Ajatuksia hiilijalanjälkilaskennasta

Osallistuin maanantaina 5.5. Rastor-instituutin hiilijalanjäljen laskentatyöpajaan. Erilaiset laskurit kysymättäkin ohjaavat suuntaamaan laskentaa tuloksen kannalta merkitsevimpiin, oleellisiin seikkoihin, minkä ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että laskennallisesti vähäpätöiset seikat painettaisiin villaisella, ainakaan, jos ajatus suunnataan laajemmin nk. CRSD-kriteeristöihin, eli nähdään ympäristövastuu osana yhteiskuntavastuuta.

Esitin työpajassa huoleni siitä, että kun kirjanpito tehdään vuodeksi kerrallaan, tämä ei huomioi tuotteiden ja palveluiden elinkaarta. Tämä näkyy esimerkiksi laajojen hankkeiden suunnittelussa, joiden "puoliintumisaikaa" ei huomioida. Puoliintumisajalla tarkoitan sitä aikaa, jolloin esimerkiksi hankkeen alta pienennetyt hiilinielut on kompensoitu hankkeen positiivisilla vaikutuksilla. Tällä hetkellä tällainen tarkastelu olisi tarpeellista paitsi rakentamisen, myös liikenneinfran ja ns. vihreän siirtymän hankkeissa, joiden tieltä usein kaadetaan puita, mikä perustellaan esimerkiksi sillä, että saadaan ihmisiä siirtymään yksityisautoista joukkoliikenteeseen tai datakeskukset perustellaan vihreiksi niiden sivutuotteena syntyvällä hukkalämmöllä, jota voi käyttää kaukolämpönä.

Hiilijalanjälkilaskennassa olisi syytä huomioida myös alihankintaketjun hiilitase. Puurakentaminen esimerkiksi on hiilitaseeltaan betonirakentamista positiivisempaa, ovathan puutalotkin hiilinieluja, mutta osana hiilijalanjälkeä mutta myös vastuullisuutta tulisi tarkastella myös puut kaataneen metsäfirman hakkuumenetelmiä: suosivatko he jatkuvaa kasvatusta vai avohakkuuta. 

Hiilijalanjälkeä on keinotekoista erottaa luontovaikutuksista, jonka tarkasteluun lanseerattakoon tässä uusi käsite: luontojalanjälki. Ilmastokriisi ja luontokato ovat läheisesti kytköksissä toisiinsa, ja usein kasvavissa kaupungeissa isketään kirves kiveen, kun keskitytään ainoastaan ilmastoon. Usein ilmastomyönteiset ratkaisut - kuten joukkoliikenneinfra ja nk. "tiivis" kaavoitus" - ovat luontovihamielisiä ainakin paikallisella tasolla. 

Tämä liittyy elimellisesti kompensaatiokeskusteluun. Jos hiilinieluja voikin kompensoida, ekosysteemipalveluita ei voi, sillä kun ilmasto ei tunne rajoja, luonto on paljolti paikallista, vaikkakin kytkeytynyttä. Toiminnassa on viherpesun makua, kun yritetään perustella usein monimuotoista lähiluontoa tuhoavia hankkeita "ilmastoviisaiksi".

Mielipide Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta

Kaupunkiluontoliike ry – Stadsnaturrörelse rf

Mielipide Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta 18.1.2023

Kaupunkiluontoliike ry kiittää Maankäyttö- ja rakennuslain suomasta mahdollisuudesta lausua Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavasta. Haagan liikenneympyrässä emme näe kovinkaan suuria ongelmia, kunhan liito-oravien yhteyksistä huolehditaan. Tähän kannanotossa palataan myöhemmin vielä tarkemmin. Sen sijaan Vihdintien kaavan kanssa on vielä tekemistä, jotta siitä voisi tulla hyväksyttävä jatkotyöstön pohja.

Hiilijalanjälkilaskenta on puutteellinen

Kaava-aineistot osoittavat, että läntisen raitiotien hiilijalanjälkilaskennassa otetaan huomioon vain materiaalien hiilijalanjälki. On kuitenkin keinotekoista irrottaa tästä laskennasta raitiotien oheiskaavoituksen – rakentamisen ja sen takia kaadettavien puiden – aiheuttama hiilijalanjälki, sillä raitiotien varren oheiskaavoituksen voi sanoa olevan raitiotien aiheuttama seuraus, mutta myös sen syy, jolla jälkikäteisesti perustellaan raitiotie kannattavaksi. Tässä oheiskaavoituksessakin tulisi huomioida välittömät vaikutukset hiilijalanjälkeen; alueen hiilinielu väistämättä pienenee oheiskaavoituksen aiheuttaman puidenkaadon vuoksi. Tässä suunnitelmassa esitetyssä muodossa hiilijalanjäljen laskenta on viherpesua.

Hiilijalanjälkilaskennoissa ei myöskään huomioida lumen pois kuljettamisesta aiheutuvia liikennepäästöjä, vaikka vuorovaikutusraportin sivulla 31 todetaan, että tiheästi asutuilla alueilla – jollaiseksi alue on suunniteltu - lumi joudutaan kuljettamaan pois lumenkaatopaikoille. Niissä ei myöskään huomioida päästöjä, joita koituu siitä kun päiväkoti- ja koululaisryhmiä ja Riistavuoren palvelukeskuksen asukkaita joudutaan kuljettamaan nykyistä kauemmas luontovirkistyksen perässä.

Mitä on virkistysalueiden kehittäminen, jos ne pienenevät ja metsäisyys vähenee?

Kaupunkiluontoliike ry ihmettelee, mitä oikein halutaan tarkoittaa vuorovaikutusraportissa siellä täällä mainitulla ”virkistysalueiden kehittämisellä”? Tarkoitetaanko tällä sitä, että niihin tuodaan uusia toimintoja – jolloin metsäisyys väistämättä pienenisi - vai onko tämä vain hämäysyritys, kiertoilmaisu sille, että nykyistä suuremmalle asukasmäärälle on nykyistä vähemmän virkistysalueita? Kun metsä pienenee, sitä ei voi enää oikein kutsua metsäksi vaan pikemminkin puistokaistaleeksi. Ehkä tästä on kyse ”kehittämisessä”? Tästä lausutaan vuorovaikutusmuistion sivuilla 39-40, tunnustaen, että niukat määrärahat eivät mahdollista suuria ”kehittämistoimenpiteitä”. Vuorovaikutusmuistion sivulla 78 kaupungin vastaus tähän kysymykseen - että mitä kehittämistä on metsän kaataminen - osoitti, että tähän kysymykseen kaupunki ei osaa tai kehtaa vastata. 

Riistavuoren kaventaminen tekee ympäristökasvatuksen mahdottomaksi

Riistavuoren metsää ei pidä kaventaa nykyisestään juurikaan, sillä dosentti Kati Vierikon et al. tutkimuksien mukaan metsän on oltava vähintään kaksisataa metriä leveä ollakseen monimuotoinen, sillä ekologiset, monimuotoisuutta heikentävät reunavaikutukset ulottuvat molemmista reunoista jopa sadan metrin päähän. Kapeammassa metsässä metsän tuntu kärsii huomattavasti ja ympäristökasvatus käy mahdottomaksi. 

Etelä-Haagan päiväkodit ja koulut ehtivät nykyisellään siirtymään jalkaisin Riistavuoreen ulkoilemaan ja nauttimaan ympäristökasvatuksesta. Esimerkiksi Talin ulkoilupuisto, Keskuspuisto ja Runar Schildtin puisto ovat niin kaukana Etelä-Haagasta, että niihin ei ehdi ja pienet lapset eivät jaksa niihin kävellä. Ja Runar Schildtin puistoon ei ole tieyhteyttä, joten sinne ei pääse siirtymään esimerkiksi linja-autolla. Jos ja kun nyt Riistavuoressa suoritettava virkistys ja luontokasvatus siirtyisi Keskuspuistoon, sinne ajamisen päästövaikutukset tulee huomioida.

Asemakaavamuutoksen selosteessa sivulla 34 mainitaan, että liikenneympyrän lähettyvillä olevat alikulkutunnelit purettaisiin. Tämä ei ainakaan lisää kevyen liikenteen turvallisuutta, eläinten esteetöntä ja turvallista siirtymistä tai kevyen liikenteen väylästön palvelutasoa ja sen houkuttelevuutta. Tämä on syytä ottaa vakavasti etenkin Riistavuoren virkistyskäyttöarvon heikentyessä kaavoituksen myötä, jolloin esimerkiksi nyt aluetta käyttävien päiväkoti- ja koululaisryhmien esteetöntä pääsyä Talin viheralueille pitäisi tukea, ei tehdä vaarallisemmaksi. 

On ilmastotyperyyttä korvata metsä katupuiden rivistöllä

Ei ole ilmastoviisautta kaataa metsää siksi, että levennetään katualuetta, jotta sen varteen olisi tilaa istuttaa sinänsä positiivinen katupuurivistö vain siksi, että Vihdintietä olisi oikeutettua kutsua ”kaupunkibulevardiksi”. Tämä toimenpide on verrattavissa hölmöläisten matonkudontaan, sillä kyseessä on luontokatoa edesauttava toimi, joka on pikemminkin ilmastotyhmyyttä, jos kerran katupuiden vaatiman tilan vuoksi on kaadettava metsää, jolloin katupuiden istuttamisen takia puiden määrä alueella pienenisi. Tästä on ilmastoviisaus hyvin kaukana. Jos kuitenkin katualuetta on kaikesta huolimatta pakko leventää, otettakoon vaadittu tila Vihdintien länsireunasta, jota voidaan tarpeen mukaan pengertää.

Tuore meteorologi Minttu Havun väitöskirjatyö osoittaa, että metsän korvaamisessa katupuilla ei ole mitään järkeä. Tämän em. tutkimuksen mukaan kestää kymmeniä vuosia ennenkuin istutetut puut muuttuvat päästölähteistä hiilinieluksi (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009234616.html?share=8f2063faa69c8a594beef22fc528d035&fbclid=IwAR0K1riMXmG01OoI4ygUw-ZR6hJ1E0CjG37y2z4D9vMNqPiI22vgA35alj8). Tätä ei myöskään olla huomioitu tämän suunnitelman hiilijalanjälkilaskennoissa. Saman tutkimuksen mukaan tulisi huomioida myös rakennushankkeiden hiilinielua pienentävä vaikutus maaperään.

Kaupunkiluonto ry toivoo, että Riistavuoren reunan kaavoituksessa – jos katsotaan, että on täysin mahdotonta noudattaa nollalinjaa rakentamisessa - jatkotyöstön pohjana käytettäisiin asukkaiden vaihtoehtokaavaa, joka on arkkitehti Tapani Launiksen laatima. Sen yksinkertainen talorivi säästää luontoa kaupungin alustavia suunnitelmia enemmän. 

Vuorovaikutusmuistion sivulla 84 väitetään, että yksi talorivi Vihdintien varrella ei muodostaisi viihtyisää kaupunkiympäristöä ja että tarkoituksena on suunnitella myös julkista tilaa. Luonto on viihtyisää julkista tilaa, eikä sitä tarvitse suunnitella. Se on paikalla jo valmiina. Ja jos tyydyttäisiin yhteen taloriviin, tätä julkista tilaa jäisi alueelle enemmän. Tapani Launiksen vaihtoehtosuunnitelma, joka sisältää yhden talorivin Vihdintien varrella, täydentyy vielä mahdollisesti Vihdintien toisen puolen täydentävällä kaavoituksella, josta Otso Kivekäs on tehnyt aloitteen; lisäksi liikenneympyrän sisäpuolelle olisi mahdollista kaavoittaa hyvinvointikeskuksen lisäksi myös asuntoja. Näin ollen kaupungin väitteet siitä, että yksi talorivi Vihdintien varrella ei mahdollistaisi palveluille riittävää asukaspohjaa, ei kestä lähempää tarkastelua varsinkaan jos osa asunnoista toteutetaan jonnekin muualle. Korttelikaupunkiajatus sulkee julkisen virkistysalueen kortteleiden sisäpihoiksi, ja tästä on luovuttava. 

Yksi talorivi Vihdintien varrella vertautuisi Koskelantien varren Olympiakylään tai Mannerheimintie 71-79 aravatalojen rivistöön; molempien takana alkaa viheralue; ensimmäisessä tapauksessa Kumpulan siirtolapuutarha ja jälkimmäisessä Keskuspuisto. Kumpaakaan aluetta ei taida kukaan pitää epäviihtyisänä ainakaan sen takia, että niissä on vain yksi talorivi tien ja viheralueen välissä.

Liito-oravien yhteyksistä kaavasuunnitelmassa ei olla huolehdittu riittävästi

Pidämme valitettavana, että Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavassa joudutaan vetoamaan liito-oravaan, joka on monimuotoisuuden indikaattorilaji, ja ihmettelemme sitä, miksi kaupunki ei ole tunnistanut ja tunnustanut sitä, että liito-oravien elinympäristöjen suojeleminen auttaa luontokatoon vastaamisessa, sillä liito-oravan eläminen jollakin alueella on osoitus kyseisen alueen monimuotoisuudesta eli rikkaista luontoarvoista. Siihen on hyvät syyt, että liito-orava on EU:n luontodirektiivillä suojeltu laji, sillä liito-oravan suojeleminen auttaa luontoa kokonaisuudessaan. 

Niin sanotulle Piimäenpuistolle tulee tehdä perusteellinen luontokartoitus. Sen ajankohtainen liito-oravatilanne on kartoitettava; lisäksi alueesta on syytä tehdä kääpäkartoitus, sillä Keijo Savolan maastokäynnit alueella antavat viitteitä, että alueella olisi arvokkaita kääpiä. On selvitettävä paitsi Piimäenpuiston merkitys liito-oravien dispersaalina mutta myös niiden mahdollisena elinympäristönä. Liito-oravien yhteyksistä on sanottava sen verran, että puiden istuttaminen ei riitä takaamaan liito-oravien tarvitsemia liikkumisyhteyksiä, sillä mitä pidempi on liito-oravan liidettävä matka, sitä korkeammat yhteyspuut se tarvitsee. 

Kaava sisältää myös varauksen aluekeskukselle heti rantaradan pohjoispuolelle. Tästä suunnitelmasta tulee luopua, sillä se katkaisisi ekologisen ja virkistysyhteyden, niin sanotun läntisen vihersormen lopullisesti. Liito-oraville aluekeskuksen paikka on dispersaali eli levittäytymisreitti Riistavuoren ja Pohjois-Haagan erittäin liito-oravarikkaiden metsien välillä; Kaupintien, Vihdintien ja Kehäradan erottama metsä on koko Helsingin liito-oravatiheimpiä metsiä, ja aluekeskuksen toteuttaminen vaarantaisi yhden koko Helsingin suurimmista liito-oravapopulaatioista. 

Haagan liikenneympyrän puustoinen yhteys on olennainen Haagan liito-oravapopulaatiolle

Liito-orava on levinnyt lännestä, Espoon suunnasta Helsinkiin, ja Talin ja Munkkivuoren metsät ovat tässä levittäytymisessä elintärkeässä asemassa. Liito-oravan levittäytyessä myös Haagaan, niiden todennäköisin ja ylivoimaisesti paras uusiutumisreitti on Talin kautta. Keskuspuistostakin on mahdollista tulla Haagan ammattikoulun vieritse, mutta Keskuspuistosta taas ei ole yhteyttä Espoon runsaammille liito-oravamaille; lisäksi Hämeenlinnantien ylittäminen on erittäin riskialtis yritys nuorellekin koiraalle. 

Yksi Helsingin tiheimpiä liito-oravakantoja lienee Pohjois-Haagassa; niin sanotun Pohjois-Haagan keskuspuiston alueella, alueella, joka rajautuu lännessä Vihdintiehen ja pohjoisessa Kaupintiehen. Kaupungin mielestä tämän alueen liito-oravakanta voisi uudistua myös liitämällä Vihdintien ylitse; tämä saattaa olla paikoitellen teoreettisesti mahdollista, mutta Vihdintien länsipuoli on lähes kokonaisuudessaan teollisuus- ja toimitila-aluetta, jota liito-orava voi käyttää vain kauttakulkuun, ei elinympäristönä. Ja on hyvin epätodennäköistä, että liito-orava lähtisi ensin ylittämään Pitäjänmäentietä ja sitten toiveikkaana etsiskelemään yksittäisiä yhteyspuita, joiden avulla se jotenkin onnistuisi navigoimaan koko laajan Pitäjänmäen-Valimon teollisuusalueen lävitse. 

Helsingin Sanomien tuoreen artikkelin mukaan kokemuksia yhteyspuita korvaavista ylitystolpista ei juurikaan ole, eikä voida luotettavasti olettaa, että liito-oravat niitä hyödyntäisivät varsinkaan liikennealueen ylitse. Ainakaan tähän mennessä kyseisessä artikkelissa mainitun Liito-orava-LIFE -hankkeessa Espoossa liito-oravat eivät ole ylitystolppia hyväksyneet käyttöönsä. (https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5647606?fbclid=IwAR3S_y1b2_SqFtvW4QcFpOYm6YzMUewcrAT5Q2cCwow6fgr20MyPcTeJhCY)

Edelläkerrottujen syiden vuoksi onkin tärkeää pitää huolta, että Haagan liito-oravien ensisijainen levittäytymisreitti pysyy käyttökelpoisena. Ja se reitti kulkee Haagan liikenneympyrän poikki. 

Tekemäni tutkimukset osoittavat selvästi Haagan liikenneympyrän keskeisen merkityksen Haagan liito-oravakannan uusiutumiselle. Sitä uusiutumista ei estä Talin tenniskeskuksen parkkipaikan noin 27 metrin puuton väli eikä Pitäjänmäentien ja Vanhan Viertotien ylittäminen; sen sijaan sille luultavasti olisi kohtalokasta Haagan liikenneympyrän kaataminen niin, ettei lounais-koillissuunnassa jätettäisi yhteyspuiden rivistöä. Uudeksi Piimäenpuiston ja Riistavuoren välin korvaavaksi yhteydeksi ajatellusta CGI:n toimitalon, Vihdintien ja Pitäjänmäentien “kainaloon” jäävästä metsiköstä matka Vihdintien toiselle puolelle on liian pitkä. Piimäenpuistolle tulee myös tehdä luontokartoitus, jonka osana liito-oravakartoitus. 

Johtopäätökset ja suositukset: liikenneympyrän kaavassa on vain vähän ongelmia, mutta Vihdintien kaavaa tulee keventää ja kaventaa

Edellä sanotun perusteella Kaupunkiluontoliike ry esittää, että Haagan liikenneympyrän kaava voidaan hyväksyä niillä edellytyksillä, että liito-oravien esteettömistä kulkuyhteyksistä Haagan liikenneympyrän poikki huolehditaan ja kevyen liikenteen alikulut säilytetään, sillä ne palvelevat myös eläimiä. Esitämme, että asuntorakentamisen mahdollisuuksia tutkitaan vakavasti myös liikenneympyrässä ja että Otso Kivekkään aloitetta, jossa ehdotetaan osaa Vihdintien varren asuntorakentamisesta siirrettäväksi vajaakäytössä olevalle toimitila-alueelle Vihdintien länsipuolelle, edistetään vakavasti. Alueella on kunnallistekniikkakin valmiina. Myös Vihdintien länsipuolen laajoille parkkikentille voisi kaavoittaa ja siirtää autot maan alle; sitä paitsi alueelle tuotava lisääntyvä joukkoliikenne vähentää pysäköinnin tarvetta. Sen sijaan Vihdintien kaava vaatii vielä enemmän jatkotyöstöä, jotta siitä voisi tulla hyväksyttävä, ja tässä ehdotetussa muodossaan sitä ei voi hyväksyä. 

Vuorovaikutusraportin sivulla 41 mainitaan, että Helsingille oltaisiin kehittämässä ekologisen kompensaation mallia. Jos hiilinielut ehkä olisivatkin kompensoitavissa, paikalliset ekosysteemipalvelut taas eivät sitä ole, ja asukkaiden kannalta lähiluonto toimii paitsi luontokasvatuksen paikkana, myös hulevesien imeyttäjänä, ilmanpuhdistajana ja päivittäisen virkistäytymisen paikkana. Mikään kompensaatiomalli ei oikeuta lähiluonnon uhraamista metropolitason ilmastotavoitteille, joiden osalta sitä paitsi on hyvin kyseenalaista, missä määrin lähiluonnon uhraaminen auttaa näiden ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Lähiluonnon tuhoaminen merkitsee sitä, että asukkaat lähtevät luontovirkistyksen perään kauemmas, yleensä autoilla.

EU:n ennallistamisasetuksen 6 § on ottanut vertailuvuodekseen vuoden 2021. Tämän pykälän keskeisenä periaatteena oleva kokonaisheikentämättömyyden velvoite olla vähentämättä latvuspeitteisyyttä ja viheralueita sitoo kaikkia Suomen kuntia. Riistavuoren alueen kaavoittaminen sotii ennallistamisasetuksen 6 § vastaan, ja aivan erityisen kornilta tässä suhteessa vaikuttaa ajatus kaataa metsää, jotta olisi tilaa istuttaa tilalle katupuiden rivistö. Osittain tai suurimmaksi osaksi kaadettavan metsän edellämainitun kaltainen ”virkistysarvojen kehittäminen” ei ole ennallistamista.

Liite:

Raportti liito-oravien yhteyksistä (löytyy allaolevasta linkistä):

https://kaupunkiluontoliike.blogspot.com/2022/12/haagan-liikenneympyra-on-elintarkea.html

 

Vakuudeksi

Kaupunkiluontoliike ry

Manki Perukangas, puheenjohtaja

Lisää Mellunmäkeä Helsinkiin!

Lähiöitä tai ainakin lähiöitymistä moni pitää syypäänä yhdyskuntarakenteen hajautumiseen, mitä taas pidetään suunnilleen samana kuin autoistumista. Tämän vastapainoksi onkin kehkeytynyt sellainen kansalaisliike tai ainakin Facebook-ryhmä kuin Lisää kaupunkia Helsinkiin, joka ajaa sekä näiden lähiöiden tiivistämistä että niiden kytkemistä korttelikaupunkiin tiivistämällä korttelikaupungin (eli Vironniemen) ja lähiöiden välit kiinni toisiinsa. Tätä tiivistämistä edesauttamaan tai ainakin tiivistämisen ajateltuja etuja edistämään vielä halutaan raideliikenteen verkosto, jolla myös perustellaan tiivistäminen: ajatellaan että on sekä taloudellisesti että ympäristölle kannattavaa kaavoittaa lisää asuntoja näiden raiteiden varteen, jolloin raiteet toimivat sekä tiivistämisen välineinä että syinä tiivistämiseen. 

Toinen argumentti, jolla tiivistämistä perustellaan, on se, että lisääntyvä tarjonta hillitsisi asuntojen hintoja niin että myös pienipalkkaisilla palvelualojen edustajilla olisi varaa asua Helsingissä. Kuitenkin kunnat kilpailevat avoimesti ns. hyvistä veronmaksajista, mikä kai tarkoittaa suunnilleen samaa kuin perhettä, jossa vanhemmat ovat juristeja, lääkäreitä, insinöörejä tai konsultteja, mitä tahansa paitsi humanisteja, maahanmuuttajia tai työttömiä. Kaupunki ja strategiset konsortiot, joissa kaupunki on mukana, myöntävät avoimesti, että parantuva infrastruktuuri lisää tonttien hintoja tämän infrastruktuurin läheisyydessä, ja tämä tonttien hinnannousu lisää asukkaiden kiinteistöomaisuuden arvoa. Tästä pitäisi vielä ymmärtää, mitä kaupunki oikein haluaa: hillitä asuntojen hintatasoa vai nostaa sitä. Ehkä kyse onkin viestinnällisestä kaksoisstrategiasta, jossa niille, jotka ovat jo olleet niin "onnekkaita", että ovat onnistuneet saamaan asunnon Helsingistä ja vieläpä suhteellisen arvostetuilta tai sellaisiksi infran tuoman gentrifikaation myötä tulevilta alueilta, tämä strategia kaupitellaan omaisuuden arvonnousulla; toisaalta pienituloisemmille, kuten hoitajille, sihteereille, siivoojille tai lastentarhanopettajille kaupunki oikeuttaa toimensa sanomalla tavoittelevansa halvempia tai ainakin kohtuuhintaisempia asuntoja.

Suhteellisen väljästi rakennetut lähiöt eivät ole epäkaupunkia, joissa yhdistyvät maaseudun ja kaupungin huonoimmat puolet, vaan niissä nimenomaan yhdistyvät niiden parhaat puolet. Otetaan esimerkiksi Mellunmäki, joka monessakin mielessä onnistuu vastaamaan edellämainitun kaksoisstrategian molempiin tarpeisiin. Siellä asuminen on Stadin mittakaavassa kohtuuhintaista, metrolla eli raideliikenteellä pääsee ja ekosysteemipalvelujakin on; lähiviheralueet ovat kytkeytyneitä Mustavuoreen ja sen kautta Sipoonkorpeen. Sitäpaitsi pienemmät tulot merkitsevät pienempää kulutusta ja sen myötä pienempää hiilijalanjälkeä. 

Lisää Mellunmäkeä Helsinkiin, kuuluisi siis olla ekologisen kaupungin ohjelmanjulistus! Tai jos Mellunmäki ei ole riittävän palveluomavarainen, niin sitten kelpaisiko Lisää Myyrmäkeä Helsinkiin! (missä ei ole mitään muuta vikaa Helsingin kannalta kuin että se ei ole Helsingissä)  

Kissat ovat lihansyöjiä

Lemmikkieläin ei lähtökohtaisesti saa viettää lajityypillistä elämää, joten lähtökohtaisesti eläintensuojelijalla ei ole lemmikkieläimiä, ellei sitten ajattele näillä eläimillä muuten olevan vieläkin kehnompaa kohtaloa, jolta nämä eläimet pelastaa. Tätä taustaa vasten voisi ajatella, että jos kerran viettävät muutenkin luonnotonta elämää, niin siihen rikkana rokaksi lienee saivartelua, millä eläimensä ruokkii.

Jos siis eläimen ruokintaa niille lajityypillisellä ravinnolla ei voisikaan perustella eläinten lajityypillisillä eläintavoilla varsinkin jos nämä eivät muutenkaan pääse toteuttamaan itseään, niin tällöin mukaan tarvitaan muita perusteita. Toki yksi puoli asiaa on ravinnon ilmastovaikutus, mutta jos sen ilmastovaikutuksen haluaisi minimoida, sitten varmaankin teurastaisi eläimensä ravinnoksi. Lajityypillisesti elävä lemmikkieläin - lähinnä kissa - vuodenajasta riippuen lintuja ja pikkunisäkkäitä sen enempää miettimättä saaliseläintensä uhanalaisuus- ja pesintästatusta.

Vastakkain ovat siis lemmikkieläinten suojelu ja laajempi luonnonsuojelu. Lemmikkieläimen hankkiminen on ihmisen oma valinta, joten luonnonsuojelun täytyy voittaa tämä skaba. Tätä taustaa vasten olisi loogista minimoida myös lemmikkieläimen aiheuttama hiilijalanjälki ja välillinen tuho muille eläville olennoille, ja siksi onkin saatavilla vegaanikissanruokaa.

Kissa ei kuitenkaan ole vegaani, ei edes vege, vaan lihansyöjä. Jos eläin ei pääse toteuttamaan itseään lajityypillisellä tavalla - kuten lemmikkikissan ei pitäisi - tällöin sen kanssa elävä ihminen on sille edes sen velkaa, että ruokkii sen lihapitoisella ravinnolla. Jos haluaa pitää lemmikkieläintä ja samalla elää konsekventisti vegaanina, tällöin hankkii papukaijan tai kanin.