tiistai 16. syyskuuta 2014

Rasistit ovat lianneet suomalaisuuden symbolit

Ostin eilen pojalle ulkoiluhousut. Ensimmäisissä vastaantulleissa luki maamme nimi, ja poikani halusi ne, tosin luultavasti päästäkseen shoppailun tylsän osan yli ja lähemmäs Hero Factory -osastoa.

Emme voineet kuitenkaan tyytyä ensimmäisiin housuihin, vaikka talon halvimmatkin olivat. Onneksi en joutunut selittämään, miksi.

Miksei sitten? Minä en halua, että poikani kavereiden vanhemmat luulevat, että hänen isänsä on rasisti. Sinä hetkenä, kun ohjailin poikaani katsastamaan vielä muita housuja, minua hävetti olla suomalainen.

Norjassa asuessani Norjan lippu oli hyvin tavanomainen koriste esimerkiksi ulkoiluvaatteissa, tai ainakin Norjan värit. Sikäläinen isänmaallisuus oli iloista ja ylpeää norjalaisuutta, täällä se on taskuun laitetut kädet nyrkissä kulmien alta jurmuttamista.

En ole mitenkään ääri-isänmaallinen, mutta olen aina Suomen puolella. Urheilussa tämä näyttäytyy selvimmin. On sääli, että rasistit ovat vieneet mahdollisuuden olla ylpeä suomalaisuudesta. Itse asiassa on heidän vikansa, että suomalaisuutta saa suorastaan häpeillen piilotella.

22 kommenttia:

  1. YHyy!11!Voi itkuparku.Yhyy - kyllä on mädättäjällä niin vaikeaa elämä.Oletko muuttanut nimesi jo mohammediksi??Kuulostat ihan somalilta ulinasi kanssa muutenkin ja sitten voisit vielä vähän extrasuperhyperuhriutua.Voi kyynel yhyy - olinpa rasisti.Snif.

    VastaaPoista
  2. Ei mitä helvettiä :D Nyt valoja päälle Michael, eihän tuommoista sontaa pääse suusta kuin täysin todellisuudesta irtaantuneelta höperöltä... hetkinen eli vähän niinkuin sinulta.

    VastaaPoista
  3. Eivät rasistit minulta mitään ole vieneet. Jos sinulta ovat, se johtuu vain siitä että sinä olet antanut viedä.

    Rasistien häpeä on heidän omansa, ei minun.

    VastaaPoista
  4. Tuo "kuulostat ihan somalilta" piti varmaan olla joku tosi pätevä argumentti blogaajan väitteitä vastaan? :D

    VastaaPoista
  5. Ei pidä ajatella sitä, että mitä muut ajattelee jostain pukeutumisesta. Pitää pukeutua siihen malliin, kun ite tykkää.

    VastaaPoista
  6. Sinun kaltaisesi ihmiset pilaavat Suomen, eivätkä anna meidän julistaa suomalaisuutta rinta rottingilla, vaan te olette heti syyttelemässä rasisteiksi.

    VastaaPoista
  7. Ensimmäinen kommentti kuvaakin loistavasti isänmaallisen maahanmuuttokriitikon ajatuksenjuoksua!

    VastaaPoista
  8. Harvoin saa lukea mitään näin typerää. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  9. Riippuu vähän, millainen urheilupuku on kyseessä. Suomi-leijonalla varustetut halpavaatteet tosiaan on persuja äänestävien elämänkoululaisten kansallispuku, mutta en näe mitään estettä esim. lätkä- tai futismaajoukkueen asun käyttämisessä.

    VastaaPoista
  10. on sulla hommat hakusessa. lapsikin tietää minkä värinen on suomalainen ihminen. turha repiä tästä faktasta kukkahatu tätien tyyliin rasismia. fakta mikä fakta, tummaihoset eivät luokittaudu pohjoismaalaiseen kansaan. afrikan lippuako ylpeänä esittäisit sitten?

    VastaaPoista
  11. se on se kyrpä-kateus. Ja haluanpa nähdä nuo teiniäidit (usein lähiön yh.t) "aikuisina" kun nuo naapurin jannun tatuoimat suomileijonat ei enää tunnukkaan niin hyviltä ideoilta...

    VastaaPoista
  12. Totta Michael. Suomiverkkarit kuten myös suomileijona tuntuvat olevan tänäpäivänä äärinationalistien juttu. Irrallinen esimerkiksi elokuva leijonasydän muokkaa ajatuksia juuri tähän suuntaan. Kuinkas sitten tavallinen työssäkäyvä veronmaksaja ilman ääripään ajattelua, pue suomipaita päälle, oletkin uusnatsi somalinvihaaja

    VastaaPoista
  13. Natsit ovat varastaneet nationalistiset symbolit, ja siksi en välitäkään koristautua Suomi-tunnuksin. Urheilukatsomo on poikkeus, jossa vielä näin kehtaa tehdä. Onneksi.

    VastaaPoista
  14. Get yourself a real life, will you!?!

    VastaaPoista
  15. Olen pahoillani puolestasi Michael. Minua ei hävetä olla suomalainen.

    VastaaPoista
  16. Micheal, hakeudu hyvä ihminen hoitoon. Vaarannat lapsesi tulevaisuuden sairailla visioillasi.

    VastaaPoista
  17. Kyllä voi jollain ihmisellä olla vaikeeta!

    VastaaPoista
  18. Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Hävettää kaikki "Suomi-leijonalla" varustetut vaatteet ja korut yms.
    Myös Suomen lippu (vaatteissa ja koristeena) edustaa nykyään aivan muuta kuin mitä sen pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä. Aivan hätkähdin kaupassa, kun olin pojalle ulkoiluvaatteita ostamassa, että miksi Suomi-leijona inhotti. Vielä joitain vuosia sitten logo oli minullekin ihan ok.

      Poista
  19. Anteeksi vaan michael mutta kuulostat paikoin hieman tyhmältä.
    Onko se tahallista vai pelkkää provoa?

    VastaaPoista
  20. Michael on oikeassa, itse en enään viitsi pukeutua suomi-leijona paitaan tai edes suomi-finland veryttelypukuun. Eikä kiitos paitakaan innosta.

    Nuo vaatteet ovat joutuneet vääräntyyppisen imagon kolhimiksi ja edes valkopesu ei niitä siitä puhtaaksi saa.

    VastaaPoista