Vaaliteemani

Porvoossa minut löytää Vasemmistoliiton listoilta numerolla 66. Lähellä sydäntäni ovat esimerkiksi:

- Kaupunkimetsien suojelu. Porvoonkorven nykyiset suojelualueet tulee yhdistää, jolloin päästään 19% suojeluasteeseen. Ulkoilureittien liiallinen parturointi tulee myös lopettaa.

- Kaupunkilaiset tarvitsevat maksuttomia, ei-kaupallisia oleskelu- ja kokoontumistiloja

- Lisää ulkokuntosaleja ja skeittipuistoja, jotka madaltavat kynnystä hoitaa terveyttään ja kuntoaan

- Kaavamuutoksien pienyrittäjien tarpeisiin ja taiteilijoiden harjoittelu- ja työtiloiksi tulee sujua nykyistä sujuvammin.

- Yleiskaavaan on merkittävä hiljaisia luonnonalueita.

- Porvoon vahvuus on kulttuurimaisema. Tänne ei tarvita hillitöntä kasvua ja uudisrakentamisen on kunnioitettava jo olemassaolevaa ympäristöä!

- Porvooseen Kierrätyskeskus (kiitos Porvoon Vihreät ideasta!)

- EI julkisia varoja tuhlailevalle ja maisemaa, tontteja ja luonnonalueita pirstovalle itäradalle!

- Kyllä esteettömille kaukobusseille Helsinkiin! (ja mielellään muuallekin).

- EI liikennettä lisäävälle ja Porvoonkorven pirstovalle Saaristotielle, joka pitää lopullisesti haudata.

- Koululaiset tarvitsevat pieniä opetusryhmiä, riittävästi tarvitsemaansa tukea riittävän aikaisessa vaiheessa, aistiesteettömän, rauhallisen oppimisympäristön ja kyläkoulut tulisi säilyttää.

- Wileniuksen telakan puolesta!

- Vapaa sivistystyö ja kirjasto ovat suomalaisten julkisten palvelujen lippulaivoja!

- Kaupungin tulee lisätä palkkatuen määrää työttömille.

- Suureellisten suunnitelmien (torisuunnitelman ja Kokonniemen hallin) sijasta satsataan voimakkaasti joukkoliikenteeseen (muttei Itärataan), metsiensuojeluun ja väestönsuojeluun! Urheiluseurat ja liikkujat tarvitsevat tiloja, mutta Porvoo ei tarvitse kansainvälisen luokan tapahtuma-areenaa!

 

Aluevaaleissa numeroni on 2339. 

- Porvoon sairaala on tärkeä työnantaja ja koko maakunnalle elintärkeä.

- Itäinen Uusimaa tarvitsee pitkäaikaisvuodeosaston.

- Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, mutta yhteyden kaupungin työllistämistoimeen tulee toimia.

- Hyvinvointialueen tulee olla haluttu työnantaja myös työoloiltaan.

- Ennaltaehkäisy oikeasti kuntoon! 

- Maksuton perusterveydenhuolto, kuten Helsingissä. Kun madalletaan kynnystä hakeutua hoitoon ajoissa, säästetään jatkohoidossa.

- Perhetyölle lisää resursseja, sillä se säästää laitospaikoissa.

- Kokemusasiantuntijat mukaan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen!

Molemmissa vaaleissa olen esteettömyyden puolesta. Kaupungin tilojen ja joukkoliikenteen on oltava esteettömiä ja sekä kaupungin että hyvinvointialueen käyttämien tietojärjestelmien tulee olla helppokäyttöisiä. 

Luonnonystävien leijonat ja lampaat Helsingissä

Tämän listan tarkoitus on auttaa äänestyspäätöksessä Helsingissä. Helsingissä, koska Helsingin kaupunkisuunnittelua ja kaupunkiluontoa tunnen 70-luvulta saakka. Aivan erityisellä intohimolla olen tarkkaillut kaupunkipoliitikkojen suhdetta Keskuspuistoon. Tässä oma muistini on 4 vaalikautta, mutta kotiarkistoni jatkaa muistiani 60-70 -luvun vaihteeseen. 

Jotkut ovat pinnistelleet suorastaan elämäntyönsä päästäkseen tälle listalle, mutta joillakin listallepääsyyn on riittänyt yksi huono äänestyspäätös tai laiminlyönti olla kannattamatta, edistämättä tai selvittämättä luonnolle parempia vaihtoehtoja kaupunkisuunnittelussa. Laiskuus, leväperäisyys ja välinpitämättömyys ovat yhtä suuria syntejä kuin ehdoin tahdoin puiden kaataminen.

Luonnonystävät valittelevat usein sitä, miten monilla päättäjillä luonto ei ole riittävän tärkeällä sijalla päätöksenteossa. Itse asiassa moni toimii siten kuin se olisi viimeisellä sijalla. Edustuksellisessa demokratiassa katseen on kohdistuttava ensi ja viime kädessä peiliin; jos äänestäjälle luonto on tärkeä, miksei se sitten ole näkynyt äänestyspäätöksessä?

Tälle listalle pääsee helposti, mutta sieltä pois pääsyyn tarvitaan tekoja. Vaalipuheet, löperö visiopuhe tai kauniit sanat eivät riitä. Myöskään selittely-yritykset, miksi on jossain tilanteessa toiminut niinkuin on toiminut, ei auta listalta pois pääsemiseen. Tässä ollaan kiinnostuttu luonnosta ja vain luonnosta, jolla on itseisarvo. Ja tässä Helsinkiä tarkastellaan suljettuna systeeminä, vaikka tietenkään niin ei tarvitsisi olla. Metsät ovat kaikkialla hiilinieluina samanarvoisia, mutta virkistysarvoa niillä on eniten siellä missä on eniten asukkaita. Eli Helsingissä.

Julkaisen tämän listan tarkoituksenani auttaa helsinkiläisiä äänestäjiä päätöksenteossa, jos viheralueet kiinnostavat. Vaalien alla niistä kiinnostuneita ehdokkaita ilmaantuu nimittäin kuin sieniä sateella, mutta näytöt ratkaisevat. Olen hyvin tietoinen siitä, että joku voi pitää tätä listaa maalituksena, mutta tähän voi suhtautua myös kuten Iltalehden Leijonat ja lampaat -listaukseen. Parannuksen voi nimittäin tehdä seuraavan pelin eli vaalikauden aikana. Listalla on vain näissä vaaleissa ehdolla olevia, joten pois listalta pääsee jättäytymällä pois päätöksen- eli pahanteosta.

Lopultakin listalle kuuluisivat kaikki Helsingin valtuutetut, jotka äänestivät sen yleiskaavan puolesta, joka on alkusyynä useimpiin ongelmiin. Suurimmat ongelmat ovat kaavan pikselimuotoisuus, minkä johdosta jokaista kaavoitettavaksi merkattua hehtaaria pitää syynätä asemakaavavaiheessa, kaupunkibulevardien mukanaantuoma metsiin leviävä asutus ja eräät liikennehankkeet, joiden varjolla paitsi joudutaan kaatamaan puita, myös niiden varsille kaavoitetaan metsään). Suurin juurisyy kaavan ongelmallisuuteen on kuitenkin ylimitoitettu asuntorakentamistavoite. Vartiosaari on vielä oma, erityinen ongelmatiikkansa. 

Nykyvaltuutetuista kokonaan puhtaat jauhot pussissa on oikeastaan vain Jarmo Niemisellä, Leo Straniuksella ja Thomas Wallgrenillä. He ymmärsivät painaa punaista yleiskaavaäänestyksessä, ja muutenkin heidän prioriteeteistaan on näyttöjä pitkältä ajalta. Heille jaan kolme leijonaa. Valitettavasti vain Nieminen on jättäytynyt pois kunnallispolitiikasta. 

Kunniamaininnan annan myös Pauliina Saarekselle, Jussi Chydeniukselle, Sanna Vesikansalle, Mari Holopaiselle ja Tuomas Rantaselle Vihreistä ja Mia Haglundille, Mai Kivelälle ja Sam Frank Muttilaiselle Vasemmistoliitosta. Paavo Arhinmäki (Vas.) ansaitsee maininnan pitkäjänteisestä työstään Keskuspuiston lisäksi, samoin Björn Månson (RKP). Nämä saavat kaksi leijonaa. Kokoomuslaisista Atte Kaleva ja Matti Niiranen eivät ole aivan toivottomia, ehkä jopa kehityskelpoisia. 

Ehdokkaista, jotka eivät vielä ole valtuutettuja, nostan esiin:

Yrjö Hakanen (Asukkaiden Helsinki, kolme leijonaa), Maija Hakanen (Asukkaiden Helsinki), Helena Saarikoski (Asukkaiden Helsinki), Marjut Ollitervo (Asukkaiden Helsinki), Olli Salin (Asukkaiden Helsinki, kaksi leijonaa), Hannu Tuominen (Vihr., kaksi leijonaa), Anna Laine (Vihr.), Tuomas Tuomi-Nikula (Vihr, saanut paikallista tunnettuutta Pakilassa, jossa hän oli keulahahmona puolustamassa metsää, jonne uhattiin rakentaa mäkkäri), Henrik Nyholm (Vas., kaksi leijonaa), Heta Tuura (Vas.) ja Laura Kolbe (Kesk, leijona.) Demareista mainitsen tässä Keskuspuiston ystävän Esa Lehtopuron. 

Luonnon kärkiteemakseen nostaneita ehdokkaita on sitten Ympäristöliike Helsinki -lista täynnänsä. Parhaiten heidän edesottamuksistaan tunnen Milla Tuormaan, Eija Korpelaisen, Daniel Csorban, Seppo Siiralan, Katariina Lehtikannon, Evelina Lorekin, Anna Ariman ja Mika Välipirtin. En tunne heitä henkilökohtaisen ystävyyden tasolla, sillä muutenkaan en ole politiikassa ollut ystäviä hankkimassa, ja nyt olen juuri parhaillaan hankkimassa vihamiehiä-, -naisia ja -henkilöitä. Tiedän myös jotain Tapani Launiksesta ja Panu Hämäristä.

Parantamisen varaa on ainakin seuraavilla ehdokkailla:

Kokoomus:

Risto Rautava (näytöt kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana ovat ns. jäätävät). Kolme lammasta. 
Otto Meri (oli ainoa Keskuspuistoryhmän kyselyyn vastannut, joka ei sitoutunut olemaan pienentämättä Keskuspuistoa. Lisäksi hän oli valkoposkihanhien häätämiseen tähtäävän aloitteen isä. Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Kolme lammasta.
Pia Pakarinen (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Daniel Sazonov (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Wille Rydman (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Jouni Nevalainen (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Tapio Klemetti (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Mukhtar Abib (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Maarit Toveri (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Arja Karhuvaara (Horisontin vaalipaneelissa 2007 piti Keskuspuistoa tienvarsipajukkona. Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta. Nyt hän on tosin kiinnostunut ainakin Laakson ja Riistavuoren alueista, joten toivoa ehkä on.). Kaksi lammasta, yksi leijona.
Heimo Laaksonen (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.
Laura Varjokari (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

SDP:

Nasima Razmyar (on tehnyt selväksi, että hänen arvojärjestyksessään hallihankkeet tulevat aina ennen luontoa. Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Kolme lammasta.
Anita Vihervaara (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Tiina Rytky (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Niilo Toivonen (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

Eveliina Heinäluoma (valtuustoryhmän puheenjohtajana on ilmaissut suhtautuvansa nihkeästi asukkaiden varjokaavaan Riistavuoressa). Yksi lammas.

Vihreät:

Johanna Sydänmaa (epäjohdonmukaisuus: äänesti Pirkkolan hallin puolesta, mutta Myllypuron Matokallion hallia vastaan. Asuu Myllypurossa. Vetää kotiinpäin.). Kaksi lammasta, yksi leijona. 
Anni Sinnemäki (on ottanut sydämelleen edistää arvovallallaan hankkeita, jotka tuhoavat lähiviheralueita: Raide-Jokeri, kaupunkibulevardit. Tosin on vetämässään kaupunkiympäristölautakunnassa myös ollut aloitteellinen joissakin hyvissä rajauksissa). Kaksi lammasta, yksi leijona.
Hannu Oskala (luonnehtii itseään betonivihreäksi). Kaksi lammasta. 

Otso Kivekäs (keskeinen toimija Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä. Pisteet tosin nousevat siitä, että hän on esittänyt joitain luonnon kannalta hyviä rajauksia esimerkiksi Keskuspuistossa). Yksi lammas, yksi leijona.
Osmo Soininvaara (on koko Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeen oppi-isä). Kolme lammasta.
Vesa Peipinen (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.

Maria Ohisalo (on julkisuudessa sanonut, että asuntorakentaminen pitäisi nostaa Helsingissä 8000 -> 10 000). Yksi lammas.

Keskusta:

Terhi Peltokorpi (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa Pirkkolan hallin vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

RKP:

Marcus Rantala (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Silja Borgarsdottir Sandelin (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta ja oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa vuokrasopimuksesta). Yksi lammas.

PS:

Mari Rantanen (kaupunginhallituksessa äänesti Pirkkolan hallin puolesta). Yksi lammas.
Pertti Villo (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.

Vasemmistoliitto:

Noora Laak (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.
Santtu Salmela (ei esittänyt tonttijaostossa mitään vaihtoehtoisia sijainteja Pirkkolan hallille). Yksi lammas.

Veronika Honkasalo (äänestäminen Matokallion hallihankkeen puolesta). Yksi lammas.

Kristilliset:

Mika Ebeling (Oli päättämässä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa Pirkkolan hallin vuokrasopimuksesta. Pluspiste tulee siitä, että hän puolustaa Riistavuorta). Yksi lammas, yksi leijona.

Pahoittelen, jos listani ei ole kattava. Sinne voi kuitenkin vielä hyvin päästä vieläpä ennen vaalejakin, jos on huolestunut siitä, että norsun muistini - jota pikkulinnut auttavat - olisi unohtanut jonkun listalta.

Miksi vasemmistolaiset eivät äänestä?

Kuntavaalien jälkeen on alkanut tavanomainen jälkipyykki, etenkin voittaneissa ryhmittymissä, tai niiden edustajia lähinnä tunnen. Jos Vihreät ovat pitäneet - tähän saakka - ikuisena ongelmana potentiaalisen kannatuksen realisoitumattomuutta, niin Vasemmistolla vasta sitä piilokannatusta jääkin realisoitumatta. Miksi, semminkin kun juuri nimenomaan äänestämättä jättävien, jos keiden, kannattaisi käyttää tämä oikeutensa?

Sosiaalisessa mediassa moni vasemmistolainen on tarjonnut syyksi oman kodin puutteellista "demokratiakasvatusta": siis sitä, että kotona ei olla opittu osallisuuden mallia. Varmaan osittain näinkin. Sitten asian toinen puoli on se, miksi sitten poliittinen oikeisto eli Kokoomus hyötyy säännönmukaisesti alhaisesta äänestysaktiivisuudesta? Miksi Kokoomus saa äänestäjänsä uurnille? Kokoomuslainen vastaus tähän olisi se, että riittävän moni uskoo trickle down-teoriaan eli siihen että hyväosaisilta tippuu sen verran muruja että jo sillä laihempi pärjää; toiseksikin vasemmiston politiikka tekee kaikista yhtä köyhiä ja kurjia kun taas oikeistolainen politiikka tekee äänestäjistään niin kauniita ja rikkaita kuin he itse halajavat, ja niistä muista ei niin väliä kun eivät osaa itsestään huolehtia sen vertaa että pääsisivät uurnille. Korkeintaan tuhkauurnille. Kokoomusta äänestävät ne, joilla jo menee hyvin ja ne, jotka haluaisivat, että heihinkin tarttuisi edes osa menestyjien kultapölystä.

Edelläsanottu johtunee siitä, että kokoomuslaisesta politiikasta hyötyvät saavat asiansa hyvin ajetuiksi: nythän verotus, varsinkin pääomaverotus on ihan hävettävän alhaalla, ja hyvätuloisten valinnanvapaudesta on kyllä osattu huolehtia. Tämä on itseään vahvistava kehä: kun omat edut tulevat ajetuiksi, kannattaa äänestää. Ja päinvastoin, mikä on itseään vahvistava kehä sekin, noidansellainen: jos poliittinen porvaristo porskuttaa vasemmiston kustannuksella, tällöin vähäosaisia auttava toisenlainen politiikka, joka lähtee verovaroilla maksetuista julkisista ja universaaleista palveluista, ei ole ajankohtainen.

Toki Vasemmiston valuma olisi edes hitusen vähäisempi ilman sitä ikiaikaista keskinäistä riitelyä siitä, kuka on kaikkein eniten kosher ja kuka on revisionistisin, ja ilman sitä riitelyä esimerkiksi Yrjö Hakanen olisi ollut jo kansanedustaja. Vaikka nämä SKP:t ja KTP:t ovatkin paperipuolueita, niin ei tällainen keskinäinen päättämätön kyräily vakuuta ainakaan äänestäjää. Kokoomuksessa ei tällaista keskustelua käydä, eikä sitä katsota tarpeelliseksi, Rydmanin Ville ja Pietikäisen Sirpa mahtuvat hyvin saman brändin alle.

Voin antaa kokemuksestani esimerkin siitä, miten syväluotaavaa Kokoomuksen aatteellinen keskustelu voi olla. Kun ilmoitin alkusyksystä 1992 jättäväni kaikki tehtävät Kokoomusnuorissa, minulle soitti eräs sen ajan vaikutusvaltaisimpia valtakunnallisen Kokoomusnuorten järjestön edustajia, udellen, oliko kyseessä kaipuu tehdä aatteellisempaa politiikkaa, tarjoten paikkaa aatetyöryhmässä. Muistaakseni tämän jälkeen kysyi hintaani kun ensimmäinen tarjous ei napannut. Sanoin etten ollut myytävänä. Ihan kuin sillä olisi väliä, olisiko isäni ajamatta BMW:ta tai Mersua, kuten pohdiskeli eräs kokoomusnuorikaverini kysellessään minua ex tempore -skimbausmatkalle Itävaltaan "voit varmaan lainata isäsi Mersua. Ai eikö ole. No Bemaria sitten" henkilölle, joka on ainakin kolmannen polven autoton.

Kokoomus, jos mikä, on eturyhmäpuolue, vaikka he kiistävätkin yhteiskuntaluokkien olemassaolon, ne kun ovat laadullisia suureita ja Kokoomus uskoo määrään, vain siihen, jonka voi laskea. Leipäjonoissa seisojista, laitossiivoojista, opiskelijoista, työttömistä yksinhuoltajista ja eläkeläisistä ei oikein saa ryhmää. Jos esimerkiksi Kajaanin homot ovat ryhmä, Helsingin heterot eivät ole.

Miksi sitten vähäosaisten satunnainen parlamentaarinen protestointi ei kanavoidu Vasemmistoliittoon vaan pikemminkin Tony Halmeen kaltaisiin omankädenoikeudenjulistajiin? En osaa antaa muuta vastausta kuin sen, että jos tarjolla ei ole vastauksia niin ainakin voimaannuttamista. Kuten Susan Fainstein sanoi, Vasemmisto on ehkä löytänyt objektin, tavoittelemisen arvoisen utopian, mutta subjekti, joka kokee tämän utopian tavoittelemisen arvoiseksi, on jäänyt hahmottelematta.

Ohilaukauksia ja vääriä hevosia kuntavaaleissa

Kokoomus on onnistunut kaupittelemaan itsensä Iiro Viinasen ajoista epäpoliittiseksi asia- ja asioidenhoitajapuolueeksi, ja tämä tepsii vielä kaikkiin muihin kuin Sari Sairaanhoitajaan, kun "niitä ikäviä päätöksiä nyt vaan pitää tehdä", ja epäsuosittujen päätösten tekeminen onkin suosittua. Tämä kamreerityyli on paljolti korvannut politiikan sisällön, ja sen voi peittää hyvän mainostoimiston avulla. Sauli Niinistö on päässyt sillä presidentiksi, ja nyt Vapaavuori Kokoomuksen vaaliratsuna oli kuin lämminverinen, joka murskasi Kallion-Käpylän kuplan talismani-Sinnemäen jalkoihinsa. Tosin en nyt osaa niin kovasti ihmetellä heidän varsin tasaiseksi vakiintunutta noin 18-22 prosentin suosiotaan, jota ei hetkuta mikään, mitä Kokoomus oikeasti tekee, kun se on heidän etujensa mukaista. Kokoomus jos mikä on eturyhmäpuolue.

Vihreät veikkasi väärää hevosta Helsingissä. Toki Yhdysvalloissakin kansalaiset valitsevat presidentin, mutta koulutetuimmalta puolueelta toivoisi sen verran kehittyneempää analyysiä ja itsereflektiota, että he osaisivat valita sellaisen ehdokkaan, jonka avulla maksimoida oman politiikan kannatus. Sinnemäki on Vihreiden helsinkiläisen perusäänestäjän kuva, mutta kampanjoidessa tulee hiki jos satunnaiselle tai potentiaaliselle äänestäjälle pitää vakuutella oman tuotteen ylivertaisuus, kun pormestarikampanjaan kuluneen ajan olisi voinut käyttää omaan kuntavaalikampanjaan. Vaikka Sinnemäki olisi sosiaalisesti kuinka lahjakas, johtajana loistava delegoija, loistava tyyppi kaiken hyvän puolesta ja vieläpä Soininvaaran mukaan ehkä oppivaisin poliitikoista, tämä ei kuitenkaan vakuuta kaikkia, paitsi Vihreiden hardcore-äänestäjiä, kun tarjolla on vasemmalle siivelle vasemmistoa ja oikealle siivelle Vapaavuorta. Varsinkaan se ei vakuuta epävarmaa äänestäjää siitä, että Vihreät oikeasti haluaisivat voittaa skaban. Ehkä seuraaviin tai ainakin kahdeksan vuoden päästä odottaviin vaaleihin Vihreillä on tarjolla sellainen pormestariehdokas, joka ei saa heitä kompastumaan omiin jalkoihinsa. Myös pöhinäallergisille - siis kaikille itsensä keski-ikäisiksi kokeville - pitää olla tarjolla vaihtoehto, ja Kokkareilla on tarjolla autenttisempaa urbaania pöhinää.

Kerrankin voi sanoa, ja vihdoinkin, että pöhinävyöhykkeen ulkopuolisessa Suomessa Vihreiden kampanja oli suuri menestys: nykyisessä kotikaupungissani Porvoossa paikkojen määrä tuplaantui, ja valtuustoryhmissä Vihreät nousi sijalta 6 kolmanneksi. RKP:n ja Demareiden jälkeen. Jyväskylässä tapahtui todellinen maanvyörymä kun Touko Aalto veti puolueen korkeimmalle korokkeelle. Kun Vihreät eivät yleensä ole olleet mikään telttapuolue ja siellä teltallakin lähinnä on seisoskeltu kädet taskuissa, niin näissä vaaleissa tekemisestä on välittynyt paitsi ammattimainen myös positiivinen ja ulospäinsuuntautunut meininki. Vihreät Porvoossa ovat antaneet toivoa sille, että ilman verkostoja ja rahaakin voi päästä valtuustoon, hyvä!

Demarit tekivät näissä vaaleissa oman maalin, tai ainakin laukoivat ohi avopaikasta. Tämä hallitus on suorastaan antanut Demareille kultatarjottimella 30% kannatuksen, ja mitä he tekivät? Demarit yrittävät epätoivoisesti tavoitella milloin sitä Sari Sairaanhoitajaa, silloin karannutta persua. Minä olen viimeisiä ihmisiä iloitsemaan heidän rappiostaan, sillä tästä ja ehkä vielä seuraavastakin hallituskaudesta taitaa tulla aika pitkä, kolmen suuren kutistuessa kahdeksi 20% puolueeksi, joista Demareiden paikan täyttänee pitkällä tähtäimellä Vihreät, mutta edelleenkään ei ihan vielä. Jatkuva avopaikoista hutilaukominen tulee kalliiksi paitsi Demareille itselleen, myös Suomelle. Sanna Marin puheenjohtajaksi, hän ehkä saisi sentään pysäytettyä muutaman äänen vuotamisen valovoimaisen Li Anderssonin Vasemmistoon. Li Andersson on niin loistava argumentaatiossaan ja tyylikkään terävässä hillityssä populismissaan, että häntä äänestäisi moni sellainenkin, joka ei muuten Vasemmistoa olisi uskonut voivansa äänestää.

Vasemmistoliitossa ollaan vaalien tulokseen ihan tyytyväisiä, mutta yli 10% puolueeksi nouseminen edellyttää strategista valintaa: kilpaillako Vihreiden kanssa punavihreistä sieluista vai Demareiden kanssa niistä sieluista, joille Lipposen aloittama New Deal merkitsi kansallisomaisuuden ja sielujen myymistä.

Keskustasta, sen ontologiasta ja viiteryhmistä olen aina ollut täysin ymmälläni, ja olen edelleen. Niin taitaa olla myös Sipilä, jolle ja hänen tuhonenkeli Bernerilleen se on merkinnyt pientalonpoikien perinteellä ratsastamisella tapahtuvaa ruumiinryöstöä. Keskusta on muuttunut hyvinvointivaltion takuumiehistä yksityistämisen bulvaaneiksi, jolle käy kaikki kunhan he vain saavat satraapeilleen läänityksiä.

Perussuomalaisista en ole sanonut mitään, sillä minulle on alusta alkaen ollut selvää se, joka paljastui muillekin viimeistään nyt: kun keitoksesta poistetaan rasismi, jäljelle jää kovin tuima eli hajuton soppa, mauton ilman sattumia, kuin lapsiperheen isän töihin kantamat nakkikeiton jämät, josta lapset ovat syöneet kaikki nakit pois.

Parasta tässä vaalituloksessa oli Vihreiden valtakunnallistumisen merkittävä eteneminen jai Li Anderssonin mukanaan tuoma vasemmiston orastava noste. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä kaatamaan hallitusta, vaikka nurkissa tuuleekin. Ehkä vieläkin tärkeämmät vaalit ovat Persujen puheenjohtajavaalit, joissa he tulevat suorittaneeksi lopullisen itseteloituksen silmiensä väliin ampumalla, valitessaan J H-A:n puheenjohtajaksi, ja samalla he tulevat antaneeksi hyvinvointivaltiolle jatkoaikaa, sillä edes Sipilä ei kestä Halla-Ahoa ainakaan jos Orpo on sanansa mittainen mies. Heinäluoma ainakin on.

Suora pormestarinvaali

En ole jaksanut niin innostua etenkään Helsingin pormestarivaalista, koska en ole vielä nähnyt yhtään perustelua sille, miksi pormestari olisi nykyistä vain nimellistä pormestaria parempi, etenkin kun sen vaatijat useimmiten haluavat politiikan henkilöimisen sijasta tehtävän asiavetoista politiikkaa. Jos pormestari olisi kekkosmaisesti vastavoima valtuustolle - joka muuten on demokraattisesti valittu, kansanvallan toteutumisen vahtikoira kansanvaltaa vastaan siis - niin silloin hänelle voisi olla jotain käyttöä.

Nyt käydään kuntavaalit. Vaalit ovat tosiaankin kunta-, tai kuten aiemmin niitä kutsuttiin, kunnallisvaalit. Pormestariehdokkaat voivat toki antaa henkilökohtaisella karismallaan vetoapua epävarmoille äänestäjille, mutta voi se mennä toisinkinpäin. Joku ei suurin surminkaan kelpuuta Vapaavuorta tai Sinnemäkeä pormestariksi ja vain sen takia päätyy valitsemaan toisin, usein sen toisen suuren puolueen semminkin kun asetelma on niin luotu että valinta on Kokoomuksen ja Vihreiden välillä.

Jos halutaan siis edelleenkin pysyä asiassa kuntavaaleissa mutta samalla saada pormestari, olisikin parempi järjestää erillinen suora kansanvaali pormestarista. Tällöin äänestäjällä olisi mahdollisuus valita sekä haluamansa valtuutettu että haluamansa pormestari.

Tukipalveluiden ulkoistaminen on julkisen sektorin roskapankki

EK:n kuntavaaliblogissa kehuttiin, kuinka valtio on esimerkiksi kelpaava edelläkävijä tukipalveluiden, etenkin siivouspalveluiden ulkoistamisessa ja siitä sietäisi kuntien ottaa mallia. Paljastava kirjoituksessa on tämä lause "kiinteistöpalvelujen toimittajalla on oltava yhä syvempi ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta ja strategisista haasteista".

Kunnissa on paljon sellaista toimintaa, joka ei ole liiketoimintaa. Niitä kutsutaan peruspalveluiksi. Jos esimerkiksi terveyskeskusta, päiväkotia, koulua ja uimahallia pitää liiketoimintana, tällöin ei ainakaan ole ymmärrystä asiakkaan toiminnan strategisesta ominaisluonteesta.

Ei tätä ymmärrystä ole silloinkaan jos vaaditaan esimerkiksi laitoshuoltajien eli laitossiivoojien (joiden työhön kuuluu muutakin kuin siivousta) koulutuksen lopettamista, ei vähiten juuri siksi että siihen työhön kuuluu muutakin kuin siivousta. Kannattaisi myös tuntea laitoshuoltajien työn strategiset haasteet, joihin liittyy esimerkiksi erityisen tarkkoja hygieniamääräyksiä ja tietosuojan ymmärrystä ennen kuin esittää tällaisia löperyyksiä.

Ulkoistamista ihannoidessa työntekijöiden työehdoilla ei ole ilmeisesti mitään väliä, tai palkkauksella. Tapaus Palmia, jossa siivoojien työehtoja ja palkkoja poljettiin siirtämällä heidät ensin liikelaitokseen, joka sittemmin on yhtiöitetty, on näköjään jo unohdettu, vaikka siitä on vasta kaksi ja puoli vuotta. Mutta eiväthän tukipalveluissa työskentelevät olekaan ihmisiä elinkeinoelämän näkökulmasta. He kuluttavat huonosti, kun palkka ei riitä, ja he tarvitsevat asumistukeakin kun se asuminen on niin peijoonin kallista.

Hälytyskellojen tulee soida aina kuin jotain aletaan määrittelemään tukipalveluksi. Tukipalvelut ovat niitä, joista voidaan luopua ensimmäisenä ja joihin työntekijöitä voidaan siivota olemasta emokonsernin menoerä. Tukipalveluliikelaitokset ovat kuntatyöntekijöiden roskapankkeja, joihin siirretään yhteiskunnan kannalta usein näkymätöntä mutta välttämätöntä työtä tekevät ihmiset, joista tulee heti huonosti tuottavia kun he eivät ylläkään liikelaitoksien tulostavoitteisiin, vaatimuksena tehdä enemmän samaa työtä usein kehnommalla palkalla.

Onko se nyt mitään edelläkäymistä, saada marssia ensimmäisenä lankulta mereen, EK:n sohiessa siellä takana miekalla. EK:n kuntavaaliblogikirjoituksen tukipalveluiden ulkoistamisesta voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Itse hankitut vaivat?

Näitä kunnallisvaaleja tuntuu oudolta katsella sivusta kotisohvalta, kun puoliso vieressä täyttää vaalikonetta. Mitä pitäisi ajatella arvokysymyksestä "pitäisikö omilla elämäntavoillaan omaan sairastumiseensa "myötävaikuttanut" (sitaattimerkit omani) velvoittaa osallistumaan hoitonsa kustannuksiin?"

Ymmärrän, että tällä viitataan tupakoitsijoihin ja alkoholisteihin, ja mukana on aimo annos moralismia: on esimerkiksi huonompaa ja oikeampaa alkoholin suurkulutusta. On aivan eri asia, hankkiiko kirroosinsa Martellista vai Jormasta, ja johtuuko tämä liiallisten edustusillallisten määrästä "oikeissa" sosiaalisissa verkostoissa vai vääränlaisissa verkostoista eli ostarin takametsän jengeistä.

Kysymys kieltäytyy ottamasta kantaa esimerkiksi sellaisiin tapauksiin, jossa työntekijä on hankkinut työperäisiä vaivoja, kun kuitenkin töissäkin kai pitäisi käydä? Vai olisiko parempi jäädä kotisohvalle nyhjöttämään, ja oman vapaan valinnan mukaan hakeutua joko siihen ostarin takametsän porukkaan tai sitten kun aikaa on vapautunut, lenkkeillä itsensä huippukuntoon? Mitään välimuotoja ei tietenkään ole.

Miten pitäisi suhtautua siivoojan hankkimiin kulumiin? Entä istumatyön aiheuttamiin selkävaivoihin, II tyypin diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään? Ovatko ne oma vika? Onko oma vika, että työläinen on sidottu konttorituoliin, jopa siinä määrin että THL mittaa työpisteellä vietettyjä aikoja, ja poikkeukset tästä pitää perustella ja varmaankin hyväksyttää jossakin?

Mitä teen kunnallisvaalien kanssa?

Yksi käsi vetää minua ehdokkaaksi, ja se on oma käteni. Ratkaisuun liittyy kuitenkin enemmän muttia kuin minulla on tällä hetkellä tarjota niihin vastauksia kenellekään, itsellenikään. Kuitenkin jotkut voivat miettiä sitä, mitä aion tehdä, odottaakin siirtojani, ja katson aiemman toimintani perusteella olevani selityksen velkaa.

Oma suhteeni puoluepolitiikkaan on tällä hetkellä kriisiytynyt siinä määrin että päätin mennä jäähylle. Tämän kehityksen, joka kyllä on ollut kehitteillä on jonkin aikaa, laukaisivat lopullisesti Helsingin yleiskaavan käsittely ja Porvoon synnytyslaitoksen kohtalo. Nämä yhteenlaskettuna menetin uskoni siihen, että osaisin, jaksaisin ja haluaisin perustella toreilla ja teltoilla mahdollisille äänestäjille mitenkään rakentavasti sellaisia ratkaisuja, joiden puolesta puoluetoverini toisaalla ovat painaneet nappia, ja paikka paikoin enemmänkin kuin vain painaneet. Eikä vika ole vain puoluetovereissani, vaan järjestelmässä, joka on kansalaisten aktiivisuuden hidaste ja este eikä sen kanava ja mahdollistaja.

Kuitenkin veri vetää alati mukaan. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että julkinen liputtaminen minkään puolueen puolesta tekee hallaa aktivismilleni esimerkiksi virkistysalueiden puolesta, ja puolueettomuus saa ehdokkaat kilpailemaan äänestäni. Puolueisiin sidottuna valintani on lukittu, enkä välttämättä saa valita parasta mahdollista, mihin minulla kuitenkin äänestäjänä on oikeus. Tätä kirjoitettaessa koen, että minulle paras paikka on olla ainakin vähän aikaa jäähyaitiossa, karanteenissa ennen mahdollisia seuraavia siirtojani. Sieltä käsin on hyvä tuumailla parhaita mahdollisia ehdokkaita niin talossa kuin puutarhassakin. Kyllä minä sieltä sitten joskus poiskin löydän, kun rauhoitusaikani on päättynyt. Tämän rauhoitusajan omistan kuntoilulle, musiikille ja ennen kaikkea perheelleni, johon on luvassa perheenlisäystä huhtikuussa, juuri vaalien aikoihin.

Ehdokkaaksi lähteminen ei tuntuisi rehelliseltä, koska en halua uhrata muutenkin vähäistä vapaa-aikaani toimintakyvyttömässä ja politiikantekoa esittävässä valtuustossa tässä elämäntilanteessani. Lautakunnissa toki tehdään mielekästä käytännön politiikkaa, samoin nykyisessä luottamustehtävässäni Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen hallituksessa pääsen vaikuttamaan sydämenasiaani. Minusta sitä paitsi tuntuu, että tänne Kevätkumpuun lähiöityneenä Länsirannan ympärillä vellova kaavoituskeskustelu ei kosketa elämääni juuri ollenkaan. Minulla ei ole annettavaa siihen, vaikka toki toivonkin Porvoon keskustan pysyvän elävänä. Citymarketkeskustelu tuntuu valmiiksi annetulta agendalta, ja minulla on muita agendoja, enhän edes pysähdy keskustaan matkalla Onnibussilla kustannuspaikalta kotiin. Jos tuo on vaalien tärkein asia Porvoossa, sitten minulla ei ole kunnallispolitiikassa tekoa.

Enkä minä olisi minä, jos niitä siirtoja ei olisi luvassa, olenhan ehdolla JHL:n edustajistovaaleissa Vasemmiston ja sitoutumattomien riveissä.

Mikä on kunnallisvaaleissa minulle tärkeää?

Nyt kun itse olen päättänyt jättäytyä sivuun ehdokkuudesta kunnallisvaaleissa, sitäkin tarkemmalla silmällä teen valintani äänestäjänä. Tarkoitukseni olisi lähteä puhtaalta pöydältä, lukitsematta puoluetta etukäteen. Toki tämä avoimuuskin sulkee suurimman osan puolueista - ja ehdokkaista - pois, sillä enhän ole hylännyt omia arvojani. Näiden arvojen järjestys vain voi vaihdella elämäntilanteen mukaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluista puhumisella minua on turha sumuttaa, sillä tiedän niistä jatkossa päätettävän ihan kaikkialla muualla paitsi kunnissa. Niinpä poliittisten paikallisjärjestöjen tehtäväksi paljolti tuleekin jäämään paikallissympäristön vaaliminen eri painotuksilla, jotkut kehittäisivät enemmän, toiset säilyttäisivät. Kunnallispolitiikassa tulevat aiempaa enemmän korostumaan myös koulutus- ja kulttuuripalvelut.

Lähtiessäni toistakymmentä vuotta sitten puoluepolitiikkaan, kaikki politiikka oli minulle kaupunkisuunnittelun jakojäännöstä, niitä muita sektoreita, jotka alistin sille, mikä mielestäni oli hyvää kaupunkia. Siihen kuuluivat lähiviheralueet, joukkoliikenne ja pyöräily ja yhdyskuntasuunnittelun piti tukea myös lähipalveluiden saavutettavuutta, ja päinvastoin. Näitä tavoitteita arvostan edelleenkin, eivät ne ole mihinkään hävinneet. Arvojärjestys saattaa kuitenkin olla toinen, ja se periytyy elämäntilanteestani.

Sinkulle voi olla tärkeää se, että lähistöllä on paljon elokuvateattereita, baareja ja lenkkireittejä, kun tällöin on aina vaarana joutua baanalle. Perheelliselle taas on suhteessa oleellisempaa se, että terveyskeskus, kaupat, mukaanlukien erikoiskaupat, kirjasto, uimahalli - mitä päivittäispalveluita kukin käyttää - sijaitsevat mahdollisimman hyvin päivittäislogistiikan varrella, ja minulle tämä päivittäislogistiikka tarkoittaa joukkoliikennettä ja lyhyillä matkoilla pyöräilyä ja apostolinkyytiä.

Suhteeni pitkäaikaisimpaan kotikaupunkiini Helsinkiin on tietyssä määrin säilyttävä, tämä ainakin osittain siksi että en asu siellä. Siksi minulle onkin keskeistä suositellessani helsinkiläisiä ehdokkaita, miten he suhtautuvat kaupunkisuunnitteluun, eritoten viheralueisiin. Nykyisessä kotikaupungissani minulle taas päivänpolttavinta ovat koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, kirjasto ja uimahalli, siis peruspalvelut.

Arvostan sitä, että joku vaalii Porvoon maisemakulttuuria ja kaupunkikuvaa. Erittäin hyvä, että edes joku sen tekee, mutta en tee äänestysvalintaani näillä perusteilla, vaan etenen peruspalvelut edellä, semminkin kun en vain osaa nähdä Porvoonjoen nykyisellään jäsentymättömän länsirantapöheikön nauttivan ainakaan minun suojeluani, vaikka tiedän hyvin, että yhdyskuntarakenteen ja kaupunkikuvan "jäsentämisen" ja "jäsentymisen" voi usein myydä eniten tarjoavalle. Avoimet näkymät nauttivat kyllä suojeluani, jos näkymissä on jotain suojeltavaa: olen surrut sitä kun Töölönlahden alueen massoittaminen on katkaissut Kallion ja Eduskuntatalon välisen avoimen näkymän. Onneksi en tätä barbariaa kuitenkaan joudu katselemaan kovinkaan usein.

Toki sen verran ymmärrän yhdyskuntasuunnittelua, että ymmärrän palvelunäkökulmasta länsirannan Citymarkettiin liittyvät pelot. Pelkään itsekin länsirannan marketin sinetöivän varsinaisen keskustan tyhjentymisen kaupallisista palveluista, ja ei, länsiranta ei ole keskustaa vaikka jokiranta tupattaisiin täyteen taloja. Se ei ole keskustaa niin kauan kuin Helsingin bussit eivät pysähdy länsirannalla, eikä Näsi ole länsirantaa, ja työmatkasukkuloijalle - joita porvoolaisista on huomattava osa - joka vieläpä on perheellinen, arjen logistiikan toimivuus on kaiken a ja o, ja kaikki muut kysymykset alistuvat tälle. Jos ei massoittamalla kerrosneliömetrejä saada kaupunkia lisää Helsinkiin, niin ei saada Porvooseenkaan, vaikka kaikin mokomin Aleksanterinkaaren ja länsirannan lintupönttötalojen välin saisikin kaavoittaa hyvinkin tehokkaasti; tämä kaupunkikuvan nimissä, siis kaupunkimaisuuden. Porvoossa suojeltava kaupunkikuva sijaitsee joen itärannalla, ei lännessä.

Tämä pitkähkö johdanto toimikoon apologianani sille, miksi allekirjoitin Porvoon länsirannan jättimarketin vastaisen vetoomuksen, mutta en kuitenkaan sen perusteella tule tekemään äänestysvalintaani; en myöskään tule ratkaisemaan äänestyskäyttäytymistäni sillä perusteella, kuka lupaa rakennuttaa eniten talvipyöräiltävää fillaribaanaa.

Minun ääneni tulee saamaan ehdokas, joka kykenee vakuuttamaan minut siitä, että hän arvostaa peruspalveluita - kouluja, päiväkoteja, kirjastoa ja terveyskeskusta mutta myös kaupallisia peruspalveluita - ja pitää niiden laadukkuutta ja saavutettavuutta kunniassa. Tätä tavoitetta toki tukee myös keskustan pitäminen elävänä, mutta myös Kevätkummun, Huhtisten, Kamppulan ja niin edelleen. Ääneni tulee siis saamaan sellainen ehdokas, joka puolustaa perheille elintärkeitä peruspalveluita ja niiden saavutettavuutta.

Tämä saavutettavuus onkin sitten moniulotteinen kysymys. Saavutettavuus tarkoittaa ensinnäkin joukkoliikenteellä saavutettavuutta: sitä, että kouluun, päiväkotiin ja lääkäriin pääsee bussilla silloin kun se ei ole kävely- tai fillarimatkan päässä. Saavutettavuus on myös kustannuskysymys: peruspalveluiden käyttömaksuja, kuten päivähoito- ja poliklinikkamaksuja ei saa nostaa. Näistä seuraakin tarkennus edellä sanottuun: ääneni tulee saamaan sellainen ehdokas, joka lupaa puolustaa peruspalveluiden saavutettavuutta ja ymmärtää tämän saavutettavuuden mahdollisimman syvällisesti. Tämä rajaus ei jätä jäljelle kovinkaan montaa puoluetta: ääneni ei voi tulla menemään porvarilliselle ehdokkaalle. Nykyisestä elämänperspektiivistäni, joka painottaa peruspalveluita, ja alistaa kaiken niille, viihtyisä kaupunkiympäristökin on eräänlainen peruspalvelu, joka on kaikkien saavutettavissa, tai ainakin sen pitäisi olla.

Hyväksyvätkö perussuomalaiset avoimesti rasistin?

Kauhavalainen valtuutettu Mika Kankaansyrjä (SDP) loikkaa perussuomalaisiin, koska "En voi hyväksyä SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa. Ensi vuoden kunnallisvaaleissa demareiden ehdokkaan pitää olla puolueen jäsen. Pitää myös olla sitoutunut hyväksymään maahanmuuttajat eikä saa antaa rasistisia lausuntoja. En lähde tällaisen kiristyksen uhrina kenenkään porukkoihin kunnallisvaaleihin", Kankaansyrjä avaa taustaa päätökselleen.

Jos hän ei halua kuulua demareihin siksi, ettei siellä saa antaa rasistisia lausuntoja - vaikka kyllä heihinkin mahtuu näitä rajamäkiä joka provinssiin, on meillä Porvoossakin oma koti-Rajamäkemme - niin samallahan mies myöntää olevansa rasisti, eikä mikään peitelty ns. maahanmuuttokriitikko.

Muistaakseni PS on virallisesti sanoutunut irti rasismista, vaikka naamioidun rasismin hyväksyykin, harjattuna. Joku perussuomalaisten nimenkirjoitusoikeuden haltija voinee vahvistaa epäilyni. Hyväksynevätkö sitten ehdokkaan, joka jo lähtökohtaisesti ilmoittautuu avoimesti rasistiseksi? Kävisikö jo varmuuden vuoksi etukäteen harjattuna?

Ilkka-lehden jutun voi lukea klikkaamalla otsikkoa.

Kommunistit Koijärvellä

Puolueet toisinaan naamioituvat toisten, ei-niin-ilmipoliittisten järjestöjen selän taakse, saadakseen imuroitua huomaamatta lisää kannattajia. Ei liene yleisesti tiedossa, että esimerkiksi jokakeväisen ylioppilaiden kulkueen Hietaniemen hautausmaalle järjestänyt "Lakkiaiskomitea" on Kokoomusnuorten peitejärjestö, ja Kansan Raittiusliiton suhde demareihin on vahva. Ja niin edelleen.

Mutta kunnostautuvat ne toisetkin, etenkin kommunistit. Vasemmiston sisäisellä hajanaisuudellahan on Suomessa pitkät perinteet, ja on näkökulmakysymys, oliko SKDL kommunisteille Troijan puuhevonen, vai he SKDL:n paitsio, eli oikeaoppisten vääräoppisia, bolsevikkien mensevikkejä. Asian luulisi korjaantuneen Vasemmistoliiton perustamisen myötä, mutta ei: eivät sinnekään kaikki mahdu. SKP elää edelleenkin, ja voi hyvin perinnekerhona .

Helsingin valtuustossa vaikuttaa ryhmä nimeltä Asukaslista, joka laittaa yhteisen ehdokaslistan kunnallisvaaleissa SKP:n kanssa, tai sen kanssa, jota siitä on jäljellä. Se on sanottava heidän kunniakseen, että tehdessään hannukarpolaista politiikkaa, he ovat olleet aika johdonmukaisesti viheralueiden puolella, nyt viimeksi Keskuspuistoryhmässä, joka pitää eri puoluekantoja edustavien viheralueaktivistien vallata ettei se muutu Hakasten vaaliyhdistykseksi.

Sinänsä on aivan sama, kuka tai ketkä Keskuspuistoa ja muita viheralueita puolustavat, sillä niiden asia on paljon tärkeämpi kuin yksikään puolue, mutta älkäämme jättäkö Keskuspuiston kohtaloa SKP:n kapeille harteille.

Minulla ei ole mitään kommunisteja vastaan, päinvastoin, arvostan sitä, että vielä jollakin on politiikassa periaatteita. Mukaan siis kaikki, muutkin kuin irtopisteitä keräävät perussuomalaiset ja muut Helsingin marginaaliryhmät.

Liikkuvat äänestäjät ratkaisevat vaalit, ja joillekin viheralueiden kohtalo on kynnyskysymys, ja useimpien poliittinen muisti on lyhyt ja äänestyskäyttäytyminen äärimmäisen epäjohdonmukaista. Siltikin näistä äänistä kannattaa taistella, etenkin Vihreiden, jos tosissaan halutaan Helsingin isoimmaksi puolueeksi, jolloin siitä iänikuisesta kaupunkisuunnittelulautakunnan 4-5 -vähemmistöstä voi tulla 5-4 -enemmistö.

Mutta ei vasemmisto ole näin hajallaan ja piiloutunut vain Suomessa. Norjassakin (laita)vasemmisto on pirstoutunut. Siellä "enemmistön" muodostaa SV eli Sosialistiske Venstre, erotukseksi Venstrestä, joka on keskustavihreä puolue, joka aivan viime vuosiin saakka on tehnyt vihreät tarpeettomiksi ja todellisia puhdasoppisia edustaa RV eli punainen vasemmisto, ja sen pitkäaikainen keulahahmo Erling Folkvord on Norjan Yrjö Hakanen. Sekin on pessyt kasvonsa, ollen nykyään vain R eli punaiset.

Mikä sitten yrittää olla tämän tarinan opetus? Älkää vihreät tehkö itseänne tarpeettomiksi, vaan muistakaa Helsingissäkin juurenne kansanliikkeenä. Menkää sinne, missä kansa, viheralueista huolestuneet ovat, muutkin kuin Elina Moisio. Keskuspuistosta voi tulla nykyajan Koijärvi.

Lautakunnat täyteen keskustalaisia

Vaalilain muutos, jossa kielletään ehdokkaiden itsensä toimimista vaalilautakunnissa, tekee lautakuntien kokoamisen monin paikoin mahdottomaksi. Etenkin vaalilautakunnista jo aiemmin kokemusta hankkineet lautakuntalaiset tämä uudistus tulee jääväämään, joten ääntenlasku ei tule tapahtumaan ihan kuin Strömsössä.

Mitä pohjoisemmas Suomea mennään, sitä todennäköisemmin vaalilautakunnat koostuvat jatkossa keskustalaisten ehdokkaiden sukulaisista ja hyvistä veljistä, ja perheenjäsenten, ystävien ja puoluejäsenten raja tulee olemaan hyvin venyvä. Kuten se on tähänkin saakka Keskustapuolueessa ollut.

Jokainen ymmärtänee, mitä tämä tarkoittaa demokratialle, tasapuolisuudelle ja läpinäkyyvyydelle: myös vaalilautakuntiin heijastuva monipuoluejärjestelmä takaa edes periaatteellisen kontrollin, ja ehkäisee yksipuoluejärjestelmää, sillä pitäähän niissä lautakunnissa olla edes joku varmistamassa, että äänet lasketaan oikein, ei vain "oikein".

Suuremmilla paikkakunnilla riittänee demareita ja kokoomuslaisia lautakuntiin, Helsingissä vihreitäkin, jotka eivät itse mahtuneet ehdokaslistalle (enää sinne ei voi vain ilmoittautua, kuten vielä 2008) mutta keskustalaisuus kulkee suvussa, joten uudistus suosii ennen kaikkea heitä.

Tietysti joku voi nähdä tässä optimistisesti keinon pienpuolueille kasvattaa reserveitään aktiiveiksi, sellaisen kätevän ja mukavan kevytaktivismin tavan. Saattaa sopia minullekin, jos sattuisin katsomaan, etten perhetilanteeltani muuhun joutaisi.

Kai niitä kuntia on sitten viimeistään nyt taas alettava lyödä yhteen, muuten laskevat käsiparit ja valvovat silmät loppuvat kesken.

Yksityistetään Sote-sumuverhon alla

Kepu siirsi kunnallisvaaleja lähinnä vain siksi, jotta kunnissa ehdittäisiin toteuttaa mahdollisimman paljon hyvinvointivaltion alasajoa. Missä määrin tämä tehtiin hallituksen pitämiseksi koossa - eli Kokoomuksen pitämiseksi tyytyväisenä, ja missä määrin keskusta on siirtynyt oikealle, on minulle hieman epäselvää.

Esimerkiksi päivähoitoryhmien kasvattamiset ja subjektiivisen päivähoidon purkamisethan jäävät valtuustoille, ja veikkaan, että jos vaalit pidettäisiin alkuperäisellä aikataululla eli syksyllä 2016, ei porvarihallituksen myyräntyö menisi läpi paitsi patamustimmissa kunnissa. 

Kunnallisvaalien siirtäminen on salajuoni, mutta myös puolihuolimaton sivutuote siitä, että Kepu ja Kokoomus eivät osaa päästä yhteisymmärrykseen Sote-uudistuksesta, ja tätä erimielisyyttä voi myös käyttää sumuverhona yksityistämisille, joista ehkä sittenkin vallitseekin yksimielisyys päähallituspuolueiden kesken. Tai mikä sumuverho se on, koska Kokoomus vaatii Soten yhteydessä palveluiden avaamista markkinoille. Perussuomalaisten osaksi jää tässäkin hiljaisen yhtiömiehen rooli, niin Sotessa kuin markkinaistamisessakin. 

Veri on vettä sakeampaa

Viime aikoina minulla on ollut paljonkin aihetta itsetutkiskeluun siinä määrin, että olen ymmärtänyt olevani pohjimmiltani introvertti. Tämä tarkoittaa sitä, että mieluiten valitsen itse sen, milloin ja missä merkeissä seurustelen, ja kenen kanssa.

Edelläsanotusta huolimatta, olen myös perin juurin poliittinen eläin siinä määrin, että jo vähän alle 11-vuotiaana tein tukkimiehen kirjanpitoa radion ääressä, kun Koiviston ääniä laskettiin, ja jännäsin, tuleeko hänestä ensimmäisellä kierroksella presidentti. Tiedän järjestöhistoriani kautta, että yleensä jaksan olla aktiivinen aikani, kunnes taas sitten vedän henkeä aktiivivaikuttamisesta, säännönmukaisesti tehdäkseni sitten paluun ennemmin tai myöhemmin.

Yleensä jaksan puolitoista vuotta kerrallaan, eikä tämä aktivismin projektiluontoisuus ole mikään oma erityisominaisuuteni, lyhytjänteisyyden osoitus, vaan yleinen lainalaisuus: kun kuitenkin järjestövaikuttaminen (johon luen myös kunnallispolitiikan, sillä siitä ei saa palkkaa) on vapaaehtoistyötä, se on aina jostakin muusta pois, vaikka sitten siitä saisi sisältöäkin. Viime aikoina olen lisääntyvässä määrin alkanut kokemaan, että ei saa.

Puoluepolitiikka on oiva väline tutustua uusiin, usein suuressa katsannossa samanmielisiin ihmisiin, ja se myös sivistää: ilman puoluepolitiikkaa en tietäisi mitään monestakaan kysymyksestä, eikä minulla myöskään olisi niistä mielipidettä. Mutta onko sillä sitten niin väliä, mielipiteellä, saati minun mielipiteelläni, paitsi niissä kysymyksissä, joissa minulla on jotain erityistä annettavaa, ja silloin kun ei ole annettavaa, pitäisi olla edes jaksamista vääntää tovereita kannattamaan omaa katsantokantaa sellaisissa asioissa, josta ei itsekään ole niin varma vain siksi, että kyse on minua valistuneempien näkemyksestä tai puolueen linjasta?

Politiikka kyllä saattaa yhdistää samanmielisiä, mutta usein näyttää siltä, että ketkään eivät ole keskenään niin erimielisiä kuin samanmieliset. Puolueet paitsi yhdistävät, myös erottavat: ne osoittavat vihollisen värin ja paikan, ja antavat aiheen kritisoida taktisista ja valtasyistä silloinkin kuin aihetta ei olisi. Tällainenhan on toki kiva retorinen harrastus, peli, mutta ehkä sitä voi muutakin ihminen tehdä. Joskus harvoin se kyllä yhdistääkin, mistä saatiin osoitus Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan aikana. Siksi se olikin yksi palkitsevimmista asioista, joita olen ollut tekemässä.

Melkein niin kauan kuin muistan, yleinen käsitys on ollut, että Suomi olisi epäpolitisoitunut niin että puolueita ei erottaisi toisistaan edes pimeässä, ei edes poliisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että puolueet erottavat ihmisiä toisistaan niin että väliin tarvitaan kohta poliisi: Perussuomalaisten nousu (ja tuho) ovat kärjistäneet yhteiskunnallista keskustelua niin että jokaisella on jostakin jokin mielipide, siitäkin, mistä ei ole, ja tämän politisoitumisen seurauksena veljet, serkut ja naapurit huomaavat olevansa vastakkaisilla puolilla rintamalinjoja. Sosiaalinen media ruokkii näitä vastakkainasetteluja.

Näin ei tarvitsisi olla. Viime aikoina Facebookissa on alkanut putkahtelemaan kadonneiksi luulemiani sukulaisia, ja vaikka monessakin tapauksessa vettä on virrannut Niilissä niin että en enää tunnista heitä muuten kuin nimen perusteella, veri on vettä sakeampaa. Jotkut heistä varmaankin ajattelevat politiikasta eri tavalla kuin minä, ihmisiä kun ovat ja aion antaa heille linnarauhan, heillä kun on henkilökohtaiseen tilaansa oikeus, enkä ryhdy agitoimaan, käännyttämään tai saarnaamaan, kun kyllä yhden sukupolven aikana ihmiset ehtivät lähtemään eri suuntiin, päätymään jokseenkin samoista premisseistä erilaisiin johtopäätöksiin. Ajatelkoot siis kukin miten lystäävät, olkoot vaikka väärässäkin, kunhan eivät väkivaltaisiksi herkeä.

Sosiaalisessa mediassa voi jakaa kivempaakin aineistoa kuin tukkia se politiikalla. Näin tulenkin toistaiseksi tekemään. Politiikasta seuraa velvoite seurata aikaansa, mitä tosin muutenkin teen hyvin valikoivasti. Nyt on aika introspektion, itsensä, luonnon ja musiikin tutkimisen, opiskelun ja perheen. Kyllä te sitten huomaatte, milloin kuppi taas alkaa menemään nurin. Ei ulkomaailma mihinkään karkaa, vaikka en siellä vähään aikaan nenääni näyttäisikään.

Tulen varmasti edelleenkin vaikuttamaan itselleni läheisten asioiden - kuten vaikka kaupunkimetsien tai Porvoon sairaalan synnytysosaston - puolesta, silloin kun minulle sopii. Puoluepolitiikassa omat tavoitteet kuitenkin tahtovat vesittyä, eivätkä ne ole tovereilla samassa tärkeysjärjestyksessä. Juuri nyt en kuitenkaan uhraa rahtustakaan ajatusta kunnallisvaaleille. jos nyt äänestämään pääsisi. Kevääseen 2017 on kuitenkin vielä aikaa, joten saa nähdä, mihin seepra juovistaan pääsee...

Äänestäjän logiikkaa

Sananmukaisesti liiveihini on uitu vaalimökeillä. Kunnallisvaaleissa 2008 keski-ikäinen mies tuli sylkyetäisyydelle syyttelemään minua Maununnevan K-marketilla jakaessani esitteitä, että olisin ollut myymässä Suomea itänaapurille Heidi Hautalan ja muiden stallareiden kanssa. Häntä ei estänyt riidanhaastamiselta edes lastenvaunuissa lepäävä poikani, joka oli tuolloin vielä vauvaiässä.

Tämä äänestäjä - tosin ei minun - syyllistyi kahteen ajatusvirheeseen. Virhe 1: Heidi ei ole se puolueemme ainut ex. 70-luvun stallari 2. Suomen suomettaminen olisi ollut pikkulapselle aikamoinen suoritus.

Tästä tapauksesta, joka seuraa minua lopun ikääni aina kaikissa vaalitilaisuuksissa vastaisuudessa, olin sitten tekemässä omaa vaalityötäni tai jonkun muun, opin seuraavaa: olen siis varhaiskypsä ja huonosti säilynyt: minua 37-vuotiaana luultiin 60-vuotiaaksi, joka 4-vuotiaana oli tehnyt jotain henkilön kanssa, joka ei ollut tehnyt. Tästä seurasi seuraava opetus: äänestäjän logiikan kanssa ei auta väitellä.

Jos äänestäjän sanotaan olevan aina oikeassa, ei se kyllä ole. Vaaleissa kyllä. Siinä välissä mandaattia ei voi edustuksellisessa demokratiassa palauttaa. Ainakin pitää vähän analyyttisemmin osoittaa, mitä väitteellä tarkoitetaan. Äänestäjähän voi esimerkiksi äänestää Paasikiveä, vaikkei tämä olisi ehdolla esimerkiksi siksi että tämä on vainaa, tai Mikki Hiirtä, vaikka tämä on sarjakuvahahmo. 

Tämäkin protesti on "äänestäjän" tekosia, oli sitten kyseessä äänestäjä tai ei. 

Toinen mahdollisuus isänä

Kun tulin ensimmäisen kerran isäksi, pakotin perheeni Suomeen tekemään kunnallisvaalikampanjaa. En masinoinut vaalivauvaa tuomaan minulle sympatiaääniä, vaan jätin vauvani kotiin, sentään äitinsä kanssa. Napoleonkompleksisen ehdokkaan suhaillessa pyörällä kaavoituskävelyistä toiseen, aika ei ainakaan tullut pitkäksi. Sen sijaan oman poikani kasvusta 1-8 -kuukautisena menetin paljon, ja kun intensiivisen kampanjoinnin jälkeen sain vähän yli toistasataa ääntä, kun valtuustopaikkaan oltaisiin tarvittu seitsemisensataa, pudotus oli korkea. Jätin aktiivisen puoluepolitiikan melkein kolmeksi vuodeksi.

Onneksi olen saanut ottaa vahingon takaisin myöhemmin, saadessani viettää poikani kanssa kotona seitsemän kuukautta hänen toisena elinvuonnaan.

En tietenkään voi sanoa mitään kenenkään toisen puolesta, miten heidän pitäisi tehdä, mutta ymmärrän jokaista perheellistä poliitikkoa, joka haluaa olla enemmän perheensä kanssa. Heillä on arvojärjestys aivan oikea. Maailmanparannus ei kaipaa juuri ketään tiettyä yksilöä, mutta perheesi kyllä.

Nyt kun minulle on suotu se mahdollisuus, että minusta tuli isä toisen kerran, päätin jo etukäteen, että enää en tee samaa virhettä, että uhrautuessani nk. yleiselle edulle, uhraisin lapseni vauvaiän, ja siksi en ottanutkaan itselleni mitään uusia luottamustehtäviä aikaisempien päälle. Maailman ihanin Elsa-tyttäreni, joka on suurten sinisten silmiensä katseella porautunut takaraivooni asti, ansaitsee tämän. Uudenmaan Vihreät, puoluevaltuuskunta ja kansakunta kyllä odottavat, lapsuus ei.