Onko raideliikenne sittenkään niin hyvä juttu?

Moni espoolainen, joka asuu tulevan länsimetron varrella, pelkää metron heikentävän heidän joukkoliikenneyhteyksiään, sillä metrolla voidaan perustella monen bussilinjan lakkautus. Uskon tähän liukkaan pinnan argumenttiin: en siksi, että se olisi mikään itsenäinen ja riippumaton ontologinen fakta, josta välttämättä seuraisi jotain, mutta siksi, että sitä voidaan käyttää perusteluna, että nyt kun on joukkoliikenne hoidettu, ei sitä sitten enää tarvitse enempää ajatella. Samanmuotoista argumenttiahan ovat käyttäneet Guggenheimin vastustajat, ja kyllä minä näen heidän pelkäämänsä potentiaalisen sudenkuopan: jos ulkoisella rahoituksella tehdään iso kulttuurisatsaus, sitten on se sektori hoidettu, ja voidaan kaataa rahaa "tähdellisempään".

Liukkaan pinnan argumentin vahvistukseksi kelpaa se, että Porvoon liikennepolitiikka on tähän asti suhtautunut joukkoliikenteeseen lähinnä vaieten: se ei saanut viimeisimmässä strategiassa edes omaa väliotsikkoaan ja nykyisen Porvoon Liikenteen kanssa tehdyn palveluntuottajasopimuksen mennessä katkolle, näyttäisi siltä, että joukkoliikenteestä ei Porvoossa huolehtisi kukaan. Jos nimittäin esimerkiksi Hinthaaran, Emäsalon, Epoon tai Kerkkoon kaltaisten paikkojen joukkoliikenne aiotaan jättää markkinavoimille, ei sitä varmaan mitenkään voi osoittaa markkinataloudellisesti kannattavaksi, ainakaan nykyisellä bussikalustolla ajatettavaksi.

Olen aiemmin antanut itselleni kertoa haluavani Helsinki-Porvoo -välillä junaa. Olisiko se sitten kohennus nykytilanteeseen, edes keskusta-Hki -välillä, puhumattakaan kylistä? Nyt bussilla pääsee Porvoosta Kumpulan kampukselle 35-40 minuutissa, ja vasta Sturenkadulla tyssää. Jos juna kiertäisi lentoaseman tai Malmin kautta, puhumattakaan Nikkilästä, yhteydet kyllä paranisivat itäiselle Vantaalle, ja pääradan varrelle sekä Pasilaan, mutta luultavasti heikkenisivät koko itäiseen Helsinkiin. Ja raiteiden kanssa on sellainen vaara, että ne kylät. joihin raide ei ulotu, jäisivät sitten ilman yhteyttä.

Ja yksikään ei työllistynyt

Olen ollut jonkin verran töikseni tekemisissä kuntouttavan työtoiminnan kanssa. Kerran kyse oli kesälomasijaisuudesta Helsingin kaupungilla, kerran raha-automaattiyhdistyksen rahoittamasta projektista ja kerran Euroopan sosiaalirahaston rahoittamasta projektista. Mitä sitten olen näillä rahoilla tehnyt?

Kuntouttava työtoiminta on työllistänyt minua tekemään erilaisia selvityksiä kuntouttavasta työtoiminnasta. Esimerkiksi siitä, osallistaako työpajatoiminta. Työllistymisvaikutuksia ihmetellessäni törmäsin hölmistyneen vaikenemisen muuriin, että eihän pitkän ajan työllistämisvaikutuksia voida, joten osallisuus piti sitten määritellä laajemmin. Sitten olen yrittänyt kantaa säkillä valoa sisään, perustaen uusia ja tukien jo olemassaolevia paikallisen talkootyön muotoja. Olen myös maksanut palkkaa vastaavia vastikkeita suojatyöllistetyille. Tämä tapahtui kaupungin rahoilla, muut projektirahoilla.

Projektirahat ovat plussaa budjettirahoituksen päälle, joten nämä kuntouttavan työtoiminnan projektit eivät ole olleet pois työllistämismäärärahoista. Projektin vetäjän, koordinaattorin tai päällikön palkkarahat eivät siis ole pois kunnan työllistämismäärärahoista. Tämä johtuu siitä, että kunnalla ei välttämättä ole työllistämistointa, joten ei voi myöskään olla tavoitteita tai määrärahoja. Toki tässä voidaan pelätä Guggenheim-efektiä, jossa suuri satsaus ulkoisella rahoituksella antaisi perusteet lakkauttaa oma rahoitus.

Selvityksieni mukaan monen kunnan kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen työllistäminen on täysin riippuvainen projektirahoituksesta, ja valitettavan monessa myös nuoriso- ja vapaa-ajan toimi. Nämä kaikki teetetään joko kuntayhtymissä, joiden toimipiste saattaa sijaita sadankin kilometrin päässä, ostetaan yhdistyksiltä tai säätiöiltä tai sitten tehdään firaabelina esimerkiksi sosiaali- tai työllistämistoimen kylkiäisenä.

En halua haukkua suomalaisia kuntia, sillä niitä ei voi haukkua, sillä tällöin tulisi haukkuneeksi kaikkia kuntalaisia mutta ei ketään. Ei ole kuntalaisten vika, että kuntien valtionosuuksia on leikattu. Ei ole myöskään kuntalaisten vika, että kunnissa ei ole varaa palkata heitä oikeisiin töihin, joita ei lisäksi ole ja joiden puutteessa heitä pitää vähän väliä siivota projekteissa perustettuihin työpajoihin tai "seinättömään työpajatoimintaan" (joka voi tarkoittaa käytännössä orjatyötä, eli palkatonta jaksoa yrityksessä, paino sanalla voida. En ole aivan yhtä negatiivinen kuin Saku Timonen).

Ainoa asia, joka näissä projekteissa on kuitenkin varmaa, on se, että minä olen niistä työllistynyt, joskin lukuisia kertoja useammin olen jäänyt työttömäksi. Minun varmaankin pitäisikin brändäytyä työllistämisen kokemusasiantuntijaksi ja myydä palveluksiani konsulttina kalliilla. Siitä, ovatko projekteissa perustettuihin työpajoihin ja muihin "välityömarkkinainstrumentteihin" sijoitetut työllistyneet, eli onko väli todella ollut väli vai loppu, ei ole tietoa. Tällaista seurantatutkimusta ei ole kenenkään intresseissä rahoittaa, sillä tällöin saattaisi paljastua, ettei projekteilla ole kovinkaan paljoa tekemistä työllistymisen kanssa.

Eivät ne silti ole täysin toivottomia. Kyllä projektien työpajoilla ja muissa väliaikaisissa paikoissa voi vaikka tavata tulevan eksänsä, jonka ansiosta joudutaan sitten joskus ehkä yksinhuoltajaksi. On myös mahdollista, että projektitoiminnoissa tulee oluenjuonnin sijasta pelanneeksi joskus sählyä, ja nähneeksi jonkun elokuvan tai tavanneeksi jonkun poliitikon ihan ilmielävänä. Häneltä sitten ei uskalleta kysyä, miksi töitä ei ole.