Tuoreessa Opettaja-lehdessä sateenkaariperhe kertoi joutuneensa muuttamaan koulureittiään suojellakseen lapsensa Aito avioliitto -kampanjoinnilta. Voin kuvitella, että lapset vähintäänkin hämmentyvät, jos heidän perhettään pidetään muita huonompana ja epäaidompana.
Kysyisinkin Aito avioliitto -kampanjoijilta: jos teille kerran lapsen hyvinvointi on niin tärkeä, niin miten se edesauttaa lapsen hyvinvointia, että kyseenalaistetaan lapsen kasvuympäristö, pidetään sitä vääränä ja haluttaisiin kieltää se? Jatkokysymyksenä: millaisen aikuisen mallin lapset saavat, jos aikuiset kiusaavat toisia aikuisia ja lapsia?
Ei mulla muuta. Vastausta odotellessa.
Yksinäisajattelijan ääneen ajatteluja. Aineiston muuntaminen ilman lupaa on kielletty. Suorat lainaukset ja aineiston jakaminen on siis sallittua. Suurin osa kirjoituksistani löytyy linkkilistan ylimpänä olevasta vanhasta blogistani. Olen itse ja yksin vastuussa blogissani esittämistäni mielipiteistä, jotka edustavat vain minua, eivät edustamiani organisaatioita. En ole vastuussa kenenkään lukijan sisäluku- enkä sisäislukijataidoista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aito avioliitto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. syyskuuta 2016
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Pahiksien kokoontumisajot
Huomenna Jyväskylässä tapahtuu. Äärioikeistolaiset voimat ovat lyöneet vähenevät rivinsä yhteen.
Kirjoitin viime syksynä siitä, miten oli paljastunut, että Aito Avioliitto ry ei olekaan "aidon" avioliiton puolesta, vaan itse asiassa se onkin rasistien peitejärjestö, vähän samaan tapaan kuin Lakkiaiskomitea on Kokoomusnuorten peitejärjestö. Nyt tämä epäilyni sai lisää vettä myllyynsä:
Varsinainen epäpyhä allianssi. Kaiken pyhän puolesta, kaikkea epäpyhäksi koettua vastaan. Kuten Sakari Timonen kerkesikin jo huomauttamaan, niin eihän noita puolueiden nuoriso-osastoja kukaan ehdi vahtaamaan, keiden kanssa näyttäytyvät, vaikka niiden tehtävä onkin maailman sivu ollut ääripäästä toiseen ja siitä väliltäkin saada kahvit väärään kurkkuun omilta "ukko"puolueiltaan.
Veikkaan, että tässä käy, kuten konsertissa, jota Arthur Rubinstein kuvaili elämäkerrassaan: siellä taisi olla väkeä vain kourallinen, ja pianokin oli aika paska. Rubinstein kuitenkin halusi ammattiylpeänä järjestää kunnollisen show'n, ja tarjosi niissä oloissa parastaan. Mieleeni tästä show'sta tulee myös Norjan hiihtojoukkue, jossa jokaisen hiihtäjän eri jalkoja edustaville suksille taitaa olla varattu erikseen omat voitelijansa, hierojansa ja kisapastorinsa.
Saavatkin sitten harjoitella kasvomaalausta kaikessa rauhassa, ja harjoitella ratsuväentaitojaan. Sen haluaisin nähdä, kaljupäisten urhojen poniratsastuksen. Tuolla järjestäjätahojen jälkikasvun rekrytointikin käy kätevästi. Järjestöt saavat toisiltaan synergiaetuja, kun niihin voi kätevästi liittyä kaikkiin paikan päällä, jos joku paikalle tullut ei vielä olisi muistanut liittyä johonkin niistä.
Nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa karusellin englanninkielinen nimitys merry-go-round.

tiistai 24. marraskuuta 2015
Aito avioliitto muslimeja vastaan
Föreningen Aito Avioliitto har idag sparkat sin ordförande Jukka-Pekka Rahkonen, mannen bakom medborgarinitiativet som försöker torpedera den nya äktenskapslagen, sedan Rahkonen kommit ur skåpet som fullblodsfascist. Rahkonen vill bland annat förbjuda islam och ge böter till alla som läser Koranen eller bär slöja. Till kännedom alltså för de som ännu behöver påminnas om vilken vidrig hjärna som ligger bakom det där initiativet. (Aito Avioliitto-yhdistyksen Facebook-päivitys sunnuntailta)
Ei ole ainakaan minulle mikään yllätys, että naiset nyrkin ja hellan väliin tuomitsevat ovat fasisteja ja rasisteja, hehän usein käyttävät naisia näiden ismiensä keppihevosena, joten ylläoleva uutinen ei kyllä ole mikään uutinen.
Jos joku ei osaa sen vertaa ruotsia, että ei osaa lukea tätä uutista, en kiusallani käännä sitä, koska kovin usein nämä fasisteiksi paljastuvat naistenalistajat tai naistenalistajiksi paljastuvat fasistit suhtautuvat myös "asenteellisesti" "pakko"ruotsiin, enkä ole yhtään yllättynyt, jos ruotsintunneilla nukkujasta on tullut rasisti. Olkoot ymmärtämättä, ja kärsikööt asenteellisuudestaan. Tietenkään huonosta ruotsin taidosta ei sen enempää seuraa rasismia kuin puhelimista maksasyöpää, mutta ainakin nihkeys ruotsin opiskeluun, rasismi ja sovinismi usein instantoituvat samoissa kuorissa, ja saavat poliittisen ilmaisunsa yhdessä puolueessa, ne, jotka eivät ole niin äärikristillisiä, että mahtuisivat KD:hen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)