En ole helsinkiläinen kunnallispoliitikko, joten minulla on varaa kuulua mielipidevähemmistöön. Pisara-radan hautautuminen on herättänyt raivoa monissa helsinkiläisissä kunnallispoliitikoissa, koska he ovat katsoneet sen hallitusohjelman pettämiseksi. Lisäksi heidän mielestään on epäoikeudenmukaista, että kun Helsinki "aina" rahoittaa maakuntia (tosin huomauttaisin, että Helsinki kuuluu Uusimaahan, joka sekin on maakunta, ja uusmaalaiset osin pyörittävät helsinkiläisten palveluita sukkuloimalla tänne töihin saamatta kuitenkaan vaikuttaa työskentelypaikkakuntansa suunnitteluun), niin eikö sitten olisi oikein, jos helsinkiläinenkin kerran saisi harjoittaa siltarumpupolitiikkaa?
Olen alusta alkaen suhtautunut hankkeeseen suurella epäilyksellä. En ole ymmärtänyt, mitä Pisaralla tehdään, samaa reittiä kun jo nyt kulkee seiskan ratikka ja jokseenkin samalle reitille on suunniteltu vielä lisäksi metroa. Onko meillä varaa tuplainfrastruktuuriin, tai vieläpä triplaan?
Toinen hankkeeseen liittyvä varaus on liittynyt viheralueisiin. Prioriteettini ovat aina ja jokaisessa paikassa viheralueet, enkä hyväksy sitä, että Pisara-radan sisääntuloaukot tuhoavat osan Alppipuistosta ja epämääräisen osan Eläintarhasta (miten suuren osan, sitä eivät havainnekuvat kerro. Sitä paitsi havainnekuvissa saadaan kakkakin kullattua).
Muistan vuonna 2011 kun Helsingin kaupunginhallituksessa päätettiin Pisaran linjausvaihtoehdoista, silloin päätettiin, että kyseisten viheralueiden arvo olisi ollut sen aikaista valuuttaa noin 70 miljoonaa. Sen verran kalliimmaksi arvioitiin vaihtoehto, jossa suuaukot olisivat sijoittuneet vanhan rantaradan tunneliin (sen, joka sujahtaa maan alle Teollisuuskadun kohdalla) ja Nordenskiöldinkadun pohjoispuolelle. Viheralueilla ei kuitenkaan ole hintaa. Se ei tarkoita sitä, että ne olisivat arvottomia. Kaikkea muuta. Aivan samoin kuin perheenjäsenet ja ystävät eivät ole myytävinä, eivät ole myöskään viheralueet.
Pisaraan liittyvä keskustelu muistuttaa kovasti taannoista keskustelua Musiikkitalosta, jossa valtio osoitti sille ainoan mahdollisen rakentamispaikan, tyyliin ota tai jätä. Eikä helsinkiläisillä ollut varaa olla jättämättä tarjousta käyttämättä, vaikka vapaita tontteja olisi löytynyt esimerkiksi Mäntymäen kentältä (kuten Kaarin Taipale oli Hesarissa ehdottanut). Ja toki, nyt kun Musiikkitalo on saatu ja käyty kokeilemassa, niin on se ihan hyvä. Ehkä Pisaraakin voisi oppia rakastamaan, jos kerran pommiakin voi? Kysykää tohtori Outolemmeltä.
Ainakin Helsingin kaupungin päättäjät ovat saaneet valtakunnanpäättäjät rakastumaan Pisaraan. Kun hanke on myyty Valtioneuvostolle yleisen hyvän valtakunnallisena hankkeena, onko nyt niin oikeutta loukkaantua jos joku on sattunut lukemaan Liikenneviraston selvityksen, jonka mukaan hanke ehkä saattoi olla vielä yhteiskuntataloudelle kannattava istuvan hallituskauden alla, mutta ei enää. Rakkauteen tuli ryppy. Niin rakkauksille voi käydä.
On pöhköä leimata hankkeeseen skeptisesti suhtautuvat joukkoliikenteen vihaajiksi vain siksi, että pitää tämän nimenomaisen hankkeen kustannus-hyötysuhdetta kyseenalaisena, ja rakastaa hanketta vain siksi kun Valtioneuvosto päätti osallistua sen rahoitukseen. Samalla rahalla saisi aika paljon ratikkakiskoja, esimerkiksi pikaratikkaa itään tai jatkettua M-junarataa Nurmijärvelle tai sitten sitä metroa. Nämä olisivat uusia hankkeita, uusia raideyhteyksiä, jotka oikeasti vähentäisivät työmatka-autoilua Helsinkiin. Pisara ei Vironniemelle suuntautuvaa autoilua vähentäisi.
Pisaran on sanottu helpottavan junaliikenteen takkuilua, joka tuli yllätyksenä helsinkiläisille kahtena peräkkäisenä pakkastalvena 2009-2010 ja 2010-2011, Suomessa kun talven tulo on aina yllätys, leveysasteiden 60 ja 70 välissä. Junaliikenteen takkuiluun ei kuitenkaan ole syynä liian vähäinen raiteiden määrä, vaan vaihdejärjestelmän toimimattomuus (jos ette minua usko, uskokaa liikenneinsinööri Antero Alkua) ja surkea liikenteenohjaus Pasilan ja päärautatieaseman välissä, sekä liian lyhyet junat. Pisara ei myöskään auta siihen mitään, jos esimerkiksi Kontiolahden ja Ylivieskan, Oulun ja Rovaniemen tai edes Helsingin ja Turun välillä yksi juna seisoo siksi, että sen pitää odottaa vastaantulevaa junaa, tai jos raiteet ovat rikki roudan takia. Pisara ei myöskään auta siihen, jos Riihimäen juna seisoo Pasilan asemalla siksi että se odottaa myöhästynyttä Tampereelta tulevaa junaa.
Tykkään minäkin raideliikenteestä, mutta siitä on tullut uskonto. Toki kaikissa oikeissa kaupungeissa on kunnollinen metrolinjasto, toisin kuin meidän hukkaputkemme, mutta ymmärrän niiden espoolaisten liukkaan pinnan argumenttia, jonka mukaan länsimetro saattaa tosiasiallisesti lisätä autoilua, koska länsimetro pidentää monien matka-aikaa, jos siihen käytetyt investoinnit otetaan pois esimerkiksi bussilinjoista.
Jäitä hattuun, toverit. Koetetaan vähentää sitä autoliikennettä ihan oikeasti. Pisara-rata ei ole siihen ratkaisu. Paras tapa vähentää autoliikennettä on lisätä joukkoliikenteen kilpailukykyä, mikä ei tapahdu hidastamalla liikennettä kaupunkibulevardeilla tai satsaamalla kaikkia munia yhteen koriin. Jopa paljon parjattu Keskustatunnelikin vähentäisi Vironniemen autoliikennettä enemmän. Diagnoosi on kyllä oikea, mutta lääke väärä.
Kokoomuskin sai tehtyä hallituskauden loppupuolella yhden asian oikein: olla heittämättä yhteisiä verovaroja hankkeeseen, joka ei ainakaan enää ole kannattava. Se on sitten ihan toinen juttu, millaisia hankkeita Sipilän vetämä hallitus tulkitsee kannattaviksi...
Antero Alkun selvityksen Pisarasta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antero Alku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antero Alku. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
perjantai 5. syyskuuta 2014
Mari Puoskari apulaiskaupunginjohtajaksi!
Osmo Soininvaara ilmoittautui eilen ehdokkaaksi kaupunkisuunnittelutoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Olin hänen kampanjassaan mukana edellisellä kerralla, mutta on parempikin ehdokas. Hänen nimensä on Mari Puoskari.
Miksi? Perustaessani kymmenisen vuotta sitten Helsingin Keskuspuistoa suojelevaa Ei enää palaakaan Keskuspuistosta - kansalaisliikettä, laitoin kaikille Helsingin kaupunginvaltuutetuille, kaupunginhallituksen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille henkilökohtaista sähköpostia. Ensimmäinen, joka minulle vastasi, oli silloin vielä varsin nuori ja tuore kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Mari Puoskari.
Totuin alusta alkaen luottamaan Mariin. Mari tuli olemaan luottamushenkilöistä aina ensimmäinen tietolähteeni, jolta tapasin kysellä kaavoituksen tilannetta vuosien varrella, ja saatoin myös aina luottaa siihen, että Mari veisi kansalaisten terveiset - joskus materiaalinkin - perille kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksiin, joita silloinen puheenjohtaja Maija Anttila rautarouvamaisella otteella vartioi. Huomasin myös hyvin pian, että Mari ei pelännyt Anttilaa, vaan uskalsi tarvittaessa puolustaa kuntalaisten ja lähiluonnon etuja hyvinkin määrätietoisesti.
Marilla oli tapana käydä kaavoituskohteissa, aivan kuin myös vihreällä lautakuntakaverillaan Kimmo Helistöllä. Samat positiiviset sanat voi sanoa silloisista lautakuntalaisista myös Paavo Arhinmäestä ja Laura Kolbesta, tämän varajäsenestä Antero Alkusta ja myöhemmin myös Eija Loukoilasta.
Mari diplomi-insinöörinä kelvannee teknokraateille, mutta hän kuuntelee tarkalla korvalla myös kansalaisia ja ymmärtää lähiluonnon terveydelliset ja imagomerkitykset pääkaupungillemme. Häneen mahtuvat samanaikaisesti sekä "kovat" että "pehmeät" arvot, ja hänen kykynsä riittävät aivan mihin tahansa. Kovilla arvoilla tarkoitan kaikkea numeraalisesti mitattavissa olevaa ja pehmeillä arvoilla humaania, humanistista ja laadullista. Olen jo jonkin aikaa nähnyt hänessä potentiaalisen tulevan Vihreiden puheenjohtajan, ministerinkin. Apulaiskaupunginjohtajan pesti on hänelle juuri sopiva.
Hän on kaupunginvaltuuston puheenjohtajana nimi, johon luotetaan kaikissa poliittisissa ryhmissä. Apulaiskaupunginjohtajan tehtävässä vaadittavaa neuvottelevaa johtajuutta ja strategista näkemystä hän on saanut työskennellessään myös Ekokem-konsernin yhteiskuntasuhteista ja strategisista suhteista vastaavana johtajana ja Logican kestävän kehityksen johtajana.
Kuva: Heikki Tuuli
En ole kysynyt Marilta itseltään, onko hän käytettävissä tähän tehtävään, mutta toivon totisesti, että on. En osaa kuvitella parempaa, sopivampaa ja pätevämpää ihmistä kaupunkisuunnittelutoimen apulaiskaupunginjohtajaksi kuin Mari Puoskari. Kaupunkisuunnittelussa on kyse kestävän kehityksen strategisen suunnittelun johtamisesta, kaikkien sidosryhmien kanssa yhteistyössä, ja tähän Mari on kuin tehty.
Miksi? Perustaessani kymmenisen vuotta sitten Helsingin Keskuspuistoa suojelevaa Ei enää palaakaan Keskuspuistosta - kansalaisliikettä, laitoin kaikille Helsingin kaupunginvaltuutetuille, kaupunginhallituksen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille henkilökohtaista sähköpostia. Ensimmäinen, joka minulle vastasi, oli silloin vielä varsin nuori ja tuore kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Mari Puoskari.
Totuin alusta alkaen luottamaan Mariin. Mari tuli olemaan luottamushenkilöistä aina ensimmäinen tietolähteeni, jolta tapasin kysellä kaavoituksen tilannetta vuosien varrella, ja saatoin myös aina luottaa siihen, että Mari veisi kansalaisten terveiset - joskus materiaalinkin - perille kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksiin, joita silloinen puheenjohtaja Maija Anttila rautarouvamaisella otteella vartioi. Huomasin myös hyvin pian, että Mari ei pelännyt Anttilaa, vaan uskalsi tarvittaessa puolustaa kuntalaisten ja lähiluonnon etuja hyvinkin määrätietoisesti.
Marilla oli tapana käydä kaavoituskohteissa, aivan kuin myös vihreällä lautakuntakaverillaan Kimmo Helistöllä. Samat positiiviset sanat voi sanoa silloisista lautakuntalaisista myös Paavo Arhinmäestä ja Laura Kolbesta, tämän varajäsenestä Antero Alkusta ja myöhemmin myös Eija Loukoilasta.
Mari diplomi-insinöörinä kelvannee teknokraateille, mutta hän kuuntelee tarkalla korvalla myös kansalaisia ja ymmärtää lähiluonnon terveydelliset ja imagomerkitykset pääkaupungillemme. Häneen mahtuvat samanaikaisesti sekä "kovat" että "pehmeät" arvot, ja hänen kykynsä riittävät aivan mihin tahansa. Kovilla arvoilla tarkoitan kaikkea numeraalisesti mitattavissa olevaa ja pehmeillä arvoilla humaania, humanistista ja laadullista. Olen jo jonkin aikaa nähnyt hänessä potentiaalisen tulevan Vihreiden puheenjohtajan, ministerinkin. Apulaiskaupunginjohtajan pesti on hänelle juuri sopiva.
Hän on kaupunginvaltuuston puheenjohtajana nimi, johon luotetaan kaikissa poliittisissa ryhmissä. Apulaiskaupunginjohtajan tehtävässä vaadittavaa neuvottelevaa johtajuutta ja strategista näkemystä hän on saanut työskennellessään myös Ekokem-konsernin yhteiskuntasuhteista ja strategisista suhteista vastaavana johtajana ja Logican kestävän kehityksen johtajana.
En ole kysynyt Marilta itseltään, onko hän käytettävissä tähän tehtävään, mutta toivon totisesti, että on. En osaa kuvitella parempaa, sopivampaa ja pätevämpää ihmistä kaupunkisuunnittelutoimen apulaiskaupunginjohtajaksi kuin Mari Puoskari. Kaupunkisuunnittelussa on kyse kestävän kehityksen strategisen suunnittelun johtamisesta, kaikkien sidosryhmien kanssa yhteistyössä, ja tähän Mari on kuin tehty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)