Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasse Männistö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasse Männistö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. toukokuuta 2017

Nuorille ökyille mannaa kahdella kädellä

Porvoon porvaripuolueet (Kok+RKP) päättivät sitten korottaa apulaiskaupunginjohtajan ja toimialajohtajien (kuten sivistys- ja sote-johtajan) palkkoja 400 eurolla kuukaudessa, aikana, jolloin KiKy alentaa näiden alojen efektiivisiä palkkoja. Yleensä tällaiset pruukataan perustella sillä, että muuten ei näihin saataisi kyvykkäimpiä hakijoita vaan sellaiset hakeutuisivat muuten Terveystaloon ja Attendoon. 

Nämä "nöyrät kyvyt" tarkoittavat Laura Männistön ja Lasse Männistön kaltaisia nuoria ökyjä, jotka saavat kaikkea mannaa kahdella kädellä: Soten myötä kultaisia oksia ja entistäkin kilpailukykyisempiä julkisen sektorin työpaikkoja. Siis palkaltaan.

Mitä tämä hyvin palkattu johtajisto sitten tekee? Yksityistää julkisen terveydenhuollon tai vähintäänkin antaa sellaisia sisäpiirin tietoja julkisen terveydenhuollon asiakasrakenteesta, joka romuttaa julkisen terveydenhuollon kilpailukyvyn lopullisesti, jättäen sinne vain sarjahoidettavat tai elämäntapasairaat.

Kyse on siis Sote-alojen johtajiston palkkakilpailukyvystä, viis suorittavasta sektorista, joka tekee sikariportaankin tuloksen. Henkilöstön selkänahasta tämä tulos revitään niin että hoito- ja opetusaloilla mietitään tarkasti, onko varaa mennä enää Lintsille lasten kanssa kesälomarahoista. 

Kokoomuksen ymmärrän, mutta nyt tuli todistettua, että RKP:kin on porvaripuolue.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kuinka vanhuksista hankkiudutaan eroon Sote-uudistuksessa

Kuten Seuran blogisti Jussi Korhonen erittäin osuvasti kiteytti, hallituksen sulle-mulle -politiikassa jokainen puolue sai jotakin, samantyyppisesti kuin Jukka Virtasen suomennuksessa Hanna ja Niilo laulusta Havana Gila. Kun PerSut saivat nuivan maahanmuuttopolitiikkansa, Keskusta on Niilo, joka sai maakuntasatraappinsa. Kokoomus on sitten Hanna, joka sai markkinat yksityisille terveydenhoitoyrityksille. Samalla se sai myös työpaikkoja politiikkaan kyllästyneille kokoomuslaisille, kuten tiedämme Männistön Lassesta ja Turusen Joonaksesta, josta ei vielä tätä ennen oltu kuultu politiikkona, mutta nyt hänet tulemme tuntemaan liiketoiminnan kehityspäällikkönä. Nyt he vievät politiikkoina hankkimansa sisäpiiritiedon siitä, miten kilpailutus kunnissa tullaan Sote-uudistuksessa järjestämään, mukanaan Mehiläiseen aivan samoin kuin Laura Räty Terveystaloon. Tieto ei mene hautaan, mutta vanhukset menevät, ainakin mikäli se Mehiläisestä riippuu.

Mitä tämä järjestäminen sitten Sote-uudistuksessa on? Kun Keskusta sai maakuntansa, sen käsiin siirrettiin sellaista valtaa, joka aiemmin kuului sellaisille kunnille, joissa ei ollut keskustaenemmistöä. Terveyspalveluista (sosiaalipalveluista ei edelleenkään olla puhuttu oikeastaan mitään, eikä puhutakaan, koska ne eivät kiinnosta porvaripuolueita ja ne pyritään lakaisemaan maton alle) päätettäessä valtaa siis tulee keskittymään uusiin elimiin, maakuntiin, mikä muuten on sen porvarihallituksen periaatteen vastaista, että byrokratiaa pitäisi karsia.

Kun maakuntatasolla järjestetään terveyspalveluita, tässä kilpailussa suuret jyräävät, sillä maakunta on tilaajana niin suuri yksikkö, että tähän volyymivaatimukseen eivät pienet pysty vastaamaan. Suuret toimijat - sellaiset kuin Mehiläinen ja Terveystalo - jyräävät pienet jalkoihinsa, eikä tämän ymmärtämiseen tarvitse edes kaivaa Marxin kapitalismin kritiikkiä naftaliinista. Suuret toimijat myös pyrkivät ostamaan pienempiä yrityksiä ihan kuten missä tahansa liiketoiminnassa.

Näin kävikin Mehiläisen, alansa jättiläisen, ostaessa mm. kuntoutus- ja muita hoivapalveluita tuottavan Mainio Vireen kesällä. Kun yrityskaupasta ei ollut muste ehtinyt kunnolla kuivumaan, alle 4 kuukautta sen toteutumisen jälkeen Mehiläinen antoi työvuorosuunnittelua koskevan ohjeistuksen tytäryrityksekseen siirtyneelle Mainio Vireelle (vai pitäisikö suomen kielioppisääntöjen mukaan taivuttaa Mainiolle Vireelle), jonka mukaan hoivakotien hoitajien työtunteja vähennetään. Toisin sanoen, samasta työmäärästä pitää selviytyä entistä pienemmässä ajassa. Tämä voi toimia terveydenhuollon tukipalveluissa, mutta ei suorittavassa portaassa.

Tähän ilmeiseen epäsuhtaan ehtikin jo kiinnittämään huomiota sosiaalineuvos Veikko Simpanen, joka Demokraatti-lehdessä vaati yksityisiä palveluntarjoajia julkisuuslain alaisiksi Sote-uudistuksen yhteydessä.  https://demokraatti.fi/tata-puhetta-ei-ole-ennen-kuultu-yksityiset-soteyritykset-julkisuuslain-alle/

Tietenkään vanhustenhuoltoon ei ilmesty suorittavia käsipareja tyhjästä, eikä niitä ainakaan ilmaannu, jos samanaikaisesti vähennetään hoitajamitoitusta ja vielä tiukennetaan työvuorosuunnittelua, jolloin hoitajat nääntyvät työtaakkansa alle ja vanhukset jätetään mätänemään sänkyihinsä. Tämä lienee ollutkin Sote-uudistuksen tavoite: vähentämällä hoitajamitoitusta ja tiukentamalla työvuorosuunnittelua, saadaan kyllä aikaan tehoa, mutta hoitoalalla tehokkuus ja laatu tuppaavat korreloimaan negatiivisesti. Mutta ei hätää, sillä Mehiläinen auttaa, sillä sen osake kannattaa, ja niin se kannattaakin, kun samanaikaisesti nostetaan hoidon hintalappua. Mehiläisellä on käytännössä avoin piikki mädännyttää vanhukset sänkyihinsä ja polttaa hoitajat karrelle, ja palkita sen johtoon palkkiovirkoihin päässeet entiset kokoomuskyvyt avokätisesti tästä heitteillejätöstä. Tämän kaiken sivutuotteena tullaan samalla hoitaneeksi vinoutuva huoltosuhteemmekin kuntoon. 

Ylen uutisjutun Mainio Vireen työvuorosuunnittelusta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Huomautuksia Lasse Männistölle perustulosta

Kansanedustaja Lasse Männistö (kok.) kirjoitti Hesarissa perustulosta varsin myönteiseen sävyyn, mikä hyvä onkin perustulon kannalta, sillä se tarvitsee toteutuakseen mahdollisimman laajan rintaman.

Perustulon yhden pääideoista, eli kannustavuuden, Männistö sentään ymmärsi. Hänen kokoomuslaisuutensa ilmeisesti on laittanut hänen päähänsä sellaisia ajatuksia, että perustulolla kannattaisi laskea minimipalkkatasoa ja alentaa veroprogressiota.

Päinvastoin. Perustulo lisää progressiota kaikkia hyödyttävällä tavalla, sillä toteuttaakseen tarkoituksensa, perustulo edellyttää negatiivista tuloveroa, jossa pienten summien tienaaminen ei leikkaa palkkatuloja vaan perustuloa, jolloin työ kannattaa aina tiettyyn, yhteisesti sovittuun tasoon saakka. Progression poistaminen  sen rajan jälkeen - kuten Männistö taitaa uumailla - ei kannata, sillä tämä romuttaa hyvinvointivaltion rahoituspohjan, ja hyvinvointivaltion asiakkaita ovat kaikki, sillä se on muutakin kuin terveyskeskuksia. Tämän myöntäminenhän on aina ollut Kokoomukselle hyvin nihkeätä.

Minimipalkkojen laskeminen taas edellyttäisi ammattiyhdistysliikkeen romuttamista, eli Männistö vaatii laajaa yhteiskuntasopimusta perustulon toteutumiseksi. Kunnon kokoomuslaisena hän pitää ay-liikettä kilpailukyvyn vihollisena, vaikka sen tavoitteena on taata inhimillinen työelämä, sellainen, joka tarjoaa sellaiset työehdot ja -olot, että siellä myös jaksetaan. Männistön yhteiskuntasopimuksessa perustulo tarvittaisiin palkkatason polkemiseen, toisin sanoen paarialuokan pystyttämiseen.

Ei tämä ole kannattavaa. Männistön mallissa yhteiskunta subventoisi Sodexhon kaltaisten monikansallisten jättien ja veroparasiittifirmojen riisto- ja rosvokapitalismin, joka ei jätä Suomeen muita veroeuroja kuin palkkaorjiensa maksamat.

Jotenkin perustulo pitäisi rahoittaa, mutta siihen Männistö ei tarjoa ainuttakaan realistista mallia, sillä veroilla se maksetaan. Jos Männistö kaavailee yhteiskuntamme veropohjan romuttamista, tipauttamalla matalapalkka-alat vieläkin syvemmälle kuoppaan, josta vain kansainväliset palvelurosv... yritykset voivat heidät pelastaa ja jos hän on madaltamassa veroprogressiota, en näe perustulolle minkäänlaisia edellytyksiä. 

torstai 25. syyskuuta 2014

Annetaan Grahn-Laasosen näyttää

Kun Kokoomus valitsi hallituksen jättäneiden Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön tilalle uudeksi ympäristöministeriksi omista riveistään kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosen, tämä valinta kirvoitti Yle Uutisten Facebook-sivulla todellisen törkyryöpyn. Ehkä "kansa" oli valmiiksi asetettu antikokoomusasetuksille, kiitos äskettäisten Räty-Männistö -suhmurointiyritysten, ja yhdistyyhän Grahn-Laasonen näppärästi Männistöön, myös Stubbin kaveriksi, sillä hän on tämän entinen avustaja.
No, Suomihan on pieni maa ja melkein kaikki tuntevat jonkun. Olen minäkin tavannut kaikki oman elinaikani presidentit, ja tunnen kansanedustajia useista ryhmistä. Varmaan näiden takia minuakaan ei vastedes saa nimittää mihinkään ainakaan julkiseen tehtävään.

Paljon vakavampaa oli kuitenkin se, että Grahn-Laasosta syytettiin useissa puheenvuoroissa reittä pitkin tehtäväänsä nousseeksi, koska tämä on nainen ja vielä suhteellisen nuori. Hänen ansioitaan epäillään, koska hän on nainen. Tietääkseni Grahn-Laasosta aikanaan huomattavasti vielä nuorempina ministereiksi nostetut Paavo Väyrynen ja Ulf Sundqvist eivät saaneet osakseen moisia syytöksiä. Tsemppiä siis Grahn-Laasoselle, näytä ja osoita olevasi näiden asiattomien sikamaisuuksien yläpuolella!

Kuitenkin ainoa, jolla on merkitystä, on politiikka. Toivottavasti Grahn-Laasonen näyttää olevansa tehtävänsä arvoinen, ja panee palttua pääministerinsä lähetyskäskylle suorittaa hallinnonalansa normitalkoot, vaan jatkaa Ville Niinistön työtä, johon kuului mm. uusien kansallispuistojen perustaminen ja ympäristö- ja ilmastolakien aikaansaaminen. Nämäkö ovat niitä turhia normeja, joita Grahn-Laasonen ja Lasse Männistö haluaisivat purkaa vuoden takaisessa normitalkoopamfletissaan?

Turhia eivät myöskään ole Itämeren rikkidirektiivi, haja-asutusalueiden jätevesiasetus tai huvivenesatamien jätehuoltosuunnitelma, kuten Grahn-Laasonen-Männistön pamfletissa väitetään, saati sitten luonnonsuojelulainsäädäntö. Ministerille myöskin tiedoksi annettakoon, että jo nyt parhaillaan ympäristöhallinto yhteistyössä EK:n kanssa yrittää lyhentää ympäristölupien käsittelyaikaa. Tätä pilotoidaan Äänekosken biotuotetehtaalla.

Sitä minä ihmettelen, että miten kehtaavat kirjoitella tuommoisia omilla nimillään ja profiileillaan. Dokumentoitu asenteellisuus on raskauttava asianhaara.

Kiitos Erkki Perälälle ja Lassi Koikkalaiselle - jonka kolumnin voi lukea klikkaamalla tämän kirjoituksen otsikkoa - innoituksesta ja asiantuntevasta tausta-aineistosta!
 
 

torstai 7. marraskuuta 2013

Kokoomuslogiikan ruumiinavaus

Aikaisemmassa postauksessani käsittelin jo kertaalleen Meri-Rastilan kaavasuunnitelmaa, joka lipsahti läpi Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnasta samoin 5-4 äänin kuin yleensä kaikki asukkaiden enemmistön tahdon vastaiset kaavat tapaavat mennä.

Miksi Meri-Rastilan kaava ansaitsee näin paljon huomiota? Alueen luontoarvoista on minua parempia asiantuntijoita, mutta prosessi ja Kokoomuksen logiikka ansaitsevat tarkastelua.

Asukkaiden vaikuttamisyritykset kaavoitukseen ovat jääneet Maankäyttö- ja rakennuslain kuulemispykälästä huolimatta käytännössä jälkikäteisiksi kaavaesitysten torppausyrityksiksi, ja nyt kerrankin kun olisi ollut mahdollisuus huomioida asukaslähtöinen rakentava lähestymistapa, vaihtoehto, joka toteuttaa kaavan tavoitteet tuhoamatta tärkeätä luontokohdetta, tästä ei voi johtaa kuin kaksi johtopäätöstä:

1) Asukkaiden mielipiteellä ei ole väliä. Kaupunkisuunnittelulautakunta halusi osoittaa kaupunkilaisille kaapin paikan, ja Meri-Rastila oli arvovaltakysymys. Meri-Rastila antaa varoittavan esimerkin: älkää kaupunkilaiset tulko sotkeutumaan kaupunkisuunnitteluun vastaisuudessakaan, senkin pikkusieluiset nimbyt.
2) Kokoomuksessa ei ymmärretä, mitä tarkoittaa mielipide. Jos kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Matti Niiranen, jonka tiedän Kokoomuksen hyviksiin kuuluvaksi Lasse Männistön tavoin, palauttaa kaavakiistan mielipiteisiin, niin hän on nyt väärillä jäljillä. Eihän tässä ole kyse mielipiteistä vaan logiikasta. Jos kerran asukkaiden vaihtoehtokaava - joka toteuttaa kaikki Kaupunkisuunnittelulautakunnan itse hyväksymät tavoitteet, kuten kerrosneliömetrimäärän ja tavoitteen välttää kaupunkirakenteen leviämistä olemassaolevaa kaupunkirakennetta tiivistämällä - ei kelpaa, Kokoomuksessa ei osata logiikkaa. Jos kerran vaihtokaava toteuttaa kaikki tavoitteet, tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että se ei kelpaa siksi, koska vaihtoehto 1) eli koska se on asukkaiden mielipiteen mukainen. Jolloin paradoksaalisesti Niiranen onkin sikäli oikeassa, että kyse onkin mielipiteistä: asukkaiden mielipide on väärä ja kaupunkisuunnittelulautakunnan 5-4 -enemmistön oikea.

Sori siis, Niiranen ja Kokoomus. Minun ei tarvitse olla kanssanne samaa mieltä, etenkään kun minulla ei ole mitään tekemistä Helsingin kunnallispoliittisen päätöksenteon kanssa.

Ourcity-vaihtokaavaan voi tutustua klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Kokoomus vetäisi asukasmielipiteen vessasta alas

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Meri-Rastilan asukkaiden esityksen OurCity, jossa asukkaat olivat itse tuottaneet vaihtoehtoisella kaavaesityksellä saman kerrosneliömetrimäärän kuin nyt hyväksytyssä kaavasuunnitelmassa, joka tuhoaa arvokkaan metsän. OurCity oli osallistuvan kaupunkisuunnittelun asukaslähtöinen pilottiprojekti, ja nyt kai on viimeistään selvää, että ainut mahdollisuus asukkaille vaikuttaa kaavoihin on valittaminen, jos kerran suunnitteluun osallistumista ei sallita.

Meri-Rastilaa kommentoi Facebookissa Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö: "On se kauheaa, jos joku tuottaisi asuntoja tähän asuntopulan keskellä painivaan kaupunkiin. Auta armias. Metsästäkin säästyy Meri-Rastilassa 80%.".

Niin, on se kieltämättä kauheaa, jos kerrankin asukkaiden rakentava lähestymistapa saisi vastakaikua, ja heidän ehdotuksensa, jossa sama asutus mahdutettaisiin tiivistämällä ilman, että metsä menisi, oltaisiin hyväksytty. Eihän se nyt käy, kun piti osoittaa, että asukkaat ovat vain nimbyjä, eikä tästä kerrasta voinut tehdä edustavaa poikkeusta. Tämä on siis Kokoomuksen käsitys asukasmielipiteestä. Voi vetää vessasta alas.

No, kaupunginhallitukseen tämä vielä menee. Ei taida olla ensimmäinen kerta, kun kaupunkisuunnittelulautakunta osoitti kuntalaisille kaapin paikan, Maija Anttilan kaudella tällainen oli sääntö, ei poikkeus, tahtopolitiikalla jyrääminen. Edustuksellinen demokratia viis, arvovalta kuus.