Näytetään tekstit, joissa on tunniste Veronmaksajien keskusliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Veronmaksajien keskusliitto. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. tammikuuta 2020

Populistit, porvareiden hyödyllisiä idiootteja

Jotkut ovat ilkamoineet sosiaalisessa mediassa jakamalla tällaista kuvaa.

Kysyisin, haluavatko nämä tämän kuvan jakajat kehnosti valmisteltuja lakeja, sellaisia kuin aktiivimalli, jolle ei ehditty tekemään - tai haluttu tehdä - kunnollista vaikutusarviointia. Ei ehditty, tai haluttu, koska kunnollisten avustajien sijaan kuunneltiin EK:n lobbareita.

Mitä vähemmän ministerien tukena on avustajia, sitä enemmän he ovat lobbaajien armoilla. Ja tämä taas tarkoittaa sitä, että yhä pahemmin ne, joiden pitäisi tulla kuulluiksi ja joiden tilannetta lainsäädännöllisin keinoin pitäisi parantaa, jäävät jalkoihin tai peräti unohdetuiksi. Nimittäin päätöksentekoon liittyy sellainen paradoksi, että ne, jotka ovat jo muutenkin saaneet etunsa ajettua, huolehtivat vastedeskin, että niitä kuunnellaan. Siis nämä Autoliitot, MTK:t, Veronmaksajien keskusliitot, Suomen Yrittäjät ja Elinkeinoelämän keskusliitot.

Jos siis haluaa huonosti valmisteltuja lakeja, niin kaikin mokomin sitten vaan kauhistelemaan sitä, kuinka 11 miljoonaa humpsahtaa lakien valmistelutyöhön. Se on huomattavasti vähemmän kuin mitä esimerkiksi kunnat menettivät KiKy:n vaikutuksesta; pelkästään vuonna 2018 115 miljoonaa Kuntaliiton mukaan. Vaikka olisikin kapinoinut esivaltaa kohtaan haistattelemalla koulun matikantunneilla, niin nähnee, kumpi näistä summista on isompi.

Jos siis haluaa kiinnittää huomiota tällaiseen epäkohtaan kuin että lainvalmistelutyöhön satsataan 10% KiKy-sopimuksessa kunnilta leikatuista rahoista, samalla tulee halunneeksi yhteiskuntamme vähäväkisten, äänettömien, näkymättömien ja vähäosaisten polkemista ja heidän työntämistään vieläkin tukevammin marginaaliin. Tämä on taas sitä oman oksan tai peräti jalan sahaamista, mutta kai se on kansalaisoikeus näinä pölhöpopulismin aikoina, jolloin yhä useammalla oma ajattelu korvautuu vain meemien jakamisella.

Mutta tätähän viime hallituksen vakiintuneet porvaripuolueet juuri halusivatkin, tai siis heidän kuiskaajansa eli nämä lobbarit. Huomion kääntämistä täysin epäolennaisiin asioihin. Populistit ovat porvareiden hyödyllisiä idiootteja.

Jotta en pahoittaisi näiden idioottien mieltä, niin idiootti tarkoittaa henkilöä, joka ei Antiikin Kreikassa osallistunut päätöksentekoon ja yhteisten asioiden hoitamiseen. Antiikin merkityksessä idiootti voi olla monella muulla kentällä aivan pätevä toimija.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Yhteiskunnassa kaikki ovat nettosaajia

Perjantain (28.12.) aviisissa kysyttiin, että "maksatko sinäkin 15 500 euroa enemmän kuin saat"? Näin kysyessään Uusimaa ei ole vaivautunut harjoittamaan tutkivaa journalismia vaan on tyytynyt ostamaan sitä iänikuisen samaa Veronmaksajien Keskusliiton propagandamateriaalia ja huonosti peiteltyä Kokoomuksen vaalimateriaalia suoraan uutistoimistolta. Ei Uusimaa toki ainoa tähän kapeaan hyvinvoinnin tulkintaan syyllistyvä taho ole; tämä ylhäältä alas valutettu propaganda on niin syvät rivit läpäissyt että useimmat eivät sitä edes huomaa tarkoitushakuisella sihdillä valikoiduksi.

Hyvinvointipalveluiden rajaaminen yksinomaan julkisesti järjestetyiksi SoTe-palveluiksi unohtaa kokonaan moneen kertaan tutkitut korrelaatiot esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalveluiden ja hyvinvoinnin välillä. Koulua unohtamatta; useiden tutkimusten mukaanhan koulutus tuottaa hyvinvointia ja korreloi vahvasti terveyden kanssa. Se jopa uusintaa yhteiskunnallista kerrostuneisuutta.

Miksi sitten on päädytty nostattamaan niin sanotun ylemmän keskiluokan verokapinaa tällaisella yleisellä rajauksella, jossa veronmaksun ja saatujen palveluiden välistä suhdetta katsotaan oikeudenmukaisuuskysymyksenä, ja keskitytään yksinomaan julkisrahoitteisiin SoTe-palveluihin? Sen peittämiseksi, että hyvätuloisiakin tuetaan monin tavoin. Suurimmat maataloustukien saajat ovat hyvätuloisia, puhumattakaan monenlaisista yritystuista. Käyttäjilleen maksuton koululaitos kelpaa yleensä kaikille, samaten neuvolat, kirjastot ja uimahallit. Ja verovaroista nekin moottoritiet on rakennettu, joilla kelpaa Lexuksella huristaa Keilaniemeen tai lentokentälle.

Sitä järjestelyä, jossa jokainen luovuttaa osan tuloistaan yhteiseen hyvään - joka hyödyttää oikeasti kaikkia - kutsutaan yhteisvastuuksi. Yhteisvastuun toteuttaa yhteiskunta, ja yhteiskunnassa kaikki ovat todellisuudessa nettosaajia.

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehden mielipideosastolle, jolla se julkaistiin ma 31.12.2018.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kuinka hallitus sai kansan vihaamaan veroja

Pienituloiset rakastavat - tai ainakin heidän kuuluu rakastaa - veroja, tarkoittaen siis palkkatulojen verotusta, sillä he ovat riippuvaisimpia niillä kustannetuista palveluista, vaihtoehtoihin kun heillä ei ole varaa. Nyt kuitenkin tämä syy-yhteys on murrettu, ja kansa on pakotettu sahaamaan omaa oksaansa vaatimalla veronkevennyksiä.

Hallituksen niin sanottu kilpailukykysopimus on taidettu valmistella paitsi EK:n, myös Veronmaksajien keskusliiton kanssa yhteisymmärryksessä, sillä sen sisältämät työelämän heikennykset suorastaan huutavat tasapainottaakseen itseään veronkevennyksiä. Pitkää työmatkaa tekevät, yksinhuoltajat ja ruuhkavuosissa kärvistelevät ovat pakotettuja sanoutumaan irti työajanpidennyksistä ja lyhentämään työaikaansa.

Koska tällä manööverillä ansiotaso laskee pikkuisen, he laskevat toivonsa siihen, että veroja kevennettäisiin sen verta, että vaikutus heidän tilipussiinsa olisi suunnilleen plus miinus nolla, eli veronkevennykset kumoaisivat laskevan ansiotason vaikutukset (lomarahojen kuihtumisen veronkevennykset korvaavat vain niillä, jotka selviytyvät ilman työaikansa lyhentämistä).

Toinen käsi antaa, toinen ottaa. Mitään järkeä tässä ei ole, mutta kun valinnanvapautta piti lisättämän ideologisista syistä. Vielä kun saisi kuukausilippuun osa-aika-alennuksen, mutta kun työmatkalippu maksaa sen saman, teit sitten 2 tai 12 tunnin työpäivää, 3 tai 6 päivää viikossa. Mutta näin saatiin kansa vihaamaan veroja, ja huonomuistisin tai nöyrimmäksi peloteltu kansanosa rakastamaan hallitusta, joka laski heidän verotaakkaansa.