Miksi kirkollisvaaleissa kannattaa äänestää?

Vaikka en olekaan kuulunut kirkkoon 23 vuoteen - eikä takaisinliittymissyyksi ihan riitä protestihenki, halu uida vastavirtaan kun kirkkoa usein niin silmittömästi vihataan - niin kaikkia kirkkoon kuuluvia suosittelisin äänestämään kirkollisvaaleissa. Miksi?

No kun kirkkoon voi vaikuttaa siinä missä valtioonkin. Valtiosta ei kuitenkaan voi erota, joten siihen kannattaa vaikuttaa. Niin kirkkoonkin.

On luultavaa, että kirkollisvaaleissa äänestävät ne, ja lähinnä ne, joille asia on läheinen, jolloin kirkossa korostuu konservatiivien ääni, niiden, joille esimerkiksi sukupuolineutraali avioliitto on kauhistus. Ei ole aivan samantekevää, mikä on sellaisen järjestön - tai oikeammin valtion valtiossa - virallinen kanta, johon edelleenkin kuuluu - tai ainakin viime vuoden lopussa kuului - 3/4 suomalaisista, järjestön, joka tekee sosiaali-, päihde-, mielenterveys- ja nuorisotyötä kaikille tunnustuksettomasti. Usein kirkko on  turvaverkon pohja: silloin kun toimeentulotuki evätään esimerkiksi siksi, että tiliotteessasi näkyy ystäväsi lainanpalautus, kirkko ei kysele tiliotteita vaan auttaa.

Nyt kirkossa taantumuksellisin vähemmistö puhuu usein 3/4 kansan äänillä. Asia on niin tärkeä, että jo sen takia melkein kannattaisi liittyä takaisin kirkkoon.

Kannelmäen kirkko.

Ja yksikään ei työllistynyt

Olen ollut jonkin verran töikseni tekemisissä kuntouttavan työtoiminnan kanssa. Kerran kyse oli kesälomasijaisuudesta Helsingin kaupungilla, kerran raha-automaattiyhdistyksen rahoittamasta projektista ja kerran Euroopan sosiaalirahaston rahoittamasta projektista. Mitä sitten olen näillä rahoilla tehnyt?

Kuntouttava työtoiminta on työllistänyt minua tekemään erilaisia selvityksiä kuntouttavasta työtoiminnasta. Esimerkiksi siitä, osallistaako työpajatoiminta. Työllistymisvaikutuksia ihmetellessäni törmäsin hölmistyneen vaikenemisen muuriin, että eihän pitkän ajan työllistämisvaikutuksia voida, joten osallisuus piti sitten määritellä laajemmin. Sitten olen yrittänyt kantaa säkillä valoa sisään, perustaen uusia ja tukien jo olemassaolevia paikallisen talkootyön muotoja. Olen myös maksanut palkkaa vastaavia vastikkeita suojatyöllistetyille. Tämä tapahtui kaupungin rahoilla, muut projektirahoilla.

Projektirahat ovat plussaa budjettirahoituksen päälle, joten nämä kuntouttavan työtoiminnan projektit eivät ole olleet pois työllistämismäärärahoista. Projektin vetäjän, koordinaattorin tai päällikön palkkarahat eivät siis ole pois kunnan työllistämismäärärahoista. Tämä johtuu siitä, että kunnalla ei välttämättä ole työllistämistointa, joten ei voi myöskään olla tavoitteita tai määrärahoja. Toki tässä voidaan pelätä Guggenheim-efektiä, jossa suuri satsaus ulkoisella rahoituksella antaisi perusteet lakkauttaa oma rahoitus.

Selvityksieni mukaan monen kunnan kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen työllistäminen on täysin riippuvainen projektirahoituksesta, ja valitettavan monessa myös nuoriso- ja vapaa-ajan toimi. Nämä kaikki teetetään joko kuntayhtymissä, joiden toimipiste saattaa sijaita sadankin kilometrin päässä, ostetaan yhdistyksiltä tai säätiöiltä tai sitten tehdään firaabelina esimerkiksi sosiaali- tai työllistämistoimen kylkiäisenä.

En halua haukkua suomalaisia kuntia, sillä niitä ei voi haukkua, sillä tällöin tulisi haukkuneeksi kaikkia kuntalaisia mutta ei ketään. Ei ole kuntalaisten vika, että kuntien valtionosuuksia on leikattu. Ei ole myöskään kuntalaisten vika, että kunnissa ei ole varaa palkata heitä oikeisiin töihin, joita ei lisäksi ole ja joiden puutteessa heitä pitää vähän väliä siivota projekteissa perustettuihin työpajoihin tai "seinättömään työpajatoimintaan" (joka voi tarkoittaa käytännössä orjatyötä, eli palkatonta jaksoa yrityksessä, paino sanalla voida. En ole aivan yhtä negatiivinen kuin Saku Timonen).

Ainoa asia, joka näissä projekteissa on kuitenkin varmaa, on se, että minä olen niistä työllistynyt, joskin lukuisia kertoja useammin olen jäänyt työttömäksi. Minun varmaankin pitäisikin brändäytyä työllistämisen kokemusasiantuntijaksi ja myydä palveluksiani konsulttina kalliilla. Siitä, ovatko projekteissa perustettuihin työpajoihin ja muihin "välityömarkkinainstrumentteihin" sijoitetut työllistyneet, eli onko väli todella ollut väli vai loppu, ei ole tietoa. Tällaista seurantatutkimusta ei ole kenenkään intresseissä rahoittaa, sillä tällöin saattaisi paljastua, ettei projekteilla ole kovinkaan paljoa tekemistä työllistymisen kanssa.

Eivät ne silti ole täysin toivottomia. Kyllä projektien työpajoilla ja muissa väliaikaisissa paikoissa voi vaikka tavata tulevan eksänsä, jonka ansiosta joudutaan sitten joskus ehkä yksinhuoltajaksi. On myös mahdollista, että projektitoiminnoissa tulee oluenjuonnin sijasta pelanneeksi joskus sählyä, ja nähneeksi jonkun elokuvan tai tavanneeksi jonkun poliitikon ihan ilmielävänä. Häneltä sitten ei uskalleta kysyä, miksi töitä ei ole.

Onko kukaan nähnyt ateistista diakonia?

Onko kukaan koskaan nähnyt yhtään ateistista diakonia? Diakonit täydentävät yhteiskunnan virallista palveluverkostoa: he mm. jakavat köyhäinapua välittömään hätään, auttavat asioinnissa sosiaalitoimen kanssa ja tulevat tarvittaessa mukaan verkostoneuvotteluihin viranomaisten kanssa.

Onko havaintoa vapaa-ajattelijoiden ylläpitämästä leipäjonosta? Entä missä on ateistien ulkomaanapu, tai kirkkoon kuulumattomien nuorisotyö? Entä millaisissa asioissa auttaisi ateistien palveleva puhelin, jos sellainen olisi? Eroamaan kirkosta?

Kauan on myös saatu odottaa ateistien perheasiain neuvottelukeskusta, turhaan. Mitä perheasiain neuvottelukeskukset sitten tekevät? Kirkon omien sivujen mukaan ne "ovat erikoistuneet  tukemaan ja auttamaan parisuhteen ja perheen ongelmissa sekä elämän kriisitilanteissa". Ne järjestävät esimerkiksi parisuhdekursseja ja eroryhmiä, jotka ovat lähtökohtaisesti tunnuksettomia. Missä on ateistien järjestämä eroryhmä, tunnustuksellisesti tunnustukseton tai edes tunnustamattomasti tunnusteleva?

Jos lähipiiriä kohtaa kuolemantapaus eikä itse pääse eteenpäin, lääkäristä ei saa apua tai ei ole ystäviä, joiden kanssa keskustella, kirkon sururyhmät tarjoavat paikan purkaa kuolemaan liittyviä tunteita ja ajatuksia, siis vertaistukea. Missä ovat ateistien ylläpitämät vertaistukiryhmät?

Työelämän koventuviin vaatimuksiin, seurakunnat tarjoavat retriittejä, paikkoja, joihin voi vetäytyä hetkeksi pois arkipäivän vaatimuksista. Heillä on myös työpaikkapappeja. Missä on ateistinen retriitti? Ymmärrän, ettei ateistista työpaikkapappia voi määritelmän mukaan olla, mutta miten olisi sitten työpaikkasovittelija?

Kirkon maahanmuuttajatyöntekijät auttavat maahanmuuttajaa toimimaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja ohjaa tarvittaessa eteenpäin. Missä on tunnustuksellisen tunnustukseton maahanmuuttajatyö?

Nyt kun kehitysyhteistyömäärärahoja ja lapsilisiä ollaan leikkaamassa, sitäkin kipeämmin tarvitaan mukaan valtion lisäksi muitakin toimijoita. Miksei sitten kirkko? Pitääkö heidän pysytellä munkinkammioissa ja sakasteissa?

Missä ovat ateistit, nuo humanisteiksi naamioituneet misantroopit, olleet silloin kun heitä on tarvittu? Askartelemassa oman napansa ympärillä ja nostattamalla omasta närkästyksestään suurta yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuuden kysymystä.

Korvattakoon jumalten palvonta mammonanpalvonnalla (kuten Facebook-kaverini ehdotti) tai sitten tiedon palvonnalla. Tietoa se on vääräkin tieto, tai suhteellinen tai vanhentunut. Sitäpaitsi jos olisi lukenut Durkheiminsa, niin tietäisi, että jumalissa palvotaan yhteisöä itseään, sen arvoja, normeja ja kulttuuria.

Kirkko tekee niin paljon hyvää yhteiskunnassa, että jos palkkani olisi hitusenkin suurempi, liittyisin kernaasti takaisin kansankirkkoon, sillä yhdellä veroprosenttiyksiköllä ei virallinen yhteiskunta mitenkään saisi tehtyä näin paljon hyvää. Kirkko on kokoaan suurempi vaikuttaja!