Yksi kysymys aidon avioliiton kampanjoijille

Tuoreessa Opettaja-lehdessä sateenkaariperhe kertoi joutuneensa muuttamaan koulureittiään suojellakseen lapsensa Aito avioliitto -kampanjoinnilta. Voin kuvitella, että lapset vähintäänkin hämmentyvät, jos heidän perhettään pidetään muita huonompana ja epäaidompana.

Kysyisinkin Aito avioliitto -kampanjoijilta: jos teille kerran lapsen hyvinvointi on niin tärkeä, niin miten se edesauttaa lapsen hyvinvointia, että kyseenalaistetaan lapsen kasvuympäristö, pidetään sitä vääränä ja haluttaisiin kieltää se? Jatkokysymyksenä: millaisen aikuisen mallin lapset saavat, jos aikuiset kiusaavat toisia aikuisia ja lapsia?

Ei mulla muuta. Vastausta odotellessa.

Kyllä demareihin mahtuu

Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri Marko Varajärvi ahdistui Vasemmistoliitossa. Hänen mielestään siellä ei "lihaa syövä, ydin- ja vesivoimaa sekä turkistarhausta kannattava raskaan teollisuuden ystävä mahtuisi punavihreään hiekkalaatikkoon". Olikin ihan looginen siirto loikata demareihin, sillä sinne kyllä sopii ylläkuvatulla kuvauksella.

Takertumatta yksittäisiin synteihin, niin kyllä tästä tulee mieleen vain pikkuisen sensuroitu Putkosen Matin muotokuva. Lihaa syön minäkin, ja ydinvoiman suhteen en ole ollenkaan varma, olen uusinnokas ay-aktiivi ja hiekkalaatikoksi minulle riittää Muumipuisto. En kuitenkaan mahdu tähän Varajärvenkään hiekkalaatikolle.

Demareihin nimittäin tunnetusti mahtuu monenlaista, rasvaisempaakin punaniskaa. Jos sinne sopii perussuomalaisten AY-siipeä, niin varmasti myös ympäristönsuojelukriittisiä vasemmistolaisiakin. Tai sitten Varajärvi ei tässä kehtaa tyhjentää koko pajatsoaan. Olisikin kiintoisaa kuulla, mitä hän tuumii esimerkiksi maahanmuutosta tai sukupuolineutraalista avioliittolaista.

Minä toivoisin demareiden menestyvän, ihan jo siksikin, että meillä olisi mahdollisimman elinkelpoinen oppositio. Ei kuitenkaan näytä puolue kasvavan sillä, että se on hallitusvastuuseen väsähtävien persujen ja päivittämättäjääneiden vasemmistolaisten vuoto-osasto. Kun kumartaa kaikille, tulee samalla pyllistäneeksi - kaikille.

Jutun Varajärven loikkauksesta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Onnea Markku Rossi!

Kansanedustaja Markku Rossi (Kesk., Kuopio) ilmoitti viikonloppuna virallistavansa suhteensa elämänkumppaninsa kanssa. Paljon onnea Markku Rossille!

Markku Rossi äänesti äskettäin sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan. Toki on Rossin oma asia, kaipaako hän virallistetulle suhteelleen vielä avioliiton statustakin, mutta äänestysratkaisua on vaikea ymmärtää, johdonmukaisuuden tai oman elämänratkaisun nimissä. Miksi hän pyrki vähentämään oman valinnanvapautensa skaalaa, pienentämään poliitikkona sitä mahdollisuuksien kenttää, jolla hän kansalaisena liikkuu, puhumattakaan kaikista muista kansalaisista? Toki yksi mahdollisuus on, että hän on muuttanut mielensä/kääntänyt takkinsa, mikä tietysti on sallittu, keskustalaisellekin.

Joka tapauksessa, toivottavasti Markku Rossin teko rohkaisee muitakin maakunnissa tulemaan kaapista, elämään omina itsenään, etenkin asian kanssa jo kymmeniä vuosia piilottelemaan joutuneita, ja toivottavasti Markku Rossi rohkaisee muitakin keskustalaisia näkemään suopeammin sen, että ihminen saa elää sen kanssa, jota rakastaa.

Aito avioliitto muslimeja vastaan

Föreningen Aito Avioliitto har idag sparkat sin ordförande Jukka-Pekka Rahkonen, mannen bakom medborgarinitiativet som försöker torpedera den nya äktenskapslagen, sedan Rahkonen kommit ur skåpet som fullblodsfascist. Rahkonen vill bland annat förbjuda islam och ge böter till alla som läser Koranen eller bär slöja. Till kännedom alltså för de som ännu behöver påminnas om vilken vidrig hjärna som ligger bakom det där initiativet.  (Aito Avioliitto-yhdistyksen Facebook-päivitys sunnuntailta)

Ei ole ainakaan minulle mikään yllätys, että naiset nyrkin ja hellan väliin tuomitsevat ovat fasisteja ja rasisteja, hehän usein käyttävät naisia näiden ismiensä keppihevosena, joten ylläoleva uutinen ei kyllä ole mikään uutinen.

Jos joku ei osaa sen vertaa ruotsia, että ei osaa lukea tätä uutista, en kiusallani käännä sitä, koska kovin usein nämä fasisteiksi paljastuvat naistenalistajat tai naistenalistajiksi paljastuvat fasistit suhtautuvat myös "asenteellisesti" "pakko"ruotsiin, enkä ole yhtään yllättynyt, jos ruotsintunneilla nukkujasta on tullut rasisti. Olkoot ymmärtämättä, ja kärsikööt asenteellisuudestaan. Tietenkään huonosta ruotsin taidosta ei sen enempää seuraa rasismia kuin puhelimista maksasyöpää, mutta ainakin nihkeys ruotsin opiskeluun, rasismi ja sovinismi usein instantoituvat samoissa kuorissa, ja saavat poliittisen ilmaisunsa yhdessä puolueessa, ne, jotka eivät ole niin äärikristillisiä, että mahtuisivat KD:hen.

Persut unohtivat homosaation pelossaan köyhät

Eduskunnassa on taas tuhlattu aikaa ihan toissijaiseen. Toissijaiseen siinä mielessä, että sillä ajalla ja energialla, joka on käytetty sen kampeamisyritykseen, että toisetkin saisivat samat oikeudet, jotka kuuluvat itselle, oltaisiin tehty parempaa Sotea ja keksitty parempia, vähemmän vähäväkisiä kurittavia säästökohteita kuin mihin S-S-S pystyvät.

Kun Oinosen Pentti paheksui eduskunnassa sitä, että eduskunta on käyttänyt vuoden avioliittolain muutokseen, ojentaisin hänelle peilin. Mitäs on hidastellut lakia. Ilmeisesti kiima hallitusvastuuseen on ollut niin kova, että Oinosella tovereineen ei ole ollut himoa keksiä sellaisia vaihtoehtoja, jotka olisivat kurittaneet köyhiä vähemmän. Sellainen on heidän arvojärjestyksensä.

Oinonen ja muut perussuomalaiset ovat uhranneet vähäosaisten asian homosaation pelossaan. Tuskin kenenkään Jumala on tällaista tarkoittanut, paitsi ehkä Mika Niikon versio, joka on lähettänyt niikot torppaamaan homosaatiota. Jos Niikko on oikeassa, Jumala lähetti sukupuolineutraalin avioliiton maan päälle, sillä enemmistö eduskunnasta kannattaa lakia. Sukupuolineutraali avioliitto onkin siis Jumalan suunnitelmissa, jos Niikkoa on uskominen.

Eikä tarvitse kuunnella häntä. Sillä uskoisin, että Jumala - jos häntä on - haluaisi, että kaikilla ihmisillä on yhtäläiset ihmisoikeudet. Kaikkihan ovat Jumalan lapsia.

Monikulttuurisuuden vastustajat ovat yksiselitteisesti pahoja ihmisiä

Monikulttuurisuuden vastustaminen tarkoittaa monikulttuuritaustaisten ihmisten suoraa vainoamista, koska kulttuuri on meissä sisäänrakennettu merkitysjärjestelmä. Oma kulttuuriperimä on yksilön olemassaolon perusta, eivätkä esimerkiksi monikulttuurisen perheen lapset ole valinneet itse sitä, minne syntyvät. Monikulttuurisuuden vastustaminen antaa suoran mandaatin esimerkiksi näiden lasten loukkaamiseen, kiusaamiseen ja solvaamiseen. Siksi monikulttuurisuuden vastustajat ovat yksiselitteisesti pahoja ihmisiä, eikä asiaa voi, pidä eikä saa kierrellä eikä naamioida miksikään muuksi, tai vaieta. Ihminen, joka antaa aiheen kiven heittämiseen, on kivenheittäjää vaarallisempi. 

Kansanedustajat eivät ole kansanedustajia vaan kansanjohtajia, ja joissakin tapauksissa tahallaan harhaanjohtajia. Olli Immonen on erotettava perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä ja haastettava siviilioikeuteen usuttamisesta, sillä kansanjohtajalta eriarvoisuuden osoittelu on usuttamista. Eikä se pelkkään usutteluun jää, tämä on nimittäin toiminnan miehiä. Näille immosille politiikka on vain hämärähommien legitimaatiota, Perussuomalaiset breivikistien peitejärjestö, kunnes toisin todistetaan.

On kokkapuhetta, että nämä immoset takaisivat yhteiskuntarauhaa tarjoamalla äänestämällä laillisen kanavan säädyttömyyksille, sillä he yllyttävät kannattajiaan ja epävarmoja pelkäämään keksimiään uhkakuvia. Otan esimerkiksi vanhan ystäväni, joka ei aikaisemmin ollut päätään vaivannut esimerkiksi sukupuolineutraalilla avioliitolla, sillä se ei kuulunut hänen siihenastiseen kokemuspiiriinsä. Eivät ne homot silmille hypi, vaan immoset, oinoset ja hakkaraiset ilmestyskirjamaisilla kielikuvillaan. Jos kansanedustaja sanoo, että homoavioliitot ovat syntiä, niin kyllä sen kannattaja uskoo. Tyhjät tynnyrit tapaavat täyttyä. 

Ensifiiliksiä vaalituloksesta

Vaalitulos osoitti sen kuplan, jossa elän. Toivottavasti Sipilän sanaan on luottaminen, eikä jo kerran sovittua lainsäädäntöä revitä auki. Viittaan tässä erityisesti sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Sen sijaan soidensuojelu ei tule tällä kaudella edistymään.

Hallituspohja tulee siis olemaan Keskusta-PS-Kok, ehkä KD ja/tai RKP. Toivottavasti edes Vasemmisto otettaisiin sisään puolustamaan vähäosaisia. Vihreitä en voi nähdä Perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa, RKP:lläkin on vaikeaa jatkaa ikuista hallitustaivaltaan ja Kokoomus tarvitaan varmistamaan enemmistö. Kristilliset tarvitaan ehkä uudeksi takiaispuolueeksi, ja toivon mukaan heille ei luvata kuita taivailta.

Pääkaupunkiseudun infrahankkeet eivät varmastikaan edisty Sipilän hallituksessa, varsinkaan Pisara. Pisaran kohtalosta ja pääkaupunkiseudulle keskittämisen maltillistumisesta neljäksi vuodeksi en osaa olla pahoillani, vaikka ei sitä rahaa tarvitsisi säkeillä kantaa kaiken maailman yksisuuntaisille pistoraiteillekaan, jotka sitäpaitsi syö routa. Ehkä kuitenkin Helsingistä itään vievä raideyhteys olisi myytävissä Sipilälle?

Perustulon aika saattaisi olla nyt. Kaikkein heikoimmin potentiaalisista apupuolueista meni demareilla, joten he eivät ole sitä kaatamassa. Tosin muuten en osaa olla demareiden rappiosta onnellinen. Valtakunta tarvitsisi vankan vasemmistolaisen vaihtoehdon, eikä sellaiseksi kyllä ole Vasemmistoliitostakaan. Ellei sitten uutta nousua Li Anderssonin johdolla.

Ehkä vasemmistolla ei enää ole tilausta, en tiedä. Ainakin sen olisi pitänyt keksiä itsensä uudestaan jo 40 vuotta sitten. Ei se onnistu, jos Rinne ehdottaa elvytykseksi teollisuuden pistoraiteiden rakentamisen. Se juna meni jo.  Prekariaatti voisi olla uusi duunaristo, ja Vihreillä olisi paikka vallata demareiden paikka. Jos se Vihreille kelpaa. Ei kelpaa kaikille, vaikka oikea-vasen -akselilla me ja demarit sijaitsemme samalla paikalla. Arvoja kuvaavalla Y-akselilla demarit ovat arvokonservatiisempi versio meistä. Ensin pitäisi kuitenkin uudistaa ammattiyhdistykset.

Vihreiden voiton lisäksi positiivista kotiin kannettavaa jäi kahden maahanmuuttajataustaisen kansanedustajan verran. Nasima Razmyar ja Ozan Yanar tulevat olemaan esikuvina monille, ja osoittamaan, että he eivät ole mitään listankoristeita.

Julkista sektoria tullaan karsimaan, tosin en tiedä, miten. Kuntien irtisanomissuojaan Keskusta tuskin haluaa kajota, joten vaihtoehdoiksi jäävät peruspalveluiden karsiminen (joka sekään ei ole kuntapuolue Keskustalle järkevä vaihtoehto). Todennäköisesti karsinta tullaan suorittamaan väliporrasta edustavia lupaviranomaisia karsimalla, kuten ELY-keskuksia.

Verotusta tullaan keventämään, joten peruspalvelut tulevat joka tapauksessa kurjistumaan. Sitten tullaan hoksaamaan, että kunnat eivät selviä velvoitteistaan, joten niitä tullaan karsimaan. Sitten...

Ympäristölle vaalitulos on katastrofi. Sipilän hallitukseen ei tule ympäristöministeriötä, elleivät Vihreät sitä sinne vaadi. Eivätkä ole vaatimassa, jos Perussuomalaiset tulevat hallitukseen,

Sote-uudistus viedään maaliin maakuntamallina. Palvelujen saavutettavuuden kannalta se on luultavasti hyvä. Valmisteilla ollut malli, jossa esimerkiksi vaasalaisten keskussairaala olisi Tampereen sijasta ollut Turku, ei vaikuttanut palvelujen saavutettavuuden kannalta hyvältä.

Ankeuttajien studio

On aika ankeaa valita ankeuttajien välillä: halutaanko mestaus suorittaa hirttämällä, ampumalla vai myrkyllä. Jos Vihreiden vaalilauseena onkin Nyt jos koskaan, yleisvaikutelma vaaleista on että Nyt jos ei koskaan.

Vaaleista ainakin Yleisradion suuren vaalikeskustelun perusteella loistavat poissaolollaan kulttuuri, köyhyydestä, työttömyydestä tai sairaudesta johtuva pahoinvointi, ja EU:kin oli mukana vain iänikuisena Kreikka-levyn pyörittämisenä. Tämä on journalistinen valinta, josta voi syyttää huonosti ajan tasalla olevia juontajia. Sillä ei näemmä ole mitään väliä, että juuri Europpaan pyrkineitä hukkui 400, siis kokonainen laivallinen.

Juontajilla oli painotetut nopat, joissa on kuusi ykköstä. He ovat valinneet lähtökohtansa, joka on velan välttäminen. Etenkin naisjuontajalla. Studioon marssitettiin kolme "talousviisasta" (kaikki muuten keski-ikäisiä miehiä, mikä muuten alleviivaa asian vakavuutta), joista ainoata viisasta Markus Jänttiä ei kuunneltu, hänet jätettiin aina viimeiseksi ja juontajat väänsivät hänen sanomansa systemaattisesti vastakkaiseksi.

Paljon oli puhetta siitä, miten rakenteita pitää uudistaa, mutta ei juuri mitään siitä, miten. Sipilä vain pyörittää samaa levyään byrokratian vähentämisestä, eikä Stubb ymmärrä sitä, että palkankorotusten nollaratkaisu ei lisää kulutuskysyntää, ja jos kulutuskysyntää aiotaan lisätä keventämällä verotusta, Stubb ei ymmärrä sitä, että hänenkin mainitsemastaan hyvinvointivaltiosta ei tuolloin enää voida puhua.

Sympatiat kääntyivät väkisinkin Antti Rinteen puolelle, jota juontajat koulukiusasivat, koettaen käräyttää poliittisesta kokemattomuudesta (mikä huomio ei sitten näköjään koske Juha Sipilää).

Päivi Räsänen uhkailee seksuaalivähemmistöjä vastuuttomasti, aiheuttaen heissä pelkoa jo kerran luvatun tasa-arvoisen ihmisoikeuden peruuttamisesta. Hyi.

Timo Soini peräänkuulutti ensin byrokratian karsimista, sitten maahanmuuton tarveharkintaa. Olisi kiintoisaa nähdä sellainen mystinen tarveharkintaprosessi, joka ei lisäisi byrokratiaa.

Vaalikeskustelun perusteella ankealta näyttää. Edes vähän toivoa tarjoavat vain vasemmistopuolueet, ja Ville Niinistö, joka on oppinut sanomaan asiansa kiitettävän ytimekkäästi. Hänen pari kertaa mainitsemansa perustulo olisi sellainen rakenteellinen uudistus, jota ohjelmassa kaivattiin. Muita ehdotuksia ei oikein tullut. Jos äänestyspäätös pitää jättää vaalitentin varaan, veikkaan, että sunnuntaina hyvin moni jää kotiin.

Tahtomattomien yhteiskunta

Kolmantena päivänä sen jälkeen kun Suomessa on vihdoinkin saatu aikaan se päätös, joka tekee kaikkien rakkaudesta tasa-arvoisen, ymmärsin, että en ymmärrä, miten niinkin moni itseään ihan hyvänä pitämä ihminen on katsonut, että hänellä on oikeus olla niin itsekäs, että hän katsoo oikeudekseen rajoittaa toisen ihmisen oikeuksia asiassa, joka ei kuulu hänelle pennin vertaa.

Vaikka ymmärtäisinkin, että motiivina jarrutukseen olisikin epätietoisuudesta johtuva pelko, ei tämä mene läpi oikeudessakaan, jossa tekoja mitataan ensin niiden seurauksien, vasta sitten vaikuttimen perusteella, eikä ymmärtäminen tee teosta hyväksyttävää, se vain selittää sen vaikuttimet.

Kiitos näiden pelokkaiden jarrutuksen, me olimme ihmisoikeuksien takapajula. Tahtomattomien yhteiskunta.

P.S. Jos jonkun sukupuoli- ja/tai seksuaali-identiteetti on nyt vaarantunut tämän lainsäädännön takia, on se kyllä ollut aika heikoissa kantimissa.

Tiedoksi sukupuolineutraaliavioliittonuiville

Jos joku sukupuolineutraaliavioliittonuiva pitäisi koko lakia hapatuksena ja mokutuksena, lienee heidän etujensa mukaista saada asia nyt kertarutinalla pois päiväjärjestyksestä. Niin loppuisi se mokutus ja ainainen kitinä, mikä vihjeeksi kerrottakoon nuiville.

Nimittäin me emme tule antamaan periksi. Olemme taatusti sitkeämpiä kuin nuivat, kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että me olemme uusiutuva luonnonvara, te pikku hiljaa kuolette sukupuuttoon. Toiseksikin: me puolustamme ihmisoikeuksia, joista tämän asianosaisia monet meistä puolustajista on. Sellaisen asian sitkeä vastustaminen, joka ei koske omaa elämänpiiriä millään muotoa, on yksinkertaisesti tyhmää. Tällaisen neuvon voin antaa teille ihan ilmaiseksi: se vie aikaa ja energiaa kaikelta muulta, esimerkiksi sellaisilta asioilta joiden toteutumista voisi ajaa. En nyt ryhdy teille nuiville kertomaan, mitä ne asiat voisivat olla, kai te itsekin ne tiedätte. Jos niitä on.

Minäkin tiedän asioita, joihin keskittyisin vielä tätäkin kernaammin, kuten esimerkiksi luonnonsuojeluun, mutta kun ihmisluonnonsuojelu on vienyt aikaa luonnonsuojelulta, ja kun ihmisyys on vaatinut suojelua, ei voi ihmisen aika ja huomiokyky venyä kaikkeen, eikä tähän tarvita jaetun tarkkaavaisuuden ongelman diagnoosia.

Sekä sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajilla että vastustajilla on yhteinen etu: saada asia pois päiväjärjestyksestä niin että voisimme keskittyä sitten kukin omiimme, oli sitten maahanmuutto tai ympäristö. Hoidetaan homma yhdessä kotiin!

Miksi kirkollisvaaleissa kannattaa äänestää?

Vaikka en olekaan kuulunut kirkkoon 23 vuoteen - eikä takaisinliittymissyyksi ihan riitä protestihenki, halu uida vastavirtaan kun kirkkoa usein niin silmittömästi vihataan - niin kaikkia kirkkoon kuuluvia suosittelisin äänestämään kirkollisvaaleissa. Miksi?

No kun kirkkoon voi vaikuttaa siinä missä valtioonkin. Valtiosta ei kuitenkaan voi erota, joten siihen kannattaa vaikuttaa. Niin kirkkoonkin.

On luultavaa, että kirkollisvaaleissa äänestävät ne, ja lähinnä ne, joille asia on läheinen, jolloin kirkossa korostuu konservatiivien ääni, niiden, joille esimerkiksi sukupuolineutraali avioliitto on kauhistus. Ei ole aivan samantekevää, mikä on sellaisen järjestön - tai oikeammin valtion valtiossa - virallinen kanta, johon edelleenkin kuuluu - tai ainakin viime vuoden lopussa kuului - 3/4 suomalaisista, järjestön, joka tekee sosiaali-, päihde-, mielenterveys- ja nuorisotyötä kaikille tunnustuksettomasti. Usein kirkko on  turvaverkon pohja: silloin kun toimeentulotuki evätään esimerkiksi siksi, että tiliotteessasi näkyy ystäväsi lainanpalautus, kirkko ei kysele tiliotteita vaan auttaa.

Nyt kirkossa taantumuksellisin vähemmistö puhuu usein 3/4 kansan äänillä. Asia on niin tärkeä, että jo sen takia melkein kannattaisi liittyä takaisin kirkkoon.

Kannelmäen kirkko.

Onko kehyskuntalaisuus ympäristörikos?

Iltasanomissa oltiin nostettu kieltämättä surkuhupaisa perhe-esimerkki, kahden auton pornaislaisperhe tikun nokkaan, ristiinnaulittavana kauhuesimerkkinä epäekologisesta kehyskuntalaisuudesta. Ja kyllä aika moni helsinkiläinen tarttuikin köyteen Facebook-keskusteluketjussa. Aika moni heistä on vihreä, ja kuten on jo tunnettua, helsinkiläinen vihreys on oikean elämäntavan mittapuu, siis se, että voi valita 20 eri lattekahvilan väliltä, minne Maccinsa parkkeraa.

Siitä viis, miten kaikki maailman askolat pidetään asuttuina, mutta missä asuvat heidän koulunsa opettajat, jos perheen toinen aikuinen ei ole sattunut työllistymään Askolasta? Bittiavaruudessa? Asteroidivyöhykkeellä? Hornan kuusessa?

Otetaan elävän elämän esimerkki. Otetaan pariskunta, joista toinen työskentelee Askolassa, toinen Karkkilassa, molemmat opettajina. He asuvat Hyvinkäällä, eli suunnilleen puolivälissä. Kuinka heidän olisi pitänyt menetellä? 

a) vaihtaa alaa, jotta molemmat olisivat työllistyneet samalta paikalta. Mieluiten Helsingistä, vaikka Pukinmäestä, kunhan Helsingistä. Ihan sama, vaikka siivoojiksi.

b) molempien muuttaa samaan korpeen ja toisen ryhtyä luomuviljelijäksi, ja jos ei osaa, niin työttömäksi? Sekin olisi ilmeisesti parempi kuin autoilu työn perässä.

Näitä elävän elämän esimerkkejä on syytä tuoda esille, sillä eivät nämä tuppuhelsinkiläiset niitä tiedä. Tietämättömyys ei kuitenkaan oikeuta tuomitsemaan. Muistutettakoon, että tätä eivät tiedä myöskään ne, jotka tuomitsevat esimerkiksi sukupuolineutraalit avioliitot koska ne eivät kuulu heidän kokemuspiiriinsä.

Helsinki ei ole kaiken mitta, tämä maailman mittakaavassa tuppukylä, joka luulee itseään metropoliksi, eikä se, että jopolla voi valita 20 lattebaarin väliltä, ole mikään ainoan oikean elämäntavan ainoa mittari. 

Ihmisillä on syynsä veikkoloihin. Aina elämäntapaa ei itse valita. Toki näin voisi olla, jos ihminen olisi yksinelävä, kuluttava nomadi. Esimerkiksi yksi ystäväni asuu siellä, koska hänen ex-vaimollaan - jonka luona heidän lapsensa asuvat 50-50 - on siellä talo. Ja koska ei halua olla työttömänä, ajaa Helsinkiin, koska bussiyhteydet niiltä kyliltä ovat aika huonot. Kyllä sen läppärin vielä kantaa bussissa, ja kävelee sen kanssa pysäkiltä tunnin odottelun jälkeen 3 km, mutta kolmea lasta ei.

Jopa saman kunnan sisällä liikkuminen voi olla mahdotonta ilman autoa. Pienessä kunnassa sama opettaja opettaa esimerkiksi yläasteen ja lukion - jotka sijaitsevat eri taajamissa, ja koska julkista liikennettä ei ole, vain joltakin armstrongilta onnistuu siirtymä lihasvoimalla 10 km vartissa. Toki toisen niistä kouluista voisi siirtää samaan taajamaan kuin sen toisenkin, mutta minne ne oppilaat pannaan sitä odotellessa? Ja siinä tapauksessa liikkuisivat sitten oppilaat, joita on kymmeniä, jos opettajia on muutama. Mopoilla ja mopoautoilla.

Vahinko on jo tapahtunut. Ne askolat ja pornaiset, ei syrjä- vaan harhaseudut on jo erehdytty asuttamaan. Minne sijoitetaan heidän vanhuksensa ja koululaisensa, jos heidän palveluitaan ei ole enää mahdollista ylläpitää. Entä muut? Pakkosiirretäänkö, millä aikataululla ja minne? Vai kaivetaanko kaikkien näiden askoloiden ja veikkoloiden alle kuoppa? 

Näiden syrjäkuntien pitäisi toki subventoida bussiliikennettä, mutta kun esimerkiksi Porvoossa asian ymmärtävät vain me ja vasemmisto. Ja ei sellainen päätös synny kun meitä on vähän, koska miksi porsaat äänestäisivät teurastajiaan?

Jos maaseudulla asuminen leimataan ympäristörikolliseksi porsasteluksi, porsaat eivät äänestä. Ainakaan teurastajiaan, joiden mielestä nämä porsaat vielä syyllistyvät tekemään vääriä valintoja ihan sarjana niin että ovat sarjarikollisia. Eivät aja vain autoa, vaan kahta. Nekin ovat varmasti ökymaastureita, ainakin toinen. Kaikki bussirahansa polttelevat varmastikin tupakkina ilmaankuin skorsteenit, kaikki, koska se nyt ainakin varmasti on valistumaton valinta, ja kaikkia lapsiaan rahtaavat jääkiekkoharrastuksiin, niitäkin, jotka eivät vielä ole syntyneet. Ja jääkiekkoa kuuluu inhota, koska se on väkivaltaista, sinne ajetaan autolla ja niiden jäähallien lämmittämiseen rakennetaan ydinvoimaloita. Jos eivät polttelisi ja jääkiekkoilisi, kaikilla olisi varaa ajaa joka päivä töihin Keilaniemeen taksilla, mersulla, joka on parempi kuin oma mersu koska taksikin on joukkokuljetusväline.

Jotenkin tällainen ylimielinen niin kutsuttu itseironia ei oikein naurata, edes ihmistä joka ei omista ajokorttia. Autoiluhan se on kaikkein pahin paha. Näitä, jotka haluavat lisää kaupunkia Helsinkiin, muistuttaisin: on maalaisten ansiota, että teillä on varaa asua vielä edes Roihuvuoressa. Jos me kaikki sinne rynnistämme, te taidatte joutua telttoihin Keskuspuistoon. Sori. 

Iltiksen jutun voi lukea klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa.

Erilaiset ihmiset eivät ole paholaisen valtaamia

Kuten aiemmassa blogikirjoituksessani - jonne voi palata klikkaamalla tämän bloggauksen otsikkoa - olin yrittänyt sanoa, ihmisillä sattuu olemaan erilaisia mielipiteitä. Ihmiset eivät ole kuitenkaan mielipiteittensä leimaamia, yhtä kuin mielipiteensä, puhumattakaan siitä että he olisivat ihmisenä yhtä kuin yksittäinen mielipiteensä jostakin yksittäisestä kysymyksestä.

Ihmisen humaanius ja liberaalius ratkaistaan sittenkin pääasiallisesti teoissa, ei sanoissa, puhumattakaan mielipiteistä, jotka eivät aina edes saa ilmaisuaan. Otettakoon esimerkiksi yhteiskuntamme moraali- ja liberalismi-indikaattoriksi nostettu suhtautuminen sukupuolineutraaliin avioliittolakiin.

Uskoisin, että useimmissa ihmisissä asia ei herätä kovin suuria intohimoja suuntaan jos toiseenkaan, ainakaan ns. hiljaisessa enemmistössä - josta enemmistö mielipidetutkimusten mukaan kannattaa em. lakia - joille ainut tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun on äänestäminen, jos sekään. Heitä ei sukupuolineutraali avioliittolaki olisi voinut paljoa enempää hetkauttaa, ellei siitä oltaisi tehty julkisessa keskustelussa suuri vedenjakaja hyvien ihmisten ja valistuksen vs. pahojen ihmisten ja pimeyden voimien välillä, jolloin vastustajat on ihmisinä demonisoitu ja demoralisoitu.

Niin, takaisin siis siihen aiempaan blogitekstiini. Kun kirjoitin "Facebook voi näyttää vähemmän tutuista, jotka kuitenkin on tullut hyväksyttyä Facebook-kavereiksi, sellaisia puolia, joita olisi mieluummin tietämättä, jolloin se voi yhdistämisen sijaan rakentaa eroja sellaisten ihmisten välille, joiden kanssa haluaisi tulla toimeen.", tiedän omasta Facebook-tuttavapiiristäni - mikä kupla ei missään nimessä ole mikään laadullisesti kattava otos suomalaisista - että joistakin hieman vähemmän tuntemistani on sattunut paljastumaan kielteisyys sukupuolineutraalia avioliittolakia kohtaan. He ovat ottaneet asiaan kantaa sosiaalisessa mediassa, koska kysymyksestä on päässyt muodostumaan aikamme suuri moraali- ja inhimillinen kysymys, ja koska he kokevat, että heidät ikään kuin pakotetaan ottamaan asiaan julkinen kanta.

Sukupuolineutraali avioliittolaki on tehnyt yksityisestä julkista. Se ei ehkä ole avannut makuuhuoneitamme julkiselle sanalle, mutta se on pakottanut ottamaan kantaa siihen, miten ihmissuhteemme ja rakkauselämämme pitäisi järjestää, jolloin makuuhuoneen ovea on ainakin raotettu.

Tiedän sen verran näistä Facebook-tuttavistani, jotka suhtautuvat kielteisesti sukupuolineutraaliuteen, että he ovat hyviä isejä, äitejä, naisia, miehiä, omien ammattiryhmiensä edustajia, olivat sitten nämä ammattiryhmät muusikoita, pappeja tai opettajia. Ja useimmat humaaneja, sympaattisia, hyviä ihmisiä.

Muistuttaisin kaikkia, joiden tuttavapiiri muistuttaa vähääkään sitä sosiaalista kuplaa, jonka esimerkiksi Facebook muodostaa - vaikka se paljastaakin joskus tuttavista yllättäviä tai ainakin uusia piirteitä - että moni suhtautuu sukupuolineutraaliuteen nihkeästi vain siksi, ettei ole asiasta kiinnostunut, koska se ei kuulu omaan kokemuspiiriin, ja tuolloin on usein helpointa jättää asiantila ennalleen. Laiskan ihmisen suhtautuminen ehkä, mutta ei sitä kannata demonisoida. Turvallisuushakuisuutta, tietämättömyyttä, kokemattomuutta ja laiskuutta ei kannata demonisoida, mikä suvaitsevaistolle tiedoksiannettakoon.

Erilaiset ihmiset eivät ole pahoja, tai välttämättä edes valistumattomia, joihin ei vielä valistuksen aurinko ole kohdistunut, ihmisiä, jotka voisivat ehkä muuten olla kuten me, mutta ikään kuin jonkin puutteen tai vamman leimaamia: kun heidän tietopohjainen asenteensa homoseksuaalisuuteen saataisiin kuntoon, he voisivat olla kuten me.

Tämä olisi moraalista siirtomaaherra-asennetta. He ovat vain erilaisia, ja siltikin, heitä yhdistää meihin paljon useampi seikka kuin erottaa. Hekin rakastavat, käyvät koulua, nauravat, itkevät, urheilevat, lukevat, ajattelevat ja käyvät Siwassa. Suhtautumisesta sukupuolineutraaliin avioliittoon ei kannata tehdä yleistä indikaattoria, se on "vain" mielipide yksittäiseen kysymykseen, eikä tästä mielipiteestä kannata lähteä tekemään päätelmiä suhtautumisesta muihin kysymyksiin.

Päiväkodit sukupuolineutraaliuden koelaboratorioina?

Ruotsissa oltiin aikeissa avata kolmisen vuotta sitten sukupuolineutraali päiväkoti, jossa pyritään tietoisesti eroon sukupuolittavista käytännöistä. Tämä tarkoittanee sitä, että tytöille annetaan leikkiaseet ja pojille nuket käteen, tytöt saavat oikeuden pukeutua tylsästi ja poikien valikoimaan lisätään hörselöt ja muut röyhelöt. Päiväkodeissa tämä kielten yhdistäminen voisi mahdollistaa lapsiryhmien yhdistämisen kielirajojen ylitse. Lisäksi lapsia tullaan kutsumaan ystäviksi.

No, leikki sikseen. Aloitteen idea on hyvä ja kaikin puolin kannatettava. Aloitteessa on erinomaista, että lapsille esitetään opetuksessa jo esiopetuksesta alkaen, että maailma on moniulotteinen: siellä on eri näköisiä ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla ja lähtemällä siitä, että sukupuoli ei saisi olla rajoite.

Nyt olisi mielenkiintoista kuulla kolmen vuoden kokemuksia sukupuolineutraaliudesta sen koelaboratoriossa. Nyt Ruotsissa aiotaan sukupuoliroolit yleisemminkin purkaa siten, että siellä lanseerataan sukupuolineutraali persoonaprononimi hen. Sillä voidaankin korvata täten sekä toisen kotimaisen han ja hon että hän, ja hen voikin olla silta kotimaisten kielten välillä. 

Kieli tietenkin suuntaa ajattelua ja olen sikäli vahvan käsiterealistisen koulukunnan puheaktimies, että ymmärrän kielen suuntaavan myös toimintaa, koska toiminta yleensä on motivoitua, ja motiivit perustuvat tulkintoihin. Miten lapsia aiotaan sitten kutsua näissä päiväkodeissa? Sinä siilitukkainen, krokotiilipaitainen ja silmälasipäinen ystävä kolmas seinästä oikealta päin katsoen? Nimet pitänee lakkauttaa, koska nekin yleensä designoivat jommankumman sukupuolen. Tästä lähtien lapsille annettakoon siis vain sellaisia nimiä kuin Rauni, Vieno ja Kakka-Jakkara ja 3456.

Pahaa pelkään vain, että jos päiväkoti aikoo toimia ulkomaailman suhteen edelläkävijänä ja ei-sukupuolittamisen koelaboratoriona, päiväkodit eivät itse ole tähän valmiit. Ulkomaailmasta en tässä puhu mitään. Eivät ole kätilöt ja neuvolatkaan tähän valmiita, aloille kun yliedustetusti hakeutuu ihmisiä (=naisia), joiden käsitys sukupuolirooleista on varsin perinteinen. Voi tosin olla, että Suomessa ollaan edistyksellisempiä kuin maissa, joissa puhutaan skandinaavisia kieliä, mikäli kieli nyt niin ohjaa toimintaa.

Ollaanko sitten? Ainakin Norjassa kätilöt tuskin huomaavat miehiä, ja heille varataan korkeintaan autokuskin rooli synnytysoppaissa. Toisaalta päiväkodeissa on töissä miehiä varsin yleisesti.

Sukupuoli ainakin kulttuurisena käsitteenä sietääkin tulla ravistelluksi. Ainakin on ihan selvää, että sukupuoli ei palaudu lisääntymiseen ja perherooleihin ja silloin on hyvin hankalaa nähdä sillä mitään yhteyttä myöskään siihen oikeudellis-juridiseen muotoon, millä perhemuoto tavataan meillä Suomessa järjestää.

Tästä seuraa myös se, että on ihan mahdotonta perustella, miksi avioliitto ja heteroseksuaalinen ydinperhe näyttävät olevan synonyymejä. Aloitettakoon sukupuolijärjestelmän purkaminen siis avioliittolainsäädännöstä.

Sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta

Kannatin kansalaisaloitetta sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta, koska minun maailmankuvassani kaikkien yksilöiden yhtäläiset oikeudet ovat itsestäänselvyys eivätkä keneltäkään pois. Lisäksi se, että jokin instituutio koskee kaikkia, vahvistaa myös instituutiota sinänsä. Tämä pätee esimerkiksi demokratiaan ja peruskoulutukseen: miksei sitten avioliittoon?

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta vielä kertauksen vuoksi, evästykseksi kansanedustajille, jotta osaisivat tänään äänestää oikein. Puolesta. Miksi sitten?

Siitä voi jokainen olla vapaasti mitä mieltä hyvänsä, miten suhtautua omassa elämässään niihin institutionalisiin järjestelyihin, joilla parisuhde merkitään ulkomaailmalle ja yhteiskunnalle. Kenenkään ei ole pakko mennä täällä naimisiin, eikä sitä sinänsä voi suositella tai olla suosittelematta. Jokainen päättäköön siitä siis itse omassa elämässään, ja tämä oikeus kuuluu myös samaa sukupuolta rakastaville.

Jos sukupuolineutraalia avioliittoa vastustetaan siksi, että katsotaan lapsella olevan oikeus sekä isään että äitiin, tämän oikeuden toteutumista ei nytkään voi sanktioida mitenkään. Ajatellaanpa vaikka leskiä, riitaisesti eronneiden yksinhuoltajien perheitä, perheitä, joissa toinen vanhempi on muuttanut ulkopaikkakunnalle tai ulkomaille. 

Avioliiton yhteys lasten saamiseen on muutenkin epäselvä. Omassa tuttavapiirissäni on lukuisia aviopareja, jotka eivät kykene saamaan lapsia tai eivät halua lapsia. Ei naimisiinmeno tee hedelmättömästä parista napsautuksella hedelmällistä.

Olen oppinut kokemuksen kautta ymmärtämään, että kannattaa antaa silloin periksi, jos ymmärtää kiisteltävän asian olevan toiselle tärkeämpi kuin itselle. Sitä samaa suosittelisin nyt sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajille. Periksiantaminen on usein viisautta, itse asiassa useimmiten.

Toinen syy, miksi kannattaisi antaa periksi, liittyy vastustajien itsensä antamaan argumenttiin: jos he nyt ovat niin kovasti saaneet tarpeekseen ja ahdistuneita siitä, että homosaatiota puskee joka tuutista, niin ei puskisi enää, jos tämä laki saataisiin nyt onnelliseen päätökseen. Ei tarvitsisi enää ajaa asiaa, koska se olisi ajettu.

Kun lakivaliokunnassa ketkuilivat, etteivät voi edistää valiokuntateitse lakia eduskuntaan äänestettäväksi, nyt sitten saavat ottaa siihen kantaa. Samalla saavat ottaa kantaa siihen, mikä ylipäätään on kansalaisaloitteiden paino, sillä tämä aloite sai muutamassa tunnissa vaaditut 50 000 kannatusilmoitusta.

Miksi suosittelisin äänestämään Vihreitä?

Pyydän jo etukäteen anteeksi, että tulen ravistelleeksi toteemia: yhteisöä, johon moni on asettanut paljon toiveita ja jonka puolesta moni on tehnyt määrättömän määrän työtä. En halua mitätöidä kenenkään tuntemani hienon ihmisen työtä maailman tai edes sen pienen osan pelastamiseksi.

Äskeisessä Vihreiden puoluekokouksessa jälleen kerran putkahtanut ikiliikkuja kirkon ja valtion erottamisesta ja sen purkukeskustelu vahvisti ennakkokäsitykseni, jonka mukaan ateistit suhtautuvat uskontoon kielteisemmin kuin uskonnottomuuteen. Ja heitä on paljon Vihreissä. 

Ateismin äänenkuljettajina esiintyvät edustavat ateismia yhtä hyvin kuin Veronmaksajien keskusliitto kaltaisiani iloisia veronmaksajia. Lisäksi he suhtautuvat erityisesti kristinuskoon kielteisemmin kuin muihin uskontoihin, mikä todistaa sen, etteivät ateismin äänekkäimmät puolestapuhujat ole maailmankatsomus- tai uskontoneutraaleja. Suvaitsevaisuus ei ulotu omaan kulttuuriin, joka halutaan kieltää. Kyllä, kristinusko on syvälle juurtunut suomalaiseen kulttuuriin, ja minäkin, kirkosta eronneena, olen kulttuurinen kristitty, jonka takaraivossa painaa protestanttinen eetos, joka viettää mielellään kirkollisia arkivapaita muualla kuin ansiotyössä ja joka nauttii passiomusiikista, tosin musiikkina, en hartaudenharjoituksena.

Minulla tämän aloitteen hyväksyminen ja ennen kaikkea sitä seurannut mielipiteenvaihto on aiheuttanut pahimman kriisin oman vihreyteni historiassa. Minulle uskonnot ja uskonnottomuudet ovat omassa elämässäni sen verran vähäpätöisiä asioita, että minua järkyttää, kuinka paljon moni on valmis tuhlaamaan paukkuja näin vähäpätöiseen asiaan, kun Vihreiden pitäisi olla pelastamassa maapalloa ympäristö- ja ilmastokatastrofeilta. Minua järkytti myös havaita, mikä on monien itseään suvaitsevaiseksi kutsuvien suvaitsevaisuuden todellinen aste. Karvat niin sanotusti paljastuivat.

Olen harkinnut eroa puolueesta, sillä en oikein osaa nähdä, miten voin motivoidusti perustella Vihreiden äänestämistä, jos kuitenkin salaa toivon, että me pysymme pienenä puolueena, jolloin tästä aloitteesta ei koskaan tule todellisuutta, kuten ei tule muistakaan eri lajien fanaatikkojen ajamista aloitteista, joita tämän lisäksi hyväksyttiin muitakin ikiliikkujia, kuten sterilisaatioikärajan laskeminen, lapsien ympärileikkauskielto ja keskivertoäänestäjiä - etenkin miehiä - karkottavan feminismi-sanan mukana roikuttaminen. En osaa perustella, että meillä on suhteellisuudentaju paikallaan ja että me Vihreissä erotamme olennaisen epäolennaisesta.

Jokaisella meillä on omat syymme toimia Vihreissä. Minulle se on tarjonnut paikallisympäristön suojelemisen systemaattisen välineen: katsoin, että kaupunkiluonnon suojelun asiaa auttaa, jos minulla on suorat kontaktit päättäjiin ja pääsen osallistumaan keskusteluihin, joissa päätetään itselleni rakkaista asioista. Tämän voi kuitenkin tehdä myös luonnonsuojelujärjestöissä, jotka hyväksytään ainakin lausunnonantajiksi jos nyt ei aina samaan pöytään, sinne, jossa päätöksiä tehdään. Vuosien varrella olen löytänyt Vihreistä myös yhteisön, jossa minut hyväksytään suunnilleen sellaisena kuin olen, ei kuitenkaan aivan yhtä hyvin kuin esimerkiksi sosiologien keskuudessa, puhumattakaan omista ystävistäni.

Vihreät ovat myös olleet oiva kasvatuslaitos: politiikassa saa - tai joutuu - tutustumaan itselleen uusiin aihepiireihin. Yhteiskunnan ymmärrys ja yleissivistys ovat karttuneet. Ensin vieraasta tulee kannatettavaa ja sitten ajettavaa. Tällaisia asioita ovat edustaneet esimerkiksi sukupuolineutraalit oikeudet ja perustulo. 

Vihreissä on kyllä erittäin paljon erilaista osaamista. Paljon kapea-alaisuuksia. Me olemme monen yhden asian liike. 

Kasvoin 21-vuotiaana Kokoomusnuorista erilleni, tai sitten löysin itseni. Tai sitten Kokoomusnuoret tarjosi minulle sillä hetkellä parhaimman vastauksen siihen, mistä löytäisin mielekästä tekemistä ja tavan olla itseäni isompi, siis vaikuttaja. Elämä on matkaa, eikä ihminen aina ole sama. Joskus silmiä avautuu, joskus niitä suljetaan. Sen tiedän, että luonnonrakkauteni pysyy, ihmisiä, järjestöjä ja puolueita tulee ja menee. Olen surullinen, ja koen itseni petetyksi.

Meillä on todella paljon aivan erinomaisia ihmisiä ja ehdokkaita, mutta puolue on vain väline näiden ihmisten maailmanmuuttamisyrityksille. Erinomaiset ihmisemme ansaitsisivat paremman puolueen.

Nyt toivoisin, että joku kertoisi minulle, miksi minä äänestäisin Vihreitä, saati suosittelisin tovereita tai tuntemattomia äänestämään meitä. Ja kuka suojelisi meitä itseltämme?

Miksi hallitukseen kannattaa pyrkiä?

Oppositiosta käsin ei pystytä kuin räkyttämään, tekemään populistista vastuunpakoilupolitiikkaa. Näinhän Norjan Edistyspuolue on tehnyt, tai sitten muut puolueet ovat konsensuksessa pelanneet sen pois hallituksesta; 1973 tapahtuneen perustamisensa jälkeen se nousi salonkikelpoiseksi vasta istuvaan hallitukseen. 

Eipä esimerkiksi ilmastolaki olisi onnistunut oppositiosta käsin. Puolueen lopullinen päämäärä ei saa olla kannatuksen nostaminen, vaan maailman muuttaminen, ja siihen puolueet ovat välineitä. Parempi politiikka tuo sitten enemmän kannatusta ja enemmän välineitä muuttaa sitä maailmaa, ja jos oma puumerkki ei näy hallituksen politiikassa riittävän selvästi, äänestäjät rankaisevat. Toki osittain kyse on myös siitä, missä määrin tehdään näkyväksi se, missä ollaan onnistuttu ja missä epäonnistuttu, siis viestinnän selkeydestä.

Hallitusvastuu kuluttaa, se on luonnonlaki. Hallitukseen tulee aina lähtökohtaisesti pyrkiä, riippumatta vaalituloksesta; tosin murskatappio voi antaa aihetta keskittyä puolueen kuntoon saattamiseen yhden kauden ajaksi. Ja sellaisen me saimme Eduskuntavaaleissa, joten jälkiviisaana voisi ollut olla parempi jättäytyä oppositioon, niin olisi helpompaa tavoitella ensi keväänä vaalivoittoa ja sen turvin saada perustulo ja sukupuolineutraali avioliittolaki; tosin jälkimmäinen sentään saadaan jo istuvan eduskunnan voimin. Tosin eipä sitä ilmastolakia oltaisi sitten saatu, ei lukuisia uusia luonnonsuojelualueita tai perusturvan tasokorotusta. 

Vihreille ydinvoima on nemesis. Jos pysytään hallituksessa, jossa tehdään päätöksiä ydinvoiman lisärakentamisesta, poliittiset vastustajamme saavat aiheen ilkkua meidän mielistyneen valtaan, ja ydinvoiman vastustajat taas katsovat meidän pettäneen periaatteemme, vaikka hallituksessa on työn alla paljon muutakin, joka kaipaa edistämistämme; onneksi sentään ilmastolaki ei enää ehdi kaatumaan. Jos taas eroamme, ydinvoimaan neutraalisti suhtautuvat taas voivat nähdä meille periaatteet ilmaston pelastamista tärkeämmäksi. 

Minä en liittynyt VIhreisiin sähkösyistä, eikä ydinvoima herätä minussa kovin suuria tunteita. Paljon pienempiä kuin esimerkiksi hiilivoima. Kannattajissamme on kuitenkin enemmistö ydinvoiman vastustajia, joten kyllä meidän on kuitenkin pienempi paha jättää hallitus, jos istuva hallitus nyt vielä saa kikkailtua uuden ydinvoimapäätöksen. 

Mitä Irja Askola oikein sanoi?

"Hänellä on oikeus omaan vakaumukseensa. Mutta ei Päivi Räsänen ole meidän kirkon ääni, jonka me olisimme valinneet", Helsingin piispa Askola sanoi, puolustaessaan sukupuolineutraalia avioliittolakia Hesarissa. 

Tästä Räsäsen puoluetoveri, poliittinen sihteeri Markus Kalmi otti herneet nenäänsä, kirjoittaen tänään Hesarin yleisönosastolla, ettei piispa saisi arvostella hänen puoluettaan. Kalmin mielestä hänen puolueensa on joutunut Askolan hampaisiin aivan eri tavoin kuin muut puolueet.

Piispa Askola on aivan oikeassa. Ei liene seurakuntademokratiankaan mukaista, että kirkon edustajat valittaisiin jossakin muussa elimessä. Kuten poliittisessa puolueessa. Askola ei sanonut Kalmin puolueen olevan hihhuleita.

Jätän minäkin tämän ilon joillekin muille, mutten myöskään suostu käyttämään heistä heidän uutta nimeään, jolla he väärinpaikantavat itsensä. Suomessa on jo kristillisdemokraattinen puolue, se on Kokoomus. Kalmin ja Räsäsen puolue ei kuulu suureen eurooppalaiseen konservatiivipuolueiden koalitioon.

Kalmi mielestään voi siis ryhtyä kirkon siveyspoliisiksi tai ainakin sanomispoliisiksi, todentaen Askolan sanomiset oikeiksi. Ei poliittinen toimija voi huudattaa itseään kirkon ääneksi, ja jos näin tekee, toimii omavaltaisesti ja epädemokraattisesti. 

Piispa Irja Askolan haastattelun voi lukea klikkaamalla tämän bloggaukseni otsikkoa. Siitä voi tarkistaa, mitä hän todella sanoi. 

Valta Suomen kansalle, silloin kun se kansanedustajalle sopii

Suomen Sis... eikun Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mukaan: "Suomalaisille pitää tarjota mahdollisuus aidosti osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Tarvitsemme Suomeen suoraa demokratiaa tukemaan nykyistä edustuksellisen demokratian järjestelmää. Vain tällä tavoin voimme varmistaa kansan tahdon toteutumisen tärkeillä eri politiikan sektoreilla."

Immosen mielestä tällaisen sitovan kansanäänestyksen voisi järjestyttää pakkoruotsin poistamisesta, "massamaahanmuuton" kannatuksesta Sveitsin malliin (mikä olikin Ollin innoittajana) ja EMU-jäsenyydestä. 

Tällaisen sitovan kansanäänestyksen voisi järjestää esimerkiksi sukupuolineutraalista avioliittolaista. Tämä olisi loogisesti linjassa sen kanssa, että lakia puolustava kansalaisaloite on nyt pakottanut Eduskunnan ottamaan lain käsittelyynsä.

Selkeä enemmistö kansalaisista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Tahdon 2013- kansalaisaloitekampanjan syksyllä tilaaman mielipidekyselyn mukaan suomalaisista 58 prosenttia kannattaa ja 34 prosenttia vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia.

Kansalaisaloite on sinänsä kelpo instrumentti, jos kansalaisten osallistumista halutaan tukea, mutta jos Immosenkin ehdottamalla tavalla halutaan lisää suoraa demokratiaa, silloin kansalaisaloitetta voi pitää vain harjoitteena, tahdonilmauksen instrumenttina, muistutuksena paremman puutteessa. Siksi sukupuolineutraalista avioliittolaista järjestettäköön nyt ensi alkuun neuvoa-antava kansanäänestys, laki kun ei vielä tunne sitovaa kansanäänestystä.

Neuvoa-antava on moraalisesti vahvasti sitova, kuten näimme 1994 äänestettäessä Suomen EU-jäsenyydestä. Olli Immonen ei taida muistaa tätä eikä siksi ymmärtäne kansan mielipiteen antaman moraalisen mandaatin sitovuutta. Hänhän oli vasta 8-vuotias.

Immosen kolumnin voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Miksi sukupuolineutraaliin avioliittoon kannattaisi myöntyä?

Olen oppinut kokemuksen kautta ymmärtämään, että kannattaa antaa silloin periksi, jos ymmärtää kiisteltävän asian olevan toiselle tärkeämpi kuin itselle. Tämän takia olen myöntynyt siihen, että lapseni voidaan kastaa evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi, vaikken itse uskokaan kirkkoon. Olen kuitenkin kulttuurinen kristitty, ja tunnustan, että monet kristilliset arvot ovat oikein kannatettavia ja että evankelisluterilainen kirkko tekee paljon hyvääkin.

Sitä samaa suosittelisin nyt sukupuolineutraalin avioliittolain vastustajille. Periksiantaminen on usein viisautta, itse asiassa useimmiten.

Toinen syy, miksi kannattaisi antaa periksi, liittyy vastustajien itsensä antamaan argumenttiin: jos he nyt ovat niin kovasti saaneet tarpeekseen ja ahdistuneita siitä, että homosaatiota puskee joka tuutista, niin ei puskisi enää, jos tämä laki saataisiin nyt onnelliseen päätökseen. Ei tarvitsisi enää ajaa asiaa koska se olisi ajettu. Voisivat nukkua herra Hakkaraisetkin sitten paremmin, ei tarvitsisi enää ajatella asiaa. Tiedän nimittäin kokemuksesta, että asiat, jotka kokee vaikeina ja ahdistavina, tunkevat uniin.