Lausunto Pohjoisbaanasta (väliltä Käpylän asema – Oulunkyläntie)

KAUPUNKILUONTOLIIKE ry

Lausunto Pohjoisbaanasta (väliltä Käpylän asema – Oulunkyläntie)

Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen 6.2.2023 jatkaa niin sanotun Pohjoisbaanan suunnittelua; Pohjoisbaana on Käpylän juna-asemalta tai oikeastaan laiturilta pohjoiseen junarataa myötäilevä pikapyörätie. 

Luonnon kannalta hankkeen kriittinen kohta on heti reitin alkupäässä, Taivaskallion kohdalla Käpylässä kohdassa, jossa nykyinen pyörätie tekee mutkan. Sen mutkan kohdalla on kaksi liito-oravien ydinaluetta, ja Käpylän toinen baanatoteutus Louhenpuistosta antaa ymmärtää, että baanan toteuttaminen merkitsee sitä, että puita kaadetaan käytännössä leveämmältä alueelta kuin mitä suunnitelmassa on määritelty. Tämä tuhoaa radanvarteen rajoittuvan liito-oravien ydinalueen, jonka rajaa kaupungin suunnitelmissa on tarkoitushakuisesti siirretty.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy on antanut tästä suunnitelmasta kriittisen lausunnon; hanke ei vaaranna ainoastaan näitä Taivaskallion pohjoispuoleisia ydinalueita vaan myös niiden yhteyden radan pohjoispuoleisiin ydinalueisiin, jos jo nykyiselläänkin kapeimmillaan 60-metrinen puuton alue vielä nykyisestään levenisi. 

Uudenmaan ELY-keskus taas on todennut omassa kriittisessä huomautuksessaan, että tällainen hanke tarvitsisi poikkeusluvan, jollaiseen ei tässä tapauksessa ole kovinkaan hyviä edellytyksiä, sillä ei voida sanoa, etteikö toinen reitti (kuten esimerkiksi vakiintunut, vieressä kulkeva suosittu kevyen liikenteen väylä) olisi mahdollinen. ELY-keskuksen mukaan tällä linjaosuudella ei oltu ollenkaan tarkasteltu vaihtoehtoa VED6C, jossa tukeuduttaisiin nykyiseen linjaukseen ja poikettaisiin baanasuunnittelun ohjeellisesta vähimmäisleveydestä, kuten on tehty muuallakin. ELY-keskus jakaa lisäksi käsityksemme siitä, että lienee perusteetonta optimismia olettaa, että tässä riittäisi puidenkaato keskimäärin 7 metrin levyiseltä kaistalta, vedoten juurikin Louhentien baanan toteutukseen. ELY-keskus esittää myös Helsyn kanssa samansuuntaisesti huolenaan, että puidenkaato vaarantaa liito-oravan yhteyden junaradan ylitse. 

Hankkeessa on kyllä luvattu istuttaa uusia puita radanvarteen, mutta radanvarren jo nyt noin 60 metriä leveän ja siitä hankkeen takia kriittisesti levenevän puuttoman alueen – nuoret liito-oravakoiraat kykenevät parhaimmillaan ylittämään juuri noin 60-70 metriä leveitä puuttomia alueita edellyttäen, että yhteyspuut ovat reilusti yli 20-metrisiä - leveyden vuoksi niistä ei pitkään aikaan ole mitään iloa liito-oraville, ja junaradan ylittävä yhteys tulee baanan takia mitä ilmeisimmin katkeamaan. Hyppypuiden toimivuudesta kokemukset muualla ovat huonoja. Hankkeessa unohtuu täysin myös se, että liito-orava on monimuotoisen elinympäristön indikaattorilaji, ja kaadettaviksi suunniteltuja vanhoja haapoja ja suuria kuusia eivät istutettavat puut mitenkään voi korvata. Käytännössä työkoneiden takia jouduttaneen kaatamaan selvästi hankesuunnitelmaa enemmän puita, ja tällöin luonnoltaan monimuotoinen elinympäristö menetetään kokonaisuudessaan tai lähes kokonaan.

Jos Pohjoisbaana toteutetaan Taivaskallion kohdalta suunnitellun kaltaisena, se todistaa oikeaksi valitettavan yleisen epäilyn, jonka mukaan pyöräily ja lähiluonto ovat Helsingissä vastakkain, ja antaa lisää aihetta epäillä, että näissä vastakkainasettelutilanteissa pyöräily voittaa aina. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi Louhenpuiston baanahanke, jossa tätä liito-oravienkin hyödyntämää jalopuumetsää kaadettiin suunniteltua leveämpi kaistale. Pohjoisbaanan kaltaiset hankkeet vähentävät pyöräilyn hyväksyttäväksi kokemista, ollen huonoa julkisuuskuvaa pyöräilylle. Näin ollen on kyseenalaista, edistävätkö Pohjoisbaanan kaltaiset hankkeet pyöräilyn asiaa, sillä baanahankkeiden aiheuttama paikallisluonnon tuhoaminen lisää pyöräilyn vastakkainasettelua muiden liikennemuotojen kanssa, vaikka baanojen ideana on nimenomaan osoittamalla pyörille oma väylä vähentää näitä mainittuja konflikteja muiden liikennemuotojen kanssa. Pyöräily tarvitsee ja ansaitsee tukea, ja tämän tuen osana myös positiivista julkisuuskuvaa ja hyväksyttäväksi kokemista, joita tämän hankkeen ongelmat eivät ainakaan edistä.

Suosittelemme Helsingin kaupunkia pitäytymään jo nyt käytössä olevassa linjauksessa, joka hyödyntäisi vieressä kulkevaa, suosittua kevyen liikenteen väylää, jonka mutka ei haittaa pyöräilyä, vaan on nimenomaan vetovoimatekijä: sehän tarjoaa pyöräilijöille varjostavan, viihtyisän metsäreitin, toisin kuin suunniteltu Pohjoisbaana, joka suoraan junarataa seurailevana ei tarjoa hetkenkään varjostusta pyöräilijöille. Tämä nyt käytössä oleva väylä voidaan yhdistää tulevaan Pohjoisbaanaan Taivaskallion metsäalueen pohjoispuolella. Mutkia on myös raidelinjoissa ja autoteissä, joten miksi niitä ei saisi olla ainuttakaan pyöräilyväylissä?

Vakuudeksi

Manki Perukangas, puheenjohtaja, Kaupunkiluontoliike ry

Pyöräily - liikennettä vai liikuntaa?

Pyöräilen kesät talvet, ja minun luulisi ilahtuvan aina kun pyöräilyn olosuhteita kehitetään. Pyöräilyväylät ovat retorisesti kaksiteräinen miekka: ne eivät ole liikenneväyliä, koska ne jotenkin mystisesti eivät muka vie kaupunkitilaa silloinkaan kun niitä toteutetaan reiteille, joilla niitä ei ennen ole kulkenut. Silloin ne palvelevat liikuntaa, mikä taas on hyödyllistä. Sekä kansanterveys että -talous kiittävät. Kuitenkin ne ovat liikenneväyliä silloin kun tulee kiista katupuista. 

Katupuita puolustavat, pyöräilymyönteiset päättäjät syyttävät autoja, jotka eivät suostu luopumaan saavutetuista eduistaan edes kymmenen sentin vertaa. Jos siis pyöräily ja autoilu taistelevat samasta tilasta, kyseessä on ilmiselvästi liikennemuoto, minkä puolesta puhuu sekin, että "pyöräilyväylästön tavoiteverkosto" perustuu pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseen.  

Pyöräily on siis liikuntaa silloin kun sitä halutaan perustella puolustamisen arvoiseksi, mutta liikennettä silloin kun se taistelee autojen kanssa samoista senteistä ja metreistä aina sen mukaan, kumpi on retorisesti hyödyllisempää. Silloin kun pyöräkaistan tai baanan alta joudutaan kaatamaan puita, kyseessä on liikunta, silloin kun syytetään autoilijoita siitä, että he eivät luovu sentistäkään autoille varatusta katutilasta, kyseessä on liikennemuoto. 

Tämä tuli mieleeni jälleen kerran, kun Mannerheimintien varrelta kaadettiin katupuita, kauniita ryhmyisiä lehmuksia. Toki Mannerheimintien alta on syytä uusia tsaarinaikaisia putkia, mutta puiden kaataminen on hyväksyttävää vain siltä osin kuin puut kasvavat näiden putkien päällä. 

Laajentavatko kaupunkibulevardit tosiaankin kantakaupunkia?

 Kirjoitin äskeisessä Kaupunkiluontoliikkeen kannanotossa toivovani, että Mäkelänkadun "kaupunkibulevardia" toteutettaessa liikenneväylien vaatima tila ei lisääntyisi. En väitä, että nykyinen Tuusulantie olisi mitenkään mallikasta ympäristöä, siis liikenteessä olijoille, mutta kaupunkibulevardit on "myyty" valheellisin perustein välineiksi laajentaa kantakaupunkia tai ainakin kantakaupunkimaista yhdyskuntarakennetta Vironniemeltä loitommas. 

Osoittautui, että suunnitellun Tuusulanväylälle jatkettavan Mäkelänkadun liikenneväylästöjen yhteisleveys tulee olemaan 57,5 metriä. Sitten karttaharjoituksien pariin. Google Earthistä mitattuna Tuusulanväylän leveys sen alkupäästä on noin 43,5 metriä. Yhtenäiskoulun kohdalta Tuusulanväylän alittavan alikulun kohdalta se on vain 30,5 metriä. Käpylän aseman eteläpuoleiselta, Kullervonkadulle jatkuvan alikulun kohdalta se on noin 38 metriä. Väylästöjen vaatima tila kasvaa siis pahimmillaan jopa 27 metriä, eli melkein kaksinkertaistuu. 

Liikenneväylien viemästä kaupunkitilasta ovat jotkut olleet huolissaan. Se tila on pois asunnoilta ja viheralueilta. Ovatkohan nämä samat tahot huolissaan siitä, että kaupunki"bulevardien" myötä liikenteen viemä tila vain kasvaa? 

Jos 57,5 metriä leveä liikenneväylä jakamassa talorivejä kahtia on jonkun käsitys kantakaupunkimaisesta ympäristöstä, minä olen merisiilin eno. Ja kuten Raide-Jokerin kohdalla on nähty, näiden uusien uljaiden kiitäjien matkavauhtia ei saa hidastaa, jotta ne voisi nähdä kilpailukykyisinä, niin en pysty edes kuvittelemaan, miten kauan tulee hitaalta mummolta rollaattorin kanssa sohjossa tai äidiltä kaksosrattaiden kanssa kestämään tuon valtasuonen ylittäminen. 

Moottoriteillä ei ole sijaa kantakaupungissa, sanotaan. Ja niiden reunustat on julistettu lainsuojattomiksi, eikä niiden suojelulle pitäisi olla sijaa, sanotaan. On näkökulmakysymys, kumpaa pitää pahempana: 30-40 -metristä moottoritieksi nimettyä väylää, joka on metsien reunustama vai melkein 60 metriä leveää väylää, tuulinen ränni, jota ei saa kutsua moottoritieksi, koska se koostuu itse asiassa useasta väylästä: neljästä autokaistasta, kahdesta bussikaistasta, kaksista ratikkakiskoista, kahdesta fillaribaanasta ja kahdesta jalkakäytävästä. Ja yhden moottoritien - joiden rakastajaa minusta ei saa mitenkään, pois Moottoritie on kuuma -romantiikka minusta - tilalla kulkeekin oikeastaan kaksitoista liikenneväylää. 

Havainnekuvissa tällaisen voi ehkä saada näyttämään siedettävältä. Mutta urbanisteiksi itseään kutsuvat Lisää kaupunkia -hurmahenget: toivoisin kuulevani tämän hirviön valmistuttua käsityksenne siitä, että menikö ihan niinkuin piti omasta mielestä? Saatiinko kilpailukykyistä, vetovoimaista, kantakaupunkimaista ympäristöä? Tuliko uutta Töölöä, Kalliota saati Käpylää?

Huomioita Porvoon ilmasto- ja ympäristöohjelman luonnoksesta

Kaupunkiluontoliike ry

Huomioita Porvoon ilmasto- ja ympäristöohjelman luonnoksesta

YLEISTÄ:

Pidän sinänsä kiitettävänä, että tällainen ohjelma laaditaan. Ohjelmassa luonto- ja ympäristötavoitteet on alistettu ilmastotavoitteille, vaikka tulisi pyrkiä systeemitarkasteluun, jossa ymmärretään, että ilmastonmuutos aiheuttaa luonnon muuttumista. Tulee varoa yksisilmäisiä ratkaisuja, osaoptimointia, jossa ns. ”ilmastoviisauden” nimissä tehdä sentyyppisiä ratkaisua, jotka lyövät paikallista biodiversiteettiä korville esimerkiksi ”tiivistettäessä” yhdyskuntarakennetta viheralueille (mikä on todellisuudessa yhdyskuntarakenteen levittämistä, ei tiivistämistä) tai kaataen puita pyöräilyn laatuväylien tieltä, joiden käyttöaste on kuitenkin niin vähäinen, että hankkeet kompensoivat niiden alta pienennetyn hiilinielun vasta niin pitkällä aikavälillä, että näiden toimenpiteiden mahdollisten hyötyjen tarkastelu ei ole tällaisissa ohjelmissa edes mahdollista, ei pitkälläkään aikavälillä saati sellaisella aikavälillä, jota tässä ohjelmassa pidetään pitkänä aikavälinä (6 vuotta).

Esimerkiksi Kevätkummuntien suuntainen pikapyörätien jatke, joka toteutettiin 4-5 vuotta sitten, aiheutti satojen puiden kaatamisen, enkä kevätkumpulaisena ole koko aikana nähnyt tuossa yhteensä kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän pyöräilijöitä. Hyödyllisempää olisi perustaa pyöräteitä tai -kaistoja alueille, jossa ei niitä nykyään ole, kuten Kerkkoosta tai Epoosta keskustaan.

Ohjelmassa monessa kohdassa mainittiin tavoitteita edistettävän myös pitkällä aikavälillä. Tämä on erittäin tärkeää, mutta ohjelmassa mainittu aikaväli (2024-2030) ei ole pitkä aikaväli, sillä sinä aikana esimerkiksi puut eivät ehdi kasvamaan tai kaavat etenemään.

On hyvin positiivista, että tavoitteet on purettu lähemmäs konkretiaa kaupungin toimialojen kannalta. Kuitenkaan ei ole mitään takeita, että toimialoja on olemassa ohjelman tarkasteluajanjakson ajan ainakaan ohjelmassa mainituissa muodoissaan. Kaupungin toiminnan pitkäjänteisyyttä edesauttaa se, jos kaupungin organisaatiota ei myllätä ilman ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamisen kannalta hyödyllistä syytä. Ohjelmassa ei ole mainintaa toimenpiteiden seurannan vastuuttamisesta.

Toivoisin ohjeistusta siitä, että omakotitalorakentajien tulisi säilyttää kasvillisuutta ja välttää pihojen asfaltointia. Rakennustapaohjeistuksien pitäisi aina lähteä siitä, että suositaan olemassaolevan kasvillisuuden säilyttämistä, ja Vanhan kaupungin rakennustapaohje tulisi päivittää järkiperäisemmäksi, sallien myös taloja korkeammat puut. Toivoisin myös ohjeistusta siitä, että kaupungin omistamissa ja hoitamissa kiinteistöissä tulisi välttää turhia hoitotoimia, kuten ruohonleikkuuta, joka poistaa pölyttäjille sopivaa kasvillisuutta, ja käytettäköön huoltoyhtiöiden aika tähdellisemmin esimerkiksi istutuksien hoitoon. Lisäksi toivoisin, että A-yhtiöt lopettaisivat eläimiä vahingoittavien robottiruohonleikkureiden käytön.

Yleisellä tasolla huomiota kiinnittää se, että vesistöistä ei sanota juuri mitään. Tämä on sikäli outoa, että Porvoo on meren ympäröimä saaristokunta, jonka halki virtaa kolme jokea. Esimerkiksi hulevesien hallintaan kaupunki voi vaikuttaa helposti rajoittamalla uusien asuinalueiden pihojen asfaltointia; lisäksi omakotitalorakentajille asiaa voisi terottaa rakennustapaohjeissa, joissa kehoitettaisiin välttämään pihojen asfaltointia/betonointia. Erityisen tärkeää hulevesien hallinta on ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien sateiden takia.

Seuraavaksi esitän huomioita pariin luonnoksen kohtaan:

Sivulla 30 ”Perustamme hakkuut maanomistajan tavoitteisiin” ei millään tavalla ota kantaa siihen, miten nämä tavoitteet suhtautuvat ilmasto- ja ympäristöohjelman tavoitteisiin eikä siihen, että yksityisten ja säätiöiden ja toisaalta kaupungin tavoitteet voivat olla keskenään ristiriitaisiakin. Oiva esimerkki tästä ovat kaupungin hiilinielun, biodiversiteetin ja ulkoiluarvojen kannalta onnettomat hakkuut, joita on toteutettu lähellä Holkenia. Kenen tavoitteisiin sivulla 30 siis viitataan mainitsemissani ristiriitatilanteissa? Jos tähän ei osata vastata, silloin on parempi jättää tämä kohta kokonaan pois, jos se herättää enemmän epävarmuutta ja epäselvyyttä kuin vastaa mahdollisiin kysymyksiin.

Sivuun 31: Porvoon tulee edistää polkupyörän joukkoliikennevälineessä kuljettamista myös Helsinkiin; Onnibussissa se maksaa 10 euroa suuntaansa, kun se Porvoon Liikenteen kaukobusseissa maksoi aikaisemmin 5 euroa. Esimerkiksi satunnainen keikkatyöläinen tarvitsee, harrastuksiin tai huvimatkoihinkin tarvitaan liityntäliikenteeseen polkupyörää varsinkin kun Porvoo-Helsinki -linjojen lippujärjestelmä on yhteensopimaton Porvoon sisäisen liikenteen lippujärjestelmän kanssa. On ristiriita, että pyöräilyä sanotaan suositeltavaksi kulkuvälineeksi, mutta kuitenkin sen käyttämistä liityntäliikenteessä vaikeutetaan.

Vakuudeksi

Manki Perukangas

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

 

 

Mitä oikein on tapahtunut Mannerheimintiellä?

Helsingin ja koko Suomen pääkadun, Mannerheimintien, alkava suurremontti on herättänyt paljon huomiota. Siihen en ota kantaa, millaista häiriötä tämä työmaa aiheuttaa, ja ilman muuta kadun alla kulkeva vanha putki- ja kaapeli-infra pitää joskus uusia. Mutta ehkä tässä remontissa olisi vähän voitu laskea kunnianhimon tasoa ja ideologisen puhdasoppisuuden tasoa.

Toimenpidekielto HHO:sta

Kun kävi selväksi, että tämä remontti tulisi tuhoamaan huomattavan osan keskeisellä paikalla sijaitsevasta, kapeasta ja mahdollisesti tulevaan Töölönlahden suojelualueeseen rajoittuvasta Hesperianpuistosta, yhdistykseni Kaupunkiluontoliike ry haki työmaalle toimenpidekieltoa Uudenmaan ELY-keskuksesta. Toimenpidekieltohakemuksen perusteena oli se, että sen vaikutukset EU:n luontodirektiivilajeille eivät ole tiedossa. Kaupungin omien karttojen mukaan Hesperianpuisto on lepakkoaluetta (ja kaikki lepakot ovat luontodirektiivillä suojeltuja), eikä tiedossa ole tarkemmin, missä lepakoiden pesimäpaikat, ruokailualueet tai päiväpiilot ovat. 

Liito-oravista alueella ei ole muuten varmistettua havaintoa kuin viime helmikuulta, jolloin liito-orava oli eksynyt kadun toisella puolella olevaan hotelliin. Kuitenkin liito-oravien ydinalueita tiedetään Topeliuksenpuistosta, Sibeliuspuistosta, Alppipuistosta ja Eläintarhan alueelta, puhumattakaan Keskuspuistosta. Ei tarvitse kuin karttaa katsoa, niin on ilmeistä, että liito-oravien todennäköisin dispersaali näiden ydinaluiden välillä - ja itse asiassa ainoa järjellisesti mahdollinen kantakaupungin länsi-itäsuunnan yhteys - kulkee Hesperiankatujen puistoalueen ja Hesperianpuiston kautta. Mannerheimintien reunapuiden kaataminen tekee tästä reitistä käyttökelvottoman.

Uudenmaan ELY-keskus kuitenkin hylkäsi toimenpidekieltohakemuksemme, joten valitimme Helsingin hallinto-oikeuteen. Sieltä tulleessa välipäätöksessä asetettiin toimenpidekieltoon Hesperianesplanadien alue Töölönkadun ja Mannerheimintien välillä ja Hesperianpuisto. 

Meidän lisäksemme asialla oli myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy, jonka seikkaperäisessä toimenpidekieltohakemuksessa direktiivilajien lisäksi perusteena oli myös hakkuiden ennakoimattomat vaikutukset Töölönlahden vedenlaatuun. 

Tahalliseen väärinymmärrykseen perustuvat aavistushakkuut

Kaupunki aloitti hakkaamisen kuitenkin jo alkuviikosta Mannerheimintien toisella puolella, Runeberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun välisellä alueella. Hälytin lähempänä asuvan ystäväni vartioimaan yön yli, ettei töitä Hesperianpuistossa vain aloitettaisi ja yön salamyhkäisessä pimeydessä salaa suoritetuilla aavistushakkuilla tehtäisi valitusperusteita tyhjiksi. No, ei aloitettu. Kuitenkin nyt eilen, perjantaina kaupunki aloitti hakkuut Hesperianpuistossa, kaataen ainakin 59 puuta siitä huolimatta, että olin soittanut perjantai-iltapäivänä poliisin tarkistamaan paikan päälle, ettei siellä rikottaisi HHO:n määräämää toimenpidekieltoa.

Hakkuut perustuivat kaupungin väärintulkintaan. Tämä väärintulkinta perustui siihen, että Helsy oli kutsunut kaupungin edustajan (ja Kaupunkiluontoliikkeen, mutta itselleni harvinaista kyllä myöhästyin Helsingin-bussista noin 20 metriä) maastokatselmukseen torstaina 23.3. Siinä maastokatselmuksessa kaupunki halusi tulkita, että vaatimamme toimenpidekielto koskisi vain sellaista 14 puuta, jotka olisivat työmaa-alueen ulkopuolella, ja tämän kaupunki sai rikkinäinen puhelin -menetelmällä väännettyä niin, että nämä 14 puuta olisivat ainoat puut, joita Hesperianpuistosta ei saa kaataa. 

Kun Hesari söi kaupungin kädestä

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina työmaasta suoraan pohjautuen kaupungin omaan tiedotteeseen, joka perustui virhetulkintaan 14 puusta. Kun soitin jutun tehneelle Hesarin toimittajalle, hän ei suostunut oikaisemaan juttua. Sen sijaan Hufvudstadsbladet antoi äänen myös luonnonsuojelijoille. Suuri kiitos työnsä eettisesti, perusteellisesti, avoimin korvin ja silmin tekevälle Husiksen toimittajalle! 

Luonnonsuojelijoiden syyllistämistä kaupungin omista laiminlyönneistä

Kaupunki ei ole tehnyt asianmukaisia selvityksiä luontodirektiivilajien esiintymisestä alueella eikä työmaan vaikutuksista Töölönlahden hydrologisiin oloihin. Maastokävelyllä kaupunki oli yrittänyt vielä maanitella Helsyä vetämään pois oman toimenpidekieltohakemuksensa, ja juuri ennen aavistushakkuiden aloittamista kaupungilta oli tullut kymmensivuinen, syyllistävä katsaus Helsylle ja Kaupunkiluontoliike ry:lle siitä, millaisen lumivyöryefektin tämän remontin siirtyminen aiheuttaisi, jopa mainiten summat, mitä jokainen viivästyspäivä maksaisi sopimussakkoina esimerkiksi Kruunusiltojen (jotka ovat toisella puolella kantakaupunkia) aliurakoitsijoille. Jos tämä suunnitelma oltaisiin alun alkaen laadittu vähäisemmällä kunnianhimolla, luopuen ideasta leventää katulinjausta 5,6 metriä Hesperianpuistoon päin, lähes kaikki puut oltaisiin voitu säästää, ja jos kaupunki olisi tehnyt asian- ja ajanmukaiset luontoselvitykset. Kun suunnitelma on hyväksytty jo edesmenneessä Yleisten töiden lautakunnassa jo niinkin kauan sitten kuin 2015, niin tuohon aikaan ei esimerkiksi liito-oravista ollut vielä mitään tietoa.

Virtahepo Hesperianpuistossa

Miksi sitten Mannerheimintien linjausta "pitää" siirtää 5,6 metriä Hesperianpuistoon päin? Ja miksi tämä tarkoittaa puiden kaatamista jopa 20 metrin syvyydessä Hesperianpuistossa? Vastaan ensin jälkimmäiseen kysymykseen, sillä se on ideologisesti vähemmän kivulias.

Puita on tarkoitus kaataa jopa 20 metrin etäisyydeltä Mannerheimintiestä, koska kaupungin mukaan kadun reuna-aidan siirtäminen edellyttää loivasti Töölönlahteen päin laskevan penkereen purkamista. 

Ensimmäiseen miksi -kysymykseen vastaaminen ei ole miellyttävää, sillä sitä ei saisi edes esittää, etenkään ihminen, joka on ympärivuotinen pyöräilijä, sillä tämän kysymyksen esittämisellä leimautuu ilmastonviholliseksi, persuilijaksi ja ties miksi dinosaurukseksi. Nostan nyt kuitenkin virtahevon pöydälle. Paikassa, jossa kulkee jo nyt pyörätie (tai kevyen liikenteen väylä, jonka toinen puolisko on tarkoitettu jalankulkijoille) koko työmaan matkalla, tien linjausta siirretään siksi, että pyöräilijöille saataisiin kaupungin yleisen linjauksen mukainen baana, sellainen, jossa kukaan kävelijä ei voisi vahingossakaan harhautua kiireisen pyöräilijän jalkoihin.

Asuin nuorena Kannelmäessä ja pyöräilin keskustaan tuolloin varsin vaatimattomalla munamankelillani vähän yli 10 kilometrin matkan keskimäärin noin 27 minuutissa. Nykykunnossa tuohon menisi kymmenisen minuuttia enemmän. Joka tapauksessa periltä perille pääsee suunnilleen samaa vauhtia kuin neljäkakkosen bussilla. Kaupunkiliikenne on eri liikennemuotojen yhteispeliä, jossa kaikki joutuvat vuorollaan odottamaan esimerkiksi liikennevaloissa. Sitä kutsutaan toisten huomioimiseksi. Mihin ihmeeseen meillä koko ajan on niin kiire? Kun harrastin tätä keskustaan pyöräilyä, niin minä ainakin nautin siitä, että saatoin välillä pysähtyä vaikka kuuntelemaan haukan kiljuntaa tai ihailemaan ympäristötaidetta matkan varrella. Mitä ideaa on luonnossa, jos meillä ei ole aikaa pysähtyä ihailemaan sitä?

Fillarikommunismin kosto

Näiden baanojen kannattajat yleensä ovat sellaisia ihmisiä, jotka kiistävät poliittisen vastustajan uhriutumisen aiheellisuuden, tällaisen poliittisen vastustajan uhriutuessa "kun mitään ei enää sanoa". Toki vaikka mitä tahansa saa nykyään sanoa, vihapuhettakin, mutta ilmeisesti jos vihjaa yhtään missään puiden kaatamisella olevan mitään tekoa baanojen kanssa, se on kaikkein pahinta vihapuhetta. Ei puiden kaatamista tee sen hyväksyttävämmäksi se periaatteellisuus, että kun jo muiden liikennemuotojen tarvitsemien väylien takia on kaadettu niin paljon puita, niin nyt on pyöräilijöiden vuoro. Varsinkin kun siinä kulkee jo ihan suora pyöräreitti. 

Ehdotin kaupungille, että jos kerran kävelijät ja pyöräilijät halutaan erottaa toisistaan, niin kaikki voittaisivat, jos kävelijät ohjattaisiin Hesperianpuistoon, jolloin he saisivat nauttia kävelystä vehreässä kulttuurimaisemassa. Tämän ehdotukseni palkinnoksi sain sen syyllistävän pdf-dokumentin viivästysten seurauksista, olivat sitten todellisia tai kuviteltuja osin.

Ja Timo Soini karvaisine käsineen hykertelee. "Mitä mä sanoin. Fillarikommunismi". 

Onko luonnonystävän pakko alkaa äänestämään perussuomalaisia Helsingissä?

Aloitin äskettäin sosiaalisen itsemurhan tekemisen tässä blogissa. Jatkan nyt kesken jäänyttä työtäni. Otan sen riskin, että menetän asialliset välit jonkun kanssa, mutta silloin antamani peilin osoittava kuva on järkyttänyt. Tai sitten minua pidetään lopullisesti arvostelukykyni menettäneeksi. Otan sen riskin. Jonkun nämä asiat pitää sanoa. 

"Pika"ratikka, jonka eräs Lefa on näppärästi uudelleenristinyt pikara-tikaksi, on Helsingin kaupunkisuunnittelun Troijan puuhevonen, joka tuo mukanaan "Lisää kaupunkia", eli niinsanotusti "tiivistää" kaakelitaloja viheralueille. Eli levittää yhdyskuntarakennetta viheralueille sillä verukkeella, että näin saadaan lisää asukkaita julkisen liikenteen pariin. Ilmeisesti sen liikenteen ei sitten muutoin katsota olevan niin houkuttelevaa, että se olisi kannattavaa, niin pitää sitten tuottaa sille ne toivotut, oletetut ja luulotellut käyttäjät. Ainoa, mikä tästä puuttuu, on se, että HSL kävisi mainostamassa kouluissa ja päiväkodeissa raiteiden autuutta. Voin antaa valmiiksi idean: kun Kierrätyskeskus käyttää oppitunneillaan Lennu Liito-orava -hahmoa, niin tässä on valmis hahmo: Pikara-Tikka. Kas kun ei vielä tämä hahmo laulamassa Raide-Jokeri -laulua.

Kiitos MAL- eli maankäytön, asumisen ja liikenteen ohjelman, keinosta on tullut päämäärä. MAL tarkoittaa suomeksi sitä, että kun valtio lupaa subventoida raiteiden rakentamista, kaupungit samalla sitoutuvat asuttamaan niiden varsille joukkoliikennekansalaisia. 

En tiedä mistään Kokoomuksen puisto-osastoista. Sellaista ei olekaan. On vain ratikka- ja baanaosasto. Norjassa Vihreät ovat vasta äskettäin ylittäneet äänikynnyksen. Tämä johtuu siitä, että muut puolueet ovat tehneet heidät tarpeettomiksi, omaksuneet ja omineet heidän agendansa. Helsingin Vihreät kidnapannut Lisää Kaupunkia Helsinkiin -liike on ekspansiivisen herätysliikkeen tavoin saanut opetuslapsia ainakin lähes kaikista puolueista, ja Vihreät ovat tehneet itsensä tarpeettomiksi. Jäljelle on jäänyt vain vasemmiston ja oikeiston välissä päämäärättömästi seilaava block party. Kaikki tunnustavat nyt puoluekentän laidasta laitaan ratikka- ja baanauskoa. Keinosta on tullut itseisarvoinen päämäärä an sich.

Olen aina pitänyt itseäni suunnilleen rauhan miehenä, eli autottomana, ympärivuotisena pyöräilijänä ja joukkoliikenteen ystävänä, enkä olisi ikinä uskonut, että joudun kaivamaan kuvitteellisen alppitorveni kaapista eli sanomaan tämän, joka varmaan lopullisesti tuhoaa kaiken uskottavuuteni loputkin rippeet: näyttää siltä, että ainut keino lopettaa tämä hullutus on äänestää perussuomalaisia. Ymmärrättehän: olen epätoivoinen. Eduskuntavaaleissa tämä olisi typerää - paitsi jos he saavat eduskunnassa torpattua MAL-sopimuksen jatkon - kuten eilinen ympäristöaiheinen vaalitentti viimeistään osoitti - vaan kunnallisvaaleissa. Siinä menee sitten pesuveden (tähän oikeasti meinasi lipsahtaa, että "persuveden") mukana aika monta lasta, tiedän valitettavankin hyvin, mutta kaikille täytyisi olla selvää, että ympäristön pitäisi olla tällä hetkellä agendalla sekä numero 1, 2, 67 että kaikki siitä välistä. Nimittäin esimerkiksi ihmisoikeuksilla ei ole paljoa väliä, eikä niistä itse asiassa edes voida puhua, jos ei ole kohta enää ihmiskuntaakaan. 

Timo Soini, tuo mukahauskojen lohkaisuiden automaatti, jota en mainittavammin arvosta, on puhunut fillarikommunismista. Siitä en tiedä, tunnustavatko pyöräilijät oikeaa vai vasenta, mutta viimeisimmän tilaston mukaan fillaroinnin kulkumuoto-osuus Helsingissä (syys-lokakuu 2020) oli 11,2%. Jos Keskuspuistosta tasoitetaan mäet ja asfaltoidaan polut ja levennetään varmuuden vuoksi vielä niin, että lumiaurat ja muu huoltoliikenne pelottaa lenkkeilijät pois pyöräilijöiden tieltä, niin voi toki hyvässä tapauksessa käydä niin, että tämä kulkumuoto-osuus voisi nousta muutamalla prosenttiyksiköllä. 

Minä pyöräilen pääkaupunkiseudulla enää satunnaisesti, mutta vuosikymmeniä siellä säännöllisesti pyöräillyt 72-vuotias isäni sanoo, että pyöräilykulttuurissa on tapahtunut muutos. Sen havaitsin ottaessani muutama vuosi sitten kahdeksi viikoksi fillarin mukaani tehdessäni sijaisuuden Isolla Kirkolla. Koin olevani siinä määrin tientukkeena, että tuntui turvallisimmalta menetellä kuten ajokortittomana tein taannoin erään ystäväni polttareiden mikroautoajossa: jos aistin ohitusyrityksen pyörätiellä - ja niitä tuli paljon, siksi verran koukkupolvipyöräilijä olen - ajoin tienreunaan, jotten vain olisi toisille vaaraksi. Ja itselleni. Helsingin kaupunkisuunnittelun ohjaavana ihanteena on kiire ja siihen kannustaminen. 

Troijan puuhevosen ja Kokoomuksen spora- ja baanaosaston lisäksi olen yrittänyt lanseerata kolmannenkin termin: puhutaan tiivistämisen sijaan levittämisestä. Ja otetaan vielä neljäskin: ilmastotyperyys. Ilmastotyperyys on sellaista kaupunkisuunnittelua, jossa ei oteta huomioon sellaisten hankkeiden puoliintumisaikaa, joiden päämäärä voi sinänsä olla kannatettava. Kaupunkisuunnittelun kontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että kun toivotaan baanojen ja sporien vähentävän yksityisautoilua (josta muutenkin on pikavauhtia tulossa lähes saasteetonta, vaikka toki autoiluun liittyy suuria tilankäytöllisiä ja liikenneturvallisuuteen liittyviä ongelmia lähes Intian tiheydellä asutussa kaupungissa, jota kuitenkin halutaan entisestäänkin tiivistää) ja tämän takia raivataan joukkoliikenne- ja pyöräilyinfran alta luontoa pienentäen hiilinielua, niin puoliintumisaika tarkoittaa sitä aikaa, jolloin tämä pienenevä hiilinielu olisi kuitattu vähenevillä päästöillä. 

Suomi on yhden totuuden kulttuuri. Kun nyt ilmastohätätilaan on vihdoin herätty kaikissa puolueissa (perussuomalaisia ehkä lukuunottamatta), niin luonto (luontokato on uudempi tuttavuus julkisessa keskustelussa, mutta asiaa vuosikymmeniä seuranneelle nämä molemmat ovat vanhoja tuttuja. Valitettavasti) jää tässä otatuksessa aina toiseksi. Helsingin kaupunkisuunnittelussa ilmasto ja luonto on ajettu nollasummapeliin vastakkain. Suomessa ei osata kriittistä, asioita molemmilta puolilta kriittisesti tarkastelevaa keskustelua. Niinpä ratikatkin ovat vain yksinomaan hyviä. Kaipaisin enemmän ruotsalaista å ena sidan, å andra sidan -keskustelua ja ranskalaista filosofista väittelyä. Vaikka tämä sitten hidastaisi tai lamauttaisikin päätöksentekoa - meillä Suomessa on konsensuksen perinne, kaikkien on oltava samaa mieltä - niin useinkaan tämä ei olisi vahingoksi; ainakin jäisi toteuttamatta moni hanke, joille ei olla jaksettu, osattu tai pystytty eri syistä etsimään ihanteellista toteuttamistapaa. Ja se ihanteellisin toteutustapa on sellainen, jossa luonto ei kärsi.

Olen seurannut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua keväästä 1980, leikattuani talteen pitkän Hesari-artikkelin Helsingin keskustasuunnittelun historiasta. Siis 9-vuotiaasta. Valitettavasti se on jossakin muutossa kadonnut. Ilmeisesti sekin oli siinä tynnyrissä, jonka heitin Kannelmäestä Porvooseen muuttaessani roskikseen, kun muuten olisi tullut toinen reissu, sata kilometriä tynnyrin takia, joka on vuosikymmenet vain siirtynyt kellarista kellariin. 

Tänä aikana en ole koskaan kuullut mitään yhtä päätöntä kuin leventää katua (ja kaataa metsää kadunvarrelta) siksi, että kadun keskelle olisi tilaa istuttaa katupuurivistö. Tätä on suunnitteilla Vihdintiellä. 

Siis ryhmyiset katulehmuksethan ovat ihania, sellaiset, joita aiotaan kaataa seuraavaksi Mannerheimintien ja Hämeentien varrelta, jotta niitä ei enää kukaan vahingossakaan keksisi kutsua kaupunkibulevardeiksi, jolloin joku saattaisi huomata, etteivät nämä Stadiin suunnitellut uudet Vihdintien ja muiden sisääntuloväylien kaupunkibulevardit olekaan mikään uusi, uljas keksintö. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, en vastusta kaupunkibulevardeja sinänsä, ja en vastustaisi, jos ne olisivat keino säästää metsiä, mutta ilman näitä "kaupunkibulevardeja" metsiin ei kaavoitettaisi ilmeisesti mitään. 

Tiedän hyvin, että perussuomalaisten äänestäminen on luonnonsuojelijalle epävarma ja todella epätoivoinen teko, mutta ainakin Helsingissä nämä sporat ja fillaribaanat ovat sekä suurin syy että seuraus, sille, että kaupunkiluontoa tuhotaan. En suosittelisi tätä epätoivoista tekoa siksi, että he välttämättä puolustaisivat kaupunkiluontoa, ainakaan vilpittömästi, mutta ainakin he vastustanevat sen tuhoamista näillä infrahankkeilla, jotka kaikki edustanevat heille "kommunismia", joka on kaiken perussuomalaisten kavahtaman päälle heitettävä yleinen pilkkakirves. Epäilemättä yksittäisissä perussuomalaisten ympäristömyönteisissä irtiotoissa voi ainakin osittain olla motivaationa se, että ollaan haistettu "veri", eli kuntalaisten tyytymättömyys poliittisten vastustajien harjoittamaan politiikkaan ja nähdään tämä keinoksi näpäyttää poliittisia vastustajia. Mutta tämän pitäisi olla opiksi niille poliittisille vastustajille.

Täsmennettäköön vielä: en syytä Vihreitä Helsingin pilaamisesta. Ainakaan he eivät sitä tee yksin. Mutta niin asiat usein koetaan, kuten on persujen lähetyskäsky, ja jostain se kumpuaa, että Helsingissä Vihreät ovat paljolti menettäneet luonnosta kiinnostuneiden ihmisten luottamuksen. Ja kertoo paljon Vihreistä, että minä aspergerhenkilönä joudun kertomaan, että ihmisten luulottelut, uskomukset, pelot ja oletukset kannattaa ottaa vakavasti. Ihmisiä ne kuitenkin ovat, jotka äänestävät, niine luuloineen, uskomuksineen, pelkoineen ja oletuksineen.

Kommenttini Helsingin luonnonhoidon linjauksiin

Miten puustoiset yhteydet voivat kehittyä, jos aikaisemmin kaupungin itsensä vihersormien elimellisiksi osiksi katsoneita metsiä - kuten Riistavuori - kaadetaan lähes kokonaan rakentamisen tieltä ja viheryhteys korvataan viherkatoilla ja liito-oravanpöntöillä, jotka nekin on väärin asetettu? Kaupunki tekee itse tämän tavoitteen saavuttamisen kovin vaikeaksi sanomalla yhtä ja tekemällä toista, mikä panee vahvasti epäilemään kehittämisen olevan uuskieltä, jonka käyttämisellä on tarkoitus hämätä uskomaan, että metsien suhteen olisi hyvä tahto.

Metsä ei ole teemapuisto, jossa pitää jokaisella liikkumismuodolla olla oma väylänsä. Otetaan vertailukohdaksi Oslon kaupunkimetsä Oslomarka, jossa on monikäyttösuunnitelma, jonka periaatteena on, että siellä on sijansa kaikilla jokamiehenoikeudella harrastettavilla ulkoilumuodoilla.

Silloin kun Pirkkolasta hehtaarin rouhaissut halli valmistui, Anni Sinnemäki lupasi, että tämän jälkeen Keskuspuistoa ei enää nakerreta. Jos sitä ei ehkä nakerretakaan ulkoreunoiltaan pienemmäksi, niin kaikki sen luonnontilan huononnukset ovat sisältäpäin nakerrusta. Ja tätä nakerrusta tekevät kaikki sinne suunnitellut väylät, ovat sitten maastopyöräreittejä tai baanoja. Luonnon monimuotoisuus kärsii aina väylien ympäriltä, ja reunavaikutukset ulottuvat väylästä jopa 100 metrin päähän. 

Tällaista sisäistä nakerrusta on myös Kuninkaantammentien varren luisteluhiihtoväylän ja ympärivuotisen kevyen liikenteen väylän tekemiseksi. Tällaisesta tulee mieleen Monty Python -sketsi "Hassun kävelyn ministeriö". Olisi yhtä loogista tehdä oma väylä kaikille kävelytyyleille kuin pyöräilymuodoille ja hiihtotyyleille. Kuitenkin tällaisen alueen idean tulisi olla sopu sijaa antaa -henkinen monikäyttö. Baanojen paikka ei ole kaupunkimetsissä; ne ovat liikenneväyliä.

Juurisyy kaupunkimetsien kapenemiselle ja nakertamiselle - jolloin myös niiden monimuotoisuus heikkenee - ovat ylimitoitetut kasvutavoitteet, jotka perustuvat vanhentuneisiin väestöennusteisiin. Ja kaupunkibulevardi ei ole keino säästää metsiä, sillä kuten Riistavuoreen liittyvästä vuorovaikutusmuistiosta opitaan, niin kaupunkibulevardi vaatii leveämmän tilan kuin kokoojakatu, sillä tilaa vaativat autokaistan lisäksi ratikkakaista, kevyen liikenteen väylä ja istutettavien puiden rivi. Kaupunkibulevardit ovatkin sekä hölmöläisten matonkudontaa että säkin kantamista valolla sisään; kaadetaan metsää, jotta se voitaisiin korvata katupuiden rivillä.

Kaupunki väittää lisäävänsä monimuotoisuutta ensin poistettuaan sitä. Tämä on käynyt selväksi nyt viimeksi Vallilanlaaksossa, jossa sitä kutsutaan monimuotoisuun lisäämiseksi, että ratikkalinjan tieltä kaadetaan ensin puita, jotka jätetään maastoon monimuotoisuutta lisäämään. Kaupungin mielestä kaadettu maapuu siis automaattisesti lisää monimuotoisuutta, vaikka monimuotoisemmasta ekosysteemistä tietenkin olisi kyse, jos kyseiset puut saisivat kasvaa pystyssä osana monimuotoista metsää. Tällainen uusiokieli vaikuttaa hämäykseltä, ja tämä hämäys taas johtaa siihen, että kaupungin tahtotilaan on hyvin vaikea luottaa.

Saksan vaalien opetus suomalaispuolueille

Ylen 26.9. juttu Saksan liittovaaleista oli opettavainen. Siinä todennäköinen uusi liittokansleri Olaf Scholz  antoi melkein kaikille suomalaispuolueille tärkeän opetuksen. Melkein kaikki puolueet ovat pyllistäneet perinteiselle työväenluokalle, mutta vielä pahemmin on unohdettu pienipalkkaiset palvelualojen työntekijät. Tähän unohdukseen ovat syyllistyneet ennen kaikkea Vihreät ja demarit mutta Vasemmistoliittokaan ei ole sille aivan immuuni. Perussuomalaiset ovat haistaneet tässä ns. haaskan. Kokoomuksen kohderyhmää he eivät ole ensinkään, joten unohdus on ollut taktinen ja tarkoituksellinen. Ihan liikaa on kumarreltu it-konsulttien suuntaan, puhuttu kilpailukyky- ja kasvuretoriikkaa. 

Ylen jutussa Scholz totesi - USA:laisfilosofi Michael Sandelliin pohjautuen - että yksilön (ja etenkin ns. asiantuntijaluokan) saavutukset on nostettu yleisiksi standardeiksi. Scholzin mukaan kuitenkin pienipalkkaiset palvelutyöntekijät ovat yhteiskunnan selkäranka. Bussikuskit, siivoojat, lähihoitajat ja lastentarhanopettajat pitävät yhteiskunnan pystyssä ja pyörimässä. Kun ollaan kumarrettu ns. "huippuosaajia", samalla tämä on usein merkinnyt näille palvelutyöntekijöille pyllistämistä. Seuraukset voivat yleisesti hyvinvoivissa, vauraissakin maissa johtaa trumpismiin, muistuttaa Scholz.

Tässä olisi meille Suomenkin puolueille opetus: älkää pyllistäkö pienipalkkaisille palvelualojen työntekijöille kaikessa kilpailukyky- ja menestysretoriikassanne. Etenkin kun kaupunkisuunnittelua seuraa niin Helsingissä kuin oikeastaan missä tahansa, Porvoossakin, kaikki eivät oikein samastu retoriikkaan, jossa esimerkiksi pyöräbaanat ovat saaneet kokoaan isomman, symbolisen aseman. Ja tämän sanon ympärivuotisena pyöräilijänä. Timo Soini haistoikin tässä veren puhuessaan fillarikommunisteista.

Politiikka pitää kokea omakohtaisesti koskettavaksi ja reiluksi; Vasemmistoliitto onkin puhunut esimerkiksi ilmastotoimien reiluudesta. Scholzkin haluaa lähteä kieltojen sijaan kannustamaan päästövähennyksiin. Toinen asia tietysti on, riittääkö se.

Raiteet voittavat metsät 100-0

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki herkesi runolliseksi kirjoittaessaan Facebook-päivityksen, jonka nyt jaan , vaikka tiedän tämän epäreiluksi, sillä hän oli jakanut sen kavereilleen. Hän on kuitenkin kovin julkinen henkilö, ja hänellä on Facebook-kavereita niin paljon, että syyllistyn nyt virheeseen tietoisesti. Teen tämän silläkin uhalla, että saatan menettää muitakin vihreitä kavereita kuin Sinnemäen. Koen velvollisuudekseni osoittaa, ettei Lisää kaupunkia Helsinkiin -kansalaisliike ole kidnapannut vihreää kaupunkisuunnittelua Stadissa. Ne ovat tällä hetkellä yksi ja sama.

Kyllä ihminen saa urbaani olla, mutta tällainen hurmioitunut betonimyllärismi unohtaa sen, että todelliset metropolit - eivätkä sellaiset wannabe-metropolinousukkaat kuin Helsinki - osaavat arvostaa viheralueitaan. New Yorkin Keskuspuisto on pyhä, samoin Pariisin Bois de Boulogne, Istanbulin Gülhane Parki, Lontoon Hyde Park tai Berliinin Tiergarten, ja jopa Stadiin verrannollinen Oslo on suojannut Oslomarkansa erityislainsäädännöllä.

Varastan nyt siis Sinnemäen statuksen, tietäen hyvin että moni pitää tällaista halpamaisena temppuna.


"Useimmat viikot ovat kiihkeitä ja täynnä merkityksellisiä asioita, sellaisia että aamulla hiipii mieli jo valmiiksi täynnä keittämään kahvia, sellaisia, joiden aikana harva asia varsinaisesti tulee päätökseensä. Ehkä siksi kiinnitän huomiota usein myös merkkipaaluihin, käännekohtiin ja pysäytyskuviin, sellaisiin joihin tiivistyy samanaikaisesti erimittaisia kehityskulkuja tai valon taittuminen juuri oikealla tavalla.

Tällä viikolla tuli täyteen tasan kaksi vuotta Helsingin palvelemista apulaispormestarina. Lauantaina aamulla kirkkaassa kesäisessä helteessä kävelin läpi Pohjois-Haagan aseman suunnistaakseni Lassilan urheilupuistoon. Kaukana melkein kuin toisessa maassa on sellainen yö kun itkin samalla asemalla kaikkia murheitani jotenkin niin kuin teinitytöt voivat niitä itkeä.

Vuonna 1998 minut nimettiin Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunnan varajäseneksi. Lautakunnassa, jota enää ei ole, suunniteltiin poikittaisen joukkoliikenteen tason parantamista Raide-Jokeriksi kutsutulla hankkeella. Tämän viikon tiistaina tartuin hyvällä mielellä tähän jossain määrin absurdiin lapioon kahdeksan miehen kanssa, ja näin käynnistimme Raide-Jokerin työmaan rakennustyöt alkaneeksi.

Jos tekisin iltarukouksia, kiittäisin jumalaani näistäkin päivistä, joina samanaikaisesti päättyy ja alkaa niin monia asioita jotka täyttävät mieleni aamuisin kävellessäni keittiöön. Kiitos vauvoista jotka saivat nimen, kiitos räystäspääskyistä jotka olivat kirkkaasti tunnistettavia, kiitos marsipaanista kakun ympärillä."

Kauniita, lennokkaita ja yleviä sanoja, joiden taakse kätkeytyy harmaa ja synkeä tulevaisuus. Ainakin liito-oraville ja metsistään välittäville helsinkiläisille. Valitettavasti tuo projekti on taas yksi osoitus, miten luonto ja hiilinielut saavat mennä, jos tulossa on jotain vieläkin ylevämmäksi arvotettua. Esim. Pajamäen Patterinmäestä kaatuu 450 puuta, ml. liito-oravametsien haapoja ja kuusia ja luontodirektiivikohde eli vaahteralehto pilataan vain siksi ettei tunnelia jakseta vetää syvemmälle tai käyttää olemassaolevaa katuverkkoa. Ja metsä tuhotaan minuutin matka-aikasäästön tähden, ja tämä tehdään hyvällä mielellä. Tuhoa syntyy myös mm. Viikissä ja Maunulassa.

Sitten vielä tämä, miten syillä perustellaan seurauksia, kun hanke pitää väkisin perustella rakentamalla asuntoja radan varrelle, metsään mm. juuri Pajamäessä. Sama juttu näiden ns. kaupunkibulevardien kanssa: ensimmäisenä tuhotaan koko Riistavuorenpuisto. Nämä hankkeet osoittavat sen, miten helsinkiläisten vihreiden arvomaailma on kääntynyt, ja aina kun raiteet (ja fillaribaanat) ja luonto ovat vastakkain, luonto häviää 0-100. Ikävä tulee Pekka Saurin aikoja. Eivät kompensoidut hiilinielut Afrikassa voi korvata viheralueita täällä, sillä viheralueita ei voi kompensoida.

Tämä raiteiden varjolla suoritettu luontotuho oli minulle viimeinen naula vihreyteni arkkuun, ja ilmoitin eroamisestani jäsenyydestä parisen viikkoa sitten. Kaiken kukkuraksi tähän projektiin liittyviä pohjustavia metsätuhoja on näemmä ollut pakko suorittaa lintujen pesimäaikaan. Olen kuluneen kevään tehnyt liito-orava- ja muita luontokartoituksia juuri esim. Pajamäessä ja Haagassa. Nämä ovat avanneet silmäni. Mitä tulee valon taittumiseen juuri oikealla tavalla, ei tule enää valo taittumaan lehvien lomasta Pajamäessä millään tavalla, ei edes väärin. Onneksi pajamäkeläiset taistelevat, ja pitäjänmäkeläiset antavat heille tukensa. Ja toivoa sopii, että Elyn toimenpidekielto jää pysyväksi.

Mikä on huonoa mainosta pyöräilijöille?

Kun Helsingissä aiotaan aloittaa pyöräilijöille suunnattu kampanja Liikenne on yhteispeliä jonka tavoitteena on parantaa pyöräilijöiden liikennesääntöjen tuntemusta, jokunen tuntemani pyöräilijä, jotka ovat tästä liikennemuodostaan tehneet politiikkaa, kokivat tämän kampanjan vittuiluksi. Ei se ole vittuilua. 

Minä olen juuri niitä, jotka ovat huono mainos pyöräilijöille, olenhan viimeksi kerrannut liikennesääntöjä koulun kansalaistaidon tunnilla. Olen silti selvinnyt ohjenuoranani välttää vaikeuksia. Olen myös katsonut, että henkikultani on liian kallis jotta tekisin itsestäni autokeskeisen liikennejärjestelmän marttyyrin. Varmaankaan tätä liikennesääntöjen osaamattomuutta ei pitäisi mainostaa, mutta ajokortittomana olen pelannut varovaisuusperiaatteella. 

Minua huonompaa mainosta ja vaarallisempia kuitenkin ovat 40 km/h sinkoilevat kalsaripyöräilijät. Heitä on. Koko ikänsä Stadissa pyöräillyt 68-vuotias isäni ja myöskin ajokortiton hyvä ystäväni - jolle pyöräily on paitsi ympärivuotinen liikennemuoto ja myös liikuntamuoto - ovat kertoneet näistä pelago-ohjuksista kauhutarinoita, Lasse Lehtisen ja Harry Bogomoloffin toisintoina. 

Isäni saattaisi jopa äänestää Lassea, mutta minussa ei ole näiden äijien kanssa muuta yhteistä kuin lycraohjusten pelko. Itse havahduin tähän ilmiöön pyöräillessäni alkukesästä 3 viikkoa Stadissa. Viimeksi pyöräilin enemmän siellä 2010, ja sunnuntaipyöräilijä koki tässä 8 vuodessa pyöräilykulttuurin muuttuneen vaaralliseen suuntaan. Ymmärsin myös, mihin baanoja tarvitaan: lycraohjukset halutaan ohjata niille, jotteivät olisi muille vaaraksi. On siis katsottu, että parempi on kaataa puut kuin jalankulkijat ja sunnuntaipyöräilijät. Vaaraksi nimittäin on myös sellainen jääräpäinen periaatteellisuus, jonka mukaan nyt on kaksipyöräisten soijamoottoreiden vuoro kaahailla, kun audit ovat saaneet kaahailla jo liian pitkään. 

Hesarin jutun tästä kampanjasta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.