Entinen vihreä kansanedustaja Rosa Meriläinen, joka on mitä mainioin persoona, karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas, on peräänkuuluttanut seksipositiivisuutta. Se on ilmeisesti sitä mistä Vihreiden tuoreen puheenjohtajan mielitietty Iris Flinkkilä toteaa, että miksei sitä voisi bylsiä vaikka ensitapaamisella.
Niin, miksei. Olen minäkin niin tehnyt vapaina ja villeinä aikoinani, jos se on tuntunut luontevalta. Ja luontevalta se ei voi tuntua, jos se ei ole sitä molemmille. Seksiin voi suhtautua kuin nautintoaineena, ja siitä on mahdollista nauttia myös vaikka seksiä tapahtuisi muualla kuin parisuhteessa. Tiedän tämän oikein hyvin. Varmaankin Rosa ja Iris ajavat takaa tällä manifestaatiollaan sitä, että tabujen purkaminen vähentäisi joidenkin seksuaalisuuteen liittyvää ahdistusta.
Voi se niinkin tehdä, mutta voi se myös lisätä sitä. Seksipositiivisuus - jos se tarkoittaa sitä, että seksi nähdään
luonnollisena ja ei-tabuna - voi johtaa myös siihen, että
seksikokemukset nähdään normaalina, ja normaalius helposti velvoittaa.
Ajattelen eri syistä seksittömässä elämässä eläviä, jotka voivat tämän
seksipositiivisuuden tulkita niin että ovat jotenkin deprivoituja. Suurimman osan aikaansa he ovat ehkä oppineet tulemaan toimeen seksittömän elämäntilanteensa kanssa, ja julkinen avoimuuden korostaminen muistuttaa että he ovat ainakin kahdella tapaa puutteellisia: paitsi että elävät selibaatissa, eivät edes puhu seksistä, ihan kuin siinä olisi jotain väärää, että joku haluaa pitää yksityisasiana yksityisinä. Kai tämä sitten on joko takapajuisuuden tai ahdistuneisuuden merkki, mene ja tiedä, mutta kai yksilöllä on oikeus olla edes ahdistunut rauhassa? Avoimuus on ehkä uusi musta, mutta mitä jos ei haluakaan olla avoin, ja ahdistuu sen vaatimisestakin?
Ei seksi siinä mielessä ole subjektiivinen oikeus kuin vaikka asunto että
sitä voisi vaatia sen paremmin keltään toiselta kuin voisi vaatia
yhteiskunnan täyttävän tämän tarpeen. Ja jos voisi vaatia, mitä tämä tarkoittaisi? Valtiojohtoisia bordelleja? Miten tämä ollaan ajateltu hoitaa esimerkiksi vaikeavammaisilla, ja kenen toimesta?
Ihmiset ovat eri syistä vailla seksiä. Jotkut vain siksikin, että heidän libidonsa mahtuu heidän housuihinsa.
Jatkuva seksistä puhuminen joukkotiedotusvälineissä luo omalla tavallaan siis uuden syrjäytyneiden luokan. Soisin siis kuitenkin edes vähäsen hävyliäisyyttä sen hävynkin kanssa.
Yksinäisajattelijan ääneen ajatteluja. Aineiston muuntaminen ilman lupaa on kielletty. Suorat lainaukset ja aineiston jakaminen on siis sallittua. Suurin osa kirjoituksistani löytyy linkkilistan ylimpänä olevasta vanhasta blogistani. Olen itse ja yksin vastuussa blogissani esittämistäni mielipiteistä, jotka edustavat vain minua, eivät edustamiani organisaatioita. En ole vastuussa kenenkään lukijan sisäluku- enkä sisäislukijataidoista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. marraskuuta 2017
perjantai 20. tammikuuta 2017
Kun makuuhuoneen ovi ei pysykään kiinni
Seksuaaliseen vapautusliikkeeseen näyttäisi usein liittyvän ristiriita, joka on määritelmällisen luonteinen. Mitä tämä tarkoittaa?
Ne ovat kovin usein samoja ihmisiä, jotka jossain paikassa laittavat makuuhuoneen ovea kiinni, välillä jättävät sen sepposen selälleen. Esimerkiksi silloin kun puolustetaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien normalisoimista enemmistön oikeuksien kanssa, yhtenä perusteena tälle sanotaan, että valtion tai kenenkään muunkaan asia ei ole puuttua siihen, mitä itse kunkin makuuhuoneissa tehdään. Toisaalta kuitenkin seksistä pitäisi saada voida puhua, mitä enemmän, useammassa paikassa ja useamman kanssa, sitä parempi, viis siitä, vaikka tämä puhe voisi aiheuttaa jollekin ahdistusta.
Mikä tätä ahdistusta sitten voi aiheuttaa? Minun puolestani seksuaalivähemmistöjen oikeuksien näkyväkin ajaminen saa aiheuttaa näppylöitä joillekin, omahan on ahdasmielisyytensä. Mutta sitten on eri syistä seksuaalisesti kokemattomia tai kykenemättömiä, jotka voivat kokea itsensä entistäkin kykenemättömiksi kun seksiä tuutataan joka kanavalta. Tai jopa epänormaaleiksi, minkä nimenomaan ei kai pitänyt olla tarkoitus kun normaaliuden käsite piti muutenkin kyseenalaistaa vähemmistöjen stigman poistamiseksi.
Jos kerran se, mitä toisten makuuhuoneissa tapahtuu, ei kuulu muille, miten se nyt yhtäkkiä kuuluukin? Pitikö sen oven olla kiinni vai auki?
Niin että puhutaan vaan seksistä, mutta on tärkeää tuoda esille myös eri syistä seksittömiä, on kyse sitten valinnasta tai valitsemattomuudesta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)