Miten SoTe-ja maakuntauudistus ottaa huomioon osatyökykyiset?

Juuri luin, että aspergerdiagnosoiduista vain 15% kävisi töissä (en tiedä lähdettä). Jos jostakin as-diagnosoidusta tuntuisi siltä, että olisi alisuoriutunut työelämässä, niin kyse taitaakin olla ylisuoriutumisesta, jos ylipäätään käy töissä. Osapäivätyö tai pajatoiminnan yhdistäminen voisivat toimia joillekin. Meidän maailmamme on siinä mielessä armoton, että siinä ei oikein tunneta välimuotoja 9-17 ja työttömyyden välillä. Etätyön lisääntyminen saattaa kyllä tuoda neuroepätyypillisille uusia avauksia ja mahdollisuuksia työelämään.

Nyt kun työllistäminen on siirtymässä kunnille, kunnilla on entistäkin suurempi vastuu osatyökykyisistä, joiden työllistäminen lopultakin on työllistämistä, ei sosiaalitointa tai terveydenhuoltoa. Viimeksimainittujen siirtyessä maakuntiin, kuntien ja maakuntien tulee yhdessä kehittää ratkaisut osatyökykyisten työllistämiseen.

Aiemminkin työpajatoimintaa monissa pienissä kunnissa on järjestänyt kuntayhtymä, kun kunnan omat hartiat eivät ole riittävän jykeviä. Hieman epäselväksi jääkin, mikä on työpajatoiminnan rooli tulevaisuuden sotessa ja maakunnissa. Edelleenkään kai kuntayhtymiä ei olla lakkauttamassa, ja sektorirajat ylittävä yhteistyö on mahdollista esimerkiksi ns. seinättömässä pajatoiminnassa, jossa työllistettävä sijoitetaan avoimille työmarkkinoille mutta tuettuna. Maakunta- ja SoTe-uudistuksessa tällainen sektorirajat ylittävä yhteistyö voi olla siinä mielessä kimuranttia, että osa sektoreista toimii kunnissa ja osa maakunnissa kun aiemmin kaikki oli kunnan omaa toimintaa.

Toivoisin, että kuntouttavan työtoiminnan ja työpajatoiminnan vastuut ja toimijoiden roolit määriteltäisiin em. uudistuksissa, sillä jos niitä ei määritellä, vaarana on, että kukaan ei hoida, ettei käy kuten takavuosien Myrskylässä, joka kuului Uudenmaan lääniin mutta osti palveluitaan Päijät-Hämeestä. Kun 2010 tein valtakunnallista palvelukartoitusta nuorten työpajatoiminnasta, sosiaalisesta työllistämisestä ja välityömarkkinoista, osoittautui, että Päijät-Hämeen työpaja oli Sysmässä, siis melkein Keski-Suomessa.

Soitin sitten Sysmään. "Päivää. Onko täällä näkynyt myrskyläläisiä?" "Poika, katso karttaa!" Myrskylästä Sysmään on toistasataa kilometria ilman joukkoliikenneyhteyttä, eli tekemätön paikka nuorelle mopoikäiselle, mielenterveyskuntoutujalle, autismikirjon ihmiselle tai ajokortittomalle.

Kuntouttava työtoiminta on sellaista "rosvosektorin" palvelua, jolla ei ole kotia millään sektorilla, vaan se ikään kuin putoaa sosiaali- ja työllistämissektorin väliin, ja joissakin kolmas sektori on tärkeässä asemassa, samoin yritykset, joissa kuntouttavaa työtoimintaa toteutetaan "seinättömästi". Joissakin palvelu tilataan myös kuntayhtymältä tai joltain toiselta kunnalta, jos muistetaan. Jossain tapauksessa tämä kuntayhtymä on eri maakunnan alueella tai ainakin toinen taho kuin miltä sosiaali- ja terveyspalvelut hankitaan.

Toivon siis että tulevissa SoTe- ja maakuntauudistuksissa on mietitty osatyökykyisten palvelujen kenttä: kenelle kuuluu. Entä kuka hoitaa työterveyshuollon kuntouttavassa työtoiminnassa? En ole valitettavasti aivan yltiöpäisen toiveikas. Jos kyse kerran on työllistämisestä, joka taas kuuluu kunnalle, onko siitä vastuussa kunta, jolloin olisi luontevaa, että kuntouttavan työtoiminnan työterveyshuoltoa koskisi sama, mitä on sovittu kunnan työterveyshuollosta.

Kaikki muu menee SoTe-pesuveden mukana

Hallituspuolueet ovat rakentaneet SoTe-häkkyröinnistään itselleen sumuverhon, jonka alla he voivat nakertaa kaikessa rauhassa, sillä tämän ajankohtaisen asian alle hukkuu lähes kaikki muu, aktiivimallia lukuunottamatta.



Jos vielä ei ole ollut selvää, niin nyt viimeistään: politiikassa ei ole olemassakaan yhtään täysin vastuullista ja pitkäjänteisesti toimivaa puoluetta, kun toiminnan päämoottorina on aina kannatuksen maksimointi ja ehkä jo seuraavan hallituskoalition mahduttaminen (ja sinne mahtuminen). Mihinkään muuhun johtopäätökseen on vaikea tulla kun katselee sitä myötämielistä hymistelyä, jolla molemmat omaa sydäntäni lähinnä olevat puolueet - Vihreät ja Vasemmistoliitto - olisivat valmiita vastaanottamaan maakuntauudistuksen, joka jää jäljelle jos SoTe kaatuu. Pitää olla todella uskollinen puolueen soturi, jotta tämän voi itselleen perustella.



Viis sitten siitä, että tämä maakuntamalli myös merkitsee esimerkiksi ympäristöhallinnon alasajoa, TE-toimen alasajon lopullista virallistamista, pelastustoimen ja työsuojeluvalvonnan karkaamista ties minne. Mutta ei niistä kai väliä, jos pitää valita pienempi paha ja tässä tapauksessa pienempi paha on maakuntien Keskusta kuin kaiken yksityistämistä ja myymistä valmisteleva Kokoomus. Sen ryöstön vastuuttomuudesta tässä lienee turha mainitakaan, miten kunnat tässä manööverissä tehdään virkaheitoiksi, kykenemättömiksi hoitamaan niille sälytettyjä tehtäviä, rosvotaan kuntayhtymien omaisuus ja valmistellaan kultaisia orsia keskustasatraapeille.


Tässä viherpunamullan valmistelumanööverissä, jossa tarkoituksena on jättää Kokoomus vaille kavereita, näköjään kaikki on kaupan. Vaikka kuinka olisi kansakuntamme kohtalonkysymys varmistaa, että kokoomus ei pääse muodostamaan seuraavaa hallitusta, ei pekkaroinnille ja sipilöinnillekään pidä tässä vaiheessa antaa löysää eteen.

Sallitut ja kielletyt uskomukselliset silmälasit

Ulkoministeri Timo Soini (sin.(PS), room. kat.) oli virkamatkallaan osallistuessaan Elämä ensin -mielenosoitukseen hermostuttanut Soinin varmaankin tarkoittamat "fillarikommunistit". Ja hermostuivathan he toki aiheesta: jos ei valtiosihteerin kuvatwiittaus ulkoministerin kanssa ole julkinen irtiotto valtion virallisesta, naisten ihmisoikeuksia kunnoittavasta linjasta, niin mitä se sitten on? Lisäksi tässä on kummastuttanut hallitustovereiden vain näön vuoksi tapahtuva ulkoministerin harjaaminen.

Ulkoministeri edustaa Suomea maailmalla, ja siinä tehtävässä ei ole mahdollisuuksia henkilökohtaisiin irtiottoihin. Soini tietenkin tietää että hänellä on kuitenkin tähän varaa, sillä Kepu ja Kokoomus haluavat vielä maakuntasotensa maaliin, ja sulkevat silmänsä tämän epäpyhän lehmänkaupan takuumiesten törttöilyille, kuten uuninpankkopoika Saku Timonen onkin huomauttanut, ja kyllä hän kehtaa.

Pääministeri Juha Sipilä - itsekin uskovainen mies - antoi eilen hallituksen esityksen "ministerin juhlallisesta valasta ja vakuutuksesta", joka valtioneuvostoon valittujen olisi esityksen mukaan määrä antaa. Siinä vannotaan Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa nimeen. Tämä myös alkoi hiertämään tätä samaa porukkaa - jota Sipilä ei kuitenkaan nimitä fillarikommunisteiksi - siinä määrin että joitakin tässä häiritsee enemmän se, että Sipilä vaatii jumalan nimeen vannomista kuin se, että Sipilä on jo rikkonut julkisesti antamansa valan, jossa sanotaan paljon muutakin. Siinä sanottiin myös mm. että "minä ministerin tehtävässäni noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi".

20-vuotiaana minua häiritsi armeijassa kirkosta eronneena kun kirkottomien sotilasvalan korvaavassa juhlallisessa vakuutuksessakin vannottiin jumalan nimeen "Ja Jumala minua siinä auttakoon". Katsoin, että tämä vakuutus ei sido minua. Tuosta on kuitenkin jo 27 vuotta, ja olen päässyt siitä yli. Soisi myös fillarikommunistien pääsevän tuosta vaiheesta eteenpäin, ja näin sanoo 47-vuotias fillarikommunisti.

Vähän siis perspektiiviä, kiitos, jos julkinen kristinusko hiertää enemmän kuin kelvoton Sote-uudistus, joka vieläpä aiotaan toteuttaa petoksella julkinen lupaus pettäen ja perustuslakiin pyllyä pyyhkimällä.

Soinin viittaamat fillarikommunistit ovat usein ateisteja. Ehkä siihen hän viittaakin tällä sinänsä soikealla termillään, onhan kommunismi yksi ateismin ilmentymä. Nyt on tullut osoitettua, että fillarikommunistien ateismi on usein tunnustuksellista ihan siinä missä ulkoministerin (room. kat.) tai pääministerin (laest.), ja on muitakin maailmankatsomuksesta aiheutuvia sokeita pisteitä kuin soinilainen teekutsuliike ja sipiläläinen munjakavereidenrahat-lestadioismi.

Kuvassa oleva mies on fillarikommunisti (fil.)

Kuinka vanhuksista hankkiudutaan eroon Sote-uudistuksessa

Kuten Seuran blogisti Jussi Korhonen erittäin osuvasti kiteytti, hallituksen sulle-mulle -politiikassa jokainen puolue sai jotakin, samantyyppisesti kuin Jukka Virtasen suomennuksessa Hanna ja Niilo laulusta Havana Gila. Kun PerSut saivat nuivan maahanmuuttopolitiikkansa, Keskusta on Niilo, joka sai maakuntasatraappinsa. Kokoomus on sitten Hanna, joka sai markkinat yksityisille terveydenhoitoyrityksille. Samalla se sai myös työpaikkoja politiikkaan kyllästyneille kokoomuslaisille, kuten tiedämme Männistön Lassesta ja Turusen Joonaksesta, josta ei vielä tätä ennen oltu kuultu politiikkona, mutta nyt hänet tulemme tuntemaan liiketoiminnan kehityspäällikkönä. Nyt he vievät politiikkoina hankkimansa sisäpiiritiedon siitä, miten kilpailutus kunnissa tullaan Sote-uudistuksessa järjestämään, mukanaan Mehiläiseen aivan samoin kuin Laura Räty Terveystaloon. Tieto ei mene hautaan, mutta vanhukset menevät, ainakin mikäli se Mehiläisestä riippuu.

Mitä tämä järjestäminen sitten Sote-uudistuksessa on? Kun Keskusta sai maakuntansa, sen käsiin siirrettiin sellaista valtaa, joka aiemmin kuului sellaisille kunnille, joissa ei ollut keskustaenemmistöä. Terveyspalveluista (sosiaalipalveluista ei edelleenkään olla puhuttu oikeastaan mitään, eikä puhutakaan, koska ne eivät kiinnosta porvaripuolueita ja ne pyritään lakaisemaan maton alle) päätettäessä valtaa siis tulee keskittymään uusiin elimiin, maakuntiin, mikä muuten on sen porvarihallituksen periaatteen vastaista, että byrokratiaa pitäisi karsia.

Kun maakuntatasolla järjestetään terveyspalveluita, tässä kilpailussa suuret jyräävät, sillä maakunta on tilaajana niin suuri yksikkö, että tähän volyymivaatimukseen eivät pienet pysty vastaamaan. Suuret toimijat - sellaiset kuin Mehiläinen ja Terveystalo - jyräävät pienet jalkoihinsa, eikä tämän ymmärtämiseen tarvitse edes kaivaa Marxin kapitalismin kritiikkiä naftaliinista. Suuret toimijat myös pyrkivät ostamaan pienempiä yrityksiä ihan kuten missä tahansa liiketoiminnassa.

Näin kävikin Mehiläisen, alansa jättiläisen, ostaessa mm. kuntoutus- ja muita hoivapalveluita tuottavan Mainio Vireen kesällä. Kun yrityskaupasta ei ollut muste ehtinyt kunnolla kuivumaan, alle 4 kuukautta sen toteutumisen jälkeen Mehiläinen antoi työvuorosuunnittelua koskevan ohjeistuksen tytäryrityksekseen siirtyneelle Mainio Vireelle (vai pitäisikö suomen kielioppisääntöjen mukaan taivuttaa Mainiolle Vireelle), jonka mukaan hoivakotien hoitajien työtunteja vähennetään. Toisin sanoen, samasta työmäärästä pitää selviytyä entistä pienemmässä ajassa. Tämä voi toimia terveydenhuollon tukipalveluissa, mutta ei suorittavassa portaassa.

Tähän ilmeiseen epäsuhtaan ehtikin jo kiinnittämään huomiota sosiaalineuvos Veikko Simpanen, joka Demokraatti-lehdessä vaati yksityisiä palveluntarjoajia julkisuuslain alaisiksi Sote-uudistuksen yhteydessä.  https://demokraatti.fi/tata-puhetta-ei-ole-ennen-kuultu-yksityiset-soteyritykset-julkisuuslain-alle/

Tietenkään vanhustenhuoltoon ei ilmesty suorittavia käsipareja tyhjästä, eikä niitä ainakaan ilmaannu, jos samanaikaisesti vähennetään hoitajamitoitusta ja vielä tiukennetaan työvuorosuunnittelua, jolloin hoitajat nääntyvät työtaakkansa alle ja vanhukset jätetään mätänemään sänkyihinsä. Tämä lienee ollutkin Sote-uudistuksen tavoite: vähentämällä hoitajamitoitusta ja tiukentamalla työvuorosuunnittelua, saadaan kyllä aikaan tehoa, mutta hoitoalalla tehokkuus ja laatu tuppaavat korreloimaan negatiivisesti. Mutta ei hätää, sillä Mehiläinen auttaa, sillä sen osake kannattaa, ja niin se kannattaakin, kun samanaikaisesti nostetaan hoidon hintalappua. Mehiläisellä on käytännössä avoin piikki mädännyttää vanhukset sänkyihinsä ja polttaa hoitajat karrelle, ja palkita sen johtoon palkkiovirkoihin päässeet entiset kokoomuskyvyt avokätisesti tästä heitteillejätöstä. Tämän kaiken sivutuotteena tullaan samalla hoitaneeksi vinoutuva huoltosuhteemmekin kuntoon. 

Ylen uutisjutun Mainio Vireen työvuorosuunnittelusta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Kuka kusi kenen aamiaismuroihin

Parisen vuotta sitten bloggasin erään helsinkiläisvaltuutetun Facebook-seinällä käydyn keskustelun innoittamana, tai oikeammin siitä hermostuneena. Siinä keskustelussa muistini mukaan vallitsi varsin yksimielinen mieliala, joka muistutti lynkkausta. Keskustelussa, joka koski sanomalehtien laatikkojakelua, ei hirveästi löytynyt myötämielisyyttä aamulehtien laatikkojakeluun, sille, että tiedonsaanti sellaisella tavalla, joka huomioisi vastaanottajansa tarpeet (kaikki suomalaiset eivät todellakaan ole digitalisoituneet siinä määrin että etätyöhön perustuva hajauttaminen olisi mahdollista, kun ei edes sanomalehden selaaminen tabletilla onnistu), olisi sellainen kansalaisen perusoikeus, jota pitäisi verovaroin subventoida.

Bloggaukseni, jossa sanoin tuollaisen keskustelun vahvistavan cityvihreisiin liittyviä ylimielisiä mielikuvia, hermostutti tuolloin kyseisen valtuutetun, vaikka kirjoitin hänen nimeään mainitsematta. En halunnut nostattaa häntä tikunnokkaan, vaan tarkoitukseni oli muistuttaa siitä, että on kaikkien vihreiden, myös helsinkiläistenkin etu, jos puolue kasvaa, ja kasvupotentiaalia on enemmän maakunnissa kuin suurissa kaupungeissa, eivätkä tällaiset lynkkauskeskustelut hyvää tee sille kasvupotentiaalille. Myönnän kyllä, että minun oli vaikeuksia pysyttäytyä asiassa, mutta päättäjältä tätä on voitava aina vaatia.

Enhän nyt halunnut kusta puoluetoverin aamiaismuroihin, mutta hän selvästikin menetti malttinsa, ja totesi, että hänen aamiaismuroihinsa tullaan kusemaan, vaikka kai täysi-ikäinen päättäjä on vastuussa omista sanoistaan ja oman sosiaalisen mediansa moderoimisesta eikä ole vastuullista luovuttaa sitä mellakoivien kansalaisjoukkojen käsiin. Ne sanat voivat herättää ajatuksia ja reaktioitakin, mikä pitäisi tietää, jos politiikka-nimiseen leikkiin lähtee.

Nyt kyseinen helsinkiläisvaltuutettu on silmin nähden jälleen hiiltynyt - käsittääkseni jostain pääministeri Sipilän hajauttamislausunnosta, jossa tämä oli siteerannut olemattomia hajauttamista puoltavia tutkimustuloksia - ja tullut samalla kusaisseeksi maakuntavihreiden aamiaismuroihin. Kai se olisi tärkeää jaksaa pitää vihreää lippua korkealla maakunnissa, vaikka tällaiset kirjoitukset antavat näkyvää aineistoa, jonka perusteella vihreitä voi syyttää ylimielisiksi ja city-keskeisiksi. Aineistoa, joka karkoittaa puoluevalintaansa arpovat maakuntien vaaliteltoilta. Ja sitten pitäisi jaksaa osata perustella niillä teltoilla, miksi Vihreitä kannattaa tästä huolimatta äänestää. Kiitos tästä korvaamattomasta vaalivetoavusta, ja tämä siitä hyvästä, että minä ja moni muukin on tehnyt vaalityötä helsinkiläisten ehdokkaiden eteen.

Tärkeää on raitiovaunujen vuoroväli ja stadilaisten etäisyys synnytyssairaalaan, kuten todettiin puoluetoverini Silja Keräsen mainiossa vastineessa Hannu Oskalan tuoreeseen kirjoitukseen, jonka sisältö sinänsä voisi olla paljolti asiaa, kunhan vain siinä pysyttäydyttäisiin kiihkeältä kärjistämishalulta:

"Kaupungeissa on koulutus, työpaikat, talouskasvu ja tulevaisuus. Kainuussa on kylmää, metsää ja eläkeläisiä" (suora sitaatti)

Stadissa vielä asuessani en käsittänyt, mistä kumpuavat puheet helsinkiläisestä ylimielisyydestä. Arvostin tuolloin poliitikkoja - kuten Jan Vapaavuorta - jotka uskalsivat rehellisesti olla Stadin asialla ilman tarvetta mielistellä muita kuin potentiaalisia äänestäjiään, sillä kotiinpäinvetämisen jalo taito osataan kyllä muuallakin. On Stadikin alue, oikeastaan oma maakuntansa.

Vaikka sen verran tajusin ummikkostadilaisenakin valtakunnallistumisen olevan kohtalonkysymys, että äänestin Länsi-Helsingin Vihreiden edustajana varapuheenjohtajistoon aikanaan yhden helsinkiläisen lisäksi siuntiolaista ja jyväskyläläistä, huolimatta silloisen toiminnanjohtajan vahvasta suosituksesta antaa kaikki äänet oman piirin ehdokkaille.

Voi voi, Hannu. Tarkoituksesi oli kai ärhäkän oppositiopolitiikan - jota minäkin kannatan - nimissä tölväistä Keskustapuoluetta, mutta maakunnissa asuu muitakin kuin keskustalaisia ja heidän kannattajiaan. Tämä satoi suoraan Keskustapuolueen laariin, joka kannattajineen vain saa tällaisesta lisää vettä myllyyn.

Mitäs jos Oskala olisikin tyytynyt kirjoittamaan em. sitaatistaan vain ensimmäisen lauseen? Mitäs jos keskityttäisiin Helsingin vahvuuksiin Kainuun heikkouksien sijasta? Olisi ehkä riittänyt vaatia sitä todistustaakkaa Sipilältä ja jättää tämän todisteluvaatimuksen ulkopuolelle maakunnissa eläjät. Jotka kaikki eivät ole maalaisia. Joista aika moni pyörittää kasvukeskusten asukkaiden peruspalveluita.

Minun maailmankuvassani heikkoja autetaan, sillä vahvat pärjäävät omillaankin. Sitä sanotaan lähtökohtien tasa-arvoistamiseksi, josta aluepolitiikka on vain yksi erityistapaus. Ei Keskustapuolueelle kannata jättää siihen yksinoikeutta.

Silja Keräsen mainion blogin, jossa linkataan myös Hannu Oskalan blogiin, voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Mitä tehdä vaalipiireille?

Vaalipiirit johtavat tiettyyn kasvokkaisuuteen, ja siitä seuraa vastuu: kun äänestäjäjoukko on edes jotenkin rajattu, tällöin on edes teoriassa mahdollista se, että äänestäjät kuuluvat samoihin viiteryhmiin päättäjänsä kanssa, jopa voivat tavata häntä, sillä eihän kukaan joka paikkaan ehdi ainakaan säännöllisesti.

Vaalipiirit voi nähdä esteeksi koko maan tasapainoiselle kehittämiselle tai siis kokonaisuuden edut voivat hämärtyä paikallisten silmälasien läpi tarkasteltuna. Maan tasapainoisen kehittämisen rumempi nimitys on aluepolitiikka, kokonaisuuden etujen ymmärtämisen taas keskittäminen.

Kotiin päin osataan vetää muuallakin kuin maakunnissa, onhan Helsinki oikeastaan oma maakuntansa, niin kuin epämaakunta Uusimaakin - joka oikeastaan on sekoitus Etelä-Hämettä ja ruotsinkielistä rannikkoa - jos ei muuten, niin varmistamassa sen, että yhden kaupungin metropolipöhö ei ahmaise koko seutukuntaa. Vaalipiirit mahdollistavat ja miltei aiheuttavatkin kotiinpäinvetämisen. Siitä ei kuitenkaan kannata yksipuolisesti minkään puolueen sanoutua irti, sillä joka tapauksessa siltarumpupoliitiikka elää ja voi hyvin.

Politiikka on eräänlainen matriisiorganisaatio: jos puolue on yksi ulottuvuus, vaalipiiri on toinen. Ei ole mitenkään sanottua, että omat edut tulisivat aina parhaiten ajetuksi sen puolueen toimesta, jota omassa vaalipiirissä äänestäisi, ei sen paremmin valtakunnanpolitiikassa kuin paikallisestikaan esimerkiksi työssäkäyntipaikkakunnalla. Näin on ainakin paikallisten palveluiden osalta. ja paikallinen on henkilökohtaista, ja henkilökohtainen on poliittista.

Tämä pohdinta viime kädessä palautuu siihen, miten eduskunnan tehtävät nähdään. Eduskunta joka tapauksessa säätää lakeja, ja kaikilla laeilla on paikalliset seurauksensa, jotka Arkadianmäellä helposti unohtuvat, kun yritetään vastuullisesti valvoa kokonaisuuden kehittämisen etua, ja nämä kokonaisuuden edut näyttäytyvät hyvin herkästi numeroina ja tilastoina. Niiden takana on kuitenkin ihan oikeita ihmisiä, joilla on ihan oikeita huolia: huolia oikeuksiensa toteutumisesta, huolia palveluiden saatavuudesta, huolia toimeentulon riittävyydestä.

Eivät vaalipiirit ole mitenkään yksiselitteisiä äänestäjän identiteetin kannalta ainakin sikäli kun se on kiinnittynyt paikallisuuteen, äänestäjäthän muuttavat maakunnista ja vaalipiireistä toisiin, suuriin kaupunkeihin töiden ja opiskelujen perässä, mutta päinvastaistakin liikettä on nähty. Ihmiset mieltävät itsensä ties kuinka monennen polven pohojolaisiksi tai ovat sudeettikarjalaisia tai -helsinkiläisiä, ja identiteettejä voi olla moninaisia, vähän kuin vaikka Suomessa syntyneellä toisen polven maahanmuuttajalla.

Toki alueellinen rajaus on vain yksi mahdollisuus; toinen mahdollisuus voisi olla jonkin viiteryhmän - kuten vaikka ammatti-tai harrastuskunnan, mihin itse kukin nyt haluaisikin itsensä identifioida - mukainen rajaus, mutta tämä taas hakkaisi kiveen korporatismin. Joskus voisi myös olla mahdotonta valita, rekisteröityisikö luonnonsuojelijaksi, julkisen hallinnon työntekijäksi vai kulttuuri-ihmiseksi, perheenisäksi vai sosiologiksi, ja tällöin tultaisiin helposti tilanteeseen, jossa esimerkiksi perheenisä-minun intressit voisivat olla ristiriidassa palkkatyöläisidentiteettini kanssa.

Säilyttäisin siis vaalipiirit, vaikka varmaan niitä rajoja voisi paikoin tarkistella. Jos asutaan yhdessä vaalipiirissä ja tehdään töitä toisessa, silloin saattaisi haluttaa voida vaikuttaa molempien vaalipiirien asioihin. Voisi olla paikallaan, että äänestäjä voisi itse päättää, minkä vaalipiirin äänestäjäksi hän haluaisi rekisteröityä. Toinen tapa kehitellä joustavampaa vaalipiirimallia voisi olla se, että hänen äänensä voitaisiin jakaa niiden vaalipiirien kesken, joissa hän haluaa vaikuttaa.

Politikointia ihmisten terveydellä

Kuntien terveyskeskuslääkäreillä on läheteliipaisinsormi toisinaan aika herkällä. Näin on kahdestakin syystä: ensinnäkään ei tietenkään puolentoista lääkärin kunnallisessa terveyskeskuksessa osata tehdä paljoakaan, hyvä kun katetrin saavat vaihdettua. Toiseksikin: erikoissairaanhoitoon lähetetty potilas on pois rasittamasta kuntataloutta, tai näinhän sitä voisi äkkiseltään luulla.

Vaikka kunnat maksavatkin oman osuutensa erikoissairaanhoidosta kuntayhtymien kautta, ei maksuosuus vielä parin potilaan aiheuttamasta satunnaisvaihtelusta vielä ratkaisevasti hetkahda, verrattuna siihen, että sitä samaa potilasta pitäisi toistuvasti pallotella terveyskeskukseen, jossa hänelle tarjottaisiin aina vaan eioota. Toistuvat, turhat perusterveydenhuollon käynnit tulevat herkästi kalliimmiksi kuin yksi käynti sinänsä kalliimmassa erikoissairaanhoidossa.

Sote-uudistuksella olisi mahdollista ratkaista tämä kohtaanto-ongelma, josta on tullut kuntataloudellinen ongelma. Mutta ei, kun Kepun piti saada satraappinsa ja Kopun valinnanvapaus, siis ei asiakkaan, vaan palveluntarjoajan. Eikä edelleenkään tässä olla puhuttu sosiaalipalveluista mitään. Tämä on sikäli aivan pälliä, että erilaisiin vaativiin kuntoutuspalveluihin liittyy sosiaalipalveluita: Kela maksaa, ja mukana on esimerkiksi lastensuojelua ja/tai vammaispalveluita.

Sote-uudistuksessa toinen käsi ei tiedä, mitä toinen tekee, vaikka nimenomaan näiden käsien koordinaatioon olisi nyt tarjolla it´s now or never -tsaanssi. Mikä on kunnilta pois, kaatuu jollekin muulle, oli sitten kuntayhtymä, maakunta tai valtio. Kun hallitus nostattaa terveyskeskusmaksuja, minkä seurauksena pienituloiset eivät hakeudu hoitoon ajoissa - jos koskaan - perusterveydenhuollossa hoidettavissa oleva vaiva kroonisoituukin erikoissairaanhoidolliseksi.

MTV:n uutisjutun aiheesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.