Isäni on demari

Isäni, joka oli vihreä jo ennen Pentti Linkolaa, on sanonut nyt ryhtyneensä sympatiseeraamaan demareita, koska heistä on tullut niin epämuodikkaita.

Ymmärrän hänen ajatuksenjuoksuaan oikein hyvin. Minun tekisi mieleni liittyä takaisin evankelisluterilaiseen kirkkoon vain siksi, että kirkko on niin poissa muodista. Ainakaan se ei ole hipster, joten kirkkoon kuuluminen voisikin olla kapinallinen, itsenäisen miehen ratkaisu.  

Jos minulla ei jo olisi vihreää jäsenyhdistystä, liittyisin Armon Vihreisiin, kannanottona puolueeseeni pesiytyneen militanttiateistisen siiven politiikkaan, joka perustuu sellaiseen perspektiiviharhaan, jossa harhaisesti samastetaan oma periaatteellisen tason epämukavuuden kokemus ja yhteiskunnallinen laaja-alainen epätasa-arvo, luullen, että oma närkästyminen jotenkin koskisi toisia. Ja sitten liittyisin evankelisluterilaiseen kirkkoon, jos ei muuten, niin jo ihan kapinoidakseni. Kirkko on punk!

Annoin kastaa lapseni evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi, vaikka itse siitä erosin 19-vuotiaana. Olen oppinut antamaan periksi havaitessani jonkun asian merkitsevän toiselle, ja pidän useimpia kristillisistä arvoista - joista suurin on lähimmäisenrakkaus - kannatettavina. Osaan kokemuksesta arvostaa esimerkiksi kirkon perhe- ja diakoniatyötä, ja jos ei kirkko sitä tekisi, se jäisi tekemättä. 

Kirkon käytännöistä vastustettavin on se, millä perusteilla se voi diskriminoida työntekijöitään yksityisasioiden perusteella, vaatiessaan jokaiselta ruohonleikkuriltaankin kirkon jäsenyyttä kun työnantajat ulkomaailmassakaan eivät saa perustaa mitään työntekijöidensä elämäntapoihin tai maailmankatsomuksiin, saati udella niitä tai kaivella tietoja rekistereistä ilman heidän omaa lupaansa. En myöskään katso armeijassa antamani juhlallisen vakuutuksen sitovan minua, koska se vannottiin jumalan nimeen. Eivät nämä kuitenkaan ole yhteiskunnallisen tason vääryyksiä, vaan lähinnä pieniä subjektiivisia kaltoinkohdelluksitulemisen kokemuksia, eikä sellaisille voi perustaa politiikkaa. 

Sitä olen useasti miettinyt, miksi monille meistä on niin vaikea hyväksyä kristinuskoa ja tunnistaa omaa kulttuurista kristillisyyttä kun suvaitsemme kaikkia muita kulttuureita. No tietysti siksi kun uskonto estää rationaalisen ja itsenäisen ajattelun, ja ateistien ajatteluun ei tietenkään mukamas vaikuta mikään ryhmän arvostuksien aiheuttama yhdenmukaisuuspaine. Jos militanttiateistien vaatimukset valtion ja kristinkirkon erottamisesta otettaisiin tosissaan, kristityiltä tulee estää pääsy kauppoihin arkipyhinä. Kantakoon mukana kirkon jäsenkorttia tai ehkä vielä helpompaa olisi tatuoida otsaan.