Pormestarimalli on osoittanut kädettömyytensä

Olen suhtautunut alusta alkaen Vihreiden lempilapseen eli pormestarimalliin nihkeästi. Ensi alkuun syynä tähän nihkeyteeni on ollut tittelin pompöösiyden aiheuttama tahaton koomillisuus, kun Tuusulallakin on pormestari, vaikka ainakin minä miellän pormestarin olevan hienommin nimitetty kaupunginjohtaja, sellainen, jolla on Roope Ankan tyylinen silinterihattu päässä. Kas kun ei keisari. Kuitenkin on tälle nihkeydelleni myös asiaperusteita, jotka ovat osoittautuneet turhauttavan ajankohtaisiksi etenkin Helsingin kaavoituspolitiikassa.

Ennen, apulaiskaupunginjohtajien aikaan Pekka Sauri meni ja pysäytteli hakkuita eri puolilla Helsinkiä, jos metsurien työnjohtajat olivat aloituttaneet niitä omavaltaisesti tai niitä oli aloitettu aavistushakkuina ilman tarvittavia selvityksiä ja lupia. Anni Sinnemäki ei näin tee, koska hän on "vain" apulaispormestari. Minua asiasta ajankohtaisemmin perillä olevat (eli mallin kuin käärmeen pyssyyn ajaneet helsinkiläiset vihreät) ovat osanneet valistaa minua, että vaikka hallintouudistuksen myötä poliittinen valta näillä monsterisuperlautakuntien apulaispormestareiksi nimetyillä puheenjohtajilla näyttäisikin kasvaneen, niin aiemmin apulaiskaupunginjohtajilla ollut poliittinen ohjausvalta on kadonnut olemattomiin. Tosin tämä kasvanut poliittinen valta taitaa olla näennäistä, sillä kyllä poliittisilla johtajilla luulisi olevan proseduraalisen, mustaa valkoisella -tyyppisesti määritellyn toimeenpanovallan lisäksi myös arvovaltaa. On toki henkilökohtainen ominaisuus, missä määrin tätä arvovaltaa uskaltaa käyttää ja tilaa osaa ottaa, mutta kasvaneen poliittisen vallan luulisi merkitsevän lisää arvovaltaa. 

Nyt on hyvin vaikea hahmottaa, missä valta on ja kuka johtaa mitäkin ja mistä positiosta käsin. Kuka - paitsi aktiivikunnallispoliitikko - muistaa nykyisten virastopäälliköiden nimet, köh, anteeksi siis toimialajohtajien? Ja kun valta on piilossa, niin sitä on myös vastuu. Joku tuotakin kirppusirkusta, siis kaupunkiympäristön toimialaa johtaa, ja nyt esimerkiksi on tosi hankala päästä käsiksi siihen, että kuka esimerkiksi on antanut käskyn metsäkoneille Stansvikissa lainvastaisesti, kuka on ohjeistanut panna palttua turvaetäisyyksille ja kuka on ohjeistanut poliisijohtoa toimimaan lainvastaisesti.

Sen arvovallan apulaispormestarit, ja tarkoitan muitakin kuin Annia, voisivat laittaa peliin, ettei se arvovalta typisty vain nauhojenleikkaamisiksi päiväkotien ja urheiluhallien avajaisissa. Hieno titteli ja valtava poliittinen valta, jonka superlautakuntien johtaminen antaa, velvoittavat. Vaikka virkamiehet ovatkin Suomessa pääosin kunnollisia, nyt on poistunut kokonaan mahdollisuus heidän toimintansa valvontaan, ja ainakin kaavoituspolitiikassa tämä poistuminen on ollut onnetonta. 

Kenestä Helsingin pormestari?

Paavo Arhinmäki on kokenut kunnallispoliitikko, helposti lähestyttävä ja tunnetusti viheralueiden puolella. Paavo olisi kuin tehty pormestariksi; tosin tämä manööveri edellyttäisi Vasemmiston nousemista ykköseksi, mikä ei kyllä tapahdu ainakaan näissä vaaleissa. 

Anni Sinnemäki voi edustaa tyypillistä Vihreiden kannattajaa, mutta viimeksi nähtiin miten käy kun panostaa väärään hevoseen. Vihreiden kannattaa miettiä, haluavatko oikeasti Stadin ykkösiksi ja aktualisoida potentiaalista kannatusta. Mutta kai heillä on oikeus ampua itseään jalkaan. Anni on varmaan ihan hyvä tyyppi, mutta kun sen tietävät vain hänet tuntevat. Hänellä on ollut epäkiitollisena tehtävänä toimia Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeen tuulenhalkojana monien pääkaupungin luonnosta huolestuneiden silmissä, tai jos ei sellaisena niin ainakin tuulettimena. Ja kaikki tietävät, mikä tuulettimeen tarttuu. Sen tietää myös Sinnemäen edeltäjä kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana eli Pekka Sauri. 

Vihreillä hyvä ehdokas olisikin juuri esimerkiksi Pekka Sauri. Saurilla oli sen verran rotia että hän joskus kävi keskeyttelemässä työmaita (kerran minulle ystävä soitti, että Laaksossa oli kauhakuormaajia. Kuiskasin tästä vieressä istuvalle Heidi Hautalalle, joka soitti Saurille, joka hääti kauhakuormaajat). 

Sanna Vesikansan tunnen opiskeluajoilta. Hän osaa positiivisella tavalla yhdistää saman päämäärän taakse, osaa luoda hengen että kyllä me tää hoidetaan. Sanna on myös puolustanut Keskuspuistoa. Mari Puoskari olisi hyvä musta hevonen. Mari oli erinomainen kaupunkisuunnittelulautakuntalainen, joka kävi aikanaan melkein kaikissa kaavoituskohteissa ja vastasi kuntalaisten yhteydenottoihin. Kokomustilla Piha ei huonommasta päästä. Tai Matti Niiranen. Demarit maalasivat jo itsensä nurkkaan sitoutumalla Razmyariin, joka on luonnonystävän ikuisella mustalla listalla Pirkkolan-tötöilystään.

Utopiassa, jossa pormestariksi voitaisiin valita ehdokas edustamansa listan äänimäärästä riippumatta, kannattaisin kuitenkin äärimmäisen työteliästä ja lahjomatonta Yrjö Hakasta pormestariksi. 

Raiteet voittavat metsät 100-0

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki herkesi runolliseksi kirjoittaessaan Facebook-päivityksen, jonka nyt jaan , vaikka tiedän tämän epäreiluksi, sillä hän oli jakanut sen kavereilleen. Hän on kuitenkin kovin julkinen henkilö, ja hänellä on Facebook-kavereita niin paljon, että syyllistyn nyt virheeseen tietoisesti. Teen tämän silläkin uhalla, että saatan menettää muitakin vihreitä kavereita kuin Sinnemäen. Koen velvollisuudekseni osoittaa, ettei Lisää kaupunkia Helsinkiin -kansalaisliike ole kidnapannut vihreää kaupunkisuunnittelua Stadissa. Ne ovat tällä hetkellä yksi ja sama.

Kyllä ihminen saa urbaani olla, mutta tällainen hurmioitunut betonimyllärismi unohtaa sen, että todelliset metropolit - eivätkä sellaiset wannabe-metropolinousukkaat kuin Helsinki - osaavat arvostaa viheralueitaan. New Yorkin Keskuspuisto on pyhä, samoin Pariisin Bois de Boulogne, Istanbulin Gülhane Parki, Lontoon Hyde Park tai Berliinin Tiergarten, ja jopa Stadiin verrannollinen Oslo on suojannut Oslomarkansa erityislainsäädännöllä.

Varastan nyt siis Sinnemäen statuksen, tietäen hyvin että moni pitää tällaista halpamaisena temppuna.


"Useimmat viikot ovat kiihkeitä ja täynnä merkityksellisiä asioita, sellaisia että aamulla hiipii mieli jo valmiiksi täynnä keittämään kahvia, sellaisia, joiden aikana harva asia varsinaisesti tulee päätökseensä. Ehkä siksi kiinnitän huomiota usein myös merkkipaaluihin, käännekohtiin ja pysäytyskuviin, sellaisiin joihin tiivistyy samanaikaisesti erimittaisia kehityskulkuja tai valon taittuminen juuri oikealla tavalla.

Tällä viikolla tuli täyteen tasan kaksi vuotta Helsingin palvelemista apulaispormestarina. Lauantaina aamulla kirkkaassa kesäisessä helteessä kävelin läpi Pohjois-Haagan aseman suunnistaakseni Lassilan urheilupuistoon. Kaukana melkein kuin toisessa maassa on sellainen yö kun itkin samalla asemalla kaikkia murheitani jotenkin niin kuin teinitytöt voivat niitä itkeä.

Vuonna 1998 minut nimettiin Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunnan varajäseneksi. Lautakunnassa, jota enää ei ole, suunniteltiin poikittaisen joukkoliikenteen tason parantamista Raide-Jokeriksi kutsutulla hankkeella. Tämän viikon tiistaina tartuin hyvällä mielellä tähän jossain määrin absurdiin lapioon kahdeksan miehen kanssa, ja näin käynnistimme Raide-Jokerin työmaan rakennustyöt alkaneeksi.

Jos tekisin iltarukouksia, kiittäisin jumalaani näistäkin päivistä, joina samanaikaisesti päättyy ja alkaa niin monia asioita jotka täyttävät mieleni aamuisin kävellessäni keittiöön. Kiitos vauvoista jotka saivat nimen, kiitos räystäspääskyistä jotka olivat kirkkaasti tunnistettavia, kiitos marsipaanista kakun ympärillä."

Kauniita, lennokkaita ja yleviä sanoja, joiden taakse kätkeytyy harmaa ja synkeä tulevaisuus. Ainakin liito-oraville ja metsistään välittäville helsinkiläisille. Valitettavasti tuo projekti on taas yksi osoitus, miten luonto ja hiilinielut saavat mennä, jos tulossa on jotain vieläkin ylevämmäksi arvotettua. Esim. Pajamäen Patterinmäestä kaatuu 450 puuta, ml. liito-oravametsien haapoja ja kuusia ja luontodirektiivikohde eli vaahteralehto pilataan vain siksi ettei tunnelia jakseta vetää syvemmälle tai käyttää olemassaolevaa katuverkkoa. Ja metsä tuhotaan minuutin matka-aikasäästön tähden, ja tämä tehdään hyvällä mielellä. Tuhoa syntyy myös mm. Viikissä ja Maunulassa.

Sitten vielä tämä, miten syillä perustellaan seurauksia, kun hanke pitää väkisin perustella rakentamalla asuntoja radan varrelle, metsään mm. juuri Pajamäessä. Sama juttu näiden ns. kaupunkibulevardien kanssa: ensimmäisenä tuhotaan koko Riistavuorenpuisto. Nämä hankkeet osoittavat sen, miten helsinkiläisten vihreiden arvomaailma on kääntynyt, ja aina kun raiteet (ja fillaribaanat) ja luonto ovat vastakkain, luonto häviää 0-100. Ikävä tulee Pekka Saurin aikoja. Eivät kompensoidut hiilinielut Afrikassa voi korvata viheralueita täällä, sillä viheralueita ei voi kompensoida.

Tämä raiteiden varjolla suoritettu luontotuho oli minulle viimeinen naula vihreyteni arkkuun, ja ilmoitin eroamisestani jäsenyydestä parisen viikkoa sitten. Kaiken kukkuraksi tähän projektiin liittyviä pohjustavia metsätuhoja on näemmä ollut pakko suorittaa lintujen pesimäaikaan. Olen kuluneen kevään tehnyt liito-orava- ja muita luontokartoituksia juuri esim. Pajamäessä ja Haagassa. Nämä ovat avanneet silmäni. Mitä tulee valon taittumiseen juuri oikealla tavalla, ei tule enää valo taittumaan lehvien lomasta Pajamäessä millään tavalla, ei edes väärin. Onneksi pajamäkeläiset taistelevat, ja pitäjänmäkeläiset antavat heille tukensa. Ja toivoa sopii, että Elyn toimenpidekielto jää pysyväksi.

Maahanmuuttajat lisäävät rikollisuutta. Suomalaisten rikollisuutta

Helsingin kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies (kok.) muutama viikko sitten huolestuneena yleisestä turvallisuudesta ja siisteydestä vetosi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauriin, että tämä selvityttäisi Helsingin Rautatientorin mielenosoitusleireistä aiheutuvat haitat; samalla hän pyysi poliisia purkamaan molemmat mielenosoitukset, niin turvapaikanhakijoiden ja heitä tukevien kantasuomalaisten kuin Rajat kiinni -mielenosoituksenkin. Koulumies siteerasi säännöstä, jonka mukaan "Säännösten mukaan mielenosoitusleirit voi purkaa torilta tai siirtää uuteen syrjäisempään paikkaan kaupungin tahdosta, jos niistä aiheutuu turvallisuusriski tai kohtuutonta haittaa tontin omistajalle tai ympäristölle. "

Mitä nämä turvallisuusriskit sitten oikein voivat olla? En ole saanut käsiini Pekka Saurilta tilattua selvitystä, mutta tähän saakka tietooni on tullut kaksi tapausta Rautatientorilla, jotka jollain tavalla realisoivat näitä turvallisuusriskejä.

Viime, vai olikohan se toissa viikolla, Rautatientorin rajakkien mielenosoituksessa näyttäytyi henkilö, joka on syytettynä taannoisesta kuolemantuottamuksesta, jossa Rajat kiinni -porukasta yksi nuori mies potkaisi häntä haastaneen toisen nuorukaisen kumoon, ja tämä potkaistu nuorukainen kuoli vammoihinsa noin viikkoa myöhemmin. Näemmä sitten sitä ei pidetä turvallisuusriskinä eikä minään, että toistuvasta väkivaltaisuudestaan tunnettu uusnatsi saa kulkea vapaalla jalalla.

Eilen otettiin käyttöön jo kaasuaseet, kun mies rajakkileiristä suihkutti kaasuasetta maahanmuuttajan päälle ensin rähistyään ja haastettuaan riitaa tämän maahanmuuttajan kanssa.

Nämä ovat totta kai yksittäistapauksia, sanoisivat ns. maahanmuuttokriitikoiden myötäkarvaansilittelijät. Niin kai. Näitä yksittäistapauksia ei vaan ole sattunut ainuttakaan siinä toisessa leirissä tai sen tiimoilta. Ai niin, oli yksi yksittäistapaus kun yksi turvapaikanhakija toivonsa Migriin menettäneenä yritti hirttäytyä, ja rajakit ilakoiden kuvasivat tämän tapauksen, repostelivat hänen henkilökohtaisen onnettomuutensa kaiken kansan nähtäväksi nettiin, ja ainakin tämän videon kommenttien perusteella tähän saakka Rautatientorilla rajakkileirin liepeillä nähty on vasta alkua ja jäävuoren huippu, kun meillä on potentiaalisia rajakkeja jotka olisivat olleet valmiit viemään hirttämisen loppuun.

Niin että kyllä maahanmuuttajat ja heidän leirinsä lisää turvattomuutta. Se nimittäin lisää syntyperäisten suomalaisten känniörveltämistä, lietsoo heidän lahjattomimman aineksensa verenhimoa ja saa jotkut jopa tarttumaan kaasupulloon. Nähtävästi on turvapaikanhakijoiden syy, että he jo pelkällä olemassaolollaan provosoivat joitakin pöpipäitä.

Terhi Koulumiehen kirjoituksen voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.