keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Miksi Vihreiden kannatuspotentiaali ei realisoidu?

Miksi vihreiden arvojen kannatuspotentiaali ei realisoidu puolueen kannatukseksi vaaleissa? Pääongelmana lienee paradoksaalisesti se, että meillä on seinät niin leveällä, jolloin jokaisen ajaessa omaa lemppariasiaansa, monilta hämärtyy henkilökohtaisten tavoitteiden ja suurien asioiden välinen ero, ja tuolloin se ei voi olla äänestäjällekään selvä. Ja kun me olemme tarjonneet luontevan toimintaympäristön kaikenkarvaisille yhden asian liikkeille, tästä on seurannut tietty fanaattisuus, ja fanaattisuudesta seuraa ajoittaisia lipsahduksia, esimerkiksi sellaisia, joissa on marisätkä ollut mukana.

Muina syinä vihreiden vierastamiseen tulee mieleen se, että monelle kaupunkivihreälle luonnonarvot eivät ole suinkaan itsestäänselviä sekä se, että emme vetoa enemmistöön ajaessamme vähemmistöjen asiaa. Tämä on pitkälti argumentatiivinen ongelma, kuten on sekin, että me suuntaamme katseemme tulevaisuuteen, kun taas identiteetit rakentuvat suhteessa historiaan. Toinen, osittain edellisen kanssa rinnakkainen ongelma on se, että me vetoamme älyyn ja aliarvostamme tunnetta, puhumme, muttemme osaa kuunnella ja rakastamme puheaktiteoriaa vähän liiankin kiihkeästi. Kyllä, sanat voivat olla tekoja, mutta sitä miettiessämme persut ovat ehtineet jo kiertämään aika monta toria.

Koska arvostamme niin kovasti älyllisyyttä, meidän luulisi myös argumentoivan älyllisesti ja loogisesti. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, tarkastellessa monien kiihkeää suhdetta esimerkiksi ydinvoimaan, geenimanipulaatioon, kristinuskoon ja ympärileikkauksiin, jolloin suunnilleen kaikki paha pannaan näiden syyksi, avioeroista alkaen. Itseironia meiltä kyllä onnistuu, itsekritiikki huonommin. 

Yksi erityisesti Vihreitä koskeva ongelma on se, että emme onnistu pitämään kiinni aktiiveistamme. Aivovuoto siviilielämän puolelle on suuri, ehkä siksi, että aktiivimme ovat tottuneet elämän projektiluontoisuuteen. Meillä on ylikorostuneina tutkijoita ja kansalaisjärjestöpolitrukkeja, joille koko elämä on projektia, ei jatkumoa.  

Kuten Mikko Särelä huomautti, meillä ei ole taustalla ammattiyhdistyksiä tai säätiöitä perinteisempien puolueiden tavoin. Vaalikampanjoiden käymisessä mainostaminen on tullut yhä korostuneemmaksi; tosin netti tarjoaa ilmaisen sissimarkkinoinnin keinoja, mutta vaikka meillä pitäisi olla sen osaamista, eipä tämä näy oikein kannatuksena, koska sosiaalisessa mediassa vaihto tapahtuu joko samanmielisten hymistelynä suljetuissa kuplissa tai sitten kilpahuutona.

Koska me Vihreät olemme niin fiksua väkeä, osaamme kyllä puhua paljon siitä, kuinka me muka olemme oppiva organisaatio. Ei sellaisia olekaan. Organisaatiot koostuvat ihmisyksilöistä, ja kaikesta koulutuksesta huolimatta, sorrumme aina samoihin vihreisiin. Eikun virheisiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti