Kannanottoni Helsingin yleiskaavaan

Helsingin yleiskaava ei ole reaktio Helsingin nopeaan väestönkasvuun, vaan lähtee liikkeelle tietoisesti valitusta strategiasta, jossa Helsinki haalitaan mahdollisimman täyteen. Tässä strategiassa, jossa tavoitellaan lisää veronmaksajia, toissijaista on nykyisten asukkaiden viihtyvyys ja helsinkiläisten palveluja pyörittävien kehyskuntalaisten liikenneyhteydet.

Helsingin kasvattaminen perustuu peiteltyihin premisseihin, jotka perustellaan virallisesti tarkoitusperiään ylevimmiksi. Suosituin peruste Helsingin kasvattamiselle perustellaan ekologisella yhdyskuntarakenteella: sillä, että kaavoittamalla lisää asuntoja Helsinkiin, hidastetaan väestön sirottautumista ympäri kehyskuntia. Kuitenkin, niissä kehyskunnissa asutaan yleensä ihan vapaaehtoisesti, eivätkä kaikki ole joutuneet kehyskuntiin vain siksi, että heillä ei ole varaa asua Helsingissä. Tämä väite halventaa kehyskuntien asukkaita.

Kun edellinen premissi perustuu sille oletukselle, että jokseenkin kaikki haluavat asua Helsingissä, tästä on johdettu asuntojen tarjonnan ja kysynnän välinen ristiriita, jota en täysin kiistä. En myöskään kiistä sitä, että asuminen on ainakin pääkaupunkiseudulla liian kallista (mitä se on myös kehyskunnissa, ainakin Porvoossa). Tähän suunniteltu miljoonien kerrosneliömetrien massoittaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu: jos nyt Helsingin uudisalueilla neliöhinta on herkästikin 6000-8000 euroa, vasta yleiskaava-asteella oleva kaavoitus tuskin mahdollistaa tuota edullisempaa asumista. Uusi Helsinki siunaa sen, että kaupunkiin halutaan vain "hyviä" veronmaksajia.

Yleiskaavaan sisältyvä ajatus kaupunkibulevardeista kuulostaa periaatteena hyvältä, jos kaupungin sisääntuloväylien asuntokaavoittaminen merkitsisi samanaikaisesti viheralueiden säästämistä. Yleiskaavakartan ns. "verikartan" perusteella näin ei kuitenkaan ole esimerkiksi Hämeenlinnantien varrella, jossa Keskuspuiston varsi reunustetaan kortteliriveillä, jotka eivät puhdista kaupunki-ilmaa, eivätkä suodata hulevesiä, kuten tekee metsä. Helsinkiin halutaankin oikeasti lisää kaupunkia, virkistysmahdollisuuksista viis.

Oikeissa kaupungeissa kuitenkin arvostetaan virkistysalueita; esimerkiksi New Yorkin Keskuspuiston rajat on kiveen hakattu, ja Oslon kaupunkimetsä on suojeltu erityislainsäädännöllä. Kaupunkia - tarkoittaen urbaania ympäristöä - ei sitä paitsi voi tuottaa massoittamalla, minkä tietää jokainen, joka on joskus käynyt niinkin kaukana kuin Espoossa tai Vantaalla. Lisää kaupunkia tarkoittaakin käytännössä lähiöiden levittämistä lähemmäs keskustaa, sillä erotuksella, että ne sijoitetaan moottoriteiden varsille. Lähiöt voivat olla viihtyisiä, mutta kuka haluaa asua lähiössä moottoritien varrella?

Lisäksi kaupunkibulevardit perustuvat varsin idealistiseen oletukseen autoliikenteen vähenemisestä Vironniemellä: vaikka se vähenisikin per capita, toki lisääntyvä asukasmäärä lisää liikennettä, etenkin siltä osin kun se koostuu uushelsinkiläisistä. Lisäksi bulevardisaatio sulkee silmänsä niiden autoliikenteeltä, jotka tulevat Helsinkiin kehyskunnista työskennelläkseen täällä. Bulevardisaatio vaikeuttaa kehyskuntalaisten jokapäivästä arkilogistiikkaa hidastaen liikennettä, joka jo nyt mataa alle kävelyvauhtia esimerkiksi Sturenkadulla niin että jo nykyään on täysin mahdotonta ennustaa, saapuuko Porvoon bussi 861 tai 863 Kumpulaan aikataulussaan, 10 vai 20 minuuttia myöhässä. Kaupunkibulevardien havainnekuvien esittämä iloinen katuelämä ei vaikuta suomalaisessa kulttuurissa ja ilmastossa realismilta.

Yleiskaava perustuu moniin epäilyttäviin oletuksiin. Mainitsen tässä yhden erityisesti, Pisara-radan, jonka kustannus-hyöty -suhde on esimerkiksi Antero Alkun selvityksien mukaan kyseenalainen; sitäpaitsi se nakertaa kahta virkistysaluetta; Eläintarhaa ja Alppipuistoa.

Kaikkein keskeisin sisäinen ristiriita, johon yleiskaava kompastuu, on asukasmäärän kasvattamisen aiheuttama lisääntyvä virkistäytymisen tarve, johon yleiskaava vastaa vähentämällä virkistysalueiden määrää kaupungista radikaalisti.

Michael Perukangas
helsinkiläissyntyinen, Helsingissä työskentelevä,
kaupunkitutkija drop-out, Porvoo

Helsinkiläinen poliitikko ei tarvitse porvoolaista kannattajaa

Poliitikot ovat riippuvaisia kannattajistaan, jotka taas tarvitsevat poliitikkoa tekemään heidän etujensa mukaisia päätöksiä, ajamaan heidän asiaansa. Kyse on symbioosista: ei ole kansanedustajaa ilman kannattajia.

Olen useissa vaaleissa toiminut jonkun helsinkiläispoliitikon tukiryhmässä, senkin jälkeen kun olen emigroitunut Helsingistä Porvooseen. Olen kokenut tämän luontevaksi monestakin syystä.

Ensiksikin siksi, että olen sudeettihelsinkiläinen, jonka identiteetti edelleen on vahvasti kytköksissä pääkaupunkiin jopa niin että joskus vanhasta tottumuksesta kirjoitan postinumerokseni 00610. Edes nollia en osaa paikoilleen laittaa. Edellämainitusta seuraavat muut syyt: koen, että Helsingissä on paljon etujani valvottavana, ja nämä ovat liittyneet esimerkiksi kansalliseen kaupunkipuistoon, joukkoliikenteeseen ja muihin sellaisiin palveluihin, joita tällainen sudeettihelsinkiläinenkin käyttää.

Sudeettihelsinkiläisyydestäni johtuen tunnen edelleen paljon helsinkiläisiä, oikeastaan suurin osa ystävistäni edelleen asuu siellä. Kun vielä satun omistamaan aktivistitaustaa, olenhan jo kouluajoista ollut se, joka johtaa kaikenkarvaisia karvalakkilähetystöjä milloin rehtorin, milloin vääpelin kansliaan, olen tottunut siihen, että sanallani on ollut jonkin verran painoa vaikuttamiseen liittyvissä asioissa niin että olen kokenut kutsumuksekseni käyttää tämän vaikuttamisen paikan, vaikka sitten hieman agitaatioksikin olisi mennyt.

Nyt se on loppu. En enää vastaisuudessa julkisesti tue helsinkiläisiä poliitikkoja, siis anna äänestyssuosituksia Helsingin vaalipiiriin tai jaa ainuttakaan helsinkiläisen ehdokkaan mainosta. Se on ajanhukkaa, ja senkin ajan tuen mieluummin hyviä uusmaalaisia ehdokkaita. Miksi tukisin? Minkä puolesta agitoisin? Kenen etujen puolesta? Kohta viisi vuotta, vähän yli vaalikauden Porvoossa asuneena silmäni ovat auenneet.

Helsinkiläiskansanedustajille on aivan se yksi ja sama, miten me syrjäseutulaiset pääsemme huolehtimaan jokapäiväisestä leivästämme, pyörittämään teidän palveluitanne. Helsinkiläispoliitikko viis veisaa siitä, että porvoolaisilta lähtee synnytyssairaala alta, päin vastoin he ovat alttiita toimimaan tässä pyöveleinä; samalla sitten jonkun lähiökoulun pelastamiseksi perustetaan kansalaisliike (minkä entisenä lähiökoulun kasvattina kyllä ymmärrän hyvin), tai valitetaan kun helsinkiläisillä synnyttäminen täytyi väliaikaisesti käydä suorittamassa 5 km kauempana Naistenklinikan remontin aikana, kun meille syrjäseutulaisille tällainen valinnanmahdollisuus on elitismiä: kyse on meille palvelun saatavuudesta, jonka kanssa saavutettavuus kulkee käsi kädessä.

Olisin halunnut uskoa, että pääkaupungin ja muun Suomen vastakkainasettelu olisi vain Kepun ja heidän haukkujiensa jälkijättöistä, turhien ja olemattomien rajojen pystyttämistä. Mutta valitettavasti vastakkainasettelujen aika ei ole ohi. Esimerkiksi pettymyksekseni lähes kaikkien helsinkiläisten poliitikkojen yksituumaisesti kannattaman, monessakin mielessä yhteiskuntataloudellisesti kyseenalaisen Pisara-radan rahat ovat pois itäsuunnan ratarahoista. Kun Helsingissä sentään on vaihtoehtoja, esimerkiksi köyhän miehen Pisara eli raitiovaunu, ei tarvitse mennä Hinthaaraa kauemmas kun ei oikein ole mitään, tai edes sen pahempaan periferiaan kuin Vihtiin.

Olen koettanut olemattomalla menestyksellä viritellä keskustelua pariinkin otteeseen siitä, miksi kaikki tietämäni helsinkiläiskansanedustajat ja moni muukin yliopistokaupungin edustaja painoi nappia synnytykset mitä ilmeisimmin Porvoon sairaalasta lopettavan päivystysasetuksen puolesta, joka samalla käynnistänee lumivyöryefektin, jossa erikoissairaanhoito käy koko maakunnassa uhanalaiseksi.

En kysele enää, sillä se on ollut metsään huutamista. Mieluummin menen sitten huutamaan metsään. Miksi kannattaisin poliitikkoa, joka tekee etujeni vastaisia päätöksiä? Me olemme kyllä kelvanneet tukiryhmiin, mutta muuta arvoa meillä ei sitten olekaan. Tässä siis kiitos tuhansista luukutetuista mainoksista ja linkatuista linkeistä. No, ainakin kuntolenkeistä nämä luukutukset ovat käyneet, ja keskusteluakin on tullut herätettyä, mikäli sellainen on sosiaalisessa mediassa mahdollista.

Osaan sammuttaa valot itsekin. Ei niitä tarvitse Arkadianmäeltä sammuttaa.

Ensifiiliksiä vaalituloksesta

Vaalitulos osoitti sen kuplan, jossa elän. Toivottavasti Sipilän sanaan on luottaminen, eikä jo kerran sovittua lainsäädäntöä revitä auki. Viittaan tässä erityisesti sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Sen sijaan soidensuojelu ei tule tällä kaudella edistymään.

Hallituspohja tulee siis olemaan Keskusta-PS-Kok, ehkä KD ja/tai RKP. Toivottavasti edes Vasemmisto otettaisiin sisään puolustamaan vähäosaisia. Vihreitä en voi nähdä Perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa, RKP:lläkin on vaikeaa jatkaa ikuista hallitustaivaltaan ja Kokoomus tarvitaan varmistamaan enemmistö. Kristilliset tarvitaan ehkä uudeksi takiaispuolueeksi, ja toivon mukaan heille ei luvata kuita taivailta.

Pääkaupunkiseudun infrahankkeet eivät varmastikaan edisty Sipilän hallituksessa, varsinkaan Pisara. Pisaran kohtalosta ja pääkaupunkiseudulle keskittämisen maltillistumisesta neljäksi vuodeksi en osaa olla pahoillani, vaikka ei sitä rahaa tarvitsisi säkeillä kantaa kaiken maailman yksisuuntaisille pistoraiteillekaan, jotka sitäpaitsi syö routa. Ehkä kuitenkin Helsingistä itään vievä raideyhteys olisi myytävissä Sipilälle?

Perustulon aika saattaisi olla nyt. Kaikkein heikoimmin potentiaalisista apupuolueista meni demareilla, joten he eivät ole sitä kaatamassa. Tosin muuten en osaa olla demareiden rappiosta onnellinen. Valtakunta tarvitsisi vankan vasemmistolaisen vaihtoehdon, eikä sellaiseksi kyllä ole Vasemmistoliitostakaan. Ellei sitten uutta nousua Li Anderssonin johdolla.

Ehkä vasemmistolla ei enää ole tilausta, en tiedä. Ainakin sen olisi pitänyt keksiä itsensä uudestaan jo 40 vuotta sitten. Ei se onnistu, jos Rinne ehdottaa elvytykseksi teollisuuden pistoraiteiden rakentamisen. Se juna meni jo.  Prekariaatti voisi olla uusi duunaristo, ja Vihreillä olisi paikka vallata demareiden paikka. Jos se Vihreille kelpaa. Ei kelpaa kaikille, vaikka oikea-vasen -akselilla me ja demarit sijaitsemme samalla paikalla. Arvoja kuvaavalla Y-akselilla demarit ovat arvokonservatiisempi versio meistä. Ensin pitäisi kuitenkin uudistaa ammattiyhdistykset.

Vihreiden voiton lisäksi positiivista kotiin kannettavaa jäi kahden maahanmuuttajataustaisen kansanedustajan verran. Nasima Razmyar ja Ozan Yanar tulevat olemaan esikuvina monille, ja osoittamaan, että he eivät ole mitään listankoristeita.

Julkista sektoria tullaan karsimaan, tosin en tiedä, miten. Kuntien irtisanomissuojaan Keskusta tuskin haluaa kajota, joten vaihtoehdoiksi jäävät peruspalveluiden karsiminen (joka sekään ei ole kuntapuolue Keskustalle järkevä vaihtoehto). Todennäköisesti karsinta tullaan suorittamaan väliporrasta edustavia lupaviranomaisia karsimalla, kuten ELY-keskuksia.

Verotusta tullaan keventämään, joten peruspalvelut tulevat joka tapauksessa kurjistumaan. Sitten tullaan hoksaamaan, että kunnat eivät selviä velvoitteistaan, joten niitä tullaan karsimaan. Sitten...

Ympäristölle vaalitulos on katastrofi. Sipilän hallitukseen ei tule ympäristöministeriötä, elleivät Vihreät sitä sinne vaadi. Eivätkä ole vaatimassa, jos Perussuomalaiset tulevat hallitukseen,

Sote-uudistus viedään maaliin maakuntamallina. Palvelujen saavutettavuuden kannalta se on luultavasti hyvä. Valmisteilla ollut malli, jossa esimerkiksi vaasalaisten keskussairaala olisi Tampereen sijasta ollut Turku, ei vaikuttanut palvelujen saavutettavuuden kannalta hyvältä.

Lahjahevosen suuhun ei katsota - paljon porua Pisarasta

En ole helsinkiläinen kunnallispoliitikko, joten minulla on varaa kuulua mielipidevähemmistöön. Pisara-radan hautautuminen on herättänyt raivoa monissa helsinkiläisissä kunnallispoliitikoissa, koska he ovat katsoneet sen hallitusohjelman pettämiseksi. Lisäksi heidän mielestään on epäoikeudenmukaista, että kun Helsinki "aina" rahoittaa maakuntia (tosin huomauttaisin, että Helsinki kuuluu Uusimaahan, joka sekin on maakunta, ja uusmaalaiset osin pyörittävät helsinkiläisten palveluita sukkuloimalla tänne töihin saamatta kuitenkaan vaikuttaa työskentelypaikkakuntansa suunnitteluun), niin eikö sitten olisi oikein, jos helsinkiläinenkin kerran saisi harjoittaa siltarumpupolitiikkaa?

Olen alusta alkaen suhtautunut hankkeeseen suurella epäilyksellä. En ole ymmärtänyt, mitä Pisaralla tehdään, samaa reittiä kun jo nyt kulkee seiskan ratikka ja jokseenkin samalle reitille on suunniteltu vielä lisäksi metroa. Onko meillä varaa tuplainfrastruktuuriin, tai vieläpä triplaan?

Toinen hankkeeseen liittyvä varaus on liittynyt viheralueisiin. Prioriteettini ovat aina ja jokaisessa paikassa viheralueet, enkä hyväksy sitä, että Pisara-radan sisääntuloaukot tuhoavat osan Alppipuistosta ja epämääräisen osan Eläintarhasta (miten suuren osan, sitä eivät havainnekuvat kerro. Sitä paitsi havainnekuvissa saadaan kakkakin kullattua).

Muistan vuonna 2011 kun Helsingin kaupunginhallituksessa päätettiin Pisaran linjausvaihtoehdoista, silloin päätettiin, että kyseisten viheralueiden arvo olisi ollut sen aikaista valuuttaa noin 70 miljoonaa. Sen verran kalliimmaksi arvioitiin vaihtoehto, jossa suuaukot olisivat sijoittuneet vanhan rantaradan tunneliin (sen, joka sujahtaa maan alle Teollisuuskadun kohdalla) ja Nordenskiöldinkadun pohjoispuolelle. Viheralueilla ei kuitenkaan ole hintaa. Se ei tarkoita sitä, että ne olisivat arvottomia. Kaikkea muuta. Aivan samoin kuin perheenjäsenet ja ystävät eivät ole myytävinä, eivät ole myöskään viheralueet.

Pisaraan liittyvä keskustelu muistuttaa kovasti taannoista keskustelua Musiikkitalosta, jossa valtio osoitti sille ainoan mahdollisen rakentamispaikan, tyyliin ota tai jätä. Eikä helsinkiläisillä ollut varaa olla jättämättä tarjousta käyttämättä, vaikka vapaita tontteja olisi löytynyt esimerkiksi Mäntymäen kentältä (kuten Kaarin Taipale oli Hesarissa ehdottanut). Ja toki, nyt kun Musiikkitalo on saatu ja käyty kokeilemassa, niin on se ihan hyvä. Ehkä Pisaraakin voisi oppia rakastamaan, jos kerran pommiakin voi? Kysykää tohtori Outolemmeltä.

Ainakin Helsingin kaupungin päättäjät ovat saaneet valtakunnanpäättäjät rakastumaan Pisaraan. Kun hanke on myyty Valtioneuvostolle yleisen hyvän valtakunnallisena hankkeena, onko nyt niin oikeutta loukkaantua jos joku on sattunut lukemaan Liikenneviraston selvityksen, jonka mukaan hanke ehkä saattoi olla vielä yhteiskuntataloudelle kannattava istuvan hallituskauden alla, mutta ei enää. Rakkauteen tuli ryppy. Niin rakkauksille voi käydä.

On pöhköä leimata hankkeeseen skeptisesti suhtautuvat joukkoliikenteen vihaajiksi vain siksi, että pitää tämän nimenomaisen hankkeen kustannus-hyötysuhdetta kyseenalaisena, ja rakastaa hanketta vain siksi kun Valtioneuvosto päätti osallistua sen rahoitukseen. Samalla rahalla saisi aika paljon ratikkakiskoja, esimerkiksi pikaratikkaa itään tai jatkettua M-junarataa Nurmijärvelle tai sitten sitä metroa. Nämä olisivat uusia hankkeita, uusia raideyhteyksiä, jotka oikeasti vähentäisivät työmatka-autoilua Helsinkiin. Pisara ei Vironniemelle suuntautuvaa autoilua vähentäisi.

Pisaran on sanottu helpottavan junaliikenteen takkuilua, joka tuli yllätyksenä helsinkiläisille kahtena peräkkäisenä pakkastalvena 2009-2010 ja 2010-2011, Suomessa kun talven tulo on aina yllätys, leveysasteiden 60 ja 70 välissä. Junaliikenteen takkuiluun ei kuitenkaan ole syynä liian vähäinen raiteiden määrä, vaan vaihdejärjestelmän toimimattomuus (jos ette minua usko, uskokaa liikenneinsinööri Antero Alkua) ja surkea liikenteenohjaus Pasilan ja päärautatieaseman välissä, sekä liian lyhyet junat. Pisara ei myöskään auta siihen mitään, jos esimerkiksi Kontiolahden ja Ylivieskan, Oulun ja Rovaniemen tai edes Helsingin ja Turun välillä yksi juna seisoo siksi, että sen pitää odottaa vastaantulevaa junaa, tai jos raiteet ovat rikki roudan takia. Pisara ei myöskään auta siihen, jos Riihimäen juna seisoo Pasilan asemalla siksi että se odottaa myöhästynyttä Tampereelta tulevaa junaa.

Tykkään minäkin raideliikenteestä, mutta siitä on tullut uskonto. Toki kaikissa oikeissa kaupungeissa on kunnollinen metrolinjasto, toisin kuin meidän hukkaputkemme, mutta ymmärrän niiden espoolaisten liukkaan pinnan argumenttia, jonka mukaan länsimetro saattaa tosiasiallisesti lisätä autoilua, koska länsimetro pidentää monien matka-aikaa, jos siihen käytetyt investoinnit otetaan pois esimerkiksi bussilinjoista.

Jäitä hattuun, toverit. Koetetaan vähentää sitä autoliikennettä ihan oikeasti. Pisara-rata ei ole siihen ratkaisu. Paras tapa vähentää autoliikennettä on lisätä joukkoliikenteen kilpailukykyä, mikä ei tapahdu hidastamalla liikennettä kaupunkibulevardeilla tai satsaamalla kaikkia munia yhteen koriin. Jopa paljon parjattu Keskustatunnelikin vähentäisi Vironniemen autoliikennettä enemmän. Diagnoosi on kyllä oikea, mutta lääke väärä.

Kokoomuskin sai tehtyä hallituskauden loppupuolella yhden asian oikein: olla heittämättä yhteisiä verovaroja hankkeeseen, joka ei ainakaan enää ole kannattava. Se on sitten ihan toinen juttu, millaisia hankkeita Sipilän vetämä hallitus tulkitsee kannattaviksi...

Antero Alkun selvityksen Pisarasta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Mielipiteeni Helsingin yleiskaavasta

Laitoin allaolevan mielipiteeni Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastoon. Minulla ei ole mitään sidoksia, jotka estäisivät minua olemasta sitä mieltä, jota rauhassa olen.

Nyt valmisteilla oleva Helsingin yleiskaava perustuu suurimman mahdollisen väestönkasvun skenaarioon. Tämä on strateginen valinta, ja todistaa sen, että Helsinki aikoo kuoria kermat päältä, luullen voivansa valita parhaat mahdolliset veronmaksajat. Näille "hyville veronmaksajille" Helsinki sitten aikoo tiivistää kaupunkinsa viheralueille kaupungin hengiltä, vaikka tämä toimenpide yritetäänkin tavallisesti perustella moraalisesti hyväksyttävämmäksi sanomalla, että määrällisen tarjonnan lisääminen automaattisesti saisi pilviin nousseiden asuntojen hintakehityksen kuriin.

Tällä moraalisesti ylevöitetyllä tavalla, Yleiskaava tuhoaa kaupungin virkistysmetsistä huomattavan osan kaventamalla monen niistä niin kapeiksi, että ne eivät enää toimi eliölajien levittäytymiskanavina eivätkä myöskään sovellu virkistykseen. Erityisen pahasti on käymässä Keskuspuistolle, joka aiotaan reunustaa suunnitelmassa "kaupunkibulevardiksi" muunnettavalla Hämeenlinnantien varteen pystytettävällä korttelirivillä, jonka takapihaksi Keskuspuisto muuttuu. Samaten esimerkiksi Munkkivuoressa asukkailta viedään virkistysalueet, reunustamalla koko kaupunginosa uusilla kortteleilla. Vartiosaaren ainutlaatuisuus menetetään kaavoittamalla se täyteen asuntoja, ja rantaratikka uhkaa Vuosaaren ja muun itäisen Helsingin virkistysalueita.

Pisara-radan suuaukot tuhoavat kaksi virkistysaluetta: Eläintarhan ja Alppipuiston, ja tämänkin tuhoamisen tarpeellisuus on kyseenalainen, kiertäähän samaa reittiä raitiovaunu numero 7; lisäksi jokseenkin samalle reitille on suunniteltu metroa, ja tämäkin operaatio pitää vielä saada muiden maksettavaksi. Yleiskaavassa ollaan myös tiivistämässä kaupungin sisääntuloväylien varret niin sanotuiksi kaupunkibulevardeiksi, mikä lisää liikenteen ruuhkautumista ja altistaa uudet asukkaat saasteille ja liikenteen metelille.

Kokemukseni mukaan Maankäyttö- ja rakennuslain osallisuuspykälä jää kuolleeksi kirjaimeksi. Vielä Helsingissä asuvieni ystävieni ja tuttavieni kokemukset kertovat samaa: yleiskaavatilaisuudet ovat hymistelyteatteria, jossa hehkutetaan uutta, uljasta metropolia, ja käytännössä kommentoida voi vain jo puolivalmista suunnitelmaa, jolloin asukkaiden vaikutusyritykset on helppo ampua alas takakäteisenä nimbyilynä.

Helsingin suunnittelussa pitää ottaa lähtökohdaksi asukkaiden viihtyvyys, ja lopettaa Helsingin tuhoaminen mammuttitautisten metropoliskenaarioiden takia. Kaikki kaupunkimetsien ja muiden virkistysalueiden tuhoaminen pitää lopettaa, ja rakentaminen suunnata entisille tai tuleville entisille varasto- ja teollisuusalueille tai muualle siirtyvien toimintojen paikalle, kuten Jätkäsaareen, Kalasatamaan, Keski-Pasilaan, Roihupellolle ja Malmin lentokentälle. EI ENÄÄ PALAAKAAN KESKUSPUISTOSTA JA MUISTA KAUPUNKIMETSISTÄ JA -PUISTOISTA!

Michael Perukangas
kaupunkitutkija, VTM, työ- ja asiointihelsinkiläinen, Porvoo

Pisara vai keskustatunneli?

Jokainen pääkaupunkiseudun lähiliikennettä säännöllisesti viimeisimpinä talvina (lukuunottamatta poikkeuksellisen lumetonta viime talvea) käyttänyt ja ilmeisesti myös aika moni satunnainen kaukojunailija on voinut todeta, että Helsinki sijaitsee kapealla niemellä, kohdassa 60 astetta pohjoista leveyttä. Tämän ei pitäisi tosin olla kenellekään mikään uutinen. Minulle junaliikenteen rappio kuitenkin oli, palatessani Oslon-komennukseltani.

Oslon olot ovat käytännössä käytännössä samat kuin Helsingissä, yhdellä tärkeällä lisäyksellä: Norjassa on vuoria. Niiden sisälle on kaivettu tunneleita ja niiden välissä kulkee solia. Korkeasta pinnanmuodostuksesta seuraa myös suuria sääeroja hyvinkin pienillä etäisyyksillä. Ei olekaan mikään ihme, että luonnonolot voivat toisinaan tuottaa junille tepposet. 

Helsinki ei kuitenkaan saa junien takkuilua anteeksi, ei edes pussinperäniemisijainnillaan tai aluepolitiikalla, joka on yrittänyt varmistaa sen, että edes Kikkelästä pääsisi Mokkolaan ilman että jäätyneitä lampaita tarvitsisi raiteilta lapioida. Niinpä raiteita ei olekaan riittänyt Helsinkiin.

Kaikkensa ovat helsinkiläiset yrittäneet. Sen Aulis Juneksen huvilankin yritimme lapioida alas sieltä kuilun reunalta kökkimästä jotta mahtuisi edes yksi raidepari lisää. Ja saatiinkin. Turkuun. Jos joku sinne haluaa mennä.

Kaikki tätä julkaisukanavaa edes vähänkään seuranneet tai minut edes nimeltä tietävät tuntevat minut vakaumukselliseksi joukkoliikennemieheksi. En siltikään hyväksy, että edelläkuvatun kurjuuden ainoaksi pakoputkeksi tyrkytetään ns. Pisara-rataa.

Niille, jotka eivät tunne Pisara-rataa, kerrottakoon, että se on paikallisjuna, joka kiertää Pasilasta Päärautatieaseman kautta täyden ympyrän. Junalle tulisi sitten muutama väliasema, ainakin Töölöön ja Hakaniemeen, mahdollisesti vähän useampikin.

Kun Pasilasta Helsinkiin on nyt matkaa muistaakseni 2,7 kilometriä, suoraan, jonka kulkee useimmiten viidessä minuutissa, Pisaran myötä matkaa tulisi noin tuplaten. Heikkolahjaisempikin ymmärtää, että ilman välipysähdystä tai -pysähdyksiäkin matka-aika on vähintään tuplaten. 

Pisara-rata ei sanottavammin paranna edes töölöläisten ja kalliolaisten joukkoliikenteen palvelutasoa. Heillähän on jo köyhän miehen Pisara. Sitä kutsutaan ratikaksi. Itse asiassa Pisaroita on kaksi: uloin on seiska ja sisin kolmonen. 

Olisin edellämainituista varauksista huolimatta valmis toivottamaan Pisaran tervetulleeksi, vaikka se on hidas, kallis ja varmaan aika turhakin. Jos se vielä antaa syyn vähentää merkittävästi tai jopa poistaa suoran VR:n lähiliikenteen Pasilasta Helsinkiin, tämä tulee satavarmasti lisäämään autoliikennettä Vironniemelle, siis sitä samaa, jota sinne koetetaan lapioida keskustatunnelin aina uusilla ylösnousemuksilla. 

Lopullisesti hautaan Pisaran Mariaanien hautaan, koska kaikki virkamiesten valmistelevat suunnitelmaskenaariot tuhoavat merkittäviä helsinkiläisiä virkistyskäytössä olevia viheraluita. Ei nähtävästi tule kyseeseenkään laittaa Pisaran uloskäyntiä esimerkiksi Eläintarhan kentän parkkipaikan tilalle tai Lintsin parkkipaikan tilalle. Olisin valmis mieluummin valmis laittamaan ne autot sinne samaan paikkaan Pisaran kanssa, mutta kai ne jonnekin on pistettävä. Kaivettakoon niille siis maanalainen parkkiluolasto ja säästettäköön täten virkistysalueet. Tällainen ei kuitenkin nähtävästi tule kyseeseenkään, koska parkkipaikkojen rakentaminen ja tunnelin rakentaminen taitaa tulla vähän kalliimmaksi kuin puiston paneminen pakettiin hullujussilla ja tunnelin rakentaminen. 

Oslossa on keskustatunneli, tosin aika lyhyt versio. Kaupungin halkaisevista kolmesta kehäteistä Kehä I kulkee ns. Hammersborgin tunnelissa 225 metriä. Tiedän kokemusta, että autoja ainakin tuolla välimatkalla on aika vähän. Vannoutuneimpienkin autoilun vaikeuttajien lienee myöntäminen, että Keskustatunnelissa on ainakin yksi verraton etu verrattuna Pisaraan: se ei tuhoa kaupunkiympäristöä. 

Hammersborg-tunnelin itäinen suuaukko. Siitä menevät Breivikin jälkeen autojen lisäksi bussitkin, pommiattentaatin räjäytettyä viereisen hallituskorttelin. Yllättävän hyvin busseillakin on siellä tilaa. 

Miksi sitten rinnastan Pisaran ja keskustatunnelin toisiinsa? Pisaran tämänhetkinen paras käytettävissä oleva kustannusarvio on 900 miljoonaa. Keskustatunnelin 550 miljoonaa. Jos kerran ollaan valmiita maksamaan 900 miljoonaa helsinkiläisestä liikenneinfrasta, miksei sitten vielä muutamia kymmeniä miljoonia lisää niin että oltaisiin saatu parempi? Kai helsinkiläisten maa on sen arvoista?

Olen vakaumuksellinen joukkoliikennemies. Kaupunkiympäristöllä ei kuitenkaan ole hintaa. Sitä ei siis voi vaihtaa mihinkään. Virkamiehet eivät tätä kuitenkaan tiedä, eivätkä sen paremmin konsultit, joille arvioinnit tavataan julkistaa siksi koska virkamiehet eivät tiedä. Jos päätöstä perustellaan pakkona valita joku virkamiesten valmistelemista vaihtoehdoista - joita he eivät edes ole valmistelleet vaan ulkoistaneet sen konsulteille - se on laiskuutta. Lisäksi virkamiesten valmistelun taakse piiloutuminen on raukkamaista. 

Helsinki uhraa siis kallisarvoista kulttuurimaisemaansa ja lähiviheralueitaan valtakunnallisille liikennetarpeille. Outoa, että tässä kohdassa onnistuu tällainen uhrautuminen, kun sitten taas vastaavasti kaupunkibulevardisaatiossa valtakunnalliset liikennetarpeet uhrataan kaupungin metropolisaatiopakkomielteelle. Ei esimerkiksi tulisi kyseeseenkään laittaa sitä läntistä Pisara-tunnelin sisäänkäyntiä vaikka Eltsun kentän parkkipaikan kohdalle? Ei, vaan pakko on pilata Eläintarhan kalliot. Minun korvaani hyväksytty Pisaran versio kuulostaa siltä kuin väitettäisiin että sormien katkaiseminen on armollisempi parannuskeino käsikipuun kuin koko käden katkaisu. Puistoja ei kuitenkaan saa kaatamattomiksi, ei, vaikka kauhakuormaajien ketjut olisi kullattu.

Suren tietenkin sitä, että helsinkiläiset menettävät virkistysalueensa vain siksi, että päättäjät eivät muuta jaksa kuin piiloutua virkamiesten selän taakse. Eivätkä ne ole mitään vain paikallisia virkistys- ja maisema-arvoja. Ne ovat pääkaupunkiaseman myötä myös kansallista kulttuuriaarteistoa. Mitä Suomesta kertoo se, että meillä on pääkaupunki, joka ei arvosta puistoalueitaan? 

Päätöksen myötä Helsinki uhraa siis kallisarvoista kulttuurimaisemaansa ja lähiviheralueitaan valtakunnallisille liikennetarpeille. Ennen tätäkään ei Helsinkiä ole maakunnissa kiitelty. Eduskunnassakin ovat hävenneet helsinkiläisyyttään, kansanedustajamme. Eikä tästäkään uhrautumisesta tulla kiittelemään, joten hukkaan menee se.

Sanovat että ei ollut valittavana parempia vaihtoehtoja mistä päättää. Kyllä olisi, kun olisi laittanut uudelleenvalmisteluun ja asettanut suunnittelulle reunaehdot, joita ei saa ylittää. Huonosti peitellylle marttyyriudelle on nimi. Sitä kutsutaan pelkuruudeksi, josta muuten ihan varmasti eivät ne kikkeläläiset ja mokkulalaiset eivät tule kiittelemään.

Minä voin kertoa, mitä marttyyriudesta seuraa. Omasta kokemuksestani. Kun yksittäinen ihminen heittäykse marttyyriksi, hän menettää itsekunnioituksensa. Kun päättäjät heittäytyvät marttyyreiksi, he menettävät kansalaisten kunnioituksen.

Kehyshiiren voittajat ja häviäjät

Häviäjiä hallituksen budjetin kehysriihessä ovat lapsiperheet, kehitysyhteistyön kautta kansainvälinen maineemme, köyhät pitkäaikaissairaat ja yleensäkin asuminen, erityisesti vuokra-asuminen ja omakotitaloasuminen: kiinteistövero nousee, asuntolainojen korkovähennysoikeus laskee asteittain 5%-yksikköä vuodessa ja pääomatulovero nousee, mikä vieritetään suoraan vuokriin. Toivottavasti sentään korkovähennysoikeuden leikkaaminen tulee laskemaan asuntojen hintatasoa edes keskipitkällä tähtäimellä, sillä korkovähennyshän on subventiota pankeille ja asunnonmyyjille.

Häviäjiä ovat myös perijät, perintöveron noustessa, mikä on ihan ok, samoin suurituloiset, mikä sekin on hyväksyttävää. Lisäksi häviäjiä ovat peruspäivärahan varassa elävät, huonokuntoiset ja vaikeasti työllistyvät työttömät, joiden tilannetta hyvinvointietuisuuksien irrottaminen indeksistä kurjistaa.

Voittaja oli ympäristö erilaisten ohjausverojen - kuten nostettavan työmatkavähennyksen omavastuun - muodossa, siksi Vihreidenkin oli mahdollista pysyä hallituksessa, ainakin toistaiseksi, polttoaineverojen noustessa ja työmatkavähennyksien pienentyessä. Lisäksi Metso-suojeluohjelmaan liitetään 13 000 hehtaaria uusia alueita, mikä ei ole aivan vähän.

Helsinki on myös voittaja, sillä sille luvattiin rakennuttaa Malmin lentokenttä ja Pisara-rata, joka tosin tuhoaa sekä Alppipuiston että Eläintarhan alueen. Jotkut keikkatyön kannusteet myös kohentuvat, asumistuen 300 euron suojaosan myötä, vaikkakin sitten työmatkavähennyksen omavastuu nousee 600:sta 750 euroon.

Hesarin pikakoosteen hallituksen kehysriihestä voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa. En tosin ole aivan sen varassa, vaan lähteenäni ovat myös Outi Alanko-Kahiluodon ytimekäs listaus plussista ja miinuksista sekä Anni Sinnemäen ja Ville Niinistön analyysit.