Kannanotto Porvoon viheralueiden hoidosta ja siihen liittyvästä tiedotuksesta ja palautteenannosta

Porvoon kaupungin virkistys- ja muiden viheralueiden hoidosta ja käytöstä ei saa kootusti tietoa mistään. Porvoo ei laadi viheralueilleen hoito- ja käyttösuunnitelmia, joista kävisi ilmi eri viheralueiden hoitoluokituksia ja suunniteltuja toimenpiteitä. Käytännössä toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus näyttäisivät olevan yksittäisten kenttätyöntekijöiden varassa.

Kaupungilla käytössä oleva sähköinen palautejärjestelmä ilmoittaa usein olevansa ruuhkautunut, joten tieto menee perille viiveellä, eikä palautteenantaja saa kuittausta, onko palaute tai kysymys mennyt perille. Sähköinen palautejärjestelmä – sisäisen puhelinluettelon puuttuessa, eikä ulkoistettu puhelinvaihde osaa ohjata - on kuitenkin nykyisellään ainut keino antaa palautetta tai esittää kysymyksiä liittyen viheralueiden hoitoon ja käyttöön, ja suunnitelmien puuttuessa tämä palautejärjestelmä, jossa kaikkea täytyy kysyä erikseen, kuormittaa kaupungin viranhaltijoita.

Kaupungin alueella on toteutettu hakkuita, joita kukaan ei ole osannut perustella ja kuntalaisen on hyvin vaikea hankkia tietoa, miksi jokin hakkuu on toteutettu. Esimerkkeinä mainitsen parin vuoden takaisen raskaan harvennushakkuun Tarmolan Teollisuustien varrelta sekä Viikinkiväylän jatkeena olevan ulkoiluväylän varrelle, Erämiehenkadun omakotitalotontteihin rajautuvan harvennushakkuun, jossa en usko kenenkään voittaneen: hiilinielu pieneni, linnut menettivät pesäpuunsa ja talot näkösuojansa. Samaten muistan muutamien vuosien takaisen avohakkuun Holkenin reitin varrelta, josta kaupunki ei edes informoinut, vaikka kyseinen hakkuu katkaisi ulkoilureitin. Vaikka tässä tapauksessa hakkuun toteutti yksityinen taho – Svenska Kulturfondet – kaupungillakin on asiassa asianomistaja- ja palveluintressi ulkoilureitistön kautta.

Hoito- ja käyttösuunnitelmien laatiminen tekisi myös kaupungin alueella harjoitettavasta metsätaloudesta läpinäkyvämpää ja hyväksyttävämpää; jos kaupunki on asettanut itselleen metsänhakkuun tuottotavoitteen, minkä epäilen selittävän ainakin osan muuten vaikeasti perusteltavista metsänhakkuista, kuntalainen ei voi kuin pahoitellen ihmetellä ja arvuutella, miksi yllättäen metsää onkin kaadettu, kun tietoa hakkuiden syistä ei saa mistään. Hoito- ja käyttösuunnitelmat palvelisivat myös ulkoilijaa, joka saa nykyisellään paljolti ulkoilla ”vaistoluokassa” tietämättä edes luonnonsuojelualueiden rajoja.

Jos kaupunki katsoo, että sillä ei ole resurssia laatia varsinaisia viheralueiden hoito- ja käyttösuunnitelmia esimerkiksi alueittain, kuten Helsinki tekee, edes karttapohjaisen järjestelmän käyttäminen – johon merkittäisiin suunnitellut toimenpiteet – keventäisi kaupungin työntekijöiden palautteisiin vastaamisen työtaakkaa ja palvelisi myös kuntalaisia, jotka saisivat tiedon nykyistä varmemmin ja ripeämmin. Suunnitelmien puuttumisessa vaarana on myös viheralueiden hoitokäytäntöjen epäyhtenäisyys, jolloin toimenpiteet käytännössä paljolti riippuvat yksittäisen metsurin koulutuksesta ja luontotietämyksestä.

Ehdottamani minimissään edes karttapohjainen järjestelmä palvelisi kaupungin viranhaltijoita myös sikäli, että sisäinen tiedonkulku paranisi. Nykyisellään esimerkiksi ulkoilureitistöjen varsilla toteutettavista puunkaadoista ei tunnu olevan oikein kukaan perillä, vaikka asia koskee sekä vapaa-ajan että ympäristötointa. Ihanteellisesti toki kaupungilla olisi viranhaltija, joka merkitsisi myös metsänkäyttöilmoitukset kyseiseen järjestelmään, jotteivät Holkenin kaltaiset tapahtumat toistuisi.

Sopu sijaa antaa, mutta...

Olen jo leimautunut maastopyöräilyskeptikoksi, joten se maito jo lienee kaatunut. Mutta kaadetaan nyt sitten lisää.

Kävin aamulenkillä Porvoon Epoon alueella, Humlan ulkoilumajalta lähtevällä Holkenin lenkillä. Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana juossut sen muutaman kerran kesässä. Kun tuohon 9,5 km reittiin yhdistää Humlan 7 km peruslenkin ja Pihlajatien ylittämällä vähän yli 3 km Joonaanmäen lenkin, saa 20 km käytännössä yhtenäisen reitin, jonka voi lumisina talvina hiihtääkin, mitä nyt joutuu sukset ottamaan pois Pihlajatien ylityksen ajaksi.

Maisemathan olisivat muuten hienoja, mutta vuosien varrella reitin varrelle on sattunut kolme avohakkuuta, joista ainakin yhden takana on Svenska Kulturfonden, ja tämä hakkuu katkaisi vanhan ulkoilureitin. Metsäisyyden vaikutelma on siis paikka paikoin kärsinyt, mutta sen lisäksi hakkuu on aiheuttanut paikallista metsän pohjakerroksen eroosiota. Allaoleva kuva esittää viimeisintä hakkuuaukkoa, joka tehtiin viime syyskesästä. Hakkuut sattuivat olemaan käynnissä juuri lenkkeillessäni ohi. Tuo postilaatikkoa muistuttava laatikko sisältää ruutuvihkon, johon kuntoilijat saavat jättää terveisiä tai ihan vain kuitata oman kuntoilusuorituksensa, vapaaehtoisesti tietenkin. Tuo laatikko oli vielä aiemmin jylhässä kuusikossa. 

Sama paikka 9 vuotta aikaisemmin ennen hakkuita. Surulliseksi pistää.

Reitti on kuitenkin onneksi edelleen paikka paikoin komeaa ja jylhää, suomalaisesta metsäteollisuudesta huolimatta, ja onneksi katkenneen reitin tilalle on tehty uusi reitti. Siinä meni kyllä kolme tai neljä vuotta, mutta nyt joka tapauksessa taas tämän tietääkseni Porvoon pisimmän yhtenäisen maastossa kulkevan reitin pystyy kulkemaan. 

Tai siis pystyisi, jos reitti olisi kuljettavassa kunnossa. 

Koronakin on tuonut lisää kansalaisia hoitamaan ruumiillista ja mielensä terveyttä lähiluontoon ja nauttimaan jokamiehenoikeuksista. Erinomaista. Vaikka luonnossa kulkemisen ideana onkin juuri - luonnossa kulkeminen - enkä kaipaa metsään asfalttia, niin ehkä tämän reitin voisi kuitenkin pohjustaa ja tehdä siitä hiekkatien? Nyt nimittäin monin paikoin näitä renkaanjälkiä on uponnut niin syvälle monin paikoin mutaiseen maastoon - se on mutainen kuivallakin kelillä - että pesukoneeseen lenkkarit menevät, kun metsän puolelta ei oikein haluaisi kiertää ja kuluttaa kunttaa, eikä kaikkialla edes pysty. Tai miten olisi opaskyltit, joissa suositeltaisiin korvamerkitsemään reitin toinen puoli pyöräilijöille ja toinen jalankulkijoille?

Vai mistä tästä mahtuu kiertämään? 

Hyväksyn siis sen, että metsässä rähjääntyy, mutta tässä ovat jo nilkat vaarassa liukkailla, mutaisilla iljanteilla, jotka muuten seuraavien yöpakkasten tullen ovat enää vain liukkaita iljanteita. Veikkaan nimittäin, että nämä jäljet ovat tässä vielä silloinkin. Ja selvyyden vuoksi: arvostan sitä, että kansalaiset ja asukkaat menevät hoitamaan terveyttään luontoon. Kuitenkin, jos kaupungin pisin yhtäjaksoinen reitti ei enää käytännössä ole yhtäjaksoinen vaan poikki useasta kohdasta näiden iljanteisten jälkien takia, niin miten olisi joko erillinen reitti - jolle ilmiselvästi on jälkien perusteella tarvetta - kulunohjausta kylteillä tai tiukka hiekkapohja tälle reitille?