Dehumanisaatio mahdollistaa raiskaukset, rasismin ja sodan

Keskustelin aamukahvipöydässä - mikä on harvinaista herkkua lapsiperheessä - siitä, miten raiskaukset ovat mahdollisia. Siitä samasta syystä kuin rasismi ja sodassa tappaminenkin: toista ihmishenkeä ei kunnioiteta, koska sitä ei tarvitse kunnioittaa.

Sellaista ei voi kunnioittaa, jolla ei ole arvoa. Toisen osapuolen ihmisyyden kieltäminen kieltää samalla toisen arvon - vaikka on eläimelläkin itseisarvo - ja tämä arvon kieltäminen mahdollistaa myös toisen ihmisen kaltoinkohtelun. Kun se toinen onkin lähtökohtaisesti jotain vähempiarvoista: ei ihminen, veli, toveri tai kollega, vaan alainen, kilpailija, vammainen, vääräuskoinen tai värivirheinen.

Ei sen kaltoinkohtelun tarvitse olla edes näin räikeää, toisen osapuolen elämän uhkaamista: kyllä vastapuolen nöyryyttämistä tapahtuu koulussa ja töissäkin.

Kaiken juju on toisten ihmisten näkeminen samanarvoisena kuin itse. Tämän edellytyksenä on se, että korostetaan yhtäläisyyksiä erojen sijaan: eri uskonnoissa puhutaan samoista asioista eri metaforilla, toisten ihonvärillä on sama merkitys kuin heidän vaatetuksellaan. Ja niin edelleen.

Mitä jos oltaisiin ihmisiä ihmiselle? Ja tajuttaisiin, että yhdessä tässä ollaan, käppäillään tämän ainoan planeettamme päällä, eikä toinen ole vastapuoli vaan kumppani.

Monikulttuurisuus kuuluu opetussuunnitelmaan

Arkikeskustelussa piilo-opetussuunnitelmaan ajatellaan kuuluvan kaikki ne koulun välittämät asenteet ja tieto, joita ei suoranaisesti löydy oppikirjoista. Piilo-opetussuunnitelma-ajatuksen ytimessä ovat koulussa opittavat asenteet, joita edellytetään kunnon työläiseltä, mieheltä, naiselta tai kansalaiselta, jolloin piilo-opetussuunnitelma on yhdistävä tekijä koulun ja sen ulkopuolisiin vaatimuksiin sosiaalistumisen välillä (Antikainen, Rinne ja Koski 2000, 225-227). Kuitenkin laajemmin ymmärrettynä opetussuunnitelmaan kuuluu myös näitä asenteita, jolloin piilo-opetussuunnitelman alue kapenee.

Tätä ei ymmärtänyt ainakaan se nurmijärveläisäiti, joka muutamia viikkoja sitten oli laajalti levinneessä Facebook-statuksessaan valittanut, että hän ottaa lapsensa pois koulussa aina silloin kun tunneilla ”aivopestään” hänen lapsestaan suvaitsevaista. Suvaitsevaisuus ei kuitenkaan ole koulun piilo-opetussuunnitelman, vaan opetussuunnitelmatason asia, eikä opetuksesta ole mahdollista leikata pois suvaitsevaisuustunteja; viimeisimmän perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan perusopetus ”ohjaa niiden (elämän ja ihmisoikeuksien) puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Tasa-arvon tavoite ja laaja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat perusopetuksen kehittämistä. Opetus edistää osaltaan taloudellista, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa. ” Lisäksi opetusssuunnitelmassa todetaan, että ”opetus vahvistaa luovuutta ja kulttuurisen moninaisuuden kunnioitusta, edistää vuorovaikutusta kulttuurien sisällä ja niiden välillä”.

Ylläoleva puheenvuoroni oli alunperin tarkoitettu avoimen yliopiston kurssin Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri keskustelunavaukseksi, mutta se käyköön myös kurssin ulkopuolisessa yhteiskunnassa avaukseksi.

Ketään ei saa solvata

Jo koulussa minua sanottiin kantelupukiksi. En kannellut vain itseni kiusaamisesta, vaan jos näin jotain toista kiusattavan. En tosin aina, mitä häpeän.

Tällä valitsemallani linjalla olen pysynyt, ja pysyn vastaisuudessakin. Siksi ilmiannoin eilen pääministerimme Alexander Stubbin sinne jonnekin toivottavan ryhmän.

Pidin itseäni miltei Stubbin fanina, mutta en enää. Pääministerinä hänen todelliset karvansa ovat paljastuneet: hän on karmivan oikeistolainen. Vihreän Langan taannoisessa testissä hänen saamansa parhaat pisteet Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaista ympäristöpoliitikkona ovat osoittautuneet kuplaksi. Stubb väittää mustaa valkoiseksi esittäessään Rosatomin ydinvoimalahankkeen lisäävän omavaraisuuttamme. Ja niin edelleen.

Niin että en pidä Stubbin politiikasta. Mutta en siltikään ole valmis toivottamaan häntä sinne, niin kuin en ketään muutakaan. Eikä näkyvissä valitettavasti oikein ole häävimpiä pääministerikandidaattejakaan.

Toisten kiusaaminen ja vainoaminen eivät ole asianomistajarikoksia. Tai ovat sittenkin: kun yhtä vainotaan, vainotaan koko ihmiskunnan periaatetta ihmisarvon loukkaamattomuudesta. Tulen siis vastaisuudessakin ilmiantamaan kaikenkarvaiset viharyhmät, joissa solvataan tai vainotaan ihmistä tai ihmisryhmää. Poliitikkoja saa kritisoida, ja pitääkin, mutta aiheesta: heidän politiikastaan, ei ominaisuuksistaan. Sanokaa vasikaksi, ei haittaa.

Työttömyys ei ole häpeä

Mutta ei se kyllä ole ylpeydenkään asia. Tämä tulee mieleen seuratessa köyhien ja työttömien viime aikoina lisääntynyttä liikehdintää, jota onneksi on nähty. Marginaalien ääni on tärkeää saada kuuluviin.

Tietenkään ihmisarvo, kansalaisuus tai perusoikeudet eivät riipu palkkatyöstä. Ei ainakaan pitäisi. Eikä työttömyyden pitäisi olla mikään polttomerkki. Mutta ei siitä millään aktiolla, demonstraatiolla tai työttömyysstatuksen nimeämisellä joksikin muuksi mitään sellaista saa, josta kannattaisi olla ylpeäkään.

Työttömyyteen ei liity mitään sellaista omaleimaista kulttuuria, jota pitäisi vaalia tai suojella, olkoonkin, että työttömien yhdistykset voivat tuoda oman merkittävän lisänsä paikallisiin tapahtumiin tai palvelutarjontaan.

Ei ole häpeä olla työtön työnhakija, joka ei saa työtä, tai työttömäksi kutsuttu työkyvytön. Mutta ei siinä niin hurraamista ole olla työtön, joka ei tee työtä, opiskele tai yritä.

Työttömiä ei saa siis polkea, ja on tärkeää nostaa heidän ihmisarvoaan. Tämä tapahtuu erottamalla ihmisarvo ja palkkatyö toisistaan. Ei siis työ kenenkään arvoa määritä, joskaan ei työttömyyskään. Työttömyyden arvoa ei kuitenkaan pidä nostaa esimerkiksi palkkatyön tai opiskelun tasolle, sillä toki tuottava toiminta on arvokkaampaa kuin tuottamaton.

Työttömyys itsessään ei tuota mitään, riippumatta siitä, miten työtön aikansa käyttää: kuinka monta hakemusta kirjoittaa, lasta hoitaa tai vapaasti kansansivistyy. Ihminen tuottaa, ei hänen statuksensa.

Työ ja minäkuva

Vaikka en teekään lopullisia johtopäätelmiä ihmisyydestäni työni perusteella, puhumattakaan ihmisarvosta, joka on pysyvä, yhtäläinen ja jakamaton, niin olen vääntänyt sen verran erityyppistä tahkoa tässä matkan varrella, että jotakin olen ehtinyt miettimään työn ja ihmisen suhteesta.

Palkitsevaa työ on tietenkin silloin jos kokee tekevänsä jotakin mielekästä, kiinnostavaa ja sellaista, jolla kokee olevan itseisarvoa. Esimerkiksi musiikin arvokkuutta minulle ei tarvitse todistaa erikseen. Joskus kuitenkin tämän itseisarvoisuuden ja kiinnostavuuden kanssa joutuu taistelemaan, ja silloin työn täytyy ainakin tukea omaa minäkuvaa silloinkin kun oma identiteetti pääosin hankitaan palkkatyön ulkopuolelta. Parhaiten tämä onnistuu silloin kun siinä työssä ollaan hyviä ja siihen voi suhtautua esimerkiksi urheilijan kilvoitteluhenkisyydellä tai taiteilijan luovuudella.

Kilvoittelulla tarkoitan sitä, että voi yrittää tehdä työnsä aina vain paremmin, ja jos halutaan lisää urheiluanalogisuutta, oman työkyvyn ylläpitoonkin voi suhtautua vakavasti esimerkiksi taukojumppaamalla ja työmatkajuoksemalla. Ja jos luovuuden rajat tulevat vastaan siinä, miten työ organisoidaan, sitten taiteilija-analogiaa voi kehittää esimerkiksi rinnastamalla konekirjoituksen pianonsoittoon puhtaasti fyysisenä suorituksena.

Jos siis tekee jotakin mielekästä ja vielä mahdollisesti on siinä hyvä, totta kai onnistumisen kokemukset palkitsevat. Ne palkitsevat silloinkin kun on hyvä ilman sitä mielekkyyden kokemusta, mutta toki sen tekemisen kokeminen itsessään palkitsevana vahvistaa tätä tuntemusta. Sama toimii toisinkinpäin: jos jatkuvasti puskee päätään seinään, ei tämä voi olla jättämättä jälkiään.

Jos seuraavan epäonnistumisen pelko uhkaa kaataa koko korttitalon, jos tuntuu siltä, että työ tekee ihmisen kireäksi, itsekkääksi, ahdistuneeksi, araksi tai tyhmistää sen sijaan että siellä voisi oppia jotakin kuten esimerkiksi käyttämään aivojaan, kun työ nitistää, kutistaa tai nujertaa, silloin olisi parasta vaihtaa työtä, itseään kun ei voi vaihtaa. Aina tämä ei tosin ole mahdollista, työt kun eivät kasva puussa, tämä kaikenkarvaisille sankaruutta saarnaaville self help -helppoheikeille tiedoksi annettakoon. Ihan ilmaiseksi.