Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuija Brax. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuija Brax. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

In memoriam Vilho Ikkala


Agronomi Ikkala oikeusministeri Tuija Braxin kanssa (myös omistautunut Ei enää palaakaan Keskuspuistosta! -kansalaisliikkeen suojelija)

Tänään minut saavutti tieto, että Ei enää palaakaan Keskuspuistosta! -kansalaisliikkeen henkinen oppi-isä, esitaistelija ja grand old man, agronomi Vilho Ikkala (4.4.1921-29.3.2014) ei enää ole keskuudessamme. Hänen poismenostaan lähes 93-vuotiaana on jo vuosi ja kohta kolme kuukautta, mutta hänen työnsä jatkaa nuoremmissa polvissa, ja Ikkalan henki elää Laakson poluilla ja puissa.

Asunto-osakeyhtiö Mannerheimintie 73 entisenä isännöitsijänä Ikkalalla on ollut tarkat korvat ja silmät Laakson alueella jo vuosikymmeniä, ja sitä ne olivat loppuun saakka, vaikka hänen kuulonsa heikkenikin. Ikkala sai jo 60-luvulla vihiä Manskun varren aravatalojen taakse suunnitelluista Keskuspuiston heikennyksistä - alueelle suunniteltiin sairaanhoito-oppilaitosta ja syöpäsairaalaa, hyviä hankkeita sinänsä, mutta väärälle paikalle - ja aloitti Keskuspuiston puolesta taistelunsa oikeuslaitosta, kaupungin päättäviä elimiä ja Ympäristöministeriötä vastaan. Tämä kaikki käy ilmi Ikkalan kirjasta "Elämää vihreässä Laaksossa".

Minulla oli onni haastatella agronomi Ikkalan innostunutta ja äärimmäisen tietorikasta hahmoa vuonna 2008, silloin aikomuksenani tehdä väitöskirjatutkimusta Keskuspuistosta. Sain käyttööni Ikkalan sanomalehtiarkiston kymmenien vuosien ajalta, ja skannasin kaikki Keskuspuistoa ja yleisemminkin kaavoitusta koskevan materiaalin. Se löytyy linkkilistani arkistoksi muuttuneesta Keskuspuisto-blogista.

Ilman Ikkalaa on varmaa, että alue ei enää olisi puistona, eikä mitään kansalaisliikettä oltaisi voitu perustaa. Hän ikitammen tavoin alkoi aina vihertämään aina silloin kun puistoa kohtasi uusi uhka. Kun 2000-luvulla alue ilmaantui Kaavoituskatsaukseen nk. "kaupunkivillojen" tonttimaaksi, Ikkala oli nytkin hereillä. Ikkala oli liikkeen edeltäjä ja esitaistelija, mutta hän palasi vielä kerran eturintamaan, vaikka hän olikin saanut nuorempia seuraajia: minä, Jussi, Juha, Matti L, Matti P, Eero, Raimo, Martti, Merja, Hannu, Anna-Leena, Armi, Saara, Kirsikka ja monet muut. Ilman ensimmäisen osuuden juoksijaa viestikapula ei kuitenkaan olisi voinut siirtyä eteenpäin. Vilho Ikkala oli viestijuoksun aloittaja.

Vilho Ikkalan solakka ja ryhdikäs hahmo ilmaantui alusta alkaen kunnioittamaan myös alueella vuodesta 2005 järjestettyä Metsän joulurauhaa. Agronomi Ikkalan hahmo tavallaan jo itsessään pyhitti metsälle rauhan. Hän herätti toivoa metsän puolustajissa ja kauhua sen vihollisissa. Hän ansaitsisi oman nimikkopuunsa tai -polkunsa Keskuspuistoon. Kiitos, agronomi Ikkala, lepää rauhassa. Sytytän kynttilän muistollesi ensi jouluna Metsän joulurauhassa.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Minä ja Tuija Brax

Vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja, entinen oikeusministeri Tuija Brax ilmoitti jättävänsä ammattipolitiikan. Tämä on harmi. Tuijaan olen aina voinut luottaa, ihan oman vihreän urani alkumetreistä, itse asiassa kauemminkin.

Tulin Vihreisiin Keskuspuistoa puolustavan kansalaisliikkeen kautta. Tuija Brax oli alusta alkaen puistoliikkeen tukija: Ruskeasuolla asuvana hän usein pyöräili töihinsä Arkadianmäelle Keskuspuiston läpi. Itse asiassa, hän asuu käytännöllisesti katsoen sen laidalla. Jossakin Laakson kallioilla järjestetyssä ulkoilmatilaisuudessa hänen eräopasmiehensä Antti opetti lumikenkäkävelyä.

Asuessani Norjassa, eräs pahamaineinen nettihäirikkö tehtaili minullekin pilasivun, ja vääristeli nimissäni erilaisia keskustelupalstoja. Olin tälle häirikölle pikkutekijä: hän teki niitä isommillekin kaloille, presidentistä alkaen. Aivan erityisesti tämän häirikön hampaisiin oli joutunut silloin oikeusministerinä toiminut Tuija Brax, jota hän herjasi minunkin nimissäni.

Tuija on hoitanut työnsä aina tunnollisesti. Hän on luonteeltaan asiallinen, rauhallinen ja kiihkoilematon mutta erittäin miellyttävä, lukuisille tutuilleen sydämellinenkin. Toivon Tuijalle kaikkea hyvää, minne hänen jalkansa häntä kuljettavatkin! Kiitos Tuija kaikesta tuesta puistoliikkeelle kuin pienelle vihreälle toimijallekin!


Puistoliikkeen grand old man, agrologi Vilho Ikkala ja Tuija Brax.