demareiden paikka. Jos se Vihreille kelpaa. Ei kelpaa kaikille, vaikka oikea-vasen -akselilla me ja demarit sijaitsemme samalla paikalla. Arvoja kuvaavalla Y-akselilla demarit ovat arvokonservatiisempi versio meistä. Ensin pitäisi kuitenkin uudistaa ammattiyhdistykset.

Vihreiden voiton lisäksi positiivista kotiin kannettavaa jäi kahden maahanmuuttajataustaisen kansanedustajan verran. Nasima Razmyar ja Ozan Yanar tulevat olemaan esikuvina monille, ja osoittamaan, että he eivät ole mitään listankoristeita.

Julkista sektoria tullaan karsimaan, tosin en tiedä, miten. Kuntien irtisanomissuojaan Keskusta tuskin haluaa kajota, joten vaihtoehdoiksi jäävät peruspalveluiden karsiminen (joka sekään ei ole kuntapuolue Keskustalle järkevä vaihtoehto). Todennäköisesti karsinta tullaan suorittamaan väliporrasta edustavia lupaviranomaisia karsimalla, kuten ELY-keskuksia.

Verotusta tullaan keventämään, joten peruspalvelut tulevat joka tapauksessa kurjistumaan. Sitten tullaan hoksaamaan, että kunnat eivät selviä velvoitteistaan, joten niitä tullaan karsimaan. Sitten...

Ympäristölle vaalitulos on katastrofi. Sipilän hallitukseen ei tule ympäristöministeriötä, elleivät Vihreät sitä sinne vaadi. Eivätkä ole vaatimassa, jos Perussuomalaiset tulevat hallitukseen,

Sote-uudistus viedään maaliin maakuntamallina. Palvelujen saavutettavuuden kannalta se on luultavasti hyvä. Valmisteilla ollut malli, jossa esimerkiksi vaasalaisten keskussairaala olisi Tampereen sijasta ollut Turku, ei vaikuttanut palvelujen saavutettavuuden kannalta hyvältä.

Mikä on turhaa hallintoa?

Vasemmistoliitto ehdottaa turhan hallinnon purkamista. En olettanutkaan, että he mieltäisivät esimerkiksi opettajat ja sairaanhoitajat turhaksi hallinnoksi tai edes olisivat samalla tavalla epäselviä kuin Juha Sipilä, mutta kyllä tämä aloite yhdistyy samaan populistiseen kosiskelukuoroon, jossa melkein kaikki puolueet oikealta näköjään vasemmalle ovat vähentämässä "byrokratiaa", koska "näyttäisi" nyt vaan siltä, että "kansa" on "päättänyt", että byrokratia on pahasta.

Tarkastellaan lähemmin Vasemmistoliiton ehdotusta. Siinä sanotaan tarkemmin, että Suomessa tulisi siirtyä kolmiportaiseen hallintoon, jonka portaina toimisivat kunta, aluehallinto ja valtio. Kuten Kansan Uutisten jutussa todettiin, ehdotus ei tosiaankaan ole mitenkään uusi. Sitä ei ole myöskään toteutus, sillä Suomessa on jo edelläkuvatun kaltainen kolmiportainen hallinto.

Jotta ei tulisi oltua aivan pahansuopa Vasemmistoliittoa kohtaan, luetaan vielä pidemmälle. Vassareiden ideassa tämä aluehallinto valittaisiin suorilla kansanvaaleilla, maakunnat, suuri osa kuntayhtymistä, TE- ja ELY-keskukset ja AVI:t lakkautettaisiin.

Ehdotuksen mukaan myös "Lähipalveluista on vasemmistoliiton mielestä päätettävä ihmistä lähellä kunnissa. Seutujen ja maakuntien luontaisesti yhteisistä palveluista kuten julkisesta liikenteestä, toisen asteen koulutuksesta tai jätehuollosta on päätettävä yhteisesti koko alueella".

Tämä varmaankin tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi HUS lakkautettaisiin, sillä nythän se voi tehdä sellaisia päätöksiä kuin esimerkiksi päättää lakkautella tosta noin vain vaikkapa Porvoon sairaalasta synnytykset. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten erikoissairaanhoidon tosin jo nyt onnahteleva demokraattinen valvonta toteutuisi ilman kuntayhtymää. En myöskään oikein osaa nähdä, miten maakuntavaltuuston kaltaisessa elimessä kuuluisi esimerkiksi Porvoon saati Askolan tai Pornaisten etu sen paremmin kuin nytkään järjestettäessä esimerkiksi seudullista joukkoliikennettä. Ok, HSL sentään poistuisi välistä sotkemasta asioita (kuten lippujärjestelmiä ja vaihtoja).

On muodikasta vaatia kaikenkarvaisten keskusten lopettamista, sillä eiväthän esimerkiksi TE-keskuksen työllistämistulokset mitenkään lämmitä, ja Kainuun ELY:llä eivät mahdu kaivosryönät minnekään. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, miten Talvivaaran kaltaisten katastrofien edes periaatteellinen valvonta tapahtuisi ilman ELY:ä. Työllistäminen tässä mallissa ulkoistettaisiin lopullisesti yksityisille rekrytointifirmoille, mikä tosin siunaisi jo nyt vallitsevan asiantilan.

On varmaankin tarpeellista esittää rakenneuudistusehdotuksia (tämä on ehdotukseni alkaneen vuoden uudissanaksi!), mutta vähän tarkempi harkinta olisi tarpeen, mikäli populistimilta ehtisi.

Kansan Uutisten jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Kun sihteeri katseli kipsiä

Jos joku joskus on luullut, että Sote-uudistuksella olisi muuta perimmäistä tarkoitusta kuin saavuttaa säästöjä, hän on luullut väärin. Yksi suuri menoerähän kunnille on perinteisesti ollut erikoissairaanhoito, jonka ne joutuvat kalliisti ostamaan erikoissairaanhoitoa tuottavalta kuntayhtymältä.

Voi olla periaatteellisesti väärin paikata kuntien puuttuvia peruspalveluita lähettämällä erikoissairaanhoitoon sellaisia tapauksia, jotka voitaisiin hoitaa halvemmalla ja lähempänä, mutta kun niitä peruspalveluita ei ole, tällainen saivartelu on potilaan kannalta pallottelua kuumalla perunalla, ja se kuuma peruna on potilas itse.

Miten tämä säästäminen sitten tapahtuu? No esimerkiksi generalistiajattelulla. Sosiaalitoimessa ollaan yhä enemmän siirtymässä yleisen sosiaalityöntekijän malliin, jossa ei ole erikoistuneita vanhusten, perheiden tai lasten sosiaalityöntekijöitä. Samalla kaivetaan uudestaan esiin naftaliinista tilaaja-tuottaja -malli, jossa kaupungin yleisestä poolista voi "tilata" generalistin sinne, missä on milloinkin tarve. Eli: jos esimerkiksi idästä puuttuu perhetyön sosiaalityöntekijä, sinne voi tilata lännestä vanhustyöntekijän, jos sellaisia ei siellä juuri sillä hetkellä satuta tarvitsemaan.

Tässä mallissa arkilogistiikka näillä poolityöntekijöillä käy hyvin ennalta-arvaamattomaksi, jos lapsiakin pitäisi viedä hoitoon ja päivittäinen työmaa voi olla missä päin kaupunkia hyvänsä. Sillä ei varmaankaan ole mitään väliä, työntekijöitähän voi siirrellä kuin palikoita, mutta entäs sitten palvelunsaajat? No, sama se kai on, kenen vaipasta tässä on kyse, oli sitten kyse Liberosta vai Tenasta.

Ei tämä palikka-ajattelu valitettavasti tule rajoittumaan kaupunkien sote-toimeen. Erityisen räikeästi Sotessa tullaan lähitulevaisuudessa havaitsemaan niukkenevien resurssien ja lisääntyvien ongelmien välinen kärjistyvä ristiriita lasten ja perheiden palveluissa, aivan erityisesti lastensuojelussa ja lastenpsykiatrisissa palveluissa.

Jos vastaisuudessa kuntayhtymän erikoissairaanhoidossa tullaan ottamaan käyttöön psykologien työntekijäpooli siten etteivät enää psykologitkaan enää saisi olla erikoistuneita esimerkiksi pikkulapsityöhön, kouluikäisiin tai nuorisoon, niin sokeat tulevat ohjaamaan kuuroja.

Mitä tarkoitan tällä? No sitä, että kun kuitenkin erikoistuneempaa osaamista tulee jatkossakin löytymään erikoissairaanhoidosta, niin nämä erikoissairaanhoidon generalistipsykologit tulevat usein jatkossa käytännössä ohjaamaan moniammatillista yhteistyötä. He jäävät paljon vartijoiksi: heidän vastuullaan tulee käytännössä olemaan se, että potilaiden hoitosuhde jatkuu suunnitelman mukaisena työntekijöiden, käytäntöjen, mallien ja palvelun tuottajien vaihtuessa aina uusimpien muotivillitysten mukana tai alalle yleisesti levinneen työpahoinvoinnin aikaansaamien loppuunpalamisten takia.

Potilaat eivät kuitenkaan saisi jäädä muotivillitysten uhreiksi. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät voinevat kertoa enemmän siitä, mitä silloin tapahtuu kun palvelut aliresurssoidaan samanaikaisesti ongelmien lisääntymisen kanssa.

Yksi mahdollisuus säästää kalliita ja niukkoja erikoisresursseja on valuttaa ammatillisen erikoisosaamisen vaatimuksia aina alemmas: hoitajat kirjoittamaan reseptejä ja sihteerit viimekätisiksi syntipukeiksi informoimaan potilasrekistereistä, joista kukaan ei tiedä, kun viranomaismääräykset muuttuvat jatkuvasti ja tietojärjestelmien käyttöönottoprojektit kangertelevat siinä määrin että niissä joudutaan ottamaan joko aikalisä tai suoranainen takapakki. Toki joskus alas valuttaminen voi olla hyväkin asia: usein ainakin psykiatrisissa palveluissa monien asia tulisi autetuksi psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla lähipalvelussa ilman että tarvittaisiin lähetettä erikoissairaanhoitoon, josta ensimmäinen aika tulee ehkä 2 kuukauden päästä.

Viitisen vuotta sitten puhuttiin paljon valelääkäreistä. Työskennellessäni Porvoon sairaalassa, kaikki ammattiryhmät olivat sonnustautuneina valkoisiin takkeihin. Niinpä minulta joskus päivystyksestä poliklinikalle eksynyt potilas kysyi, voisinko katsoa hänen kipsiään. No, kyllähän minä toki voin sitä katsella.

Kirjoittaja on osastonsihteeri, joka on tutkinut mm. vammais- , vanhus- ja nuorisopalveluita.

Matkakortti on lapsiperheen vihollinen

HSL on poistamassa lastenvaunuilta maksuttomuuden ainakin ratikoissa ja metroissa. Opiksi nyt ajankohtaistunut kirjoitukseni syksyltä 2009, jossa vertailen Oslon ja Helsingin joukkoliikennettä lapsiperheiden kannalta. Jo toimivaa ei kannata purkaa.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä on pakko kehua ainakin yhdestä asiasta: siitä, että joukkoliikennevälineisiin voi ottaa lastenvaunut mukaan ilmaiseksi, ja myös siitä, että eri pääkaupunkiseudun kunnat, HKL, YTV ja VR ovat onnistuneet pääsemään tästä asiasta yhteneväiseen käytäntöön. Toimisipa kuntien välinen yhteistyö muissakin asioissa näin mallikkaasti!

Vertailun vuoksi, lastenvaunut saa kyllä kyytiin Oslossa ilman eri maksua, ja tätäkin asiaa muistetaan hehkuttaa erikseen etuna. Kuitenkin, lastenvaunuja kuljettava henkilö saa luvan maksaa matkastaan. Ei sillä, ettei hän voisi maksaa; kyse ei ole mistään perhepoliittisesta edusta vaan ihan puhtaasti logistiikasta ja turvallisuudesta.

Kun Osloon saatiin vihdoinkin elektroniset matkakortit lähes 10 vuotta sen jälkeen, kun niiden lukulaitteet oli installoitu liikennevälineisiin, tämä merkitsi pikkulapsiperheille uutta käytännöllistä ongelmaa. Pitääkö lapsi ottaa syliin lastenvaunuista siksi aikaa kun menee vilauttamaan matkalippuaan lukijassa, vai jättääkö hänet yksin istumaan vaunuissa bussin keskiosaan? Etenkin bussikyyti on Oslossa mäkistä ja mutkittelevaa, joten lapsen kanniskelu heiluvassa ja äkkijarrutuksia ja -käännöksiä tekevässä bussissa on vaarallista.

Lapsiperheille vanhassa vara parempi. Onneksi kioskeista saa vielä ostaa vanhanaikaisia kuukauden voimassa olevia paperilippuja, jotka oikeuttavat matkustamiseen sen jälkeen kun ne on kerran leimannut. Nämä liput voi pitää kätevästi lompakossa ei niitä tarvitse vilautella missään. Toivottavasti tällainen lippu säilyy vastaisuudessakin; kuitenkin kannatan Helsingin systeemiä, joka on paitsi panostus turvallisuuteen, se myös kannustaa lapsiperheitä autottomuuteen tai ainakin vähentää autoilun tarvetta.

Kun minimistä tuleekin maksimi

Kun poliitikko vaatii, että tarttis tehdä jotain ja saada kunnallinen palvelu kuntoon, silloin tarttis tehdä jotain. Kun vaaditaan kyseisen palvelun henkilöstömitoitusta kuntoon, osoittaen, että liian vähäiset käsiparit vanhustenhoidossa ja silmät päiväkodeissa romuttavat subjektiivisen oikeuden (päivä)hoitoon, saati hyvään, on kyllä hyvin helppoa keräillä itselleen irtopisteitä, saaden asian näyttämään siltä, että on edes yritetty tehdä jotain. Tyhjästä on kuitenkin paha nyhjästä, minkä luulisi kuntapäättäjinäkin yleensä toimivien varmasti kuitenkin hyvää tarkoittavien kansanedustajiemme tietävän. Kun ei saada lääkäreitäkään, miten saataisiin hoitajia?

Porvoon lähikunta Askola yritti saada kuntaansa palkattua kaksi lääkäriä, luvaten heille puoli valtakuntaa, tulivaunut ja prinsessan. Vain yksi saatiin. Jos hienoilla eduilla ja palkalla uhkaillen saadaan kuntaan vain yksi huippuosaaja, miten sitten huonoilla eduilla ja olemattomalla palkalla saataisiin kuntaan kymmeniä, ellei satoja lääkäreitä tai varhaiskasvattajia lisää?

Eikä kuntien lyöminen (yhteen) tässä mitään auta. Voi olla, että kuntaan saadaan kyllä palvelu, mutta se on 50 kilometrin päässä. Kun puhutaan saatavuudesta, saavutettavuus tapaa unohtua.

Suositukset kunnallisen palvelun minimaalisesta henkilöstömitoituksesta muuntuvat varmasti pian maksiimeiksi maksimista, sillä sen miniminkin kanssa on tiukkaa. Lain sijasta tai lisäksi, mitoitus tulee kuin itsestään kuntoon kunnollisella palkkauksella ja asiallisilla työoloilla.

Aiemman kirjoitukseni vanhuspalvelulaista voi lukea klikkaamalla otsikkoa.