Mielipide Metsäläntien varren lumenkaatopaikasta

Mielipide Metsäläntien varren lumenkaatopaikasta                     

Keskuspuistoryhmä/Kaupunkiluontoliike ry/Paloheinä-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys

Vastustamme Metsäläntien varteen suunniteltua lumenkaatopaikkaa. Tämä paikka kuuluu Helsingin Keskuspuistoon, ja on nykyisessä kaavassa - joka on vuodelta 2014 - virkistysaluetta (VR), ja sen käyttötarkoituksena on ollut toimia esimerkiksi lasten harrastuspaikkana. Alueella on nyt toiminut useamman vuoden epävirallinen lumenkaatopaikka ilman tarvittavia ympäristölupia. Aiemmin kentällä ovat harjoitelleet mm. koiraharrastajat ja rugby-pelaajat. Nykyään alueella on voimassa merkintä MTK, jonka mukaan alue tulisi valtaosaltaan olla esimerkiksi pallopeleihin soveltuvana niittynä, vastaten alueen aiempia em. käyttötapoja.

Helsingin Keskuspuistoa on vähitellen reunoiltaan nakerrettu milloin milläkin verukkeella. Pirkkolaan alettiin v. 2020 rakentamaan urheiluhallia, jota vastustettiin laajasti mm. yli 14000 allekirjoitusta keränneellä adressilla.  Kaupunki lupasi tämän olevan kaupunginvaltuuston hyväksymän kaupunkistrategian mukaisesti viimeinen Keskuspuistoa pienentävä hanke. Tämä lupaus on kuultu monia kertoja, ja aina Keskuspuiston ystävät ovat saaneet pettyä. Lumenkaatopaikka rikkoo siis hyväksyttyä kaupunkistrategiaa.

Lumenkaatopaikan suunnitelman selosteissa väitetään virheellisesti, ettei lumenkaatopaikka poistaisi käytössä olevia ulkoilureittejä. Alueella kulkee vilkkaasti käytettyjä ulkoiluteitä ja Maunulan luontopolun reitti. Keskuspuiston 100-vuotisjuhlavuonna asukkaiden ja kaupungin yhteistyönä laaditun luontopolun opastaulu kertoo aiemmin ruderaattialueena toimineesta kentästä ja sen luonnon monimuotoisuudesta. Epävirallinen lumenvastaanottopaikka on tuonut kentälle niin paljon hiekkaa ja soraa, ettei se enää ole luontainen niitty. Luontopolun reittiä jouduttaisiin muuttamaan lumen vastaanottopaikan takia ja poistamaan kyseinen opastustaulu tarpeettomana. 

Juurisyy uuden lumenkaatopaikan käyttöönotolle on se, että kaupunkia kaavoitetaan niin tiiviiksi, ettei tilaa lumelle jää rakennetussa ympäristössä, ja nykyään taloyhtiöt ja kaupunki kuljettavat lunta pois silloinkin, kun lumikasoista ei olisi haittaa esim. katujen turvallisuuden kannalta. Lisäksi kaupungin nykyisistä yhdeksästä lumen vastaanottopaikasta suunnitellaan poistettavaksi viisi. Poistaminen johtuu kolmen lumen vastaanottopaikan osalta siitä, että niille aiemmin varatuille alueille on kaavoitettu rakentamista. Ehdotamme, että näitä lumen vastaanottopaikkoja ei tässä vaiheessa poistettaisi ja pyrittäisiin etsimään pienempiä hajautettuja varastointipaikkoja. Lumi on järkevintä säilyttää lähellä sen sadanta-aluetta, mikä vähentää kuljetustarvetta. 

Rakentamisen leviäminen viheralueelle saatiin estettyä edellisessä yleiskaavaprosessissa Hämeenlinnantien bulevardisuunnitelmien kaatuessa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Nyt lumenkaatopaikka muodostaa uuden uhan, joka taas nakertaisi viheraluetta. Nyt Keskuspuistoa ei nakertaisi suoraan asuinrakentaminen, mutta kylläkin välillisesti, sillä liian tiivis asuinrakentaminen ei jätä tilaa lumen varastoinnille asutusalueilla, jolloin varastointi ulkoistetaan viheralueille.

Lumenkaatopaikka olisi erityisen haitallinen Haaganpurolle, eli uhanalaisen taimenpuron kalakannoille, puroympäristölle ja Keskuspuiston luonnolle muutoinkin. Suunnitelmassa ei esitetä mitään uskottavaa ja teknisesti toimivaa, testattua vedenpuhdistusjärjestelmää, joka estäisi sulamisvesien tuhoisia vaikutuksia puroluonnolle. Helsingin muillakaan lumenvastaanottopaikoilla ei ole olkipaaleja kummempaa suodatusta. Esimerkiksi Maununnevan lumenkaatopaikasta valuu jo nyt koko ajan saasteita ja kiintoainetta Haaganpuroon. Taimenpuro ei kestä yhtään lisää kuormitusta, ja Haaganpuro kulkee useiden Keskuspuistoon suunniteltujen luonnonsuojelualueiden lävitse. 

Ennen kuin kaupunki esittää uutta jättikokoista lumenkaatopaikkaa herkän puron läheisyyteen, pitäisi olla varmuus lumen sisältämistä haitta-aineista ja sulamisveden käsittelytapojen toimivuudesta. Lumien sulamisvesiä voitaisiin periaatteessa käsitellä erilaisilla suodatus- ja saostusmenetelmillä, joita yleensä jätevesille käytetään. Arvelemme kuitenkin, että tehokkaan vedenpuhdistusjärjestelmän rakentaminen lumenkaatopaikan yhteyteen saattaisi olla tähän tarkoitukseen kaupungin näkökulmasta liian kallista. Lisäksi alueen pohjarakenteita pitäisi tiivistää, ettei epäpuhtauksia pääsisi valumaan sitä kautta.

Lumessa voi olla monenlaisia epäpuhtauksia, kuten ravinteita, raskasmetalleja, PAH- aineita, öljyä ja mikromuoveja. Lisäksi lumen mukana tulee liukkauden torjunnassa käytettyjä suoloja ja runsaasti kiintoainetta, kuten hiekkaa ja soraa sekä erilaisia roskia. Epäpuhtauksien määrä vaihtelee suuresti. Vilkkaasti liikennöityjen teiden vierestä kerätty lumi on kaikista likaisinta. Joissakin kaupungeissa on ehdotettu, että lumen sijoituspaikat jaettaisiin lumen alkuperän mukaan, niin että paikoille, joilla on herkästi häiriintyvää luontoa, sijoitettaisiin lunta vain “puhtailta” alueilta. 

Metsäläntien lumenkaatopaikan kapasiteetiksi on kaavailtu n 30000 kuorma-auton kuormaa vuosittain, mikä voi tarkoittaa ainakin 300000 m3 lunta. Tällaisessa määrässä aurattua lunta voi olla kymmeniä kiloja raskasmetalleja. Vaikutus puroon lumenkaatopaikan kohdalla on erityisen haitallista, koska päästö tulee keskitetysti vain yhden purkuojan kautta. Myös liukkauden torjunnassa käytetyillä suoloilla voi olla hyvin haitallinen vaikutus puroon. 

Ehdotamme ensisijaisesti Maununnevan lumenkaatopaikkaan panostamista ja tilan jättämistä kaavoituksessa paikallisille lumenvarastointipaikoille. Sulamisvesien vedenpuhdistus pitäisi ensin kehittää toimivaksi Maununnevan lumenkaatopaikalla, ennenkuin lisää lumenkaatopaikkoja rakennettaisiin herkkien purojen varteen. Kokemukset Maununnevalta eivät ole nykyisellään rohkaisevia hulevesien puhdistuksen osalta ja sen osalta, millaista jätettä sieltä kulkeutuu Keskuspuistoon ja läheiselle Maununnevan asuinalueelle.

Lumenkaatopaikkahanke osoittaa jälleen kerran Keskuspuiston lainsuojattomuuden; miten se nähdään maareservinä kaikille muille maankäyttötarkoituksille kuin ensisijaiseen maankäyttötarkoitukseensa, eli virkistykseen.

Kaupunkiluontoliike vaatii Stansvikin jättämistä rauhaan

 2005-2006 paikkeilla itäisestä Helsingistä kuului kummia. Siellä alkoi syntymään paikallisista viheralueista huolestuneita ja niitä puolustavia pro-liikkeitä kuin sieniä sateella. 2002 yleiskaava, jonka karttaa oltiin alettu kutsumaan verikartaksi, kohdisti uhkia monille viheralueille, etenkin Itä-Helsingissä. Kansalaisliikkeet Myllypurossa, Vuosaaressa ja Laajasalossa julkistivat oman yhteisen metsämanifestinsa, tekivät lausunnon Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta ja pitivät kansalaisvaikuttamisen kurssin Itiksen työväenopistossa ja työpajan Suomen sosiaalifoorumissa. Oli syntynyt Kaupunkimetsäliike, johon liittyi toimijoita myös lännemmästä, kuten Malminkartanosta ja Laaksosta, Keskuspuiston eteläreunalta. 

Laajasalon Stansvikin metsä on yksi Helsingin vanhimpia metsiä; ainakin sen ikihongat lienevät vanhimpia tunnettuja pääkaupungin puita. Stansvikista löytyy yli 20 erilaista luontotyyppiä, ja nykyään jopa liito-orava, erityisessä suojeluksessa olevia pienvesiä ja niin edelleen. 

Kirjoitin kaksi vuotta sitten, että Stansvikista voi mahdollisesti tulla pääkaupunkiseudulla tapahtuneen kuntalaisten luontoheräämisen päänäyttämö, eräänlainen urbaani Koijärvi. Nyt tälle Koijärvelle on pystytetty leiri, joka on pystyssä jo toista viikkoa. Suojelemassa ovat olleet muun muassa Luontoliiton metsäryhmä, Elokapina, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys sekä paikallisia aktiiveja.

Myös Kaupunkimetsäliikkeen perinteen jatkajaksi perustettu Kaupunkiluontoliike on hengessä mukana ja ei vain kannattaa vaan vaatii Stansvikinkallion ja siihen sidoksissa olevien metsien jättämistä rauhaan ja niiden rauhoittamista mieluiten Stansvikin luonnonsuojelualueeksi. Stansvikinharjun suojelualue on hyvä alku, mutta se ei riitä, ja ekologisen jatkuvuuden nimissä suojelualueen tulisi jatkua saumattomasti Stansvikin metsiin ja Stansvikinkalliolle. 

Vaalienalusluontolahjuksia päättämättömille viime hetken äänestäjille

Tällä viikolla helsinkiläistä luonnonystävää on hemmoteltu hyvillä tai ainakin rauhoittavilla uutisilla. Suorastaan mannaa sataa taivaasta rupiselle aktivistinsielulle. 

Ensin maanantaina kaupunginhallituksessa Marcus Rantala (RKP), jota on pidetty Matokallion hankkeen potentiaalisena pyövelinä, pöytäsi hankkeen kolmeksi viikoksi. Jos ei vielä ole ehtinyt äänestämään, niin älköön kuitenkin tästä Rantalan pöytäämisestä hurahdettako niin, että erehtyisi pitämään häntä luonnonystävänä. Tarkkailkaamme Rantalan käyttäytymistä sitten kolmen viikon päästä. 

Sitten Helsingin Demarit huolestuivat Hesperianpuiston puista. He vetosivat sympaattisesti sen puolesta, että tutkittaisiin mahdollisuuksia olla kaatamatta mahdollisimman montaa niistä 14 puusta, joita ainoastaan kaupungin lukutaidottomuuden johdosta toimenpidekielto koskee. Muihin toimenpidekiellon alaisiin puihin eivät demarit ottanut kantaa (SDP). SDP:ssä varmaan ollaan ajateltu, että puiston kapenemisesta baanaa haluavia Vihreitä syyttäviä ryhmittyisi varmuudella ja todistetusti todellisen luonnonystävän, SDP:n taakse. 

Riistavuorenkin ystävät saavat nyt hengittää hieman vapaammin. Syksyllä Otso Kivekäs (Vihreät) ja Olli-Pekka Koljonen (SDP) olivat tehneet aloitteen, jossa selvitettäisiin mahdollisuuksia kaavoittaa myös Vihdintien toiselle puolelle ja tätä edistämään muuttaa yleiskaavaa. Tämä aloite hyväksyttiin nyt toissapäivänä äänin 7-6. Kirjoitan vielä aloitteen hyväksyjät ja sitä vastustaneet tähän ylös.

Kivekkään ja Koljosen aloitetta kannattivat Kivekäs itse, Anni Sinnemäki ja Saana Rossi (Vihreät), Mia Haglund ja Tuomas Nevanlinna (Vasemmisto) ja Jenni Hjelt ja Koljonen itte. 

Sen sijaan on ihan ok työntää kaikki ne *** kerrosneliöt Riistavuoreen metsään seuraavien henkilöiden mielestä: Silja Borgarsdottir Sandelin (RKP), Jenni Pajunen, Otto Meri, Katri Penttinen ja Risto Rautava (Kokoomus) ja Mika Raatikainen (Pers).

Tässä mainituista uutisista tässä on eniten substanssia, olkoonkin, että yleiskaavoitus on hidas prosessi. Täytyy vain toivoa, että sen metsän kanssa ei nyt kiirehditä ennen yleiskaavan muutosta. 

Luonnonystävä kiittää lahjuksista, joissa on havaittavissa hyvää ajoitusta juuri ennen vaaleja ja keskinäistä nokittelua Vihreät - SDP. Kaikesta pitää kuitenkin olla iloinen, oli sitten vaikuttimena mikä hyvänsä. Pahoittelen kyynisyyttäni, minkä taustalla on pitkä "ura" aktivistina. Mutta ihan oikeasti kiitos, Otso ja O-P aloitteestanne, joka toivon mukaan oikeasti vähentää painetta kaavoittaa Riistavuoreen. 

Porvoon metsät osayleiskaavatyössä

Torstaina 16.2. Porvoon kaupungintalolla pidettiin info- tai oikeastaan keskustelutilaisuus kaupungin metsänhoidosta ja sen suunnittelusta. Varsinaisesti tilaisuutta ei oltu suunniteltu vuorovaikutteiseksi, mutta kyllä siellä sujuvasti pääsi kysymyksiä esittämään.

Sitä en tiedä, miten suoranaisesti tämä tilaisuus oli viimesyksyisen kuntalaisaloitteeni motivoima: tein kuntalaisaloitteen siitä, että kaipaan Porvooseen tiedotus- ja infokanavaa kaupungissa suoritettavista metsänhakkuista. Tosin metsäinsinööri Tommi Laakkonen (joka on ollut yksin päävastuussa kaupungin metsänhoidon suunnittelusta vuodesta 2001) totesi, että heille on tullut palautetta, jossa kaivataan tietoa tulevista hakkuista ja perusteluja niille.

Mutta liittyi sitten kuntalaisaloitteeseen ja aktiivisuuteeni tai ei, niin ainakin metsäsuunnittelua esiteltiin tässä tilaisuudessa liittyen ajankohtaiseen osayleiskaavatyöhön, josta viime syksyllä esiteltiin vaihtoehtoisia rakennemalleja. Yleiskaavatyöskentelyä esitteli lyhyesti yleiskaavapäällikkö Maija-Riitta Kontio. Nyt keväällä on seuraavaksi tulossa metsänhoidosta yleisökysely, jota Tapio valmistelee. 

Minulle jäi kyllä auki, miten nämä tässä osayleiskaavaprosessia esittelevässä kalvossa mainitut työ- ja projektiryhmät koostetaan. Voiko niin vain ilmoittautua? Sain onneksi varsin seikkaperäisen vastauksen tiedusteluun yleiskaavapäälliköltä: yleiskaavatyöhön liittyvään ilmasto- ja ympäristöohjelman päivitykseen on tulossa maaliskuussa kysely ja huhtikuussa työpaja, mistä saa aikanaan tietoa kaupungin nettisivulta (www.porvoo.fi). Lisäksi hän lupasi, että Kaupunkiluontoliike ry:ltä pyydetään lausunto sitten kun valtuutettujen työpajan pohjalta ollaan valittu jokin Keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavan ehdotetuista rakennemalleista jatkotyöstämisen pohjaksi.

Tommi Laakkonen perusteli kaipaamani tietokanavan puuttumisen kahdella asialla. Ensinnäkin, Porvoo käyttää vanhaa metsänsuunnitteluohjelmistoa, jolla ei pysty piirtämään karttoja. Sen vuosilisenssimaksu on 700 euroa kun taas esimerkiksi Helsingin käyttämä ohjelma maksaisi 30 000. Toiseksi: Laakkonen piti hyvänä sitä, että Porvoossa pystytään reagoimaan "ketterästi" esimerkiksi kirjanpainajiin, joiden ehkäisyä hän perusteli lainsäädännöllä tähdentäessäni sitä, että kirjanpainajat kuuluvat metsän normaaliin sukkessioon ja lisäävät monimuotoisuudelle tärkeää laho- ja kelopuuta. 

Laakkonen esitteli myös kaupungin luonnonsuojelualueiden tilannetta. Jossain tapauksissa kaupungin on mahdollista ostaa luonnonarvoiltaan arvokasta metsää yksityisiltä maanomistajilta ja tarjota vaihtokaupassa omia maitaan. Uusien luonnonsuojelualueiden hankinnassa Laakkonen mainitsi kytkeytyneisyyden tärkeäksi kriteeriksi.

Kaupungin itse suojelemien alueiden lisäksi on vielä Natura-alueita. Ne on lueteltu tässä kalvossa. 

Kysyin tilaisuudessa, että eikö niinsanotun Porvoonkorven suojelua varjosta iänikuinen saaristotien suunnitelma. Laakkonen sanoi, että joka tapauksessa ei ole ajankohtaista pelkoa, että kaupunki lähtisi tätä väylää toteuttamaan ilman valtion subventaatiota. Jos joskus saaristotie tulisi, tällöin Humlan reitti vedettäisiin tunneliin sen alta, mutta ennen kuin se mahdollisesti mihinkään tulee, kytken itseni puuhun kiinni.

Tilaisuudessa sivuttiin myös tulevaa EU:n ennallistamisasetusta, ja osoittautui, että kaupunki tulee kyllä olemaan yllätetty sen kanssa aivan housut kintussa, sillä ennallistamisasetukseen ei olla varauduttu mitenkään. Se tulee ilman muuta asettamaan uuteen valoon sen, voiko metsään ylipäätään rakentaa ja kuinka paljon esimerkiksi tonteille tulee jättää puuta. Ilmastolain ja hiilinielujen suhteen pohtiminen kaavoituksessa on myös pahasti kesken. Kysyttyäni Laakkoselta, missä vaiheessa Kevätkumpu kakkosen itäinen metsä aiotaan kaataa ns. Kevätlaaksonniityn tonteiksi, Laakkonen totesi, että ei kyllä ainakaan vähään aikaan. 

Ilmastolaissa mainitaan, että myös hiilinielujen poistumat on otettava huomioon. "Ilmastoviisaudenkaan" nimissä ei voi tehdä ihan mitä tahansa. 

Laakkonen kehotti olemaan yhteydessä, jos Porvoon metsät ja toimenpiteet niissä askarruttavat. Hyvä tämä on sinänsä tietää, mutta se ei edelleenkään muuta sitä miksikään, että siinä vaiheessa kun ulkoilijana törmää kaadettuihin puihin, maito on jo kaatunut.

Kannattaa nyt joka tapauksessa osallistua siihen Tapion kyselyyn ja olla yhteyksissä askarruttavissa tapauksissa Laakkoseen. 

HÖLMÖLÄISTEN KAUPUNKISUUNNITTELUA

Helsingin yleiskaava vuodelta 2016 perustuu 8000 asunnon vuotuiseen rakentamiseen, mitä on tarkistettu jopa kymmeneen tuhanteen. Jotta kaikki ne asunnot saataisiin mahtumaan, keinoksi tähän on keksitty niin sanottu kaupunkibulevardisaatio, jossa kaupungin sisääntuloväylien varteen rakennettaisiin taloja. Monin paikoin tämä merkitsee kuitenkin sitä, että näiden väylien varsilla olevaa metsää kaadetaan. Tämä tekee ennallistamistavoitteiden, joiden mukaan puuston latvuspeitteisyys ei saa vähentyä vuodesta 2021, saavuttamisen mahdottomaksi.

Moni varmaankin tietää tarinan hölmöläisten matonkudonnasta. Kun ainekset loppuvat maton jatkamiseen, otetaan ne sieltä toisesta päästä. Sitä näiden kaupunkibulevardienkin kanssa on, kaikkein näkyvimmin Vihdintiellä, jossa metsää ”joudutaan” kaatamaan enemmän, jotta kadunvarteen olisi tilaa ratikkalinjan ja molemminpuolisen pyörätien (toista laitaa kulkee jo nykyisellään pyörätie) ja katupuiden istuttamiseen. Siis kaadetaan metsää, jotta voitaisiin istuttaa katupuita. Tätä metsän korvaamista katupuilla Helsingin kaupunki kutsuu ”virkistysalueen kehittämiseksi”. Olen seurannut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua yli 40 vuotta, enkä mitään näin päätöntä ole koskaan kuullut.

Helsingin kaupunkisuunnittelussa keinosta on tullut päämäärä sinänsä, sillä kaupunkibulevardiin ollaan rakastuttu niin kiihkeästi, että se tekee sokeaksi. Toinen helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua kuvaava tapaus on Kumpulanlaaksosta, jossa kaadetaan tuhansittain puita, jotta saataisiin vedettyä ratikkalinja laakson poikki. Osa puista aiotaan jättää maapuiksi maastoon, mitä kaupunki nimittää ”monimuotoisuuden luomiseksi”.

Helsinki on varsinainen Ajatusten Tonava ja sanontojen helppoheikki. Näillä ”kehittämisillä” ja ”luomisilla” on tarkoitus hämätä. Paljon helpommalla ja halvemmalla kaupunki selviäisi, jos se ei kehittäisi ja loisi niin paljon. Pahaa kuitenkin pelkään, että tämä ”kehittäminen ja luominen” jatkuu itsensä ”kasvun paikaksi” brändänneessä kaupungissa (jossa ei kohta kasva ainakaan mikään vihreä) niin kauan kuin laaditaan uusi yleiskaava. Tämä työ pitäisikin aloittaa viipymättä, kahdesta syystä. Ensinnäkin: jotta Helsingissä yllettäisiin ennallistamisasetuksen tavoitteisiin. Toiseksi: Helsinkiin ei enää haluta muuttaa – viimeisen parin-kolmen vuoden aikana poismuutto on ollut sisäänmuuttoa suurempaa - joten asuntorakentamistavoitetta sietää tarkistaa.

Helsinkiä ajatellessa päässä alkaa soimaan Hectorin puolen vuosisadan takainen klassikkolaulu Asfalttiprinssi, jossa ”puistot pannaan muovipussiin ja lapset rakastuvat hullujussiin”. Kovin vähän on puolen vuosisadan aikana opittu.

Tarjosin tätä kirjoitusta Hesarin yleisönosastolle, mutta ainakaan tähän mennessä sitä ei olla julkaistu. 

Kannanotto Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kaavaan

Tänään kaupunkiympäristölautakuntaan tuleva Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kaava on ainakin kahdessa mielessä ratkaiseva.

Kaava ensinnäkin ratkaisee Helsingin läntisen vihersormen kohtalon. Yleiskaava 2002:n voimassaoloaikana ekologisten yhteyksien avainkäsitteeksi muodostuivat vihersormet; yleiskaava 2016 myötä vihersormet on käytännössä haudattu kaikessa hiljaisuudessa.

Toiseksikin, tämä kaava paljolti sitoo myöhempää Riistavuoren alueen – jota myös Länsi-Haagan kaava-alueeksi kutsutaan – kaavoitusta ja laajemminkin, niin sanotun läntisen kaupunkibulevardin kaavoitusta.

Miksi se sitoo? Liikenneympyrä on Riistavuoren alueen liito-oravien tärkein ja luultavasti ainut käytännössä toimiva dispersaali eli levittäytymisreitti, kuten keväällä 2019 tekemäni Riistavuoren liito-oravakartoitukset osoittivat. Ilman tätä dispersaalia, Riistavuoren liito-oravakanta luultavasti kuolee sukupuuttoon. Riistavuoren liito-oravakannan kadotessa myös Pohjois-Haagan helsinkiläisittäin poikkeuksellisen elinvoimainen liito-oravakanta tulee myös näivettymään.

Kaupintien, Vihdintien ja Turun junaradan välisellä alueella on poikkeuksellinen liito-oravatiheys. Tälle alueelle liito-orava todennäköisimmin kulkee Riistavuoresta, josta puuton etäisyys junaradan ylitse on nuorelle liito-oravakoiraalle juuri ja juuri ylitettävissä; lisäksi liito-orava voi hätätilanteessa käyttää Turun junaradan alittavaa tunnelia.

Liikenneympyrän tarjoaman dispersaalin säilyttäminen on erityisen tärkeää siitäkin syystä, että jatkossa Pitäjänmäentien-Vanhan Viertotien-Huopalahdentien väliin jäävän kolmiomaisen metsän kaavoitusta on myös tarkoitus tutkia. Tätä metsää liito-oravat käyttävät kauttakulkuun Talin-Munkkivuoren tunnetusti liito-oravatiheiden metsien (jotka taas ovat yhteydessä Espoon suhteellisen elinvoimaiseen liito-oravakantaan) ja liikenneympyrän välillä. Tämä metsä taas on kääpien suhteen varsin edustava elinympäristö; käävät ovat yksi monimuotoisuuden indikaattoreista.

Riistavuoren alueen liito-oravakannan elinvoimaisuutta on jo ennen liikenneympyräkaavaa heikennetty kahdella poikkeusluvalla; englantilaisen koulun ja Riistavuoren palvelukeskuksen laajennuksilla, jotka jo tuhosivat kaksi liito-oravien ydinaluetta. Toivottavasti Pitäjänmäen liikenneympyrän kaavalla ei ole tarkoitus lopullisesti tuhota Haagan liito-oravakanta? Tämän epäilyn puolesta puhuisi sekin, että kaupunki on sijoittanut Riistavuoren liito-oravapöntöt väärin; liian alas ja liian suojattomina. Liito-oravapöntöillä kaupunki voi esittää hyvää suojelutahtoa, vaikka todellinen tarkoitus liito-oravien suhteen saattaa olla jotain aivan muuta.

Liikenneympyrän kaava sitoo jatkosuunnittelun käsiä myös siinä mielessä, että siihen liittyvässä vuorovaikutusmuistiossa väitettiin turvattavan liito-oravien yhteys rakentamalla aiottua vähemmän Riistavuoren alueen eteläosiin. Tämä taas lisäisi painetta kaavoittaa enemmän muualle Riistavuoreen (missä tapauksessa metsä kapenisi entisestään ja vihersormi näivettyisi).

Metsän kaventuessa pahimmillaan alle sataan metriin sen monimuotoisuus olennaisesti heikkenisi; dosentti Kati Vierikon et al. tutkimusten mukaan monimuotoisen viheralueen on oltava vähintään sata metriä leveä, eikä liito-oravakaan viihdy yksipuolistuneella viheralueella.

Kommenttejani Porvoon keskeisten alueiden yleiskaavaan

Yleiskaavan skenaarioista "Reippaasti laajentuen" on sellainen dystopia, jota en toivo. Se tiivistäisi Porvoon kaupunginosien väliset viheralueet hengiltä, pirstoisi ne liikenneväylillä ja selvästi rivien välissä oletuksena on kaupunkirakenteen pirstominen nykyistäkin selkeämmin autoiluun perustuvaksi (vaikka tätä ei suoraan sanota). 

Kiinnittäisin huomiota joukkoliikenteeseen ja viheralueisiin: mahdollisen (mutta prosessin aikana epätodennäköisemmäksi tulleen tai ainakin mahdollisesti lykättävän) junaradan lisäksi kaupungin on sitouduttava järjestämään liityntäparkit, -bussit ja pyörätiet juna-asemalle tai -asemille. 

Sitten viheralueet. Niiden on oltava kytkeytyneitä toisiinsa, nykyistä vähemmän "hoidettuja", eli otetaan luontokato tosissaan, eikä lähdetä pirstomaan Karhukorven/Humlan aluetta jollakin hirvittävällä saaristotiellä. Väylät eivät vain ohjaa vaan myös lisäävät liikennettä. 

Palveluista tässä ei olla puhuttu oikein mitään, mikä on sekin strateginen valinta; ne on jotenkin piilotettu elinvoiman ja "kilpailukyvyn" alle, mikä herättää epäilyksiä siitä, että kaupunki suunnittelisi menevänsä nykyistä enemmän esimerkiksi koulujen lakkautuksien tielle. Kuitenkin palvelut ovat vetovoimatekijä myös niille uusille asukkaille, joita tänne kaikissa skenaarioissa on tulossa. Ja julkiset palvelut liittyvät myös saavutettavuuteen: jos kaupunki toimii moraalisesti, se ei ainakaan heikennä julkisten peruspalveluiden (koulut, päiväkodit, sosiaali- ja terveystoimi (vaikka ne eivät enää olekaan kaupungin järjestämiä), kirjastot, liikuntalaitokset, Taidetehdas) saavutettavuutta. Joukkoliikenne siis liittyy olennaisesti palveluihin.

Riistavuoren kaavakävelyllä 2.6.

Riistavuori Haagan länsipuolella on alueen ainoa metsä. Kaavoissa sitä hämäävästi yritetään uudelleennimetä Länsi-Haagaksi, ehkä siksi, että joku harhautuisi unohtamaan, että kyse on monimuotoisesta metsästä.

Riistavuoren ulkoiluväylän kaakkoinen alkupiste. Tämä näkymä on Eliel Saarisentieltä luoteeseen, Vihdintien ja Pitäjänmäen teollisuusalueen suuntaan.

Kaupunki aikoo kuitenkin kaventaa Vihdintien kaupunkibulevardisaatioon liittyen tämän metsän niin olemattomiin, että sen monimuotoisuus kärsii ja vihersormi katkeaa. Haagan liito-oraville se on tärkein dispersaali, Riistavuoren palvelukodin asukkaille elintärkeä ulkoilualue ja 5 koulun ja 7 päiväkodin ilmiöoppimisen perusta.

Asukkaat ovat teettäneet vaihtoehtokaavan, jossa talot eivät työntyisi niin syvälle metsään. Vaihtoehtokaavan rajaa osoittavat puihin kiinnitetyt punaiset merkit ja kaupungin kaavaehdotusta joissain näissä kuvissa erottuvat, vaaleat puihin kiinnitetyt merkit. Lisäksi Vihdintien toisella puolella on vain 24% täyttöasteella oleva toimitila-alue, jonka osittaista uudelleenkäyttöä lähes tyhjine parkkialueineen Vihreiden Otso Kivekäs lupaili selvittää.

Jos tarkkaan katsoo, niin polun vasemmalla puolella näkyy yksi kaupungin kaavaehdotuksen rajaa osoittava, puuhun kiinnitetty valkoinen liina.

Eilinen (2.6.) kaavakävely oli menestys; noin 50 osallistujan joukossa päättäjistä olivat Vasemmistoliiton Mia Haglund, Noora Laak ja Tuomas Nevanlinna, Vihreiden Reetta Vanhanen, SDP:n Olli-Pekka Koljonen ja Kokoomuksen Otto Meri.

Kaavakävelyt ovat palkitsevia tilaisuuksia. Pohjimmiltaan introvertti asiapenttikin nauttii yhdessä tekemisestä asialleen omistautuneiden, luonnosta välittävien ihmisten kanssa. Ja kyllä asukasaktivismi voi kannattaakin; kun 2005 olin perustamassa Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikettä suojelemaan Laakson aluetta, Keskuspuiston eteläistä porttia, alue on edelleenkin saanut olla rauhassa, kahden yleiskaavan ja monien kymmenten kaavoituskatsausten ylitse.

Tämä näköalakallio säilyisi asukkaiden teettämässä vaihtoehtokaavassa. Vihdintien toisella puolella kajastelee pahasti vajaakäytössä oleva Pitäjänmäen teollisuusalue, jossa on tällä hetkellä myynnissä kokonaisia kiinteistöjä, esim. Valimontie 9-11, jossa aiemmin toimi HUS.

Pentti Murole in memoriam

Professori Pentti Murole menehtyi äkillisesti 9.12. Emerituskaupunkisuunnitteluguru Pentti Murolen viimeinen blogikirjoitus ilmestyi kolme päivää ennen hänen kuolemaansa. Murolen blogi oli suosikkilukemistojani, aivan ehdottomasti suosikkiblogini. Hän oli vaihtuvien kaupunkisuunnittelun muoti-ilmiöiden yläpuolella, mutta tunsi ne kaikki ja oli myös niiden muoti-ilmiöiden suunnittelijoiden ja niiden asianasiajien taustaguru tai vastapaino. Hän tunsi kaikki kaupunkisuunnitteluvaikuttajat ja suunnittelijat Ylermi Rungosta, Matti K. Mäkisestä ja Polvisesta näihin kivekkäisiin, särelöihin ja mannisiin. 

Murolen tekstit olivat aina äärimmäisen asiantuntevia, kovan sekä käytännöllisen että teoreettisen kokemuksen ryydittämiä, perusteltuja ja hyvinmuotoiltuja. Murole ei myöskään kaihtanut itsekritiikkiä; hän oli valmis tarkistamaan omia aiempia kantojaan viimeiseen asti. 

Lepää rauhassa, Pentti. Siitä ei ole niin kovin kauaa kun näin hänen sähköpyöräilevän hahmonsa Maunulassa, singahtavan lemmikkieläinten hautausmaalta Metsäläntien suuntaan lähtevään ylämäkeen. Murole oli Lauri Nordbergin ystävä, ja esitti kritiikkiä esimerkiksi Hämeenlinnantien kaupunkibulevardia ja pikseliyleiskaavaa kohtaan. 

En koskaan ehtinyt tapaamaan Murolea, vaikka asian järjestäminen Lauri Nordbergin kautta olikin agendallani. Onneksi Murole jätti jälkeensä aikamoisen juttuarkiston, johon voi aina palata.

Kumpulanmäen vaahterametsä

Hämeentien, Helsingin yliopiston geotieteiden laitosten ja Kumpulan-/Vallilanlaakson välisellä mäellä on ainakin Helsingin mittakaavassa täysin poikkeuksellinen metsä. Poikkeuksellinen se on siinä mielessä, että mieleeni ei äkkipäätä tule yhtään muuta paikkaa, jossa olisi niin paljon jalopuuta pinta-alayksikköä kohden. Tässä tapauksessa ne jalopuut ovat vaahteroita.

Kumpulanmäen vaahterametsä lienee siis Helsingin edustavin ja runkotihein vaahterametsä. Luonnonsuojelulain mukaan sellainen jalopuumetsä, jossa on hehtaaria kohden vähintään 20 saman jalopuulajin runkopaksuista edustajaa, on suojeltava biotooppi. Runkopaksuisella jalopuulla tarkoitetaan rinnankorkeudelta läpimitaltaan vähintään 7-senttistä; tammen pitää olla vähintään 20-senttinen.

Helsingin yleiskaava on kuitenkin laskenut synkkiä pilviä tämän alueen ylle: siihen suunnitellaan asuinaluetta. 

Osa näistä vaahteroista on hyvinkin vanhoja. Ei ole kysymystään, etteivätkö runkopaksuuskriteerit täyttyisi.

Niitä runkopaksuisia vaahteroita on tosiaan enemmänkin, ja seassa ei vielä aivan runkopaksuisiksi yltäneitä yksilöitä. Muitakin puulajeja alueelta toki tavataan, mm. jokunen vanhaksi ehtinyt koivu.

Aluskasvillisuus on lehtomaisen runsasta.

Jalopuista syntyy hieno vaahteranlehtikatto.

Alueen läpi kulkee etenkin yliopistolaisten suosima polku.

Lähellä Hämeentietä on nähtävissä vanhan rakennuksen kivijalka.

Kumpulan metsä on monimuotoinen. Maa- ja lahopuutakin on runsaasti. Ainut miinus tulee roskaisuudesta, joten siivoustalkoot metsä kyllä kaipaisi.

Helsinki tulee syyllistymään luonnonsuojelurikokseen, jos se aikoo toteuttaa asemakaavan tälle yleiskaavassa kaavoitettavaksi osoitetulle alueelle.

Laajasalon Stansvik, tämän päivän Koijärvi?

 Olen käynyt 90-luvun alusta alkaen säännöllisen harvakseltaan Itä-Helsingin Laajasalossa. Minulla on asunut siellä ystäviä, ja muutamakin nuoruuden mielitiettyäkin on asunut siellä. Niinpä alue ei ole minulle tyystin vieras. Lisäksi ajoin bussilla aina saaren lävitse suorittaessani asepalvelusta Santahaminassa.

Oltuani perustamassa 2005 Keskuspuistoa suojelevaa kansalaisliikettä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!, minuun otettiin yhteyttä Itä-Helsingistä, jossa usea paikallinen omaa viheraluettaan puolustava kansalaisliike oli lyönyt hynttyyt yhteen ja perustanut Kaupunkimetsäliikkeen. Minua kysyttiin silloin allekirjoittamaan heidän Metsämanifestiaan, jonka yksityishenkilönä olisinkin halunnut allekirjoittaa, mutta kun ei rekisteröitymättömän liikkeen nimenkirjoittajaksi voi vain ilmoittautua, edes sellaisen, jonka on perustanut.

Seurailin kuitenkin Laajasalon tapahtumia, ja perustin Laajasalon alueen kansalaisliikkeille, Pro Stansvikille ja Pro Kruunuvuorelle blogin kokoamaan alueita koskevaa materiaalia: päätösasiakirjoja, kaavoitusmateriaalia ja tietoa alueen luonnosta. 

Viimeisen Helsingin yleiskaavan rinnalla - jossa on kaavoitettu asukkaita noin 250 000 uudelle asukkaalle - kalpenee edellinenkin, pahamainen yleiskaava, jonka liitekarttaa kutsuttiin verikartaksi. Tämän uuden yleiskaavan pikselikartassa nyt sitten Laajasalon pitkäaikainen kaavauhka realisoituu. Yllätyksenä se ei tule alueen tilannetta pitempään seuranneelle, eikä se yllätyksenä tule myöskään alueen suunniteltuja liikennejärjestelyjä ajatellen; Laajasaloon on tulossa silta kantakaupungista ja Laajasalontiestä ollaan toteuttamassa ensimmäinen uuden ajan niin sanottu "kaupunkibulevardi". Ei näitä sanahirvityksiä turhan takia olla toteuttamassa vaan siksi, että kaupunkibulevardi tarkoittaa entistä läpiajo- tai kauttakulkutien muuttamista asuinkaduksi. 

Yleiskaavan realisoituminen rakennuskaavoiksi on nostattanut monin paikoin uusia asukasliikkeitä mm. Vuosaaressa, Etelä-Haagan Riistavuoressa ja nyt Laajasalossa ja yleiskaavaan valtion kanssa MAL-sopimuksella kytkettyjen liikennehankkeiden toteuttaminen on aktivoinut jo olemassaolevia asukasyhdistyksiä muun muassa Pajamäessä ja Haagassa. Lisäksi kuin sienet sateella metsään nousevat urheiluhallit ovat nostattaneet kansalaisliikkeitä viime vuonna Pirkkolassa ja nyt Myllypurossa. Moni pääkaupunkilainen luonnonsuojelija ja minäkin sudeettistadilaisena, joka vain en osaa lopettaa sekaantumasta pääkaupungin asioihin, on jo vuosia odotellut tämän ajan Koijärven kehkeytymistä Helsinkiin. Onko Stansvik Helsingin Koijärvi?

Laajasaloon on kehkeytynyt mielenosoitus, jonka järjestäjätahoina on mm. Luonto-Liiton metsäryhmän Kaadetaan kaava -kampanja sekä aktiiveja eri puolilta kaupunkia. Laajasalon Stansvik on hyvinkin mahdollisesti se paikka, jossa kansalaistoiminta osoittaa voimansa; kansalaistoiminta, joka laajentaa Maankäyttö- ja rakennuslain tiukkaan maantieteelliseen läheisyysperiaatteeseen perustuvan, asukkuuteen ja naapurustoon perustuvan osallisuuden käsitettä. 

Kävin 23.7.2008 luontoretkellä Stansvikissä. Silloin oli siis jo hyvin tiedossa, mitä alueen päänmenoksi on kaavailtu. 

Kutsun mukaani nostalgiamatkalle maisemiin, joita ei mahdollisesti kohta enää ole. Ikuistin nämä maisemat silloin kesän 2008 luontoretkellä.

Tämän metsäpolun paikalle on kaavailtu Stansvikin uuden asuinalueen päätietä.

Näillä oksilla asusti jonkin aikaa kolme lapinpöllöä samanaikaisesti!

Kalliotuhkapensas, joka on niin harvinainen, että jo se olisi riittänyt syyksi pitää Stansvikinniemi Helsingin ympäristölautakunnan ehdottamalla suojelualueiden listalla. Mutta ei, sillä kaupunkisuunnittelulautakunta päätti, että sillä on suurempaa luonnonsuojeluasiantuntemusta, ja poisti sen lopullisten suojelualueiden listalta.

Keltamaite.

Helsingin luultavasti vanhimmat ikihongat kasvavat täällä. Osa näistäkin ollaan kaatamassa.

Stansvikin Uudenkylän mökkikylääkään ei enää pian ole. Tai ainakin Helsingin kaupunki - tuo "Maailman toimivin kaupunki" on kaavaillut niin.

Stansvikinharju sentään ollaan jättämässä rauhaan, vieläpä tekemällä siitä suojelualue. Tosin eivät sitä rauhaan tule jättämään alueen 15 000 uutta asukasta, jotka tulevat pian kuluttamaan harjun puhki.

Tämä kaiverrus symboloi Pro Stansvikin taistelua. 

Vuosina 2006-2008 ylläpitämäni Laajasalon luontoblogit ovat edelleenkin olemassa arkistoina ja löytyvät osoitteista http://prostansvik.blogspot.com ja http://prokruunuvuori.blogspot.com.

Luonnonystävien leijonat ja lampaat Helsingissä

Tämän listan tarkoitus on auttaa äänestyspäätöksessä Helsingissä. Helsingissä, koska Helsingin kaupunkisuunnittelua ja kaupunkiluontoa tunnen 70-luvulta saakka. Aivan erityisellä intohimolla olen tarkkaillut kaupunkipoliitikkojen suhdetta Keskuspuistoon. Tässä oma muistini on 4 vaalikautta, mutta kotiarkistoni jatkaa muistiani 60-70 -luvun vaihteeseen. 

Jotkut ovat pinnistelleet suorastaan elämäntyönsä päästäkseen tälle listalle, mutta joillakin listallepääsyyn on riittänyt yksi huono äänestyspäätös tai laiminlyönti olla kannattamatta, edistämättä tai selvittämättä luonnolle parempia vaihtoehtoja kaupunkisuunnittelussa. Laiskuus, leväperäisyys ja välinpitämättömyys ovat yhtä suuria syntejä kuin ehdoin tahdoin puiden kaataminen.

Luonnonystävät valittelevat usein sitä, miten monilla päättäjillä luonto ei ole riittävän tärkeällä sijalla päätöksenteossa. Itse asiassa moni toimii siten kuin se olisi viimeisellä sijalla. Edustuksellisessa demokratiassa katseen on kohdistuttava ensi ja viime kädessä peiliin; jos äänestäjälle luonto on tärkeä, miksei se sitten ole näkynyt äänestyspäätöksessä?

Tälle listalle pääsee helposti, mutta sieltä pois pääsyyn tarvitaan tekoja. Vaalipuheet, löperö visiopuhe tai kauniit sanat eivät riitä. Myöskään selittely-yritykset, miksi on jossain tilanteessa toiminut niinkuin on toiminut, ei auta listalta pois pääsemiseen. Tässä ollaan kiinnostuttu luonnosta ja vain luonnosta, jolla on itseisarvo. Ja tässä Helsinkiä tarkastellaan suljettuna systeeminä, vaikka tietenkään niin ei tarvitsisi olla. Metsät ovat kaikkialla hiilinieluina samanarvoisia, mutta virkistysarvoa niillä on eniten siellä missä on eniten asukkaita. Eli Helsingissä.

Julkaisen tämän listan tarkoituksenani auttaa helsinkiläisiä äänestäjiä päätöksenteossa, jos viheralueet kiinnostavat. Vaalien alla niistä kiinnostuneita ehdokkaita ilmaantuu nimittäin kuin sieniä sateella, mutta näytöt ratkaisevat. Olen hyvin tietoinen siitä, että joku voi pitää tätä listaa maalituksena, mutta tähän voi suhtautua myös kuten Iltalehden Leijonat ja lampaat -listaukseen. Parannuksen voi nimittäin tehdä seuraavan pelin eli vaalikauden aikana. Listalla on vain näissä vaaleissa ehdolla olevia, joten pois listalta pääsee jättäytymällä pois päätöksen- eli pahanteosta.

Lopultakin listalle kuuluisivat kaikki Helsingin valtuutetut, jotka äänestivät sen yleiskaavan puolesta, joka on alkusyynä useimpiin ongelmiin. Suurimmat ongelmat ovat kaavan pikselimuotoisuus, minkä johdosta jokaista kaavoitettavaksi merkattua hehtaaria pitää syynätä asemakaavavaiheessa, kaupunkibulevardien mukanaantuoma metsiin leviävä asutus ja eräät liikennehankkeet, joiden varjolla paitsi joudutaan kaatamaan puita, myös niiden varsille kaavoitetaan metsään). Suurin juurisyy kaavan ongelmallisuuteen on kuitenkin ylimitoitettu asuntorakentamistavoite. Vartiosaari on vielä oma, erityinen ongelmatiikkansa. 

Nykyvaltuutetuista kokonaan puhtaat jauhot pussissa on oikeastaan vain Jarmo Niemisellä, Leo Straniuksella ja Thomas Wallgrenillä. He ymmärsivät painaa punaista yleiskaavaäänestyksessä, ja muutenkin heidän prioriteeteistaan on näyttöjä pitkältä ajalta. Heille jaan kolme leijonaa. Valitettavasti vain Nieminen on jättäytynyt pois kunnallispolitiikasta. 

Kunniamaininnan annan myös Pauliina Saarekselle, Jussi Chydeniukselle, Sanna Vesikansalle, Mari Holopaiselle ja Tuomas Rantaselle Vihreistä ja Mia Haglundille, Mai Kivelälle ja Sam Frank Muttilaiselle Vasemmistoliitosta. Paavo Arhinmäki (Vas.) ansaitsee maininnan pitkäjänteisestä työstään Keskuspuiston lisäksi, samoin Björn Månson (RKP). Nämä saavat kaksi leijonaa. Kokoomuslaisista Atte Kaleva ja Matti Niiranen eivät ole aivan toivottomia, ehkä jopa kehityskelpoisia. 

Ehdokkaista, jotka eivät vielä ole valtuutettuja, nostan esiin:

Yrjö Hakanen (Asukkaiden Helsinki, kolme leijonaa), Maija Hakanen (Asukkaiden Helsinki), Helena Saarikoski (Asukkaiden Helsinki), Marjut Ollitervo (Asukkaiden Helsinki), Olli Salin (Asukkaiden Helsinki, kaksi leijonaa), Hannu Tuominen (Vihr., kaksi leijonaa), Anna Laine (Vihr.), Tuomas Tuomi-Nikula (Vihr, saanut paikallista tunnettuutta Pakilassa, jossa hän oli keulahahmona puolustamassa metsää, jonne uhattiin rakentaa mäkkäri), Henrik Nyholm (Vas., kaksi leijonaa), Heta Tuura (Vas.) ja Laura Kolbe (Kesk, leijona.) Demareista mainitsen tässä Keskuspuiston ystävän Esa Lehtopuron. 

Luonnon kärkiteemakseen nostaneita ehdokkaita on sitten Ympäristöliike Helsinki -lista täynnänsä. Parhaiten heidän edesottamuksistaan tunnen Milla Tuormaan, Eija Korpelaisen, Daniel Csorban, Seppo Siiralan, Katariina Lehtikannon, Evelina Lorekin, Anna Ariman ja Mika Välipirtin. En tunne heitä henkilökohtaisen ystävyyden tasolla, sillä muutenkaan en ole politiikassa ollut ystäviä hankkimassa, ja nyt olen juuri parhaillaan hankkimassa vihamiehiä-, -naisia ja -henkilöitä. Tiedän myös jotain Tapani Launiksesta ja Panu Hämäristä.

Parantamisen varaa on ainakin seuraavilla ehdokkailla:

Kokoomus:

Risto Rautava (näytöt kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana ovat ns. jäätävät). Kolme lammasta. 
Otto Meri (oli ainoa Keskuspuistoryhmän kyselyyn vastannut, joka ei sitoutunut olemaan pienentämättä Keskuspuistoa. Lisäksi hän oli valkoposkihanhien häätämiseen tähtäävän aloitteen isä. Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Kolme lammasta.
Pia Pakarinen (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Daniel Sazonov (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Wille Rydman (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Jouni Nevalainen (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Tapio Klemetti (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Mukhtar Abib (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Maarit Toveri (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Arja Karhuvaara (Horisontin vaalipaneelissa 2007 piti Keskuspuistoa tienvarsipajukkona. Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta. Nyt hän on tosin kiinnostunut ainakin Laakson ja Riistavuoren alueista, joten toivoa ehkä on.). Kaksi lammasta, yksi leijona.
Heimo Laaksonen (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.
Laura Varjokari (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

SDP:

Nasima Razmyar (on tehnyt selväksi, että hänen arvojärjestyksessään hallihankkeet tulevat aina ennen luontoa. Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Kolme lammasta.
Anita Vihervaara (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Tiina Rytky (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Niilo Toivonen (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

Eveliina Heinäluoma (valtuustoryhmän puheenjohtajana on ilmaissut suhtautuvansa nihkeästi asukkaiden varjokaavaan Riistavuoressa). Yksi lammas.

Vihreät:

Johanna Sydänmaa (epäjohdonmukaisuus: äänesti Pirkkolan hallin puolesta, mutta Myllypuron Matokallion hallia vastaan. Asuu Myllypurossa. Vetää kotiinpäin.). Kaksi lammasta, yksi leijona. 
Anni Sinnemäki (on ottanut sydämelleen edistää arvovallallaan hankkeita, jotka tuhoavat lähiviheralueita: Raide-Jokeri, kaupunkibulevardit. Tosin on vetämässään kaupunkiympäristölautakunnassa myös ollut aloitteellinen joissakin hyvissä rajauksissa). Kaksi lammasta, yksi leijona.
Hannu Oskala (luonnehtii itseään betonivihreäksi). Kaksi lammasta. 

Otso Kivekäs (keskeinen toimija Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä. Pisteet tosin nousevat siitä, että hän on esittänyt joitain luonnon kannalta hyviä rajauksia esimerkiksi Keskuspuistossa). Yksi lammas, yksi leijona.
Osmo Soininvaara (on koko Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeen oppi-isä). Kolme lammasta.
Vesa Peipinen (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.

Maria Ohisalo (on julkisuudessa sanonut, että asuntorakentaminen pitäisi nostaa Helsingissä 8000 -> 10 000). Yksi lammas.

Keskusta:

Terhi Peltokorpi (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa Pirkkolan hallin vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

RKP:

Marcus Rantala (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Silja Borgarsdottir Sandelin (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta ja oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

PS:

Mari Rantanen (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Pertti Villo (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.

Vasemmistoliitto:

Noora Laak (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Santtu Salmela (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.

Veronika Honkasalo (äänestäminen Matokallion hallihankkeen puolesta). Yksi lammas.

Kristilliset:

Mika Ebeling (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa Pirkkolan hallin vuokrasopimuksesta. Pluspiste tulee siitä, että hän puolustaa Riistavuorta). Yksi lammas, yksi leijona.

Pahoittelen, jos listani ei ole kattava. Sinne voi kuitenkin vielä hyvin päästä vieläpä ennen vaalejakin, jos on huolestunut siitä, että norsun muistini - jota pikkulinnut auttavat - olisi unohtanut jonkun listalta.

Kaupunkisuunnittelun vastademokratia

Pierre Rosanvallonin kirjan Vastademokratia teesit konkretisoituvat kaupunkisuunnittelussa; jos Lisää Kaupunkia Helsinkiin -ryhmä on itsessään reaktio vallanpitäjiin kohdistuvaan tyytymättömyyteen, niin ympäristöliikehdintä on toisenlainen, vastakkainen reaktio tähän tyytymättömyyteen, mutta sen lisäksi vielä tyytymättömyysreaktio LKH-suunnitteluun ja tarkemmin ottaen, tyytymättömyysreaktio siihen, että LKH:lla on Rosanvallonin tarkoittamalla tavalla edustuksellisen demokratian kontrollin ulkopuolista vaikutusvaltaa. Ympäristöaktivistit haluavat palauttaa kaavoitusvallan edes edustukselliseksi vallankäytöksi, jotta siihen vaikuttaminen ja valvonta olisi edes periaatteessa, edes kerran neljässä vuodessa kuntavaaleissa kuntalaisen ulottuvilla. Näitä epävirallisia vaikuttajia ei kukaan ole vaaleilla valinnut mihinkään.

Rosanvallon kirjoittaa sivulla 29: "väsymättömän valvojakansan tarkkaavaisuutta on pidetty ratkaisevana lääkkeenä instituutioiden toimintahäiriöihin, erityisesti siihen mitä voitaisiin kutsua edustukselliseksi entropiaksi (valituksi tulleiden ja valitsijoiden suhteen turmeltumiseksi)". Toisin sanoen, vallanpitäjiä pitääkin pitää varpaillaan, kyseenalaistaa ja kritisoida, mutta ei vain sitä, vaan myös haastaa ja valvoa.

Ympäristöaktivismin luonne ei ole tehdä kompromisseja, vaan yksi asia, josta se haastaa päättäjät, on nimenomaan niiden kompromettoituminen.

Rosanvallon huomauttaa (s. 32), että politiikka on oikeudellistunut. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että kun päättäjät eivät toimi kansalaisten haluamalla tavalla, ainoaksi keinoksi on jäänyt haastaa päätökset oikeusistuimissa. Tämähän näkyy esimerkiksi siinä, miten asukasliikkeet ja ympäristöjärjestöt haastavat kaavoja hallinto-oikeuksiin, mutta eivät ainoastaan kaavoja, vaan myös menettelytapoja. Tämän he tekevät, koska kuntalaisilla ei ole muutakaan veto-oikeutta, eikä päättäjiä voi vaihtaa vaalikauden välillä.

Se, mitä Rosanvallon kirjoittaa kansalaisena olemisesta, pätee kokonaisuudessaan ympäristöaktivismiin: "valvominen, hälytystilassa ja varuillaan oleminen ovat kansalaisuuden olennaisia piirteitä. Lisäksi ne ovat perin vanhoja ominaisuuksia: antiikin kansalainen ei voinut ajatella olevansa vain henkilö, joka äänestää tietyin väliajoin (Rosanvallon 2006, 45). Tämä hälytystilassa oleminen on erityisesti korostunut Helsingin vuoden 2016 yleiskaavan luonteen myötä; siinä pikselikaava on mahdollistanut 100 x 100 metrin alueita kaavoitettaviksi, ja aktivistien täytyy vahtia, mitkä näistä uhkista aktualisoituvat asemakaavoihin. Onneksi Helsinki nyt on innovoinut kaavavahdin, joka ilmoittaa ajankohtaisista kaavoista. Siitä pisteet Helsingin kaupungille.

Rosanvallon puhuu hälyttäjistä (whistle-blowers), jotka ovat yksilöitä tai ryhmiä, jotka nostavat esiin oman alansa ongelmia ja kipupisteitä. jopa ilmoittavat niistä. Se, mikä tunnistetaan ongelmaksi, riippuu näkökulmasta. Lisää kaupunkia Helsinkiin näkee aivan vastakkaisia asioita ongelmina kuin uusi ympäristöliike (Kaupunkiluontoliike, Ympäristöliike Helsinki, erilaiset pro-liikkeet). Kun nämä hälyttäjät ovat järjestäytyneet, institutionalisoituneet ja saaneet tunnustusta ja valtaa, niistä tulee Rosanvallonin tarkoittamalla tavalla advocacy group, jotka voivat olla sekä painostusryhmiä että ajatuspajoja, joiden tarkoitus on kyseenalaistaa vallitseva ajattelu. Kaupunkiluontoliikkeen kaltaiset ryhmät pyrkivät kyseenalaistamaan vallitsevan kasvuajattelun kaupunkiin sovellettuna, raideliikenteen itseistarkoituksellisuuden ja väärinymmärretyn tiivistämisen.

Tähän arvosteluun kuuluu "naming and blaming", ja se on henkilöitynyt Helsingissä aivan erityisesti Anni Sinnemäkeen. (Rozanvallon 65-66). Nämä ryhmät eivät pyrikään itse pääsemään valtaan (oli kyse sitten LKH:sta tai Kaupunkiluontoliikkeestä), vaan vaikuttamaan päätöksiin (emt. 66), korkeintaan soluttautumaan päätöksiä tekeviin ryhmiin, kuten LKH-ryhmän kohdalla näyttää sen ydinhahmojen toimiessa Vihreissä ja vieläpä saatua siellä keskeisiä kaupunkisuunnittelumandaatteja.

Päätöksentekokyvyn varjoon on jäänyt politiikanteon toinen ulottuvuus: torjunnan kyky. Sillä tarkoitetaan kykyä tehdä tyhjäksi tai estää toisen tekemä päätös (emt., 105).

Refleksiivisellä eforaatilla (119-120) tarkoitetaan jatkuvasti toimivaa, päätöksenteon keskeyttävää ja julkisen vallan toiminnan estävää modernia kansantribuunia. Se on "yhtäältä valitsija-kansalaisten yleinen, abstrakti yhteisö, toisaalta joukko erillisiä ryhmiä, jotka käsittelevät tiettyjä kysymyksiä."

Positiivinen valta merkitsee toimeenpanovaltaa, negatiivinen valta taas itsenäistä, kriittistä asioihin puuttumista (120-121).

Rosanvallonin mukaan oppositio koettelee hallitusta jatkuvasti pakottamalla sen selittämään tekonsa, todistamaan toimiensa tehon ja perustelemaan valintansa. Kunnallispolitiikassa aktiiviset kansalaiset, "eforaatti" ovat kunnallispoliitikkojen oppositio.

Vasemmistolle mäkiennätys, Vihreille tyylipisteet

Olen toiminut kymmenisen vuotta Vihreissä joskus enemmän, joskus vähemmän aktiivisesti. Jätin kaikessa hiljaisuudessa jäsenmaksun suoraveloituksen vahvistamatta vuosi sitten keväällä, ja tähän oli kaksi pääasiallista asiasyytä: joidenkin (etupäässä helsinkiläisten) vihreiden koko lailla oikealle heittävä liberalismi, joka on lähestulkoon naiivia. Toinen on joidenkin betoniuskovaisuus.

Nämä yhteenlaskettuna olen päätynyt pitämään puheita Vihreistä Kokoomuksen puisto-osastona harhaisena, sillä he ovat Kokoomuksen Pelago-osasto. Tajusin myös, että minun on helpompi äänestäjänä kilpailuttaa ehdokkaita kun oma puoluejäsenyyteni ei sido valintaani. Haluan kaikissa olosuhteissa valita parhaan, ja Porvoossa Vihreät ovat edelleenkin hyvä valinta.

Julkinen puoluejäsenyyden tunnustaminen kuitenkin sitoo. Se tekee tilivelvolliseksi esim. Helsingin yleiskaavasta, Palmian yhtiöittämisestä tai Oskalan ja Vartian kaltaisesta valojen sammuttamisesta maakunnista (vaikka ei vain liberaalisiipi, vaan peräti Vihreästä eduskuntaryhmästä 11/14 äänesti päivystysasetuksen puolesta. Se muuten taisikin lopullisesti katkaista tämän kamelin selän). En halua, että ääneni Johanna Karimäelle on mandaatti Hannu Oskalalle, vaikka jatkossakin tulen jakamaan Johannan mainoksia.

Mietin tässä jo jonkin aikaa, että jos nyt tällä tiedolla valitsisin puolueen, saattaisin jatkaa poliittista odysseiaani vasemmalle. Vaikka vierastan (joidenkin) vihreiden pragmatismia, koska olen itse enemmän pettynyt idealisti eli änkyrä, niin vähintään yhtä lailla vierastan sitä, että pyritään vain löytämään kuvasta vähintäänkin viisi virhettä. Joskin vasemmistolla hyppy saattaa kantaa pisimmälle, niin heillä kaatuminen tai ainakin V-tyyli verottaa tyylipisteitä kuin Boklövillä ikään. Vihreät saavat paremmat tyylipisteet. Jos Helsingissä kuntavaalien alla jokunen ärhäkäs luontoaktivisti Vasemmiston riveissä jo etukäteen ääniä kalastellakseen onnistui lähinnä polttamaan siltoja jo etukäteen, ei tuollakaan strategialla pelasteta luontoa yhtään hehtaaria.

Arvotonta politikointia Keskuspuiston kustannuksella

Lähdin toistakymmentä vuotta sitten mukaan puoluepolitiikkaan, koska tuolloin tulkitsin poliittisen puolueen antavan minulle vaikutus- ja informaatiokanavan Keskuspuiston suojelemiseksi. Nyt kun edustan vain kaupunkiluonnon virkistyskäyttäjiä, olen huomannut olevan ainakin kahdenlaisia Keskuspuiston suojelijoita. Ensinnäkin on sellaisia suojelijoita, joilla asiasta on pidempiaikaista näyttöä. Sitten vaalien alla putkahtelee kuin sieniä Pirkkolaan sateella ehdokkaita, jotka koettavat profiloitua aiheella. Teemoja maailmaan mahtuu, teoista sen sijaan ei ole ylitarjontaa.

Sinänsä on ilahduttavaa, että näitä sieniä ilmaantuu vähän puolueesta kuin puolueesta, Kokoomuksesta ja Demareista tosin hyvin vähän, joten sopii olettaa, että näiden puolueiden äänestäminen on ääni maijaanttiloiden ja taturauhamäkien puolesta, varsinkin kun ainakin demareissa on puoluekuri. Toki yksittäisiä aktiiveja näistäkin puolueista löytyy, esimerkiksi Thomi Wallgren ja Pertti Salolainen. Pienemmissä ryhmissä Keskuspuiston puolustajia on ollut aina, esimerkiksi RKP:n Björn Månsson (ja aiemmin Nils Torvalds) ja Keskustan Laura Kolbe, Antero Alku ja Sole Molander. Jotkut Keskuspuiston puolustajat kuitenkin toimivat tavoitteitaan vastaan samanaikaisesti puolustamalla myös esimerkiksi Malmin lentoasemaa, sillä jonnekin ne asunnot pitää sijoittaa ellei sitten koko asuntorakentamistavoitetta lähdetä kyseenalaistamaan.

Vaaleihin on rakennettu asetelma Vihreät vastaan Kokoomus, ei vähiten keinotekoisella pormestarivaalilla, jossa puolueiden keskinäinen sopimus, jossa suurimmalle puolueelle annetaan pormestarinpaikka, on ulkoistettu äänestäjille. Toki jokaisella äänellä on merkitystä eikä vain niin että ääni pois jommalta kummalta on ääni sille toiselle.

Kuten aina vaalien alla, Vasemmistoliitto ja Vihreät ajautuvat sanaharkkaan kalastellessaan osittain samoilla vesillä. Tällä kertaa kiistakapulana on viime syksynä valtuustossa hyväksytty yleiskaava. Vihreät ovat tähän saakka yleensä ajaneet aktiivisimmin kaupunkiluonnon asiaa ollen aloitteellisia moneen otteeseen esimerkiksi Helsingin kansallisen kaupunkipuiston tunnustelemiseksi ja yleensä Kaupunkisuunnittelulautakunnassakin. Ja tätä taustaa vastaan Vihreiltä vaaditaan muita puolueita enemmän ja heidän tekemisiään tarkastellaan kriittisemmillä laseilla kuin muita puolueita. Tosin Vihreiden näkyvimmät kaupunkisuunnitteluvaikuttajat ovat tällä kaudella profiloituneet uussoininvaaralaisessa Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeessä, josta on tullut uskottavuusrasite Vihreiden luonnonsuojelumaineelle Helsingissä.

Joskin liikkeen ajama kaupungin tiivistäminen vähentää painetta kaavoittaa viheralueille, samanaikaisesti sen asettama voimakas kasvutavoite levittää kaavoitettujen alueiden reunoja monin paikoin niille viheralueille. Liikkeessä kaupungin viihtyvyys, paikallisekologia on alisteinen laajemmille ekologisille tavoitteille: ajatuksena on, että liikenne vähenee kun useampi voi asua lähempänä työpaikkoja, palveluita ja "pöhinää". Lisää kaupunkia -liikkeen vaikutusvalta on johtanut siihen, että monille vihreille pyöräily ja joukkoliikenne ovat priorisaatioasteikolla vielä luontoakin korkeammalla, ja paikallisesti tärkeää metsää sopii uhrata seudullisesti tärkeiden joukkoliikennehankkeiden puolesta, joiden ajatellaan pelastavan maailman.

Yleiskaavaan liittyvä nokittelu on tiivistynyt siihen, että Vasemmisto on piikitellyt Vihreitä yleiskaavan hyväksymisestä, jossa kaavoittamisen mahdollistavia pikseleitä on levitelty viheralueille, ja kuntalaisilta vaaditaan melkoista sitkeyttä ja skarppia kaavoituksen seuraamista jotta he jaksavat taistella toistamiseen samojen viheralueiden puolesta. Vaarana on kaavoitusväsymys, ja tässä vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat paljon vartijoina. Vihreät taas korostavat, että niitä pikseleitä voidaan sitten poistaa asemakaavoitusvaiheessa, ja niin niitä toki voidaankin. Tämä vaan jättää kuntalaisen aika paljon vartijaksi.

Jos moni vihreä on menettänyt uskottavuutensa, niin useimmilla muilla puolueilla ei sitä ole ollut ensinkään, ja ainakin Vasemmistossa jotkut ehdokkaat ovat maalanneet itsensä nurkkaan väittäessään että Vihreissä politisoidaan yleiskaava kun toisaalta vasemmistolaiset keskittyvät enemmän vian etsimiseen Vihreistä kuin Keskuspuiston ja muiden viheralueiden pelastamiseen. Jos se ei ole politikointia, niin minä olen merisiilin eno, ja mikäs siinä, sopii tärkeillä asioilla politikoidakin, mutta Keskuspuisto on aivan liian tärkeä jätettäväksi Vasemmiston ja Vihreiden keskinäisen kyräilyn leikkikehäksi.

Niiden viheralueiden asia on kuitenkin niin tärkeä, paljon tärkeämpi kuin puolueet kiistelyineen. Ymmärrän hyvin, että Keskuspuistoa oikeasti arvostavat ehdokkaat turhautuvat keskinäiseen syyttelyyn ja asioiden, ihmisten ja puolueiden toisiinsa sekoittamiseen. Jos on kyllästynyt tähän keskinäiseen hiekan silmilleheittoon, voi äänestää Yrjö Hakasta.

Mitä teen kunnallisvaalien kanssa?

Yksi käsi vetää minua ehdokkaaksi, ja se on oma käteni. Ratkaisuun liittyy kuitenkin enemmän muttia kuin minulla on tällä hetkellä tarjota niihin vastauksia kenellekään, itsellenikään. Kuitenkin jotkut voivat miettiä sitä, mitä aion tehdä, odottaakin siirtojani, ja katson aiemman toimintani perusteella olevani selityksen velkaa.

Oma suhteeni puoluepolitiikkaan on tällä hetkellä kriisiytynyt siinä määrin että päätin mennä jäähylle. Tämän kehityksen, joka kyllä on ollut kehitteillä on jonkin aikaa, laukaisivat lopullisesti Helsingin yleiskaavan käsittely ja Porvoon synnytyslaitoksen kohtalo. Nämä yhteenlaskettuna menetin uskoni siihen, että osaisin, jaksaisin ja haluaisin perustella toreilla ja teltoilla mahdollisille äänestäjille mitenkään rakentavasti sellaisia ratkaisuja, joiden puolesta puoluetoverini toisaalla ovat painaneet nappia, ja paikka paikoin enemmänkin kuin vain painaneet. Eikä vika ole vain puoluetovereissani, vaan järjestelmässä, joka on kansalaisten aktiivisuuden hidaste ja este eikä sen kanava ja mahdollistaja.

Kuitenkin veri vetää alati mukaan. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että julkinen liputtaminen minkään puolueen puolesta tekee hallaa aktivismilleni esimerkiksi virkistysalueiden puolesta, ja puolueettomuus saa ehdokkaat kilpailemaan äänestäni. Puolueisiin sidottuna valintani on lukittu, enkä välttämättä saa valita parasta mahdollista, mihin minulla kuitenkin äänestäjänä on oikeus. Tätä kirjoitettaessa koen, että minulle paras paikka on olla ainakin vähän aikaa jäähyaitiossa, karanteenissa ennen mahdollisia seuraavia siirtojani. Sieltä käsin on hyvä tuumailla parhaita mahdollisia ehdokkaita niin talossa kuin puutarhassakin. Kyllä minä sieltä sitten joskus poiskin löydän, kun rauhoitusaikani on päättynyt. Tämän rauhoitusajan omistan kuntoilulle, musiikille ja ennen kaikkea perheelleni, johon on luvassa perheenlisäystä huhtikuussa, juuri vaalien aikoihin.

Ehdokkaaksi lähteminen ei tuntuisi rehelliseltä, koska en halua uhrata muutenkin vähäistä vapaa-aikaani toimintakyvyttömässä ja politiikantekoa esittävässä valtuustossa tässä elämäntilanteessani. Lautakunnissa toki tehdään mielekästä käytännön politiikkaa, samoin nykyisessä luottamustehtävässäni Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallituksessa pääsen vaikuttamaan sydämenasiaani. Minusta sitä paitsi tuntuu, että tänne Kevätkumpuun lähiöityneenä Länsirannan ympärillä vellova kaavoituskeskustelu ei kosketa elämääni juuri ollenkaan. Minulla ei ole annettavaa siihen, vaikka toki toivonkin Porvoon keskustan pysyvän elävänä. Citymarketkeskustelu tuntuu valmiiksi annetulta agendalta, ja minulla on muita agendoja, enhän edes pysähdy keskustaan matkalla Onnibussilla kustannuspaikalta kotiin. Jos tuo on vaalien tärkein asia Porvoossa, sitten minulla ei ole kunnallispolitiikassa tekoa.

Enkä minä olisi minä, jos niitä siirtoja ei olisi luvassa, olenhan ehdolla JHL:n edustajistovaaleissa Vasemmiston ja sitoutumattomien riveissä.

Kun omat heittävät leijonille

Rosa Meriläinen nosti Facebook-profiilissaan esiin kysymyksen siitä, miten vapaaehtoistoiminnassa osallistuminen kasaantuu, ja tämä aiheuttaa järjestöväsymystä. Tästä väsymyksestä kärsivät sekä aktiiviset yksilöt ja yhdistykset tai muut vapaaehtoiskollektiivit, olivat sitten järjestäytyneitä tai eivät. Kun samat harvalukuiset persoonat kantavat toimintaa omilla kapeilla harteillaan, ne hartiat väsähtävät ja aktiivit jaksavat oman kokemukseni mukaan yleensä korkeintaan puolitoista tai kaksi vuotta vastata lakisääteisistä velvoitteista, puhumattakaan sitten toiminnan kehittämisestä ja ideoinnista. 

Yhdistyksissä hommat joka tapauksessa kasaantuvat, eikä tätä muuta miksikään se, saako tästä se yksi ihminen palkkaa vai ei. Yhdistyksen hallituskin on aika pieni porukka tekemään kaiken, ja avainkysymyksenä olisikin rivijäsenten aktivoiminen. Yhdistyksissä pitäisi jotenkin saada kerättyä tietoa siitä, mitä jäsenet osaavat ja minkä puolesta olisivat valmiita käärimään hihat, jolloin yhdistysten toiminta pyörisi enemmän rivijäsenten harteilla, motivoisi heitä ja leventäisi yhdistyksen (tai minkä tahansa yhteenliittymän) harteikkoa. Tällöin lakisääteiset asiat jäisivät hallitukselle, mikä se taas ei sitten kovin pitkää aikaa motivoi muita kuin osallisuussauruksia. Kokemukseni mukaan kaksi vuotta alkaa olla maksimi, jonka yhdistystoiminnassa jaksaa olla aktiivisesti mukana, sitten tarvitaan ainakin hengähdystauko tai sitten jotain ihan muuta. Ellei sitten ole niin onnellisesti, että yhdistystoiminta muodostaa myös keskeisimmän harrastuksen ja sosiaalisen elämän. 

Meriläisen seinällä keskustelu lähti aaltoilemaan, kuten hyvään somekeskusteluun kuuluukin. Siellä mm. kommentoitiin, että sekin auttaisi jaksamaan, jos omat tyypit eivät vaikeuttaisi aktiivien toimintaa ja jopa suoranaisesti heittäisi heitä leijonille. Tämä on kuitenkin väistämätöntä ainakin Vihreissä, joka on Meriläisenkin tunnetuin viiteryhmä ja jota suurin osa keskusteluun osallistujistakin edusti. Vihreissä, jos missä, toimii monenlaisten erilaisten asioiden aktivisteja. Vihreät eivät ole yhden asian vaan monen eri yhden asian liike, ja silloin on väistämätöntä, että niiden toisten asioiden puolesta taistelevien tärkeysjärjestys voi toisinaan näyttää väärältä toisten asioiden esitaistelijoiden vinkkelistä. Tästä tyypillinen esimerkki on viime aikoina Helsingissä päätään yleiskaavoituksen yhteydessä nostanut eri puolilla nousseitten paikallisten luonnonsuojelutavoitteiden ja yleisekologisilla tavoitteitteilla perusteltu lisää kaupunkia -aktivismin välinen vääntö.

Tähän kommentoitiin, ettei toimijoiden monenkirjavuus ole ongelma vaan se, ettei yhteisistä tavoitteista pidetä kiinni. Mutta miten sitten löydät niitä yhteisiä tavoitteita, kun jokaisella laajemmassa kollektiivissa (kuten tässä esimerkissä Helsingin Vihreät) toimivilla on omat tavoitteensa tai ainakin oma arvojärjestyksensä niille tavoitteille. Jokaisella on tämänsä, sanoi Saarikoski, ja erot saattavatkin olla yhtäläisyyksiä suuremmat (vaikka yhteistoiminnassa ja politiikassa sen erityistapauksena pitäisikin toki kernaammin korostaa yhtäläisyyksiä erojen asemesta, tiedän). 

Puoluepolitiikka saattaakin lopulta olla sellainen erityislaji aktivismia, joka lisää turhautumista kun "omatkin" jyräävät henkilökohtaiset tavoitteet. Puhumattakaan sitten vielä siitä vesittymisestä, jota niille tavoitteille tapahtuu kun nämä puolueiksi yhdistyneet laajemmat yhteiset edut - puolueet on kai perustettu jakamaan sitä yksittäisten toimijoiden harteille kasattua kuormaa - törmäävät vielä eri puolueiden edustamiin ideologispainotteisiin ja eturyhmäpaineista johtuviin sokeisiin pisteisiin ja kynnyskysymyksiin. Vihreät vieläpä ovat siitä erityinen puolue, että sitä yhdistävää ideologiaa on hyvin vaikea löytää tai ainakin määritellä, ja kuten eräs kommentaattori Rosa Meriläisen keskusteluketjussa totesi, silloin on vaarana, että ihmisten välit kiristyvät, jos ei tunnisteta sitä, että erimielisyys juontuu eriävistä ideologisista lähtökohdista, jotka ovat vielä tavoitteiden välisiä ristiriitaisuuksia syvemmällä, koska nämä ideologiset erot ovat niiden tavoite-erojen taustalla. 

Tosin ovat ainakin melkein kaikki puolueet eräänlaisia kokoomuksia. On ironista, että 90-luvun Lipponen oli paljon Rinnettä modernimpi; Lipposesta punervuus oli haalistunut vuosikymmenten aikana. Hänestä ei oikein tiedä, onko hän haalistunut punainen kärpässieni vai punertuva, kun taas Rinne on vähintäänkin toinen jalka ... siellä jossain, ei ainakaan samalla kirkkomaalla kuin Urpilainen, puhumattakaan Jungnerin ja Harakan edustamasta New Laborista. Kokoomukseen mahtuu nimensä mukaan kypäräpappi, mustapaitaa, kansainvälistä liberaalia á la Stubb; Sari Sairaanhoitaja on heitetty yli laidan. Keskustapuolue herättää minussa poliittisena ikieläimenä vain ontologista ikihämmennystä. RKP:llä sentään löytyy yhteinen nimittäjä, ja aatteena on pragmaattisuus. Vasemmisto yrittää kutsua punavihreitä pyllistämättä liikaa lihaa syöville korjausmiehille, ja Perussuomalaisten päästyä herrahissiin he ovat alkaneet tekemään itse tyhjäksi itseään. Kaikkein yhtenäisin porukka poliittisista puolueista on ehdottomasti Kristilliset, jotka ovat arvokonservatiiveja sosiaalisin vivahtein, mitä ikinä tarkoittaakaan. 

Jos yhtäläisyyksiä haluaa puoluepolitiikassa etsiä, silloin kannattaa etsiä tapauskohtaisesti liittolaisia eri ryhmittymistä, omalle asialle myötämielisiä muista puolueista. Tällöin ainakin välttää turhauman kun ei tarvitse välittää ideologioista ja voi jopa yllättyä iloisesti löytäessään liittolaisia yllättävistä paikoista. Esimerkiksi luontoa voi suojella punainen, sininen tai vihreäkin.