Vaarallinen luonto Porvoossa

Porvoossa pidetään luontoa vaarallisena. Puut pitää poistaa ulkoilureittien varsilta, vaikka kantoja tarkastelemalla niiden arvioiminen lahovikaisiksi on ollut monasti hätävarjelun liioittelua. Nyt Humlan reitiltä ja Kevätkummusta aiotaan poistaa joitakin siirtolohkareita, jotka ovat olleet paikallaan kymmenisen tuhatta vuotta, eivätkä ne ole aiheuttaneet vaaraa kenellekään. Nyt Porvoossa yksi virkamies on ryhtynyt pelkäämään luontoa: puita ja kiviä. 

Tosiasiallisesti nämä halutaan poistaa luisteluhiihtäjien ja tilannenopeudeltaan liian vauhdikkaiden pyöräilijöiden takia. Kuitenkin veikkaisin, että hiihtäjät ja pyöräilijätkin menevät luontoon liikkumaan ollakseen luonnossa. Täällä on yhdellä viranhaltijalla liikaa (mieli)valtaa; mielestäni yhteistä ympäristöä koskevat suunnitelmat pitäisi käsitellä lupa- ja valvontalautakunnassa, jollaiseksi entinen ympäristö- ja rakennuslautakunta on uudelleennimetty, ehkä siksi, että heikkopäisemmät eivät osaisi kääntyä oikean tahon puoleen? 

Näin pienessä kaupungissa luulisi tiedon voivan kulkea viranhaltijalta toiselle, jos niin haluttaisiin. Kuitenkin Kevätlaaksossa jyräävät työkoneet suojelluista hämähäkeistä ja rauhoitetuista vaskitsoista piittaamatta, ja kentällä siimaleikkureita ja kaivinkoneita käyttävät työntekijät eivät luultavasti tunnistaisi suojeltavaa lajia, vaikka jäisivät sellaisen alle.  Alueella elää havaintojeni mukaan myös hömötiaisia. Luontokartoituksia ei tehdä kaava-alueilla, koska se on maan tapa, ja kuntalaiset joutuvat valvomaan viranhaltijoiden toimien asianmukaisuutta ja tekemään luontokartoitukset kaavoittajan puolesta.

Manki Perukangas

Kaupunkiluontoaktivisti

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehteen, jonka mielipidepalstalla se julkaistiin tänään eli torstaina 12.9.2024.

Maastokelpoinen matkasaarnaaja

Pentti Linkolan suurin kohteliaisuus, jonka hän saattoi naiselle antaa, oli, että tämä oli "maastokelpoinen". Maastokelpoiseksi Pentti kehui viimeistä elämänkumppaniaan Anneli Jussilaa, itseään alun kolmattakymmenettä vuotta nuorempaa. Anneli Jussila oli vielä siinäkin vaiheessa maastokelpoinen, kun hän tuli entistä elämänkumppaniaan, myöhempää sielunkumppaniaan ja kanssaseikkailijaansa tervehtimään. Pentti suri sitä, että jalat eivät enää päästäneet häntä linturetkelle, mutta Annelin kertomukset luonnosta toivat hänenkin tupaansa hetkeksi luonnon vieraisille. 

Kerran Vantaan Petaksen metsiä erään luontokartoittajagurun kanssa kierrellessäni tämä luonnehti minulle luontokartoittajan paradoksin ja samalla tragedian: siinä vaiheessa kun tämä alkaa olla tietojensa puolesta maastokelpoinen, alkaa usein olla siinä ja siinä, ollaanko sitä enää fysiikan puolesta. 

Minä olen vielä maastokelpoinen. Jaksan kantaa kevytrinkkaa selässäni termoksineen, mahdollisine luonto-oppaineen ja muistiinpanovälineineen, vaikka kokonaisrasitukseeni vielä laskettaisiin lisäksi kohteeseen saapuminen pyörällä, ja mitä henkiseen maastokelpoisuuteen tulee, niin sitä oppii parhaiten - maastossa, lehtojen ja kangasmetsien, metsien ja soiden vaihettumisvyöhykkeellä. Ehkä olen juuri saapumassa henkisen ja fyysisen maastokelpoisuuden vaihettumisvyöhykkeelle, sille, josta tämä luontokartoittajaguruni vihjaisi, suunnilleen ikäiseni mies. Tietoa alkaa olemaan jo vähän ja fyysistä kuntoisuuttakin on vielä jäljellä vähän.

Ihminen, joka jaksaa kulkea luonnossa ja osaa varustautua sinne oikein, on maastokelpoinen, ja jos hän vielä onnistuu levittämään luonnon evankeliumia mukanaan, hän on luonnon matkasaarnaaja. Maastokelpoisuuteen kuuluu myös se, että on sisäistänyt olevansa luontokappale, ja tästä sisäistetystä luontosuhteesta säteilee muillekin. On se sitten metsittyneisyyttä tai raikkautta, piintynyttä hienhajua - johon on sekoittunut pihkaa - anorakissa tai raikas tuulahdus. 

Kartanonmetsän vuotuinen telttaretkeni, vuosimallia 2023

Olen vuodesta 2019 lähtien käynyt juurtumassa kesäisin lapsuuteni sienimetsässä, Vantaan Kanniston Kartanonmetsässä. Sinänsä luonnossa virkistäytymiseen ei tarvita mitään tekosyitä, mutta olen tavannut asettaa näille vuotuisille retkilleni - vuosi 2020 jäi väliin - jonkin tavoitteen. Nämä itseasettamani "ohjelmat" liittyvät luontokartoituksen opetteluun, jonka ammatillisessa mielessä aloitin liian myöhään, mutta joka tapauksessa luontokartoituksen opettelu kypsähköllä iällä on syventänyt luontosuhdettani, kun nyt kykenen jo vilkaisulla havaitsemaan, missä vaiheessa metsä vaihettuu suoksi ja kangasmetsä lehdoksi. 

Tällä kertaa olin etukäteen printannut itselleni listan Länsi-Vantaan luonnonsuojelualueista. Niissä riittää tutustumista vielä vastaisillekin vuosille. Lisäksi olin onnistunut löytämään kuin minulle tarkoitetun kirjan Vantaan luonnonkasveista; kirja on 90-luvulta, mutta pikkuisen edennyt ilmastonmuutos ja rakentaminen huomioiden kirja antaa ainakin osviittaa. Tässä kirjassa Vantaa on jaettu neliökilometrin kokoisiin karttaruutuihin, ja siinä on käyty läpi kaikki Vantaalla esiintyvät kasvit karttaruuduittain. Tämä kirja on todellinen unelmateos, tosin suhteellisen rajatulle käyttäjäkunnalle. Reissuani varten olin listannut ydinalueeni eli kahdella karttaruudulla esiintyvät luonnonkasvit, siis putkilokasvit.

Oman mielenkiintoni takia lähestyin tällä kertaa kohdettani luoteesta, pyöräillen Kuninkaantien reittiä Kevätkumpu-Porvoo-Kuninkaanportti-Hinthaara-Nikkilä-Korso-Kannisto, kun tavallisesti olen käyttänyt Vanhaa Porvoontietä, missä reitissä on se vika, että loppumatka Kehä kolmosta ja/tai Tikkurilantietä myöten on todella ankea ja Vantaan Ikean kohdalta reitiltä on helppo eksyä, niin sekavasti pyörätie tuossa kiemurtelee. Tavallisesti olen siis reittini viime metrit lähestynyt Kartanonmetsää Kivistön kautta, mutta nyt tulin Seutulan kautta ja loppumatkan Forsbackantien museotietä pitkin. 

Kuninkaantien reitti oli yllättävänkin pyöräiltävä valoisaan aikaan; liikennettä oli niin vähän, että tien kapoisuus ja pyöräkaistan puute ei nyt haitannut. Reitti oli helppo jakaa neljään suunnilleen tasapitkään 14-15 kilometrin etappiin, joiden välissä ei sitten ollutkaan paljoa mitään; pysähdyspaikkani olivat Hinthaarassa, Nikkilässä ja Korsossa. Reitin loppuosa Korsosta Seutulaan oli siinä mielessä kiintoisa, että siinä käytiin yllättävänkin pitkä taival Tuusulan puolella, lentokentän takana, lähes asumattomilla Ruotsinkylän ja Maantiekylän seuduilla, eikä Tuusulan vaihtumista Vantaaksi näkynyt mitenkään. 

Jo Kartanonmetsän lähestyminen rauhoitti mieltä. Metsän omistavan Linnan kartanon yhteyteen on suunniteltu hevosurheilukeskusta, ja siihen liittyvä ajotiesuunnitelma on aiheuttanut minussa huolta jo siitä alkaen kun ensimmäistä kertaa näin Forsbackantien reunaan tökättyjä merkkejä kesällä 2018. Asia ei ole onneksi millään tavalla edennyt kuluneen 5 vuoden aikana, ja suunnitelmaa - josta joutuu kaivamaan tietoja aika hankalasti - on sen verran rukattu, että kun alunperin ajoyhteyden piti kulkea Forsbackantietä pitkin, niin nyt tästä ollaan luovuttu, sillä museotien linjausta ei voi muuttaa, eikä siitä nykykunnossaan pääsisi etenemään millään muulla kulkuvälineellä kuin - hevosella. Ei museotietä voi ryhtyä tasoittamaan ja päällystämään, sillä silloin se ei olisi museotie.

Viime talvena Kartanonmetsässä viimeksi käydessäni Kartanonmetsän itäreuna näytti aika surulliselta; metsää reunustavia raitoja oli kaatunut oikein urakalla. Raidat ovat kuitenkin aika lyhytikäisiä puita, eikä niitä varmaankaan oltu vasiten kaadettu, saati tätä ratsastuskeskusta varten (päivitetty versio suunnitelmasta on siirtänyt tieyhteyden kiertämään metsän). Nähtävästi vain kokonainen raitasukupolvi oli kerrallaan päätynyt elämänkaarensa päähän. 

Metsää lähestyessä sai vaikutelman, että kaikki on hyvässä mielessä ennallaan, ja viime kerrasta Forsbackantielle on kasattu kulkueste, kaksi valtavaa kiveä, minkä varmaankin on metsän lähinaapurina asuva farmari tehnyt. Nämä paadet varsin tehokkaasti epäajankohtaistavat kaikki mahdolliset hevosurheilukeskuksen tiesuunnitelmat.

Kartanonmetsässä ei kauheasti telttapaikkoja ole, ja metsän spirituaalinen keskus, niinsanottu Hirvikallio on niin karua, että sinne ei telttaa saa laitettua. Sitäpaitsi sen reunalla kulkee maastopyöräilyreitti, joka on sitäpaitsi nykyään koiranulkoiluttajienkin suosiossa, ja vaikka aikaisempi vakioleirini onkin satakunta metriä syrjässä Hirvikalliolta, kyseinen reitti kulkee aivan siitä vierestä. Päätinkin jo viime kesänä laittaa seuraavana kesänä leirini Forsbackantien pohjoispuolelle, korkeammalle kalliolle, jolla en elämäni aikana ole nähnyt ristinsielua. 

Tämänkertainen leiripaikkani olikin oman rauhan kannalta ihanteellinen. Tosin sielläkin kunttakerros osoittautui aika lailla olemattomaksi, koostuen lähinnä sammalista ja jäkälistä. Lisäksi tuonne "Ylemmäksi Hirvikallioksi" nyt ristimälleni kalliolle tuuli osuu siinä määrin, että kun teltan päälle vielä viritti tarpin, palaillessani päivän retkiltäni jouduin säännönmukaisesti kohentelemaan leiriäni. Toiseksi viimeisenä päivänä yksi teltankulma oli myös kastunut läpi. Vasta kun toiseksi viimeisenä leiripäivänäni löysin metsään hylättyjä tiiliskiviä, joilla pönkitin telttaani, se pysyi. Seuraavaksi käyn läpi tutkimani luonnonsuojelualueet.

Katinmäet

Katinmäkien, tai oikeammin mäen, luonnonsuojelualue sijaitsee Seutulassa, Katriinantien pohjoispuolella. Sen korkein kohta kohoaa 64 metrin korkeuteen merenpinnasta, ja näkymä alapuolella avautuvalle pellolle on hieno. Mäellä kasvaa kalliokedoille tyypillistä kasvillisuutta, mm. mäkitervakkoa, katajaa, isomaksaruohoa ja ahosuolaheinää.

                                                Näkymä Katinmäeltä lounaaseen.

                                                        Mäkitervakko.

                                                        Ahosuolaheinä.

Ahtimäet

Ahtimäkien - miksi taas monikollinen nimi? - luonnonsuojelualue sijaitsee Vestrassa. Alue on osa Vestran pitkänomaista luonnonsuojelualueiden jatkumoa. Ylärinne - jossa minä kävin - on mustikkatyypin tuoretta kangasmetsää.

Keimolan Isosuo

Keimolan Isosuota on suhteellisen vaikea löytää, vaikka olenkin kierrellyt sitä vuosien varrella sekä etelä- että länsipuolelta. Se sijaitsee jo 70-luvun lopulla hylätyn moottoriradan "takana", siis sen länsipuolella ja uuden Keimolanmäen asuinalueen lounaispuolella. Isosuo on pääkaupunkiseudun isoin yhtenäinen, säilynyt suo. Isosuo on kokonaisuudessaan Natura-aluetta, laajuudeltaan 56 hehtaaria. Mäntyjä kasvavalla suolla kasvaa tyypillistä suokasvillisuutta, kuten rahkasammalta, lakkaa, suopursua ja tupasvillaa.

 

                                                Lakkaa, hillaa, suomuurainta.

Ensi kesänä tarkoitus olisi jatkaa ainakin Vestran alueen luonnonsuojelualueiden tarkempaa kartoittamista, kun Ahtimäetkin jäivät nyt varsin ylimalkaiselle käväisylle. 

Haagan liikenneympyrä on elintärkeä Haagan liito-oraville

 Nyt kun Haagan liikenneympyräksi nimetyn, Haagan, Talin ja Pitäjänmäen välissä olevan Suomen isoimman liikenneympyrän kaava on lausuntokierroksella, on aika tähdentää sen merkitystä liito-oraville. Liito-orava on levinnyt Espoosta Helsinkiin, ja Talin ja Munkkivuoren metsät ovat tässä levittäytymisessä elintärkeässä asemassa. Liito-oravan levittäytyessä myös Haagaan, niiden todennäköisin ja ylivoimaisesti paras uusiutumisreitti on Talin kautta. Keskuspuistostakin on mahdollista tulla Haagan ammattikoulun vieritse, mutta Keskuspuistosta taas ei ole yhteyttä Espoon runsaammille liito-oravamaille; lisäksi Hämeenlinnantien ylittäminen on erittäin riskialtis yritys nuorellekin koiraalle. 

Yksi Helsingin tiheimpiä liito-oravakantoja lienee Pohjois-Haagassa; niin sanotun Pohjois-Haagan keskuspuiston alueella, alueella, joka rajautuu lännessä Vihdintiehen ja pohjoisessa Kaupintiehen. Kaupungin mielestä tämän alueen liito-oravakanta voisi uudistua myös liitämällä Vihdintien ylitse; tämä saattaa olla paikoitellen mahdollista, mutta Vihdintien länsipuoli on lähes kokonaisuudessaan teollisuus- ja toimitila-aluetta, jota liito-orava voi käyttää vain kauttakulkuun, ei elinympäristönä. Ja on hyvin epätodennäköistä, että liito-orava lähtisi ensin ylittämään Pitäjänmäentietä ja sitten toiveikkaana etsiskelemään yksittäisiä yhteyspuita, joiden avulla se jotenkin onnistuisi navigoimaan koko laajan Pitäjänmäen-Valimon teollisuusalueen lävitse. 

Edelläkerrottujen syiden vuoksi onkin tärkeää pitää huolta, että Haagan liito-oravien ensisijainen levittäytymisreitti pysyy käyttökelpoisena. Ja se reitti kulkee Haagan liikenneympyrän poikki. 

Tässä kuvassa näkyy liito-oravan dispersaali eli liikkumisreitti Riistavuoren ja Talin välillä. Vasemmalla ovat puut ovat Riistavuorta, keskellä on Haagan liikenneympyrä ja oikealla Pitäjänmäentien ja Vihdintien kainaloon jäävä metsikkö, jota on ehdotettu liito-oravien uudeksi dispersaaliksi. Sieltä matka Riistavuoreen on kuitenkin huomattavasti pidempi kuin liikenneympyrästä.

Toivon tämän kuvan tarkentavan vielä edellisen kuvan selostusta. Tämän kuvan oikeanpuoleiset Riistavuoren puut ovat ne samat puut, jotka ovat edellisessä kuvassa äärimmäisenä vasemmalla. Jos liito-oravien nyt käyttämä liikenneympyrän dispersaali kaadettaisiin kokonaan, silloin tämän kuvan vasemmanpuoleiset puut, jotka ovat Eliel Saarisentien ja Vihdintien alittavan tunnelin yhdistävän kevyen liikenteen väylän koillispuolella, olisivat todellisuudessa uudeksi, korvaavaksi dispersaaliksi suunnitellun CGI:n toimitalon edessä olevan metsikön Riistavuoren puoleiset yhteispuut. Tässä tapauksessa välimatkaksi muodostuisi ilman ainuttakaan yhteyspuuta niin pitkä, että se on tekemätön paikka.

Tässä kuvassa näkyy siis se metsä, jota on tarkoitettu liito-oravayhteyden läntisiksi yhteyspuiksi, CGI:n talon edessä. Ihan kuvan takavasemmalla kajastelee liikenneympyrä.

Tämä kuva on CGI:n metsikön eteläreunalta. Kuvan vasemmanpuoleiset puut ovat "GGI:n metsän" eteläisimmät puut, jotka sitten saisivat myös toimittaa yhteyspuiden virkaa Pitäjänmäentien toiselle puolelle. Tästä kohtaa Pitäjänmäentie on kyllä yliliidettävissä.

Tämä kuva on välittömästi Pitäjänmäentien eteläpuolelta. Tämän kuvan vasemmanpuoleiset puut ovat samoja kuin edellisen kuvan oikean reunan puut. Tämän kuvan oikeanpuoleiset puut kuuluvat niin kutsuttuun "Piimäenpuistoon", joka on käytännössä Vanhan Viertotien Talin urheilupuiston metsistä erottama osa. Se on K. Savolan mukaan erinomaista kääpäaluetta. Edessä kajastelee Huopalahdentien alittava tunneli.

Tässä kuvassa näkyy Vanha Viertotie. Tästä liito-oravat pääsevät kyllä ylitse, no problem. Vasemmalla niin sanottua Piimäenpuistoa.

Toinen katkos liito-oravien puustoisissa yhteyksissä on Talin urheilupuistossa, Tenniskeskuksen parkkipaikan kohdalla. Kuvan vasemman ja oikean laidan koivujen lyhyin välimatka on liitämällä noin 27 metriä. Ei temppu eikä mikään liito-oravalle, joka liitää 60-70 metriä, jos puusto on riittävän korkeata.

Sama kohta toisesta suunnasta. 

Enpä kuitenkaan tiedä, onko kenenkään mieleen tullut, että tämä Huopalahdentien ilmeisestikin "kaupunkibulevardin" alta kaadettava puurivistö olisi liito-oraville kaikkein suorin reitti liikkua Talin ja Haagan välillä, siis jos kyse on vain reitistä. Toki Piimäenpuiston ja Talin urheilupuiston pohjoisosien merkitys on myös mahdollisena, tutkimisen arvoisena elinympäristönä, eikä puiden merkitystä tietenkään voi typistää pelkiksi yhteyspuiksi.

Nämä joulun alla tekemäni tutkimukset siis toivon mukaan osoittavat selvästi Haagan liikenneympyrän keskeisen merkityksen Haagan liito-oravakannan uusiutumiselle. Sitä uusiutumista ei estä Talin tenniskeskuksen parkkipaikan 27 metrin puuton väli; sen sijaan sitä hankaloittaisi Huopalahdentien varren puiden kaataminen ja Haagan liikenneympyrän kaataminen niin, ettei lounais-koillissuunnassa jättäisi yhteyspuiden rivistöä. CGI:n metsiköstä matka Vihdintien toiselle puolelle on liian pitkä. Piimäenpuistolle tulee myös tehdä luontokartoitus, jonka osana liito-oravakartoitus. 

Tätä metsää ei enää kohta ole - kannanottoni ja adressi Kevätlaaksonniityn kaavasta

 Tätä metsää ei enää kohta ole 

 

Kaava-alueen nimi on harhaanjohtava 

Tarkemmin sanoen pitäisi puhua Kevätlaaksonniityn ja Skaftkärrin kaavasta, sillä ei koko kaava-alue suinkaan ole niittyä. Tässä on eräitä huomioita kaava-alueeseen ja suunnitelmiin. 

Kaavan perusteet ovat vanhentuneet 

Kaavan vireilläoloaika on ollut huomattavan pitkä. Edellisen kerran siihen on liittynyt kuulemiskierros keväällä 2013, mistä on jo melkein 10 vuotta. Sinä aikana Kevätkummun asukasrakenne, palvelurakenne ja tietoisuus ekosysteemipalveluista on kehittynyt paljon. 

Kaavan vireilläoloaikana, eli noin kymmenen vuoden aikana Kevätkummun väestörakenne on muuttunut merkittävästi, etupäässä maahanmuuton myötä.

Suunnittelun pohjana olevat  väestöennusteet ovat siis vanhentuneita. Yleensä alueiden täydennysrakentamista tai tässä tapauksessa, alueiden levittämistä viheralueille perustellaan sillä, että uudet asukkaat tukisivat palveluverkoston säilymistä alueella,  

Ottaen huomioon kaavan mahdollistaman rakennustyypin ja huomioiden sen, että viimeisen 10 vuoden aikana lähialueelle toteutettujen uudisalueiden asukkaat ovat pääasiassa lapsiperheitä - mikä sinänsä on toivottava kehitys väestöpyramidin ja tulevaisuuden huoltosuhteen kannalta - niin noin 180-250 uuteen omakoti-, rivi- tai paritaloon muuttaa voittopuolisesti lapsiperheitä, jolloin juuri laajennettuun ja nyt sopivasti mitoitettuun Kevätkummun kouluun tulisi näiltä uudisalueilta vähintäänkin kymmeniä lapsia. Mihin kouluihin ja päiväkoteihin he mahtuvat? 

Kaavan vireilläoloaikana tieto lähiluonnon merkityksestä on kasvanut 
Kaavan vireilläoloaika on ollut poikkeuksellisen pitkä, ja tänä aikana tietoisuus ekosysteemipalveluista ja hiilinieluista ja luontoarvoista on kehittynyt. Kaavaan liittyen, Kevätkumpu II:n itäpuolinen Marjatantien-Tuurintien-Vellamontien-Tellervontien metsä aiotaan kaataa. Tämä on sen vastaista, että useissa tutkimuksissa todetaan, että lähimetsän on oltava asukkaista maksimissaan 300 metrin etäisyydellä; muuten metsän terveysvaikutuksista nauttiminen hankaloituu etenkin lapsille (aluetta käyttävät kaikki Kevätkummun päiväkodit, eritoten metsään rajautuvan omakotitalon perhepäiväkoti), liikuntavammaisille ja ikäihmisille. 

Tieto ekosysteemipalveluista on lisääntynyt 
Tietoisuus lähiluonnon tarjoamista ekosysteemipalveluista on myös lisääntynyt. Lähiluonto, etenkin metsä, ei toimi ainoastaan hiilinieluna vaan myös ilmanpuhdistimena ja -raikastimena. Lisäksi se toimii luonnon omana melumuurina ja hulevesien suodattajana. Metsästä saa myös lähiruokaa: sieniä, marjoja ja villiyrttejä. Lapsille kosketus metsänpohjaan lisää immuniteettia. 

Lähimetsän rakentaminen ei ole ilmastoviisasta ja se kiihdyttää luontokatoa 
Kevätlaaksonniityn alueen rakentamista ei voida pitää mitenkään "ilmastoviisaana", sillä se poistaisi alueelta paikallisen hiilinielun ja lisäisi tuntuvasti liikennettä alueella. Lisääntyvä liikenne lisää myös turvattomuutta Kevätkummun rengasmuotoon rakennetuilla teillä, joilla jo nyt nähdään aivan riittämiin kaahailua ja kiihdyttelyä. Vielä vähemmän Kevätlaaksonniityn kaava vastaisi luontokatoon, sillä se lisäisi tuntuvasti paikallista luontokatoa, eikä ole mitään takeita siitä, että Kevätlaaksonniityn alueen rakentaminen vähentäisi luontokatoa jossain muualla, jossa luontokatoa tuottaa haja-aluekaavoituksen lisäksi metsätalous.  

Metsä sisältää jääkautisen siirtolohkareen. Siellä kasvaa myös vanhoja kuusia ja metsä on länsireunaltaan kookkaiden haapojen reunustama. Kyseessä on juuri sellainen monimuotoinen metsä, joka on hyvin liito-oraville soveltuva, ja liito-oravan elinympäristöt ovat suojeltavia. 

  

Alueesta laaditut luontoselvitykset ovat hyvin puutteellisia, eikä kunnollista lajistoselvitystä olla tehty. Paikallisten asukkaiden tiedon mukaan alueella eläisi sekä lepakoita että sammakoita, mitkä molemmat tulee selvittää. Kaavaluonnoksen aineistoissa vihjataan, että rakentamiseen liittyvä kuusimetsän kaataminen olisi oikeutettua ja suorastaan tarpeellista kirjanpainajatuhojen vuoksi; kuitenkin kirjanpainajat lisäävät metsään monimuotoisuudelle tärkeää laho- ja pystykelopuuta. Kirjanpainajien haitallisuutta on liioiteltu, ja ne ovat haitallisia lähinnä metsätalouden kannalta. Kuitenkaan kaava-alueen metsät eivät ole metsätalouden piirissä.  

Kaupunkiakatemian tutkijat suosittavat 3-30-300 –rakennetta kaikkeen uudisrakentamiseen. Se tarkoittaa seuraavaa: 

• - Jokaisella pitäisi näkyä ikkunastaan vähintään 3 puuta 

• - Kaikilla asuinalueilla pitäisi olla puiden peittävyyden vähintään 30% (siis pinta-alasta vähintään 30% puustoa) 

• - Kaikilla pitäisi olla maksimissaan 300 metrin matka kotoaan luonnoltaan monipuoliselle viheralueelle. 

Kevätlaaksonniityn alueen rakentaminen poistaa alueelta suurimman osan puustosta, vie asukkailta näkyvistä puut ja siirtää monipuolisen viheralueen tuntuvasti kauemmas kuin tuo 300 metriä vanhoilta asukkailta. 

Johtopäätökset Maankäyttö- ja rakennuslain kannalta: metsä on syytä jättää rauhaan 
Edellämainituista syistä Kevätlaaksonniityn kaava onkin hylättävä ainakin metsään rakentamisen osalta. Porvoon tavoitellessa uusia asukkaita on myös nykyisten asukkaiden hyvinvoinnista oltava kiinnostuneita. Maankäyttö- ja rakennuslain 54 § mukaan "asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen." Edellä sanotun perusteella tämä kaava ei ole Maankäyttö- ja rakennuslain 54 § mukainen. Myös niityllä oleva osmankäämejä kasvava hulevesiä tasaava lampi lähiympäristöineen tulee säästää kaavoituksen vaikutuksilta.  

Prosessikommentti: kaavoitukseen vaikuttaminen on tehty liian vaikeaksi 

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on nostettu esille kuntalaisten oikeus vaikuttaa kaavoitukseen. Kuntalaisten vaikuttamista ei ainakaan helpota se, että kaupunkikehityslautakunnan sähköpostiosoitteita ei olla julkaistu (eivätkä kaupungin sivulla olevat "lähetä sähköpostia" -linkit johda minnekään). Nyt luottamushenkilöihin voi vaikuttaa vain sellainen kuntalainen, joka sattuu tuntemaan jonkun luottamushenkilön henkilökohtaisesti.   

Kannanotto kaavaan on myös aivan liian hankalaa, sillä hyvien kaavoituskäytäntöjen mukaan kaavaluonnoksessa pitäisi olla ohjeet mielipiteenilmaisuun/linkki mielipiteen jättämiseen. Ehkä mielipiteitä ei enää kaavaprosessin tässä vaiheessa haluta, vaikka kaavaan liittyvien mielipiteiden keräämisestä on kulunut jo noin 10 vuotta ja alueen väestörakenteessa ja ekosysteemipalveluiden ymmärryksessä on tapahtunut sen jälkeen oleellisia muutoksia, joista kerroin edellä. 

Koko kaavaluonnosta ei kuitenkaan ole pakko hylätä edellämainituista varauksista huolimatta. Nykyistä Kevätlaakson aluetta voi jatkaa pohjoiseen nykyiseen Humlaan johtavaan ulkoilutiehen asti; lisäksi metsän aivan eteläisimpään osaan ulkoilutien pohjoispuolelle mahtunee sinne suunnitellut kaksi kerrostaloa, vaikka ne poikkeavatkin välittömän lähiympäristönsä rakennustyypistä ja niiden sopivuus paikan henkeen on täten kyseenalaista. Myös pari vuotta sitten pöyhitylle, aiemmin saastuneelle maalle voi rakentaa, kunhan kaunis vaahtera säästetään. Vähintäänkin tulisi säästää metsästä sen länsireunan haavat, isoimmat kuuset, männyt ja koivut niin että ulkoilijoilla säilyisi edelleen metsän tuntu ja asukkailla säilyisi metsämaisema edes kulissina. Mieluummin kaava-alueen raja siirrettäisiin kuitenkin alkamaan vasta Skaftkärrintiestä ja siitä itään ja metsän eteläpuolelle.  

Liitän mukaan linkin nettiadressiin sekä tulostetut nettiadressin allekirjoitukset. Lisäksi toimitan käsinkirjoitetut allekirjoitukset liitteenä. Yhteensä allekirjoituksia on 177. 

Me, asukkaat, vastustamme Kevätkumpu kakkosen itäisen metsän kaavoitusta ja haluamme säilyttää metsän.  

Linkki nettiadressiin: https://www.adressit.com/kevatkumpu_ii_itainen_metsa_on_saastettava?u=95418&s=97872963 

Vakuudeksi 

Manki Michael Perukangas, luonto- ja ympäristöneuvoja, VTM, yhdyskuntamaantieteen entinen tohtoriopiskelija, Kaupunkiluontoliike ry:n perustaja ja puheenjohtaja