Pidän itseäni punavihreänä, ja sitä olin jo ennen toimintaani Vihreissä (n. 2005-2016). Etenkin viime kevään jälkeen, jolloin osallistuin ammattiliittoni JHL:n vaaleihin, Vasemmistoliitosta on yritetty kosiskella. En minä ole tiennyt mitään messiasssyndroomaa potevani, mutta jotkut saattavat jopa odotella tällaista ratkaisua. Meillä on perheessä kuitenkin nyt yksi poliitikko, se saa riittää ainakin niin kauan kun lapset tarvitsevat vanhempiaan. Rivijäsen en kuitenkaan tyytyisi olemaan pelkästään siksi, että ihminen, joka ei osaa pitää leipäläpeään kiinni, on pikemmin haitaksi puolueille kuin toisi paljon muuta lisäarvoa kuin hyvän laskutaidon.
Jotta voisin edes harkita poliittisen punavärin tunnustamista, monen asian pitäisi olla paremmin. Sisällöistä olen samoilla linjoilla, mutta viestinnässä olisi skarppaamista. Li Andersson ei riitä, ei edes Aino-Kaisa Pekonen, Veronika Honkasalo, Paavo Arhinmäki tai Hanna Sarkkinen, sillä puolueet ovat jäsentensä muodostamia kansanliikkeitä, ja niin vahvoja kuin heikoin lenkkinsä, vaikka ne profiloituvatkin julkisuudessa vahvasti johtajakultin taakse. Kuitenkaan valovoimainen johtajakaan ei nosta kannatusta sieltä 8-9 prosentista, mikä vain todistaa aiemmin sanomani: puolueet ovat kansanliikkeitä, ja niin vahvoja kuin heikoin lenkkinsä.
Ohessa joitakin pitkäaikaisen havainnoinnin pohjalta tekemiäni havaintoja poliittisesta vasemmistosta, joiden perusteella kehtaan esittää joitakin ehdotuksia siitä, miten asioita voisi tehdä paremmin:
1. Vihreät eivät ole vihollisia
Ymmärrän kyllä Kokoomuksen nälvimisen, se sentään on työmarkkinapöydässä vastapuoli ja luokkavihollinen. Siihen nähden se saakin olla ihmeen rauhassa. Sitä ymmärrän vielä huonommin, miksi vasemmiston on niin vaikea tehdä yhteistyötä. Edelleenkin jotkut keskittyvät sen pähkäämiseen, ketkä ovat revareita ja luokkapettureita, vian etsimiseen mikroskoopilla toverista, vaikka eikö kaikkein pitänyt olla veljiä keskenään?
Kaikkien vaalien alla yhtä varmasti kuin keväällä koirankakka ilmaantuu lumen alta pientareille, alkaa Vihreiden tölviminen, vaikka Vihreillä ja vasemmistolla on paljon yhteisiä tavoitteita. Olen itsekin syyllistynyt tähän, tunnenhan Vihreät hyvin. Parempi olisi kuitenkin etsiä niitä yhteisiä nimittäjiä ja ajaa yhteisiä tavoitteita eteenpäin.
2. Lopettakaa keskinäinen riitely puhdasoppisuudesta
Ilman Vasemmiston perinteistä sisäistä hajaannusta, esimerkiksi Yrjö Hakanen olisi ollut jo kansanedustaja, ja Vasemmisto voisi saada yhteisen presidenttiehdokkaan. Sen kyllä ymmärrän, ettei Paavo "Mooses" Lipponen kelvannut Vasemmistoliitolle. Kaikkien kommunististen puolueiden, jotka keskittyvät yhteiskunnallisen epäkohtien sijaan enemmän riitelemään keskenään tavaramerkin käyttöoikeudesta, yhteinenkään kannatus ei riitä edes yhteen kansanedustajaan, joten miten olisi voimien yhdistäminen niin että Suomessa olisi edes yksi todellinen vasemmistoliitto, sellainen, jonne mahtuisi punavihreiden lisäksi myös viherpunaisia?
3. Reaalisosialismia ei kannata kaivaa haudastaan
Historia on hyvä tuntea monestakin syystä, mutta kuten Tommi Uschanov kerran osuvasti kirjoitti: aika monta viimeistä taistoa on jo pidetty. Ja kyllä poliittiseen vasemmistoon mahtuu edelleenkin niitä, jotka edelleenkin kaipaavat sitä YYA-sopimusta ja ns. "rauhantyötä" itänaapurin kanssa. Kumma juttu muuten, että oikeistoa ei rauha kiinnosta. Onko puoluepoliittinen rauhantyö jokin peitenimi jollekin muulle?
Tervetuloa menshevikit 2010-luvulle tai edes 90-luvulle. Se reaalisosialismi ei ihan toiminut. Sitäpaitsi se aiheutti ihan yhtä paljon inhimillistä kärsimystä kuin fasismi, vaikkei inhimillisen kärsimyksen määrää voikaan mitata.
4. Kaikki hyvä ei tule idästä ja kaikki paha lännestä
Jotkut vasemmistolaiset pystyvät jopa sellaiseen älylliseen ketteryyteen, että samanaikaisesti ihannoivat sosialismia että Putinia. Muuta motiivia minun on vaikea ymmärtää tälle taipuisuudelle kuin että joko halutaan oikeasti vahvaa johtajaa, viis tämän väristä, vai sitten kyse vain on siitä että ollaan perinnesyistä itään päin kallellaan. Che Guevaran jälkeen kovin moni ei ole keksinyt sitä että kaikki imperialismi olisi läntistä laatua. Kyllä se osataan idemmässäkin. Vai mitä sitten on sosialistinen internationaali kuin yhtä sorttia kulttuuri-imperialismia?
5. Olkaa positiivisempia. Koettakaa päästää irti viholliskuvista.
Ymmärrän erittäin hyvin duunarien katkeruuden kokemuksen siitä kun jatkuvasti jäädään huomiotta ja ulkopuolelle kaikesta kehityksestä ja tulospalkkioista, eikä pienipalkkaisten hätä kiinnosta juuri ketään, saati palkan ulkopuolelle jääneiden. Eikä heitä ole vain dissattu, vaan suoranaisia lupauksiakin on petetty niin että päättäjät ovat ryövänneet pienituloisilta rahojen ja luottamuksen lisäksi myös perusturvallisuuden tunteen: moni ei enää luota, että yhteiskunnan turvaverkot kantavat.
On kuitenkin aika vaikeaa lähteä muuttamaan asiantiloja haukkumalla piippuhyllystä pääministeriä milloin miksikin. Etuliite riistäjä ei kuulu automaattisesti porvarin eteen. Vaikka kyllä he ovat, en minä sitä. Ehkä kuitenkin olisi parempi yrittää rakentaa neuvotteluyhteyksiä, riistäjänkin kanssa, ja jos tämä ei onnistu, sitten mennä lakkoon. Ei sillä, että voisin mitenkään näyttää esimerkkiä minään rauhanrakentajana.
Tähän positiivisuuden puutteeseen liittyy myös Susan Fainsteinin huomio. Hänen mukaansa vasemmisto on kyllä löytänyt objektin, eli unelman tavoiteltavasta yhteiskuntautopiasta. Sen sijaan vasemmistolla on unohtunut kertoa se, miksi sitä kannattaa tavoitella, että kaikki olisivat yhtä köyhiä. Samaten vasemmisto on unohtanut hahmotella subjektin, tahtovan yksilön.
6. Jos jonnekin annetaan, jostakin otetaan. Usein tässä tapauksessa pilkka osuu omaan nilkkaan.
Yllättävän moni toveri tuntuu ajattelevan, että esimerkiksi kuntatyöntekijöiltä leikatut lomarahat voisi palauttaa esimerkiksi kuntalisän muodossa. Ei voi. Kun hallitus leikkasi kuntien valtionosuuksia, tämä raha olisi pois jostakin muusta, ellei sitten kohoteta veroja. Jos kuntien henkilöstökulut kasvavat, tämä voi johtaa esimerkiksi palkattomiin pakkolomautuksiin.
Veronkorotus sinänsä sopisi minulle ja monelle muullekin vasemmalle päin kallellaan olevalle, mutta esimerkiksi prosenttiyksikön kuntaveronkorotus tasaverona sattuu kaikkein eniten juuri pienituloisiin, ja ainakin pienituloisimpien kuntatyöntekijöiden bonukset tämä manööveri leikkaisi jokseenkin yksi yhteen pois. Voisi kyllä näyttää hyvältä, kaunis ele sinänsä kuntatyönantajalta, mutta ostovoima ei paranisi mihinkään. Kuntatalouteen ja valtiontalouteen kannattaa siis hieman perehtyä, mitä suosittelen kyllä kaikille väristä riippumatta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosialismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosialismi. Näytä kaikki tekstit
lauantai 10. helmikuuta 2018
maanantai 26. lokakuuta 2015
Harjakenraali Soini
Jos ei muuten olisi ollut selvää, millainen puolue Perussuomalaiset ovat, nyt on. Kaikkein pahin majesteettirikos siellä on johdon toimintatapojen kyseenalaistaminen, ja johtoon ei tässä lueta varapuheenjohtajia. Paljon pahempi rikkomus kuin sattuminen samaan tilaisuuteen kaikenkarvaisten höyrypäiden kanssa.
Timo Soinilla on herrahississä kivaa, mutta pian yksinäistä. Hänen johtamansa puolue on kutistumassa yhden miehen harjauskultiksi, jonka tarkoituksena on pönkittää kansalta huijattua valtaa. Rasisteille on sijaa majatalossa, mutta hovikriitikoilla ei. Keisarilla ei todellakaan ole vaatteita, minkä vara-pj Tynkkynen osoitti.
Ei tämä Tynkkysen paljastus kenellekään asioita ymmärtävälle taholle tarjoa mitään uutta, mutta nyt on ainakin tullut se selväksi, että sisäinen kritiikki ei puolueessa ole sallittua, tai johtajan kuningastien kampittaminen.
On paljastunut, millainen on työväenpuolue ilman sosialismia. Siitä voi tosiaankin ottaa sen sosialismin pois. Samankaltaisen jäniskäännöksen teki myös eräs puolue Saksassa 30-luvulla. Siinä puolueessa natsit selviävät ehdollisella harjaamisella, ja kyseenalaistajille tehdään jotain ihan muuta.
Tämä puolue on kultti, tai kuin armeija, jossa ovat yliedustettuina ihmiset, joiden maailmankuva on autoritaarinen ja hierarkkinen, jotka ulkoistavat mielipiteenvapautensa kollektiiville. Ja sitä johtaa johtaa harjaajakenraali Soini.
Timo Soinilla on herrahississä kivaa, mutta pian yksinäistä. Hänen johtamansa puolue on kutistumassa yhden miehen harjauskultiksi, jonka tarkoituksena on pönkittää kansalta huijattua valtaa. Rasisteille on sijaa majatalossa, mutta hovikriitikoilla ei. Keisarilla ei todellakaan ole vaatteita, minkä vara-pj Tynkkynen osoitti.
Ei tämä Tynkkysen paljastus kenellekään asioita ymmärtävälle taholle tarjoa mitään uutta, mutta nyt on ainakin tullut se selväksi, että sisäinen kritiikki ei puolueessa ole sallittua, tai johtajan kuningastien kampittaminen.
On paljastunut, millainen on työväenpuolue ilman sosialismia. Siitä voi tosiaankin ottaa sen sosialismin pois. Samankaltaisen jäniskäännöksen teki myös eräs puolue Saksassa 30-luvulla. Siinä puolueessa natsit selviävät ehdollisella harjaamisella, ja kyseenalaistajille tehdään jotain ihan muuta.
Tämä puolue on kultti, tai kuin armeija, jossa ovat yliedustettuina ihmiset, joiden maailmankuva on autoritaarinen ja hierarkkinen, jotka ulkoistavat mielipiteenvapautensa kollektiiville. Ja sitä johtaa johtaa harjaajakenraali Soini.
lauantai 24. lokakuuta 2015
Löysää puhetta liberalismista
Liberalistiksi tunnustautuu moni sellainen ihminen, joka ei ole tehnyt itselleen selväksi, mitä itse tuolla käsitteellä tarkoittaa. Tämän edellytyksenä on käsitteen oppihistoriallinen tunteminen ja vapauden käsitteen filosofinen analyysi. Jos nämä jäävät tekemättä, puheet jäävät laiskan hötön asteelle.
Liberalismia on montaa sorttia: on talousliberalismia, kulttuuriliberalismia, libertarismia, sekä niitä oikeuksia, joihin tämä liittyy, on sekä positiivisia vapausoikeuksia (=mahdollisuus toteuttaa itseään) ja negatiivisia (=suojaa toisten itsetoteutukselta). Sitten on vielä libertarismia ja höttöä.
Eri liberalismista ei voi johtaa toista. Voi olla esimerkiksi talousliberalisti, mutta elämäntapa- tai kulttuurikonservatiivi. On myös mahdollista olla samanaikaisesti sosialisti ja liberalisti, jos sosialismilla tarkoitetaan tasa-arvoista asemaa tuotannossa, mutta liberalisti, jos haluaa tämän tuotannon olevan säätelemätöntä.
Kannattaa välttää hienoja käsitteitä, jos kompastuu niihin.
Liberalismia on montaa sorttia: on talousliberalismia, kulttuuriliberalismia, libertarismia, sekä niitä oikeuksia, joihin tämä liittyy, on sekä positiivisia vapausoikeuksia (=mahdollisuus toteuttaa itseään) ja negatiivisia (=suojaa toisten itsetoteutukselta). Sitten on vielä libertarismia ja höttöä.
Eri liberalismista ei voi johtaa toista. Voi olla esimerkiksi talousliberalisti, mutta elämäntapa- tai kulttuurikonservatiivi. On myös mahdollista olla samanaikaisesti sosialisti ja liberalisti, jos sosialismilla tarkoitetaan tasa-arvoista asemaa tuotannossa, mutta liberalisti, jos haluaa tämän tuotannon olevan säätelemätöntä.
Kannattaa välttää hienoja käsitteitä, jos kompastuu niihin.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
Ei mikään Schindlerin lista
Kun itsensä propagandaministeriksi nimittänyt likaisen työn mies Putkonen mainitsi keränneensä mustan listan hallituksen leikkauspolitiikkaa tai perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikaa arvostelleista, pyydän saada päästä mukaan tälle listalle, jollen siellä jo ole. Supon listallahan jo olenkin ennestään.
Opiskelujärjestössäni kulki nimittäin 90-luvulla huhu, että hallitukseni (Kannunvalajat) olisivat joutuneet automaattisesti suojelupoliisin ns. Tiitisen listalle. Tuolloin oli strateginen valtiosalaisuus, mihin tarkoitukseen tuota listaa kerättiin.
Se suojelupoliisista. Sodan aikana Saksan salainen valtiopoliisi keräsi listaa, jolle pääsi mm. juutalaisia, sosialisteja ja homoseksuaaleja. Nyt kansalliskiihkoiset bloggarit ja blogipalvelut arvostelevat palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolustajia, puinavihreiksi kutsumiaan henkilöitä ja homoseksuaaleja, lisättynä maahanmuuttajilla eli ryhmillä, jotka eivät kuulu kansalliseen valtakulttuuriin.
Minä sano mitään. Mutta kuka huomaa yhteyden, varmaankin reagoi tähän tekstiin. Haluaisin kuitenkin tietää, mitä listalla aiotaan tehdä. Laitetaanko minut valtionhallinnon rekrytointien mustalle listalle vai laitetaanko peräti suoran toiminnan joukot perääni?
Opiskelujärjestössäni kulki nimittäin 90-luvulla huhu, että hallitukseni (Kannunvalajat) olisivat joutuneet automaattisesti suojelupoliisin ns. Tiitisen listalle. Tuolloin oli strateginen valtiosalaisuus, mihin tarkoitukseen tuota listaa kerättiin.
Se suojelupoliisista. Sodan aikana Saksan salainen valtiopoliisi keräsi listaa, jolle pääsi mm. juutalaisia, sosialisteja ja homoseksuaaleja. Nyt kansalliskiihkoiset bloggarit ja blogipalvelut arvostelevat palestiinalaisten ihmisoikeuksien puolustajia, puinavihreiksi kutsumiaan henkilöitä ja homoseksuaaleja, lisättynä maahanmuuttajilla eli ryhmillä, jotka eivät kuulu kansalliseen valtakulttuuriin.
Minä sano mitään. Mutta kuka huomaa yhteyden, varmaankin reagoi tähän tekstiin. Haluaisin kuitenkin tietää, mitä listalla aiotaan tehdä. Laitetaanko minut valtionhallinnon rekrytointien mustalle listalle vai laitetaanko peräti suoran toiminnan joukot perääni?
maanantai 24. elokuuta 2015
Väärin mielenosoitettu
Mikael Jungner oli jakanut Facebookissa ihmettelynsä siitä, että viikonloppuisessa hallituksen leikkauspolitiikan vastaisessa mielenosoituksessa oli näkynyt neuvostotunnuksia ja joku oli kai toivottanut innovaatiot jonnekin. Jaoin minäkin tämän eteenpäin, sillä Mikael osaa sanoa niin nasevasti.
Valittaen totean, etten ollut paikalla mielenosoituksessa. Porvoosta kynnys lähteä varta vasten Stadiin yhtä tapahtumaa varten on aika korkea, etenkin kahden lapsen kanssa, odottaen Kelan isyysrahapäätöstä, joka ei vielä ole tullut. Olisi pitänyt, sillä asia kosketti minuakin, eikä sitten olisi tarvinnut tyytyä toisen kertaluvun todistuksiin. Veikkaan kyllä, ettei tapahtumassa nähty melkein-kaimaani Mikaeliakaan, sen paremmin kuin muitakaan Töölön nuoria sosialisteja vm. -84.
En lähde tässä tekemään punavihervasemmiston ontologiaa, mutta porvaristo riemastuu aina mielenosoituksista. Tämä on ymmärrettävää, sillä mielenosoitukset tuovat luokkaviholliset näkyville, porvareilla itsellään harvemmin kun on tarvetta osoittaa mieltään, kun jääkaapissa on muutakin kuin valo. Hallituksen ja EK:n myötävaikutuksella se heidän jääkaappinsa on täyteen lobattu.
Porvaristoakin näkee barrikadeilla sentään joskus, tosin lähinnä sitä mustapaitaista siipeä. Heitä ja ns. sivistysporvaristoa (onko heitä vielä) yhdistää jaettu riemu aina kun joku näissä miekkareissa innostuu vähän liikaa. Kymmeneen tuhanteen ihmiseen toki aina mahtuu muutama, jotka eivät oikein osaa valita, minkä puolella ovat, kun ovat varmuudeksi vähän kaikkea vastaan.
En ole anarkisti, mutta jollain tasolla ymmärrän sen, että jotkut ovat niin pettyneitä systeemiin, että katsovat parhaaksi kieltää sen, ja jotkut taas katsovat miekkarit sopiviksi tapahtumiksi tuoda kaikki mahdollinen tyytymättömyys esille, valittaen samalla varmuuden vuoksi vähän muustakin minkä sattuvat muistamaan. Joillekin kyse voi olla myös hyvistä bileistä, vähän kuin naamiaiskarnevaaleista, joten siksi ne sirpit ja vasarat.
Toki mitään totalitarismia ei kannata juhlistaa, ei sen paremmin kapitalistista kuin sosialististakaan laatua olevaa. Miekkariin osallistunut tuttavani tosin kumoaa Jungnerin havainnon neuvostotunnuksista, vaikka ovathan sirpit ja vasarat osuvia työväestön symboleita. Ei liene symboleiden vika, mihin niitä on käytetty. Tosin nykyprolea taitaisi paremmin luonnehtia Kelan lomake kuin sirppi.
Olen itse valitettavan laiska mielenosoittaja, mutta oikeus mielenosoituksiin on kuitenkin tärkeä demokraattinen oikeus, jota ei jungnereiden ja muiden revisionistien pidä kieltämän. Miksi Marxin näyttäminen yhteydessä, jonne hän muuten kuuluu, on sen tuomittavampaa kuin Jyri Häkämiehen tuottaminen tilaisuuksiin, jonne hänellä ei ole sijaa, kuten kolmikantaneuvotteluihin.
Vaikka sitten oltaisiinkin tultu oltua väärää mieltä ja vähän väärin, niin mitä sitten. Onhan moni äänestänytkin väärin.
Valittaen totean, etten ollut paikalla mielenosoituksessa. Porvoosta kynnys lähteä varta vasten Stadiin yhtä tapahtumaa varten on aika korkea, etenkin kahden lapsen kanssa, odottaen Kelan isyysrahapäätöstä, joka ei vielä ole tullut. Olisi pitänyt, sillä asia kosketti minuakin, eikä sitten olisi tarvinnut tyytyä toisen kertaluvun todistuksiin. Veikkaan kyllä, ettei tapahtumassa nähty melkein-kaimaani Mikaeliakaan, sen paremmin kuin muitakaan Töölön nuoria sosialisteja vm. -84.
En lähde tässä tekemään punavihervasemmiston ontologiaa, mutta porvaristo riemastuu aina mielenosoituksista. Tämä on ymmärrettävää, sillä mielenosoitukset tuovat luokkaviholliset näkyville, porvareilla itsellään harvemmin kun on tarvetta osoittaa mieltään, kun jääkaapissa on muutakin kuin valo. Hallituksen ja EK:n myötävaikutuksella se heidän jääkaappinsa on täyteen lobattu.
Porvaristoakin näkee barrikadeilla sentään joskus, tosin lähinnä sitä mustapaitaista siipeä. Heitä ja ns. sivistysporvaristoa (onko heitä vielä) yhdistää jaettu riemu aina kun joku näissä miekkareissa innostuu vähän liikaa. Kymmeneen tuhanteen ihmiseen toki aina mahtuu muutama, jotka eivät oikein osaa valita, minkä puolella ovat, kun ovat varmuudeksi vähän kaikkea vastaan.
En ole anarkisti, mutta jollain tasolla ymmärrän sen, että jotkut ovat niin pettyneitä systeemiin, että katsovat parhaaksi kieltää sen, ja jotkut taas katsovat miekkarit sopiviksi tapahtumiksi tuoda kaikki mahdollinen tyytymättömyys esille, valittaen samalla varmuuden vuoksi vähän muustakin minkä sattuvat muistamaan. Joillekin kyse voi olla myös hyvistä bileistä, vähän kuin naamiaiskarnevaaleista, joten siksi ne sirpit ja vasarat.
Toki mitään totalitarismia ei kannata juhlistaa, ei sen paremmin kapitalistista kuin sosialististakaan laatua olevaa. Miekkariin osallistunut tuttavani tosin kumoaa Jungnerin havainnon neuvostotunnuksista, vaikka ovathan sirpit ja vasarat osuvia työväestön symboleita. Ei liene symboleiden vika, mihin niitä on käytetty. Tosin nykyprolea taitaisi paremmin luonnehtia Kelan lomake kuin sirppi.
Olen itse valitettavan laiska mielenosoittaja, mutta oikeus mielenosoituksiin on kuitenkin tärkeä demokraattinen oikeus, jota ei jungnereiden ja muiden revisionistien pidä kieltämän. Miksi Marxin näyttäminen yhteydessä, jonne hän muuten kuuluu, on sen tuomittavampaa kuin Jyri Häkämiehen tuottaminen tilaisuuksiin, jonne hänellä ei ole sijaa, kuten kolmikantaneuvotteluihin.
Vaikka sitten oltaisiinkin tultu oltua väärää mieltä ja vähän väärin, niin mitä sitten. Onhan moni äänestänytkin väärin.
torstai 11. kesäkuuta 2015
Perussuomalaiset on kesytetty
Perussuomalainen puolue on kasvanut ja se elää tyytymättömyydestä, etenkin tyytymättömyydestä vallanpitäjiin, eli hallitukseen. Nyt kun ovat hetimiltään huomanneet olevansa nyt osa tätä joukkoa, jota pitäisi kritisoida, ovatkin he perustaneet hallituksen sisäisen, performatiivisen opposition. Tätä oppositiota toimitetaan näön vuoksi, showksi omille kannattajille. Uhrilampaiksi tähän toimitukseen on heitetty työministeri Lindström ja peruspalveluministeri Mäntylä.
Suurin uhrilammas kaikista on kuitenkin ulkoministeri Timo Soini, jonka EU-puhe varmaan saa kahvit väärään kurkkuun monilla hänen kannattajillaan. Vielä huhtikuussa plokissaan ilmastonmuutokselle ilkkunut Soini puolustaa nyt tasa-arvoa niin feministisin sanankääntein, että moni punavihreä feministikin saisi olla niistä ylpeä; samaten Soinin tarmokkuus ympäristön puolustajana voi kylvää epäilyksen siemenen monissa niissä kannattajissaan, joille Soinin makkara ja lada -puheilla voi olla symboliarvoa.
Soinilaisten integroiminen hallitukseen oli oiva veto ympäristön ja tasa-arvon kannalta: hallituksessa he eivät pääse tekemään niin paljon kolttosia, kun ulkoministeri-Soini onkin yhtäkkiä kiinnostunut ihmisoikeuksista. Onneksi on - ainakin vielä - hyvää työtä tekeviä virkamiehiä, jotka Troijan puuhevosen tavoin salakuljettavat suomalaisen ihmisoikeus- ja ympäristöpolitiikan keskipitkää linjaa ministerinsä puheisiin. Saa nähdä, missä vaiheessa Soini keksii, että julkisen hallinnon järkeistäminen voitaisiin aloittaa näistä koltiaisista.
Missäköhän vaiheessa peruskannattajat huomaavat, että heitä ei enää tarvitakaan kun Timo saatiin istutettua ministeriauton takapenkille? Että enää ei ole työväenpuoluetta ilman sosialismia, kun ei ole edes työväenpuoluetta.
Suurin uhrilammas kaikista on kuitenkin ulkoministeri Timo Soini, jonka EU-puhe varmaan saa kahvit väärään kurkkuun monilla hänen kannattajillaan. Vielä huhtikuussa plokissaan ilmastonmuutokselle ilkkunut Soini puolustaa nyt tasa-arvoa niin feministisin sanankääntein, että moni punavihreä feministikin saisi olla niistä ylpeä; samaten Soinin tarmokkuus ympäristön puolustajana voi kylvää epäilyksen siemenen monissa niissä kannattajissaan, joille Soinin makkara ja lada -puheilla voi olla symboliarvoa.
Soinilaisten integroiminen hallitukseen oli oiva veto ympäristön ja tasa-arvon kannalta: hallituksessa he eivät pääse tekemään niin paljon kolttosia, kun ulkoministeri-Soini onkin yhtäkkiä kiinnostunut ihmisoikeuksista. Onneksi on - ainakin vielä - hyvää työtä tekeviä virkamiehiä, jotka Troijan puuhevosen tavoin salakuljettavat suomalaisen ihmisoikeus- ja ympäristöpolitiikan keskipitkää linjaa ministerinsä puheisiin. Saa nähdä, missä vaiheessa Soini keksii, että julkisen hallinnon järkeistäminen voitaisiin aloittaa näistä koltiaisista.
Missäköhän vaiheessa peruskannattajat huomaavat, että heitä ei enää tarvitakaan kun Timo saatiin istutettua ministeriauton takapenkille? Että enää ei ole työväenpuoluetta ilman sosialismia, kun ei ole edes työväenpuoluetta.
tiistai 7. lokakuuta 2014
Vasen on ainoa mahdollinen suunta
Eilen totesin kollegalleni, että mitä enemmän kokemusta työelämän ja yhteiskunnan toiminnasta saa, sitä vasemmammalle väistämättä ja välttämättä kuljetaan. Ainakin julkisen hallinnon matalapalkkatöissä työskentelevälle tämä on väistämätöntä. Uskoisin, että muut epäitsenäisessä asemassa työskentelevät prolet kokevat samoin.
Puhun itsestäni, omasta tiestäni. Yhä inkrementaalisemmaksi ja markkinaehtoisemmaksi muuttuva yhteiskunta kulkee omia teitään, minä omiani.
Kyllähän nuorena ja tietämättömänä sitä saattaa olla naiivi. Lamat ja irtisanomiset ja työsuhteen purkuyritykset kuitenkin opettavat niin että porvarillisuudestakin kasvaa yli.
Mitä tarkoitan markkinaehtoisuudella? No esimerkiksi sitä, että musiikin ja teatterin pitää kilpailla keskenään, todistella, kummalla on hyödyllisempi missio. Ja viimeisen 10-15 vuoden aikana kaikkialle pesiytynyttä tulosohjaus-, raportointi- ja toiminnanohjausvimmaa. Ei siinä mitään vikaa olisi, jos tämä kulkutauti tehostaisi toimintaa ja poistaisi löysät, mutta kun ei se sitä tee, kiitos jatkuvasti muuttuvien tietojärjestelmien ja viranomaismääräysten ja edestakaisten ja jatkuvien organisaatiomuutosten niin että kaikki työaika menee poisoppiessa.
Joskin kapitalismi on myötävaikuttanut siihen, että yleinen hyvinvointi on lisääntynyt, tätä ei koskaan olisi tapahtunut ilman sosialistista työväenliikettä, joka on varmistanut työntekijöiden oikeudet ja hyvinvointivaltion panosta, joka on kouluttanut ja hoitanut sen työväestön, jota on tarvittu rattaiden pyörittämiseen.
Joskaan työvoiman ja työllistäjien - siis johdon - edut eivät olekaan vastakkaiset, vaan pikemminkin päinvastoin, hyvinvoiman työvoiman luulisi olevan johdon etu, kuitenkin johtaminen todistaa päinvastaista. Työehtoja huononnetaan jatkuvasti, laskennallinen tuntipalkka ja ostovoima putoavat, tietojärjestelmät ja viranomaismääräykset muuttuvat jatkuvasti. Kaikki tulee sanelupolitiikkana ylhäältä, ei välttämättä esimieheltä vaan joltakin abstraktilta "johdolta", joka toimii ikäänkuin sitä ei vahtisi kukaan vaikka se olisi poliittisesti valvottu ja luottamusmiehet ovat pelkkiä kumileimasimia, niin että on ihan turha väittää, että johdon ja työntekijöiden edut eivät olisi vastakkaiset.
Tämän ymmärtämisestä seuraa väistämättä aktivoituminen ajamaan omia etujaan. Ihan itse, sillä eivät luottamusmiehetkään yleensä muuta kuin virkansa puolesta hymistelevät. Ensimmäiseksi ammattiliitossa, sillä vaikka liitotkin neuvottelevat sinun puolestasi ja usein näyttää siltä, etteivät ne ole sinun puolellasi ja edusta sinun etujasi, liitoton työläinen on suojaton. On kai parempi, että sinulla on edes jokin työehtosopimus kuin ei mitään.
Porvaristo vastustaa tunnetusti yleissitovia työehtosopimuksia. Se kuvittelee, että työntekijät voisivat tasaveroisena sopijapuolena työnantajan kanssa muka sopia itselleen kelvolliset työolot. No, eivät kyllä voi. Tämä ei tosin ole mikään yllätys, sillä eihän porvaristo ymmärrä mahdollisuuksien epätasa-arvoa muutenkaan, vaan se pitää ihmisiä markkinasubjekteja, jotka toteuttavat myymällä työvoimaansa, mitä he vapaina sopijasubjekteina onnistuvat myymään niin hyvillä ehdoilla että voivat toteuttaa sitten itseään kuluttajina työpanoksensa myymisestä saamallaan korvauksella eli palkalla. Kaunis ajatus ehkä, mutta naiivi eikä ole tästä maailmasta. Nykyisen massatyöttömyyden aikana työnantaja löytää aina työntekijöitä, joille kelpaavat heikennetytkin ehdot koska he eivät muusta tiedä.
Uskoisin pienyrittäjänkin ostavan vasemmistolaisuuden, sillä riskejä tasaava ja yrittämistä kannattava perustulo on vasemmistolainen ajatus; tosin kelpaa se osalle keskustaakin.
Tiedän toki, että Marxiin vetoaminen ei oikein ole vakuuttavaa, sillä nyt jälkiviisaasti Marxia voi pitää huonona ennustajana. Ei reaalisosialismi mikään evoluution päätepiste ollut, vaan opetus. Yksi historiallinen opetus muiden joukossa. Valitettavasti vaan historiasta ei opita.
Puhun itsestäni, omasta tiestäni. Yhä inkrementaalisemmaksi ja markkinaehtoisemmaksi muuttuva yhteiskunta kulkee omia teitään, minä omiani.
Kyllähän nuorena ja tietämättömänä sitä saattaa olla naiivi. Lamat ja irtisanomiset ja työsuhteen purkuyritykset kuitenkin opettavat niin että porvarillisuudestakin kasvaa yli.
Mitä tarkoitan markkinaehtoisuudella? No esimerkiksi sitä, että musiikin ja teatterin pitää kilpailla keskenään, todistella, kummalla on hyödyllisempi missio. Ja viimeisen 10-15 vuoden aikana kaikkialle pesiytynyttä tulosohjaus-, raportointi- ja toiminnanohjausvimmaa. Ei siinä mitään vikaa olisi, jos tämä kulkutauti tehostaisi toimintaa ja poistaisi löysät, mutta kun ei se sitä tee, kiitos jatkuvasti muuttuvien tietojärjestelmien ja viranomaismääräysten ja edestakaisten ja jatkuvien organisaatiomuutosten niin että kaikki työaika menee poisoppiessa.
Joskin kapitalismi on myötävaikuttanut siihen, että yleinen hyvinvointi on lisääntynyt, tätä ei koskaan olisi tapahtunut ilman sosialistista työväenliikettä, joka on varmistanut työntekijöiden oikeudet ja hyvinvointivaltion panosta, joka on kouluttanut ja hoitanut sen työväestön, jota on tarvittu rattaiden pyörittämiseen.
Joskaan työvoiman ja työllistäjien - siis johdon - edut eivät olekaan vastakkaiset, vaan pikemminkin päinvastoin, hyvinvoiman työvoiman luulisi olevan johdon etu, kuitenkin johtaminen todistaa päinvastaista. Työehtoja huononnetaan jatkuvasti, laskennallinen tuntipalkka ja ostovoima putoavat, tietojärjestelmät ja viranomaismääräykset muuttuvat jatkuvasti. Kaikki tulee sanelupolitiikkana ylhäältä, ei välttämättä esimieheltä vaan joltakin abstraktilta "johdolta", joka toimii ikäänkuin sitä ei vahtisi kukaan vaikka se olisi poliittisesti valvottu ja luottamusmiehet ovat pelkkiä kumileimasimia, niin että on ihan turha väittää, että johdon ja työntekijöiden edut eivät olisi vastakkaiset.
Tämän ymmärtämisestä seuraa väistämättä aktivoituminen ajamaan omia etujaan. Ihan itse, sillä eivät luottamusmiehetkään yleensä muuta kuin virkansa puolesta hymistelevät. Ensimmäiseksi ammattiliitossa, sillä vaikka liitotkin neuvottelevat sinun puolestasi ja usein näyttää siltä, etteivät ne ole sinun puolellasi ja edusta sinun etujasi, liitoton työläinen on suojaton. On kai parempi, että sinulla on edes jokin työehtosopimus kuin ei mitään.
Porvaristo vastustaa tunnetusti yleissitovia työehtosopimuksia. Se kuvittelee, että työntekijät voisivat tasaveroisena sopijapuolena työnantajan kanssa muka sopia itselleen kelvolliset työolot. No, eivät kyllä voi. Tämä ei tosin ole mikään yllätys, sillä eihän porvaristo ymmärrä mahdollisuuksien epätasa-arvoa muutenkaan, vaan se pitää ihmisiä markkinasubjekteja, jotka toteuttavat myymällä työvoimaansa, mitä he vapaina sopijasubjekteina onnistuvat myymään niin hyvillä ehdoilla että voivat toteuttaa sitten itseään kuluttajina työpanoksensa myymisestä saamallaan korvauksella eli palkalla. Kaunis ajatus ehkä, mutta naiivi eikä ole tästä maailmasta. Nykyisen massatyöttömyyden aikana työnantaja löytää aina työntekijöitä, joille kelpaavat heikennetytkin ehdot koska he eivät muusta tiedä.
Uskoisin pienyrittäjänkin ostavan vasemmistolaisuuden, sillä riskejä tasaava ja yrittämistä kannattava perustulo on vasemmistolainen ajatus; tosin kelpaa se osalle keskustaakin.
Tiedän toki, että Marxiin vetoaminen ei oikein ole vakuuttavaa, sillä nyt jälkiviisaasti Marxia voi pitää huonona ennustajana. Ei reaalisosialismi mikään evoluution päätepiste ollut, vaan opetus. Yksi historiallinen opetus muiden joukossa. Valitettavasti vaan historiasta ei opita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)