Suomi vihaa metsiään

Äskettäin kuollut ikihonka Aira Samulin on todennut, että omat ajatukset kannattaa täyttää positiivisilla asioilla. Luulen ymmärtäväni, mitä hän ajoi takaa. Toki omaa jaksamista ei edesauta yhtään se, että murehtii toistenkin puolesta, mutta mitään muutostahan ei tapahtuisi eikä mitään yhteisiä asioita tulisi ajettua, jos jokainen ottaisi kirjaimellisesti tämän Samulinin lausuman. Silläkin uhalla, että loukkaan monien toteemia - olihan Samulin todellinen esimerkki siitä, miten pysytään täydessä terässä loppuun saakka - niin kehtaan olla eri mieltä. Toki oman mielenterveyden kannalta on usein parempi lähteä vaikka nauttimaan metsästä, ylös, ulos ja lenkille, kuten vierastamani Tarva sanoi sen sijaan että homehtuisi kabineteissa vaikka päättämässä niistä metsistä, mutta entäs jos lähtee ylös, ulos ja lenkille, sinne metsään, eikä se enää elvytä, elähdytä, raikasta, rentouta ja vie arkihuolia pois?

Se, mitä parhaillaan tapahtuu Helsingin Stansvikissa, Kemin sellutehtaalla ja Porvoon Humlassa - jossa havaitsin taas lisää punavärillä merkattuja roimia kuusia, haapoja ja koivuja - ei anna mahdollisuutta sulkea itseään pois negatiivisten ajatusten parista. Niitä negatiivisia asioita kun ei pääse pakoon edes metsään, jonka juuri pitäisi elvyttää, ilahduttaa ja kuljettaa arkihuolet pois. Suomalaisten erityinen luontosuhde on sellainen, että tämä maa vihaa metsiään. Puita halutaan kaataa ja ilveksiä tappaa vain silkasta ilosta.

Kaupunkiluontoliike vaatii Stansvikin jättämistä rauhaan

 2005-2006 paikkeilla itäisestä Helsingistä kuului kummia. Siellä alkoi syntymään paikallisista viheralueista huolestuneita ja niitä puolustavia pro-liikkeitä kuin sieniä sateella. 2002 yleiskaava, jonka karttaa oltiin alettu kutsumaan verikartaksi, kohdisti uhkia monille viheralueille, etenkin Itä-Helsingissä. Kansalaisliikkeet Myllypurossa, Vuosaaressa ja Laajasalossa julkistivat oman yhteisen metsämanifestinsa, tekivät lausunnon Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta ja pitivät kansalaisvaikuttamisen kurssin Itiksen työväenopistossa ja työpajan Suomen sosiaalifoorumissa. Oli syntynyt Kaupunkimetsäliike, johon liittyi toimijoita myös lännemmästä, kuten Malminkartanosta ja Laaksosta, Keskuspuiston eteläreunalta. 

Laajasalon Stansvikin metsä on yksi Helsingin vanhimpia metsiä; ainakin sen ikihongat lienevät vanhimpia tunnettuja pääkaupungin puita. Stansvikista löytyy yli 20 erilaista luontotyyppiä, ja nykyään jopa liito-orava, erityisessä suojeluksessa olevia pienvesiä ja niin edelleen. 

Kirjoitin kaksi vuotta sitten, että Stansvikista voi mahdollisesti tulla pääkaupunkiseudulla tapahtuneen kuntalaisten luontoheräämisen päänäyttämö, eräänlainen urbaani Koijärvi. Nyt tälle Koijärvelle on pystytetty leiri, joka on pystyssä jo toista viikkoa. Suojelemassa ovat olleet muun muassa Luontoliiton metsäryhmä, Elokapina, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys sekä paikallisia aktiiveja.

Myös Kaupunkimetsäliikkeen perinteen jatkajaksi perustettu Kaupunkiluontoliike on hengessä mukana ja ei vain kannattaa vaan vaatii Stansvikinkallion ja siihen sidoksissa olevien metsien jättämistä rauhaan ja niiden rauhoittamista mieluiten Stansvikin luonnonsuojelualueeksi. Stansvikinharjun suojelualue on hyvä alku, mutta se ei riitä, ja ekologisen jatkuvuuden nimissä suojelualueen tulisi jatkua saumattomasti Stansvikin metsiin ja Stansvikinkalliolle. 

Laajasalon Stansvik, tämän päivän Koijärvi?

 Olen käynyt 90-luvun alusta alkaen säännöllisen harvakseltaan Itä-Helsingin Laajasalossa. Minulla on asunut siellä ystäviä, ja muutamakin nuoruuden mielitiettyäkin on asunut siellä. Niinpä alue ei ole minulle tyystin vieras. Lisäksi ajoin bussilla aina saaren lävitse suorittaessani asepalvelusta Santahaminassa.

Oltuani perustamassa 2005 Keskuspuistoa suojelevaa kansalaisliikettä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta!, minuun otettiin yhteyttä Itä-Helsingistä, jossa usea paikallinen omaa viheraluettaan puolustava kansalaisliike oli lyönyt hynttyyt yhteen ja perustanut Kaupunkimetsäliikkeen. Minua kysyttiin silloin allekirjoittamaan heidän Metsämanifestiaan, jonka yksityishenkilönä olisinkin halunnut allekirjoittaa, mutta kun ei rekisteröitymättömän liikkeen nimenkirjoittajaksi voi vain ilmoittautua, edes sellaisen, jonka on perustanut.

Seurailin kuitenkin Laajasalon tapahtumia, ja perustin Laajasalon alueen kansalaisliikkeille, Pro Stansvikille ja Pro Kruunuvuorelle blogin kokoamaan alueita koskevaa materiaalia: päätösasiakirjoja, kaavoitusmateriaalia ja tietoa alueen luonnosta. 

Viimeisen Helsingin yleiskaavan rinnalla - jossa on kaavoitettu asukkaita noin 250 000 uudelle asukkaalle - kalpenee edellinenkin, pahamainen yleiskaava, jonka liitekarttaa kutsuttiin verikartaksi. Tämän uuden yleiskaavan pikselikartassa nyt sitten Laajasalon pitkäaikainen kaavauhka realisoituu. Yllätyksenä se ei tule alueen tilannetta pitempään seuranneelle, eikä se yllätyksenä tule myöskään alueen suunniteltuja liikennejärjestelyjä ajatellen; Laajasaloon on tulossa silta kantakaupungista ja Laajasalontiestä ollaan toteuttamassa ensimmäinen uuden ajan niin sanottu "kaupunkibulevardi". Ei näitä sanahirvityksiä turhan takia olla toteuttamassa vaan siksi, että kaupunkibulevardi tarkoittaa entistä läpiajo- tai kauttakulkutien muuttamista asuinkaduksi. 

Yleiskaavan realisoituminen rakennuskaavoiksi on nostattanut monin paikoin uusia asukasliikkeitä mm. Vuosaaressa, Etelä-Haagan Riistavuoressa ja nyt Laajasalossa ja yleiskaavaan valtion kanssa MAL-sopimuksella kytkettyjen liikennehankkeiden toteuttaminen on aktivoinut jo olemassaolevia asukasyhdistyksiä muun muassa Pajamäessä ja Haagassa. Lisäksi kuin sienet sateella metsään nousevat urheiluhallit ovat nostattaneet kansalaisliikkeitä viime vuonna Pirkkolassa ja nyt Myllypurossa. Moni pääkaupunkilainen luonnonsuojelija ja minäkin sudeettistadilaisena, joka vain en osaa lopettaa sekaantumasta pääkaupungin asioihin, on jo vuosia odotellut tämän ajan Koijärven kehkeytymistä Helsinkiin. Onko Stansvik Helsingin Koijärvi?

Laajasaloon on kehkeytynyt mielenosoitus, jonka järjestäjätahoina on mm. Luonto-Liiton metsäryhmän Kaadetaan kaava -kampanja sekä aktiiveja eri puolilta kaupunkia. Laajasalon Stansvik on hyvinkin mahdollisesti se paikka, jossa kansalaistoiminta osoittaa voimansa; kansalaistoiminta, joka laajentaa Maankäyttö- ja rakennuslain tiukkaan maantieteelliseen läheisyysperiaatteeseen perustuvan, asukkuuteen ja naapurustoon perustuvan osallisuuden käsitettä. 

Kävin 23.7.2008 luontoretkellä Stansvikissä. Silloin oli siis jo hyvin tiedossa, mitä alueen päänmenoksi on kaavailtu. 

Kutsun mukaani nostalgiamatkalle maisemiin, joita ei mahdollisesti kohta enää ole. Ikuistin nämä maisemat silloin kesän 2008 luontoretkellä.

Tämän metsäpolun paikalle on kaavailtu Stansvikin uuden asuinalueen päätietä.

Näillä oksilla asusti jonkin aikaa kolme lapinpöllöä samanaikaisesti!

Kalliotuhkapensas, joka on niin harvinainen, että jo se olisi riittänyt syyksi pitää Stansvikinniemi Helsingin ympäristölautakunnan ehdottamalla suojelualueiden listalla. Mutta ei, sillä kaupunkisuunnittelulautakunta päätti, että sillä on suurempaa luonnonsuojeluasiantuntemusta, ja poisti sen lopullisten suojelualueiden listalta.

Keltamaite.

Helsingin luultavasti vanhimmat ikihongat kasvavat täällä. Osa näistäkin ollaan kaatamassa.

Stansvikin Uudenkylän mökkikylääkään ei enää pian ole. Tai ainakin Helsingin kaupunki - tuo "Maailman toimivin kaupunki" on kaavaillut niin.

Stansvikinharju sentään ollaan jättämässä rauhaan, vieläpä tekemällä siitä suojelualue. Tosin eivät sitä rauhaan tule jättämään alueen 15 000 uutta asukasta, jotka tulevat pian kuluttamaan harjun puhki.

Tämä kaiverrus symboloi Pro Stansvikin taistelua. 

Vuosina 2006-2008 ylläpitämäni Laajasalon luontoblogit ovat edelleenkin olemassa arkistoina ja löytyvät osoitteista http://prostansvik.blogspot.com ja http://prokruunuvuori.blogspot.com.