Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Soini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Timo Soini. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Sallitut ja kielletyt uskomukselliset silmälasit

Ulkoministeri Timo Soini (sin.(PS), room. kat.) oli virkamatkallaan osallistuessaan Elämä ensin -mielenosoitukseen hermostuttanut Soinin varmaankin tarkoittamat "fillarikommunistit". Ja hermostuivathan he toki aiheesta: jos ei valtiosihteerin kuvatwiittaus ulkoministerin kanssa ole julkinen irtiotto valtion virallisesta, naisten ihmisoikeuksia kunnoittavasta linjasta, niin mitä se sitten on? Lisäksi tässä on kummastuttanut hallitustovereiden vain näön vuoksi tapahtuva ulkoministerin harjaaminen.

Ulkoministeri edustaa Suomea maailmalla, ja siinä tehtävässä ei ole mahdollisuuksia henkilökohtaisiin irtiottoihin. Soini tietenkin tietää että hänellä on kuitenkin tähän varaa, sillä Kepu ja Kokoomus haluavat vielä maakuntasotensa maaliin, ja sulkevat silmänsä tämän epäpyhän lehmänkaupan takuumiesten törttöilyille, kuten uuninpankkopoika Saku Timonen onkin huomauttanut, ja kyllä hän kehtaa.

Pääministeri Juha Sipilä - itsekin uskovainen mies - antoi eilen hallituksen esityksen "ministerin juhlallisesta valasta ja vakuutuksesta", joka valtioneuvostoon valittujen olisi esityksen mukaan määrä antaa. Siinä vannotaan Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa nimeen. Tämä myös alkoi hiertämään tätä samaa porukkaa - jota Sipilä ei kuitenkaan nimitä fillarikommunisteiksi - siinä määrin että joitakin tässä häiritsee enemmän se, että Sipilä vaatii jumalan nimeen vannomista kuin se, että Sipilä on jo rikkonut julkisesti antamansa valan, jossa sanotaan paljon muutakin. Siinä sanottiin myös mm. että "minä ministerin tehtävässäni noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi".

20-vuotiaana minua häiritsi armeijassa kirkosta eronneena kun kirkottomien sotilasvalan korvaavassa juhlallisessa vakuutuksessakin vannottiin jumalan nimeen "Ja Jumala minua siinä auttakoon". Katsoin, että tämä vakuutus ei sido minua. Tuosta on kuitenkin jo 27 vuotta, ja olen päässyt siitä yli. Soisi myös fillarikommunistien pääsevän tuosta vaiheesta eteenpäin, ja näin sanoo 47-vuotias fillarikommunisti.

Vähän siis perspektiiviä, kiitos, jos julkinen kristinusko hiertää enemmän kuin kelvoton Sote-uudistus, joka vieläpä aiotaan toteuttaa petoksella julkinen lupaus pettäen ja perustuslakiin pyllyä pyyhkimällä.

Soinin viittaamat fillarikommunistit ovat usein ateisteja. Ehkä siihen hän viittaakin tällä sinänsä soikealla termillään, onhan kommunismi yksi ateismin ilmentymä. Nyt on tullut osoitettua, että fillarikommunistien ateismi on usein tunnustuksellista ihan siinä missä ulkoministerin (room. kat.) tai pääministerin (laest.), ja on muitakin maailmankatsomuksesta aiheutuvia sokeita pisteitä kuin soinilainen teekutsuliike ja sipiläläinen munjakavereidenrahat-lestadioismi.


Kuvassa oleva mies on fillarikommunisti (fil.)


perjantai 18. toukokuuta 2018

Rehellisyyttä valtiovarainministerin tapaan

Oikeistopuolue Kokoomuksen oikean laidan toivo Susanna Koski - jota ei kai kuitenkaan saa sanoa äärioikeistolaiseksi näillä spekseillä - tylyttäessään monisairasta pitkäaikaistyötöntä televisiossa sai puoluejohtaja Petteri Orpon nuhteet. Orpon mukaan hän ei itse olisi "käyttänyt näitä sanavalintoja".

Tämä freudilainen lipsahdus paljastaa Kokoomuksen linjan. Köyhät kyykkyyn, ota vuoteesi ja kävele, kunhan vaan pitää nämä ajatuksensa omana tietonaan. Orpon lausahdus oli samantyyppistä julkista "harjaamista" kuin mitä Perussuomalaisissa on ollut Timo Soinin aikana tapana harrastaa vielä silloin kun he yrittivät esittää hallituskelpoista ja samanaikaisesti kansanpuoluetta.

Tällä harjaamisella osoitetaan kaksoisstandardi. Ei nyt näin muka ole sopivaa sanoa, mutta kuitenkin Susanna Koski vain porskuttaa. Pitkäaikaistyöttömät monisairaat eivät kuulu Kosken - ja Kokoomuksen - kohderyhmään, joten heistä viis.

Susanna Koskea ei siis vaiennettu, vain toruttiin siitä että hän lipsautti ääneen sen mitä moni kokoomuslainen ajattelee. Miten sitten mahtaa käydä Orpon alaisen ministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäelle, joka osoitti että Sote-uudistuksen Kokoomuksen lempilapsen - johon se on itsensä hirttänyt - eli valinnanvapauden säästövaikutus on puhdas nolla. Sen verran lojaali hänkin on esimiehelleen, että tappioista hän vaikenee, mutta joka tapauksessa säästöjä ei ole luvassa.

Tähän saakka Orpo on vaiennut kuoliaaksi alaisensa selvityksen, joka osoittaa Sote-rakennelman lahouden. Tämä on peräti kummallista valtionhoitajapuolueeksi jo 90-luvun alkupuolen lamasta itsensä naamioituneelta porukalta, joka leimaa kaikki muut - etenkin vasemmistopuolueet - asioita omanväristensä lasien läpi politisoiviksi. Itsehän Kokoomus on väittänyt tekevänsä ainoana vastuullista politiikkaa huolehtiessaan yhteisistä (vero)varoista vastuullisesti (tästä kannattaa lukea Kennet Haraldin erinomainen artikkeli Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamasta teoksesta Semioottisen sosiologian näkökulmia).

Nähtäväksi siis jää, tämä Kokoomuksen vastuullisuus. Nähtäväksi myös jää, työskenteleekö siellä Valtiovarainministeriössä sellaisia viranhaltijoita, joiden asiantuntemukseen Orpo uskaltaa yhtään luottaa, jos ei valtiosihteerin työpanos kelpaa.

Niin, siitä valinnanvapaudesta vielä sananen. Kai sekin on valinnanvapautta, valita Terveystalon ja Terveystalon välillä.

Hesarin jutun Martti Hetemäen selvityksestä voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

torstai 26. huhtikuuta 2018

Kiristämällä messiaaksi

Paavo Väyrynen, tuo poliittisen takinkäännön ikiliikkuja, ilmoitti eilen palaavansa eduskuntaan. Tässä samassa julkisessa performanssissa hän ilmoitti äänestävänsä ns. (So)Te-uudistusta vastaan. Tätä manööveriä ei tulla hyvällä katsomaan Keskustapuolueessa, jonne hän nyt palasi, joten seurauksena tulee olemaan myös Väykän pitkäaikaisimmasta henkisestä kodista erottaminen. Kansalaispuolueestahan hän jo junaili itselleen eron. Ellei sitten...

Väyrynen on todellinen pelimies. Veikkaan, että tämä julkinen performanssi oli tarkoitettu hallituksen kiristämiseksi. Kyllä Väykän selkäranka tunnetusti ja valitettavasti taitaa taipua (So)Te:nkin kannattamiseen, sittenkin, jos hän vain saa tästä itselleen jotain.

Mitä Väyrynen sitten voisi tavoitella? Jos Väyrynen esimerkiksi nimitetään ulkoministeriksi Timo "Nakkimuki" Soinin tilalle, tällöin "Siniset" viimeistään pullahtanee hallituksesta, onhan koko liike perustettu Soinin ministeriauton perämoottoriksi. Ellei sitten Väyrynen lähde "pelastamaan" Sinisiä heidän ulkoministerinään. Kukaties Väyrynen saattaa laskea senkin varaan, että hän voisi jotenkin kiristää tupailtojen tyytymättömiä alkiolaisia anomaan häntä polvillaan vielä kerran pelastamaan puolue.

Tutkimattomat ovat Väyrysen tiet, mutta veikkaan, että taas kohta tulee takki kääntymään siihen suuntaan, josta Väyryselle tarjotaan mehukkain hillotolppa.


tiistai 27. helmikuuta 2018

Pedofiiliruhtinaitten kanssa veronmaksajien rahoilla

Timo Soini, hillotolpan löytänyt mies. Kun muut yleensä löytävät korkeintaan hädin tuskin taksitolpan nakit silmillä, ulkoministerimme on löytänyt hillotolpan nakkimuki kourassaan. Hänen hillotolppansa nimi on veronmaksajien pohjaton kukkaro.

En ole nähnyt ulkoministerimme sanallakaan tuomitsevan Syyrian kansan hävittämistä, saati Suomen tarjoavan minkäänsorttista humanitarista apua pommitusten uhreille. Sen sijaan hän käy kertomassa Syyrian pohjoisen naapurimaan diktaattorille, joka itkettää pikkutyttöjä, jotka olisivat tämän mukaan valmiita mihin tahansa (diktaattorinsa puolesta), että Suomi jakaa samat (demokraattiset) arvot tämän roiston edustaman hallinnon kanssa. Ja tästä reissusta veronmaksajat maksoivat 70 000 euroa.

Kannattaako Suomi siis diktatuuria, yliopisto-opettajien vaientamista, etnisen vähemmistön kurjistamista ja lapsien käyttämistä diktatuurin oikeuttajina ja koristeina? Sellaisetko ovat Suomenkin arvot, jos ulkoministeriämme on uskominen?

Iltalehden jutun Soinin ihmisoikeuksienedistämismatkoista voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Piikayhteiskunta

Hallitus on julki lausunut tavoitteekseen nostaa työllisyyden 75 prosenttiin. Koska hallitustaipaleen alusta saakka tämän tavoitteen karkaaminen on ollut väistämättömän selvää, viis työllisyydestä,  hallitus onkin joutunut rukkaamaan tavoitettaan, ja keinosta on tullut päämäärä: työllisyyden hallinnan sijaan se on ryhtynyt hallinnoimaan työttömyyttä. Kun työllisiä - ryöjäkkeet - ainakaan olemattomiin täysiaikaisiin työsuhteisiin ei saadakaan lisää, tavoitteeseen päästään vähentämällä työttömiä.

Tästä ei nyt sen enempää. Siitä on paljon minua enemmän osannut sanoa esimerkiksi Sakari Timonen. Edellämainittua taustaa vasten onkin käsittämätöntä, että hallitus - tai ainakin osa siitä eli Keskusta ja "Siniset" -niminen Timo Soinin vaaliyhdistys - aikookin palauttaa naiset nyrkin ja hellan väliin. Jos puolet työikäisestä ihmiskunnasta poistetaan työelämästä, heikkopäinenkin osannee laskea, miten käy työhönosallistumiselle, ja sitä myöten hyvinvointivaltion rahoituspohjalle, sille, josta kotihoidontukikin maksetaan.

Ok, ei sitä toki tarvitse olla niin epäreilu hallitusta kohtaan, sillä kuten Kokoomuksessa sanotaan, kysehän on vain valinnanvapauden tukemisesta. Paha vaan, että tämä valinnanvapaus käytännössä koskee vain miehiä, sillä naisia kotihoidontuen saajista oli vuonna 2016 92,9%. Tämä osuus on pysynyt käytännössä vakiona ainakin siltä viimeiseltä 19 vuodelta, jolle tilastoni ulottuu (lähde: Findikaattori).

Nyt olisi ollut tilaisuus tehdä asialle edes jotain myöntämällä kunnollinen kuoppakorotus kuntien työntekijöille ja tehyläisille, joista molemmista valtaosa on - naisia. Niitä samoja naisia, jotka pantiin kelvottomasti vetävän vientiteollisuuden syntipukeiksi ns. "kilpailukykysopimuksessa".

Huomaako joku yhteyden asioiden välillä? Minä huomaan. Tämä hallitus pyllistää paitsi työttömille ja pienipalkkaisille, myös naisille. Kokoomus pettää näin Sari Sairaanhoitajan kun taas Keskusta ja Siniset tekevät sen silkkaa sovinismiaan. Tällä sekalaisella sortin sakilla on kuin onkin ideologinen liima, joka pitää sen yhdessä: maalaisliittolainen sovinismi yhdistyneenä kokoomuslaiseen kastiyhteiskunnan haikailuun. Molemmissa tapauksissa naiset ja muu vähemmän tuottava väki nähdään piikoina.

Tämän kirjoituksen otsikkoa klikkaamalla pääsee tarkistamaan tässä kirjoituksessa viitattuun Findikaattorin tilastoon. 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hallitus vaihtuu...ei vaihdu...vaihtuu...missä äänestäjän kuluttajansuoja?

Pääministeri Juha Sipilä ei sitten jätäkään hallituksensa eronpyyntöä Tasavallan presidentille, koska Perussuomalaiset hajottivat itse itsensä. Tämä toimenpide tehtiin hallituksen pelastamiseksi, lue siis Timo Soinin ulkoministeriyden pelastamiseksi.

On tietysti hyvä, jos Persuista irronneet sanoutuvat samalla irti nuivistuneen emopuolueensa maahanmuuttolinjauksista, mutta toisaalta ne linjaukset on myös kirjattu hallituksen maahanmuuttopoliittiseksi ohjelmaksi, joten mikään ei muuttunut, ainoastaan hallituksen hartiat kevenivät parinkymmenen edustajan verran.

Tämä manööveri herättää useita kysymyksiä. Herää kysymys, miten kahdella rattailla Persuista irronnut Uusi vaihtoehto ajelee, jos he kerran sanoutuvat irti perussuomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta mutta kuitenkin sitoutuvat hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan, joka on perussuomalaisten sanelema. Pitääkö hallitusohjelmaa siis muuttaa, jos pitää, eikö tarvittaisikin uusia hallitustunnusteluja?

Lisäksi herää kysymys äänestäjän kuluttajansuojasta: jos on äänestänyt PerSuja nuivan maahanmuuttopolitiikan takia mutta nyt nuivat ovat jättäneet laivan, onko kyse samasta puolueesta, jonka Sipilä otti hallitustaan täydentämään. Uusi vaihtoehto, kuten nimensäkin sanoo, on uusi vaihtoehto, myös perussuomalaisista.

On tietystikin hyvä, että breivikläisten hallitustie katkaistiin, mutta miten mahtaa käydä muiden vähemmistöjen kuin maahanmuuttajien? Eivät emopuolueesta irroitetutkaan ole mitenkään kunnostautuneet minkään vähemmistön etujen ajajana, ja olisi kiinnostava kuulla Petteri Orpon näkemys siitä, millaiseen arvopohjaan Uuden vaihtoehdon vaaditaan sitoutuvan.

Uusi vaihtoehto on vanha vaihtoehto uusissa vaatteissa. Tuskin kukaan kuvittelee, että soinilaiset olisivat olleet nuiviston mielipidevankeina ja nyt heistä olisi kertaheitolla sukeutunut aiemmin tunnustuksellisesti vihaamaansa suvaitsevaistoa. Tilanteen selvittämiseksi ja äänestäjien oikeusturvan takaamiseksi uudet vaalit ovat ainoa tie.

torstai 25. toukokuuta 2017

Sipilä häpäisee Koiviston elämäntyön

Pääministeri Juha Sipilän sanoin presidentti Koivisto edusti monellakin tavalla sitä, mikä on suomalaisuudessa parasta. Pääministeri Sipilästä ei voi sanoa samoin; pikemminkin päinvastoin. 

Koivisto oli näkyvä osoitus siitä, miten omalla työllään ja kouluttautumalla tie on auki huipulle saakka. Sipilä ja muut rosvot romuttavat koulutuksen romuttamisella ja sivistyksen halveeraamisella tämän mahdollisuuden: avoimen yhteiskunnan, joka oli melkein päässyt eroon säädyistä, ja jossa lahjakkuudella ja sitkeydellä saattoi korvata lähtökohtia. 

Tasavallan nykyinen presidentti puhui siitä, että kun Koivisto itse totesi hänen Suomensa olevan samaa tasavaltaa koko siihenastisen itsenäisyytensä ajan, Koiviston aikana voidaan puhua siirrytyn toiseen tasavaltaan. Oletan Niinistön viittaavan siihen presidentin valtaoikeuksien kaventamiseen, jossa Koivisto oli aloitteentekijä, ainakin siitä asti kun hän uhmasi pääministerinä siihen asti kiistämätöntä UKK:ta. Jos hyväksymme Niinistön tulkinnan, tätä tasavaltaa, jossa rasistit ja EK pitävät yhteiskuntaa panttivankinaan, Koivisto ei varmaankaan tunnistaisi enää samaan tasavaltaan kuuluvaksi. Tasavaltaa, jossa ulkoministeri piilottelee selkänsä taakse rasisteja ja Euroopan integraation vihollisia, ja jossa pääministeri piilottelee tätä selkänsä taakse, ja jossa valtiovarainministeri piilottelee selkänsä taakse EK:ta, joka romuttaa suomalaisen sopimusyhteiskunnan. Sipilältä itseltään onnistuu laillisuuden romuttaminen, Suomi kun on 8 kuukautta tasavalta ilman oikeuskansleria. 

Nämä rosvot romuttavat sen hyvinvointiyhteiskunnan, jonka keskeisiä rakentajia Mauno Henrik Koivisto oli 60-80 -luvuilla, eivätkä ole kelvollisia edes hänen kenkiensä lankkaajaksi, saati haudanryöstäjiksi. Sen lisäksi he romuttavat valtiovallan legitimaation, joka tarkoittaa oikeutusta, oikeaksi kokemista. Sen, mitä Koivisto rakensi 30 vuodessa, Sipilä on hyvässä vauhdissa hänen elämäntyönsä romuttamisessa jo parissa vuodessa. 


torstai 20. huhtikuuta 2017

Entäs maahanmuuttajat, kysyisi demari

Perussuomalaisten jytkyyn johtaneet äänet kaivettiin osittain demareihin pettyneistä. Kun perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa äänettöminä yhtiömiehinä, joille on jäänyt jäljelle ainoastaan maahanmuuttopolitiikan nuivistaminen, kaikkien muiden vähäosaisille annettujen lupausten tultua myydyiksi jotta Soini pääsisi ministeriauton takapenkille, jytkyn sulaminen on ollut odotettua.

Haaskalle ei ole ollut tunkua, onneksi. Paitsi että demareiden joukossa on joitakin kärpäsiä. Niin arvokkaan panoksen kuin demarit ovatkin antaneet työelämän ja hyvinvointivaltion kehittämiseen, nämä muutamat kärpäset pilaavat demareiden maineen, ja arvokas on kutistumassa irvokkuudeksi.

Muutama arvoisa demaritoveri on sortunut whataboutismin syntiin. Whataboutismilla tarkoitetaan sitä, että keskustellaan sitten aidanseipäistä, leivänpaahtimista tai kirveistä, takataskusta vetäistään aina "entäs sitten maahanmuuttajat?" Tämänkin lehden palstalla on esiintynyt ainakin kaksi sellaista demaritoveria.

Useimmat ihmiset antaisivat kernaasti oman panoksensa yhteiskunnalle. Tämä kuitenkin edellyttää verokorttia, jonka edellytyksenä on suomalainen sosiaaliturvatunnus. Tähän taas tarvitaan oleskelulupa. Näiden perusasioiden soisi olevan selviä suomalaisen työelämän tuntevalle, joita olettaisi löytyvän sosialidemokraateista.

Jos maahanmuuttajien työllistymisestä on oikeasti huolissaan, asiaa ei ainakaan auta laittomaksi maassaolijaksi määritteleminen. Keinoja työllistymisen edistämiseksi on oltava muitakin kuin työehtosopimusten rajojen venyttäminen, ja demareiden soisi tarjoavan muiden oppositiopuolueiden tavoin valoa hallituksen patamustan politiikan sijaan, eikä olevan Keskustan ja Kokoomuksen tavoin valmis mihin tahansa kosiskellakseen nuiviston karanneita ääniä.

Kirjoitus julkaistiin tämän aamun Uusimaassa.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Viisastelua kentän vastakkaisilla laidoilla


Oheinen kuva esittää Hesarin toimittajan tulevalle valtiomiehelle J. Halla-Aholle esittämää kysymystä ja H-A:n vastausta.

Perussuomalaiset ovat tavanneet syyttää Vihreitä ylimielisyydestä ja akateemisesta, verbaalisesta temppuilusta. Mitäs tämä sitten on? Tai mitäs muuta sitten olivat H-A:n edeltäjän T. Soinin puolivillaiset nokkeluudet, joiden taustalla oli populismin akateemisia opintoja kuin vastaanottajan aliarvioimista peittämällä todellinen asia sukkeluuksien taakse?

Perussuomalaisten synti on kaksinkertainen: paitsi sukkelointi, myös projisointi, jossa syytetään toista omista virheistä. Tässä on peili.

torstai 12. tammikuuta 2017

Haluaako Soini Suomesta Pohjolan Turkin?

Ulkoministeri Soinin (PS.) mukaan Suomi tukee Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja, koska hänen mielestään Suomi ja Turkki jakavat samat demokraattiset arvot.

Jos tämä pitää paikkansa, niin sitten Suomi on kyllä hyvin huolestuttavalla tiellä. Se tarkoittaisi sitä, että kun nyt esimerkiksi yliopisto-opettajia jättää uppoavan laivan irtisanomisten kautta, meiltä alettaisiin poliittisista syistä siivoamaan yliopistojen viranhaltijoita syytettynä opposition tukemisesta, näyttöä tai ei.

Toivon, että tämä ei ole Timo Soinin visio, vaan hän olisi tarkoittanut jotain muita arvoja. Esimerkiksi vapaa tiedonvälitys, jota on pidetty yhtenä länsimaisena perusarvona, on turkkilaisittain sitä että toimittajia pidätetään ja medioita suljetaan. Meillä he sentään ymmärtävät itse irtisanoutua jos he esittävät kiusallisia kysymyksiä vallanpitäjille, ellei heille ole käynyt niin että heidän määräaikaisuuttaan on päätetty olla jatkamatta.

Entä sitten ihmisoikeudet? Mehän olemme ulkoistaneet turvapaikanhakijoiden käännyttämisen Turkille, jonka kautta pitää käydä hakemassa viisumia. Varmaan Soinille kelpaisi myös Turkin henkilökultti, jossa johtajan kyseenalaistamisesta voi seurata syyte epäturkkilaisesta toiminnasta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Miksi kirkollispyhistä on tärkeä pitää kiinni

Erään Facebook-kaverini seinällä käytiin vilkasta keskustelua kirkollispyhistä, puolesta ja vastaan, ja siihen osallistui monenlaisten tunnustusten edustajia. Useampi argumentti käytettiin sen puolesta, että valtionkirkon erityisyys yleisten vapaapäivien määrittelyssä pitäisi purkaa. Ymmärrän tämän tasapuolisuusargumenttina, joka tosin johtaisi pian siihen, että ne vapaapäivät kutistuisivat kuin pyy maailmanlopun edellä.

Lukitsisin kyllä nykyiset evankelisluterilaisen valtionkirkon pyhäpäivät. Tätä en tekisi korostaakseni jo muutenkin selvää kulttuurisen evankelisluterilaisuuden dominanssia, vaan suojellakseni ylipäätään vapaa-aikaa. Sen kukin sitten saa viettää ihan niin jumalattomasti kuin haluaa.

Työntekijöiltä muutenkin kiristetään vyötä, ja yksipuolisesti heikennetään heidän oikeuksiaan, ainakin mikäli se porvarihallituksesta riippuu. Vaikka sitä onkin porvarihallituksen politiikasta lukuisine epäpyhine ratkaisuineen vaikea päältä uskoa, niin kyllä katolilainen Soini, lestadiolainen Sipilä ja uskontojaisänmaapuolueenjohtajavirkansapuolesta Orpo pyhittänevät sentään pyhää. Jos vapaapäivien kalenterista poistettaisiin joulu, pääsiäinen ja joitakin vähäpätöisempiä pyhiä, on naiivia luulla, että ne menetetyt pyhät voisi pitää joskus muulloin haluamaansa aikana. Ei varmastikaan voisi. Ei kai KiKy-hallitus nyt lahjaksi vahingossakaan avaa yhtään uutta mahdollisuutta vapaaseen, joten menetetyt pyhävapaat olisivat menetettyjä vapaita. Yksikään mahdollisuus varastaa työntekijältä ei jää näiltä rosvoilta käyttämättä.

Joskus nuorena periaatteellisena kohkapäänä ajattelin, että olisi kohtuullista avata ateisteja varten kaupat joulupäivinä. Kas kun ei avata omia kauppoja, ja seuraava askel onkin sitten jakaa kaupunkitila tunnustuksien mukaan, kadun toista puolta kristityt ja toista jumalattomat. Sellaistakin on kokeiltu, jos sattumoisin joku on historiantunnilla kuullut. Nyt perheellisenä arvostan vapaata niin paljon, että minulle on aivan sama, mihin suuntaan niiden takia pitää kumartaa tai pyllistää, ja jos vapaiden pyhittämiseen tarvitaan pyhyyden käsite, pidän pyhän mielelläni, semminkin kun nykypolitiikassa, jossa kaikki mitataan rahalla, loistaa pyhyys poissaolollaan. On tärkeää suojella viimeisiäkin tulosmittaukselta vapaita vyöhykkeitä, rauhoittaa ne, ja varmistaa tämä rauhoitus pyhityksellä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Nigel Farage, poliittinen pakolainen

Nigel Farage, tuo Timo Soinin brittiläinen aseveli, osoitti sitten, mistä on populistipoliitikkojen vastuunkanto tehty. Ensin kävi tötöilemässä aika kämäisen kuprun Yhdistyneille kuningaskunnille, sitten jänisti sanoen että hän on kolttosensa tehnyt ja nyt sopii vetäytyä huonosti ansaituille eläkepäiville.

Tähänkin voisi käyttää jo muissakin yhteyksissä siteeraamani Hannu Oskalalta oppimaani sitaattia. Kävi Nigel kusaisemassa kansalaistensa aamiaismuroihin. Ei pyytänyt anteeksi ja ostanut uusia muroja tilalle. Vaan vielä kaatoi murokulhot ja juoksi nauraen karkuun. Pakeni rintamalta.

Tässä meillä onkin kouluesimerkki paitsi poliittisen vastuunkannon puutteesta, joka leimaa populisteja, mutta myös osoitus siitä, että kyllä poliittista pakolaisuutta on meillä Euroopassakin, tai ainakin pakoilua. Tämä on varmaan sitä parempaa pakolaisuutta, länsimaisten arvojen hylkäämistä.


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Sisäpolitikointia ulkopolitiikalla

Ulkoministeri Soini käväisi Britanniassa "yksityishenkilönä" hakemassa herroilta Boris ja Nigel uskottavuutta kannattajiensa silmissä. Hän kävi muistuttamassa ehtyville kannatusjoukoilleen, että hänet ulkoministeriunelmansa toteuttaminen oli kannattajillekin perusteltua. Kuten Sakari Timonen osuvasti totesi, Soini itse vetää erilleen kahta jakkaraa, joille yrittää istumalihaksensa asettaa samanaikaisesti.

Tässä tehdään sisäpolitiikkaa ulkopolitiikalla. Soini on ottanut hallituksen panttivangikseen, ja tietää hyvin, ettei Sipilä uskalla lukea hänelle madonlukuja, koska tällöin kaatuisivat "kilpailukykysopimus" ja Sote-suhmurointi.

Juha Keskisen osuvan Iltis-analyysin voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Liberalismi on uusi vihreä

Norjassa aina viime vuosiin saakka muut puolueet ovat tehneet vihreän puolueen tarpeettomaksi, olemalla paavia itseäänkin paavillisempia, Edistyspuolue FRP:ta lukuunottamatta. Suomessa taas kaikki puolueet ovat tällä hetkellä liberaaleja, ja niinpä täällä ei liberaalille puolueelle olekaan ollut tilausta 70-luvun jälkeen.

Vihreät ovat toisinaan ehdottaneet identiteetikseen liberalismia, kun vasemmalla ei olla ja oikealle ei mennä. Ongelma vaan on se, että kun melkein kaikki puolueet ovat liberaaleja, ainakin markkinaliberaaleja, ja nekin, jotka eivät ole, ovat sitten edes elämäntapaliberaaleja, siis suvaitsevaisiksi ja nykyaikaisiksi ilmoittautuneita, paitsi Kari Rajamäki ja Wille Rydman ja muutama lestadiolaiskeskustalaien.

Liberaaliksi ei kannata ilmoittautua, sillä siellä on tungosta, onhan Vasemmistoliittokin liberaali puolue. Sitäpaitsi ensin pitäisi määritellä, mitä liberalismin varianttia kannattaa: nuorsuomalaisuutta, alkiolaisuutta vai punavihreää kaupunkilaista tönkkäviiniliberalismia. Jotkut liberalistit suhtautuvat tietojärjestelmiin samalla paatoksella kuin kokkarit palveluihin, ja molemmissa tapauksessa käyttäjä eli asiakas on sivuseikka.

Liberalistin on hyvä tehdä selväksi itselleen, miten suhtautua niihin, jotka eivät pärjää palveluntarjoajien tai työvoiman vapaassa kilpailuttamisessa, jotta osaa perustella oman liberalisminsa toisillekin. Ovatko lisääntyneen alkoholintarjonnan seuraukset vain näköharha, tai johtaako tietojärjestelmien kilpailuttaminen kustannuksien nousun pilviin?

Perussuomalaisten nousu on perustunut siihen, että ei-liberaalia vaihtoehtoa ei ole ollut tarjolla, paitsi Kristilliset. Heillä on ollut tarjolla markkinarako, ja maalitaulukin on ollut valmiina: kaikenkarvaiset liberalistit. Liberalistiksi julistautumisessa kannattaa olla hyvin varovainen, etteivät punavihreät, kirkollisvihreät (seurakunnissa on paljon kasvupotentiaalia) ja ekoänkyrät mene pesuveden mukana. Liberalistit ovat helppo maali änkyröille. Vaikka lasselehtisille, lokalaitisille ja timosoineille on helppo nauraa, läheskään kaikki eivät naura. Liberalismista kärsii suuri osa Vihreiden punavihreästä siivestä, joita se karkoittaa Vasemmistoliittoon, ja luonnonsuojelijat, jotka se karkottaa puoluepolitiikan paitsioon.

Liberalismissa kypäräpappi on vaihtunut pyöräilykypärättömyyteen. Suosittelisin liberalistiksi julistautumisen sijaan, että oltaisiin vihreitä.

torstai 26. toukokuuta 2016

Parempaa rasismia

Demareilla on skitsofreeninen ja kaksinaismoralistinen suhtautuminen maahanmuuttoon: kun toisaalta ihan puheenjohtajankin suulla hyökätään perussuomalaisten kimppuun, tuomitsemalla heidät rasisteiksi ja paremmatkin perussuomalaiset rasistien hyysäreiksi, sitten kuitenkin SDP:ssäkin hyysääminen osataan: puolueesta löytyy etenkin paikallistasolta kaikenkarvaista suhtautumista. Nuivistoon kuuluu nimittäin monia muitakin kuin entinen sisäministeri Kari Rajamäki. Ei hän mikään yksittäistapaus ollut, on Porvoossakin oma Ilkka Alavansa.

Toisaalta näinhän on persuillakin, ainakin jos on ylipersu Soiniin uskominen. Hänen mukaansahan rasistit ovat yksittäistapauksia, eikä hän ehdi paimentamaan joka paikkaan paikallispersujen edesottamuksia. Aikuisia kun ovat, vastaavat itse itsestään. Ilmeisesti demarirasismi on sitten parempaa rasismia, kun hallituksen rasismi pitää tuomita mutta kuitenkin perussuomalaisten sanelema maahanmuuttopoliittinen ohjelma hyväksytään.

En haluaisi tökätä tikkua johtavan oppositiopuolueen silmään, sillä kyllä hallitusta voi kaataa melkein millä hinnalla hyvänsä, mutta sen sijaan tarjoan peiliä. Kansanedustaja Joona Räsäsen (SDP) mukaan "Jaamme hallituksen käsityksen tarpeesta tiukentaa maahanmuuttopolitiikan tietyiltä osin. SDP on kannattanut humanitäärisen suojelun poistamista niiden perusteiden joukosta, joilla suojelua on Suomesta voinut saada". Eikä Räsänen ole mikään eduskuntaryhmän toisinajattelija: 3.5. eduskunnassa niin puheenjohtaja Rinne kuin Antti Lindtman antoivat tukensa hallituksen maahanmuuttopolitiikalle, ainakin jos on uskominen niihin kaikkiin lukuisiin sekundaarilähteisiin, jotka ovat tainneet käyttää lähteenään samaa uutistoimistoa. Joka ei tällä erää taida olla MV.

Demarit ikään kuin taiteilevat maahanmuuton suhteen kahdella tuolilla. He ovat ensimmäisenä kaatamassa perussuomalaisia ulos hallituksesta, ja tämän tehdäkseen he tarvitsevat niitä kahta tuolia: yhtäältä tuomitsevat nämä rasistiksi, toisaalta koettavat haalia vuotavasta perussuomalaislaivasta putoavia mukaan veneeseen tarjoamalla heille sopivia samastumiskohteita. Maahanmuuttajat on helppo uhrata, he kun eivät edes äänestä eduskuntavaaleissa.

Tämä on suuri sääli kaikkia niitä noin 95% demareita kohtaan, jotka ovat enimmäkseen puhtaat jauhot pussissaan, ja edustavat ehdottomasti toivoa ja valoa tämänhetkisessä pimeydessä. Mikäli nyt puoluepolitiikalla on minkäänlaista valoa tarjottavanaan...

Olen mielelläni asiassa väärässä. Että kyse olisi yksittäistapauksista, eikä nuivien mielisteleminen ole demareiden linjana. Jos joku osoittaa epäilyni vääräksi, lupaan osoittaa, että parempaa rasismia esiintyy toisaallakin, paremmissakin perheissä, tai ainakin toisissakin paremmissa perheissä.

torstai 19. toukokuuta 2016

Turvattomia matkustaa, turvallisia asua

Maahanmuuttoviraston mukaan Irak, Somalia ja Afganistan ovat nyt niin turvallisia maita, että niihin voi palauttaa turvapaikanhakijoita. Kuitenkin Ulkoministeriön mukaan niihin matkustamista suositellaan välttämään, sillä ovat sen verta turvattomia maita.

Turvallisia asua, turvattomia matkustaa? Timo Soinin johtama ministeriö ymmärrettävästi on kiinnostunut omien kansalaistensa turvallisuudesta, eikä toivottaisi suin surminkaan kansalaisiaan em. maihin edes saadakseen selvyyden näiden todellisista oloista, ja saadakseen jätettyä hallituspolitiikkaan edes yhden oman puumerkkinsä, hänen puolueensa on sanellut tämän myös sisäministeri Orpon kohta johtamalle Kokoomukselle, jonka johtaman ministeriön alainen MaMu-virasto on valmis toivottamaan turvapaikanhakijat sinne missä pippuri kasvaa.

No, ei sitä ulkomaille asti tarvitsekaan matkustaa, riittää kun käy Suomen Kanissa, jossa käymistä on kansainvälisen lehdistön mukaan kaikin tavoin syytä välttää, se kun on paitsi ankea paikka, myös peräti vaarallinen.

Lieneekö Kani se paikka, josta katupartiot alkoivat leviämään muualle Suomeen, kuin kanit?

tiistai 2. helmikuuta 2016

Rasistien, ei kirkon panttivankina

On kukkupuhetta, että valtio olisi hengellisesti jotenkin valtiokirkon panttivankina, kuten jotkut ateistit väittävät. Olisikin. Nythän valtio on rasismin panttivankina pakotettu äärikonservatiivien myötäilyyn, kun taas kirkko johtaa humanistista keskustelua ja ennen kaikkea antaa esimerkkiä humanistisista teoista omalla arvoesimerkillään. 

Milloinkaan tämä ei ole käynyt yhtä selväksi kuin niinkutsuttuun pakolais"kriisiin" suhtautumisessa. Kriisi se on vain "maahanmuuttokriitikoiden" mielestä, joiden panttivankina Timo Soini on, ja jonka panttivankina Sipilä on, ja hän on joutunut oppositiotaipaleen pelossa myötäilemään nuivaa maahanmuuttolinjaa. Sen sijaan kirkon ei tarvitse mitenkään muuttaa linjaansa: riittää, kun kirkon edustajat muistuttavat kristinuskon opetuksesta: kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Sitä groteskimpaa rasistien onkin vedota kirkkoon ja piiloutua kristillisiin symboleihin, mistä kirkko sanoutuikin ripeästi irti. 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että meillä on valtionkirkko vain siinä mielessä, että valtio on ulkoistanut humanismin ja arvot kirkolle. 

Innoituksena tämän kirjoittamiseen toimi pastori Pekka Elonheimon blogi, jonne pääsee klikkaamalla linkkiä. Pekan blogista voi tarkistaa tarkempia yksityiskohtia niiksi perusteluiksi, miten kristitty suhtautuu turvapaikanhakijoihin.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Hallituksen äänettömät yhtiömiehet

Kun hallitus perui eläkkeensaajien asumistukileikkauksensa, alkoi perussuomalaisia hiiviskellä esiin piiloistaan, joissa he olivatkin piileskelleet jo hallituksen nimeämisestä. Oikeastaan ainut asia, joka on saanut heitä tähän asti muistamaan oman olemassaolonsa, on ollut maahanmuuton silmitön vastustaminen.

Käsi sydämellä, kuka muisti peruspalveluministerin nimen, tai edes tiesi sen? Nyt minäkin tiedän. Hänen nimensä on Hanna Mäntylä, ja hän piti em. päätöstä torjuntavoittona. Samoin teki myös Timo Soini, hänen puolueensa puheenjohtaja, vaikka ei kyse olekaan suoranaisesti ulkomaanpoliittisesta asiasta.

Niin kova hinku on koettaa kerätä irtopisteitä sen pienen kansan puolustajina, jonka äänet kelpasivat vielä ennen vaalia. Vaikka Perussuomalaisilla ei ollut päätöksen perumisen kanssa osaa eikä arpaa, sillä ilman oppositiota päätös oltaisiin taputeltu kaikessa hiljaisuudessa. Niin kova hinku Perussuomalaisilla on nimittäin pysyä hallitusvallassa sitä kerran maistettuaan, että heille käy kaikki.

Perussuomalaiset ovat hallituksen äänettömiä yhtiömiehiä. Heille on hallituksessa myönnetty läsnäolo-oikeus. Puheoikeuttaan he käyttävät silloin kun sattuvat muistamaan, ja äänivaltaa heillä ei ole.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Nyt selvisi syy hallituksen vatulointiin

Tai pitäisikö sitä sanoa sipilöinniksi, sitä, että ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan. Ensin tehdään päätösesitys tunteella, vaikutuksista piittaamatta ja asiantuntijoita kuuntelematta. Ja vasta kun käy ilmeiseksi, että kansan tuomio on niin armoton, että tästä eivät hallituspuolueet ehjin nahoin kävele kun aikanaan hallituksesta kävelevät - ja että tämä hetki saattaisi olla yllättävänkin äkkiä - sitten peruvat päätöksensä. Näin on nyt käynyt työajanpidennyksen kanssa, sitten niin sattui eläkkeensaajien asumistuelle, ja seuraavaksi perunevat ensimmäisen päivän sairauskarenssin.

Ei kyse ole välttämättä äkkiväärästä, mutkatsuoriksivetävästä pohjalaisinsinööriydestä. Ehkä ovat herrat ovelampia kuin luulemme: kun ensin esiintyy roistona ja sitten antaakin periksi, voi joku nöyrrytetty luulla erehtymään Juha Sipilää Robin Hoodiksi ja näitä muita Sherwoodin iloisiksi veikoiksi. Timo Soini olisi sitten tässä katsannossa Tuck-munkki, ja Alexander Stubb pikku-John, jota luullaan pieneksi ja harmittomaksi, mutta todellisuudessa kyse onkin todellisesta voimamiehestä, miekalla kurittajasta vailla vertaa.

Mutta eivät he mitään iloisia veikkoja ole. Kyse on retorisesta sumutuksesta: ensin otetaan ja sitten vähän annetaan takaisin, tai ollaan ottamatta niin paljoa. Vai onko maamme sittenkin johdettu äkkipikaistuksissaan, ex tempore -päätöksillä, sen kummemmin miettimättä?

maanantai 26. lokakuuta 2015

Harjakenraali Soini

Jos ei muuten olisi ollut selvää, millainen puolue Perussuomalaiset ovat, nyt on. Kaikkein pahin majesteettirikos siellä on johdon toimintatapojen kyseenalaistaminen, ja johtoon ei tässä lueta varapuheenjohtajia. Paljon pahempi rikkomus kuin sattuminen samaan tilaisuuteen kaikenkarvaisten höyrypäiden kanssa.

Timo Soinilla on herrahississä kivaa, mutta pian yksinäistä. Hänen johtamansa puolue on kutistumassa yhden miehen harjauskultiksi, jonka tarkoituksena on pönkittää kansalta huijattua valtaa. Rasisteille on sijaa majatalossa, mutta hovikriitikoilla ei. Keisarilla ei todellakaan ole vaatteita, minkä vara-pj Tynkkynen osoitti.

Ei tämä Tynkkysen paljastus kenellekään asioita ymmärtävälle taholle tarjoa mitään uutta, mutta nyt on ainakin tullut se selväksi, että sisäinen kritiikki ei puolueessa ole sallittua, tai johtajan kuningastien kampittaminen.

On paljastunut, millainen on työväenpuolue ilman sosialismia. Siitä voi tosiaankin ottaa sen sosialismin pois. Samankaltaisen jäniskäännöksen teki myös eräs puolue Saksassa 30-luvulla. Siinä puolueessa natsit selviävät ehdollisella harjaamisella, ja kyseenalaistajille tehdään jotain ihan muuta.

Tämä puolue on kultti, tai kuin armeija, jossa ovat yliedustettuina ihmiset, joiden maailmankuva on autoritaarinen ja hierarkkinen, jotka ulkoistavat mielipiteenvapautensa kollektiiville. Ja sitä johtaa johtaa harjaajakenraali Soini.