Uskonto on osa yhteiskuntaa, ei päinvastoin

Kun uskontoministeri Räsänen on huolissaan siitä, että tulevassa lukiouudistuksessa uskontotuntien määrä on vähentymässä, hänen ei tarvitse olla huolissaan, sillä yhteiskuntaopille ollaan varattu lisätunteja. Toki vieraiden kulttuurien ymmärtämisessä auttaa näiden uskontojen ymmärtäminen, mutta ei se ole Räsäsen huolenaiheena.

Esimerkiksi Syyriaa terrorisoiva Isis on yhteiskunnallinen ilmiö ensisijaisesti, eikä tarvitse olla marxilainen ymmärtääkseen, että uskonto on - tässä tapauksessa - päällysrakenne. Sama pätee törppömedioiden yleisesti jakamaan huoleen militantista islamista, joka on syrjäytymisen heijastumaa. Uskonto ei siis ole syrjäytymisen syy, vaan uskonnollisuuden saamat radikaalit ilmenemismuodot sen heijastumia.

Uskonto voi olla selittävä tekijä ja motivaattori ihmisten toiminnalle, mutta ei perimmäinen syy. Uskonto on yksi kulttuurinen ilmenemismuoto, mutta vain yksi, ja kulttuuri on yksi yhteiskunnallisista instituutioista, mutta vain yksi; tosin siihen kuuluvat myös kyseiselle yhteiskunnalle tyypilliset normit ja uskomukset, joita on paljon muitakin kuin uskonnollisia, vaikka uskonnolliset normit onkin usein sisäistetty ja yleistetty maallistuneiksi normeiksi. Hyvä esimerkki tästä on protestanttinen etiikka.

Peräänkuuluttaisin siis lukutaitoa syiden ja seurauksien erottamiseksi, aloittaen uskontoministeristä. Aivan kuten yhteiskunta ei ole osa jalkapalloa - paitsi Brasiliassa, ei se myöskään ole osa uskontoa, ei edes Afganistanissa, Israelissa tai Iranissa. Sielläkin ihmiset elävät, rakastavat ja tekevät työtä yhteiskunnallis-poliittisten järjestelmien vaihtuessa.

Uutisen lukiouudistuksesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

 

Ehdotan Nobelin rauhanpalkintoa Daniel Barenboimille

Vaikka ihmishengen arvo on vakio, olen täysin turta Lähi-Idän tapahtumiin. Lähi-Idän tilannetta kuvaamaan sopii vanha satu pojasta, joka antoi niin monta kertaa väärän hälytyksen "susi, susi", että kun lopulta tuli oikea susi, kukaan ei enää viitsinyt kuunnella. Ja susi söi pojan. Lurps.

En usko, että Israel-Palestiina –sotkuun löytyy poliittista ratkaisua. Jos toivoa on, panen sen kansalaisyhteiskuntaan. Ainoa tapa lopettaa keskinäinen vihanpito ja kyräily on oppia näkemään vastapuoli ihmisinä, yksilöinä. Olen varovaisen optimistinen lisääntyvien kontaktien ja hyvien käytänteiden levittämisen suhteen ja ehdottoman kyyninen ja negatiivinen sen suhteen, että poliitikot kykenisivät saamaan aikaan alueella yhtään mitään. 

Alue, jota sekä israelilaiset että palestiinalaiset vaativat, pitäisi antaa kroonisesti impotenteilta poliitikoilta YK:n hallintaan ja samanaikaisesti myöntää seuraava Nobelin rauhanpalkinto israelilaisargentiinalaiselle muusikolle Daniel Barenboimille, joka nostettaisiin valtion seremonialliseksi johtajaksi. Barenboimin tehtävänä olisi omalla ammatillisella toiminnallaan lisätä dialogisuutta ja välittää humanismia.

Vuonna 1942 syntynyt Daniel Barenboim on aikamme merkittävimpiä muusikoita ja humanisti, joka on systemaattisesti omassa ammatillisessa toiminnassaan ottanut kantaa. Barenboimin viesti on se, että on olemassa asioita, jotka ylittävät kansallisuuksien, kulttuurien ja uskontojen väliset rajat. Yksi tällainen asia on luonnollisesti musiikki. Musiikki ei vain ylitä rajoja, mutta se voi myös rakentaa siltoja näiden rajojen yli. Tällaisessa sillanrakennustyössä Barenboim on onnistunut itsepäisyytensä ja idealisminsa ansiosta, ja tästä tunnustuksena hänelle on ensimmäisenä Israelin kansalaisena myönnetty Palestiinan kunniakansalaisuus.

Eikä tässä kaikki. Nyt hänelle on myönnetty varsinainen kansalaisuus. Barenboim on esimerkki siitä, että palestiinalaiset ja juutalaiset ovat toisistaan pääsemättömissä; kuten hän itse sanoo, he ovat joko siunattuja tai kirottuja joutuessaan elämään toistensa kanssa, ja hän itse pitää tätä siunauksena.

Israelissa ei toisen maailmansodan jälkeen oltu esitetty lainkaan Wagnerin musiikkia, koska siihen liitetään vahvoja natsikonnotaatioita. Ei kuitenkaan ole Wagnerin vika, että Hitler diggaili hänen tuotantoaan. Näin ajatteli myös Barenboim, kun hän äänekkäistä protesteista huolimatta mursi tabun ja esitti konserttinsa ylimääräisenä Wagneria. Wagnerin aikana noin 50 poistui konsertista, mutta jäljelle jäänyt tuhatpäinen yleisö juhli äänekkäästi. 

Barenboim ajattelee aivan oikein, että kanssakäyminen vähentää ennakkoluuloja. Näitä alueella syvälle pesiytyneitä ennakkoluuloja hälventämään hän perusti 1999 West-Eastern Divan Orchestran, jossa soittaa muusikoita eri Lähi-Idän maista, kriteerinä musikaalisuus, ei uskonto, kieli, kansallisuus, ihonväri tai kulttuuri. Kun Barenboim ei itse pidä orkesteria ekspliittisesti poliittisena kannanottona, se on kansalaistoimintaa ja sellaisena todellista elämänpolitiikkaa. Hän itse luonnehtii orkesteriaan ihmislaboratorioksi, jonka opetuksia voi soveltaa minne tahansa. West-Eastern Divan opettaa, että ihmisyyden ja musiikin yhdistävä voima on suurempi kuin kulttuurin, kielen, uskonnon tai rodun erottava voima. 

En ole sionisti tai antisionisti. Kannatan rauhaa. Jutun - jossa Barenboimilla on väärä syntymävuosi - Barenboimin saamasta Palestiinan kansalaisuudesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Julkistin ehdotukseni alunperin 4 vuotta sitten, ja uudistan sen nyt. 

Facebook yhdistää ja jakaa

Olen välttänyt ottamasta kantaa siihen, mitä Ukrainassa ja Israelissa tapahtuu näinä päivinä, sillä on kai nyt selvää, että sodasta ja kansanmurhasta ei voi olla kuin yhtä mieltä. Ulkopuolisin silmin voi näyttää siltä, että olisin valinnut puoleni, mutta valintani on helppo: olen siviilihenkien, lapsien ja yleensäkin ihmishenkien puolella.

Voisin toki olla ottamatta mitään kantaa siihen, mitä Ukrainassa ja Israelissa tapahtuu, koska tiedän, että kaikki eivät pidä siitä, mitä jaan sosiaalisessa mediassa. Olisi vastuunpakoilua väittää, että välittämäni aineisto ei olisi valikoitua ja sikäli ei edustaisi mielipiteitäni, mutta joka tapauksessa, ihmisenä katson, etten voi vaieta, ja silloin kun en katso tietäväni asiasta tarpeeksi, voin sentään jakaa. Minä en voi sille mitään, jos se maailma, jota jakamani aineisto kuvaa, näyttää rumalta, sillä se on ruma.

Joskin Facebookia voi käyttää verkostoitumistyökaluna ja sen avulla voi pitää yhteyttä kaukaisempiin - niin tuntemisasteeltaan kuin maantieteelliseltä sijainniltaan - tuttaviin, kyllä se myös erottaa. Facebook voi näyttää vähemmän tutuista, jotka kuitenkin on tullut hyväksyttyä Facebook-kavereiksi, sellaisia puolia, joita olisi mieluummin tietämättä, jolloin se voi yhdistämisen sijaan rakentaa eroja sellaisten ihmisten välille, joiden kanssa haluaisi tulla toimeen.

Ei sen näin kuitenkaan tarvitsisi olla. Erilaisia mielipiteitä mahtuu maailmaan, eivätkä vihollisen viholliset ole ystäviä, välttämättä. Muutenkaan en usko maailmaan, joka koostuu hyvistä "meistä" ja pahoista "heistä", eikä kukaan kanna vain heikäläisten ominaisuuksia, puhumattakaan pahoja. Erojen sijaan pitäisi korostaa yhtäläisyyksiä erilaisten ihmisten välillä, ja ihmiset nyt vaan sattuvat kuulumaan monenlaisiin ryhmiin, joista jotkut jäsenryhmät sattuvat olemaan sellaisia viiteryhmiä, joihin ihminen samastuu.