Keskuspuisto, Helsingin luontohelmi

Suomen Luonnonsuojeluliitolla on Suomen 100 luontohelmeä -hanke käynnissä kesäkuun loppuun saakka. Itse ehdotin hankkeeseen Helsingin Keskuspuistoa. Alla perustelujani otsikoineen (jotka on saatu SLL:n hankkeen ehdotuslomakkeesta)

Yleiskuvaus ehdotetusta luontohelmikohteesta

Helsingin Keskuspuisto on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen: lähes pääkaupungin ytimeen asti ulottuva metsäalue, joka takaa sen, että pääkaupunkimme keskustasta on käveltävissä oleva välimatka metsäalueeseen. joka saumattomasti jatkuu periaatteessa Lappiin saakka. Luen Keskuspuistoon mukaan siihen saumattomasti liittyvät, virallisesti Helsinkipuistoon luetut alueet sekä siihen saumattomasti liittyvät metsäalueet, joilla ei ole suojanaan puistoasemakaavaa. Nyt Helsingin uusi yleiskaavasuunnitelma uhkaa kaventaa Keskuspuiston paikoitellen lähes olemattomiin.

Mikä on alueen luonnon merkitys ihmisille? Esimerkiksi virkistys- ja maisema-arvot, kulttuuriset merkitykset ja perinteet.

Keskuspuisto toimii paitsi lähivirkistyksen aarreaittana, siellä myös luodaan ja hoidetaan luontosuhdetta. Siellä ulkoilevat päiväkoti- ja koululaisryhmät, joilla ei muuten olisi pääsyä metsäluontoon, ja siellä hoitavat kuntoaan ihmiset, joilla muuten olisi vaikea pääsy metsäluontoon. Useiden tutkimusten, mm. Liisa Tyrväisen tutkimusten mukaan metsässä ulkoilemisen virkistysarvolla on huomattavia kansanterveydellisiä  ja -taloudellisia merkityksiä. Kulttuurihistoriallisesti Keskuspuisto liittyy paitsi New Yorkin Keskuspuiston ja sen perustajan Frederick Law Olmstedin työhön, jossa periaatteena oli se, että viheralueet ovat demokraattinen kaupunkihyödyke, brittiläinen yhteismaiden perinne vietynä kaupunkeihin, jotka ovat muuten epäterveellinen asuinympäristö. Olmstedin työn pohjoismainen sovellus ovat kaupunkimetsät, joista Oslon kaupunkimetsillä on erityisasema: ne on erityislainsäädännöllä suojeltu.

Mitä erityisiä luontoarvoja alueella on? Esimerkiksi harvinaiset tai uhanalaiset lajit ja luontotyypit.

Haltialan aarnimetsä, Laakson tervaleppäkorpi ja Laaksossa kasvava lehtonata (josta tunnetaan koko maassa vain 3 esiintymää).

Kuvailkaa luontohelmikohteen arvojen säilymiseen kohdistuvia mahdollisia uhkia ja toimia niiden torjumiseksi: 

Helsingin uudessa yleiskaavasuunnitelmassa Hämeenlinnantien kaupunkibulevardi kaventaa Keskuspuiston paikoin olemattomiin, jolloin metsän tuntu katoaa, etenkin Pirkkolassa. Lisäksi alueelle on suunniteltu asuinrakentamista muuallekin, mm. Laaksoon ja Maunulan kupeeseen. Lisäksi Jokeri I:n raidelinjaus ja Kuninkaantammen asuinalue kovertavat Keskuspuistoa sisältäpäin ontommaksi.

VAPAA SANA. Mitä toiveita, ideoita tai terveisiä haluatte lähettää Suomen luonnonsuojeluliitolle ja Suomen 100 luontohelmeä -hankkeelle?

Tällä hankkeella on mahdollisuus nostattaa kansalaisten ja päättäjien tietoisuutta luontohelmistämme. Kaupungissa luonnon arvon tärkein "mittari" on virkistyskäyttö, mutta usein kaupungeista löytyy helpoimmin lähes koskematonta luontoa, sillä usein erityisesti maaseutuluontoa hoidetaan talousmetsän kriteerein. Tämä hanke toivottavasti myötävaikuttaa siihen, ettei kaupunkiluontoonkin sovelleta samoja kriteereitä.

Metsällä ei ole puoluekantaa

Moni toveri on ilakoinut tänään vaihtoehtoisesta Helsingin yleiskaavasta. Ja mikäs siinä, osallistuvan suunnittelun periaatetta ei voi olla kannattamatta. 

Varsinaista yleiskaavaa ei Helsinkiin olla tehty vuoden 2002 jälkeen, joten siinä mielessä vaihtoehtokaava ei vielä ole vaihtoehto millekään, vaan pikemminkin avaus. Ja vaikka vertailukohtaa ei vielä olekaan olemassa, lyön vetoa, että tämä on paljon parempi kuin virkamiestyönä valmisteltava yleiskaava, johon siihenkin sisältyy kansalaisten osallistamista kyselyillä.

Mutta, mutta. Täydellinen ei tämäkään ole. Vaikka vaihtoehtokaava onnistuu säästämään Kivinokan ja Vartiosaaren, mistä propsit, niin viimeisimmän yleiskaavatyön yhteydessä omalla osayleiskaavallaan vahvistettu 100-vuotias Bertel Jungin Keskuspuisto kapenee Haagan-Metsälän kohdilta. 

Ei näin. Sen verran pitää käännellä Jungia haudassaan, että Keskuspuisto on metsä, sellainen kuin Oslomarka, ei varsinainen puisto. Siinä taas kunnioittaisin Jungin elämäntyötä, että kuten New Yorkin esikuvansa - Jung tunsi Olmstedin suunnittelun erittäin hyvin - Helsingin Keskuspuisto on kajoamaton. New Yorkin keskuspuistoa ei ole mahdollista kaventaa reunoiltaan. 

Se on kaavan kunniaksi sanottava, että ei se Keskuspuistoa pilaa, että siinä Ilmalan nykyisten toimintojen tilalle oltiin kaavoitettu asuntoja. Mutta korttelirivi Hämeenlinnantien varressa kaventaa jo entisestäänkin kapeaa Keskuspuistoa ampiaisvyötäröiseksi. 

Jos metsän eläimet voisivat äänestää, mikään puolue ei saisi niiden varauksetonta kannatusta. Kuten olen monasti aiemminkin sanonut, puolueet ovat asioiden ajamisen käytännöllisiä välineitä, ja asialle alisteisia. Tunnen päätöksenteon periaatteet sen verran hyvin, että tiedän luonnon tarvitsevan tuekseen päätöksentekoa, mutta vaikutusmahdollisuudet luonnon puolesta taitavat olla sitkeällä, taitavalla, asiantuntevalla ja verkostoituneella lobbarilla puolueen rivijäsentä paremmat.

Jos Helsingistä halutaan kasvatettu Kallio, ei siitä sellaista tule. Pikemminkin uusi Ruoholahti, Jätkäsaari tai Kalasatama, puhumattakaan uudesta Käpylästä. Tiiviihköä mutta viihtyisää ja vihreää kaupunkia ei enää tehdä, koska arkkitehtien ammattieetokseen kuuluu uuden luominen aivan samoin kuin esimerkiksi säveltäjienkin. Sitä paremmalla syyllä Helsinki pitäisikin ehkä jättää rauhaan suunnittelulta. Sanokaa sitten konservatiiviänkyräksi, romantikoksi tai kepulaiseksi, ei haittaa. Romantisointia se kaikenkalliolaistamishalukin on. 

Politiikkoja syytetään usein periaatteidensa myymisestä. Minulla on ainakin yksi pyhä: luonto. Se ei ole myytävänä mistään hinnasta, ei vaihdettavissa eikä siirrettävissä. Jotkut ovat yrittäneet, eivät ole onnistuneet eivätkä onnistu. Jos periaatteellisuus onnistuu paremmin muun kansalaistoiminnan kuin puoluepolitiikan kautta, valitsen periaatteet. 

Lähdin puoluepolitiikkaan, koska katsoin sen olevan tehokkain tapa puolustaa viheralueita. En näe ainuttakaan syytä jättää alkuperäistä agendaani. EI ENÄÄ PALAAKAAN KESKUSPUISTOSTA!

Annetaan vielä lopuksi puheenvuoro professori Liisa Tyrväiselle:

"NI­MEN­OMAAN luon­non­va­rai­set ym­pä­ris­töt te­ke­vät hy­vää val­ta­osal­le ih­mi­siä. Siis sel­lai­set, jois­sa nä­kö­yh­teys asu­tuk­seen ka­toaa. Vi­her­alueen lä­hei­syys on mo­nel­le tär­keä myös asuin­paik­kaa va­lit­taes­sa.

Luon­nos­sa liik­ku­mi­sen hy­vin­voin­ti­hyö­ty­jä tuot­ta­via me­ka­nis­me­ja tun­ne­taan vie­lä huo­nos­ti. Kun kau­pun­ki­suun­nit­te­li­jat ha­lua­vat ra­ken­taa Hel­sin­kiä yhä tii­viim­mäk­si, oli­si en­tis­tä tär­keäm­pi ym­mär­tää, mil­lai­set luon­to­alueet edis­tä­vät asuk­kai­den hy­vin­voin­tia, Tyr­väi­nen sa­noo.

Hel­sin­gis­sä ei luon­non it­seis­ar­voa ole Tyr­väi­sen mie­les­tä otet­tu huo­mioon, ku­ten esi­mer­kik­si Os­los­sa tai Tuk­hol­mas­sa.

"Kau­pun­ki­suun­nit­te­lun tii­vis­tä­mi­sen tren­di on ris­ti­rii­das­sa sen kans­sa, mi­tä ih­mi­set asuin­ym­pä­ris­töl­tä toi­vo­vat."

ON HEL­SIN­GIS­SÄ um­pi­ur­baa­ne­ja­kin ih­mi­siä, mut­ta vuon­na 2009 teh­dyn tut­ki­muk­sen mu­kaan suu­rin osa kau­pun­ki­lai­sis­ta löy­si mie­li­paik­kan­sa sil­ti edel­leen luon­nos­ta.

Tyr­väi­sel­lä on huo­li sii­tä, et­tä ar­jen mie­li­pai­koil­le käy huo­nos­ti. Hel­sin­ki on si­tou­tu­nut sii­hen, et­tä elä­vä ja mo­ni­muo­toi­nen kau­pun­ki­luon­to säi­lyy, mut­ta pai­neet ovat ko­vat.

Hel­sin­gin yleis­kaa­voi­tuk­ses­sa py­ri­tään va­rau­tu­maan vaih­toeh­toon, et­tä kau­pun­gin vä­ki­lu­ku on vuon­na 2040 mel­kein yh­den Tam­pe­reen ver­ran isom­pi kuin nyt. Siis 200 000 asu­kas­ta enem­män kuin nyt. Sii­nä riit­tää so­vit­te­le­mis­ta. Tyr­väi­nen ky­seen­alais­taa ko­ko kas­vupaineen." (lähde: HS 3.3.2013: Anna-Riitta Sippola)

Vaihtoehtokaavaan voi tutustua klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa. 

Karhuvaaran lipsahdus

Kun Kokoomuksen Arja Karhuvaara väitti, että Meri-Rastilan kaavalla torjuttiin segregaatiota, hän tuli tehneeksi kaksi paljastusta: 1) hän pitää Meri-Rastilaa slummina ja 2) Meri-Rastilan metsä uhrataan "hyville veronmaksajille", joille suunnitellut ökyasunnot eivät ole vastaus kohtuuhintaisten asuntojen tarpeeseen.

Samalla Karhuvaara paljasti Kokoomuksen kannan yleisemminkin: he pitävät "hyviä" veronmaksajia tärkeämpinä kuin asuntojen hintatason kuriin saamisen. Viis siitä, että kaikilla ei ole varaa asua Helsingissä. Viis Sari Sairaanhoitajista.

Meri-Rastilan pitäminen slummina on sitäpaitsi loukkaus nykyisiä asukkaita kohtaan ja huonosti peiteltyä rasismia.

Mitä sitten segregaatiolle pitäisi tehdä? Vuokra-asuntoja Tammisaloon, Jätkäsaareen, Pakilaan, eli luomalla myös tavallisille ihmisille mahdollisuuksia asua Helsingissä, myös arvostetuimmilla asuinalueilla. Ennen kaikkea segregaatiota torjuttaisiin säilyttämällä sellaiset yleiset hyödykkeet, joiden käyttö ei maksa käyttäjälleen mitään. Kuten ulkoilualueet, jotka ovat erinomaista ennaltaehkäisevää kansanterveyshyödykkeitä. Sen, että ne ovat demokratiahyödykkeitä, tiesivät jo 1800-luvun puistoteoreetikot, esimerkiksi Olmsted, jonka visioon Keskuspuistosta liittyi valistuksellinen aspekti: viheralueilla tapahtuu sosiaalista sekoittumista, ne opettavat suvaitsevaisuutta, niissä ulkoilee koko kaupunkielämän kirjo.