Pettyneen puheenjohtajaehdokkaan punasiirtymä?

Kolmannen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti jättäytyvänsä pois Vihreiden puheenjohtajaskabasta. Muita kuin hänen ilmoittamiaan syitä en voi edes arvailla; Outin itsensä mukaan ei ollut mielekästä ilmoittautua kisaan, josta ei tulisi kisaa, koska hänen mielestään väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö on niin selkeästi ilmoittanut tukensa Emma Karille.

Mitä Ville sitten on sanonut? Hän oli todennut, että ehdolle varmaan asettuu tuoreita kansanedustajia, joilla on hyvät voitonmahdollisuudet. Outihan on jo konkari, kolmannen kauden edustaja, ei siis suoranaisesti mikään kevään kananpoikanen (spring chicken). Ehkä Ville toivoi kilpailijoita muuten hyvinkin vahvalle ehdokkaalle, eli Outille, mene ja tiedä. Yksimielinen puoluekokous ei sovellu kuvaan moniarvoisesta ja -äänisestä puolueesta.

En kuulu Outin palstakavereihin, vaikkakin olen kyllä seurannut hänen poliittista uraansa jo pitkään. Meitä ovat yhdistäneet niin nuorten työpajat, prekaarien asia ja kaupunkimetsätkin. Olen jakanut Outin esitteitä ja blogannutkin hänen puolestaan, ja arvostan monia hänen tekemisiään. Sen sijaan sitä en arvosta, miten Outi muiden yliopistokaupunkien vihreiden edustajien mukana - lukuunottamatta Krista Mikkosta, Johanna Karimäkeä ja Hanna Halmeenpäätä - sammutti valot maakuntasairaaloiden päivystyksistä ja niiden myötä synnytysosastoilta. Vaikka kyse onkin yleisestä suurkaupunkilaisuudesta johtuvasta sokeudesta, en ole antanut tätä anteeksi. En enää tee työtä sellaisten ehdokkaiden puolesta, jotka lakkauttavat palveluni.

Outi on jo pitkään keikkunut Vihreiden vasemmalla laidalla. Niin minäkin. Minulla on ollut jo jonkin aikaa aika vankka etiäinen, jota jotkut sanoisivat vaistoksi, että Emma Kari on tässä skabassa vahvoilla. En tiedä, mitä mahdollisesti kulissien takana on Villen ja Outin välillä, mutta olisi kyllä ymmärrettävää, että jos Outi olisi tehnyt kanssani samansuuntaisen tilannearvion puheenjohtajaskabasta, hän olisi pettynyt.

Siirtymiä puolueiden välillä tapahtuu vähän väliä, erityistapauksena Jörn Donner, joka vie jörndonneriutensa milloin mihinkin puolueeseen. Vihreisiin on tullut mm. demareihin ja kokoomukseen eri syistä pettyneitä, ja sieltä taas on lähtenyt ainakin pari helsinkiläistä Vasemmistoliittoon reaktiona Palmian yhtiöittämiseen.

Outin ratkaisun suhteen vaistoni voi mennä mönkäänkin, mutta en olisi kovinkaan yllättynyt, jos hän keikahtaisi siltä laidalta ylitse. En ole voinut tarkistaa asiaa häneltä itseltään, miksi hän minun uteluihini vastaisi jos ei istuvan puheenjohtajankaan.

Vihreillä ovat tunnetusti seinät leveällä ja katto korkealla, mutta onko Outille enää sijaa majatalossa?

Iltalehden jutun aiheesta voi lukea klikkaamalla blogin otsikkoa.

Äänestyssuosituksia muihin vaalipiireihin

Koska minulla on jonkin verran tuttavia muissakin vaalipiireissä kuin nykyisessä kreivikunnassani Uudellamaalla ja entisellä asuinsijallani Helsingissä, lyön kaksi kärpästä samalla iskulla, ja autan sekä ystäviä hädässä että hyviksi tietämiäni ehdokkaita kampanjoinnissaan.

Varsinais-Suomessa jos asuisin, ääneni menisi Suomen luonnonsuojeluliiton tiedottaja, luomuviljelijä, suurpetojen suojelija Laura Rantaselle, no 125. Hyviä ehdokkaita ovat myös ympäristöministerinä erinomaisesti onnistunut puheenjohtaja Ville Niinistö, no. 122 ja paljon syrjäseutujen elinvoimaisuutta ajava, pienelinkeinoja ja maaseutupolitiikkaa ymmärtävä varapuheenjohtaja Anne Bland, no 116.

Kaakkois-Suomessa asuvaa kehotan äänestämään Katja Andrejevia. Numero on 131.

Savo-Karjalan vaalipiirissä hyviä ehdokkaita ovat esimerkiksi ympäristöhistorioitsija Harri Hölttä (21), varapuheenjohtaja Krista Mikkonen (26) ja kokenut Jouni Vauhkonen (32).

Keski-Suomessa kannattaa äänestää suurta vihreää barbaaria, Touko Aaltoa numerolla 16. Energinen Touko on verkostoitunut tuleviin työtovereihinsa Jani Toivolan eduskunta-avustajana, ja tietää Sotesta kaiken tietämisen arvoisen. Keski-Suomen edustajanpaikka saattaa olla parista äänestä kiinni; nyt ääni Toukolle, ja teemme historiaa!

Oulun vaalipiirissä Mika Flöjt (10) on pitkän linjan luonnonsuojelija, joka tuntee etenkin vesistöt ja erityisen hyvin Talvivaaran metkut. Pro Hanhikivi-liikkeen perustaja Hanna Halmeenpää (13) taas on energia-asioiden asiantuntija.

Lapissa äänestäisin isoa nuorta vihreää miestä, Miikka Kerästä (112). Miikka uskaltaa rohkeasti pitää esillä vaikeitakin asioita, kuten sitä, millaista on olla homoseksuaali seurakuntanuori Lapissa.