Muistutus ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

MUISTUTUS ns. Länsi-Haagan kaavaehdotuksesta

Kaupunkiluontoliike ry                                                                               13.2.2024

 

Kiitämme mahdollisuudesta vielä tässä vaiheessa lausua kaavasta. Nyt esillä oleva kaavasuunnitelma on parantunut aikaisemmasta luonnoksesta; siinä säästyy aikaisempaa suurempi osa metsää ja sähköaseman siirtämistä Vihdintien länsipuolelle tervehdimme myös tyydytyksellä. Myös eteläosan suopuistoa pidämme positiivisena ideana. Kuitenkin, mielestämme kaavassa tulisi vielä huomioida seuraavaa:

Helsingin kaupunki on hyväksynyt periaatteen, jonka mukaan kaupungin tärkeimmät luontoalueet säästetään. Riistavuoren monimuotoisuudesta on osoituksena alueelle pesiytynyt liito-orava, jolla tiedetään olevan Riistavuoressa ja siihen yhteydessä olevalla yhtenäisellä metsäalueella kolme ydinaluetta. Kati Vierikon tutkimusryhmän lausunnosta Östersundomin osayleiskaavasta tiedetään, että metsän kaventuminen alle 100 metriin heikentää sen monimuotoisuutta. Riistavuori uhkaa kaventua nyt käsillä olevassa suunnitelmassa keskiosiltaan, Vihdintien varrella olevan avokallion itäpuolelta pahimmillaan noin 30-40 metriin, jolloin se toimii välttävästi ekologisena yhteytenä mutta ei enää monimuotoisena viheralueena.

Kaupunkiluontoliike pitää tärkeänä säästää metsää nyt käsillä olevaa suunnitelmaa enemmän, koska Eliel Saarisen tien varrelta menetetään tosiasiallisesti Riistavuoreen kuuluvaa metsää noin hehtaarin verran Englantilaisen koulun pihamaaksi, aluetta, joka kuuluu Riistavuoren monimuotoisimpiin, minkä osoituksena aiottu tontti on liito-oravan ydinaluetta. Koska Anni Sinnemäen ja Mia Haglundin aloitetta etsiä koululle pikavauhtia uusi tontti ei hyväksytty, sitäkin tärkeämpää on säästää Riistavuoren metsää muualta.

Kaikkein kriittisintä mielestämme olisi poistaa kaavasta pistetalot nykyisen ulkoilureitin itäpuolelta, sillä ne on kaavoitettu juuri metsän kapeimpaan kohtaan. Nämä pistetalot yksin ovat syy sille, miksi metsä kapenee keskiosistaan sietämättömän kapeaksi ja syy suositun ulkoiluväylän katkeamiseen. Menetetyn ulkoiluväylän tilalle puolestaan toteutetaan uusi ulkoiluväylä, mikä pirstoo vain muutamaan kymmeneen metriin kaventunutta metsää heikentäen sen monimuotoisuutta ja toimivuutta ekologisena yhteytenä entisestään. Pistetalot sekä Vihdintien näköalakallioon kiinni tuleva kaavoitus veisi nyt suositun näköalakallion näköalan ja poistaisi metsän sen molemmilta reunoilta.

Hyväksyisimme yhden talorivin tai käärmetalotyyppisen ratkaisun Vihdintien puuttomaan reunaan sillä edellytyksellä, että tällainen ratkaisu ei edellyttäisi rinnakkaiskatua metsään. Kannatamme Otso Kivekkään aloitetta aloittaa uuden osayleiskaavan laatimista Vihdintien länsipuolelle, ja ottaen huomioon tämänhetkisen rakentamiselle huonon suhdanteen ja uusien asuntojen huonon kaupaksi käymisen Vihdintien itäpuolen kaavoitusta ei pidä eikä kannata kiirehtiä. Pidämme välttämättömänä vähintäänkin pistetalojen sisältämän asukasmäärän siirtämistä nyt vajaakäytössä olevalle Vihdintien länsipuoliskolle. Emme näe pistetaloja välttämättöminä myöskään ”urbaanille ympäristölle” ja yhteisöllisyydelle, sillä käärmetalo- eli lamellitalotyyppinen ratkaisu hyväksyttiin myös Huopalahdentien varteen. Miksi Huopalahdentiellä katsottiin lamellitalon riittävän vetovoimaisen ympäristön luomiseen, mutta sama argumentti ei pätisi Riistavuoressa? Haaga on nykyisellään vetovoimaista ympäristöä nimenomaan siksi, että se on viheralueiden ympäröimä.

Huomautamme myös, että Riistavuorenpuistolla on voimassaoleva puistoasemakaava, joka on vahvistettu Sisäasiainministeriössä, eikä Maankäyttö- ja rakennuslaissa ole säädetty mitään siitä, missä järjestyksessä Sisäasiainministeriön vahvistamaa puistoasemakaavaa voitaisiin purkaa.

Kaupunkiluontoliike ry esittää ensisijaisesti, että niin sanotusta Länsi-Haagan asemakaavasta luovuttaisiin, ja samanaikaisesti alettaisiin edistämään Otso Kivekkään aloitetta. Lisäksi ehdotamme uuden tontin etsimistä Englantilaiselle koululle ja tämän tontin liittämistä Riistavuorenpuistoon. Emme pidä kaavaesitystä ”ilmastoviisaana”, jos sen toteuttaminen edellyttää nyt hiilinieluna toimivan Riistavuorenpuiston osittaista kaatamista, sillä eivät naapurikunnat jätä jalomielisyyttään kaavoittamatta omakotitalotontteja siksi, että Helsinki kaavoittaa kerrostalolähiön.

Vakuudeksi

Manki Perukangas        

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

Suosittu ulkoilureitti kiertää tämän kiven kuvasta katsoen vasemmalta puolelta. Tämä kuva on otettu luoteesta, ja tämän polun tilalle tulisi uusi katu. 

Vaalienalusluontolahjuksia päättämättömille viime hetken äänestäjille

Tällä viikolla helsinkiläistä luonnonystävää on hemmoteltu hyvillä tai ainakin rauhoittavilla uutisilla. Suorastaan mannaa sataa taivaasta rupiselle aktivistinsielulle. 

Ensin maanantaina kaupunginhallituksessa Marcus Rantala (RKP), jota on pidetty Matokallion hankkeen potentiaalisena pyövelinä, pöytäsi hankkeen kolmeksi viikoksi. Jos ei vielä ole ehtinyt äänestämään, niin älköön kuitenkin tästä Rantalan pöytäämisestä hurahdettako niin, että erehtyisi pitämään häntä luonnonystävänä. Tarkkailkaamme Rantalan käyttäytymistä sitten kolmen viikon päästä. 

Sitten Helsingin Demarit huolestuivat Hesperianpuiston puista. He vetosivat sympaattisesti sen puolesta, että tutkittaisiin mahdollisuuksia olla kaatamatta mahdollisimman montaa niistä 14 puusta, joita ainoastaan kaupungin lukutaidottomuuden johdosta toimenpidekielto koskee. Muihin toimenpidekiellon alaisiin puihin eivät demarit ottanut kantaa (SDP). SDP:ssä varmaan ollaan ajateltu, että puiston kapenemisesta baanaa haluavia Vihreitä syyttäviä ryhmittyisi varmuudella ja todistetusti todellisen luonnonystävän, SDP:n taakse. 

Riistavuorenkin ystävät saavat nyt hengittää hieman vapaammin. Syksyllä Otso Kivekäs (Vihreät) ja Olli-Pekka Koljonen (SDP) olivat tehneet aloitteen, jossa selvitettäisiin mahdollisuuksia kaavoittaa myös Vihdintien toiselle puolelle ja tätä edistämään muuttaa yleiskaavaa. Tämä aloite hyväksyttiin nyt toissapäivänä äänin 7-6. Kirjoitan vielä aloitteen hyväksyjät ja sitä vastustaneet tähän ylös.

Kivekkään ja Koljosen aloitetta kannattivat Kivekäs itse, Anni Sinnemäki ja Saana Rossi (Vihreät), Mia Haglund ja Tuomas Nevanlinna (Vasemmisto) ja Jenni Hjelt ja Koljonen itte. 

Sen sijaan on ihan ok työntää kaikki ne *** kerrosneliöt Riistavuoreen metsään seuraavien henkilöiden mielestä: Silja Borgarsdottir Sandelin (RKP), Jenni Pajunen, Otto Meri, Katri Penttinen ja Risto Rautava (Kokoomus) ja Mika Raatikainen (Pers).

Tässä mainituista uutisista tässä on eniten substanssia, olkoonkin, että yleiskaavoitus on hidas prosessi. Täytyy vain toivoa, että sen metsän kanssa ei nyt kiirehditä ennen yleiskaavan muutosta. 

Luonnonystävä kiittää lahjuksista, joissa on havaittavissa hyvää ajoitusta juuri ennen vaaleja ja keskinäistä nokittelua Vihreät - SDP. Kaikesta pitää kuitenkin olla iloinen, oli sitten vaikuttimena mikä hyvänsä. Pahoittelen kyynisyyttäni, minkä taustalla on pitkä "ura" aktivistina. Mutta ihan oikeasti kiitos, Otso ja O-P aloitteestanne, joka toivon mukaan oikeasti vähentää painetta kaavoittaa Riistavuoreen. 

Riistavuoren kaavakävelyllä 2.6.

Riistavuori Haagan länsipuolella on alueen ainoa metsä. Kaavoissa sitä hämäävästi yritetään uudelleennimetä Länsi-Haagaksi, ehkä siksi, että joku harhautuisi unohtamaan, että kyse on monimuotoisesta metsästä.

Riistavuoren ulkoiluväylän kaakkoinen alkupiste. Tämä näkymä on Eliel Saarisentieltä luoteeseen, Vihdintien ja Pitäjänmäen teollisuusalueen suuntaan.

Kaupunki aikoo kuitenkin kaventaa Vihdintien kaupunkibulevardisaatioon liittyen tämän metsän niin olemattomiin, että sen monimuotoisuus kärsii ja vihersormi katkeaa. Haagan liito-oraville se on tärkein dispersaali, Riistavuoren palvelukodin asukkaille elintärkeä ulkoilualue ja 5 koulun ja 7 päiväkodin ilmiöoppimisen perusta.

Asukkaat ovat teettäneet vaihtoehtokaavan, jossa talot eivät työntyisi niin syvälle metsään. Vaihtoehtokaavan rajaa osoittavat puihin kiinnitetyt punaiset merkit ja kaupungin kaavaehdotusta joissain näissä kuvissa erottuvat, vaaleat puihin kiinnitetyt merkit. Lisäksi Vihdintien toisella puolella on vain 24% täyttöasteella oleva toimitila-alue, jonka osittaista uudelleenkäyttöä lähes tyhjine parkkialueineen Vihreiden Otso Kivekäs lupaili selvittää.

Jos tarkkaan katsoo, niin polun vasemmalla puolella näkyy yksi kaupungin kaavaehdotuksen rajaa osoittava, puuhun kiinnitetty valkoinen liina.

Eilinen (2.6.) kaavakävely oli menestys; noin 50 osallistujan joukossa päättäjistä olivat Vasemmistoliiton Mia Haglund, Noora Laak ja Tuomas Nevanlinna, Vihreiden Reetta Vanhanen, SDP:n Olli-Pekka Koljonen ja Kokoomuksen Otto Meri.

Kaavakävelyt ovat palkitsevia tilaisuuksia. Pohjimmiltaan introvertti asiapenttikin nauttii yhdessä tekemisestä asialleen omistautuneiden, luonnosta välittävien ihmisten kanssa. Ja kyllä asukasaktivismi voi kannattaakin; kun 2005 olin perustamassa Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikettä suojelemaan Laakson aluetta, Keskuspuiston eteläistä porttia, alue on edelleenkin saanut olla rauhassa, kahden yleiskaavan ja monien kymmenten kaavoituskatsausten ylitse.

Tämä näköalakallio säilyisi asukkaiden teettämässä vaihtoehtokaavassa. Vihdintien toisella puolella kajastelee pahasti vajaakäytössä oleva Pitäjänmäen teollisuusalue, jossa on tällä hetkellä myynnissä kokonaisia kiinteistöjä, esim. Valimontie 9-11, jossa aiemmin toimi HUS.

Malminkartanon metsän kohtalosta

Eilen Helsingin kaupunki piti kaavakävelyn ns. Malminkartanon keskiosan projektialueella. Malminkartanon keskiosaksi tämän noin 15 hehtaarin alueen kutsuminen on tosin epäiltävissä puhtaaksi hämäysyritykseksi, sillä alue on kokonaisuudessaan metsää, jota kutsutaan Kartanonmetsäksi.

Alue sijaitsee Malminkartanon tunnelissa sijaitsevan juna-aseman päällisellä kalliolla, Pohjois-Malminkartanossa. Se rajautuu etelässä Malminkartanon lounas-koillinen -suunnassa leikkaavaan Malminkartanontiehen, joka yhdistää Konalan ja Kaivokselan. 

Kartanonmetsä. Kuvalähde: http://villistadi.fi.

Kartanonmetsän omistaa kiinteistökehitysyhtiö Sponda, ja alueen luontoarvoja ei ole kattavasti selvitetty. Siellä on kuitenkin lampi (mahdollinen lähde), karua kalliometsää, keloja ja maapuuta. Kannot loistavat poissaolollaan, mikä todistaa alueen luonnontilaisuuden puolesta. Ilman kartoitustakin on selvää, että Kartanonmetsä on Malminkartanon ja sen lähialueiden sekä laajin, yhtenäisin ja arvokkain metsäalue.

Kartanonmetsän päänmenoksi on siis suunnitteilla kaavoitusta. Sitä tilaisuuteen osallistuneet arkkitehdit perustelivat mm. asukaskannan monipuolistamisella ja kuluttajakysynnän lisääntymisellä niin että alueelle suunniteltavat kivijalkakaupatkin saataisiin kannattaviksi. Esitin eilisessä tilaisuudessa huoleni siitä, että on vankat syyt epäillä, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Mitä tällä tarkoitan?

Malminkartanoa alettiin rakentaa reilut 40 vuotta sitten. Se oli ensimmäinen sellainen alue Helsingissä, jonne kaavoitettiin rakennusten kivijalkoihin tiloja liiketoiminnalle. Tämä idea oli peräisin Ruotsissa vaikuttaneelta brittiarkkitehti Ralph Erskineltä; samaan ideaan pohjautuivat sittemmin mm. Pikku Huopalahti ja Ruoholahti. Niissä kivijalkatoiminta on joten kuten kannattanut, koska ne ovat kantakaupunkia. Malminkartano ei ole, ja siellä kivijalkayrittäminen on tavannut jäädä aika lyhytikäiseksi. 

Olen asunut Malminkartanossa kolmeen otteeseen lyhyitä aikoja (1991-1993), 1994-1995 kuukauden ja kesällä 2009 kuukauden ja kehittänyt työkseni alueen asukastoimintaa edesmenneessä asukastalo Horisontissa 2006-2007. Kannelmäessä olen asunut pidempään, vuosien 1980 ja 2011 välissä, ja Malminkartano oli kuin olikin aika lähellä, vaikka Mätäjoki olikin sen ajan nuorille suuri, henkinen muuri. 

Horisontin aikoihin huoli oli jo nyt osin rakentamisen alle jääneestä metsästä, joka sijaitsi täyttömäen ja Myyrmäen välissä, alueella, jonne on rakentunut Honkasuon asuinalue. Horisontti oli myös Helkan ja asukasyhdistyksen kanssa laatimassa Malminkartanon kaupunkipolkua, jossa luotiin kävelyreitti yhdistämään alueen historialliset ja luonnonkohteet. Tätä polkua ei enää valitettavasti löydy netistä; kuten monien projektien kohtalo on, niistä jää usein jäljelle vain muistijälki osallisilleen. 

Takaisin Malminkartanon metsään. Sen arvot eivät tyhjene luonnonarvoihin. Malminkartanon metsä sijaitsee alueen korkeimmassa maastokohdassa, ja sen laki on kurkistanut merenpinnan yläpuolella jo aika pian sen jälkeen kun maatamme peittänyt mannerjää hellitti otteensa. Niinpä alueella onkin ollut asutusta jo harvinaisen pitkään. Erään alueen reunalla olevan talon pihalta löytyi äskettäin muinaishauta, ja aivan lähellä, Myyrmäen eteläosissa löytyi aluetta rakennettaessa 60-70 -luvuilla paljonkin merkkejä kivikautisesta elämästä niin että tämä arkeologinen historia edelleenkin näkyy Myyrmäen nimistössä. 

Malminkartanon metsän läpi on kulkenut ilmeisesti jo kivikaudella käytetty tie. Sellaiset ovat Museoviraston erityisessä suojeluksessa, ja tie erottuu edelleenkin erinomaisesti maastossa tuhansien vuosien jälkeen (kun kallion päältä on kerran jäkälät ja sammalet tallottu, ne eivät välttämättä palaudu milloinkaan).

Kävely oli kaavakävelyksi harvinaisen suosittu: yhteensä mukana oli silmämääräisesti lähemmäs satakunta ihmistä. Päättäjistä mukana oli keskeinen vihreä kaupunkisuunnittelupäättäjä Otso Kivekäs, joka muistutti Helsingin tuoreesta kaupunkistrategiasta, jonka mukaan keskeiset luonnonalueet suojataan kaavoitukselta. Jos Kartanonmetsä ei ole keskeinen luonnonalue, mikä on?

Tällaiset karut kalliometsät, joilla ei ole puuntuotannollista merkitystä, voisi jopa sanoa paikoitellen karukkokankaat, ovat erittäin harvinainen metsätyyppi.

Alueen reunaosat ovat rehevämpää sekametsää.

Metsästä löytyy myös tällainen ympäristötaideteos. 

Metsän itäosaa. Kivikautinen tie näkyy tässäkin. 

Alue on varsin kallioinen. Tämä taitaa olla kaikkein korkein kohta.

Kartanonmetsästä löytyy myös kelopuita. Sinne on joskus laitettu tällainen maja kolmen kelon varaan. Kelopuut ovat monelle elävälle tärkeitä. 

Toivottavasti järki voittaa, ja kaupunki ottaa oman strategiansa vakavasti ainakin Malminkartanossa. Kaupunkiluonto ry aikoo olla mukana järjestämässä keskustelutilaisuutta alueen tulevaisuudesta, jonne tulisi mukaan kaavoituksen osallisia. Luontokartoitus alueelta pitää myös teettää mahdollisimman pian. Se viimeistään kertonee, miksi alueelle kaavoittaminen olisi suoranaista vandalismia. 

Helsingin yleiskaava on hylättävä

Tuoreessa Vihreässä Langassa kirjoitettiin kaupunkien maankäyttöön liittyvistä intressiristiriidoista, jotka ovat ajankohtaisia Helsingin yleiskaavaehdotuksen myötä. Keijo Savolan tavoin minäkään en valitettavasti voi jakaa jutussa kuullun kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Elina Moision ja Helsingin vihreän valtuustoryhmän pj Otso Kivekkään optimismia - jota hän perustelee tämän bloggauksen otsikon takaa löytyvällä blogikirjoituksellaan - ja iloa ruskealta pikselimatolta pelastettujen puiden puolesta.

Kun Elina Moisio totesi, että luonnonsuojelijoiden verikartaksi kutsumassa yleiskaavakartassa ruskeat pikselit eivät velvoita rakentamaan, vaan sen tekee vasta asemakaava, näin toki on, mutta asemakaava kuitenkin alistuu yleiskaavan strategisille tavoitteille. Jonnekin ne pikselit pitää sijoittaa, jos yleiskaavassa on niin päätetty.

Siksi onkin parasta hylätä Helsingin yleiskaava, pöydätä se ja perustaa ohjausryhmä, jossa luonnonsuojelujärjestöt, ulkoilujärjestöt - ainakin Suomen Latu - asukasyhdistykset ja kansalaisliikkeet, kuten Keskuspuistoryhmä olisivat alusta alkaen mukana valmistelutyössä. Mukaan tulee ottaa myös yhdyskuntasuunnittelun asiantuntemusta - jollaista löytyy esimerkiksi Kimmo Lapintieltä - sillä sitä ei Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta löydy.

Tämän Pirkkolan ulkoilijan paratiisin Yleiskaava uhkaa näivettää olemattomiin. Se tulee hävittämään myös muinaismuistolain alaisia sotamuistoja, liito-oravan reviireitä ja paljon muuta, kuten monien vanhusten, vammaisten ja lasten lähiluonnon. Haluaako Helsingin valtuusto todellakin jättää nimensä historiaan kyseenalaisessa mielessä, hätiköimällä puumerkkinään vielä tämän valtuustokauden aikana sinetöimällä Keskuspuiston, Vartiosaaren ja monen muun luontoaarteen lopullisen tuhon? Mikä pakko on tehdä hutiloiden huonoja päätöksiä kun harkitsemalla saataisiin parempia?

Yleiskaavan hyväksyminen tarkoittaa sitä, että hyväksytään se mahdollisuus, että nämäkin maisemat menetetään.

Kahden ehdokkaan loukussa

Olen aina puoluetoiminnassa aktiivisesti toimiessani etsinyt itselleni sopivan eduskuntavaaliehdokkaan. Tämä on käynyt aina aika helposti: monasti olen tuntenut henkilökohtaisesti sellaisen ehdokkaan, johon olen uskaltanut luottaa ihmisenä siinä määrin, että olen voinut luottaa hänen harkintakykyynsä sellaisissakin kysymyksissä, joissa ehdokkaani on eri linjoilla kuin minä. Joskus on myös ehdokas valinnut minut, ei ehkä suoranaisesti feissaamalla, mutta edustamalla sellaisia arvoja, joita minäkin tunnustan ja olemalla mukana edustamassani toiminnassa niin että teidemme on ollut ikään kuin pakko risteytyä.

Olen asunut Helsingissä suuren osan elämääni, joten on luonnollista, että edelleen seuraan, mitä entisessä kotikaupungissani tapahtuu. Samoin on luonnollista, että edelleen tunnen runsaasti helsinkiläisiä, ja tästä kaikesta luonnollisena seurauksena suosittelen edelleen myös helsinkiläisiä ehdokkaita. Henkilökohtaisten suosikkieni - Outi Alanko-Kahiluodon, Johanna Sumuvuoren, Maria Ohisalon ja Pekka Haaviston - lisäksi osaan suositella myös joistakin tietyistä teemoista kiinnostuneille: Ozan Yanaria taloudesta huolestuneille, Maria Vuorelmaa suomenruotsalaisille, Emma Karia lapsiperheille, Otso Kivekästä kevyestä ja tietoliikenteestä ja Hannu Oskalaa kulttuurista kiinnostuneille. Jos haluaa kohottaa eduskunnan älyllisen keskustelun tasoa, voi äänestää Jukka Relanderia ja jos haluaa pelastaa maapallon, silloin luonteva valinta on Leo Stranius. Ja niin edelleen. Anteeksipyyntöni niille jotka unohdin nopeasta listauksestani. Nämä olivat vain esimerkkejä.

Suhtauduin vihreään politiikkaan pikatienä uusmaalaistumiseen, ja vihreys onkin ollut oikotie tutustua keskipienen kaupungin hyviksiin (muitakin tapoja on, kuten Mahdollisuuksien tori. Siksi tunnenkin myös hyviä vasemmistolaisia). Näitä hyviksiä yhdisti Haaviston Pekka, ja hyviksien paikalliseksi suojeluspyhimykseksi muodostui Jocke Lybeck, joka tarjosi ensin tilansa, sitten ideoitaan ja aikaansa ja lopulta myös henkilönsä. Jos Jockea ei olisi, ei häntä pystyisi keksimään: tuon epäsovinnaisella, luovalla tavalla salaovelan, suuren persoonan, hienon miehen, jonka tuntee ja joka tuntee puoli Porvoota. Jockelle ei voi sanoa ei. Jocke on kuten Pekka Haavistokin, kaikkien kaveri, myös vihollistensa, joita hänellä ei ole. Hän edustaa suurinta osaa siitä hyvästä, jota Porvoossa on. Haluan katsoa loppuun asti Lätsäjäbä-Jocken matkan kohti Arkadianmäkeä. Tarina on jo tähän saakka niin ihmeellinen, että sille ei voi nähdä mitään muuta loogista seurausta.

Porvoolaisuuden ja entisen helsinkiläisen lisäksi olen, kuten sanottu, uusmaalainen. Lisäksi olen luonnonystävä, ja näissä ominaisuuksissani olen tullut törmänneeksi Johanna Karimäkeen. Johannan kunniaksi on sanottava myös se, että hän on tullut aina mielellään vierailemaan Porvooseen; lisäksi hän on ihmisenä äärimmäisen mutkaton ja sydämellinen, helposti lähestyttävä ja tavoitettava. Johanna on, kuten Jockekin, pienten ja heikkojen puolustaja, ja äärimmäisen ahkera ihminen. Hän muistaa viiteryhmiään, mutta välittää muistakin. Johanna edustaa kaikkea sitä hyvää, jota eduskunnassa ei edes keksisi olevan.

Kahden ehdokkaan loukku on tietenkin ensimmäisen maailman ongelma, kun monissa paikoissa valittavana on vain yksi, ja sekin on pakkovalinnan paikka. Välttyäkseni pahoittamasta kummankaan ehdokkaani, Jocken tai Johannan mieltä, aion lykätä äänestyspäätöstäni koppiin asti. Jos minulla olisi kaksi ääntä, äänestäisin molempia, nyt joudun valitettavasti olemaan jommalle kummalle uskoton. Onneksi omatuntoaan voi paikata tekemällä vaalitöitä molemmille. Uskon, että saan kyllä ainakin sen yhden äänen taisteltua takaisin sille jommalle kummalle, jolle ääneni ei tällä kertaa riittänyt.

Asumis-, työskentely-, perhe-, ihmissuhde- ja harrastusosallisuutta

Vihreä eurovaaliehdokas Otso Kivekäs jakoi linkkiä aloitteeseen, jossa vaaditaan pyöräkaistaa Hämeentielle. Aloite on kannatettava, mutta en voi allekirjoittaa sitä: vasta linkkiä avatessa selvisi, että vain helsinkiläisten allekirjoitukset kelpaavat, koska kyse ei ollutkaan kansalais- vaan kuntalaisaloitteesta. Miksi? Ja mikä on kuntalainen?

Osallisuus voidaan kyllä samastaa kuntalaisuuteen, mikäli käsitteitä laajennetaan. Nyt vallitsevassa osallisuustulkinnassa - mitä kaavoitukseen kuuluvassa vuorovaikutuksessa säädellään Maankäyttö- ja rakennuslaissa - osallisuus ymmärretään asumisosallisuutena, laajentaen sitä paikallisiin yrityksiin ja yhdistyksiin.

Paikallisuus ei kuitenkaan ihan tyhjene asumiseen. Aikuiset ovat töissä arkipäivistä noin puolet hereilläoloajastaan, jolloin he ovat työskentelyosallisia usein aivan toiseen kuntaan kuin missä he asuvat. Tällöin esimerkiksi Sörnäisten ja Hermannin seudun liikennejärjestelyt koskettavat minua mitä suurimmassa määrin, itse asiassa enemmän kuin kotikuntani liikennejärjestelyt pyöräteitä lukuunottamatta, sillä en Porvoossa käytä joukkoliikennettä, ei sen puoleen, että autoilisinkaan.

Monen työskennellessä yhdellä paikalla ja perheen asuessa toisella paikalla, puhumattakaan erilaisista perhekonstellaatioista, ihminen voi olla perheosallinen eri paikkakunnalla kuin siellä, missä nukkuu. Esimerkiksi palattuani Oslosta Helsinkiin, poikani vielä asuessa Oslossa, Oslon asiat koskettivat minua poikani kautta: esimerkiksi se, miten hänen päivähoitonsa järjestetään.

Sitten ihminen voi olla ihmissuhdeosallinen. Edelläkuvatussa tilanteessa elämääni toi vielä logistisen lisämuuttujan Porvoossa asuva tyttöystävä, jonka kanssa sukkuloimme säännöllisesti viikonloppuisin Kannelmäki-Porvoo -väliä. Tällöin se, miten Helsingin ja Porvoon välinen joukkoliikenne on järjestetty, koski minua mitä isoimmin.

Porvoolaisena käyn aika ajoin verestämässä vanhoja kulmia ja juoksemassa vanhan ystäväni kanssa Helsingin Keskuspuistossa. Sen käyttö on onneksi kaikille sallittua, myös ei-helsinkiläisille. Yleisenä nautintaoikeutena Keskuspuisto kuuluu kaikille, etenkin kun se jatkuu saumattomasti maakunnallisena vihersormena oikeastaan aina Lappiin saakka.

Sitten on toki vielä erilaisia osallisuuden erikoistyyppejä, kuten työpajaosallisuutta. Ne ovat geneerisiä, asiayhteydestä riippuvia, johdettuja termejä, jotka kuvaavat subjektiutta tietyssä toimintaympäristössä, kun tämän kirjoituksen tarkoitus oli eritellä päätöksenteko-osallisuuden eri ulottuvuuksia.

Haluaisin avata päätöksenteon ja vaikuttamisen kaikille asiasta kiinnostuneille. Uskon, että siten saataisiin parempia ja oikeammaksi koettuja päätöksiä.