Perjantaisen Hesari-artikkelin "Ilman älypuhelinta voi jäädä ulkopuolelle" mukaan kaveriporukat kouluissa valikoituvat paljolti lasten sosioekonomisen aseman mukaan: kaveriporukoihin hyväksytään lapsia, joilla on varaa kuluttaa kuten itsellä ja varaa harrastaa samankaltaisia asioita. Toivottavasti asia toimii myös siten, että kouluihin muodostuisi kirjastoa, luontoa ja muita maksuttomia asioita harrastavien porukoita, vaikka epäilen kyllä.
Köyhyys siis syrjäyttää, jos jo lapsena sisäistetään, että yksillä on mahdollisuuksia, toisilla rajoitteita.
Tekevät tällaista kyllä isommatkin ihmiset. Ymmärsin viimeistään silloin olevani väärässä porukassa Kokoomusnuorissa, kun minua pyydettiin muutaman päivän varoitusajalla lähtemään Itävaltaan laskettelemaan.
Lienee myös parisuhteen pidemmän skenaarion suotuisuudelle hyvä merkki, jos toinen ei kaipaa talvisin Thaimaaseen, kesäisin Söldeniin ja toinen talvisin kirjastoon lainaamaan, mikä ainakin toistaiseksi on jokseenkin harrastajalleen maksutonta ja kesäisin sieniä poimimaan Humlaan. Ehkä rakkaus voi voittaa moiset elämäntapaerot ilman että toinen tuntee syyllisyyttä ja toinen kokee kutistuvansa, mene ja tiedä, että vain toisen seura riittäisi, oli se sitten takapihalla voikukanhötöjä puhaltelemassa taikka Punaisella merellä sukeltelemassa.
Hesarin artikkelin voi lukea tämän bloggauksen otsikkoa klikkaamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti