torstai 24. helmikuuta 2022

Natoon

Suoritin asevelvollisuuttani 1991-1992. Siinä vaiheessa EU:n jäsenyyden hakeminen ei vielä ollut julkista tietoa, mutta minulla sattui olemaan asiasta sisäpiiritietoa, sillä kuuluin niihin noin 20 kokoomusnuoreen, jotka kävivät toukokuussa 1991 tutustumassa EU-elimiin, ja tämän matkan lopputulemana teimme aloitteen Kokoomuspuolueelle EU-jäsenyyden hakemisesta. 

Minä olen kulkenut tuon jälkeen poliittisen taivaan halki toiselle laidalle. Vaikka monessa mielessä poliittinen analyysini tilannekuvasta on muuttunut, turvallisuuspolitiikassa se ei ole muuttunut. 

Upinniemessä kesällä 1991 esitin kysymyksen asevelvollisena ollessani turvallisuuspolitiikan oppitunnilla, että miten EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen ja itänaapurin yhteistyöjärjestelyihin ja miten EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen turvallisuuspoliittisiin järjestelyihin? Voiko turvatakuut ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön hoitaa WEU:n kautta vai olisiko Nato-jäsenyyden hakeminen jossain vaiheessa ajankohtaista? Kysymykseni aiheutti Upinniemen suuressa auditoriossa kohahduksen, ja turvallisuuspoliittista oppituntia pitävä everstiluutnantti oli ilmeisen hämmentynyt, todeten, että hän ei osaa sanoa.

Nyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan se on ajankohtaista, vähän yli 30 vuotta esittämäni kysymyksen jälkeen. Kannatan NATO-kansanäänestyksen järjestämistä. WEU lakkautettiin 2009, joten tätäkään paperitiikeriä ei enää ole käytettävissä EU:n turvallisuuspoliittisena instrumentteina. EU:lla ei ole pehmeän diplomaattisen painostuksen lisäksi mitään kovia välineitä tuomassa vakuuttavuutta EU:n pakotteille. Paitsi NATO, johon 27 EU-maasta kuuluu 21. 

Tiedän maalaavani itseni tällä kannanotolla ahtaaseen nurkkaan nykyisessä puolueessani Vasemmistoliitossa, mutta kansallinen turvallisuutemme tilannekuvan näkeminen on sen verran iso kysymys, että siinä pitää ajatella omaa nokkaansa, jäsen- ja viiteryhmiään pitemmälle. Minun oma poliittinen tulevaisuuteni on muutenkin sen verran pienimuotoista räpeltelyä, että olen valmis ottamaan riskin ja maalaamaan itseni nurkkaan. 

lauantai 19. helmikuuta 2022

Koronan vaikutuksia ihmiseen sosiaalisena eläimenä

Covid 19- eli koronapandemia on riivannut keskuudessamme nyt kaksi vuotta. En edes kuvittele pystyväni yrittämään mitään kattavaa listaa sen vaikutuksista ihmisten tapoihin ja turmeluksiin, sillä elän aika sulkeutunutta ja rutinoitunutta elämää. Minun viikottainen valinnanvarani ja oman yksilöllisen luovuuteni ilmentämiseni rajoittuu käytännössä siihen, kumpaa reittiä vien aamulla lapset omiin kustannuspaikkoihini, mitä jugurttia syön ja laitanko levylautaselle Brahmsia vaiko Bruckneria. Näkökulmani on yksin minun, ja juuri tässä virus onkin tehnyt tuhoaan: käsitys siitä, miten toiset elävät ja ajattelevat on entistäkin selvemmin internetin varassa. 

Näkökulmani on yksilökeskeinen, ja tästä syystä en tässä yritäkään sanoa mitään terveydenhuollon kuormittumisesta, kivijalkayrittäjien kamppailuista tai esiintyvien taiteilijoiden koko ammatillisen perustan kyseenalaistumisesta. Omakohtainen asiantuntemukseni ei myöskään riitä sanomaan mitään siitä, mitä Covid on tehnyt opiskelijoille, paitsi sen tiedän, että jos ammatillisen koulutuksen jo ennen kahden vuoden poikkeustilaa ei paikka paikka sanota antaneen luotettavaa ammattitaitoa opiskeltavalle alalle toimimiseen itsenäisesti, niin minä sain suoritettua ammatillisen opettajan pätevyyden käytännössä kirjekurssina. Eivät opinnot hirveästi minulta käytännön järjestelyissä venymistä tai mukavuusalueelta ulostautumista vaatineet, varsinkin kun minulta puuttui käytännön oppilaitoskonteksti. En usko olevani ikäryhmästä riippumattakaan ollenkaan ainoa opiskelija, jonka valmistuminen oli molempien osapuolten intresseissä, ja paljolti mentiin omatunnon varaisessa vaistoluokassa. 

Uskoisin, että edellämainitusta johtuen: siitä, miten koronapandemia on hajottanut yhteisöjä tai ainakin eristänyt ihmisiä niistä, se on kärjistänyt monien ihmisten välejä ja pystyttänyt uusia, aiemmin näkymättömiä jakolinjoja. Aiemmin toisten terveyskäyttäytyminen ei ole kiinnostanut niin paljoa, mutta nyt viruksesta silmin nähden piittaamattomat - minkä ulkoisena merkkinä näkyvimmin on maskittomuus, vaikka siihenkin voi olla monia syitä - saavat osakseen ylenkatsetta ja halveksuntaa. Itsekin syyllistyn tähän. 

Korona on siirtänyt satoja tuhansia suomalaisia etätöihin, josta on tullut joillekin uusi normaali tai ainakin hybridimuoto. Joillekin sopii toisia paremmin se, että työstä riisutaan pois sosiaalinen ympäristö: juonittelut ja juorukerhot poistuvat ja töihin pystyy keskittymään paremmin. Ehkä. Oli sitten neuroniinkutsuttuepätyypillinen, asiapentti tai introvertti. Kuitenkin ne työpaikan kahvikerhot ovat monille ainut perheen ulkopuolinen, säännöllinen yhteisö, jonka kanssa omaa kuplaa voi törmäyttää. Siinä pöydässä voi istua yksi sellainenkin tyyppi, joka harrastelee työmatkakiihdytysajoja tai kukaties vaikka löytyy rekkamielenosoituksesta. Jos juttelee vain pihanaapureiden kanssa säästä ja sen lisäksi tapaa paria valikoitua ystäväänsä noin 2,5 kertaa vuodessa, sitä saattaa päästä unohtumaan, että asioita voi tehdä ja niistä voi ajatella toisellakin tavalla. Suvaitsevaisuudelle viruksen pakottama eristyminen ei kyllä tee hyvää.

Pandemiassa on ollut kyllä hyvääkin. Moni on löytänyt ulkoilun omassa lähiluonnossa. Retkikeitin-, luuppi- ja lumikenkäkauppialle korona on ollut onnenpotku. Monilla spinninki on korvautunut läskipyöräilyllä ja juoksumattojen tilalle on tullut polkujuoksu. Kun kaukomatkailu on ollut vaikeaa ja paikoin mahdotonta, moni on huomannut, että oma kotimaakin on oikeastaan aika tuntematon. Kärsämäki ta jopa Vantaa voikin olla eksoottinen siinä missä Phuket tai Sharm-El-Sheikh. Liukkaampaa on varmasti. Kaukomatkailun väheneminen on toivottavasti pysyvä trendi. Usein pisin matka tehdään kuitenkin omien korvien välissä, joten toivottavasti eristäytyminen on johtanut mahdollisimman monella syvälliseen itsetutkisteluun. 

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Hallituksen tehtävä ei ole kustantaa pilluralleja

 Yleisradion nettiuutisessa kerrottiin siitä, miten bensan hinta on noussut niin korkealle, että Kehä kolmosen ulkopuolella ei enää kohta ole varaa mennä töihin. Työmatkakustannuksiin sopiva täsmätoimenpide on työmatkavähennyksen nosto, mutta se ei taas tepsi esimerkiksi opiskelujen takia ajamaan joutuviin.

Juuri käydyissä alue- tai hyvinvointivaaleissa perussuomalaiset haistoi veren - tosin surkealla tuloksella - ja otti bensanhinnat vaaliteemakseen, vaikka syytökset voikin hallituksen sijasta osoittaa Saudi-Arabiaan. Ei hallitus ole bensan maailmanmarkkinahintoja nostanut.

Ylen jutussa haastateltiin nuoria aikuisia, jotka sitten todistivat, että "työmatkakustannuksistahan" tässä tosiaan on kyse; haastatellut surkuttelivat sitä, että nyt ei sitten enää ole varaa harrastaa "pillurallia" (mikä on haastattelijoiden omakäyttämä termi, ei keski-ikäisen sedän harjoittamaa seksismiä). 

Tiedän autottomana, Kehä kolmosen ulkopuolelle muuttaneena ja Helsingissä pitkään asuneena joukkoliikenteen palvelutasoon tottuneena, että kun markkinaehtoisuus on karsinut joukkoliikenteen sekä linjat että vuorot - mistä todistavat eri puolilta Porvoota löytyvät aavepysäkit, jotka eivät ole olleet käytössä ainakaan sinä aikana kun olen asunut Porvoossa - niin kyllä huoli syrjäseutujen asukkaiden pääsemisistä kustannuspaikoilleen on todellinen, kun semiperiferiastakaan ei pääse julkisilla toisiin semiperiferioihin. Porvoossa asuessani viimeisetkin bussivuorot esimerkiksi Lahteen ja Järvenpäälle on lopetettu. 

Oliko juttuun sitten tarkoitushakuisesti haettu haastateltaviksi ihmisiä, jotka tulevat osoittaneeksi, että heidän ajonsa eivät ole välttämättömiä? Nämä haastateltavat tekevät itse tyhjäksi esittämänsä huolet siitä, että heillä ei ole enää varaa ajaa omille kustannuspaikoilleen, kun ei kysymys olekaan siitä. Kysymys on pillurallista itseilmaisun muotona.

Kuten haastateltava Minna Jaala itse sanoo:

"Olisi kiva päästä moikkaan kavereitakin eikä vaan olla yksin neljän seinän sisällä ja miettiä, että jos lähden tänään näkemään kavereita ja ajelemaan, sitten minulla ei ole varaa mennä loppukuusta kouluun tai ostaa ruokaa."

Elämä on valintoja. Itse Minna ja hänen kaltaisensa valitsevat, mikä heille on pillurallin, opiskelun ja syömisen keskinäinen priorisaatiojärjestys. Ei hallitus.

Mitä sitten hallituksen pitäisi tehdä syrjäseutujen asukkaiden asioinnin ja siis elämän helpottamiseksi? Tarvitaan toimenpidepaketti, johon kuuluu sekä joukkoliikenteen tukeminen, työmatkavähennyksen helpottaminen ja ehkäpä uuden tuen perustaminen opiskelun takia ajaville. Hallituksen tehtävä ei kuitenkaan ole subventoida pilluralleja, ei sen paremmin ilmastosyistä kuin liikenneturvallisuussyistä.

Jutun pääsee lukemaan allaolevasta linkkiosoitteesta.

https://yle.fi/uutiset/3-12310891?utm_source=facebook&utm_campaign=yleuutiset&utm_medium=social&fbclid=IwAR0JxuuvKFAQrUvNwR4P_TFNp53VSEh44e6H1llBJ3zSG75nf9deGcI-UA4


perjantai 11. helmikuuta 2022

Äänestä JHL:n edustajistovaaleissa numeroa 208!

Parhaillaan on meneillään paitsi talviolympiakisat, myös toinen kisa, eli ammattiliittoni edustajistovaalit. Olen JHL:n edustajistovaaleissa ehdolla numerolla 208 Vasemmiston ja sitoutumattomien listalla (tosin sen sitoutumattoman voi omalla kohdallani ottaa pois).

Olin ehdolla jo edellisissä vaaleissa, jolloin olin juuri jättänyt akavalaisen jäsenliittoni pettyneenä sen myötäsukaisuuteen suhteessa niin sanottuun kilpailukykysopimukseen. Minä en ole myötäsukainen siihen tai mihinkään sellaisiin toimenpiteisiin, joilla pyllistetään julkisen sektorin työntekijöille.
Julkinen sektori on usein näkymätön, mutta esimerkiksi päivähoito, sairaanhoito, koulunkäynninohjaajat, julkinen liikenne, laitoshuoltajat ja erilaiset toimistotyöntekijät mahdollistavat "näyttävämpää" tulosta tekevien ihmisten tuloksenteon. Julkinen sektori - jota JHL erityisesti edustaa - on usein pienipalkkaista, naisvaltaista ja kiitokset ovat kortilla. Kuitenkin kissa kiitoksilla elää, ja jos kiitoksista on pulaa, niin palkkakaan ei yleensä ole kehuttava.
Julkisen sektorin johtamisessa, työoloissa ja työturvallisuudessa on monin paikoin korjaamista. Parhaiten tunnen julkisen erikoissairaanhoidon. Olen ollut mukana prosesseissa, joissa monia aiemmin HUS:in hoitamia tehtäviä on määritelty "tukipalveluiksi", ja aina kun aletaan puhumaan tukipalveluista, hälytyskellojen pitää alkaa soida. Tukipalveluista puhuminen on osoittautunut keinoksi osoittaa ne työntekijät, joista mahdolliset yt-neuvottelut voidaan aloittaa tai jotka voidaan ulkoistaa, kuten HUS teki joitakin vuosia sitten, perustaessaan liikelaitoksen, josta tuli henkilöstön roskapankki. Onneksi sentään tästä ihmiskokeesta peruutettiin askeleen verran.
Olen viimeiset vuodet toiminut osa-aikaisesti työsuojelu- ja yt -tehtävissä. Nämä tehtävät olen kokenut mielekkäiksi, puolustaen irtisanomisuhan alaisia kollegoita ja tarttuen työsuojeluun liittyviin epäkohtiin siinä määrin, että taisin muodostaa yhden henkilön mittaisen mustan listan HUS:in tekstinkäsittelyssä, kun vakanssini siirrettiin sinne takaisin osastonsihteerin työskentelykokeiluni jälkeen.
Äänestäessäsi JHL:n edustajistovaaleissa numeroa 208 saat työntekijän etua puolustamaan todella kovapäisen tyypin, joka on yt-neuvotteluissa ja monenlaisissa työkykyprosesseissa marinoitunut.



torstai 3. helmikuuta 2022

Miksi lähiöasukkaan kannattaisi äänestää?

Lähiöasukkaiden passiivisuudesta vaaleissa tavataan olla huolissaan. Tässä katsannossa esimerkiksi Munkkiniemeä tai Lauttasaarta ei mielletä lähiöiksi, vaan ajatellaan sellaisia alueita kuin vaikkapa Malminkartano, Jakomäki tai Porvoossa Gammelbacka tai Kevätkumpu. Kysyisin ennemminkin, miksi lähiöläinen äänestäisi?

Ajatellaanpa esimerkiksi Helsinkiä. Siellä moni suurikin lähiö loistaa poissaolollaan valtuustossa siinä mielessä, että niillä ei ole edunvalvojina toimivia valtuutettuja. Ei Töölöön voi ajatella puistoja nakertavaa täydennysrakentamista, koska Töölöllä on valtuutettunsa ja sitäpaitsi kaupunkia johtava Kokoomus, joka on kaupunginosan suurin puolue. Miksi ihmeessä vuosaarelainen tai edes haagalainen äänestäisi, kun niiden viheralueet tämän tästä nähdään vain rakennusmaareserviksi kelpaavaksi tienvarsipajukoiksi ja nämä kaupunginosat niin kurjiksi, että niiden sosiokulttuuriselle ja sosioekonomiselle jakaumalle katsotaan tarpeelliseksi tehdä kasvojenkohotus? Tämä toteamus tarkoittaa nimittäin sitä, että vanhoille asukkaille ilmoitetaan, että he eivät ole kelvollisia ylläpitämään kysyntää tai asuinalueen imagoa. Että te olette vähän nuhjuisia tuulipukuinenne, siis tarvitaan uutta verta ja tyyliä.

Miksi lähiössä äänestettäisiin, kun niistä lakkautetaan kouluja, terveyskeskuksia ja bussilinjoja? Asukkaat kokevat syystäkin, että heidän sanansa ei paina, kun lähiöiden omalle, paikoitellen hyvinkin aktiiviselle omaehtoiselle toiminnalle ei osoiteta edes tiloja. Sama virsi niin Malminkartanon Horisontin, Vuosaaren Fokan ja Kevätkummun Kortteliässän kanssa, jolle sentään paikallinen ostoskeskus on ojentanut ystävällisen kätensä, ei kaupunki.

Jos siis halutaan lähiöiden asukkaiden äänestävän, tällöin kannattaa suunnata katseet lähiöihin ja nähdä ne muunakin kuin vain kurjistuvina, pois kulahtavien asukkaiden takapihoina, joita sietää vähän päivittää ja joiden viheralueet sietää pirstoa esimerkiksi raidelinjojen tai "kaupunkivilloiksi" kutsuttujen luksusasuntojen tieltä.