Kun työnantajani, Suomen suurin terveydenhuollon organisaatio - jonka poliittinen ohjauselin eli valtuusto - valitsi HUS:ille uudeksi toimitusjohtajaksi Terveystalon johtavan ylilääkärin Juha Tuomisen, tämä ei kelvannut vasemmistolle, koska niin demarit kuin Vasemmistoliittokin pelkää hänen edistävän mahdollisessa, joskin yhä epätodennäköisemmältä näyttävässä SoTe-uudistuksessa yksityisen palveluntuotannon asemaa. Sinänsä tämän pelon luulisi olevan turha, jos kyseisiä vasemmistopuolueita on uskominen, sillä eihän tätä uudistusta edes tule, jos näitä puolueita on uskominen. Samaiset puolueet syyttävät Kokoomuksen ja Vihreiden edistävän yksityistämistä näiden kannattaessa Tuomista eikä vasemmistopuolueiden suosikkipoika Jari Petäjää, naisten- ja lastentautien linjanjohtajaa.
Kymmenisen vuotta Vihreissä ja seitsemisen vuotta HUS:issa toimineena satun kuitenkin tietämään, että rekrytoinnin voi tehdä hyvin tai toisella tavalla. Vihreät luottamushenkilöt haastattelivat molempia hakijoita ja kuulivat myös HUS:in henkilökuntaa, mukaan lukien Petäjän alaisia. Ei Petäjäkään ole vailla kytköksiä yksityiselle puolelle; näyttäkää minulle edes yksi lääkäri, joka ei yksityispuolelta laita itselleen lähetteitä julkiseen erikoissairaanhoitoon? Pahin Petäjän synti on kuitenkin hänen johtamisessaan. Petäjä johtaa pelolla norsunluutornista hajottamalla ja hallitsemalla. Hän on myös HUS:in nykyisen johdon suosikki, mikä ei ole mikään meriitti sinänsä, HUS:issa kun johtajilla on tapana suojella toisiaan ja peitellä toistensa puutteellisuuksia.
Olen itse työskennellyt muutaman vuoden Petäjän johtamalla toimialalla, ja meitä alaisia kiellettiin olemaan häneen yhteydessä, koska hän oli Jumalasta seuraava. Ihmiselle, joka on ollut suoraan yhteydessä ministereihin ja professoreihin ja puhutellut kädestä nykyistä presidenttiä, tähän on hyvin vaikea suhtautua muuten kuin osoituksena tanakasta napoleon-kompleksista, yhdistyneenä mahdollisimman suureen hierarkkisuuteen ja ihmisvihamielisyyteen. Tällainen on lastenlääkäri Petäjä, jolle luonteenomaista on repiä henkilöstöstä kaikki mahdollinen irti.
Petäjän persoonassa on samoja piirteitä kuin pitkäaikaisessa terveyspoliitikko Maija Anttilassa (SDP), joka on tässä valinnassa toiminut päämyrkynlevittäjänä. Toimiessaan Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa häntä pelkäsivät niin kuntalaiset kuin lautakuntalaisetkin, ja hän hankki itselleen rautarouvaotteellaan entisiä ystäviä. Anttila myös uhkasi allekirjoittanutta oikeustoimilla tehdessäni kerran muistiinpanoja keskustelustamme. Ehkä sitten Anttilan on helppo samastua toiseen samankaltaiseen, mene ja tiedä.
Anttila on syyttänyt Vihreitä siitä, että he ovat antaneet lobata itsensä. Jos henkilöstön kuuleminen valittavana olevan ehdokkaan johtamistavasta on lobbaamista, niin olkoon sitten niin. Sääli, että poliittisilta tavoitteeltaan kannattamani vasemmisto sortuu tällaiseen argumentointiin, jossa yksityistämistä kohtaan koettu ideologinen pelko saa sokeaksi ehdokkaan muille, paljon suuremmille puutteille, ja tämä sokeus halutaan peittää etsimällä rekrytoinnin perusteellisesti tehneistä Vihreistä virheitä. Taitavat vaalit lähestyä, mutta näin ei ainakaan rakenneta punavihreää yhteistyötä.
Onnea siis valinnasta Juha Tuomiselle, ja osanottoni naisten- ja lastentaudeille, jotka joutuvat katselemaan samaa naamaa jatkossakin.
Maija Anttilan Demokraattiin laittaman syytöskirjelmän voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maija Anttila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maija Anttila. Näytä kaikki tekstit
perjantai 17. elokuuta 2018
torstai 30. marraskuuta 2017
Virukset eivät katso passia tai puoluekirjaa
Virukset eivät kysy ihmisen paperistatusta. Eivät ne kysy myöskään puoluekantaa, vaan tarttuvat niin perussuomalaisiin, kokoomuslaisiin, demareihin, vasemmistolaisiin, vihreisiin ja jopa kristittyihin. On vaikea muuten ymmärtää sitä, että puolet demareista aktiivisesti pyrkii sulkemaan silmänsä edellämainitulle kuin että heidän piti miellyttää "tukioitaan". Taas yksi valitettava muistutus demareiden jatkuvasta flirtistä epävarmojen "tukioiden" suuntaan, kakkaamisesta perussuomalaisten tunkiolle. Näköjään tätä ei ymmärtänyt esimerkiksi terveydenhoitoalalla työskennellyt Anttilan Maijakaan.
Entä sitten Kokoomus? Haluaisin kysyä Kokoomukselta, eikö EU:n vapaa liikkuvuus koskekaan kaikkia? On täysin epäloogista vaatia esimerkiksi suomalaisten terveydenhoidossa työskentelevien ottavan flunssarokotteen ja samanaikaisesti evätä se esimerkiksi osastohoitoon joutuneelta paperittomalta maahanmuuttajalta.
Varmaan Jeesuksen pitäisi ilmestyä kristillisdemokraateiksi itseään kutsuvien keskuuteen, ja muistuttaa opeistaan, joiden mukaan lähimmäisenrakkaus koskee kaikkia eikä ketään saa hylätä. Kaikki eivät sitten ilmeisesti olekaan Jumalan lapsia.
Onneksi sentään järkikanta voitti eilen Helsingin kaupunginvaltuustossa, joka päätti noudattaa perustuslakia ja suojata kaupunkilaistensa hengen päättämällä pienellä enemmistöllä tarjota terveydenhuoltoa myös niin sanotuille paperittomille. Jos päinvastainen kanta olisi voittanut, näiden "voittajien" olisi kannattanut jo etukäteen varautua kuivamuonavarastoin ja linnoittautua hengityssuojaimin ja käsidesein koteihinsa.
Entä sitten Kokoomus? Haluaisin kysyä Kokoomukselta, eikö EU:n vapaa liikkuvuus koskekaan kaikkia? On täysin epäloogista vaatia esimerkiksi suomalaisten terveydenhoidossa työskentelevien ottavan flunssarokotteen ja samanaikaisesti evätä se esimerkiksi osastohoitoon joutuneelta paperittomalta maahanmuuttajalta.
Varmaan Jeesuksen pitäisi ilmestyä kristillisdemokraateiksi itseään kutsuvien keskuuteen, ja muistuttaa opeistaan, joiden mukaan lähimmäisenrakkaus koskee kaikkia eikä ketään saa hylätä. Kaikki eivät sitten ilmeisesti olekaan Jumalan lapsia.
Onneksi sentään järkikanta voitti eilen Helsingin kaupunginvaltuustossa, joka päätti noudattaa perustuslakia ja suojata kaupunkilaistensa hengen päättämällä pienellä enemmistöllä tarjota terveydenhuoltoa myös niin sanotuille paperittomille. Jos päinvastainen kanta olisi voittanut, näiden "voittajien" olisi kannattanut jo etukäteen varautua kuivamuonavarastoin ja linnoittautua hengityssuojaimin ja käsidesein koteihinsa.
torstai 23. marraskuuta 2017
Miten sananvapaus suhtautuu politiikkaan?
Jo pitkään poliittisen vaikuttamisen liepeillä toimineena olen huomannut, että sananvapaus jää poliittisissa puolueissa usein sanahelinäksi. Annan tästä seuraavaksi joitakin esimerkkejä. Oma kymmenien vuosien odysseiani on kulkenut oikealta vasemmalle. En kuitenkaan ole mikään Jörn Donner siinä mielessä että olisi puoluetta suurempi. Olen vain minä. En ole osa politiikkaa, vaan se on osa minua.
Kesä 1992. Luoteis-Helsingin Kokoomusnuorista pari hallituksen jäsentä otti minuun yhteyttä. He pyysivät ylimääräistä yhdistyksen kokousta, jonka tarkoitus oli syrjäyttää silloinen yhdistyksen puheenjohtaja. No, sellainen pidettiin, ja minut valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Kun valinta kantautui lomailleen syrjäytetyn puheenjohtajan korviin, hän ns. tuli lankoja pitkin, ja sanoi selkosuomeksi antavansa minulle turpaan.
Pian tämän jälkeen aloitin sosiologian opinnot. Tapasimme fuksiryhmän kanssa mennä ns. ottelemaan pohjia erään fuksiryhmäläisemme pikkuyksiöön. Nyttemmin tämän SDP:ssä toimivan opiskelukaverini yksiön päätyseinältä minua tervehti Che Guevara. Kun asunto koostui vain eteisestä ja huoneesta, Chen katse ulottui kaikkialle, ja hänet näki jo sisääntullessa. Chen katse vuosikymmenien takaa mittasi minut kiireestä kantapäähän. Hänen mielestään toimintani Kokoomuksessa perustui itsepetokseen ja väärään tietoisuuteen.
Tein tämän harhaekskursion taustoittaakseni sitä päätöstä, kun heti alkusyksystä 1992 erosin Kokoomusnuorista. Heti eroamiseni jälkeen minulle soitti merkittävä vaikuttaja Kokoomuksen Nuorten Liitosta, joka kysyi, mitä oikein haluan. Kun osoittautui, ettei se asia ollut raha vaan aate, minulle tarjottiin paikkaa ohitse minkään hakumenettelyiden Kokoomuksen aatetyöryhmässä. Näinhän aatteellisuuden kanssa onkin kätevä toimia politiikassa: ulkoistaa se jollekin tietylle porukalle, jotteivät vain ihanteet pääsisi häiritsemään sulle-mulle -harjoitteita.
Sitten elettiin suunnilleen vuotta 2006. Toimin tuolloin aktiivisesti Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeessä, jota olin ollut perustamassa. Tässä ominaisuudessa, kerran juuri kotiuduttuani vastaperustetun Kaupunkimetsäliikkeen kokoontumiseen Vuosaaresta soitin silloiselle demareita edustavalle kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajalle, joka oli kovakorvaisen betonoijan maineessa. Häneen verrattuna Ylermi Runkokin vaikutti partiopojalta. Näpytellessäni keskustellessamme muistiinpanoja hän uhkasi minua oikeustoimilla, jollen välittömästi lopettaisi näpytystäni ja vieläpä hävittäisi muistiinpanojani. Säikähdin, sillä tätä ihmistä ei voinut olla tottelematta; myöhemmin tosin olen ymmärtänyt, että ei muistiinpanojen tekemistä puhelinkeskustelusta voi kieltää, saati uhata siitä oikeustoimilla. Suunnilleen samoihin aikoihin saman puolueen edustaja kaupunginhallituksessa yritti käydä kanssani kauppaa. Hän kysyi minulta, että jos ei Laaksoon voi kaavoittaa, minne sitten, ikään kuin järjestäytymättömän, epämuodollisen kansalaisliikkeen edustajana olisin siinä asemassa, että voisin käydä kauppaa. Myöhemmin kun paljastin Mustavuoressa pidetyn muka-puolueettoman luontoretken järjestäjänä toimivan Luontodemarit, hän poistui Facebook-kavereistani.
Keväällä 2010 Helsingin Vihreiden kevätkokouksessa kuohui. Siellä pari vihreää nuorta nostivat ns. kynnyskysymykseksi erään sittemmin puoluetta vaihtaneen eduskuntavaaliehdokasehdokkaan mukanaolon ehdokaslistoilla, tämä kun oli blogannut kannattavansa pedofiliasta tuomittujen rikollisten henkilöllisyyden julkistamista (miten sivumennen sanoen tehdäänkin). Nämä pari vihreää nuorta vaativat kyseisen henkilön poistamista ehdokaslistoilta. Niin tehtiinkin. Kun bloggasin tästä manööveristä, minulle soitti kyseisen piirijärjestön puheenjohtaja, ja vaati minua poistamaan blogikirjoitukseni, näyttihän se hänen järjestönsä jäsentensäväliset ikään kuin kokoaan suuremmassa valossa.
En toimi enää missään näistä edellämainituista puolueista; Demareissa en olekaan toiminut, joten katson voivani nyt pölyn hieman laskeuduttua jakaa kokemukseni siitä, miten sananvapaus suhtautuu puoluepolitiikkaan. Tämä ei kuitenkaan ole hyvästijättö politiikalle, sillä itseni tuntien, saatan hyvinkin vielä joskus tehdä paluun. Siinä tilanteessa tulen katsomaan eteenpäin, ja voidakseni tehdä sen, katsoin nyt taaksepäin jotta sekin suunta on käsitelty.
Kirjoitustani inspiroi arvostamani vihreä toimija, pitkän linjan aktiivi, herkkä ihminen, joka vaalii ihanteitaan, joka nostatti epäilyä siitä, onko mahdollista olla vääränlainen ihminen (vihreään) politiikkaan. Kyllä voi. Voi nimittäin olla vääränlainen ihminen politiikkaan, jos nimittäin on asioita, joista ei suostu käymään kauppaa.
Kesä 1992. Luoteis-Helsingin Kokoomusnuorista pari hallituksen jäsentä otti minuun yhteyttä. He pyysivät ylimääräistä yhdistyksen kokousta, jonka tarkoitus oli syrjäyttää silloinen yhdistyksen puheenjohtaja. No, sellainen pidettiin, ja minut valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Kun valinta kantautui lomailleen syrjäytetyn puheenjohtajan korviin, hän ns. tuli lankoja pitkin, ja sanoi selkosuomeksi antavansa minulle turpaan.
Pian tämän jälkeen aloitin sosiologian opinnot. Tapasimme fuksiryhmän kanssa mennä ns. ottelemaan pohjia erään fuksiryhmäläisemme pikkuyksiöön. Nyttemmin tämän SDP:ssä toimivan opiskelukaverini yksiön päätyseinältä minua tervehti Che Guevara. Kun asunto koostui vain eteisestä ja huoneesta, Chen katse ulottui kaikkialle, ja hänet näki jo sisääntullessa. Chen katse vuosikymmenien takaa mittasi minut kiireestä kantapäähän. Hänen mielestään toimintani Kokoomuksessa perustui itsepetokseen ja väärään tietoisuuteen.
Tein tämän harhaekskursion taustoittaakseni sitä päätöstä, kun heti alkusyksystä 1992 erosin Kokoomusnuorista. Heti eroamiseni jälkeen minulle soitti merkittävä vaikuttaja Kokoomuksen Nuorten Liitosta, joka kysyi, mitä oikein haluan. Kun osoittautui, ettei se asia ollut raha vaan aate, minulle tarjottiin paikkaa ohitse minkään hakumenettelyiden Kokoomuksen aatetyöryhmässä. Näinhän aatteellisuuden kanssa onkin kätevä toimia politiikassa: ulkoistaa se jollekin tietylle porukalle, jotteivät vain ihanteet pääsisi häiritsemään sulle-mulle -harjoitteita.
Sitten elettiin suunnilleen vuotta 2006. Toimin tuolloin aktiivisesti Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeessä, jota olin ollut perustamassa. Tässä ominaisuudessa, kerran juuri kotiuduttuani vastaperustetun Kaupunkimetsäliikkeen kokoontumiseen Vuosaaresta soitin silloiselle demareita edustavalle kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajalle, joka oli kovakorvaisen betonoijan maineessa. Häneen verrattuna Ylermi Runkokin vaikutti partiopojalta. Näpytellessäni keskustellessamme muistiinpanoja hän uhkasi minua oikeustoimilla, jollen välittömästi lopettaisi näpytystäni ja vieläpä hävittäisi muistiinpanojani. Säikähdin, sillä tätä ihmistä ei voinut olla tottelematta; myöhemmin tosin olen ymmärtänyt, että ei muistiinpanojen tekemistä puhelinkeskustelusta voi kieltää, saati uhata siitä oikeustoimilla. Suunnilleen samoihin aikoihin saman puolueen edustaja kaupunginhallituksessa yritti käydä kanssani kauppaa. Hän kysyi minulta, että jos ei Laaksoon voi kaavoittaa, minne sitten, ikään kuin järjestäytymättömän, epämuodollisen kansalaisliikkeen edustajana olisin siinä asemassa, että voisin käydä kauppaa. Myöhemmin kun paljastin Mustavuoressa pidetyn muka-puolueettoman luontoretken järjestäjänä toimivan Luontodemarit, hän poistui Facebook-kavereistani.
Keväällä 2010 Helsingin Vihreiden kevätkokouksessa kuohui. Siellä pari vihreää nuorta nostivat ns. kynnyskysymykseksi erään sittemmin puoluetta vaihtaneen eduskuntavaaliehdokasehdokkaan mukanaolon ehdokaslistoilla, tämä kun oli blogannut kannattavansa pedofiliasta tuomittujen rikollisten henkilöllisyyden julkistamista (miten sivumennen sanoen tehdäänkin). Nämä pari vihreää nuorta vaativat kyseisen henkilön poistamista ehdokaslistoilta. Niin tehtiinkin. Kun bloggasin tästä manööveristä, minulle soitti kyseisen piirijärjestön puheenjohtaja, ja vaati minua poistamaan blogikirjoitukseni, näyttihän se hänen järjestönsä jäsentensäväliset ikään kuin kokoaan suuremmassa valossa.
En toimi enää missään näistä edellämainituista puolueista; Demareissa en olekaan toiminut, joten katson voivani nyt pölyn hieman laskeuduttua jakaa kokemukseni siitä, miten sananvapaus suhtautuu puoluepolitiikkaan. Tämä ei kuitenkaan ole hyvästijättö politiikalle, sillä itseni tuntien, saatan hyvinkin vielä joskus tehdä paluun. Siinä tilanteessa tulen katsomaan eteenpäin, ja voidakseni tehdä sen, katsoin nyt taaksepäin jotta sekin suunta on käsitelty.
Kirjoitustani inspiroi arvostamani vihreä toimija, pitkän linjan aktiivi, herkkä ihminen, joka vaalii ihanteitaan, joka nostatti epäilyä siitä, onko mahdollista olla vääränlainen ihminen (vihreään) politiikkaan. Kyllä voi. Voi nimittäin olla vääränlainen ihminen politiikkaan, jos nimittäin on asioita, joista ei suostu käymään kauppaa.
perjantai 5. syyskuuta 2014
Mari Puoskari apulaiskaupunginjohtajaksi!
Osmo Soininvaara ilmoittautui eilen ehdokkaaksi kaupunkisuunnittelutoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Olin hänen kampanjassaan mukana edellisellä kerralla, mutta on parempikin ehdokas. Hänen nimensä on Mari Puoskari.
Miksi? Perustaessani kymmenisen vuotta sitten Helsingin Keskuspuistoa suojelevaa Ei enää palaakaan Keskuspuistosta - kansalaisliikettä, laitoin kaikille Helsingin kaupunginvaltuutetuille, kaupunginhallituksen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille henkilökohtaista sähköpostia. Ensimmäinen, joka minulle vastasi, oli silloin vielä varsin nuori ja tuore kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Mari Puoskari.
Totuin alusta alkaen luottamaan Mariin. Mari tuli olemaan luottamushenkilöistä aina ensimmäinen tietolähteeni, jolta tapasin kysellä kaavoituksen tilannetta vuosien varrella, ja saatoin myös aina luottaa siihen, että Mari veisi kansalaisten terveiset - joskus materiaalinkin - perille kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksiin, joita silloinen puheenjohtaja Maija Anttila rautarouvamaisella otteella vartioi. Huomasin myös hyvin pian, että Mari ei pelännyt Anttilaa, vaan uskalsi tarvittaessa puolustaa kuntalaisten ja lähiluonnon etuja hyvinkin määrätietoisesti.
Marilla oli tapana käydä kaavoituskohteissa, aivan kuin myös vihreällä lautakuntakaverillaan Kimmo Helistöllä. Samat positiiviset sanat voi sanoa silloisista lautakuntalaisista myös Paavo Arhinmäestä ja Laura Kolbesta, tämän varajäsenestä Antero Alkusta ja myöhemmin myös Eija Loukoilasta.
Mari diplomi-insinöörinä kelvannee teknokraateille, mutta hän kuuntelee tarkalla korvalla myös kansalaisia ja ymmärtää lähiluonnon terveydelliset ja imagomerkitykset pääkaupungillemme. Häneen mahtuvat samanaikaisesti sekä "kovat" että "pehmeät" arvot, ja hänen kykynsä riittävät aivan mihin tahansa. Kovilla arvoilla tarkoitan kaikkea numeraalisesti mitattavissa olevaa ja pehmeillä arvoilla humaania, humanistista ja laadullista. Olen jo jonkin aikaa nähnyt hänessä potentiaalisen tulevan Vihreiden puheenjohtajan, ministerinkin. Apulaiskaupunginjohtajan pesti on hänelle juuri sopiva.
Hän on kaupunginvaltuuston puheenjohtajana nimi, johon luotetaan kaikissa poliittisissa ryhmissä. Apulaiskaupunginjohtajan tehtävässä vaadittavaa neuvottelevaa johtajuutta ja strategista näkemystä hän on saanut työskennellessään myös Ekokem-konsernin yhteiskuntasuhteista ja strategisista suhteista vastaavana johtajana ja Logican kestävän kehityksen johtajana.
Kuva: Heikki Tuuli
En ole kysynyt Marilta itseltään, onko hän käytettävissä tähän tehtävään, mutta toivon totisesti, että on. En osaa kuvitella parempaa, sopivampaa ja pätevämpää ihmistä kaupunkisuunnittelutoimen apulaiskaupunginjohtajaksi kuin Mari Puoskari. Kaupunkisuunnittelussa on kyse kestävän kehityksen strategisen suunnittelun johtamisesta, kaikkien sidosryhmien kanssa yhteistyössä, ja tähän Mari on kuin tehty.
Miksi? Perustaessani kymmenisen vuotta sitten Helsingin Keskuspuistoa suojelevaa Ei enää palaakaan Keskuspuistosta - kansalaisliikettä, laitoin kaikille Helsingin kaupunginvaltuutetuille, kaupunginhallituksen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille henkilökohtaista sähköpostia. Ensimmäinen, joka minulle vastasi, oli silloin vielä varsin nuori ja tuore kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Mari Puoskari.
Totuin alusta alkaen luottamaan Mariin. Mari tuli olemaan luottamushenkilöistä aina ensimmäinen tietolähteeni, jolta tapasin kysellä kaavoituksen tilannetta vuosien varrella, ja saatoin myös aina luottaa siihen, että Mari veisi kansalaisten terveiset - joskus materiaalinkin - perille kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksiin, joita silloinen puheenjohtaja Maija Anttila rautarouvamaisella otteella vartioi. Huomasin myös hyvin pian, että Mari ei pelännyt Anttilaa, vaan uskalsi tarvittaessa puolustaa kuntalaisten ja lähiluonnon etuja hyvinkin määrätietoisesti.
Marilla oli tapana käydä kaavoituskohteissa, aivan kuin myös vihreällä lautakuntakaverillaan Kimmo Helistöllä. Samat positiiviset sanat voi sanoa silloisista lautakuntalaisista myös Paavo Arhinmäestä ja Laura Kolbesta, tämän varajäsenestä Antero Alkusta ja myöhemmin myös Eija Loukoilasta.
Mari diplomi-insinöörinä kelvannee teknokraateille, mutta hän kuuntelee tarkalla korvalla myös kansalaisia ja ymmärtää lähiluonnon terveydelliset ja imagomerkitykset pääkaupungillemme. Häneen mahtuvat samanaikaisesti sekä "kovat" että "pehmeät" arvot, ja hänen kykynsä riittävät aivan mihin tahansa. Kovilla arvoilla tarkoitan kaikkea numeraalisesti mitattavissa olevaa ja pehmeillä arvoilla humaania, humanistista ja laadullista. Olen jo jonkin aikaa nähnyt hänessä potentiaalisen tulevan Vihreiden puheenjohtajan, ministerinkin. Apulaiskaupunginjohtajan pesti on hänelle juuri sopiva.
Hän on kaupunginvaltuuston puheenjohtajana nimi, johon luotetaan kaikissa poliittisissa ryhmissä. Apulaiskaupunginjohtajan tehtävässä vaadittavaa neuvottelevaa johtajuutta ja strategista näkemystä hän on saanut työskennellessään myös Ekokem-konsernin yhteiskuntasuhteista ja strategisista suhteista vastaavana johtajana ja Logican kestävän kehityksen johtajana.
En ole kysynyt Marilta itseltään, onko hän käytettävissä tähän tehtävään, mutta toivon totisesti, että on. En osaa kuvitella parempaa, sopivampaa ja pätevämpää ihmistä kaupunkisuunnittelutoimen apulaiskaupunginjohtajaksi kuin Mari Puoskari. Kaupunkisuunnittelussa on kyse kestävän kehityksen strategisen suunnittelun johtamisesta, kaikkien sidosryhmien kanssa yhteistyössä, ja tähän Mari on kuin tehty.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Kokoomus vetäisi asukasmielipiteen vessasta alas
Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Meri-Rastilan asukkaiden esityksen OurCity, jossa asukkaat olivat itse tuottaneet vaihtoehtoisella kaavaesityksellä saman kerrosneliömetrimäärän kuin nyt hyväksytyssä kaavasuunnitelmassa, joka tuhoaa arvokkaan metsän. OurCity oli osallistuvan kaupunkisuunnittelun asukaslähtöinen pilottiprojekti, ja nyt kai on viimeistään selvää, että ainut mahdollisuus asukkaille vaikuttaa kaavoihin on valittaminen, jos kerran suunnitteluun osallistumista ei sallita.
Meri-Rastilaa kommentoi Facebookissa Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö: "On se kauheaa, jos joku tuottaisi asuntoja tähän asuntopulan keskellä painivaan kaupunkiin. Auta armias. Metsästäkin säästyy Meri-Rastilassa 80%.".
Niin, on se kieltämättä kauheaa, jos kerrankin asukkaiden rakentava lähestymistapa saisi vastakaikua, ja heidän ehdotuksensa, jossa sama asutus mahdutettaisiin tiivistämällä ilman, että metsä menisi, oltaisiin hyväksytty. Eihän se nyt käy, kun piti osoittaa, että asukkaat ovat vain nimbyjä, eikä tästä kerrasta voinut tehdä edustavaa poikkeusta. Tämä on siis Kokoomuksen käsitys asukasmielipiteestä. Voi vetää vessasta alas.
No, kaupunginhallitukseen tämä vielä menee. Ei taida olla ensimmäinen kerta, kun kaupunkisuunnittelulautakunta osoitti kuntalaisille kaapin paikan, Maija Anttilan kaudella tällainen oli sääntö, ei poikkeus, tahtopolitiikalla jyrääminen. Edustuksellinen demokratia viis, arvovalta kuus.
Meri-Rastilaa kommentoi Facebookissa Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö: "On se kauheaa, jos joku tuottaisi asuntoja tähän asuntopulan keskellä painivaan kaupunkiin. Auta armias. Metsästäkin säästyy Meri-Rastilassa 80%.".
Niin, on se kieltämättä kauheaa, jos kerrankin asukkaiden rakentava lähestymistapa saisi vastakaikua, ja heidän ehdotuksensa, jossa sama asutus mahdutettaisiin tiivistämällä ilman, että metsä menisi, oltaisiin hyväksytty. Eihän se nyt käy, kun piti osoittaa, että asukkaat ovat vain nimbyjä, eikä tästä kerrasta voinut tehdä edustavaa poikkeusta. Tämä on siis Kokoomuksen käsitys asukasmielipiteestä. Voi vetää vessasta alas.
No, kaupunginhallitukseen tämä vielä menee. Ei taida olla ensimmäinen kerta, kun kaupunkisuunnittelulautakunta osoitti kuntalaisille kaapin paikan, Maija Anttilan kaudella tällainen oli sääntö, ei poikkeus, tahtopolitiikalla jyrääminen. Edustuksellinen demokratia viis, arvovalta kuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)