Herra Hakkarainen on mutu-koulukuntaa

Näyttäisi siltä, että Hakkarainen edustaa sitä koulukuntaa, jonka mukaan natsismi on uskonto. Näin on ainakin, jos oletamme herra Hakkaraisen tekevän argumentaatiossaan rinnastuksen. Sen voi suomen kielioppisääntöjen mukaan tehdä rinnastuskonjuktiolla tai sitten laatimalla luettelon, jossa rinnastettavat on erotettu toisistaan pilkuilla.

Koska "mutta" ei kuitenkaan ole rinnastuskonjuktio, tällöin pilkku osoittaa Hakkaraisen argumentin rinnastussuhteen, jossa väitelause koostuu samanarvoisesta kahdesta päälauseesta, joissa molemmissa objekti on lauseen lopussa. Ensimmäisen lauseen objekti on "natsit", toisen "islam".

En tiedä, mutta oletan, että Hakkarainen ei ole lukenut logiikkaa. Jos joku ei tiedä, mitä on logiikka, niin se käsittelee argumentaation pätevyyttä ja niitä kriteereitä, joilla pätevä argumentti muodostetaan. Epäilen myös, että Hakkarainen ei ole opiskellut uskontotiedettä, mutta tästä en tietenkään voi olla varma. Ei kuitenkaan kannattane nähdä jotain mieltä sellaisessa, jossa ei mieltä ole. Hakkarainen tuskin edustaa reduktionismia, nominalismia tai yhtään mitään. Hän äänestänee tieteenfilosofisesti, ontologisesti ja metodologisesti tyhjää. Tuskin hän koskee uskontotieteeseen tai mihinkään positivistisempaankaan materiaaliin pitkällä tikulla, hän kun on mutu-koulukuntaa.

J.k.: Totta kai natsismi rinnastuu uskontoon, mutta tällaisen väitteen pitää perustua johonkin.

Tiede ja politiikka

Politiikan ja tutkimuksen suhde on kriisiytynyt, ei vähiten siksi, että tutkimus on joutunut politiikassa huonoon huutoon. Antipatia on molemminpuolinen: jopa kykypuolueena ainakin itse itseään pitäneen Kokoomuspuolueen politiikassa tämä on näkynyt siinä määrin, että viimeistään kiitos sektorituhoajaministeri Grahn-Laasosen paimenkirjeen myötä, valtiovarainministeri buuattiin ulos Porthaniasta. Eikä sieltä tunnetusti ole mitenkään helppo tulla ulos, kiitos aika arvaamattomien pyöröovien.

Tämän henkisen perussuomalaisuuden tai ehkä vain moukkuuden osoituksena on se, että elämänkoulua arvostetaan koulun kustannuksellakin, ja jokainen käsitys myös tieteelliselle tutkimukselle alisteisesta tiedosta on samanarvoinen, oli sitten Räkköläisen Aukustin tai yliopistoprofessorin. Demokratiassa jokaisella onkin yksi ääni. Poikkeuksen säännöstä tekevät oma puolueeni Vihreät, jotka menevätkin aivan sitten toiseen äärimmäisyyteen.

Me Vihreät pyrimme toimimaan todennetun tiedon varassa. Kuitenkin, jos haluaisimme olla sensitiivisiä sille, miten ihmiset oikeasti asiat kokevat ja miten he elävät, yhteiskunta koostuu ihan oikeista ihmisistä pelkoineen, luuloineen, uskomuksineen, ennakkokäsityksineen ja -luuloineen, skeemoineen ja tarpeineen, ja ne ovat ihmistieteiden tutkimuksen kohteita, eikä niistä saa riittävästi tietoa vain tuijottamalla tilastoja ja numeroita. Sosiologina ymmärrän, että kokemukset ja tulkinnat näistä kokemuksista ovat välttämättömiä inhimillisen toiminnan ymmärtämiseksi, ja inhimillistä toimintaa ohjaavat olennaisesti juuri nämä uskomukset, ennakkokäsitykset, tarpeet, normit ja roolit, eivät kovat faktat.

Tiedeuskon hallitseva paradigma Vihreissä on positivismi, tai ainakin näkyvin ja vaikutusvaltaisin. Kuitenkaan numerot sinänsä tai edes tilastot eivät ole tiedettä, eikä kvantitatiivisessakaan analyysissä numeraalinen fakta ole kuin ainoastaan analyysin alku, sen aineistoa, jotain, joka kaipaa selittämistä, analyysiä, kaikkea muuta kuin analyysin loppupiste, sen tulos. Vai väittääkö joku vielä, että sosiologia tai psykologia ei ole tiedettä, kasvatustieteestä en tässä väitä mitään?