torstai 27. maaliskuuta 2014

Jokainen työpaikka tarvitsee luottamushenkilön

Isoissa työpaikoissa luottamushenkilöt eivät työskentele samassa talossa edustamiensa työntekijöiden kanssa. Tämä on ongelma monessakin mielessä: kestää kauemmin, että heidän kanssaan saa sovittua palaverin. Toiseksikin luottamusmiehen paikallaolo ehkäisisi monia ongelmatilanteita jo ennakolta: luottamusmiehen silmien alla esimiehet eivät voi elää aivan kuin pellossa.

Esimerkiksi nykyinen työpaikkani kuuluu valtavaan kuntayhtymään, ja työntekijöiden käytettävissä on kyllä luottamushenkilöitä, mutta edellämainituista syistä sellainen pitäisi olla jokaisessa työyksikössä (en nyt puhu yhden tai kahden hengen yrityksistä, mutta esimerkiksi jo noin kymmenenkin hengen yksikkö tarvitsisi luottamushenkilönsä).

Luottamusmiehen läsnäolo lisäisi työntekijöiden turvallisuudentunnetta. Se lisäisi myös työyksikön me-henkeä, kun kaikki ammattiryhmästä riippumatta voisivat luottaa siihen yhteen ja samaan luottamushenkilöön, ainakin välikätenä. Esimerkiksi työyksiköiden johtaminen, työn tekemisen alakulttuuri ja työpaikkasosiaalisuus ovat työyksikkökohtaisia, ja osittain ammattiryhmittäisistä luokitteluista riippumattomia sosiaalisia faktoja, ja niiden ratkomiseen tarvittaisiin talokohtaisia luottamushenkilöitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti