Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustuslaki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustuslaki. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. kesäkuuta 2017

EK uhriutuu pienten terveysyritysten puolesta

Elinkeinoelämän keskusliiton työelämäjohtaja Ilkka Oksala bloggaa tänään SoTe-uudistuksen valinnanvapauden kaatumisesta politikointiin. Oksala, jonka tunnen wannabe-lahtariajoiltani, väittää olevansa huolissaan siitä, että nyt perustuslakivaliokunnan väliintulo vaarantaa sen, että kaikki palveluntarjoajat eivät olisikaan samalla viivalla. Tämän tehdessään hän tietystikin haluaa näyttäytyä pienten hoivayritysten puolustajana.

Kun Oksala syyttää valiokuntaa politikoinnista, hän halunnee kiinnittää huomion toisaalle EK:n epäonnistuneesta hallituspolitiikan lobbaamisesta, eikä vain siitä: EK:han on Sipilän hallituksen kummisetä ja Oksala yksi sen kuiskaajista.

Oksala toteaa, että hän ei ole perustuslain asiantuntija. Ei hän myöskään tunne kapitalistisen kilpailun mekanismeja. Ei tarvitse katsoa marxilaisten lasittimien läpi ymmärtääkseen, että SoTe suosii kansainvälisiä alan suuryrityksiä, jotka ovat alkaneet varautumaan "vapaaseen kilpailuun" ostamalla pienempiä alan yrityksiä.

Oksalan väittäessä olevansa huolissaan kansalaisten tasapuolisesta palvelujen saatavuudesta, hän jättää kokonaan huomiotta sen huolen, että yksityiset kuorivat kerman päältä, keskittyen elektiivisiin toimenpiteisiin ja lähettäen kroonikot ja vaikeahoitoiset julkiselle puolelle. Samoin käy näiden kaikkien elektiivisten polvileikkausten jälkihoidolle, joka myöskin jää veronmaksajien maksettavaksi, puhumattakaan vanhenevien kakkostyypin diabeetikoiden amputaatioista ja amputaatiohaavojen hoidosta. Tässä järjestelmässä vieläpä lisääntyvässä määrin, sillä julkisen terveydenhoidon kannattaa edes yrittää hoitaa kuntoon kerralla, sillä jokainen uusintakäynti koituu veronmaksajien maksettavaksi kun taas yksityisellä puolella jokainen lisäkäynti kartuttaa suoraan kyseisen terveyspalveluruyrityksen kassaa, voittojen tuloutuessa veroparatiiseihin. Ja Oksalan puoluetoverit, jotka ovat vieneet em. mekanismin ymmärryksensä mukanaan yksityisiin terveysyrityksiin, nauravat matkalla pankkiin.

Luulisi siis perustuslakivaliokunnan amputoiman SoTe:n oikeasti kelpaavan EK:lle ja Oksalalle, mutta kun pitää uhriutua muka pienyritysten edestä, ja tämä uhriutuminen vaan ei uhrautuminen toimitetaan, jotta voitaisiin näyttäytyä isomman joukon edustajana, myös pienten. Pienyritysten kosiskelu on samaa lajia kuin takavuosina Oksalan puolueen postuloima Sari Sairaanhoitajan fiktiivinen hahmo. Siiloin kelpasivat äänet, nyt rahat.

EK:n blogin voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Vihreät, uusi Perussuomalaiset?

Puolueen kannatus oli kyntänyt paikallaan jo usean vaalin ajan. Kunnes tuli 2011, ja Suuri Jytky. Nyt Vihreät tavoittelee kvanttiloikkaa suurten puolueiden joukkoon, jossa on perinteisesti ollut kolme suurta: Demarit, Kokoomus ja Kepu. Mistä suurten puolueiden paikka sitten olisi otettavissa, kun kuitenkin em. kolmen suuren puolueen kannatus näyttäisi heilahtelevan vain muutamalla prosentilla suuntaan tai toiseen, semminkin kun yhden kauden ihmeeksi jäänyt PerSujytky osoittautui suutariksi? Tulisiko Vihreistä urbaani keskustapuolue, Kokoomuksen ratikkaosasto vai päivitetty demarit? Tai... uudet Perussuomalaiset?

Tämän irvokkaan tulevaisuudenkuvan mahdollisuuteen viittaa päivän Uusimaa-lehti, jonka mukaan lehden vaalikoneessa uusmaalaisista vihreistä ehdokkaista 54% oli sillä kannalla, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta pitäisi tuet katkaista. Siis hetkinen, kyse on siis puolueesta, joka on tähän saakka suhtautunut kaikkein johdonmukaisesti rakentavimmin maahanmuuttoon ja jonne tulvi lisää jäseniä reaktiona 2011 jytkyyn?

Miten pitäisi ymmärtää tämä, että nyt näin moni (kaikista ehdokkaista 39%) kokee muukalais- jos ei nyt vihamielisyydelleen niin ainakin nihkeydelleen oikeaksi alustaksi Vihreät? Onko tämä väistämätön kasvukipu suureksi puolueeksi - kasvavassa ehdokasjoukossa kaikki eivät millään voi olla perillä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteesta - vai kosiskelua nuivien suuntaan? Vai onko ns. reaalipoliitikkojen äärilaita vallannut Vihreät: inhorealistit.

Toivon todella, että nuivuuden selittää se, että ihan jokainen ehdokas ei olisi perillä perustuslain yhdenvertaisuuspykälästä, kunnallisvaalit kun ovat luonteeltaan maallikkovaalit. Tämä on suuri surku kaikkien niiden tietämieni todella vilpittömien, valistuneiden ja humaanien ehdokkaiden enemmistölle, joita tiedän Vihreistä löytyvän. Vai onko tässä kyseessä itseään häntään pureva käärme?

Ehkä kyse pohjimmiltaan on siitä, että rasismi on uusi normaali. Meiltä hallituksessa asti näytetään ulkomaalaisvihan hyväksynnän esimerkkiä, ja kohta ei enää kukaan huomaa, että "suvakki" on joskus ollut haukkumasana. Suvakki on uusi neekeri.

Logiikasta kaksi kurssia lukeneena tiedän, että kaksinkertainen negaatio kumoaa itsensä. Toivottavasti nyt ei ole antijytkyksi naamioituneen antijytkyn antijytkyn paikka?

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Teimme kaikkemme perustuslain kumoamiseksi

Perustuslakivaliokunnassa perussuomalaiset yrittävät kumota Suomen voimassaolevaa perustuslakia. Näin tekee esimerkiksi valiokunnan jäsen Leena Meri, joka on huomannut, että maahanmuuttajien muita alempi sosiaaliturva ei ole mahdollinen, sillä se sotii perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Tämä este eli perustuslaki joutaakin heti raivattavaksi pois tieltä.

Varatuomarin soisi olevan paremmin perillä, että moista ei voi esittää ilman että ensin pitäisi kajota perustuslakiin, sillä Meren mukaan "jatkamme asian selvittämistä". Niin että sellaista todellista isänmaallisuutta, joka perustuu joko suoranaiseen piittaamattomuuteen, (perustuslain) lukutaidottomuuteen tai muusta syystä täydelliseen perehtymättömyyteen omaa työtä säätelevästä perusperiaatteesta. Erityisen kornia tämä on siksi, että sen sanoja on varatuomari ja perustuslakivaliokunnan jäsen.

Leena Meren todetessa, että "nykyjärjestelmään meillä ei ole varaa", hän tulee samalla todenneeksi, että Suomella ei ole varaa perustuslakiin, joka kuitenkin luonnehtii kaikkia itsenäisiä valtioita. En haluaisi kertoa hänelle esimerkkejä maantieteellisistä yksiköistä, joilla ei sitä ole, eikä kansallisvaltiouskoisen puolueenkaan luulisi sellaisia halajavan.

Suomen Uutisten jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Onko perhe vain hyvätuloisen suomalaisen oikeus?

Tänään Hesarissa julkaistun mielipidekirjoituksen mukaan Petteri Orpon sisäministeriö valmistelee lainmuutosta, jossa perheenyhdistämiseen vaaditaan yhdistäjältä 2600 euron kuukausittaiset nettotulot. Kun samanaikaisesti työ- ja oikeusministeri Jari Lindström toteaa, että maahanmuuttajille ei tarjota työllistymiseen mitään ohituskaistaa (ei siis ilmeisesti edes etuajo-oikeutta kuntouttavaan työtoimintaan, työehtosopimuksia alittaviin palkkoihin tai matalapalkka-alojen töihin), nähtäväksi jää, mitä kautta maahanmuuttaja ylipäätään työllistyy Suomessa saati niin, että hänellä olisi oikeus perheeseen.

Jo nyt monille aloille on vaikeuksia saada kotoperäisiä tekijöitä edes työntämällä, kuten bussikuskeiksi, joka ei ole varsinainen matalapalkka-ala, mutta jää kuitenkin selkeästi alle tuon vaaditun 2600, puhumattakaan siitä, mistä jatkossa saadaan lähi- ja apuhoitajat vanhainkoteihimme, kun sairaanhoitajakin saa tehdä jatkuvaa kolmivuorotyötä voidakseen edes haaveilla em. tulotasosta. 

Millainen tulotaso sitten vaaditaan perheenyhdistämiseen? 2600 euron nettotienesteille tarvitaan noin 4000 euron bruttotulot. Tämä onnistuu ehkä IT-huippuosaajilta tai vierailevilta professoreilta, jos siis maahanmuuttajia ajatellaan, tai menestyvältä yrittäjältä. Tai vakituisesti palkatulta keskiasteen lehtorilta, jos hänellä on kaikki ikälisät ja useamman aineen opetustunteja, ja vielä oppilaanohjausta päälle, ja sellaisia ei maahanmuuttaja saa: lehtoraattia saati ikälisiä, koska hänen työkokemuksensa eivät kuulu Suomen kunta-alojen piiriin, ja toisaalla hankitun pätevyyden suoraan tunnustamisesta ollaan kaukana. 

Sisäministeri näyttää olevan Hommafoorumin panttivankina - kuten vasemmistoliiton Annika Lapintie huomautti - ja oikeus- ja työministeri tietämätön siitä, että hänenkin rooteliaan säätelee perustuslaki, jonka mukaan kaikki Suomessa asuvat ihmiset ovat lain edessä edes periaatteellisesti samanarvoisia. Jos perheenyhdistäminen aiotaan näillä askelmerkeillä mahdolliseksi, nostettakoon sitten kaikkien alojen minimipalkkaa noin 4000 euroon. Muuten perhe-elämään on oikeus vain hyvätuloisilla Suomen kansalaisilla, jolloin rajalinja ei kulje vain kansalaisuuden vaan myös tulojen mukaan. Tällä meiningillä loppuvat Suomesta paitsi työntekijät sellaisilta aloilta, joihin ei kukaan syntyperäinen suostu työntämättä, myös lapset, ja huoltosuhteemme käy mahdottomaksi. 

Hesarin kirjoituksen voi lukea klikkaamalla otsikkoa. 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tervemenoa kotiin toivottavat persut

Kansanedustaja Pentti Kettusen (PS) ja viidentoista hänen puoluetoverinsa kannattaman aivopierun (anteeksi, lakialoitteen) mukaan naimisissa olevien naisten tulisi päästä sitä aiemmin eläkkeelle, mitä enemmän he ovat synnyttäneet lapsia, aina kolmanteen lapseen asti. Sen pidemmälle Kettunen ei uskalla mennä, että ehdottaisi porrastamista aina ylös taivaaseen asti, jos lapsia sattuisi olemaan esimerkiksi kaksitoista, varmaankin siksi, että muutenhan voisi tapahtua hänen ja hänen puoluetovereidensa pelkäämää islamisaatiota; todennäköisemmin kuitenkin sattuisi lestadiosaatiota.

Aloite on suoraan 1800-luvulta. Se asettaisi naiset eriarvoiseen asemaan sen perusteella, ovatko he avo- vai avioliitossa, ja Suomen perustuslain mukaan kansalaisten eriarvoinen kohtelu on kielletty. Toiseksikaan aloite ei ota mitään kantaa siihen, riittääkö, että nainen on ollut naimisissa synnytyshetkellä vai onko se ihan samantekevää, vaikka kaikilla kolme lasta olisivat syntyneet eri avioliitoissa eri isän kanssa, vai peräti siten, että yksi ja sama äiti olisi sattunut menemään saman miehen kanssa kolme kertaa naimisiin. Ei sen puoleen, että sillä pitäisikään olla väliä. Aloite mahdollistaisi eläkkeen toivossa tehdyillä paperiavioliitoilla keinottelun. Kolmanneksi aloite rankaisee niitä, jotka eivät kykene lisääntymään omin avuin, ja adoptioita Kettunen ilmeisesti pitääkin ei-hyväksyttävinä.

Vakavin seuraus aloitteella on kuitenkin se, että se tekee avioliitossa synnyttävistä naisista riippuvaisia miehistään, olivat nämä ihmisinä sitten miten kelvottomia tahansa. Eläkkeellä ei nimittäin työeläkettä pääse kertymään, mikä tiedoksi Kettuselle. Joutuvat sitten almuja miehiltään kerjäämään, ja maksamaan kotityönä tai luonnossa, jos haluavat edes uusia kutimia ostaa.

Oli Kettusella nyt kyllä Kettusen häntä kainalossa.

Lakialoitteen voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

torstai 20. helmikuuta 2014

Miksi sukupuolineutraalia avioliittoa ei voi vastustaa ydinperheargumentilla


Jos sukupuolineutraalia avioliittoa vastustetaan siksi, että katsotaan lapsella olevan oikeus sekä isään että äitiin, tämän oikeuden toteutumista ei nytkään voi sanktioida mitenkään. Ajatellaanpa vaikka leskiä, riitaisesti eronneiden yksinhuoltajien perheitä, perheitä, joissa toinen vanhempi on muuttanut ulkopaikkakunnalle tai ulkomaille.
Avioliiton yhteys lasten saamiseen on muutenkin epäselvä. Omassa tuttavapiirissäni on lukuisia aviopareja, jotka eivät kykene saamaan lapsia tai eivät halua lapsia. Jos avioliiton tarkoitus on lapsien tekeminen, sitten varmaan pitäisi kieltää postmenopausaalisten naisten avioituminen (kiitos Joonas Lyytinen ideasta!) ja vapaaehtoiset sterilisaatiot.

Erossa etävanhemmiksi jääneiden etävanhemmus tulee myös samalla logiikalla kieltää, kieltämällä etävanhempia muuttamasta toiselle paikkakunnalle kuin missä hänen lapsensa asuvat, puhumattakaan toisesta maasta. Viis siitä, että perustuslain mukaan asuinpaikan saa valita vapaasti, siis ainakin periaatteessa.

Mutta kyllä lähivanhempaan pitäisi sitten tällä logiikalla kohdistaa sanktioita. Avioeron tai puolison kuoleman jälkeen tulee lähivanhempaa velvoittaa avioitumaan uudestaan vuoden kuluessa.