Sanana keinottelulla on jotenkin konnamainen sävy, ja luterilaisen työmoraalin näkökulmasta koroillaeläjä kai jotenkin vertautuukin konnaan. Ainakin hän on vieraantunut työnsä tuloksista siinä missä marxilainen iskurityöläinenkin.
Olen yrittänyt moneen otteeseen huutaa tuuleen: maamme kasvustrategian rakentamista vientiteollisen tuotannon varaan on rauta-aikainen strategia. Kun väitetään palvelujen olleen ainakin työllistämismielessä johtava sektori jo oman elämäni mittaisen ajan, toki tämä on osittain näköharhaa, sillä niihin palveluihin sullotaan kaikki sellainen toiminta, joka ei ole maatalouden alkutuotantoa eikä teollista jalostusta. Niinpä esimerkiksi sijoittaminen ja valuuttaspekulaatiokin ovat palveluita, vaikka eivät ne palvele kuin tekijäänsä.
Kuitenkin nämä "palvelut" muodostavat lisääntyvässä määrin leijonanosan kansainvälisen vaihdon kakusta. Jo Marx, ja jos hän ei kelpaa, niin Simmelkin sen tiesivät: jälkiteollisessa maailmassa raha ei ole tavaran tai työn arvon mitta, vaan se viittaa ei-mihinkään eli itseriittoisesti vain itseensä, ja rahan sekä määrän että arvon lisäämisestä on tullut arvo sinänsä. Miksi ihmeessä perustaisi tehtaan, siinä kun joutuu tekemään valtavia investointeja laitteisiin ja työllistämiseen sivukuluineen, kun paljon helpommalla, halvemmin ja siistimmin selviää ostamalla osakkeita?
Edes näennäiseen täystyöllisyyteen ei ole enää paluuta, sillä työllistäminen ei kannata. Ainakaan teollinen tuotanto ei työllisyyttä pelasta, sillä se vähenee kuin pyy maailmanlopun edellä, ja valuuttakeinottelu ei työllistä ketään. Paitsi tietysti pankkiireita ja spekulantteja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiteollinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiteollinen. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. toukokuuta 2015
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Nykyaikaa ei ole ilman historiaa ja tulevaisuutta
"Musta on aika hölmöä tässä tilanteessa miettiä sadan vuoden päähän, mikä on maapallon tila, että me ei kumpikaan eletä silloin".
Näin sanoi SDP:n puheenjohtaja (mahdollisesti väistyvä) ja valtiovarainministeri (varmasti väistyvä), Antti Rinne, haastattelussaan. Oletan, että esimerkiksi kestävyysvajeeseen varautuminen ei oikein käy tällä analyysillä, tai kestävien energiaratkaisuiden tekeminen, vaikka Rinne onkin toisaalla sanonut, että sadan vuoden päästä hän näkee ydinvoimasta vapautuneen Suomen.
Rinteen mukaan eo. viite on irrotettu asiayhteydestään. Jotta näin ei kävisi, kyseisen haastattelun voi kuunnella klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
En ole ollenkaan iloinen, saatikka vahingon- siitä, miten demareilla menee. Puukkoa ei tarvitsisi kääntää haavassa, sillä Suomi tarvitsisi yhden vasemmistopuolueen, ettei verotuksemme ja sen myötä julkinen talous ja kaikille yhteisten palveluiden rahoituspohja romahda. Ei kuitenkaan tarvitse ihmetellä sitä, miksi he eivät ole kyenneet päivittämään itseään jälkiteolliseen maailmaan, jos he uskovat saavansa Suomen kuntoon teollisuuspistoraiteilla ja jos tulevaisuusanalyysi on tuo. Ei nykyaikaa käy haltuunottaminen ilman tulevaisuusperspektiiviä eikä lähihistorian tajua.
Näin sanoi SDP:n puheenjohtaja (mahdollisesti väistyvä) ja valtiovarainministeri (varmasti väistyvä), Antti Rinne, haastattelussaan. Oletan, että esimerkiksi kestävyysvajeeseen varautuminen ei oikein käy tällä analyysillä, tai kestävien energiaratkaisuiden tekeminen, vaikka Rinne onkin toisaalla sanonut, että sadan vuoden päästä hän näkee ydinvoimasta vapautuneen Suomen.
Rinteen mukaan eo. viite on irrotettu asiayhteydestään. Jotta näin ei kävisi, kyseisen haastattelun voi kuunnella klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.
En ole ollenkaan iloinen, saatikka vahingon- siitä, miten demareilla menee. Puukkoa ei tarvitsisi kääntää haavassa, sillä Suomi tarvitsisi yhden vasemmistopuolueen, ettei verotuksemme ja sen myötä julkinen talous ja kaikille yhteisten palveluiden rahoituspohja romahda. Ei kuitenkaan tarvitse ihmetellä sitä, miksi he eivät ole kyenneet päivittämään itseään jälkiteolliseen maailmaan, jos he uskovat saavansa Suomen kuntoon teollisuuspistoraiteilla ja jos tulevaisuusanalyysi on tuo. Ei nykyaikaa käy haltuunottaminen ilman tulevaisuusperspektiiviä eikä lähihistorian tajua.
torstai 15. toukokuuta 2014
Keitä Antti Rinne edustaa?
Olen tälläkin palstalla julistanut teollisuuden moneen kertaan iltaruskon lajiksi. No, toki perinteisen teollisen tehdastuotannon osuus työpaikoista onkin tasaisesti vähentynyt jo 70-luvulta alkaen, eikä tälle vähenemiselle näy loppua, eivätkä tätä kehityssuuntaa pysty kääntämään sen paremmin Antti Rinne, Paavo Arhinmäki kuin Timo Soinikaan. Tämä lausuma vaatii kuitenkin tarkennusta, mitä teollisuus on.
Toki puheet teollisuuden pienenemisestä perustuvat osittain perspektiivivirheeseen; kyllä esimerkiksi rakentaminen ja suuri osa logistiikasta, esimerkiksi rekka- ja roskakuskit ovat mitä suurimmassa määrin teollisuutta, jos eivät siinä mielessä, että ne tuottaisivat tavaraa, niin ainakin niiden kulttuuri on teollista ja ne palvelevat tuotantoa. Palveluiksi niiden kutsuminen on kuitenkin eufemismia.
Sitten lisäksi on vielä sairaanhoitajia, puhumattakaan apuhoitajista, joiden tarve ei kun vaan kasvaa väestön ikääntyessä. Lisäksi meillä on sihteereitä, joiden ammatillinen asema epäitsenäisyydessään ja matalapalkkalaisuudessaan luokittaa heidät duunareiksi.
Rinne siis tulee varmastikin vetoamaan duunareihin, joka on laajempi kategoria kuin teollisuuden tuotantotyöntekijät, joihin nojaaminen olisi itsemurha, sillä silloin kannatus hupenisi liukuhihnatyöntekijöiden katoamisen myötä. Jos on teknoapokalyptista cyberpunkkia kuunteleminen, niin kyllä Rinteen viiteryhmät tulevat joka tapauksessa katoamaan niinkin pian kuin kymmenessä vuodessa, jos kerran ratikat, rekka-autot ja taksitkin tulevat kohta kulkemaan robottiavusteisesti. Vaikka sairaalasiivoojat voitaisiinkin robotisoida ja osa sairaala-apulaisten (onko niitä muuten enää?) tehtävistä voitaisiinkin koneistaa, hoitorobotteja ei sentään voi kehittää. Jonkunhan pitää ne hoitoisuustaulukotkin täyttää.
Toki puheet teollisuuden pienenemisestä perustuvat osittain perspektiivivirheeseen; kyllä esimerkiksi rakentaminen ja suuri osa logistiikasta, esimerkiksi rekka- ja roskakuskit ovat mitä suurimmassa määrin teollisuutta, jos eivät siinä mielessä, että ne tuottaisivat tavaraa, niin ainakin niiden kulttuuri on teollista ja ne palvelevat tuotantoa. Palveluiksi niiden kutsuminen on kuitenkin eufemismia.
Sitten lisäksi on vielä sairaanhoitajia, puhumattakaan apuhoitajista, joiden tarve ei kun vaan kasvaa väestön ikääntyessä. Lisäksi meillä on sihteereitä, joiden ammatillinen asema epäitsenäisyydessään ja matalapalkkalaisuudessaan luokittaa heidät duunareiksi.
Rinne siis tulee varmastikin vetoamaan duunareihin, joka on laajempi kategoria kuin teollisuuden tuotantotyöntekijät, joihin nojaaminen olisi itsemurha, sillä silloin kannatus hupenisi liukuhihnatyöntekijöiden katoamisen myötä. Jos on teknoapokalyptista cyberpunkkia kuunteleminen, niin kyllä Rinteen viiteryhmät tulevat joka tapauksessa katoamaan niinkin pian kuin kymmenessä vuodessa, jos kerran ratikat, rekka-autot ja taksitkin tulevat kohta kulkemaan robottiavusteisesti. Vaikka sairaalasiivoojat voitaisiinkin robotisoida ja osa sairaala-apulaisten (onko niitä muuten enää?) tehtävistä voitaisiinkin koneistaa, hoitorobotteja ei sentään voi kehittää. Jonkunhan pitää ne hoitoisuustaulukotkin täyttää.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Urpilainen vai Rinne?
Jos Urpilaisen aikana demareiden kannatus onkin liuennut, niin pitkällä tähtäimellä Rinteen edustama maailma tulee katoamaan. En halua demareiden katoavan, vaikka heillä onkin omat kuolleet kulmansa, joille he ovat sokeita, sillä nykyisistä suurista puolueista lasken heihin viimeisen toivoni. Elleivät he sitten ehdi laskemaan sitä ennen hautakiveään ja kutistumaan vihreitäkin pienemmäksi, kuten riippumaton vasemmistokriitikko Tommi Uschanov veikkaa.
Demarit ovat ehkä sopimuksellisuuteen perustuvan hyvinvointiyhteiskuntamme kätilöitä, mutta - koska kyse on sopimusyhteiskunnasta - tähän saavutukseen on tarvittu myös ammattiliitot, mukaanlukien paha, paha elinkeinoelämä, eläkevakuutusfirmat, Kokoomus ja Kepu. Ei siis ole ihan oikein, että he ottavat kunnian itselleen hyvinvointivaltiosta, mutta kukas se kissan häntää.
Demarit ovat teolliselle yhteiskunnalle sama kuin Vihreät jälkiteolliselle yhteiskunnalle: heistä on tullut tarpeettomia, kun heidän epookkiansa luonnehtinut nimikkoprojekti on tullut valmiiksi, kun heidän patenttinsa on omaksuttu mainstreamiksi: Demareiden patentti oli sopimuksellinen hyvinvointivaltio, kun se taas Vihreillä oli kestävä kehitys. Nyt vaan Vihreiden pitäisi keksiä itsensä uudestaan. Demareilla se keksintäprojekti ei voi onnistua, jos sitä johtaa mies, jonka mielestä tuleva kasvu edelleenkin pitää rakentaa vientiteollisuuden varaan, kun pikemminkin Suomen erityisyys on sen sosiaalisissa innovaatioissa: kirjastolaitoksessa, äitiyspakkauksessa, kuivauskaapissa ja neuvolalaitoksessa. Kysykää vaikka Ilkka Taipaleelta, jos ette minua usko.
Poliitikot eivät ole kansansa edustajia, vaan näiden johdattelijoita. Siksi onkin tärkeää, että kansalla on itseään fiksummat johtajat. Tai siis olisi, mutta kun ihan kaikkein terävimmät kynät eivät hakeudu politiikkaan. Jos näin olisi, silloin meitä johtaisivat esimerkiksi Tommi Uschanovin ja Juha Siltalan kaltaiset historiallisia ja erikoisalat ylittäviä laajoja yhteyksiä havaitsevat näkijät. No joo, onhan meillä Soininvaara ja Relander, molemmat vihreitä keski-ikäisiä miehiä muuten.
Hyvisten kanssa on helpompi tehdä yhteistyötä ja saada ujutettua omia tavoitteita toisten ohjelmiin. Maailma ei mene niin, että kun kaikkia toisia puolueita johtavat sellaiset henkilöt, jotka on helppo osoittaa pahiksiksi, niin kaikki maailman hyvikset yhtyisivät ja kokoontumisvapauden nimissä kerääntyisivät samaan puolueeseen. Maailma on kokonaisuutena parempi paikka, jos vastapuolueet muuttuvat vain toisiksi puolueiksi, ja niitä johtavat hyvikset linjaavat niiden linjaa hyvään suuntaan, aivan samoin kuin toiset kansatkaan eivät ole vihollisia vaan ainoastaan toisia kansoja.
Jos ei vielä ole tullut selväksi, niin kannatan Jutta Urpilaisen jatkokautta SDP:n puheenjohtajana, siitäkin huolimatta että hän yrittää esiintyä paavillisemmin kuin Thatcher, ja juuri tähän kohtaan Rinne hyökkääkin: että Jutta joutuu virkansa puolesta puolustamaan leikkauksia, mikä saa hänet näyttämään hyvinvointivaltion viholliselta.
Demarit ovat ehkä sopimuksellisuuteen perustuvan hyvinvointiyhteiskuntamme kätilöitä, mutta - koska kyse on sopimusyhteiskunnasta - tähän saavutukseen on tarvittu myös ammattiliitot, mukaanlukien paha, paha elinkeinoelämä, eläkevakuutusfirmat, Kokoomus ja Kepu. Ei siis ole ihan oikein, että he ottavat kunnian itselleen hyvinvointivaltiosta, mutta kukas se kissan häntää.
Demarit ovat teolliselle yhteiskunnalle sama kuin Vihreät jälkiteolliselle yhteiskunnalle: heistä on tullut tarpeettomia, kun heidän epookkiansa luonnehtinut nimikkoprojekti on tullut valmiiksi, kun heidän patenttinsa on omaksuttu mainstreamiksi: Demareiden patentti oli sopimuksellinen hyvinvointivaltio, kun se taas Vihreillä oli kestävä kehitys. Nyt vaan Vihreiden pitäisi keksiä itsensä uudestaan. Demareilla se keksintäprojekti ei voi onnistua, jos sitä johtaa mies, jonka mielestä tuleva kasvu edelleenkin pitää rakentaa vientiteollisuuden varaan, kun pikemminkin Suomen erityisyys on sen sosiaalisissa innovaatioissa: kirjastolaitoksessa, äitiyspakkauksessa, kuivauskaapissa ja neuvolalaitoksessa. Kysykää vaikka Ilkka Taipaleelta, jos ette minua usko.
Poliitikot eivät ole kansansa edustajia, vaan näiden johdattelijoita. Siksi onkin tärkeää, että kansalla on itseään fiksummat johtajat. Tai siis olisi, mutta kun ihan kaikkein terävimmät kynät eivät hakeudu politiikkaan. Jos näin olisi, silloin meitä johtaisivat esimerkiksi Tommi Uschanovin ja Juha Siltalan kaltaiset historiallisia ja erikoisalat ylittäviä laajoja yhteyksiä havaitsevat näkijät. No joo, onhan meillä Soininvaara ja Relander, molemmat vihreitä keski-ikäisiä miehiä muuten.
Hyvisten kanssa on helpompi tehdä yhteistyötä ja saada ujutettua omia tavoitteita toisten ohjelmiin. Maailma ei mene niin, että kun kaikkia toisia puolueita johtavat sellaiset henkilöt, jotka on helppo osoittaa pahiksiksi, niin kaikki maailman hyvikset yhtyisivät ja kokoontumisvapauden nimissä kerääntyisivät samaan puolueeseen. Maailma on kokonaisuutena parempi paikka, jos vastapuolueet muuttuvat vain toisiksi puolueiksi, ja niitä johtavat hyvikset linjaavat niiden linjaa hyvään suuntaan, aivan samoin kuin toiset kansatkaan eivät ole vihollisia vaan ainoastaan toisia kansoja.
Jos ei vielä ole tullut selväksi, niin kannatan Jutta Urpilaisen jatkokautta SDP:n puheenjohtajana, siitäkin huolimatta että hän yrittää esiintyä paavillisemmin kuin Thatcher, ja juuri tähän kohtaan Rinne hyökkääkin: että Jutta joutuu virkansa puolesta puolustamaan leikkauksia, mikä saa hänet näyttämään hyvinvointivaltion viholliselta.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Rekrytointifirmat - tukipalveluita vai loisia?
Klassikkosarjani juttu on julkaistu ulkosuomalaisten Expatrium-lehden numerossa 65 (talvi
2009). Sen voi lukea Expatriumin webbiversiossa ilmaiseksi klikkaamalla
otsikkoa.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
maanantai 16. joulukuuta 2013
Suomi nousuun sosiaalisilla innovaatioilla
Kolmansiin, nopeaa vauhtia teollistuviin maihin kadonneita
savupiipputeollisuustyöpaikkoja haikailevien kannattaisi tulla
2000-luvulle, jälkiteolliselle ajalle. En tarkoita jälkiteollisuudella
sitä, että ennen perustuotantoon kuuluneita töitä on nimetty uudestaan
ja saatu niitä näennäisesti siivottua palveluiksi, joiden työntekijöiden
ammatillinen asema muistuttaa usein lähinnä orjuutta. En tarkoita
myöskään sitä informaatioteknologiaa, jossa Suomi piti itseään Nokian
vanavedessä 90-luvulla edelläkävijänä. Siitäkin on kohta sukupolvi. Muut
ovat käyneet edelle, meidän.
Missä me sitten olemme hyviä? Sosiaalisissa innovaatioissa. Niitä meillä riittäisi vientituotteiksi asti. Kyse ei ole niinkään teknologioista kuin pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle ominaisista tavoista tehdä. Tähän kun lisätään suomalainen ratkaisukeskeisyys, meillä on menestystarina!
Millaisia innovaatioita tarkoitan? Esimerkeiksi käyköön työpajatoiminta, kouluruokailu, kirjastolaitos, kuivauskaappi, äitiyspakkaus, iltapäiväkerho ja ainutlaatuinen musiikkioppilaitosverkostomme, joka sisältää suoran jatkumon muskarista Sibelius-Akatemiaan. Mikä näitä innovaatioita yhdistää? Kaikki tuottavat tasa-arvoa, siis lisäävät mahdollisuuksien tasa-arvoa, tasaten eroa lähtökohdissa. Melkein kaikki palvelut ovat lapsiperhepalveluita, tai ainakin lapsiperheet niistä nauttivat.
Edes pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa kaikki nämä eivät suinkaan ole itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi Oslon kirjastolaitosta ei voi verratakaan Helsingin vastaavaan, hyvä kun Porvooseen. Ja jokaisissa vaaleissa säännönmukaisesti jokin puolue tekee poliittisen itsemurhan ehdottamalla maksutonta kouluruokailua. Yleensä tästä maksaa huuhaa-puolueeksi leimautumisella paikallinen vasemmistopuolue, koska eihän heillä ole moiseen varaa, Norjalla.
Sosiaaliset innovaatiot kannattaisi patentoida, sillä niitä kopioidaan. Esimerkiksi Venezuela on rakentanut samantapaisen musiikkioppilaitosverkoston, ja tämä il Sistema tuottaa jatkuvalla syötöllä kansainvälisiä muusikoita, joista tunnetuin helmi on kapellimestari Gustavo Dudamel.
Ehdotan siis suomalaisen tieto-taidon viennin systematisoimista ja sosiaalisten innovaatioiden patentointia kiireen vilkkaa. Suomesta voi tulla tasa-arvon tuottamisen mallimaa!
Missä me sitten olemme hyviä? Sosiaalisissa innovaatioissa. Niitä meillä riittäisi vientituotteiksi asti. Kyse ei ole niinkään teknologioista kuin pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle ominaisista tavoista tehdä. Tähän kun lisätään suomalainen ratkaisukeskeisyys, meillä on menestystarina!
Millaisia innovaatioita tarkoitan? Esimerkeiksi käyköön työpajatoiminta, kouluruokailu, kirjastolaitos, kuivauskaappi, äitiyspakkaus, iltapäiväkerho ja ainutlaatuinen musiikkioppilaitosverkostomme, joka sisältää suoran jatkumon muskarista Sibelius-Akatemiaan. Mikä näitä innovaatioita yhdistää? Kaikki tuottavat tasa-arvoa, siis lisäävät mahdollisuuksien tasa-arvoa, tasaten eroa lähtökohdissa. Melkein kaikki palvelut ovat lapsiperhepalveluita, tai ainakin lapsiperheet niistä nauttivat.
Edes pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa kaikki nämä eivät suinkaan ole itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi Oslon kirjastolaitosta ei voi verratakaan Helsingin vastaavaan, hyvä kun Porvooseen. Ja jokaisissa vaaleissa säännönmukaisesti jokin puolue tekee poliittisen itsemurhan ehdottamalla maksutonta kouluruokailua. Yleensä tästä maksaa huuhaa-puolueeksi leimautumisella paikallinen vasemmistopuolue, koska eihän heillä ole moiseen varaa, Norjalla.
Sosiaaliset innovaatiot kannattaisi patentoida, sillä niitä kopioidaan. Esimerkiksi Venezuela on rakentanut samantapaisen musiikkioppilaitosverkoston, ja tämä il Sistema tuottaa jatkuvalla syötöllä kansainvälisiä muusikoita, joista tunnetuin helmi on kapellimestari Gustavo Dudamel.
Ehdotan siis suomalaisen tieto-taidon viennin systematisoimista ja sosiaalisten innovaatioiden patentointia kiireen vilkkaa. Suomesta voi tulla tasa-arvon tuottamisen mallimaa!
torstai 21. marraskuuta 2013
Kela todisti missiot pöpöksi
Kysellessäni aikaisemmassa bloggauksessani Kelan mission perään, siellä pitkään työskennellyt kaverini osasi valistaa. Hänen linkkaamanaan Kela määrittelee itseymmärrettynä tehtävänään mm. tiedottaa etuuksista ja palveluista.
No, kyllähän takaperoista tiedotusta, jossa itse pihvi seuraa vasta lopussa ja josta heikommat saavat sydänkohtaukset, voidaan tiedotukseksi sitäkin sanoa.
Kela sanoo myös olevansa:
Vuosituhannen vaihteessa työskentelin julkisessa hallinnossa. Juuri tuolloin ns. kannattavalta sektorilta matkittiin luuloteltu tarve selittää oman olemassaolonsa tarpeellisuus. Esimerkiksi musiikin piti pystyä yhtäkkiä keksimään perustelu, miksi musiikki on tärkeämpää kuin vaikka kuvataiteet tai säilykkeet.
Olin todistamassa tuota epätoivoista prosessia parissa paikassa. Olen myötähäpeävammainen, mutta todellakin tunsin myötähäpeää arvostettujen taiteilijaprofessoreiden, huippuosaajien ennen huippuosaajien keskimistä, kontatessaan polvipusseja liimaillessaan postit-lappuja liian pieniin vaatteisiin tuhnautuneen käsityönopettajan käskemänä.
Olen koettanut kymmenisen vuotta unohtaa näkemäni. Konttaavat Ralf Gothoni, Matti Raekallio ja Arto Noras palaavat kuitenkin aina mieleeni silloin kun kaivataan visioita tai missioita.
No, kyllähän takaperoista tiedotusta, jossa itse pihvi seuraa vasta lopussa ja josta heikommat saavat sydänkohtaukset, voidaan tiedotukseksi sitäkin sanoa.
Kela sanoo myös olevansa:
- Ihmistä arvostava
- Osaava
- Yhteistyökykyinen
- Uudistuva
Vuosituhannen vaihteessa työskentelin julkisessa hallinnossa. Juuri tuolloin ns. kannattavalta sektorilta matkittiin luuloteltu tarve selittää oman olemassaolonsa tarpeellisuus. Esimerkiksi musiikin piti pystyä yhtäkkiä keksimään perustelu, miksi musiikki on tärkeämpää kuin vaikka kuvataiteet tai säilykkeet.
Olin todistamassa tuota epätoivoista prosessia parissa paikassa. Olen myötähäpeävammainen, mutta todellakin tunsin myötähäpeää arvostettujen taiteilijaprofessoreiden, huippuosaajien ennen huippuosaajien keskimistä, kontatessaan polvipusseja liimaillessaan postit-lappuja liian pieniin vaatteisiin tuhnautuneen käsityönopettajan käskemänä.
Olen koettanut kymmenisen vuotta unohtaa näkemäni. Konttaavat Ralf Gothoni, Matti Raekallio ja Arto Noras palaavat kuitenkin aina mieleeni silloin kun kaivataan visioita tai missioita.
maanantai 18. marraskuuta 2013
Rekrytointipalvelut - tukipalveluita vai loisia?
Juttu on julkaistu ulkosuomalaisten Expatrium-lehden numerossa 65 (talvi
2009). Sen voi lukea Expatriumin webbiversiossa ilmaiseksi klikkaamalla
otsikkoa.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
Michael Perukangas on hakenut parin vuoden ajan töitä Norjassa Oslossa eri rekrytointiyritysten ja niiden verkkoportaalien kautta. Näitä väyliä käyttäen ei työtä kuitenkaan tunnu löytyvän. Perukangas pakinoi rekrytointiyritysten olemassaolon oikeudesta.
Olen hakiessani töitä Oslosta syöttänyt ansioluetteloni kaikkiin tietämiini rekrytointiportaaleihin. Tämä toiminta on poikinut kahdessa vuodessa yhden yhteydenoton puhelimitse ollessani Lontoossa jalkapallomatkalla. Koska kuulin hieman huonosti jalkapallofanien kansoittamalla Barking Roadilla, lupasin palata asiaan heti palattuani Osloon, eli kahden päivän päästä. Jätinkin muutaman viestin sen numeron vastaajaan, josta minulle oltiin soitettu. Minulle ei koskaan soitettu uudestaan. Ilmeisesti se valaanpyynti- tai öljyfirma sai sitten tekijän.
Vaikka rekrytointifirma toimi välikätenä välittäen työntekijöitä asiakasyritykselle, hyviin tapoihin kuuluisi kai kuitenkin vastata soittopyyntöihini. Näin siinäkin tapauksessa että asiakasyritys olisi jo löytänyt tekijän ilmeisen akuuttiin tarpeeseensa. Jos asiakasyritys oli jättänyt informoimatta alihankkijaansa onnistuneesta rekrytoinnista, toimipas se kehnosti, ja sellaisten asiakasyritysten sietäisi saada selkäänsä tai ainakin olla entisiä asiakasyrityksiä.
Kerran sovin tapaamisen konsultin kanssa yhdessä kansainvälisesti tunnetussa rekrytointifirmassa. Olin valmistautunut lähettämällä etukäteen ansioluetteloni. Tästä huolimatta konsultti ei osannut ehdottaa muuta kuin taksin ajamista – sitähän maahanmuuttajamiehet tekevät - vaikka ansioluettelossa ei ollut mainintaa ajokortista. Tietenkin itsetuntoani hiveli konsultin arvio, jonka mukaan ilmiselvästi olen pätevä ihminen, joskin epätoivoani lisäsi hänen jatkohuomionsa, jonka mukaan olen ”ylipätevä”. Ehkä sillä firmalla on varaa pitää töissä alipäteviä konsultteja tai sellaisia, jotka eivät osaa lukea.
Tarvitaanko kielitaitoa vai ei?
Kun yksi konsultti kehottaa minua panostamaan vain sellaisiin työpaikkoihin, joita voin varmastikin ainakin potentiaalisesti saada, toinen taas kehottaa kokeilemaan kepillä jäätä. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon virastot ymmärrettävästi edellyttävät erinomaista norjan kielen taitoa (god fremstillingsevne), yksi konsultti antaa ymmärtää olemaan realisti ja toinen konsultti taas ymmärtää antaa. Jos niin sattuisi käymään, että saisin jopin eikä fremstillingsevneni olisi este, kielitaito toki paranisi työn myötä. Sitä odotellessa voisin aina varastaa kollegoitteni työaikaa, kun he joutuisivat oikolukemaan tai kenties uudelleen kirjoittamaan päätösdokumenttejani tai tiedotteitani.
Jos työpaikka toimii taloudellisesti kannattavasti eli järkevästi, eikä esimerkiksi tee rekrytointipäätöksiään sosiaalisin perustein, sillä ei ole varaa sellaisiin rekrytointeihin, joissa kaksi ihmistä tekee yhden työt, mutta heille maksetaan kaksi palkkaa. Ei esimerkiksi jalkapallojoukkueellakaan ole mitään järkeä eikä varaa palkata pelaajakseen ihmistä, joka ei pysty edes kävelemään, ja vaikka pystyisikin sitkeän harjoittelun jälkeen, Maradonaa hänestä ei kuitenkaan taitaisi tulla. Nythän esimerkiksi West Ham on maksanut yli vuoden ruhtinaallista palkkaa kroonisesti nilkkavammaiselle Dean Ashtonille, jolle oikea toimeentulolähde taitaisi olla työkyvyttömyyseläke. Työnantaja ei toki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimusta ilman kultaista kädenpuristusta, joka turvaisi Ashtonin loppuelämän lapsineen. Ja palkkasihan Anaheim Mighty Duckskin Tie Domin vain Teemu Selänteen ja Paul Kariyan suoja-aidaksi, vaikka mies ei sanottavammin osannut pelata.
Toki, tässä voisi olla jotakin järkeä jos tulisi otetuksi sisään harjoittelijastatuksella; tällöinkin yleensä työn substanssi opitaan työn myötä. Jos kyse on substanssituntemukseltaan jo valmiiksi aivan ylivoimaisesta kyvystä, tämän kielellisen esitystaidon hiomiseen tuskin käytetään työnantajan aikaa, vaan hänet laitetaan kielikurssille. Näin tosin menetellään käsittääkseni yleensä vain yksityisillä tahoilla, jotka ovat pääkallonmetsästäneet eli headhuntanneet nöyrän kyvyn. Julkisella hallinnolla ole varaa kielikouluttaa työntekijöitään muuta kuin vieraisiin kieliin, eivätkä ne headhunttaa, mitä nyt joskus poliittisin perustein-vähän junttaa.
Kaikkia tuntemiani rekrytointifirmoja, niiden konsultteja ja työnhakukursseja yhdistää kokemukseni perusteella varmuudella ainakin yksi asia: ne lupaavat antaa vinkkejä, ja jopa suoranaisia kanavia niiden piilotyöpaikkojen löytämiseen, joita ei julisteta auki. Ai niin, on niillä toinenkin yhdistävä tekijä: ne jättävät aina ne vinkit tai kanavat kertomatta.
Rekrytointifirmat voivat olla käteviä: ulkoistettu rekrytointi voi helpottaa ainakin työnantajien elämää. Niillä voi olla asiantuntemusta esimerkiksi musteläiskätesteistä ja luonnehoroskoopeista, ja ne vapauttavat työnantajia varsinaisen ydintehtävänsä eli substanssin tuottamiseen. Työnhakijalle ne voivat joissakin tapauksissa antaa buustia, ja editoriaalisia kommentteja ansioluetteloon. Kuitenkin ainakin viimeksi mainittua palvelua saa julkisistakin työnhakupalveluista, ja ensiksi mainittua voi lainata kirjastojen hyllystä kohdasta elämänfilosofia, sieltä Sarasvuon ja Daniel Golemanin Tunneälyn vierestä.
Rekrytointipalveluista ei ole työnhakijalle mitään apua, jos niitä lähestyy avoimin mielin tyyliin ”tarvitsen töitä; mitäs firmoja niitä nyt onkaan ja mitä ne tekevät?” Ei. Kaikki tuntemani rekrytointikonsultit aloittavat työn vasta siinä vaiheessa kun olet ensin itse identifioinut itseäsi kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia. Tabula rasoja rekrytointifirmat eivät työstä. Rekrytointikonsultit eivät ole mentoreita. Ja mikä sitten onkaan rekrytointikonsulttien antama lisäarvo työnhakuprosessissa? Muu kuin itseluottamuksen buustaaminen, beats me.
Sillä hetkellä kun otan yhteyttä rekrytointifirmaan, vaikka vain laittamalla ansioluetteloni tietokantaan, olen kuitenkin heidän asiakkaansa. Asiakkaana edellytän asiakaspalvelua. Asiakkaana voin ainakin periaatteessa valita kenen palveluja käytän, siitäkin huolimatta, että työnhakijana joutuisinkin kääntämään kaikki kivet aikaa ja vaivaa säästelemättä.
Nyt julistankin avoimen rekrytointifirmojen ja –konsulttien myyntipuhekilpailun avatuksi. Miksi minun kannattaa käyttää juuri teidän palveluanne? Mikä on se lisäarvo, jonka saan työnhakuprosessissani palvelunne käyttämisestä? Millä tavalla palvelunne eroavat edukseen muista rekrytointipalveluista?
Myykää itsenne minulle, niin saatan harkitakin tarttuvani houkuttelevimpaan tarjoukseen.
Lahjusta vastaan voin myös ryhtyä teollisuusvakoojaksi, ja täsmentää, mihin nimenomaiseen rekrytointiportaaliin tai-firmaan esimerkkitapaukseni perustuivat. Tästä tiedosta rekrytointifirmat voivat saada kilpailuetua, jotta osaisivat välttää muiden virheitä.
Ulkoistamisen riemu
Ehkä rekrytoinnin yhteydessä sanan firma voi lopultakin korvata sanalla portaali, sillä oma kokemukseni on, että rekrytointifirmat ovat oikeastaan sähköisten hakuportaalien – eli cv-säilöiden – fyysisiä jatkeita, mutta eivätpä oikeastaan sitten muuta. Voi niistä kyniä nyysiä, ja joissakin saa jopa lähdevettä ja kahvia.
Jälkiteollisella aikakaudella ulkoistetaan mahdollisimman paljon sellaisia toimintoja, jotka voi ulkoistaa, jotta jäisi aikaa tuottaa ”substanssia”. Tällaisia ulkoistettavia toimintoja ovat usein paitsi itse tuotanto, monissa tapauksissa myös niin kutsutut back office –palvelut: juristit, tiedotus, kirjanpito, mainonta, rekrytointi ja konsulttien sekalainen seurakunta, jotka voi suomentaa tukipalveluiksi. Jälkiteollisen hyödyketuotannon keskeinen tavara on palvelu, ja jälkiteollisessa tuotannossa ei olla vain ulkoistettu aikaisempia ydintoimintoja vaan myös kehitetty uusia. Ne eivät kaikissa tapauksissa ole vanhojen palveluiden tukipalveluita, vaan usein myös loisia, jotka eivät eläisi ilman substanssin tuottajaa.
Esimerkki näistä uusista toiminnoista on netti- ja puhelinoperaattoreiden käyttäjätuki, jotka voi Suomesta ulkoistaa vaikka Eestiin ja Englannista Intiaan, minne vain, jossa on saatavilla kielitaitoista ja koulutettua mutta halpaa työvoimaa. Rekrytoinninkin voisi ulkoistaa, sillä portaalit voidaan ylläpitää missä tahansa. Tässä onkin yksi ehdotus kahdenkeskisen kaupankäynnin varjolla annettavaksi kehitysavuksi: Suomi voisi lahjoittaa rekrytointiportaaleita esimerkiksi Venäjän suomalaissukuisten kansojen työpaikoiksi ja vastapainoksi saada vaikka kaviaaria.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)