Kommenttini Helsingin luonnonhoidon linjauksiin

Miten puustoiset yhteydet voivat kehittyä, jos aikaisemmin kaupungin itsensä vihersormien elimellisiksi osiksi katsoneita metsiä - kuten Riistavuori - kaadetaan lähes kokonaan rakentamisen tieltä ja viheryhteys korvataan viherkatoilla ja liito-oravanpöntöillä, jotka nekin on väärin asetettu? Kaupunki tekee itse tämän tavoitteen saavuttamisen kovin vaikeaksi sanomalla yhtä ja tekemällä toista, mikä panee vahvasti epäilemään kehittämisen olevan uuskieltä, jonka käyttämisellä on tarkoitus hämätä uskomaan, että metsien suhteen olisi hyvä tahto.

Metsä ei ole teemapuisto, jossa pitää jokaisella liikkumismuodolla olla oma väylänsä. Otetaan vertailukohdaksi Oslon kaupunkimetsä Oslomarka, jossa on monikäyttösuunnitelma, jonka periaatteena on, että siellä on sijansa kaikilla jokamiehenoikeudella harrastettavilla ulkoilumuodoilla.

Silloin kun Pirkkolasta hehtaarin rouhaissut halli valmistui, Anni Sinnemäki lupasi, että tämän jälkeen Keskuspuistoa ei enää nakerreta. Jos sitä ei ehkä nakerretakaan ulkoreunoiltaan pienemmäksi, niin kaikki sen luonnontilan huononnukset ovat sisältäpäin nakerrusta. Ja tätä nakerrusta tekevät kaikki sinne suunnitellut väylät, ovat sitten maastopyöräreittejä tai baanoja. Luonnon monimuotoisuus kärsii aina väylien ympäriltä, ja reunavaikutukset ulottuvat väylästä jopa 100 metrin päähän. 

Tällaista sisäistä nakerrusta on myös Kuninkaantammentien varren luisteluhiihtoväylän ja ympärivuotisen kevyen liikenteen väylän tekemiseksi. Tällaisesta tulee mieleen Monty Python -sketsi "Hassun kävelyn ministeriö". Olisi yhtä loogista tehdä oma väylä kaikille kävelytyyleille kuin pyöräilymuodoille ja hiihtotyyleille. Kuitenkin tällaisen alueen idean tulisi olla sopu sijaa antaa -henkinen monikäyttö. Baanojen paikka ei ole kaupunkimetsissä; ne ovat liikenneväyliä.

Juurisyy kaupunkimetsien kapenemiselle ja nakertamiselle - jolloin myös niiden monimuotoisuus heikkenee - ovat ylimitoitetut kasvutavoitteet, jotka perustuvat vanhentuneisiin väestöennusteisiin. Ja kaupunkibulevardi ei ole keino säästää metsiä, sillä kuten Riistavuoreen liittyvästä vuorovaikutusmuistiosta opitaan, niin kaupunkibulevardi vaatii leveämmän tilan kuin kokoojakatu, sillä tilaa vaativat autokaistan lisäksi ratikkakaista, kevyen liikenteen väylä ja istutettavien puiden rivi. Kaupunkibulevardit ovatkin sekä hölmöläisten matonkudontaa että säkin kantamista valolla sisään; kaadetaan metsää, jotta se voitaisiin korvata katupuiden rivillä.

Kaupunki väittää lisäävänsä monimuotoisuutta ensin poistettuaan sitä. Tämä on käynyt selväksi nyt viimeksi Vallilanlaaksossa, jossa sitä kutsutaan monimuotoisuun lisäämiseksi, että ratikkalinjan tieltä kaadetaan ensin puita, jotka jätetään maastoon monimuotoisuutta lisäämään. Kaupungin mielestä kaadettu maapuu siis automaattisesti lisää monimuotoisuutta, vaikka monimuotoisemmasta ekosysteemistä tietenkin olisi kyse, jos kyseiset puut saisivat kasvaa pystyssä osana monimuotoista metsää. Tällainen uusiokieli vaikuttaa hämäykseltä, ja tämä hämäys taas johtaa siihen, että kaupungin tahtotilaan on hyvin vaikea luottaa.

Raiteet voittavat metsät 100-0

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki herkesi runolliseksi kirjoittaessaan Facebook-päivityksen, jonka nyt jaan , vaikka tiedän tämän epäreiluksi, sillä hän oli jakanut sen kavereilleen. Hän on kuitenkin kovin julkinen henkilö, ja hänellä on Facebook-kavereita niin paljon, että syyllistyn nyt virheeseen tietoisesti. Teen tämän silläkin uhalla, että saatan menettää muitakin vihreitä kavereita kuin Sinnemäen. Koen velvollisuudekseni osoittaa, ettei Lisää kaupunkia Helsinkiin -kansalaisliike ole kidnapannut vihreää kaupunkisuunnittelua Stadissa. Ne ovat tällä hetkellä yksi ja sama.

Kyllä ihminen saa urbaani olla, mutta tällainen hurmioitunut betonimyllärismi unohtaa sen, että todelliset metropolit - eivätkä sellaiset wannabe-metropolinousukkaat kuin Helsinki - osaavat arvostaa viheralueitaan. New Yorkin Keskuspuisto on pyhä, samoin Pariisin Bois de Boulogne, Istanbulin Gülhane Parki, Lontoon Hyde Park tai Berliinin Tiergarten, ja jopa Stadiin verrannollinen Oslo on suojannut Oslomarkansa erityislainsäädännöllä.

Varastan nyt siis Sinnemäen statuksen, tietäen hyvin että moni pitää tällaista halpamaisena temppuna.


"Useimmat viikot ovat kiihkeitä ja täynnä merkityksellisiä asioita, sellaisia että aamulla hiipii mieli jo valmiiksi täynnä keittämään kahvia, sellaisia, joiden aikana harva asia varsinaisesti tulee päätökseensä. Ehkä siksi kiinnitän huomiota usein myös merkkipaaluihin, käännekohtiin ja pysäytyskuviin, sellaisiin joihin tiivistyy samanaikaisesti erimittaisia kehityskulkuja tai valon taittuminen juuri oikealla tavalla.

Tällä viikolla tuli täyteen tasan kaksi vuotta Helsingin palvelemista apulaispormestarina. Lauantaina aamulla kirkkaassa kesäisessä helteessä kävelin läpi Pohjois-Haagan aseman suunnistaakseni Lassilan urheilupuistoon. Kaukana melkein kuin toisessa maassa on sellainen yö kun itkin samalla asemalla kaikkia murheitani jotenkin niin kuin teinitytöt voivat niitä itkeä.

Vuonna 1998 minut nimettiin Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunnan varajäseneksi. Lautakunnassa, jota enää ei ole, suunniteltiin poikittaisen joukkoliikenteen tason parantamista Raide-Jokeriksi kutsutulla hankkeella. Tämän viikon tiistaina tartuin hyvällä mielellä tähän jossain määrin absurdiin lapioon kahdeksan miehen kanssa, ja näin käynnistimme Raide-Jokerin työmaan rakennustyöt alkaneeksi.

Jos tekisin iltarukouksia, kiittäisin jumalaani näistäkin päivistä, joina samanaikaisesti päättyy ja alkaa niin monia asioita jotka täyttävät mieleni aamuisin kävellessäni keittiöön. Kiitos vauvoista jotka saivat nimen, kiitos räystäspääskyistä jotka olivat kirkkaasti tunnistettavia, kiitos marsipaanista kakun ympärillä."

Kauniita, lennokkaita ja yleviä sanoja, joiden taakse kätkeytyy harmaa ja synkeä tulevaisuus. Ainakin liito-oraville ja metsistään välittäville helsinkiläisille. Valitettavasti tuo projekti on taas yksi osoitus, miten luonto ja hiilinielut saavat mennä, jos tulossa on jotain vieläkin ylevämmäksi arvotettua. Esim. Pajamäen Patterinmäestä kaatuu 450 puuta, ml. liito-oravametsien haapoja ja kuusia ja luontodirektiivikohde eli vaahteralehto pilataan vain siksi ettei tunnelia jakseta vetää syvemmälle tai käyttää olemassaolevaa katuverkkoa. Ja metsä tuhotaan minuutin matka-aikasäästön tähden, ja tämä tehdään hyvällä mielellä. Tuhoa syntyy myös mm. Viikissä ja Maunulassa.

Sitten vielä tämä, miten syillä perustellaan seurauksia, kun hanke pitää väkisin perustella rakentamalla asuntoja radan varrelle, metsään mm. juuri Pajamäessä. Sama juttu näiden ns. kaupunkibulevardien kanssa: ensimmäisenä tuhotaan koko Riistavuorenpuisto. Nämä hankkeet osoittavat sen, miten helsinkiläisten vihreiden arvomaailma on kääntynyt, ja aina kun raiteet (ja fillaribaanat) ja luonto ovat vastakkain, luonto häviää 0-100. Ikävä tulee Pekka Saurin aikoja. Eivät kompensoidut hiilinielut Afrikassa voi korvata viheralueita täällä, sillä viheralueita ei voi kompensoida.

Tämä raiteiden varjolla suoritettu luontotuho oli minulle viimeinen naula vihreyteni arkkuun, ja ilmoitin eroamisestani jäsenyydestä parisen viikkoa sitten. Kaiken kukkuraksi tähän projektiin liittyviä pohjustavia metsätuhoja on näemmä ollut pakko suorittaa lintujen pesimäaikaan. Olen kuluneen kevään tehnyt liito-orava- ja muita luontokartoituksia juuri esim. Pajamäessä ja Haagassa. Nämä ovat avanneet silmäni. Mitä tulee valon taittumiseen juuri oikealla tavalla, ei tule enää valo taittumaan lehvien lomasta Pajamäessä millään tavalla, ei edes väärin. Onneksi pajamäkeläiset taistelevat, ja pitäjänmäkeläiset antavat heille tukensa. Ja toivoa sopii, että Elyn toimenpidekielto jää pysyväksi.

Kannanottoni Helsingin yleiskaavaan

Helsingin yleiskaava ei ole reaktio Helsingin nopeaan väestönkasvuun, vaan lähtee liikkeelle tietoisesti valitusta strategiasta, jossa Helsinki haalitaan mahdollisimman täyteen. Tässä strategiassa, jossa tavoitellaan lisää veronmaksajia, toissijaista on nykyisten asukkaiden viihtyvyys ja helsinkiläisten palveluja pyörittävien kehyskuntalaisten liikenneyhteydet.

Helsingin kasvattaminen perustuu peiteltyihin premisseihin, jotka perustellaan virallisesti tarkoitusperiään ylevimmiksi. Suosituin peruste Helsingin kasvattamiselle perustellaan ekologisella yhdyskuntarakenteella: sillä, että kaavoittamalla lisää asuntoja Helsinkiin, hidastetaan väestön sirottautumista ympäri kehyskuntia. Kuitenkin, niissä kehyskunnissa asutaan yleensä ihan vapaaehtoisesti, eivätkä kaikki ole joutuneet kehyskuntiin vain siksi, että heillä ei ole varaa asua Helsingissä. Tämä väite halventaa kehyskuntien asukkaita.

Kun edellinen premissi perustuu sille oletukselle, että jokseenkin kaikki haluavat asua Helsingissä, tästä on johdettu asuntojen tarjonnan ja kysynnän välinen ristiriita, jota en täysin kiistä. En myöskään kiistä sitä, että asuminen on ainakin pääkaupunkiseudulla liian kallista (mitä se on myös kehyskunnissa, ainakin Porvoossa). Tähän suunniteltu miljoonien kerrosneliömetrien massoittaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu: jos nyt Helsingin uudisalueilla neliöhinta on herkästikin 6000-8000 euroa, vasta yleiskaava-asteella oleva kaavoitus tuskin mahdollistaa tuota edullisempaa asumista. Uusi Helsinki siunaa sen, että kaupunkiin halutaan vain "hyviä" veronmaksajia.

Yleiskaavaan sisältyvä ajatus kaupunkibulevardeista kuulostaa periaatteena hyvältä, jos kaupungin sisääntuloväylien asuntokaavoittaminen merkitsisi samanaikaisesti viheralueiden säästämistä. Yleiskaavakartan ns. "verikartan" perusteella näin ei kuitenkaan ole esimerkiksi Hämeenlinnantien varrella, jossa Keskuspuiston varsi reunustetaan kortteliriveillä, jotka eivät puhdista kaupunki-ilmaa, eivätkä suodata hulevesiä, kuten tekee metsä. Helsinkiin halutaankin oikeasti lisää kaupunkia, virkistysmahdollisuuksista viis.

Oikeissa kaupungeissa kuitenkin arvostetaan virkistysalueita; esimerkiksi New Yorkin Keskuspuiston rajat on kiveen hakattu, ja Oslon kaupunkimetsä on suojeltu erityislainsäädännöllä. Kaupunkia - tarkoittaen urbaania ympäristöä - ei sitä paitsi voi tuottaa massoittamalla, minkä tietää jokainen, joka on joskus käynyt niinkin kaukana kuin Espoossa tai Vantaalla. Lisää kaupunkia tarkoittaakin käytännössä lähiöiden levittämistä lähemmäs keskustaa, sillä erotuksella, että ne sijoitetaan moottoriteiden varsille. Lähiöt voivat olla viihtyisiä, mutta kuka haluaa asua lähiössä moottoritien varrella?

Lisäksi kaupunkibulevardit perustuvat varsin idealistiseen oletukseen autoliikenteen vähenemisestä Vironniemellä: vaikka se vähenisikin per capita, toki lisääntyvä asukasmäärä lisää liikennettä, etenkin siltä osin kun se koostuu uushelsinkiläisistä. Lisäksi bulevardisaatio sulkee silmänsä niiden autoliikenteeltä, jotka tulevat Helsinkiin kehyskunnista työskennelläkseen täällä. Bulevardisaatio vaikeuttaa kehyskuntalaisten jokapäivästä arkilogistiikkaa hidastaen liikennettä, joka jo nyt mataa alle kävelyvauhtia esimerkiksi Sturenkadulla niin että jo nykyään on täysin mahdotonta ennustaa, saapuuko Porvoon bussi 861 tai 863 Kumpulaan aikataulussaan, 10 vai 20 minuuttia myöhässä. Kaupunkibulevardien havainnekuvien esittämä iloinen katuelämä ei vaikuta suomalaisessa kulttuurissa ja ilmastossa realismilta.

Yleiskaava perustuu moniin epäilyttäviin oletuksiin. Mainitsen tässä yhden erityisesti, Pisara-radan, jonka kustannus-hyöty -suhde on esimerkiksi Antero Alkun selvityksien mukaan kyseenalainen; sitäpaitsi se nakertaa kahta virkistysaluetta; Eläintarhaa ja Alppipuistoa.

Kaikkein keskeisin sisäinen ristiriita, johon yleiskaava kompastuu, on asukasmäärän kasvattamisen aiheuttama lisääntyvä virkistäytymisen tarve, johon yleiskaava vastaa vähentämällä virkistysalueiden määrää kaupungista radikaalisti.

Michael Perukangas
helsinkiläissyntyinen, Helsingissä työskentelevä,
kaupunkitutkija drop-out, Porvoo

Metsällä ei ole puoluekantaa

Moni toveri on ilakoinut tänään vaihtoehtoisesta Helsingin yleiskaavasta. Ja mikäs siinä, osallistuvan suunnittelun periaatetta ei voi olla kannattamatta. 

Varsinaista yleiskaavaa ei Helsinkiin olla tehty vuoden 2002 jälkeen, joten siinä mielessä vaihtoehtokaava ei vielä ole vaihtoehto millekään, vaan pikemminkin avaus. Ja vaikka vertailukohtaa ei vielä olekaan olemassa, lyön vetoa, että tämä on paljon parempi kuin virkamiestyönä valmisteltava yleiskaava, johon siihenkin sisältyy kansalaisten osallistamista kyselyillä.

Mutta, mutta. Täydellinen ei tämäkään ole. Vaikka vaihtoehtokaava onnistuu säästämään Kivinokan ja Vartiosaaren, mistä propsit, niin viimeisimmän yleiskaavatyön yhteydessä omalla osayleiskaavallaan vahvistettu 100-vuotias Bertel Jungin Keskuspuisto kapenee Haagan-Metsälän kohdilta. 

Ei näin. Sen verran pitää käännellä Jungia haudassaan, että Keskuspuisto on metsä, sellainen kuin Oslomarka, ei varsinainen puisto. Siinä taas kunnioittaisin Jungin elämäntyötä, että kuten New Yorkin esikuvansa - Jung tunsi Olmstedin suunnittelun erittäin hyvin - Helsingin Keskuspuisto on kajoamaton. New Yorkin keskuspuistoa ei ole mahdollista kaventaa reunoiltaan. 

Se on kaavan kunniaksi sanottava, että ei se Keskuspuistoa pilaa, että siinä Ilmalan nykyisten toimintojen tilalle oltiin kaavoitettu asuntoja. Mutta korttelirivi Hämeenlinnantien varressa kaventaa jo entisestäänkin kapeaa Keskuspuistoa ampiaisvyötäröiseksi. 

Jos metsän eläimet voisivat äänestää, mikään puolue ei saisi niiden varauksetonta kannatusta. Kuten olen monasti aiemminkin sanonut, puolueet ovat asioiden ajamisen käytännöllisiä välineitä, ja asialle alisteisia. Tunnen päätöksenteon periaatteet sen verran hyvin, että tiedän luonnon tarvitsevan tuekseen päätöksentekoa, mutta vaikutusmahdollisuudet luonnon puolesta taitavat olla sitkeällä, taitavalla, asiantuntevalla ja verkostoituneella lobbarilla puolueen rivijäsentä paremmat.

Jos Helsingistä halutaan kasvatettu Kallio, ei siitä sellaista tule. Pikemminkin uusi Ruoholahti, Jätkäsaari tai Kalasatama, puhumattakaan uudesta Käpylästä. Tiiviihköä mutta viihtyisää ja vihreää kaupunkia ei enää tehdä, koska arkkitehtien ammattieetokseen kuuluu uuden luominen aivan samoin kuin esimerkiksi säveltäjienkin. Sitä paremmalla syyllä Helsinki pitäisikin ehkä jättää rauhaan suunnittelulta. Sanokaa sitten konservatiiviänkyräksi, romantikoksi tai kepulaiseksi, ei haittaa. Romantisointia se kaikenkalliolaistamishalukin on. 

Politiikkoja syytetään usein periaatteidensa myymisestä. Minulla on ainakin yksi pyhä: luonto. Se ei ole myytävänä mistään hinnasta, ei vaihdettavissa eikä siirrettävissä. Jotkut ovat yrittäneet, eivät ole onnistuneet eivätkä onnistu. Jos periaatteellisuus onnistuu paremmin muun kansalaistoiminnan kuin puoluepolitiikan kautta, valitsen periaatteet. 

Lähdin puoluepolitiikkaan, koska katsoin sen olevan tehokkain tapa puolustaa viheralueita. En näe ainuttakaan syytä jättää alkuperäistä agendaani. EI ENÄÄ PALAAKAAN KESKUSPUISTOSTA!

Annetaan vielä lopuksi puheenvuoro professori Liisa Tyrväiselle:

"NI­MEN­OMAAN luon­non­va­rai­set ym­pä­ris­töt te­ke­vät hy­vää val­ta­osal­le ih­mi­siä. Siis sel­lai­set, jois­sa nä­kö­yh­teys asu­tuk­seen ka­toaa. Vi­her­alueen lä­hei­syys on mo­nel­le tär­keä myös asuin­paik­kaa va­lit­taes­sa.

Luon­nos­sa liik­ku­mi­sen hy­vin­voin­ti­hyö­ty­jä tuot­ta­via me­ka­nis­me­ja tun­ne­taan vie­lä huo­nos­ti. Kun kau­pun­ki­suun­nit­te­li­jat ha­lua­vat ra­ken­taa Hel­sin­kiä yhä tii­viim­mäk­si, oli­si en­tis­tä tär­keäm­pi ym­mär­tää, mil­lai­set luon­to­alueet edis­tä­vät asuk­kai­den hy­vin­voin­tia, Tyr­väi­nen sa­noo.

Hel­sin­gis­sä ei luon­non it­seis­ar­voa ole Tyr­väi­sen mie­les­tä otet­tu huo­mioon, ku­ten esi­mer­kik­si Os­los­sa tai Tuk­hol­mas­sa.

"Kau­pun­ki­suun­nit­te­lun tii­vis­tä­mi­sen tren­di on ris­ti­rii­das­sa sen kans­sa, mi­tä ih­mi­set asuin­ym­pä­ris­töl­tä toi­vo­vat."

ON HEL­SIN­GIS­SÄ um­pi­ur­baa­ne­ja­kin ih­mi­siä, mut­ta vuon­na 2009 teh­dyn tut­ki­muk­sen mu­kaan suu­rin osa kau­pun­ki­lai­sis­ta löy­si mie­li­paik­kan­sa sil­ti edel­leen luon­nos­ta.

Tyr­väi­sel­lä on huo­li sii­tä, et­tä ar­jen mie­li­pai­koil­le käy huo­nos­ti. Hel­sin­ki on si­tou­tu­nut sii­hen, et­tä elä­vä ja mo­ni­muo­toi­nen kau­pun­ki­luon­to säi­lyy, mut­ta pai­neet ovat ko­vat.

Hel­sin­gin yleis­kaa­voi­tuk­ses­sa py­ri­tään va­rau­tu­maan vaih­toeh­toon, et­tä kau­pun­gin vä­ki­lu­ku on vuon­na 2040 mel­kein yh­den Tam­pe­reen ver­ran isom­pi kuin nyt. Siis 200 000 asu­kas­ta enem­män kuin nyt. Sii­nä riit­tää so­vit­te­le­mis­ta. Tyr­väi­nen ky­seen­alais­taa ko­ko kas­vupaineen." (lähde: HS 3.3.2013: Anna-Riitta Sippola)

Vaihtoehtokaavaan voi tutustua klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa. 

Mitä Helsingin Keskuspuistolle pitäisi tehdä?

Hesarin www-sivulla kysyttiin Keskuspuiston 100-vuotisjuhlan kunniaksi mielipiteitä Keskuspuistosta. Alla omani, jonka lähetin Hesariin. Kyselyyn pääsee klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.


Millainen Keskuspuiston pitäisi tulevaisuudessa olla?

Sen pohjalle tulisi perustaa kansallinen kaupunkipuisto, ja siihen tulisi liittää reuna-alueita, jotka eivät nyt kuulu viralliseen Keskuspuistoon, kuten Lääkärinkadun alue. Keskuspuisto tarvitsee erikoisstatuksen - kuten New Yorkin Keskuspuisto, mutta ainutlaatuista siinä on metsä, joka ulottuu kantakaupunkiin. Sellaista en tiedä olevan muissa metropoleissa. Norjassa on ymmärretty suojata kaupunkia kiertävä Oslomarkan ulkoilumetsäalue erikoislainsäädännöllä, ja kaikki poliittiset ryhmittymät ovat sen statuksesta yksimielisiä. Myös Helsingissä soisi ymmärrettävän kaupunkimetsän ainutlaatuisuus lähiluonnon ja virkistyksen aarreaittana.

Mikä sinulle on Keskuspuistossa tärkeää?

Ulkoilureitistö, joka yhdistää kantakaupungin muuhun Suomeen. Lisäksi Keskuspuisto tarjoaa erinomaisia sienestys- ja suunnistusmaastoja, kosketuksen metsään kaupunkilaisille.

Missä itse liikut Keskuspuistossa? Mitä teet silloin?

Nykyään asun Porvoossa, josta käsin tulen toisinaan varta vasten lenkkeilemään Keskuspuistoon. Aiemmin se oli päivittäinen työmatkapyöräilyreittini ja juoksumaastoni. Nykyiset reitistöni sijoittuvat Maunula-Pirkkola-Paloheinä -välille. Toisinaan osallistun Pääkaupunkijuoksuun. Vuosittain osallistuin Laakson kallioiden edessä, Lääkärinkadun alueella Metsän joulurauhan julistukseen, perinteeseen, jota olen ollut aloittamassa joka aloittaa ainakin minun jouluni.

Porvoo pilaa ulkoilumetsänsä

Tein laskiaismaanantaina säännöllisen 17 kilometrin juoksulenkkini, joka alkaa Pihlajatieltä, jatkuen Humlan ulkoilumajan kautta Holkenin laavulle ja takaisin. Reitin varrella sain lukuisia todisteita siitä, että Porvoo ei välitä arvostaa ulkoilumetsiään eikä ymmärrä niiden merkitystä.

Aivan ensin on metsää kaadettu vanhan ulkoilureitin varrelta Toukovuoren asuinalueen tieltä, jotta ulkoilureittiä ollaan voitu siirtää 10-20 metriä pohjoiseen. Mahtaa tulla tonttimaalle hintaa moisen operaation jäljiltä. Sitten parisen kilometriä ennen Holkenin laavua on aukkohakattu ulkoilureitin ja Epoontien väliltä niin, että metsä ei suodata sen paremmin melua kuin liikenteen saastetta. Ei paljon auta, jos on ulkoilureitti suojattu "reittitoimituksella" (kuten kaupungin luonnonhoidon edustaja on minulle selventänyt), jos reitin varret muuttuvat raivioksi. Näiden, jo vakiintuneiden tihutöiden lisäksi kahdella viimeisellä lenkilläni olen törmännyt metsäkoneisiin. Mahtaa olla metsureilla kovat tuottotavoitteet kun pitää hakata loppiaisenakin.

Metsän"hoitoa" Humlan lenkin pohjoisemmalla reitillä eilisaamuna.

Kuitenkin lukuisten tutkimusten mukaan, mahdollisuus ulkoilla kaupunkimetsässä on mitä tehokkainta ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Virvikin reitin varren metsät olisivat siihen mitä sopivimmat, minkä itseni lisäksi tiedostivat nekin kymmenet ja taas kymmenet porvoolaiset, jotka tulivat vastaani tai jotka ohitin lenkilläni ja jotka olivat sonnustautuneet ulkoilemaan jo yhdeksältä pyhäaamuna. Myöskin lukuisien tutkimusten mukaan, parhaiten virkistäytymiseen käy vain vähän hoidettu, lähellä luonnontilaa oleva metsä. Tämä on ymmärretty Helsingissäkin, jonka uusi luonnonhoidon strategia perustuu hallittuun hoitamattomuuteen.

Sivuutan tässä luonnontilaisen metsän ekologisen merkityksen. Ihmisellekin kuitenkin mahdollisimman luonnontilainen metsä auttaa parhaiten irroittautumaan arjesta, antamaan erämaaretken illuusion omassa kotikaupungissa. Ilman tämän todentavia lukuisia tutkimuksiakin, tämä on ymmärretty Norjassakin, jossa Oslon tärkeimmän kaupunkimetsävyöhykkeen asemasta vallitsee poliittinen yksimielisyys, ja se onkin suojeltu erityislainsäädännöllä.

Tulen seuraamaan tarkasti, miten Virvikin reitti tulee säilymään, eikä se tule, etenkään jos Porvoo pirstoo sen saaristotiellä kahtia. Mutta eihän Porvoo arvostakaan ulkoilumetsiään.

Kirjoitus julkaistiin Uusimaassa torstaina 9.1.2014.

Kaupunkimetsät eivät ole metropolin menestymisen este

Oslon asukastiheys on 1386 asukasta/km2, Helsingin 2856 asukasta/km. Oslossa asuu norjalaisista 12,34%, Helsingissä suomalaisista 11,26%. Näiden lukujen valossa ei ole osoitettavissa, että vertailukelpoiseen kaupunkiin - jollaisen kanssa Helsingin sanotaan kilpailevan yrityksistä ja huippuosaajista - verrattuna, Helsinki olisi mitenkään harvaanasuttu tai väestö kovinkaan erityisen keskittynyttä pääkaupunkiin. Väestön keskittymistä Helsinkiin ei voi pitää näiden lukujen varjossa minään luonnonlakina, ainakaan sellaisena luonnonlakina, joka pätisi sellaisiin Helsingin kanssa vertailukelpoisiin metropoleihin, joiden kanssa Helsingin väitetään kilpailevan. Näin ollen Helsingin kasvattaminen vetoamalla kansainvälisellä kilpailukyvyllä on aika ontosti perusteltua.

Oslossa on koko asuttua kaupunkialuetta kiertävä Oslomarkan kaupunkimetsä, joka on ymmärretty suojella erityislainsäädännöllä. Norjassa vallitsee poliittinen konsensus siitä, että kaupunkimetsä on tärkeä, ja sinne pääsee kuudella metrolinjalla. Odotan Helsingin päättäjiltä vastaavaa visionäärisyyttä, mutta taitaa olla turha toivo.

Pitkäkoski Helsingin Keskuspuistossa.

Suosittelen siis etsimään muita argumentteja kaupungin kasvattamiselle, ja muita syntipukkeja kasvamisen estämiselle kuin kaupunkimetsät.

Sognsvann Oslomarkassa.

Asukasdemokratian ja metsien puolesta

Tänään, mielenosoituksessa Sanomatalolla osoitettiin rauhanomaisesti mieltä. Kun Hesarin mukaan kyseessä oli Meri-Rastilan rakentamisen vastustaminen, Hesari erehtyy nipistäessään liikkeen joksikin nimbyilyksi.

Paikalle kokoontuvat nimittäin eivät vastustaneet vain Meri-Rastilan metsien kaavoittamista asunnoiksi ja parkkipaikoiksi, vaan myös Vartiosaaren, Kivinokan, Keskuspuiston ja muiden vastaavien paikkojen rakentamista. Eivätkä mielenosoittajat vastustaneet rakentamista, vaan sitä, ettei asukasmielipidettä kuunnella: kun asukkailla on ollut esittää vaihtoehtokaava, jossa asutustavoitteeseen yllettäisiin tiivistämällä ilman että metsää menisi, se ei tunnu kelpaavan kaikille päättäjille. Tilaisuudessa lauttasaarelainen metsäaktiivi muistutti, että kyllä Helsingissä voi tiivistää: etenkin eteläiseen Lauttasaareen on tullut paljon uutta asutusta ilman että puutakaan oltaisiin kaadettu. Saman luulisi onnistuvan muuallakin.

Muistutin puheenvuorossani, että Norjassa Osloa kiertää erityislainsäädännöllä ulkoilutarkoituksiin pyhitetty ulkoilumetsävyöhyke, Oslomarka. Sinne pääsee metrolla, aivan kuin täällä Meri-Rastilaan. Norjassa vallitsee poliittinen yksimielisyys Oslomarkan säilyttämisen tärkeydestä. Emme kai me ole norjalaisia valistumattomampia?

Klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa, pääsee näkemään Julia Martiskaisen Youtube-videon Meri-Rastilasta. Julia kävi myös mielenosoituksessa kertomassa, miksi metsät ovat hyviä kaupunkilaiselle. Julian kaltaiset pelastavat maailman!

Ovatko Vihreät Kokoomuksen fillaripartio?

Tällaiseen vaikutelmaan saattaa joskus päätyä, kun seuraa maakuntaan evakoituneena helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua. Asfalttia ne pyörätietkin ovat, puhumattakaan kaupunkibulevardeista. Tietenkin haluaisin Helsingistä mieluummin Manhattanin kuin Los Angelesin, mutta oikeastaan haluaisin Käpylää kaikkialle.

Vaikka - ainakin vielä toistaiseksi - Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan äänestykset hyvien asioiden tappioksi ovat säännönmukaisesti jo ajasta Anttilan päättyneet 4-5 Vihreiden ja vihreyden tappioksi, niin on jotenkin yllättävää havaita kokoomuslaiselta painavimpia puheenvuoroja kaupunkiviheralueiden puolesta, ja hämmentävää huomata joutuvansa muistuttelemaan helsinkiläisiä puoluetovereitaan viheralueiden arvokkuudesta lisääntyvässä määrin.

Demarit haukkuvat Vihreitä Kokoomuksen puisto-osastoksi. Tämä on sikäli kummallista, että tähän mennessä demarit ja Kokoomus ovat käsi kädessä tuhonneet Helsingin vihreyttä pala palalta. Tähän mennessä.  Yksi Jarmo Nieminen ei vielä tee kesää, vaikka kuinka toivoisinkin yhden Troijan puuhevosen salakuljettavan riittävästi viherryttämisen siementä puolueeseensa. 

Nyt kun otan perhesyistä ainakin vuoden tauon aktiivisesta puoluepolitiikasta, minulle tarjoutuu erinomainen mietintätauko. Millaisten asioiden puolesta haluan tehdä työtä? Mikä on minulle kaikkein arvokkainta?

Liityin aikanani Vihreisiin ikään kuin spin offina sille Helsingin keskuspuistoa suojelevalle kansalaisliikkeelle, jota olin perustamassa. Näin tuolloin ja näen edelleenkin puolueet välineinä asioiden ajamiselle, vaikka sieltä löytyisikin kuinka kivoja ihmisiä, ideaalitapauksessa kavereitakin.

Jos väline on rikki, silloin on kaksi mahdollisuutta: joko yrittää korjata sitä tai sitten vaihtaa sitä. Ennemminkin näkisin itseni luonnonsuojelujärjestössä tai ulkoilujärjestössä kuin Vihreiden sijaan toisessa poliittisessa puolueessa; esimerkkinä toimikoon Oslo Friluftsforening, joka oli vahvasti myötävaikuttamassa Osloa kiertävän Oslomarkan metsäalueen rauhoittamiseen erityislainsäädännölle.

Tällaisen lainsäädännön haluaisin myös Suomeenkin. Ja itse asiassa sellainen onkin: laki kansallisista kaupunkipuistoista. Näiden kansallisten kaupunkipuistojen verkostojen kasvattaminen, ja uusien virkistykseen sopivien alueiden hankkiminen rauhoitettavaksi yksinomaan virkistyskäyttöön on tärkein missioni aktiivikansalaisena. Uudenmaan Virkistysalueyhdistys, jonka hallituksessa toimin, voisi potentiaalisesti olla tulevaisuudessa Oslo Friluftsforeningin kaltainen yli puoluerajojen arvostettu, vaikutusvaltainen toimija. 

Toki minua kiinnostaa uteliaana aktiivikansalaisena viheralueiden lisäksi moni muukin asia, kuten esimerkiksi kirjastojen kohtalo, pätkätyöläisten sosiaaliturva, yleinen mielipide-ilmasto, kevyen ja julkisen liikenteen edellytysten voimakas parantaminen, ja tämän takia olenkin kokenut tärkeänä vaikuttamisen puoluepolitiikan kautta.  Vihreän puoluepolitiikan, jonka tiedän jakavan kanssani näiden edellämainittujen asioiden itseisarvoisen tärkeyden.

Mutta, mutta. Kyllä kirjat ja fillarit ovat kivoja asioita, mutta ilman metsää minä en ole minä. Enkä minä ole tärkeä, tai puolue, vaan luonto. Helsinkiä ei saa tiivistää hengiltä, enkä sano tätä huonosti peiteltynä aluepolitiikan peittely-yrityksenä. Kyllä täytyy olla politiikassa jotakin kivempaakin agendaa kuin unilukkaroiminen. Mieluummin liittoutuisin muiden puolueiden hyvisten kanssa luontoa puolustamaan kuin yrittäisin keksimällä löytää pienintä yhteistä erottajaa puoluetovereistani.

Olen maakuntiin muuttaneena - vaikkakin vain 50 km itään - muuttaneena ollut havaitsevinani, että metropoliraja on vallihauta, jossa on krokotiileja. Onko Helsingin oikeus kasvaa niin tärkeä että se ajaa kaiken edelle? Jos kerran osallisuudesta muuten ollaan niin huolissaan, niin miksei se ulotu koko maan pääkaupungin kaupunkisuunnitteluun vaikuttamiseen, sen kerrannaisvaikutukset kun ulottuvat pitkälle työssäkäyntialueelle ja sen ulkopuolelle? Ymmärrän oikein hyvin sipoolaisia, vaikka he ovatkin itse viime kädessä syypäitä kaappaukseen.

Jos ja kun kuitenkin tehnen paluun aktiiviseen puoluepolitiikkaan, aion vakavissani yrittää keksiä syitä uusmaalaisen identiteetin konstruoimiselle, oli sitten kuinka synteettinen hyvänsä ja vaikka vain antiteesinä helsinkiläisyydelle, vaikka ymmärsin Vihreiden kohtalonkysymykseksi maa- ja valtakunnallistumisen jo ensimmäisessä puoluekokouksessani, jossa lipesin helsinkiläisestä ryhmäsuosituksesta, äänestäen kolmen helsinkiläisen sijaan yhtä helsinkiläistä, yhtä siuntiolaista ja yhtä jyväskyläläistä varapuheenjohtajaksi. Rakastan Helsinkiä mutten välttämättä helsinkiläisyyttä. 

Helsinki vs. Oslo

Missä Helsinki hakkaa Oslon? Entä missä Oslo taas on Helsinkiä parempi? Seuraavassa vertailen kahta kotikaupunkiani; jotkut asioista kuuluvat elämänlaatuun ja jotkut taas ovat luonteeltaan objektiivisempia. Numeraalisia faktoja haluavat voivat tarkistaa tilastoista.

Helsinki voittaa:
Kierrätys
Vaikka Helsinkikään ei ole mikään kierrätyksen mallikaupunki, niin Oslossa heitetään biojätteetkin sekajätteisiin poltettaviksi. Vaikka äskettäin alkoi jätteiden lajittelu indeksoimalla palavat roskat vihreisiin pusseihin, ihan liikaa riippuu yksittäisestä keräilijästä ja jätehuoltoyhtiöstä. Tervetuloa kivikaudelle.
Lenkkeilymahdollisuudet
Helsingissä pääsee miltei missä tahansa suoraan kotiovelta kohtuullisessa ajassa metsään tai ainakin kunnolliseen puistoon. Oslossa on kyllä hieno kaupunkimetsä, Oslomarka, mutta sinne pitää mennä useimmista kaupunginosista bussilla tai metrolla. Lisäksi oslolaisista urheilukaupoista ei saa kenkämerkkiäni. Norjassa asuessani jouduin hakemaan kenkiä Suomesta.
Uimapaikat
Helsingissä on alueellisesti melko kattava uimahalliverkosto; Oslossa taas suuri osa uimahalleista on joko remontin takia suljettu, altaat liian lyhyitä tai ne sijaitsevat voittopuolisesti kaukaisissa lähiöissä. On täällä sentään Frognerbad, paikallinen Stadikka.
Asunnot
Helsinkiläiset asunnot ovat voittopuolisesti paremmassa kunnossa ja paremmin varustettuja kuin oslolaiset. Oslossa tuplaikkunat ovat ylellisyyttä, ja home- ja asbestivauriot tavallisia vanhoissa taloissa.
Taidegalleriat
Helsingissä näyttäisi olevan paljon enemmän gallerioita pelkästään Rööperissä kuin koko Oslossa. Oslon tilannetta hieman parantaa se, että täällä on Munch-museo.
Maitotuotteet
Norjasta ei saa mistään smetanaa. Ja rahkaa ja kermaviiliäkin sovelletaan. Ei näin. Moni lajike jää syntymättä.
Pizza
Maksaa ravintolasta tilattuna Oslossa 15-20 euroa; vertaa Helsingin hintatasoon, joka on 5-10 euroa.
Hintataso
Yleinen hintataso on näppituntumalta Helsingissä 20-30%% alhaisempi kuin Oslossa; tosin palkkatasossa on vielä selvästi suurempi ero vastaavasti Oslon hyväksi.
- asuminen: sekä omistusasuminen että vuokra-asuminen on Oslossa vähintäänkin 20-30% kalliimpaa kautta linjan kuin Helsingissä, toki suurin alueellisin vaihteluin.
- päivittäistavarat: vaikka Helsingissä elintarvikkeiden hinnat ovatkin nousseet vuoden aikana tuntuvasti, niin edelleenkin Oslossa selkeästi Helsinkiä kallimpaa on tupakka, alkoholi ja maitotuotteet. Kala ja äyriäiset ovat sen sijaan Oslossa halvempia; samaten laaja etnisten ruokakauppojen tarjonta tuo mausteet, riisit, nuudelit ja maustekastikkeet sekä harvinaiset hedelmät ja vihannekset kuluttajien ulottuville Helsinkiin verrattavilla hinnoilla.
Katujen talvikunnossapito. Tässä on apulaiskaupunginjohtaja Saurilta julkisen anteeksipyynnön paikka henkilöltä, joka on joutunut liian monasti olemaan rikkinäisenä puhelimena. Jos Helsingissä viimeisen kahden harvinaisen lumisen (ja kylmän) talven aikana 30 sentin yön aikana kehkeytynyt lumikerros tekee monien, ei vähiten lastenvaunuja työntävän yksinhuoltajan arjen mahdottomaksi, Oslossa se on sitä 4-5 kuukautta vuodesta, ellei ilmastonmuutos etene ja kunnolla.
Hengitysilma
Oslossa ainakin kantakaupungin valtatuoksuna on Petteröe-tupakka, vaikka Norjassa tupakointi on tilastollisesti lähes sukupuuttoon kuollutta. Se haisee mahorkalta. Ja asuntojakin täällä rakennetaan bensa-asemien yläpuolelle. Ja jopa päiväkoteja. Ei näin.

Oslo voittaa:
Urbaani uudisrakentaminen
Osloon viimeisen 10 vuoden aikana suunnitellut uudet kerrostaloalueet kunniottavat vanhaa ja ilahduttavat silmää. Ne sopeutuvat paljon paremmin kaupunkikuvaan kuin Ruoholahtemme ja Arabianrantamme. Lisäksi niissä on ymmärretty piilottaa autot; parkkipaikat ovat kellarikerroksessa.
Liikennekulttuuri
Oslossa autoilija pysähtyy nähdessään jalankulkijan tai pyöräilijän kadun reunassa. Helsingissä on päinvastoin.
- metrolinjasto. Oslossa on kuusi metrolinjaa, Helsingissä yksi plus.
- pyöräily. Oslossa on pyöräkaistoja melko kattavasti suurien katujen varsilla, mutta mikä tärkeämpää, täällä pyöräily on liikenteessä Helsinkiä turvallisempaa, koska muut liikkujat ovat siihen tottuneita.
Lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen
Oslossa on kuntavaalien yhteydessä kaupunginosavaalit, ja kaupunginosavaltuustoilla (yhteensä 27) on rajallinen määrä valtaa alueensa lähiympäristöön ja kulttuuriin liittyvissä asioissa. Päättäjät tulevat täällä siis aivan eri tavalla tutuiksi kuin Helsingissä. Lisäksi tarjolla on Local Agenda –ryhmiä, joihin kuka tahansa lähiympäristöstään kiinnostunut voi mennä mukaan, puoluekirjasta viis.
Kirjakaupat
Oslossa on kuulemma eniten kirjakauppoja per asukas kaikista Euroopan kaupungeista. En ole käynyt kaikissa Euroopan kaupungeissa, mutta ainakin niitä on paljon enemmän kuin Helsingissä. Levykauppojen tarjonta sen sijaan ei ole laadullisesti kovin häävi.
Ruokakauppojen tarjonta
Etenkin etniset ruokakaupat, joita on tarjolla paljon, laajentavat ruokakulttuuria kiitettävästi. Oslosta ei kuitenkaan saa smetanaa mistään, mistä miinus.
Palkkataso
Jos elinkustannukset ovat Oslossa selvästi Helsinkiä korkeammat, niin alasta riippuen, palkkataso on vähintäänkin 50% yli Helsingin.
Etniset ravintolat, kebab
Koska Oslossa on Helsinkiä enemmän maahanmuuttajia, niin täällä on luonnollisesti myös laajempi etnisten ravintoloiden haitari. Venäläisissä ravintoloissa Helsinki kuitenkin hakkaa Oslon 100-0. Kebab on Oslossa paljon halvempaa kuin Helsingissä, vaikkei se sielläkään kovin hintavaa ole. Tosin kyllä Helsingissä tarjonta on ihan ok laajaa.
Kuntosalit
Oma empiriani rajoittuu Satseihin, mutta Satsien lukumäärässä Oslo voittaa Helsingin noin 7-5. Ja oma elämänperspektiivini on sikäli vääristynyt, että Oslossa niiitä näyttäisi olevan aina reitistöjen varsilla; Helsingissä kuntosali on oma rituaalinsa, joka sisältää saunan lisäksi potentiaaliset saunakaljat päälle. Sellaisen ansaitseekin kun vielä on kävellyt salille 45 minuuttia. Lisäksi näyttäisi siltä, että Oslossa on muutenkin enemmän kuntosaleja.
Vauvakinot
Kun Helsingissä järjestetään vauvakino kerran kahdessa viikossa, Oslossa sellainen on jokaisen viikon neljänä päivänä.

Tasapeli:
Puistot
Helsingissä ja Oslossa lienee suunnilleen yhtäläisesti nk. rakennettuja kaupunkipuistoja.
Kaupunkiluonto
Oslossa koko asutettua aluetta kiertää laaja Oslomarkan metsävyöhyke, joka on suunnilleen Espoon laajuinen. Helsinki saa kuitenkin pisteet siitä, että siellä luonto on tasaisemmin (ja demokraattisemmin) jakautunut eri puolille kaupunkia. Tämä on sekä kansanterveydelle että lajien leviämiselle positiivinen asia.
Energiansäästö
Vaikka Helsinki on valitettavan kivihiiliriippuvainen, niin Oslo taas on pitkälti öljyriippuvainen. Tosin täällä on enemmän valinnanvaraa kotitaloussähkön toimittajissa. Norja on tottunut siihen, että täällä tuotetaan sähköä enemmän kuin kotitarpeiksi; tämä näkyy esimerkiksi siinä, että lähes kaikissa rappukäytävissä palavat valot yötä päivää, eikä niitä saa pois. Helsingin syntinä taas ovat asuntokohtaiset saunat, joista on tullut vakiovaruste.
Kaupunkikuvan siisteys
Jos Helsingissä etenkin rymyjuhlien jälkeen löytyy kaduilta paikoitellen sietämättömän paljon tupakantumppeja, kaljapullon sirpaleita, mäyräkoiran kuoria ja tyhjiä ruokailupakkauksia, niin lukuunottamatta mäyriksiä, roskia on Oslossakin. Oslossa roskat korjataan viikonloppuisinkin. Täällä erityispiirteenä ovat kertakäyttögrillit, joita on puistoissa niin paljon, että niitä saa varoa. Käytetyt grillit eivät kauniiden kesäpäivien jälkeen mahdu grilliroskiksiin, joita täällä kuitenkin on.