Vaalienalusluontolahjuksia päättämättömille viime hetken äänestäjille

Tällä viikolla helsinkiläistä luonnonystävää on hemmoteltu hyvillä tai ainakin rauhoittavilla uutisilla. Suorastaan mannaa sataa taivaasta rupiselle aktivistinsielulle. 

Ensin maanantaina kaupunginhallituksessa Marcus Rantala (RKP), jota on pidetty Matokallion hankkeen potentiaalisena pyövelinä, pöytäsi hankkeen kolmeksi viikoksi. Jos ei vielä ole ehtinyt äänestämään, niin älköön kuitenkin tästä Rantalan pöytäämisestä hurahdettako niin, että erehtyisi pitämään häntä luonnonystävänä. Tarkkailkaamme Rantalan käyttäytymistä sitten kolmen viikon päästä. 

Sitten Helsingin Demarit huolestuivat Hesperianpuiston puista. He vetosivat sympaattisesti sen puolesta, että tutkittaisiin mahdollisuuksia olla kaatamatta mahdollisimman montaa niistä 14 puusta, joita ainoastaan kaupungin lukutaidottomuuden johdosta toimenpidekielto koskee. Muihin toimenpidekiellon alaisiin puihin eivät demarit ottanut kantaa (SDP). SDP:ssä varmaan ollaan ajateltu, että puiston kapenemisesta baanaa haluavia Vihreitä syyttäviä ryhmittyisi varmuudella ja todistetusti todellisen luonnonystävän, SDP:n taakse. 

Riistavuorenkin ystävät saavat nyt hengittää hieman vapaammin. Syksyllä Otso Kivekäs (Vihreät) ja Olli-Pekka Koljonen (SDP) olivat tehneet aloitteen, jossa selvitettäisiin mahdollisuuksia kaavoittaa myös Vihdintien toiselle puolelle ja tätä edistämään muuttaa yleiskaavaa. Tämä aloite hyväksyttiin nyt toissapäivänä äänin 7-6. Kirjoitan vielä aloitteen hyväksyjät ja sitä vastustaneet tähän ylös.

Kivekkään ja Koljosen aloitetta kannattivat Kivekäs itse, Anni Sinnemäki ja Saana Rossi (Vihreät), Mia Haglund ja Tuomas Nevanlinna (Vasemmisto) ja Jenni Hjelt ja Koljonen itte. 

Sen sijaan on ihan ok työntää kaikki ne *** kerrosneliöt Riistavuoreen metsään seuraavien henkilöiden mielestä: Silja Borgarsdottir Sandelin (RKP), Jenni Pajunen, Otto Meri, Katri Penttinen ja Risto Rautava (Kokoomus) ja Mika Raatikainen (Pers).

Tässä mainituista uutisista tässä on eniten substanssia, olkoonkin, että yleiskaavoitus on hidas prosessi. Täytyy vain toivoa, että sen metsän kanssa ei nyt kiirehditä ennen yleiskaavan muutosta. 

Luonnonystävä kiittää lahjuksista, joissa on havaittavissa hyvää ajoitusta juuri ennen vaaleja ja keskinäistä nokittelua Vihreät - SDP. Kaikesta pitää kuitenkin olla iloinen, oli sitten vaikuttimena mikä hyvänsä. Pahoittelen kyynisyyttäni, minkä taustalla on pitkä "ura" aktivistina. Mutta ihan oikeasti kiitos, Otso ja O-P aloitteestanne, joka toivon mukaan oikeasti vähentää painetta kaavoittaa Riistavuoreen. 

Mitä oikein on tapahtunut Mannerheimintiellä?

Helsingin ja koko Suomen pääkadun, Mannerheimintien, alkava suurremontti on herättänyt paljon huomiota. Siihen en ota kantaa, millaista häiriötä tämä työmaa aiheuttaa, ja ilman muuta kadun alla kulkeva vanha putki- ja kaapeli-infra pitää joskus uusia. Mutta ehkä tässä remontissa olisi vähän voitu laskea kunnianhimon tasoa ja ideologisen puhdasoppisuuden tasoa.

Toimenpidekielto HHO:sta

Kun kävi selväksi, että tämä remontti tulisi tuhoamaan huomattavan osan keskeisellä paikalla sijaitsevasta, kapeasta ja mahdollisesti tulevaan Töölönlahden suojelualueeseen rajoittuvasta Hesperianpuistosta, yhdistykseni Kaupunkiluontoliike ry haki työmaalle toimenpidekieltoa Uudenmaan ELY-keskuksesta. Toimenpidekieltohakemuksen perusteena oli se, että sen vaikutukset EU:n luontodirektiivilajeille eivät ole tiedossa. Kaupungin omien karttojen mukaan Hesperianpuisto on lepakkoaluetta (ja kaikki lepakot ovat luontodirektiivillä suojeltuja), eikä tiedossa ole tarkemmin, missä lepakoiden pesimäpaikat, ruokailualueet tai päiväpiilot ovat. 

Liito-oravista alueella ei ole muuten varmistettua havaintoa kuin viime helmikuulta, jolloin liito-orava oli eksynyt kadun toisella puolella olevaan hotelliin. Kuitenkin liito-oravien ydinalueita tiedetään Topeliuksenpuistosta, Sibeliuspuistosta, Alppipuistosta ja Eläintarhan alueelta, puhumattakaan Keskuspuistosta. Ei tarvitse kuin karttaa katsoa, niin on ilmeistä, että liito-oravien todennäköisin dispersaali näiden ydinaluiden välillä - ja itse asiassa ainoa järjellisesti mahdollinen kantakaupungin länsi-itäsuunnan yhteys - kulkee Hesperiankatujen puistoalueen ja Hesperianpuiston kautta. Mannerheimintien reunapuiden kaataminen tekee tästä reitistä käyttökelvottoman.

Uudenmaan ELY-keskus kuitenkin hylkäsi toimenpidekieltohakemuksemme, joten valitimme Helsingin hallinto-oikeuteen. Sieltä tulleessa välipäätöksessä asetettiin toimenpidekieltoon Hesperianesplanadien alue Töölönkadun ja Mannerheimintien välillä ja Hesperianpuisto. 

Meidän lisäksemme asialla oli myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy, jonka seikkaperäisessä toimenpidekieltohakemuksessa direktiivilajien lisäksi perusteena oli myös hakkuiden ennakoimattomat vaikutukset Töölönlahden vedenlaatuun. 

Tahalliseen väärinymmärrykseen perustuvat aavistushakkuut

Kaupunki aloitti hakkaamisen kuitenkin jo alkuviikosta Mannerheimintien toisella puolella, Runeberginkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun välisellä alueella. Hälytin lähempänä asuvan ystäväni vartioimaan yön yli, ettei töitä Hesperianpuistossa vain aloitettaisi ja yön salamyhkäisessä pimeydessä salaa suoritetuilla aavistushakkuilla tehtäisi valitusperusteita tyhjiksi. No, ei aloitettu. Kuitenkin nyt eilen, perjantaina kaupunki aloitti hakkuut Hesperianpuistossa, kaataen ainakin 59 puuta siitä huolimatta, että olin soittanut perjantai-iltapäivänä poliisin tarkistamaan paikan päälle, ettei siellä rikottaisi HHO:n määräämää toimenpidekieltoa.

Hakkuut perustuivat kaupungin väärintulkintaan. Tämä väärintulkinta perustui siihen, että Helsy oli kutsunut kaupungin edustajan (ja Kaupunkiluontoliikkeen, mutta itselleni harvinaista kyllä myöhästyin Helsingin-bussista noin 20 metriä) maastokatselmukseen torstaina 23.3. Siinä maastokatselmuksessa kaupunki halusi tulkita, että vaatimamme toimenpidekielto koskisi vain sellaista 14 puuta, jotka olisivat työmaa-alueen ulkopuolella, ja tämän kaupunki sai rikkinäinen puhelin -menetelmällä väännettyä niin, että nämä 14 puuta olisivat ainoat puut, joita Hesperianpuistosta ei saa kaataa. 

Kun Hesari söi kaupungin kädestä

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina työmaasta suoraan pohjautuen kaupungin omaan tiedotteeseen, joka perustui virhetulkintaan 14 puusta. Kun soitin jutun tehneelle Hesarin toimittajalle, hän ei suostunut oikaisemaan juttua. Sen sijaan Hufvudstadsbladet antoi äänen myös luonnonsuojelijoille. Suuri kiitos työnsä eettisesti, perusteellisesti, avoimin korvin ja silmin tekevälle Husiksen toimittajalle! 

Luonnonsuojelijoiden syyllistämistä kaupungin omista laiminlyönneistä

Kaupunki ei ole tehnyt asianmukaisia selvityksiä luontodirektiivilajien esiintymisestä alueella eikä työmaan vaikutuksista Töölönlahden hydrologisiin oloihin. Maastokävelyllä kaupunki oli yrittänyt vielä maanitella Helsyä vetämään pois oman toimenpidekieltohakemuksensa, ja juuri ennen aavistushakkuiden aloittamista kaupungilta oli tullut kymmensivuinen, syyllistävä katsaus Helsylle ja Kaupunkiluontoliike ry:lle siitä, millaisen lumivyöryefektin tämän remontin siirtyminen aiheuttaisi, jopa mainiten summat, mitä jokainen viivästyspäivä maksaisi sopimussakkoina esimerkiksi Kruunusiltojen (jotka ovat toisella puolella kantakaupunkia) aliurakoitsijoille. Jos tämä suunnitelma oltaisiin alun alkaen laadittu vähäisemmällä kunnianhimolla, luopuen ideasta leventää katulinjausta 5,6 metriä Hesperianpuistoon päin, lähes kaikki puut oltaisiin voitu säästää, ja jos kaupunki olisi tehnyt asian- ja ajanmukaiset luontoselvitykset. Kun suunnitelma on hyväksytty jo edesmenneessä Yleisten töiden lautakunnassa jo niinkin kauan sitten kuin 2015, niin tuohon aikaan ei esimerkiksi liito-oravista ollut vielä mitään tietoa.

Virtahepo Hesperianpuistossa

Miksi sitten Mannerheimintien linjausta "pitää" siirtää 5,6 metriä Hesperianpuistoon päin? Ja miksi tämä tarkoittaa puiden kaatamista jopa 20 metrin syvyydessä Hesperianpuistossa? Vastaan ensin jälkimmäiseen kysymykseen, sillä se on ideologisesti vähemmän kivulias.

Puita on tarkoitus kaataa jopa 20 metrin etäisyydeltä Mannerheimintiestä, koska kaupungin mukaan kadun reuna-aidan siirtäminen edellyttää loivasti Töölönlahteen päin laskevan penkereen purkamista. 

Ensimmäiseen miksi -kysymykseen vastaaminen ei ole miellyttävää, sillä sitä ei saisi edes esittää, etenkään ihminen, joka on ympärivuotinen pyöräilijä, sillä tämän kysymyksen esittämisellä leimautuu ilmastonviholliseksi, persuilijaksi ja ties miksi dinosaurukseksi. Nostan nyt kuitenkin virtahevon pöydälle. Paikassa, jossa kulkee jo nyt pyörätie (tai kevyen liikenteen väylä, jonka toinen puolisko on tarkoitettu jalankulkijoille) koko työmaan matkalla, tien linjausta siirretään siksi, että pyöräilijöille saataisiin kaupungin yleisen linjauksen mukainen baana, sellainen, jossa kukaan kävelijä ei voisi vahingossakaan harhautua kiireisen pyöräilijän jalkoihin.

Asuin nuorena Kannelmäessä ja pyöräilin keskustaan tuolloin varsin vaatimattomalla munamankelillani vähän yli 10 kilometrin matkan keskimäärin noin 27 minuutissa. Nykykunnossa tuohon menisi kymmenisen minuuttia enemmän. Joka tapauksessa periltä perille pääsee suunnilleen samaa vauhtia kuin neljäkakkosen bussilla. Kaupunkiliikenne on eri liikennemuotojen yhteispeliä, jossa kaikki joutuvat vuorollaan odottamaan esimerkiksi liikennevaloissa. Sitä kutsutaan toisten huomioimiseksi. Mihin ihmeeseen meillä koko ajan on niin kiire? Kun harrastin tätä keskustaan pyöräilyä, niin minä ainakin nautin siitä, että saatoin välillä pysähtyä vaikka kuuntelemaan haukan kiljuntaa tai ihailemaan ympäristötaidetta matkan varrella. Mitä ideaa on luonnossa, jos meillä ei ole aikaa pysähtyä ihailemaan sitä?

Fillarikommunismin kosto

Näiden baanojen kannattajat yleensä ovat sellaisia ihmisiä, jotka kiistävät poliittisen vastustajan uhriutumisen aiheellisuuden, tällaisen poliittisen vastustajan uhriutuessa "kun mitään ei enää sanoa". Toki vaikka mitä tahansa saa nykyään sanoa, vihapuhettakin, mutta ilmeisesti jos vihjaa yhtään missään puiden kaatamisella olevan mitään tekoa baanojen kanssa, se on kaikkein pahinta vihapuhetta. Ei puiden kaatamista tee sen hyväksyttävämmäksi se periaatteellisuus, että kun jo muiden liikennemuotojen tarvitsemien väylien takia on kaadettu niin paljon puita, niin nyt on pyöräilijöiden vuoro. Varsinkin kun siinä kulkee jo ihan suora pyöräreitti. 

Ehdotin kaupungille, että jos kerran kävelijät ja pyöräilijät halutaan erottaa toisistaan, niin kaikki voittaisivat, jos kävelijät ohjattaisiin Hesperianpuistoon, jolloin he saisivat nauttia kävelystä vehreässä kulttuurimaisemassa. Tämän ehdotukseni palkinnoksi sain sen syyllistävän pdf-dokumentin viivästysten seurauksista, olivat sitten todellisia tai kuviteltuja osin.

Ja Timo Soini karvaisine käsineen hykertelee. "Mitä mä sanoin. Fillarikommunismi". 

Suositukset eduskuntavaaleihin muissa vaalipiireissä

Esimerkiksi näitä Vasemmiston ehdokkaita voisin ajatella äänestäväni, jos asuisin asiaankuuluvissa vaalipiireissä: 

Elisa Lientola, 110, Aino-Kaisa Pekonen 112, Hämeen vaalipiiri

Arja Tauria-Huttunen, 135, Kaakkois-Suomen vaalipiiri

Sirkku Ingervo, 101, Matleena Käppi 104, Keski-Suomen vaalipiiri

Olli Kohonen, 120, Hanna Sarkkinen 130, Oulun vaalipiiri

Li Andersson, 66, Varsinais-Suomen vaalipiiri

Muut puolueet (Vihreät):

Oras Tynkkynen, 75, Pirkanmaan vaalipiiri

Mika Flöjt, 68, Silja Keränen, 73, Oulun vaalipiiri

Elisa Aaltola, 47, Varsinais-Suomen vaalipiiri

Muita puolueita en ole nyt jaksanut koluta läpi. Useimmissa puolueissa löytyy enemmän ja vähemmän asiallisia tyyppejä. Yhden noston kuitenkin teen. Jos Helsingissä tilanne on päässyt sellaiseksi, että perussuomalaisia joutuu äänestämään, niin silloin Marleena Isomaa 197.

Helsingin hallinto-oikeus asetti Mannerheimintien työmaan toimenpidekieltoon

Helsingin hallinto-oikeus asetti Mannerheimintien työmaan toimenpidekieltoon.

Helsingin hallinto-oikeus antoi välipäätöksen, jonka mukaan Mannerheimintien työmaan takia puita ei saa kaataa ns. Hesperian esplanadin varrella Töölönkadun ja Mannerheimintien väliltä eikä Hesperianpuistosta. Tämä määräys on voimassa, kunnes ELY-keskuksen päätöstä koskeva valitus on ratkaistu tai sitä ennen toisin määrätään. Hallinto-oikeus antaa varsinaisen päätöksen varsinaisen valituksen substanssista myöhemmin.

Tämä ei kuitenkaan ole valitettavasti estänyt Helsingin kaupunkia ryhtymästä jo tänään hakkuisiin. Elämme kiinnostavia aikoja.

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta

Kaupunkiluontoliike ry

Mielipide Patterinmäen itäisen osan asemakaavan muutoksesta                      20.3.2023

Kaava sinetöisi lopullisesti Pajamäen itäisten liito-orava-alueiden tuhon. Kaavasuunnitelman sisältämä leikkipuisto menisi liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikan päälle; lisäksi Pitäjänmäentien varteen suunnitellut talot tuhoaisivat sen, mitä ydinalueesta mahdollisesti on vielä jäljellä.

Kaava on kolme kertaa hylätty hallinto-oikeudessa, viimeksi Korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joten Helsingin kaupungin jääräpäinen piittaamattomuus asukkaiden mielipiteestä ja luonnosta on ihmeteltävää. Onko todella kaiken tämän vaivan väärti kaavoittaa muutama kerrostalo maalitehtaan viereen ja tuhota lopullisesti Patterinmäen itäpuoleiset liito-oravien ydinalueet? Liito-oravien elinalueista kannattaa muistaa myös se, että ne on suojeltu vielä 5 vuotta senkin jälkeen, jos ne mahdollisesti olisivat tyhjentyneet liito-oravista.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan liito-oravanaaras tarvitsee vähintään 3,5 hehtaarin yhtenäisen metsäalueen, vaikka se tosin todellisuudessa liikkuukin noin 8 hehtaarin alueella.

Raide-Jokerin tunneli on jo kohtuuttomasti heikentänyt lähiluontoa Pajamäessä, eikä ole kohtuullista, että pientä mutta luontoarvoiltaan erinomaista ja virkistyskäytöltään suosittua metsää vielä lisää tuhotaan.

Jos sitä asutusta nyt on kertakaikkisen pakko ripotella Pajamäkeen, luonnon kannalta suhteellisen ongelmaton ratkaisu olisi siirtää nykyisen asutuksen ja metsän välissä oleva leikkipuisto Jokeri-tunnelin itäisen suuaukon tieltä tuhottuun entiseen metsään - johon on yritetty istuttaa mäntyjä, jotka tuskin tulevat kasvamaan - ja jos lisärakentamista halutaan, niin leikkipuiston paikalle voisi ehkä saada sovitettua yksi tai kaksi taloa. Toinen vaihtoehto voisi olla sijoittaa kaksi tai kolme kerrostaloa edellämainitun tunnelin itäisen suuaukon tieltä kaadetun entisen metsän paikalle ja jättää leikkipuisto ennalleen, jolloin tieyhteyden voisi vetää suoraan Pitäjänmäentieltä.

Mannerheimintien työmaa uhkaa tuhota Hesperianpuiston

 Kaupunkiluontoliike ry teki Mannerheimintien työmaasta toimenpidekieltohakemuksen, mutta ELY-keskus hylkäsi sen, vähätellen liito-oravien statusta alueella ja väittäen, että sen mukaan kaadettavia puita olisi yhteensä 3. Luontodirektiivilaji liito-oravan yhteydet ja luontodirektiivilajiryhmä lepakoiden olosuhteet vaarantuvat ja suojeltavaksi aiotun Töölönlahden hydrologisille oloille vaikutuksia ei tiedetä, kuten Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy ry tähdensi omassa ansiokkaassa toimenpidekieltohakemuksessaan. Kaupunki ei ole selvittänyt tarkemmin lepakoiden ruokailualueita, päiväpiiloja tai yöpymispaikkoja, mitä Kaupunkiluontoliike ry vaati Helsingin hallinto-oikeuteen tekemässään valituksessa. ELY-keskus myös väitti tämän vähättelemänsä liito-oravien ilmeisimmän poikittaissuuntaisen länsi-itä -yhteyden Vironniemen alueella säilyvän; hankala sen kuitenkaan on säilyä, jos Hesperianpuistosta kaadetaan kaikki reunapuut.

Puhumattakaan Hesperianpuiston kulttuuriympäristöstä, josta ilmaa puhdistavia ja viilentäviä puita todellakin kaadetaan enemmän kuin kolme. Kaadettavia puita Hesperianpuistossa on kuutisenkymmentä, ja Mannerheimintien varrella vielä tämän lisäksi satakunta. Mannerheimintien linjausta kuulemma siirretään noin 5,5 metriä, mutta tässä on merkattu kaadettaviksi puita 15-20 metrin päästä katua.

Suositukseni eduskuntavaaleihin

Olen vasemmistolaisena näissä eduskuntavaaleissa vaikean paikan edessä: Vasemmistolla on upeita ehdokkaita, joiden tukiryhmässä mielelläni toimisin. Kuitenkin minulla on nyt näissä käsilläolevissa eduskuntavaaleissa yksi tehtävä: huolehtia kotirintamasta, sillä ruuhkavuosiperheeseen mahtuu vain yksi poliitikko. 

Se poliitikko on Sanna Kivineva, numero 211. Hän on Vihreiden ehdokkaana, mikä tekee hänen äänestämisensä helpoksi. Toki veri on vettä sakeampaa useimmissa tapauksissa, mutta jos hän olisi esimerkiksi VKK:n, PS:n tai Kokoomuksen ehdokkaana, aivan siihen asti ei tämä periaatteeni kantaisi. Vaikka olenkin jokseenkin menettänyt toivoni Helsingin Vihreisiin, niin maakunnissa he useinkin tarjoavat järjellisiä vaihtoehtoja.

Sannan kanssa kohta 12 vuotta asuneena tiedän, että kun hän sanoo toimivansa luonnon monimuotoisuuden, perustulon ja neuromoninaisuuden puolesta, niin Sannan kaltainen ihminen, jolla on häkellyttävän hyvä työmoraali, ei sitä sano lämpimikseen. Sitäpaitsi Sannan politiikassa tuntevat, eri puolueita edustavat ovat kertoneet minulle hänestä, että hän on yhteistyön tekijä, ihminen, joka näkee erottavien seikkojen sijasta yhdistäviä tekijöitä. Kuplautuneessa ja kärjistyneessä poliittisessa toimintaympäristössä se on ensiarvoisen arvokasta. Päätöksenteossa hän on jo marinoitunut sivistyslautakunnassa ja aluevaltuustossa.

Mutta jos siis oma tilanteeni - joka kieltämättä voi näyttää skitsofreeniseltä, mutta haluan edetä avoimin kortein - olisi toinen, niin keräisin ääniä aktiivisesti ainakin Leo Kylätaskulle, Mikael Söderströmille ja Pia Lohikoskelle. Leo trumpetteineen antaa äänen apurahansaajille ja pätkätyöläisille ja puolustaa kulttuurin itseisarvoista asemaa. Tämä ei useimmille ole lainkaan selvä asia. Leoon (numero 100) pätee sama kuin Sannaan siinä mielessä, että Leosta ihmisenä kukaan ei pystyne sanomaan pahaa sanaa. Micke Söderström (115)  taas on kokemusasiantuntijuuden "isänä" varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen ekspertti, joka ajaa kulttuurin budjettiosuuden nostamista yhteen. Pia (101) taas on asunnottomien asian ajaja, sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuntija, minkä tiedän hänen kanssaan samassa ammattiliitossa JHL:ssä toimivana. Sen lisäksi hän on aito luonnonystävä, joka on nostanut tapetille lukuisia itäisen Uusimaan luontokohteita. Pia on Leon ja Micken tavoin niitä harvoja poliitikkoja, jotka ovat puolustaneet kulttuurintyöntekijöitä, joilla monilla on toimeentulo ja koko ammatti ollut katkolla etenkin koronapandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa.

Uudeltamaalta nostan esille myös toisen kokemusasiantuntijan, Sara Pekosen (107) sekä vammaisten, yhdenvertaisuuden ja esteettömyyden asian ajajan Elina Nykyrin (105). Gashaw "Kaisa" Bibani (90) on rohkea ihmisoikeuksien puolesta taistelija, Hanna Nevantausta (102) tuo pienipalkkaisen duunarin äänen esille ja Jussi Saramo (114)  on eduskunnassa profiloitunut esimerkiksi turvallisuuspolitiikan ja liikunta-asioiden tuntijana. Tyrni Rankka (109) taas on nuori, aito aktivisti ja jo pienestä pitäen vasemmistolainen, jonka soisi houkuttelevan nuoria uurnille. Katja Ylisiurua (121) ymmärtää pienyrittäjien tilanteen ja hänen videonsa ovat erittäin informatiivisia. Muusikko Aki Haurun (96) muistan ensimmäiseltä koronakeväältä 2020 hänen yhden miehen mielenosoituksistaan, joilla hän toi mainiosti esiin kulttuurialan työntekijöiden tuskan. 

Uudellamaalla soisin Vihreistä pääsevän läpi Sannan lisäksi esimerkiksi Tiina Elo 198, uuttera ympäristöpoliitikko, Harri Hölttä 205, luonnonsuojeluasiantuntija, Sirpa Siru Kauppinen 209, pitkän linjan vantaalainen vaikuttaja, Noora Koponen 212, autismiverkoston eduskuntaan perustanut, Tiia Lintuja 217 Järvenpäältä, jonka tunnen omilta ajoiltani Vihreistä, Tia Seppänen 226, kestävän kehityksen asiantuntija, jonka vaalivideoissa on todella hyvä meininki ja Eva Tawasoli 228, joka jaksaa erittäin perusteellisesti vääntää somekeskusteluissa. 

Hyviä ehdokkaita on muitakin, mutta näistä osaan sanoa jotakin. 

Entä Helsinki? Olen siellä kuitenkin asunut suurimman osan elämääni, joten joku ehkä saattaisi kysyä, kenelle siellä testamenttaan ääneni. 

Vasemmistoliiton Helsingin ehdokkaista minun ehdokkaani on kansanedustaja Mai Kivelä, joka tunnetaan erityisesti eläinten puolustajana. Maista muistan myös sen, kun hän kysyi mahdollisuudesta ennallistaa Patterinmäen kallioseinämä. Main numero on 74. Mia Haglund (67) on säännönmukaisesti ollut luonnon puolella Kaupunkiympäristölautakunnassa. Antti Kaajakarin (72) tunnen ammattiyhdistyksestä. Markku Kivinen (75) edustaa Venäjän-asiantuntemusta. Minja Koskela (76) on ilmiö, joka mennee heittämällä sisään. 

Helsingin vihreistä ehdokkaista ajattelen asiaa luontonäkökulmasta. Mari Holopainen (222) on parhaasta päästä, ja koripallomaajoukkueen entinen kapteeni Shawn Huff (223) on puolustanut sekä Matokalliota että Pohjavedenpuistoa. 

Jos vielä saan aikaiseksi, niin väsään suosituksia muihinkin vaalipiireihin. 

Ilmastosta ja sen muutoksesta: mitä tilastot sanovat. Osa II: Helsinki-Vantaa

Kuten kirjoitin juttusarjani edellisessä osassa, otin ilmastollisiin aikasarjoihin Helsingin Kaisaniemen lisäksi mukaan Helsinki-Vantaan lentoaseman, koska sen sää vastaa yleensä varsin tarkkaan syntymäkontuani Kivistöä, josta vanhempani ovat kotoisin. 

Helsinki-Vantaalla ilmasto on jo selvästi mantereisempi kuin Kaisaniemessä vajaan 20 kilometrin päässä. Tämän osoittaa useampikin indikaattori. Talvien minimilämpötilojen keskiarvo 50 vuoden aikana on Helsinki-Vantaalla -3,3 astetta matalampi kuin Kaisaniemessä. Kesällä ero on tuntuvasti pienempi, ainakin jos asiaa mitataan vuotuisten maksimilämpötilojen keskiarvolla; tällä mittarilla Helsinki-Vantaa on vain tasan asteen lämpimämpi kesäisin kuin Kaisaniemi. Kuitenkin näillä vuotuisilla minimi- ja maksimikeskiarvoilla mitattuna Helsinki-Vantaan keskimääräinen lämpötilan vaihteluväli on 4,3 astetta suurempi kuin Kaisaniemessä (3,3 +1,0), mikä pitää varsin hyvin yhtä sen näppituntumani kanssa, että ilmasto mantereistuu rannikolla noin kaksi astetta kohden jokaista kymmentä kilometriä sisämaahan päin. 

Kuukausikeskilämpötilojen eroissa nämä erot puolittuvat, koska Vantaalla mannerilmastoon sopien on myös kylmemmät yöt. Talvikuukausien keskilämpötiloissa Vantaalla on yleensä noin asteen kylmempää kuin Helsingissä. Kesäkuukausien keskilämpötilat taas ovat käytännössä samoja Kaisaniemessä kuin Vantaalla, selittävän tekijän ollessa juuri Vantaan alemmat yölämpötilat. Vantaalla on mitattu 50 vuoden seurantajaksolla ankarimmaksi pakkaslukemaksi -35,9 tammikuussa 1987 ja paahtavimmaksi hellelämpötilaksi +33,7 heinäkuun lopulla 2010. (Helsingin vastaavat ovat -34,3 ja +33,2). 

Kuukausien keskinäinen vaihtelu osoittaa, että talvikuukausia on selkeästi enää kaksi: tammi- ja helmikuu. Viimeisen 20 vuoden aikana maaliskuu ja joulukuu ovat vaihtaneet paikkaa keskimäärin kolmanneksi kylmimpinä kuukausina; maaliskuut ovat nykyään keskimäärin hieman joulukuita kylmempiä. Lapset: älkää siis uskoko, kun päiväkodeissa opetetaan, että talvikuukausia ovat joulukuu, tammikuu ja helmikuu. Viime vuosikymmenten aikana kesäkuun keskilämpötila on selvästi jäänyt jälkeen elokuusta. 

Ehkä kaikkein yksiselitteisin ilmaston lämpenemisen indikaattori on, kuten Helsingissäkin, hellepäivien määrän kehitys. Hellepäivien määrä on noussut miltei pystysuoraan viimeisimmän 50 vuoden seurantajakson aikana. Ja hellepäiviä Vantaalla on selvästi enemmän kuin Helsingissä; maksimilämpötilojen 1-2 asteen ero on kesällä merkitsevä: onko lämpötila esimerkiksi 23 ja risat vai 25 ja risat. Kun 70-luvulla hellepäiviä Vantaalla oli 119, 80-luvulla 134, 90-luvulla 152, 00-luvulla 161, mutta sitten 2010-luvulla luku pomppasi 213:een. Hellepäivien määrän lisääntyminen ja yleensäkin hellejaksojen yleistyminen näkyy myös siinä, että kun 1970-luvulla vuotuisten maksimilämpötilojen keskiarvo oli +28,6, niin 2010-luvulla tämä keskiarvo oli noussut jo yli 30 asteen (+30,3).

Yleinen tendenssi Vantaalla on samanlainen kuin Helsingissä; talvet ovat alkaneet lämmetä keskimäärin suunnilleen vuodesta 1988 lähtien (vaikka vuosina 2010-2012 olikin eräänlainen minijääkausi) ja kesät vasta suunnilleen vuodesta 2010. Heinäkuun keskilämpötila oli 2010-luvulla 2,2 astetta korkeampi kuin 1970-luvulla. Muina poimintoina todettakoon, että helmikuun keskilämpötila oli 2,4 astetta korkeampi, huhtikuun 3,1 astetta, toukokuun 2,8 astetta, syyskuun 2,6 astetta, lokakuun 2,1 ja joulukuun 2,3 astetta korkeampi kuin 1970-luvulla. 

Ilmastosta ja sen muutoksesta: mitä tilastot sanovat I. Helsinki-Kaisaniemi

Olen ollut koko elämäni ajan erittäin kiinnostunut säästä ja ilmastosta, ja oman muistini tueksi pidin jopa omaa tilastointiani joulukuusta 1978 elokuuhun 1987. Toki vielä pidemmältä ajalta on Ilmatieteen laitoksen tilastoja, jotka perustuvat mittauksiin vakioiduissa olosuhteissa, kuten tieteelliseen metodiin kuuluukin. Sademääriä en ole ottanut tarkasteluuni mukaan, joten tässä tarkastellaan pelkkiä lämpötiloja.

Latasin Ilmatieteen laitoksen aineistot vuoden 1970 alusta nykypäivään kahdelta mittausasemalta, joilta on saatavissa mittaustietoa koko tältä aikaväliltä: Helsingin Kaisaniemestä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Helsinki-Vantaan otin mukaan siksi, että sen mittaukset ovat yleensä suhteellisen yhtäpitäviä oman syntymäkontuni Kivistön kanssa, ja Kivistössä olen myöhemminkin viettänyt paljon aikaa. 

Kävin ensin Kaisaniemen aineistot läpi. Oma empiriani sanoo, että Kaisaniemessä on siksi verran meri-ilmasto, että Helsinki-Vantaalla yleensä on talvella sitä 1-3 astetta kylmempää ja kesällä saman verran lämpimämpää. Kun Kaisaniemestä on lentoasemalle/Kivistöön linnuntietä noin 20 kilometriä, niin peukalosääntönä on siis se, että rannikolta sisämaahan päin mentäessä ilmasto on jopa nelisen astetta mantereisempi, jos siis asiaa tarkastellaan tavanomaisen talvi- ja kesälämpötilan välisenä vaihteluvälinä. Asuessani pitkiä aikoja Kannelmäessä, joka on suunnilleen näiden kahden mittausaseman puolivälissä, niin Kannelmäessä on jo selkeästi mantereisempi ilmasto kuin Kaisaniemessä, mutta ei yhtä mantereinen kuin Vantaalla. 

Tarkemmin siis Kaisaniemen tilastoista. Löytyykö niistä tukea ilmastonmuutokselle? Puolen vuosisadan tarkastelujaksosta voi nähdä, että tietenkään ilmastonmuutos ei tapahdu aivan lineaarisesti. Esimerkiksi vuosina 1985-1987 oli minijääkausi, jolloin talvet olivat suhteellisen kylmiä. Kaikkein kylmin jakso nähtiin tammikuussa 1987, jolloin lämpötila ei missään vaiheessa noussut kahdeksaan päivään yli -20. Tällöin mitattiin myös Kaisaniemen havaintoaseman pakkasennätys -34,3; lisäksi tammikuu 1987 oli mittaushistorian kylmin kuukausi, keskilämpötilan ollessa -16,5. Kun viralliset keskilämpötilatilastot katsotaan 30 vuoden ajanjaksojen keskilämpötiloista, niin tuollainen yksi pakkastalvi vaikuttaa keskilämpötilaan virallisella tarkastelujaksolla 1961-1990 noin 0,3 astetta kylmentävästi. 

Kun ensin tarkastellaan keskilämpötiloja 30 vuoden ajanjaksoilla, niin selvin muutos on tapahtunut talvikuukausien keskilämpötiloissa. Kun tarkastelujaksolla 1931-1960 (mitä käytettiin keskilämpötilojen määrittämiseen vuoden 1991 alkuun saakka) tammikuun keskilämpötila oli -5,4 ja helmikuun -6,0, niin nyt käytössä olevalla tarkastelujaksolla 1991-2020 tammikuun keskilämpötila oli -3,1 ja helmikuun -3,8. Toisin sanoen, näinä varsinaisina talvikuukausina keskilämpötila on noussut yli 2 astetta. Maaliskuun keskilämpötila on noussut peräti -2,4 astetta -3,1 asteesta -0,7 asteeseen. Vähiten ovat lämmenneet kesäkuukaudet, mutta nekin ovat lämmenneet noin 0,3-0,4 astetta. 

Sitten kun tilastoja hajotetaan pienempiin osiin ja katsellaan tarkemmin, mitä niiden taakse kätkeytyy, niin silloin silmiinpistävintä on hellepäivien (jolloin vuorokauden maksimilämpötila on vähintään +25,1) lisääntyminen. Kun asiaa tarkastellaan kymmenvuosittain, niin 1970-luvulla niitä oli yhteensä 55, 1980-luvulla 58, 1990-luvulla 68, 2000-luvulla 79 ja 2010-luvulla peräti 116. Hellepäivien määrän nousussa on siis havaittavissa lineaarinen eli suoraviivainen nousutendenssi, ja erityisen silmiinpistävää on se, että 2010-luvulla pitkistä hellejaksoista on tullut normi. Asia käy selville myös tarkastelemalla lämpimimpien heinäkuiden keskilämpötiloja; tarkastelujaksolla yhdeksänä heinäkuuna keskilämpötila on ollut yli +20, ja tällaisia heinäkuita sattui 70-luvulla 2, 80-luvulla 1, 90-luvulla ei yhtään, mutta 2000-luvulla 2 ja 2010-luvulla 4. Heinäkuut näyttävät pysyvästi lämmenneen, sillä vuoden 2021 heinäkuu oli mittaushistorian toiseksi lämpimin (+21,4). Kaikkein lämpimin heinäkuu oli 2010, jolloin keskilämpötila oli +21,7. Kaisaniemen aseman lämpöennätys on heinäkuulta 2019; 33,2 astetta.

Helsingissä -10 on talvikuukausien keskilämpötilana ollut yhtä poikkeuksellinen kuin +20 heinäkuussa. Tällaisia kuukausia on myös sattunut tarkastelujaksoon 9 kappaletta: yksi joulukuu, kolme tammikuuta ja viisi helmikuuta. Kylmin kuukausi oli tuo jo mainittu tammikuu 1987, -16,5 astetta. Tammikuussa 1985 oli -13,9 ja helmikuussa 1985 -13,7 astetta. Näistä yhdeksästä kaikkein kylmimmästä kuukaudesta vain kaksi on sattunut vuoden 1987 jälkeen ja vain yksi 2000-luvulla; tammikuun 2010 keskilämpötila oli -10,4 astetta. 

Päällisin puolin näyttäisi siltä, että talvet ovat lämmenneet vuodesta 1988 alkaen, kun taas kesien lämpeneminen on saanut vauhtia vasta 2000-luvun puolella, tämän näkyessä selkeimmin heinäkuissa. Tähän on kolme syystä: ensinnäkin suurin osa hellepäivistä osuu heinäkuille. Toiseksikin: kesäkuussa yölämpötilat ovat usein vielä varsin alhaisia. Kolmanneksi: elokuulle ei yleensä enää satu kovin paljoa hellepäiviä, vaikka yöt ovatkin usein vielä varsin lämpimiä. 

Tämä oli ilmastonmuutosaiheisen juttusarjani ensimmäinen osa. Toinen osa koittaa sitten, kun olen samaan tapaan käynyt läpi Helsinki-Vantaan aineiston.