Kaupunkiluontoliike on lakkautettu

Elokuussa 2020 perustettu Kaupunkiluontoliike ry on lakkautettu yhdistyksen Maunulan ulkoilumajassa pidetyn syyskokouksen yksimielisellä päätöksellä keskustelun jälkeen 22.11.2025, ja Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi lakkautusilmoituksen 25.11.

Kaupunkiluontoliike perustettiin elvyttämään suunnilleen 2006-2010 tienoilla aktiivisesti toiminut Kaupunkimetsäliike, ja ympäristöjuristi Lauri Nordbergin ehdotuksesta se otti nimekseen Kaupunkiluontoliike, koska tarkoitus oli kaupunkimetsien lisäksi puolustaa muitakin kaupunkiluonnon elinympäristöjä. Otimme kantaa, teimme selvityksiä (mm. Riistavuoren liito-oravista ja Malminkartanon kaavoituksesta) ja hallinto-oikeusvalituksia.

Vuosikokouksessa keskustellun jälkeen tulimme yksimielisesti siihen johtopäätelmään, että jokainen tämän pienen yhdistyksen aktiiveista vaikuttaa luonnon puolesta monia muitakin kanavia pitkin, ja aikaa ei riitä kaikkeen. Itse kunkin meistä vaikuttamistyö tulee hoidetuksi tehokkaimmin, jos osaa keskittyä tehokkaimpiin käytettävissäoleviin kanaviin, ja minä yhdistyksen perustajana, historian ainoaksi jääneenä puheenjohtajana ja yhdistyksen hautaajana aion keskittyä Suomen Luonnonsuojeluliiton tehtäviin, ja meitä vaikuttaa lisäksi erilaisissa asukasliikkeissä ja -yhdistyksissä sekä kampanjoissa ja muissa luonnonsuojeluliikkeissä. Lisäksi varsinkin SLL on viime vuosina niin aktiivisesti ottanut kantaa ja heillä on käytettävissään yleensä parhaimman käytettävissä olevan luontoasiantuntemuksen lisäksi myös lakiasiantuntemusta. SLL:n jäsenjärjestöistä varsinkin Helsy on ollut näiden 5 vuoden aikana erinomainen yhteistyökumppani esimerkiksi Hesperianpuistossa ja Riistavuoressa.

Yhdistyksen vähäiset jäljellejääneet kassavarat päätettiin yksimielisesti lahjoittaa Luontoliiton Metsäryhmälle.

Työ jatkuu, mutta toisilla areenoilla. Tämä blogi kuitenkin pidetään elossa ja sinne voidaan ehkä jatkossakin päivittää kaupunkiluontoaiheisilla teemoilla.

Kaupunkiluontoliike vaatii Stansvikin jättämistä rauhaan

 2005-2006 paikkeilla itäisestä Helsingistä kuului kummia. Siellä alkoi syntymään paikallisista viheralueista huolestuneita ja niitä puolustavia pro-liikkeitä kuin sieniä sateella. 2002 yleiskaava, jonka karttaa oltiin alettu kutsumaan verikartaksi, kohdisti uhkia monille viheralueille, etenkin Itä-Helsingissä. Kansalaisliikkeet Myllypurossa, Vuosaaressa ja Laajasalossa julkistivat oman yhteisen metsämanifestinsa, tekivät lausunnon Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta ja pitivät kansalaisvaikuttamisen kurssin Itiksen työväenopistossa ja työpajan Suomen sosiaalifoorumissa. Oli syntynyt Kaupunkimetsäliike, johon liittyi toimijoita myös lännemmästä, kuten Malminkartanosta ja Laaksosta, Keskuspuiston eteläreunalta. 

Laajasalon Stansvikin metsä on yksi Helsingin vanhimpia metsiä; ainakin sen ikihongat lienevät vanhimpia tunnettuja pääkaupungin puita. Stansvikista löytyy yli 20 erilaista luontotyyppiä, ja nykyään jopa liito-orava, erityisessä suojeluksessa olevia pienvesiä ja niin edelleen. 

Kirjoitin kaksi vuotta sitten, että Stansvikista voi mahdollisesti tulla pääkaupunkiseudulla tapahtuneen kuntalaisten luontoheräämisen päänäyttämö, eräänlainen urbaani Koijärvi. Nyt tälle Koijärvelle on pystytetty leiri, joka on pystyssä jo toista viikkoa. Suojelemassa ovat olleet muun muassa Luontoliiton metsäryhmä, Elokapina, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys sekä paikallisia aktiiveja.

Myös Kaupunkimetsäliikkeen perinteen jatkajaksi perustettu Kaupunkiluontoliike on hengessä mukana ja ei vain kannattaa vaan vaatii Stansvikinkallion ja siihen sidoksissa olevien metsien jättämistä rauhaan ja niiden rauhoittamista mieluiten Stansvikin luonnonsuojelualueeksi. Stansvikinharjun suojelualue on hyvä alku, mutta se ei riitä, ja ekologisen jatkuvuuden nimissä suojelualueen tulisi jatkua saumattomasti Stansvikin metsiin ja Stansvikinkalliolle. 

Kaupunkiluonnon puolustajat järjestäytyivät Pirkkolassa - uuden yhdistyksen nimeksi Kaupunkiluonto ry - Stadsnatur rf

Suomen luonnon päivänä Helsingin Keskuspuistossa pidettiin kaupunkimetsäliikkeen perustamiskokous, jossa oli läsnä 14 henkeä. Kokouksessa perustettiin keskustelun jälkeen yhdistys, joka saa nimekseen Kaupunkiluonto ry- Stadsnatur rf. Tämä siksi, että yhdistyksen on mahdollista puolustaa muutakin kaupunkiluontoa kuin metsiä.

Yhdistys tulee saamaan sisäiseksi keskustelu- ja tiedotuskanavaksi googlegroup-ryhmän. Sen lisäksi se tulee tiedottamaan ja ottamaan kantaa Kaupunkimetsäliikkeen Facebook-ryhmän kautta sekä mahdollisesti muuallakin sosiaalisissa medioissa mahdollisuuksien mukaan Instagramin, Twitterin ja blogien kautta.

Yhdistys valitsi ensimmäiseksi puheenjohtajakseen VTM, luonto- ja ympäristöneuvoja Michael Perukankaan. Hallituksen muodostavat hänen lisäkseen

Susanna Laura Pitkänen

,

Tuomo Pilvijärvi

, Ulla Montin ja Toni Amnell.

Tässä "käräjäkalliolla" Pirkkolaan suunnitellun uuden urheiluhallin kohdalla perustamiskokous pidettiin

Kaupunkimetsäliikkeen perustamiskokous Pirkkolassa 29.8.

Kaupunkimetsäliike Perustamiskokous 29.8.2020 Paikka: Pirkkola, suunnitellun urheiluhallin ”käräjäkivet”, uimahallista länteen oleva aidattu alue Aika: Lauantai 29.8.2020 kello 19.00 Asialista 1. Paikallaolijat 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Järjestäytyminen: kokoukselle valitaan puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat ja pöytäkirjantarkastajat 4. Liikkeen tarkoitus 5. Liikkeen toimintatavat a. viestintä i. kuka ja missä, millä mandaatilla? ii. mielipidekirjoitukset, sosiaalinen media iii. miten? Mikä on viestimme ja viestimistyylimme? b. suora toiminta c. yhteys päättäjiin d. yhteistyö asukasyhdistysten, luonnonsuojelujärjestöjen ja ulkoilujärjestöjen kanssa e. jäsenmaksu? 6. Liikkeen nimi 7. Valitaan puheenjohtaja ja hallitus 8. Seuraavia toimia? a. Pirkkola? b. Riistavuori? c. Pajamäki? d. Kivistön Kartanonmetsä? e. Muuta?

Kansalaistoimijuuden ontologiaa: kaupunkimetsäyhdistystä perustamassa

Tämä Pirkkolan metsä, jonne on suunniteltu urheiluhalli, on halliyhtiön mukaan lähes puutonta, Tämä "lähes puuton" metsä toimi kimmokkeena seuraavaksi esittelemälleni hankkeelle.  
Harrastukseksi ja välillä puolipäivätyöksi kaupunkimetsien kanssa puolitoista vuosikymmentä toimineena, niin aktivistina kuin välillä tutkimuksen kuin politiikankin kanssa flirttailleena, minulle ovat tulleet selviksi niin vapaan, järjestäytymättömän kansalaistoiminnan kuin järjestäytymisenkin hyvät ja huonot puolet.

Kaupunkimetsäliikkeen aktiivisimpina alkuvuosina (2006-2008, ajoittain senkin jälkeen) on aika ajoin keskusteltu siitä, pitäisikö eri puolilla toimivien kaupunkimetsien puolustajien järjestäytyä. Olen nyt kasvanut siihen ymmärrykseen, että kyllä välttämättä pitäisi. Ymmärrän vapaaseen kansalaisliikehdintään liittyvän romanttisen latauksen, mutta latauksista viis. Haluan tuloksia. Koska kuitenkin liike määritelmän mukaan jähmettyy järjestäytyessään, oien suunnitellut yhdistyksen nimeksi Kaupunkimetsäliike r.y., Kaupunkimetsä r.y. tai Kaupunkimetsien ystävät tai puolustajat. Tai miksei Ei enää palaakaan kaupunkimetsistä. Nimiehdotuksia sopii kommentoida. Oma suosikkini on kuitenkin Kaupunkimetsäliike, kunnioittaen liikkeen historiaa, perustajia ja työtä, vaikka tämä nimi sisältäisikin sisäänrakennetun ristiriidan, jähmetetyn liikkeen.

Puoluepoliitiikka on altista kompromisseille, eikä aina ole selvää, että edes kaikilla oman ryhmän jäsenillä on yhteiset prioriteetit tai ainakaan tavoitteiden tärkeysjärjestys olisi sama. Minulle tärkeysjärjestys on selvä: ensimmäiseksi on luonto, toiseksi on luonto ja kolmanneksi on luonto. Luonnolla on minulle sekä itseis- että välinearvo, ja kaikkien muiden sinänsä edistämisen arvoisten tavoitteiden puolustaminen vie aikaa ja energiaa luonnon puolustamiselta. Ajattelin liittyessäni VIhreisiin, saadessani suoran kanavan päätöksentekoon, voivani käyttää tätä kanavaa täysimääräisesti luonnon puolustamiseen. Nyt olen oppinut tämän olevan tehoton kanava, kun huomioon pitäisi ottaa luonnon lisäksi muutakin ei vain yhdyskuntasuunnittelullisine mutta myös kansantaloudellisine heijastevaikutuksineen.

Toki puoluepolitiikkakin on, tai ainakin se on ollut kansalaistoimintaa. Näin ainakin tahdoin ajatella idealistina liittyessäni puoluepoliittiseen liikkeeseen. Kuka tahansa voi liittyä mihin tahansa puolueeseen, ja oikein pelaavalle tie on auki taivaaseen asti. En kuitenkaan halua pelailla, vaan keskittyä asiaan. Sen verran olen tosikko tai asiapentti. Puolueet ovat jähmettyneitä liikkeitä, ja järjestäytymättömällä kansalaistoiminnalla on etunsa. Se on muotisanaa käyttäen "ketterää": siihen voi osallistua vain silloin kun asia kiinnostaa, ja silloin kun asia kiinnostaa, se yhdistää, kun taas puoluepolitiikassa etsitään vain eroja. Ja kyllä niitä löytyy, ainakin kun luupilla katsoo. Mieluummin kuitenkin katselen sillä luupilla sammaleita.

Vapaa kansalaisliike ei kuitenkaan voi ottaa kantaa mihinkään, kun kaikilta jäseniltä ei voi tarkistaa heidän henkilökohtaista kantaansa esimerkiksi siksi, että mitään henkilörekisteriä ei ole esimerkiksi siksi että vapaan kansalaisliikkeen jäsenyydestä ei oikein voi puhua. Kukaan ei oikein edusta ketään, eikä mandaattia voi kysyä. Tämän ymmärsin jo silloin kun minuun otettiin yhteyttä Itä-Helsingistä kun sielläpäin erilaiset pro-liikkeet olivat alkaneet kutsua itseään Kaupunkimetsäliikkeeksi, ja minulta kysyttiin, että voiko perustamani Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -liike allekirjoittaa Kaupunkimetsäliikkeen metsämanifestin. No ei voi, vaikka minä voinkin sen kirjoittaa yksityishenkilönä.

Edelläsanotusta seuraa myös se, että vapaan kansalaisliikkeen asema on väistämättä aika lailla olematon. Se on olemassa vain konkreettisen toiminnan kautta, mutta kun tavoitteena kuitenkin on vaikuttaa kaavoitukseen, tämä ei onnistu kun toimijaa ei Maankäyttö- ja rakennuslain vallitsevan tulkinnan mukaan ole edes olemassa. Sen valituksia ei esimerkiksi oteta huomioon, koska se ei ole sen paremmin todellinen kuin juridinenkaan henkilö.

Järjestäytynyt Kaupunkimetsäliike voisi tulla vaarinotetuksi kannanottajana kaavoituksessa. Eikä suoran toiminnan järjestäminen ole sen vaikeampaa tai "epäketterämpää" kuin liikemuotoisessakaan toiminnassa. Kiinnostuneet ilmoittautukoon mukaan, rekisteröitymismaksun voin hoitaa itse. Kun kiinnostuneita on ilmoittautunut hallituksen tarpeiksi, kutsun perustamiskokouksen kokoon.

Mitä virkaa sitten tällaisella järjestöllä olisi? Kannanottojen lisäksi se voisi tarpeen tullen järjestää tapahtumia niin ulkoilmakansanjuhlista metsänteippauksiin ja liito-oravan pönttötalkoisiin. Se voisi laatia ainakin tilata luontokartoituksia ja mahdollisesti jossain vaiheessa tehdä julkaisuja, järjestää näyttelyitä tai kouluttaa asukasliikkeitä esimerkiksi liito-oravahavainnointiin tai pesäpönttöjen rakentamiseen. Lisää kaupunkia -ideologian kidnapatessa ainakin Helsingin kaupunklsuunnittelun, vastavoima tarvitaan.

Yhdistyksen olisi tarkoitus yhdistää eri puolilla asuvat, metsien hoidosta ja käytöstä sekä luontoarvojen heikosta huomioinnista huolestuneet. Itselleni ovat läheisimpiä alueita Porvoon Humlan, Joonaanmäen ja Sikosaaren lisäksi Vantaan Kanniston (Kivisto) Kartanonmetsä, ja Helsingistä Keskuspuisto, Patterinmäki, Veräjämäki-Koskela ja Riistavuori ja muut Haagan metsät. Tiedän, että idemmässä esimerkiksi Ramsinniemi ja Vartiokylänlahti tarvitsevat puolustajansa. Mukaan mahtuu kuitenkin mistä päin tahansa Suomea, ja myös kannatusmielessä. Kaikkien ei tarvitse olla metsän teippaustalkoissa mukana, vaan jokainen voi valita, missä ominaisuudessa haluaa olla mukana tukemassa hyvää asiaa.

Yhdistyksen ei olisi tarkoitus kilpailla jo olemassaolevien toimijoiden kanssa - Suomen Luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Pro Luonto ja niin edelleen - vaan tehdä niiden kanssa yhteistyötä. Fokuksena olisivat aina metsät, ja pyrkimys ripeään toimintaan. Yhdistys on kiinnostunut vain metsistä, eikä sen tehtävänä ole käydä kauppaa siitä, minne saa kaavoittaa tai mitkä metsien luontoarvoista olisivat kaupan. Toki se voi, ja sen pitääkin arvottaa metsiä luonto- ja virkistysarvojen mukaan, ja virkistysarvoissa painavat muutkin kuin silkat luontoarvot, kuten sijainti.

Yhdistyksen toiminnan pääpaino lienee ainakin alussa pääkaupunkiseudulla, mutta mukaan saa liittyä kuka hyvänsä asiasta kiinnostunut. Yksi syy yhdistyksen olemassaololle olisi myös korostaa metsien virkistysarvoja. Ne eivät nauti nykyisellään mitään lainsuojaa, ja siksi ulkoilijoiden onkin ollut aina pakko löytää liittolaisiksiin esimerkiksi liito-oravia tai lahokaviosammalia. Mieleeni muistuu raita Ekhnaton rakastui aurinkoon Hectorin albumilta Herra Mirandos, jossa Hector lausui: "aivan viimeiseksi he yrittivät rauhoittaa jotakin ihmiselle sopivaa". 

Jos haluat olla mukana suunnittelemassa uutta yhdistystä, ota yhteys michael.perukangas at gmail.com tai furttis at hotmail.com. Jos kiinnostuneita alkaa ilmoittautumaan hallituksen tarpeiksi, sitten sovitaan järjestäytymiskokous kesälomien jälkeen tai syksylle. Tiedän, että järjestön pyörittäminen edellyttää jonkin verran lakisääteistä paperityötä; olen siihen valmis.

Pajamäen metsää. Punaisella ristillä merkatut puut kaatunevat, jos Raide-Jokerin tunneli toteutuu.

Miten sananvapaus suhtautuu politiikkaan?

Jo pitkään poliittisen vaikuttamisen liepeillä toimineena olen huomannut, että sananvapaus jää poliittisissa puolueissa usein sanahelinäksi. Annan tästä seuraavaksi joitakin esimerkkejä. Oma kymmenien vuosien odysseiani on kulkenut oikealta vasemmalle. En kuitenkaan ole mikään Jörn Donner siinä mielessä että olisi puoluetta suurempi. Olen vain minä. En ole osa politiikkaa, vaan se on osa minua.

Kesä 1992. Luoteis-Helsingin Kokoomusnuorista pari hallituksen jäsentä otti minuun yhteyttä. He pyysivät ylimääräistä yhdistyksen kokousta, jonka tarkoitus oli syrjäyttää silloinen yhdistyksen puheenjohtaja. No, sellainen pidettiin, ja minut valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Kun valinta kantautui lomailleen syrjäytetyn puheenjohtajan korviin, hän ns. tuli lankoja pitkin, ja sanoi selkosuomeksi antavansa minulle turpaan.

Pian tämän jälkeen aloitin sosiologian opinnot. Tapasimme fuksiryhmän kanssa mennä ns. ottelemaan pohjia erään fuksiryhmäläisemme pikkuyksiöön. Nyttemmin tämän SDP:ssä toimivan opiskelukaverini yksiön päätyseinältä minua tervehti Che Guevara. Kun asunto koostui vain eteisestä ja huoneesta, Chen katse ulottui kaikkialle, ja hänet näki jo sisääntullessa. Chen katse vuosikymmenien takaa mittasi minut kiireestä kantapäähän. Hänen mielestään toimintani Kokoomuksessa perustui itsepetokseen ja väärään tietoisuuteen.

Tein tämän harhaekskursion taustoittaakseni sitä päätöstä, kun heti alkusyksystä 1992 erosin Kokoomusnuorista. Heti eroamiseni jälkeen minulle soitti merkittävä vaikuttaja Kokoomuksen Nuorten Liitosta, joka kysyi, mitä oikein haluan. Kun osoittautui, ettei se asia ollut raha vaan aate, minulle tarjottiin paikkaa ohitse minkään hakumenettelyiden Kokoomuksen aatetyöryhmässä. Näinhän aatteellisuuden kanssa onkin kätevä toimia politiikassa: ulkoistaa se jollekin tietylle porukalle, jotteivät vain ihanteet pääsisi häiritsemään sulle-mulle -harjoitteita.

Sitten elettiin suunnilleen vuotta 2006. Toimin tuolloin aktiivisesti Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeessä, jota olin ollut perustamassa. Tässä ominaisuudessa, kerran juuri kotiuduttuani vastaperustetun Kaupunkimetsäliikkeen kokoontumiseen Vuosaaresta soitin silloiselle demareita edustavalle kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajalle, joka oli kovakorvaisen betonoijan maineessa. Häneen verrattuna Ylermi Runkokin vaikutti partiopojalta. Näpytellessäni keskustellessamme muistiinpanoja hän uhkasi minua oikeustoimilla, jollen välittömästi lopettaisi näpytystäni ja vieläpä hävittäisi muistiinpanojani. Säikähdin, sillä tätä ihmistä ei voinut olla tottelematta; myöhemmin tosin olen ymmärtänyt, että ei muistiinpanojen tekemistä puhelinkeskustelusta voi kieltää, saati uhata siitä oikeustoimilla. Suunnilleen samoihin aikoihin saman puolueen edustaja kaupunginhallituksessa yritti käydä kanssani kauppaa. Hän kysyi minulta, että jos ei Laaksoon voi kaavoittaa, minne sitten, ikään kuin järjestäytymättömän, epämuodollisen kansalaisliikkeen edustajana olisin siinä asemassa, että voisin käydä kauppaa. Myöhemmin kun paljastin Mustavuoressa pidetyn muka-puolueettoman luontoretken järjestäjänä toimivan Luontodemarit, hän poistui Facebook-kavereistani.

Keväällä 2010 Helsingin Vihreiden kevätkokouksessa kuohui. Siellä pari vihreää nuorta nostivat ns. kynnyskysymykseksi erään sittemmin puoluetta vaihtaneen eduskuntavaaliehdokasehdokkaan mukanaolon ehdokaslistoilla, tämä kun oli blogannut kannattavansa pedofiliasta tuomittujen rikollisten henkilöllisyyden julkistamista (miten sivumennen sanoen tehdäänkin). Nämä pari vihreää nuorta vaativat kyseisen henkilön poistamista ehdokaslistoilta. Niin tehtiinkin. Kun bloggasin tästä manööveristä, minulle soitti kyseisen piirijärjestön puheenjohtaja, ja vaati minua poistamaan blogikirjoitukseni, näyttihän se hänen järjestönsä jäsentensäväliset ikään kuin kokoaan suuremmassa valossa.

En toimi enää missään näistä edellämainituista puolueista; Demareissa en olekaan toiminut, joten katson voivani nyt pölyn hieman laskeuduttua jakaa kokemukseni siitä, miten sananvapaus suhtautuu puoluepolitiikkaan. Tämä ei kuitenkaan ole hyvästijättö politiikalle, sillä itseni tuntien, saatan hyvinkin vielä joskus tehdä paluun. Siinä tilanteessa tulen katsomaan eteenpäin, ja voidakseni tehdä sen, katsoin nyt taaksepäin jotta sekin suunta on käsitelty.

Kirjoitustani inspiroi arvostamani vihreä toimija, pitkän linjan aktiivi, herkkä ihminen, joka vaalii ihanteitaan, joka nostatti epäilyä siitä, onko mahdollista olla vääränlainen ihminen (vihreään) politiikkaan. Kyllä voi. Voi nimittäin olla vääränlainen ihminen politiikkaan, jos nimittäin on asioita, joista ei suostu käymään kauppaa.

Puurot ja vellit sekaisin Malmin lentokentällä

Kaavoitukseen vaikuttaminen leimataan tavallisesti nimbyilyksi: vastustetaan melkein mitä tahansa omille nurkille suunniteltua ilman että esitettäisiin, minne se sitten tulee, tai ilman että oltaisiin oltu mukana aktiivisesti vaikuttamassa suunnitelmaan. Tällaistahan se on, sillä ei Maankäyttö- ja rakennuslain vallitseva tulkinta muuta mahdollista. Tässä tulkinnassa osallisuus tulkitaan maantieteellisenä lähietäisyytenä. Esimerkiksi käyttö- tai harrastusosallisuudesta ei puhuta mitään, vaikka moni viettää enemmän hereilläoloaikaansa ihan toisella paikkakunnalla kuin missä asuu, jolloin ei ole ihan yhdentekevää esimerkiksi se, miten liikenne- ja ulkoiluolot kyseisellä paikkakunnalla järjestetään.

Kokemukseni mukaan kaavoitukseen voi vaikuttaa ainoastaan antamalla lausunto kaavasuunnitelmaan, poikkeuksena yleiskaavat, joista järjestetään työpajoja, joista niistäkään ei saada mitään konkreettista evästystä, koska näiden työpajojen ideana on legitimoida suunnitelmat osallisuudella. Yleiskaavahan on sen verta yleisluontoinen suunnitelma, että se ei ota suoraan kantaa mihinkään yksittäiseen suunnitelmaan, vaan se on asemakaavatason asia, ja niihin taas ei pääse vaikuttamaan. Osallisuus kultaa kehnonkin käytännön ja huonotkin suunnitelmat. 

Olen kaava-aktivistina, joka on muotoillut Kaupunkimetsäliikkeen kannan tästä osallisuustulkinnasta Eduskunnan oikeusasiamiehelle, neuvonut joskus asukasaktivisteja: kannattaisi valita argumenttinsa tarkoin. Ihannetapauksessa tietysti kansalaisen pitäisi tarjota tilalle vaihtoehtoa, missä muualla sitten kyseinen hanke haittaisi yleistä etua vähemmän. Minullekin on tällaista kaupankäyntimahdollisuutta tarjottu, vaikka en tietenkään ole siinä asemassa, että voisin käydä kauppaa. 

Hankkeesta valittajan kannattaisi olla koherentti siinä mielessä, että hän valitsisi esimerkiksi sen, keskittyykö enemmän kaavoituksen alle menetettävän alueen arvoon vai sen tilalle kaavoitettavan kohteen arvottomuuteen, kyseenalaistaen esimerkiksi sen arvopäämääränä kokonaan. Samaten kannattaa miettiä, pitääkö luonto- vai virkistysarvoja tärkeämpinä, ainakin itselleen tämä kannattaa tehdä selväksi, sillä samalla ratkeaa se, miten kyseistä aluetta pitäisi hoitaa. 

Sitten kannattaisi aina yrittää löytää mahdollisimman yleinen etu. Esimerkiksi käyköön kyseisen alueen yleistettävät luontoarvot tai suosio ulkoilualueena. "Mutta se nyt vain on tärkeä minulle" ei riitä, sillä kaavoittajat näkevät tällaisen argumentin läpi, ja pelkkä vastustaminen on helppo ampua alas läpinegatiivisena nimbyilynä, vaikka muuhun ei oltaisikaan annettu mahdollisuutta, kuten edellä olen perustellut. 

Tätä nimbyilyn vaikutelmaa on vaikea välttää, jos vastustettavaan hankkeeseen liitetään keskenään useita, jopa keskenään ristiriitaisia arvoja, vähän samantyyppisesti kuin kaikkein dogmaattisimmilla ydinvoiman vastustajilla, jotka suunnilleen näkevät ydinvoiman aiheuttavan avioeroja.  Erityisen selkeästi tämä käy tapauksessa, jossa nimbyjoukko on ollut ehkä suurin, tai ainakin äänekkäin ja vaikutusvaltaisin: Malmin lentokentällä. 

Malmin lentokentän tapauksessa ollaan onnistuttu harvinaisen hyvin sekoittamaan pienen harrastajaryhmän ja yleinen etu, ja perustelemaan tämä milloin luonnolla, silloin kulttuurihistorialla. Tätä argumentaatiota voisi kutsua ai niin, vielä sitäkin -tyyppiseksi. Jos kokatessa huomataan, että on vähän tasapaksua, kokeillaan, josko suolaa ja pippuria vielä lisäämällä siitä tulisi jotain. Jos huomaavat, että jokin argumentti ei olkein kanna, keksivät vielä toisenkin. On harvinaisen paksua perustella oman harrastuksen subventio sekä kulttuurihistorialla että luontoarvoilla, ja vielä väittää tämän kulttuurihistorian tukevan luontoarvojen säilymistä. Vai miten muka lentoliikenne voisi olla hyväksi luontoarvoille? 

Olisi paljon rehellisempää puolustaa rehdisti vain kulttuurihistoriallisia arvoja - joihin kuuluu myös paikallinen, vakiintunut virkistyskäyttö, ja jos tätä virkistyskäyttöä rehellisesti halutaan puolustaa, sen luonteeseen kuuluu jokamiehenoikeus. Jos Malmin lentokenttäalue kaavoitetaan siten, että sen kiertävä virkistysreitti säilytetään, tämähän vain lisäisi kyseisen virkistysreitin suosiota, jolloin siitä pääsisivät nauttimaan nykyistä useammat. Vai onko kaavoituksen vastustajien tarkoitus rajata virkistyskäyttö vain heille itselleen?  Sitäpaitsi, mitä kulttuurihistoriaan tulee, ei ole reilua omia sitäkään: hienosta 
lentokenttärakennuksesta voisi nauttia nykyistä useampi esim. kirjastona tai uimahallina kuin nykykäytössä.